Olen ihmetellyt kovasti Sofi Oksasen lausunnoista noussutta kohua. Oksanenhan sanoi Tanskan televisiossa suomalaisia väkivaltaisiksi ja väitti täällä elävän väkivaltaisen perinteen, joka ilmenee varsinkin miehissä. Myös oikeuslaitos omalla tapaa palvelee tätä perinnettä, Oksasen esimerkkinä oli se, ettei pitkään jatkuneesta kotiväkivallasta saa kovennettua tuomiota.
Mitäs ihmeen mälisemistä tässä on? Ei Oksanen valehdellut, ihan totta hän puhui. Suomi on väkivaltainen maa. Ei ehkä niin väkivaltainen kuin jokin toinen maa, mutta huomatkaa tässä nyt se, että Oksanen ei vertaillut Suomea mihinkään. Oksanen ei tietääkseni sanonut, että jokin toinen maa on niin paljon parempi kuin Suomi. Voi olla, ettei Suomi ole maailman mittakaavassa mitenkään erityisen väkivaltainen maa, mutta ei se tarkoita suinkaan sitä, että voisimme olla ylpeitä itsestämme ja maastamme. Kyllä täällä on väkivaltaa, masennusta ja surkeutta tarpeeksi ja liikaakin. Emme me voi paukutella henkseleitämme, että meilläpäs on täysin täydellinen ja väkivallaton maa. Se että jossain muualla on asiat vielä huonommin kuin meillä ei tarkoita sitä, että voisimme sulkea silmät oman maan epäkohdilta.
Sillä Suomi on väkivaltainen maa. Ei tarvitse kuin lukea vaikka iltapäivälehtien nettisivut ja luultavasti nekin kirjoittavat vain jäävuoren huipusta. Todennäköisesti suurin osa väkivaltarikoksista ei koskaan saa julkisuutta.
Vai mitä sanotte näistä linkeistä:
HS: Mies ampui vaimonsa ja itsensä Parkanossa
Palomiehet kohtaavat väkivaltaa aiempaa useammin
Virolahden bussiryöstäjän saalis 520 euroa
Taksikuskia epäillään taposta ja raiskauksesta
Toinen naisen surmasta vangittu vapaaksi Lappeenrannassa
Murhaaja kysyi tekstiviestillä lupaa ennen surmaa
Hovioikeus kovensi tuplaraiskaajan tuomiota
Hyväksikäyttäjän tuomio pysyi hovissa
Poliisi tuomittiin sakkoihin pahoinpitelystä
Mies yritti puukottaa ex-vaimonsa miesystävää
Luutnantti mursi kersantin leuan
Mustasukkainen nainen pieksi miehensä ex-kumppania hihnalla
Nuorukaiset pahoinpitelivät tytön ja pojan bussissa
Niin, Suomihan ei siis ole väkivaltainen maa, eihän?
Eipä.
Oudointa tässä on se, että me suomalaiset pidämme itseämme rehellisinä ja yleisesti suomalaisten kuva maailmalla tukee myös tätä. Mikseivät sitten nämä rehellisen maan rehelliset kansalaiset myönnä, että Oksanen oli oikeassa, koska oikeassahan hän on? Onko siinä vain se, että maailmalla ei saa sanoa Suomen olevan väkivaltainen? Onko se rehellistä? Ei minusta. Ehkä siinä on se, että Oksanen on nainen ja vieläpä virolaista sukujuurta, joten ei hän ainakaan saa mennä sanomaan suomalaisesta miehestä mitään pahaa. Tai ehkä suomalainen on rehellinen vain silloin kun se sopii hänelle itselleen eikä rehellisyys osu omaan nilkaan.
Johanna Korhonen muuten kirjoitti aika ansiokkaan kolumnin otsikolla Väkivallan marinoimat. Tämä kannaa lukaista jokaisen, joka väittää, ettei Suomessa ole väkivallan kulttuuria vaan väkivaltateot ovat mistään mitenkään riippumattomia onnettomia yksittäistapauksia.
torstai, joulukuu 03, 2009
keskiviikko, joulukuu 02, 2009
Jäistä
Muistutus sitten kaikille autoilijoille, että ainakin Tampereella on tänään ollut varsin liukasta teillä. Huomasin sen jo tuossa päivällä, että liikenne oli varovaisempaa kuin normaalisti ja yksi jos toinen ruovitti nastoja liikennevaloista lähtiessä.
Kävin äsken lähikaupassa ja sieltä tullessani pysähdyin suojatien viereen odottamaan, että tuleva auto menisi ohitse. Kuljettaja taisi olla aikeissa pysähtyä ja antaa tietä. Minut kun sentään näkee, käytän heijastinta toisin kuin niin monet muut pöhelöt. Mutta joo, kuljettaja jarrutti eikä tapahtunut mitään, joten hän ajoi sitten suojatien yli.
Kävin äsken lähikaupassa ja sieltä tullessani pysähdyin suojatien viereen odottamaan, että tuleva auto menisi ohitse. Kuljettaja taisi olla aikeissa pysähtyä ja antaa tietä. Minut kun sentään näkee, käytän heijastinta toisin kuin niin monet muut pöhelöt. Mutta joo, kuljettaja jarrutti eikä tapahtunut mitään, joten hän ajoi sitten suojatien yli.
Vladimir Punikin joulukalenteri
Vielä lisää migreenistä
No niin, tänä aamuna otin ensimmäisen puolikkaan Spesicoria, tuota uutta lääkettä, jota kokeilen migreeninestoon. Se on samantyyppinen valmiste kuin aiemmin käyttämäni Bisoprololi, beetasalpaaja siis. Vaikuttava aine on eri ja tabletti on ns. depottabletti, käsittääkseni se siis sulaa hitaammin ja luovuttaa lääkeainetta siis tasaisemmin.
Parhaassa tapauksessa tuo lääke voisi jopa poistaa migreenin kokonaan, hyvässä tapauksessa se vähentäisi, lyhentäisi ja helpottaisi kohtauksia nykyisestä ja huonoimmassa tapauksessa se ei vaikuta mitenkään. Puolikkaalla tabletilla aloitan ja siirryn kokonaiseen, jos siltä tuntuu.
Katotaan, miten ämmän käy.
Ja tämä oli myös 900. postaus blogiin. Tonnikerho lähestyy!
Parhaassa tapauksessa tuo lääke voisi jopa poistaa migreenin kokonaan, hyvässä tapauksessa se vähentäisi, lyhentäisi ja helpottaisi kohtauksia nykyisestä ja huonoimmassa tapauksessa se ei vaikuta mitenkään. Puolikkaalla tabletilla aloitan ja siirryn kokonaiseen, jos siltä tuntuu.
Katotaan, miten ämmän käy.
Ja tämä oli myös 900. postaus blogiin. Tonnikerho lähestyy!
sunnuntai, marraskuu 29, 2009
Migreenitarinoita
Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa ihan ikioma juttunsa migreenistä, jota olen potenut jossain määrin jo kymmenkunta vuotta. Ehkä ensimmäiset kohtaukset tulivat jo aikaisemminkin, en vain tunnistanut niitä koskaan migreeniksi.
Joka tapauksessa loppukesältä 2000 on jo varma muistikuva pienestä, mutta sitkeästä päänsärystä. Se ei ollut kovaa, saati invalidisoivaa, millaiseksi migreenisärky usein mielletään. Se oli pientä, mutta sitkeätä, saattoi kestää päiväkausia ja särkylääkkeet eivät auttaneet siihen riippumatta siitä, miten paljon niitä söin. Aluksi kohtaukset olivat epäsäännöllisiä enkä kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota.
Seuraavana vuonna eli 2001 niitä alkoi olla enemmän ja johonkin kohtaukseen liittyi jo oksenteluakin. Ihmettelin kovasti kohtauksia, niillä tuntui aina olevan jokin syy alkamiseen, esimerkiksi pitkä bussimatka kiemurtelevaa reittiä pitkin, mutta vaikka syy meni ohitse, ei särky lähtenyt mihinkään. Syksyllä 2001 menin opiskelijaterveydenhuollon lääkärille valittamaan asiaa. Hän ei osannut sanoa asiaan siltä istumalta mitään, mutta ilmeisesti sen kerran sattuneen oksentelukohtauksen takia epäili hieman migreeniä. Sain ohjeeksi pitkää kirjaa kohtauksista.
Syksyn mittaan alkoi kalenteriin kirjautua merkintöjä päänsärystä ja kuukautisista sekä säryn luonteesta. Särky oli yleensä toispuoleista, puoli vaihteli jopa kohtauksen aikana, särky oli aaltoilevaa ja yleensä ohimon tienoilla tai ainakin pään etuosassa, harvoin jos koskaan takaraivolla. Kalenterista alkoi löytyä myös suhde kuukautisiin: särkyä oli viikkoa ennen kuukautisten alkua.
Loppusyksyllä menin esittämään kalenterini lääkärille, joka totesi hänkin, että jotain syy-yhteyttä kuukautisiin on. Vielä hän ei migreenituomiota antanut säryn vähäisyyden takia, mutta sain kuitenkin kokeiltavaksi koepakkauksen migreenilääkettä, 2,5 mg Zomigia. Zomig, kuten muutkin migreeniin käyttämäni lääkkeet eivät ole särkylääkkeitä, ne eivät vaikuta mihinkään särkyyn paitsi migreeniin, joka on tiettävästi aivojen verenkiertohäiriö. Jos lääke siis tehoaisi särkyyn, olisi se varsin varmasti migreeniä, koska muihin särkyihin Zomig ei tehoaisi.
Sitä suoranaista onnentunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun ottamani lääke tappoi säryn alle puolen tunnin. Päänsärkyni oli saanut nimen, siihen ei kuole ja siihen on olemassa tehoavia lääkkeitä. Sain lääkäriltä reseptin Zomigia varten. Aluksi minulla oli sellaisia suuhun sulavia tabletteja, migreeniin liittyy joillakin niin pahaa pahoinvointia, etteivät he voi juoda edes vettä. Minä käytin näitä aikani, mutta pyysin jossain vaiheessa lääkäriä vaihtamaan ne tavallisiin, nieltäviin tabletteihin. Olihan minulla usein huono olo migreenin alkaessa, mutta kyllä aina vesi on sisällä pysynyt. Lisäksi lääke maistui mielestäni pahalta ja joskus jo oksetti pelkästään sen lääkkeen ajattelukin. Silloin ei tehnyt mieli ottaa koko Zomigia. Minua vieläkin puistattaa ajatella tuollaisia sulavia tabletteja tai pureskelutabletteja. Nielen lääkkeet mieluummin kokonaisina, kiitos vain.
Kuitenkin migreenini alkoi hankaloitua ja vaikka 2,5mg Zomig auttoi, se ei välttämättä pitänyt särkyä pois tarpeeksi kauaa. Resepti vaihdettiin tuplasti vahvempaan 5-milligrammaiseen. Se kyllä tehosi, mutta sivuoireitakin oli aika tavalla. Mainittuani tästä lääkärille, sain rinnalle Bisoprololia estolääkkeeksi. Bisoprololi ei tehonnut täysin migreeniin, mutta helpotti ja lyhensi kohtauksia niin, että jatkoin sen syömistä muutamia vuosia. Minähän lopetin sen viime keväänä vasta.
Jossain vaiheessa myös kohtauslääke vaihdettiin Almograniin. Almogran oli mukava lääke, edullinen eikä aiheuttanut niin pahoja sivuoireita kuin Zomig. Kuitenkin syksyllä 2007 siitäkin alkoi vähän niinkuin teho kadota. Tästä olenkin jo blogannut. En ehtinyt käyttää Almogrania vuottakaan. Lääkäristä sain kokeiltavaksi ensin Migardia, jonka täällä blogissakin tuomitsin tehottomaksi. Sen kokeilun jälkeen sain Relertiä ja sen oheen myös Diclofenacia, tavallista särkylääkettä, joskin käsikauppavalmisteita ärjympää tavaraa. Myöhemmin sain myös 400 mg Orudista otettavaksi migreenikohtauksen alussa.
Tämä lääkekombinaatio, erityisesti tuo Relert+Diclofenac sai sen migreenilääketutkimuksen lääkäriltä (joka selkeästi on perehtynyt migreeniin ja sen hoitoon) täyden suosituksen, hän kuulemma määrää yleensä myös samantyyppisen yhdistelmän ja Diclofenac lienee yleinen ja hyvin tehoava lääke kohtauslääkkeen rinnalla. Siksi tuota kohtauslääkitystäni ei muutettukaan mitenkään tuolla viimeisimmällä lääkärikäynnilläni.
Pointti tässä tekstissä on siis se, että kaikkien migreeni ei ole aina sitä päänräjäyttävää kipua. Edes kaikki lääkärit eivät välttämättä tunnista tällaista heikompaa kipua migreeniksi lainkaan, vaikka se sitä voi ollakin. Minä tosiaan pystyn selviämään työ- ja koulupäivistä hyvin lääkkeiden avulla, vaikka kohtaus olisikin päällä.
Migreenitaipumus saattaa hyvinkin olla jossain määrin periytyvää. Ainakin meidän perheessä näin lienee, olenkin tainnut periä migreenin äidiltä suoraan ja isän kautta hänen äidiltään. Äidillä ja mummulla on molemmilla ollut varsinkin nuorena migreeniä, mummulla säryt taisivat loppua viimeistään synnytyslaitokselle, äidillä laukaisevana tekijänä oli yövuorot töissä. Sekä minä että sisko podemme molemmat migreeniä. Minulla on säännöllinen, auraton ja kohtalaisen lievä, siskolla puolestaan on hyvin erilainen migreeni: epäsäännöllinen, harvinainen (1-2 kertaa vuodessa, jos silloinkaan), mutta kohdalle osuessaan mukana on pahoja auraoireita.
Joka tapauksessa loppukesältä 2000 on jo varma muistikuva pienestä, mutta sitkeästä päänsärystä. Se ei ollut kovaa, saati invalidisoivaa, millaiseksi migreenisärky usein mielletään. Se oli pientä, mutta sitkeätä, saattoi kestää päiväkausia ja särkylääkkeet eivät auttaneet siihen riippumatta siitä, miten paljon niitä söin. Aluksi kohtaukset olivat epäsäännöllisiä enkä kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota.
Seuraavana vuonna eli 2001 niitä alkoi olla enemmän ja johonkin kohtaukseen liittyi jo oksenteluakin. Ihmettelin kovasti kohtauksia, niillä tuntui aina olevan jokin syy alkamiseen, esimerkiksi pitkä bussimatka kiemurtelevaa reittiä pitkin, mutta vaikka syy meni ohitse, ei särky lähtenyt mihinkään. Syksyllä 2001 menin opiskelijaterveydenhuollon lääkärille valittamaan asiaa. Hän ei osannut sanoa asiaan siltä istumalta mitään, mutta ilmeisesti sen kerran sattuneen oksentelukohtauksen takia epäili hieman migreeniä. Sain ohjeeksi pitkää kirjaa kohtauksista.
Syksyn mittaan alkoi kalenteriin kirjautua merkintöjä päänsärystä ja kuukautisista sekä säryn luonteesta. Särky oli yleensä toispuoleista, puoli vaihteli jopa kohtauksen aikana, särky oli aaltoilevaa ja yleensä ohimon tienoilla tai ainakin pään etuosassa, harvoin jos koskaan takaraivolla. Kalenterista alkoi löytyä myös suhde kuukautisiin: särkyä oli viikkoa ennen kuukautisten alkua.
Loppusyksyllä menin esittämään kalenterini lääkärille, joka totesi hänkin, että jotain syy-yhteyttä kuukautisiin on. Vielä hän ei migreenituomiota antanut säryn vähäisyyden takia, mutta sain kuitenkin kokeiltavaksi koepakkauksen migreenilääkettä, 2,5 mg Zomigia. Zomig, kuten muutkin migreeniin käyttämäni lääkkeet eivät ole särkylääkkeitä, ne eivät vaikuta mihinkään särkyyn paitsi migreeniin, joka on tiettävästi aivojen verenkiertohäiriö. Jos lääke siis tehoaisi särkyyn, olisi se varsin varmasti migreeniä, koska muihin särkyihin Zomig ei tehoaisi.
Sitä suoranaista onnentunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun ottamani lääke tappoi säryn alle puolen tunnin. Päänsärkyni oli saanut nimen, siihen ei kuole ja siihen on olemassa tehoavia lääkkeitä. Sain lääkäriltä reseptin Zomigia varten. Aluksi minulla oli sellaisia suuhun sulavia tabletteja, migreeniin liittyy joillakin niin pahaa pahoinvointia, etteivät he voi juoda edes vettä. Minä käytin näitä aikani, mutta pyysin jossain vaiheessa lääkäriä vaihtamaan ne tavallisiin, nieltäviin tabletteihin. Olihan minulla usein huono olo migreenin alkaessa, mutta kyllä aina vesi on sisällä pysynyt. Lisäksi lääke maistui mielestäni pahalta ja joskus jo oksetti pelkästään sen lääkkeen ajattelukin. Silloin ei tehnyt mieli ottaa koko Zomigia. Minua vieläkin puistattaa ajatella tuollaisia sulavia tabletteja tai pureskelutabletteja. Nielen lääkkeet mieluummin kokonaisina, kiitos vain.
Kuitenkin migreenini alkoi hankaloitua ja vaikka 2,5mg Zomig auttoi, se ei välttämättä pitänyt särkyä pois tarpeeksi kauaa. Resepti vaihdettiin tuplasti vahvempaan 5-milligrammaiseen. Se kyllä tehosi, mutta sivuoireitakin oli aika tavalla. Mainittuani tästä lääkärille, sain rinnalle Bisoprololia estolääkkeeksi. Bisoprololi ei tehonnut täysin migreeniin, mutta helpotti ja lyhensi kohtauksia niin, että jatkoin sen syömistä muutamia vuosia. Minähän lopetin sen viime keväänä vasta.
Jossain vaiheessa myös kohtauslääke vaihdettiin Almograniin. Almogran oli mukava lääke, edullinen eikä aiheuttanut niin pahoja sivuoireita kuin Zomig. Kuitenkin syksyllä 2007 siitäkin alkoi vähän niinkuin teho kadota. Tästä olenkin jo blogannut. En ehtinyt käyttää Almogrania vuottakaan. Lääkäristä sain kokeiltavaksi ensin Migardia, jonka täällä blogissakin tuomitsin tehottomaksi. Sen kokeilun jälkeen sain Relertiä ja sen oheen myös Diclofenacia, tavallista särkylääkettä, joskin käsikauppavalmisteita ärjympää tavaraa. Myöhemmin sain myös 400 mg Orudista otettavaksi migreenikohtauksen alussa.
Tämä lääkekombinaatio, erityisesti tuo Relert+Diclofenac sai sen migreenilääketutkimuksen lääkäriltä (joka selkeästi on perehtynyt migreeniin ja sen hoitoon) täyden suosituksen, hän kuulemma määrää yleensä myös samantyyppisen yhdistelmän ja Diclofenac lienee yleinen ja hyvin tehoava lääke kohtauslääkkeen rinnalla. Siksi tuota kohtauslääkitystäni ei muutettukaan mitenkään tuolla viimeisimmällä lääkärikäynnilläni.
Pointti tässä tekstissä on siis se, että kaikkien migreeni ei ole aina sitä päänräjäyttävää kipua. Edes kaikki lääkärit eivät välttämättä tunnista tällaista heikompaa kipua migreeniksi lainkaan, vaikka se sitä voi ollakin. Minä tosiaan pystyn selviämään työ- ja koulupäivistä hyvin lääkkeiden avulla, vaikka kohtaus olisikin päällä.
Migreenitaipumus saattaa hyvinkin olla jossain määrin periytyvää. Ainakin meidän perheessä näin lienee, olenkin tainnut periä migreenin äidiltä suoraan ja isän kautta hänen äidiltään. Äidillä ja mummulla on molemmilla ollut varsinkin nuorena migreeniä, mummulla säryt taisivat loppua viimeistään synnytyslaitokselle, äidillä laukaisevana tekijänä oli yövuorot töissä. Sekä minä että sisko podemme molemmat migreeniä. Minulla on säännöllinen, auraton ja kohtalaisen lievä, siskolla puolestaan on hyvin erilainen migreeni: epäsäännöllinen, harvinainen (1-2 kertaa vuodessa, jos silloinkaan), mutta kohdalle osuessaan mukana on pahoja auraoireita.
lauantai, marraskuu 28, 2009
Kaakaokoetus
Kun ihminen ei juo kahvia kuin äärimmäisessä hädässä (sellainen on ollut kerran 30 vuoden aikana, väsytti niin kamalasti eikä kahvikaan auttanut, maha vain tuli kipeäksi), on kahviloiden kaakaovalikoima tullut vuosien mittaan aika tutuksi. Tosin joskus täytyisi ottaa ihan asiakseen tehdä muistiinpanot kahviloiden kaakaosta, että tietäisi ja muistaisi, mitä voi suositella ja mitä on syytä karttaa.
La Famillen kaakao on sieltä ehdottomasti parhaasta päästä. Se on tosin niin paksua että lusikka melkein seisoo pystyssä eikä kermavaahdon kanssa pihistellä. Yhden kaakaon juotuaan ei nälkä vaivaa puoleen päivään. Kaloreita lienee koko viikon ruokien edestä. Instant sokerihumala.
Hella & Huonekin tarjoilee kaakaota siinä missä erilaisia kahvejakin aterian päätteeksi. Arvosana kiitettävä, joka kerta.
Stockmannin alakerran kahvilassa poikkesimme tänään kaakaolla, kun oli aikaa bussia odottaessa. Kaakao on aika tavalla mitättömän makuista bulkkitavaraa. Plussana mainittakkoon se, että kuppi ei ole täynnä vaan siihen voi itse kaataa maitoa. Monissa paikoissa kaakaon kuumuus lähentelee auringon pintalämpötilaa ja koska se tarjoillaan paksuseinäisestä mukista, ei ole toivoakaan että se jäähtyisi juomakelpoiseksi alle tunnissa.
Coffee House Hämeenkadun itäpäässä tarjoilee muistaakseni vähintään kohtalaista kaakaota. Kermavaahtokaakao taitaa kustantaa hitusen enemmän kuin ilman kermistä. En ole kuitenkaan yhtään varma tästä muistikuvasta, täytynee käydä kokeilemassa taas joskus. Sillä kermavaahtokaan ei pelasta huonoa kaakaota.
Taikapapu Stockmannin vieressä kävelykadulla tekee hyvää kaakaota.
Ja sitten oli jokin kahvila, jossa kylmän viileästi lyödään joku halvin mahdollinen Tazza-pussi kuumaan maitoon ja väitetään sitä kaakaoksi. Kun nyt vain muistaisin, mikä paikka se oli, niin tietäisin vältellä.
La Famillen kaakao on sieltä ehdottomasti parhaasta päästä. Se on tosin niin paksua että lusikka melkein seisoo pystyssä eikä kermavaahdon kanssa pihistellä. Yhden kaakaon juotuaan ei nälkä vaivaa puoleen päivään. Kaloreita lienee koko viikon ruokien edestä. Instant sokerihumala.
Hella & Huonekin tarjoilee kaakaota siinä missä erilaisia kahvejakin aterian päätteeksi. Arvosana kiitettävä, joka kerta.
Stockmannin alakerran kahvilassa poikkesimme tänään kaakaolla, kun oli aikaa bussia odottaessa. Kaakao on aika tavalla mitättömän makuista bulkkitavaraa. Plussana mainittakkoon se, että kuppi ei ole täynnä vaan siihen voi itse kaataa maitoa. Monissa paikoissa kaakaon kuumuus lähentelee auringon pintalämpötilaa ja koska se tarjoillaan paksuseinäisestä mukista, ei ole toivoakaan että se jäähtyisi juomakelpoiseksi alle tunnissa.
Coffee House Hämeenkadun itäpäässä tarjoilee muistaakseni vähintään kohtalaista kaakaota. Kermavaahtokaakao taitaa kustantaa hitusen enemmän kuin ilman kermistä. En ole kuitenkaan yhtään varma tästä muistikuvasta, täytynee käydä kokeilemassa taas joskus. Sillä kermavaahtokaan ei pelasta huonoa kaakaota.
Taikapapu Stockmannin vieressä kävelykadulla tekee hyvää kaakaota.
Ja sitten oli jokin kahvila, jossa kylmän viileästi lyödään joku halvin mahdollinen Tazza-pussi kuumaan maitoon ja väitetään sitä kaakaoksi. Kun nyt vain muistaisin, mikä paikka se oli, niin tietäisin vältellä.
DI:n viisauksia
DI tuli eilisiltana tai siis oikeastaan tänä aamuna myöhään kotiin ja toi samalla jotain pientä purtavaa. Olin vielä hereillä ja tulin jaolle. Siinä sitten heiteltiin kaikenmoista juttua ja eräässä yhteydessä DI laukaisi: "Ootsä koskaan yrittänyt herättää itseäsi [keskellä yötä] ja olla hengissä sen jälkeen)?"
En kai minä vain ole mitenkään äreä herätettynä?
En kai minä vain ole mitenkään äreä herätettynä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
