Nummisuutarit ja muuta kotiseutumatkailua

Huolimatta epävakaiselta näyttävästä säästä päätimme lähteä DI:n kanssa tänään Taaborinvuorelle katsomaan Nummisuutarien esitystä, viimeistä tänä kesänä ja viimeistä esitystä tuolla kokoonpanolla. Riskinotto kannatti, emme saaneet niskaamme elämää suurempaa sadekuuroa, vain muutaman hassun pisaran, joita ei kannattaisi edes mainita.
Nummisuutareista ei sen enempää, hauska komedia edelleen, hieman jopa ihmetyttää se, miten se jaksaa naurattaa edelleen, jotakuinkin 150 vuotta kirjoittamisensa jälkeen. Tietenkin tapahtumat eivät kuulu enää nykypäivään ja kielikin on vanhahtavansorttista, mutta silti sen ymmärtää edelleen.
Koska olimme paikalla hyvissä ajoin ennen esityksen alkua, ehdimme kiertää hyvin läpi kaikki Taaborinvuoren museomökit sekä käydä myös Aleksis Kiven syntymäkodissa. Enpähän ole vuosiin sielläkään käynyt, DI ei ikinä.

Matkamuistojakin tuli tietysti hankittua, kuten vaikkapa Nummisuutarit kirjana ja Kiven runotuotanto. Hävettää ihan tunnustaa, mutten tiennyt että Kivi kirjoitti pokkarin verran runojakin. Ja sentään nurmijärveläinen! No, nythän tulee paikattua sekin aukko sivistyksessä.
Ilahduttavinta oli kuitenkin se, että Taaborinvuorella oli myös Tarinakorun myyntikoju. Olen noita Tarinakorun koruja katsellut netistä jo aikaisemminkin ja todennut, että aika moni niistä kelpaisi kyllä minullekin, mutta Kivikkoalvejuuri osoittautui jo tuolloin suosikikseni. Ja arvatkaapas mitä? Mukaan tarttuikin Kivikkoalvejuuri-kaulakoru pienen alennuksen kera. Olen oikein iloinen, se on hyvin kaunis koru.

Eilen kävimme DI:n kanssa Nukarinkosken rantamilla kiertelemässä ja kuvaamassa. Sää suosi siinä alkuiltapäivästä ennen kuin taivas vetäytyi pilveen ja alkoi sataa vettä. Keli oli aurinkoinen ja teki oikeutta hienoille koskimaisemille.

Molemmilla kerroilla teimme vähän kiertoajelua, ajelin pitkit pikkuteitä ja sorateitä, tulipahan treenailtua sitäkin lajia Fusionin ratissa. Ajaminen alkaa sujua jo jossain määrin. Kytkin nykii kyllä edelleen vaihdoissa toisinaan ja saattaa tapahtua kaikenmoista muutakin ei-niin-kauhean-sulavaa, mutta enpähän ole sammutellut moottoria hetkeen ja muutenkin olo ratissa tuntuu hivenen varmemmalta. Ja suurelta tai ainakin kohtuulliselta saavutukselta tuntuu sekin, että olen osannut ja uskaltanut lähteä ajamaan paikkoihin, joita en tunne entuudestaan ainakaan kovin hyvin. Kuten nyt se torstainen hamsterin vienti Kalkkuun ja tänään tuo Palojoen reissu. Kyllä tämä tästä vielä.

Lisää autoilua

Nonni, nyt DI:kin on selvinnyt hengissä ja ainakaan näkyvästi panikoimatta minun kyydissäni jo pidempiäkin matkoja.
Veimme eilen hamsterin kesähoitoon Kalkkuun. Pohdin ensin reittiä hieman, mutta ohitustie voitti, en minä halua lähteä tieten tahtoen rantatielle neljän aikaan iltapäivällä. Oli ohitustielläkin liikennettä, oli toki, mutta hyvin me sinne mahduimme sekaan. Mistään ruuhkasta ei voi puhua kuitenkaan. Myös nuo esikaupunki-osuudet sujuivat ihan kivasti. Hamsteri on nyt 110% hyvässä hoidossa ja me saamme reissailla huolettomin mielin.

Puoli seiskan aikoihin lähdimme sitten kohti Nukaria. Olin laskenut matkaan kuluvan puolesta toista kahteen tuntiin, mutten ollut laskenut siihen lainkaan sitä, että kävimme Iittalassa tankilla ja syömässä (ynnä ajettuani hateloon pyörimme siellä vähän muutenkin) ja Riihimäellä kaupassa. Melkein kolme tuntia siis meni kaikkinensa tähän. Onneksi mummu oli mennyt nukkumaan jo hyvissä ajoin eikä odotellut meitä malttamattomana, kun olin sanonut että olemme ehkä puoli yhdeksältä perillä...

Parkkiruuduista on tullut pahin viholliseni. Vaikka kuinka yritän tähdätä suoraan, niin aina se auto kuitenkin päätyy vinoon ja yleensä pelkääjän puolella viivan päälle, ellei peräti naapuriruudun puolelle. Ja yleensä se jää vielä kovasti taakse, sillä jos ajan Fusionin etuperin ruutuun, en koskaan uskalla ajaa sitä niin pitkälle kuin olisi mahdollista. En voi uskoa että se nokka on oikeasti NIIN lyhyt.

Yksi huono puoli Fusionista on löytynyt: moottoritienopeuksissa se on aika meluisa auto. Radiota ei juuri kannata kuunnella, ellei halua että se soi lujalla ja minä en sitä halua. Yksi hyväkin puoli Fusionista löytyi, jota tosin aikaisemmin pidin huonona puolena, mutta nyt totesin sen ihan hyväksi: pelkääjän paikalta ei näe nopeusmittaria kuin jonnekin kahdeksaankymppiin asti. Isän vanhassa Sierrassa nopeusmittarin näki vierestä hyvin ja totuin seurailemaan sitä muun liikenteen mukana. Fusionissa mittaria ei näkynyt ja sekös ketutti. Nyt puolestaan kun itse ajan, ei DI näe -luojan kiitos- karua totuutta nopeudesta. Moottoritiellä nimittäin se mittari heilahtaa vähän turhankin helposti sinne 130:n pintaan ja varsinkin ohituksissa. Ai miten niin raskas kaasujalka? Täytyy kyllä myöntää että tässä valossa minulle paras oma auto olisi kaksikymmentäviisi vuotta vanha Lada, jolla ei voi ylipäänsä ajaa kahdeksaakymppiä lujempaa, koska silloin siitä putoaisivat ovet.

Perjantaiaamun kootut

Viimeinen työpäivä ennen lomaa, niin että inspiraatio työntekoon on vähän hakusessa. Ehkei niin vaarallista, kun tässä nyt ei ole mitään kauheita kiireitä saada asiaa x, y ja z valmiiksi ennen lomaa.

Kävimme eilen DI:n kanssa Kirskaanniemessä paistamassa makkaraa. Hyvä olikin, eilisiltana oli vielä aurinkoista ja lämmintä, tänä aamuna on harmaata, kylmää ja vettäkin ripottelee taivaalta. Tietysti, kun loma alkaa... Kirskaanniemeen oli kiva ajaa, mutkaista ja mäkistä asvalttitietä, sitten soratietä.

Lähdemme tänä iltana DI:n kanssa kohti Nukaria, DI:kin jää lomille. Kelin ollessa tällainen täytyy kerrata ennen lähtöä tuulilasinpyyhkijöiden käyttö Fusionissa. Olisikin ensimmäinen kerta kun sateella joutuisin ajamaan. Täytyykin olla tarkkana, jos näin käy. Toivotaan kuitenkin ettei käy, kuiva, pilvinen keli olisi ihanteellinen.

Kävin eilen vähän kaupungilla ja löysin ilahduttavasti itselleni uudet housut. Joskus hyvien housujen etsiminen on turhauttavaa, kun vartalon malli on jotakuinkin mallia kahdeksikko: reidet ja takapuoli ovat paksut, mutta vyötärö kuitenkin aika huomattavasti lantiota kapeampi. Lisäksi vihaan ja inhoan housuja, joissa lahkeet kapenevat nilkkoihin. Ne saavat minut näyttämään väärinpäin käännetyltä päärynältä. Ilmeisesti vanhemmat naiset luottavat näiden hoikentavaan ja nuorentavaan vaikutukseen, koska tämän mallisia housuja on paljon tarjolla. Ja mikä ettei, pitkäjalkaiselle sellaiset varmasti ovatkin ok, mutta minulle ei todellakaan. Eli suorat lahkeet, kiitos. Lisäksi housuissa ei saisi jäädä eteen pömpöttämään ylimääräistä kangasta. Monissa jää, en ymmärrä minkälaisille ihmisille ne on oikein tarkoitettu. Housujen vyötärö pitäisi edestä kiskoa kainaloihin asti, että se näyttäisi edes siedettävältä.
Eilinen ex tempore-visiitti Adattoon kuitenkin palkitsi. Sieltä löytyi suoralahkeiset, kuulemma lantiomalliset (kyllä ne minun vyötärölle yltävät hienosti) mustat housut, jotka istuvat mainiosti. Ostin samantien kahdet, hyviä housuja ei ole koskaan liikaa.

Hengissä Tampereella

Ohoo, 200 kilometriä takana ja ihan itse ajettuna! Lähdin eilen Nukarille töiden jälkeen ja tänä aamuna sitten vein siskon Hki-Vantaan lentokentälle. Siitä polkaisin sitten takaisin Tuusulanväylälle ja kohti Tamperetta.
Todellakin, ajoin Tuusulantien kautta, vaikka lentoasemalta olisi toki päässyt helposti kehä kolmoselle ja sieltä sitten jostain kolmostielle. Syy reittivalintaan oli se, että heti kun tulen kolmoskehälle, olen eksyksissä. Tai siis en eksyksissä, mutten tiedä mihin minun pitäisi mennä, miten kaukana on kolmostien ramppi ja onko matkan varrella muita kommervenkkejä, jotka pitäisi tietää.
Tuusulantie on puolestaan tuttu reitti, Hyrylästä eteenpäin hyvinkin tuttu, tiedän melkein jokaisen liikennenopeuskamerankin. Ja tulipahan harjoiteltua niitä liikenneympyröitä.
Se tuli todettua myös, että kyllä Fusioninkin saa sammumaan, kun oikein törppöilee sen kytkimen kanssa. Minähän hehkutin täälläkin ensimmäisten ajokertojen jälkeen, että siinä on niin helppo kytkin, ettei edes yrittänyt sammua. Onneksi rekkakuskit lienevät nähneet liikenteessä kaikenlaista...

Pysähdyin matkalla kaksi kertaa, Linnatuulessa ja Pirkanhovissa. Linnatuulessa pidin ihan kunnon tauon, söin kahvilassa voileivän kun aamulla ei ollut kotona ruoka oikein maittanut. Pirkanhovissa olisin pitänyt vain pienen sukkiensuoristustauon, mutta piipahdin siellä olevassa Jalokivigallerian liikkeessä. Ai miten niin pellonvuokrat tulleet tilille?

Moottoritie on varsin helppo ajaa, senhän totesin jo autokoulussa ja totean edelleen. Nopeudet ovat tietysti kovia, mutta risteävä liikenne ja jalankulkijat puuttuvat ja se helpottaa huomattavasti ajamista. Kunhan vain pitää huolen siitä, ettei aja edellä menevän perään, eikä aja ylinopeutta ja kaistaa vaihtaessa katsoo ympäristönsä, niin sillä mennään jo aika pitkälle. Puuduttavaa se kyllä on, tavallaan, mutta minulta ajamiknen ainakin vaatii vielä niin paljon keskittymistä etten joutanut siinä pitkästymään.

Mutta jos tulee vastaan pääkaupunkiseudulla taksikuski, joka purnuttaa siitä, että tänä aamuna lentoaseman ulosmenoväylillä joku tumppu sammutti autonsa valoihin, niin se olin minä. Toivoisin, että olisin pihistänyt jostain niitä autokoulun varoituskolmioita ja liimannut yhden perään, sekä kumpaankin kylkeen ja nokkaan. Ettei jäisi kellekään epäselväksi, että tässä menee keltanokka.

Kun insinööri sisustaa

Saimme sen verhoprojektimme kutakuinkin valmiiksi kuun alkupuolella, mutta emme kuitenkaan ihan. Olohuoneen verhojen pannat jäivät puuttumaan vielä. Lojuttuaan muutaman viikon milloin olohuoneen, milloin keittiön pöydällä DI otti asiakseen säätää ne paikoilleen viime sunnuntaina. Itse luin kirjaa enkä kiinnittänyt projektiin mitään huomiota sinänsä, vaikka se kyllä vähän hämmästyttikin. Ensin DI mittaili verhojen korkeutta, sitten raapusteli hieroglyfejä paperille ja lopulta kysyi, muistanko ulkoa toisen asteen yhtälöön ratkaisukaavan. Ihmettelin vähän kysymystä, mutta oli pakko tunnustaa, etten ole sitä noin 8 vuoteen tarvinnut eli en. MAOL onneksi pelastaa.

No mitäkö toisen asteen yhtälöllä on tekemistä verhojen kanssa? No sitä, että pantojen asennuskorkeuden olisi tietysti voinut arpoa silmämääräisesti suunnilleen hyvälle kohdalle, mutta sehän olisi ollut aivan liian epäelegantti, epätäsmällinen ja ennen kaikkea epäinsinöörimäinen ratkaisu. DI:lle onneksi tuli mieleen kultainen leikkaus, joka on tunnettu jo antiikin Kreikassa ja jota pidetään sommittelun perussääntönä. Siitä sitten vain laskemaan verhojen pituuden kultaista leikkausta ja nyt on pannat paikoillaan kultaisen leikkauksen mukaisesti.

Turbo-Saabin ratissa

... eikä syntynyt edes vahinkoja!
Meikäläinen teki nimittäin pienimuotoisen koeajon kaverin Saabilla. Hän on myymässä sitä pois ja tietysti minulla on aina joka suuntaan silmät ja korvat auki, jos jostain löytyisi jokin kiva auto. Kävin keskustassa toimistolla kirjoittamassa työsopimuksen, joten kaveri ehdotti josko haluaisin ajaa keskustaan, kun hän itsekin oli lähdössä töistä aikaisin, lomille jäämässä. No minähän suostuin.
Kyse on vuoden -04 Saab 93:sta, 1,8 turbo, automaattivaihteisto ja ajettu 54000km. Siihen nähden, että autolla ei ole tuon enempää ajettu, hintapyyntö on mielestäni kohtuullinen. Saab kun ei ole koskaan profiloitunut minään edullisena merkkinä. Päällisin puolin auto on todella siistissä kunnossa.

Tuon lyhyen koeajon perusteella en voi sanoa ihan varauksetta ihastuneeni siihen, tosin se johtuu enimmäkseen siitä, että minun ajaminen sillä oli vähän hakusessa. Jouhea kulku vaatisi ilmeisesti jonkin verran treenausta, vaikka automaatti olikin kiva ja helppo ajaa.
Ja sen myös huomasin, että turbo tosiaan löytyy, lähtee totuttua livakammin liikkeelle kun painaa kaasua. Minä, turbo ja moottoritie ei tasan kuulosta hyvältä yhdistelmältä...

Tarttee varmaan esitellä DI:lle tuota autoa, jos se vaikka innostuisi. Minä en henkilökohtaisesti ole ihan varma, haluanko luopua Ford-haaveistani, mutta ehkä sitä vähän voisi tinkiä. Auto tietoineen löytyy Nettiauto.comista, sikäli jos jotakuta lukijaa kiinnostaa: linkki.

Talviturkki hus pois

DI sai illalla päähänsä, että lähdetään johonkin. Mihin? Hetken aivoriihen tuloksena päätimme lähteä rannalle. Pyörät ulos varastosta ja suunta kohti Särkijärveä. Ilta oli kaunis ja aurinkoinen, lämminkin. Sen verran oli vesi lämmennyt syvässä Särkijärvessäkin, että tarkenin käydä kastautumassa. Talviturkki on siis kastetty tälle vuodelle. Viime vuonna se jäikin tekemättä.

Menen tänään kirjoittamaan työsopimuksen. Taas on puoleksi vuodeksi töitä tiedossa, mikä on suunnattoman hienoa.
Huomenna lähden töiden jälkeen Nukarille. Torstaiaamuna vien siskon Helsinki-Vantaalle ja ajan siitä Tampereelle töihin. Jänskättää. En ole noin pitkää matkaa ajanutkaan. Moottoritietä tunti, puolitoista. Ajattelin että pidän matkalla parikin taukoa, tähtäimessä on Linnatuuli ja Pirkanhovi. Mutta miten ihmeessä löydän tieni lentoasemalta Tuusulanväylälle?