maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Vuoden viimeinen

Vuoden viimeinen blogimerkintä lähtee. Ihan kuin minä tietäisin mitä kirjoitan. On edelleen oikeasti aika epätodellinen olo. Ei isä voi olla kuollut. Ei vain voi. Niin vaikea kuvitella että niinkin eläväinen mies on yhtäkkiä kuollut. Eläväisellä tarkoitan sitä, että isä oli kova puhumaan, huumorintaju oli loppumaton, hän tiesi paljon asioita vaikkei ollutkaan kouluja käynyt ja osasi kertoa hauskoja sattumuksia elämänsä varrelta. Ja nyt yhtäkkiä...

Nii-in, yhtäkkiä. Kyllähän minä sen tiesin että isä on sairastanut ja usein ollut sairaalassa kuluneenkin vuoden aikana, olenhan siitä täälläkin maininnut aina. Mutta jotenkin siihenkin vain tottui ja turtui, että isä on aina sairaalassa viikon tai pari, mutta tulee sieltä kotiin kuitenkin. Tiesin että tällä kertaa oli tilanne pahempi, happivajetta oli ollut, mutta että NÄIN paha, se oli yllätys. En osannut odottaa lainkaan kuolinviestiä. Eikä osannut juuri kukaan muukaan. Ihmettelen, miksei sairaalasta oltu ilmoitettu, että tila on vakava, heillä kuitenkin minun yhteystiedot oli tallessa. Tiedän, että isä varmasti olisi sanonut, että älkää hätäännyttäkö tyttöjä turhaan, mutta olisi se silti ollut hyvä tietää etukäteen. Se vain oli niin shokki kun puhelinsoitto tuli vartti kuoleman JÄLKEEN.
Kävi tietysti mielessä, että jos isä pääsikin kuolemaan salaa. Hän oli kuitenkin kuollessaan osastolla, ei teholla. Ja viimeinen naapuri oli käynyt joskus viiden aikaan katsomassa (kuolinaika oli suunnilleen puoli 7 illalla) ja isä oli nukkunut. Hoitajilta kuulimme että ainakin viimeisenä päivänä hänelle oli annettu morfiinia hengenahdistukseen, joten ei mikään yllätys jos hän nukkui. Ja jos on sitten nukkuessaan kuollut niin että hoitajat ovat huomanneet vasta liian myöhään sen. Se olisi hienoa, jos isä olisi saanut kuolla rauhassa, mutta minä en tiedä. Toisaalta tuntuu kyllä melko kauhealta ajatella, että isä on kuollut ihan yksin, ilman että kumpikaan meistä tytöistä on ollut läsnä. Sisko kyllä kävi päivällä isää katsomassa, mutta minä näin isän viimeisen kerran aivan joulukuun alussa. Ei auta kuitenkaan muu kuin luottaa siihen, että isä tiesi ilman sanomistakin miten tärkeä hän minulle oli ja miten paljon välitin. Tiedän, se olisi pitänyt sanoa jo aikaisemmin, paljon aikaisemmin. Nyt se on myöhäistä.

Kuitenkin, elämä voittaa vähitellen. Emme me jaksaneet kotonakaan murjottaa ja itkeä mitenkään suuresti, kyllä elämä noin pintapuolisesti palautui aika äkkiä niin normaaleille urille kuin se nyt on mahdollista. Ja kaikkea järjesteltävääkin oli paljon. Jossain vaiheessa tuntui ettei oikein ehdi edes surra, kun kaikki aika ja energia kuluu käytännön asioiden hoitamiseen. Joskus tuntuu siltä että on ihan turta, mutta sitten jossain on se kipeä paikka, jota ei tarvitse kuin ajatella, niin alkaa taas itkettää.

Kuitenkin käytännön asiat ovat ainakin kohtuullisilla kantimilla. Hautajaiset on lähes tulkoon järjestetty, kukkavihot tilattu, arkku, uurna, tuhkaus, kukkakoristeet kirkkoon ja muistotilaisuuteen, tarjoilu, kuolinilmoitus, kuljetukset, kaikki nuo hoituivat varsin kätevästi ja vähällä vaivalla hautaustoimiston kautta. Jostain ohjeesta luinkin, että hautaustoimistot ovat varsinaisia monitoimitaloja näissä asioissa ja se pitää paikkaansa. Kaikki sujui kovin jouheasti, tilauksien muutokset (iso mies tarvitsee extra-vahvistetun arkun, tiesittekö?) ja kaikki. Perunkirjoituskin olisi voitu hoitaa sen kautta, mutta meillä on kiikarissa eräs lakimies jo sitä varten.

Perunkirjoitus niin! Isä kuitenkin omisti puolet maatilasta, toinen puoli on mummun, koska tila oli edelleen isänisän perikunnan nimissä. Se tietysti helpottaa, että nyt perintöä on jaettavana vain puolet, mikä tarkoittaa puolta pienempiä perintöveroja, se toinen puoli maksetaan sitten kun mummu kuolee, mutta eivät nyt ainakaan ihan yhtenä klönttinä tule. Mutta on maatilan papereissa varmasti oma show'nsa, ne kaikki kuntoon, koneet, auto ja kaikki mitä nyt vastaan tuleekin. Puistattaa ihan se paperisota.

Vaan nyt on mentävä, ajattelin lähteä DI:n siivellä uudenvuoden juhliin, vähän katsomaan muutakin elämää. Pitää muistaa että elämä jatkuu ja asioilla on taipumus järjestyä, vaikka joskus tuntuukin siltä ettei jaksaisi uskoa eikä luottaa siihen järjestymiseen.

lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Elossa. Minä siis

Lyhyt tiedonanto: olen elossa. Siinä se sitten melkein onkin. Isä on edelleen kuollut, se ei ollut kyseenalainen pila. Hautajaiset on likimain järjestetty, perunkirjoituksesta ei vielä mitään havaintoa. Miten tässä kaikki muu järjestyy, ei tietoa. Vaikea paikka on.

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

Joulut vaan kaikille...

Tästä vasta kaikkien aikojen joulu tuli. Soittivat Hyvinkään sairaalasta, että isä on kuollut. On sitä tässä pelättykin, mutta ei olisi vain uskonut että se silti osuu kohdalle... Niinkuin meistä kukaan olisi elämästä hengissä selvinnyt, mutta silti se on vaan niin kauheata.
Toivottavasti isällä on nyt kaikki hyvin.

Lähden Nukarille tänä iltana enkä tiedä milloin tulen takaisin, joten lukijoille hyvät joulut ja luultavasti myös hyvät uudet vuodet.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Kanaa Prahassa

DI lähti sitten tänään vanhempiensa luo jouluksi *niiskis* ja kävin hänet saattelemassa junalle. Koska meillä oli keskustassa aikaa ennen junan lähtöä, kävimme syömässä Prahassa. En ole ennen tuolla syönyt mitään, sen ruokalista ei kovin kummoiselta näytä, mutta tällä kertaa nyt päätimme kuitenkin mennä sinne kun alkuperäinen suunnitelma eli Ragu's oli kiinni.
Eikä kyllä tarvinnut katua pätkääkään! Otin kanaruukun ja se osoittautui loistavaksi annokseksi. Netti-menun mukaan se on "tulinen kanaruukku", mutta kyllä siitä tulisuus oli kaukana. Tai sitten en vieläkään maista mitään. Mutta tulinen tai ei, niin silti se oli todella hyvää. Paitsi että annos oli pöytään tuotaessa tulikuuma eikä tahtonyt jäähtyä millään syömiskelpoiseksi.

Riivatun hiivatulehdus

Ja hus pois taas ne kaikki, joita häiritsevät intiimit asiat.

Minua häiritsee hiivatulehdus, antibioottikuurin lähes väistämätön seuraus. Olen kutissut jo kaksi päivää niin että se häiritsee jopa nukkumista ja sitä edelsi yksi kirvelypäivä. En ymmärrä miten tämä voi olla tällä kertaa näin saamarin hankala! Ja antibioottikuuri jatkuu sunnuntai-iltaan asti.
Kaivaessani netistä tietoja, törmäsin artikkeliin, jonka mukaan maitohappobakteerit eivät tehoa antibioottihiivatulehdukseen. No ei näköjään tehoa niin, kokeilin minäkin niitä ja tässä tulos. Tuonkin kun olisi tiennyt etukäteen, niin ei olisi tarvinnut ostaa noitakaan. Kolmen päivän Canesten-kuuri sen sijaan on jo takana eivätkä oireet ole vielä kokonaan kadonneet, jos tosin ovat helpottuneet. En tiedä pitäisikö tämän takia ottaa yhteyttä lääkäriin...

Ja DIn kannaltahan tämä on mahdottoman ikävää, kun ei minuun saa koskea hirttotuomion uhalla. Joulu kuitenkin tulossa, DI on menossa perheensä luo, minä samoin ja näillä näkymin olen välipäivätkin pois kaupungista ja niin on hänkin. AARGH!

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Valkosipulia Plevnassa

DI sai minut houkuteltua ulos luolastani ja lähdin hänen kanssa syömään Plevnaan. Olen aiemmin syksyllä valitellut Plevnan hankaluudesta ravintolana. Tälläkin kertaa olin tuskastua ruokalistan kanssa, mutta sitten sen keksin: listalta löytyi valkosipulifriikin päiväuni! Nuhan takia makuaisti on vähän hukassa, niin että arvelin tuon olevan ehkä sopiva tälle päivälle. Ja ehkä se olikin. Jätin erillisessä kulhossa tulleen valkosipulihillokkeen koskematta, mutta ehkä sitä olisi pitänyt vähän lykätä perunoiden päälle. Minusta ainakin tuntui siltä, että valkosipulikermaperunat eivät ollee valkosipulia nähneetkään. Tai sitten en tosiaan maista mitään... Pihvi ja maustevoi sen sijaan olivat erinomaisia, samoin haudutetut juurekset.

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Lisää joulunalusvalitusta

Lähdin tänään sitten shoppailemaan keskustaan ja onnistuin kohtuullisessa ajassa hermojani menettämättä ostamaan kaiken puuttuvan. Olin hyvin tyytyväinen itseeni, kunnes tulin kotiin ja aloin paketoida lahjoja. Saamarin joulupaperi kehtasi loppua kesken! Olen saamassa hermoromahduksen juuri tällä punaisella minuutilla. Että pitäisi vielä lähteä joulupaperia hakemaan? Ei hemmetissä tule kuuloonkaan, varsinkin kun oman asuntoni hissiä huolletaan ja asuinkerrokseni on edelleen yhdeksäs. Ei paljoa naurattanut nenä tukossa lahjakassien kanssa kiivetä rappuja ylös. Taidan tyytyä vetäisemään veljelle ostetun kirjan ympärille muka-taiteellisen rusetin ostamastani paperinarusta. Se on ekologistakin. Vielä kun tietäisi miten ihmeessä saisi paketoitua systerin lahjan, se kun on niin hankalan muotoinen ja paperinarukin loppui.

Messengerissä jouduin avustamaan erästä ystävääni joululahjan hankinnassa hänen tyttöystävälleen. Kiikarissa oli jokin kaulakoru ja hän kysyi mielipidettäni Swarovskin Waves-korusta. Noh, kyllä tuo minulle kelpaisi, että jos siitä lähdetään! Me molemmat siis pidimme tuosta, se on tyylikäs muttei liian pramea, mutta saa siis nähdä mitä mieltä tyttöystävä on (tai no ehkä tässä vaiheessa pitäisi puhua jo avovaimosta).

Huomasin tänään taas kaupungilla liikkuessani että syksyllä Helsinkiä (ja koko muuta maata) puhuttaneet ulkomaalaiset kerjäläiset ovat laskeutuneet Tampereenkin kaduille. Tai no, onhan noita ollut aina silloin tällöin näkyvissä pitkin syksyä. He saavat minut masentumaan, ei liene herkkua istua kerjäämässä pakkasessa, sateessa ja tuulessa. Ei Suomi ole kerjäläisille sopiva maa ainakaan talvella. En silti anna heille rahaa, ennemmin säästän pennoseni katusoittajille, jotka sentään tekevät jotain rahan eteen. Lisäksi katusoittajat piristävät minua eivätkä masenna koko katukuvaa.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Joulunaluspaniikki

Joko nyt saa alkaa panikoida joulun takia?!
Paketoin tuossa lahjoja ja totesin, että systerille ei ole mitään. Lautaset, jotka alunperin kaavailin joululahjaksi annoin jo valmistujaislahjaksi. Nyt pitäisi keksiä jotakin jouluksikin vielä... Hmph. No, eiköhän se ole helppo nakki. Paljon hankalampaa on keksiä jotain veljelle ja isälle. Systeri osti veljelle jo vyön, mutta jotain muutakin olisi kiva antaa sen lisäksi. Isälle sen sijaan ei ole juuri mitään vielä, kalenterikin on vähän niinkuin molemmille, isälle ja mummulle. Ja veljen naisystäväkin on vielä vähän kysymysmerkki, mutta hänestä en niin kovasti panikoi.

Joulukorttejakin on alkanut valua jo postilaatikkoon. Yksi kortti on kysymysmerkki, lähettäjäksi on merkitty "Mika & Sanna" ja tässä on nyt arpomista, että onko kyseessä veljeni ja hänen tyttönsä vai eräs tuttavapariskunta, nimet täsmäisivät kumpaankin. Postileimasta ei saa selvää eikä siitä apua olisikaan, molemmat asuvat Keravalla. Käsiala ei täsmää veljeen, mutta hänen tyttönsä käsialasta ei ole tietoa. Epäilen kuitenkin näitä tuttaviani, koska veli on yleensä tavannut antaa kortin äidin luona, minne molemmat menemme joulua viettämään ja todennäköisesti kortissa lukisi myös muiden perheenjäsenten nimet.

Mutta näitä huolia suurempi huoli on taas isästä, joka on taas joutunut sairaalaan. Happivajeen takia isä on kuulemma ollut sekava aika ajoin. Ei kuulosta kovin hyvältä vaikka aika järjelliseltä isä kuulosti tuossa alkuillasta kun soitteli. Joulu menee kuitenkin sairaalassa eikä ole tietoa että miten kauan siellä taas pidetään.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Tuli sit se flunssakin...

Ei riittänyt nielutulehdus kun se lykkäsi myös nuhan. Eilisiltana oli mennä hermot nenän kanssa kun se vuoti kuin rikkinäinen vesihana ja pärskin jatkuvasti. Nasolinia saisi käyttää vain kerran kahdeksassa tunnissa, minä käytin sitä kahdeksan kertaa tunnissa eikä se auttanut siltikään. Täksi aamuksi tilanne on vähän tasoittunut, onneksi, mutta nenäliinat on loppu, DI Helsingissä ja minun pitäisi lähteä tuonne ulos pakkaseen niitä hakemaan. Ihmisrääkkäystä! Nielun olotila sen sijaan alkaa olla kohdallaan, se antibiootti näemmä puri siihen vaivaan nopeasti.
Inhoan tätä oloa kuitenkin niin perusteellisesti, että jos silkasta kiukusta saa energiaa paranemiseen, paranen tästä ennätysvauhdilla.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Sairaslomalla!

Menin lääkäriin valittamaan alkavaa flunssaa, mutta ne löysivät minusta sen pelkäämäni nielutulehduksen. Siis mitä hemmettiä? Miten minulla taas on mukamas se sama pahuksen kurkkutauti?! Onko se bakteeri jäänyt pesimään minuun vai mistä minä sen taas sain? Ja mitä on tapahtunut tavalliselle flunssalle? (ei sillä että minä sitä kaipaisin)
Joka tapauksessa antibioottikuuri ja sairasloma on tosiasia nyt. Saikkua tosin sain vain tämän ja huomisen, tulehdus on kuulemma niin alkuvaiheessa vielä ja antibiootin pitäisi purra siihen nopeasti että keskiviikkona taas hus töihin.

Mutta että minä rakastan työterveyshuoltoa, rakastan! Senkus menee vain, varaa ajan, sen saa useimmiten samalle päivälle, labrat otetaan heti jos on vähänkin aihetta epäillä, ei tarvitse jonottaa eikä tarvitse itse maksaa. Jo pelkästään tämä on ihan kelvollinen syy olla töissä. Kiitos, työnantaja!

Varo virusta!

Nyt se sitten iski, nimittäin se flunssa. Tai no, minä en ole vielä ihan vakuuttunut siitä flunssasta, mutta kurkku on kipeä ja nenä tahtoo kovasti vuotaa. Muuten olossa ei ole suurtakaan vikaa, ei tunnu kuumeiselta eikä perinteisen vetämättömältä. Ainakaan vielä. Osansa siinä voi tietysti olla silläkin että olen vetänyt särkylääkkeitä kuin orava pähkinöitä, osin juuri siksi että mahdollinen kuume pysyisi poissa ja toiseksi tuon kurkun takia. Finrexinissä on myös kofeiinia ja C-vitamiinia ja ties mitä muuta, joten sen luulisi myös parantavan oloa.
Tuo kurkku vain pelottaa. Se ei ole sellainen flunssalle perinteisen kuivankarhea vaan ihan oikeasti kipeä. Samalla tavoin kuin vajaa vuosi sitten kun sairastin erittäin kamalan nielutulehduksen... Voisin kertoa hauskoja juttuja siitä kun en töissä pystynyt puhumaan ja kaksi päivää olin syömättäkin kun ei kerta kaikkiaa kyennyt nielemään. Juoda yritin mutta sekin sattui niin että kyyneleet melkein valui. Toisaalta se oli kyllä "kiva" tauti siinä mielessä että se oli vain se kurkkutauti, ei flunssaa eikä nuhaa eikä yskää eikä vetelää oloa eikä mitään.

Taitaisi olla saikun paikka...

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Sunnuntaiateria tuloillaan

DI:n kokkailut alkavat taas näyttää ja kuulostaa salaperäisiltä. Lohkoperunoita, nautaa, kampasimpukoita ja äsken kaupasta tullessaan pussista löytyi cajun-maustetta ja wasabi-maustetta. Mmmm-mystistä...

Kävimme eilen ulkona syömässä Sohossa. Alunperin tarkoitus oli mennä Coyoteen, mutta se oli täynnä. Täynnä oli myös Zarillo, joten menimme sitten sitä vastapäätä olevaan Sohoon, josta löytyi sentäs yksi vapaa pöytä. Tietysti maailman typerin idea lähteä joulukuussa, lauantain alkuillasta kaupungille ja kuvitella löytävänsä pöydän helposti jostain ravintolasta.
Sohossa olemme käyneet aiemminkin, paikan hampurilaisateriat ovat ihan syömisen arvoisia. Eilen söimme molemman Brixtonin, tuplajuustohampurilaisen kahdella pihvillä. Nam-nam.

---muoks---
Joo, se sunnuntaiateria käsitti seuraavat osat: cajun-maustettuja lohkoperunoita, paistettuja porkkanoita, jättikatkarapuja, kampasimpukan lihaa, naudanpihvit ja cajun-kastiketta. Jälkiruuaksi brittiläistä "Christmas puddingia" ja leffan kera sipsejä. Oi nami nami!
Siitä pilalle hemmottelusta ollut joskus puhe?

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Perjantain purkaus

Jos on ollut kaksi viikkoa uudessa paikassa töissä ja nyt jo ottaa päähän niin onko se ihan hyvä asia?
No, työ itsessään ei ota päähän eikä noin muutenkaan, mutta kun pomolta tuli eilen mailia, että jos huonosti käy, ei minulle ole ensi viikolla tarjota työtä. Joten, tuntityöläiselle voi sanoa että älä tule töihin. Se olisi kiva jos olisi kuukausipalkalla töissä, pitää viikon vapaa tuosta noin vain (olettaen että se ei tosiaan vaikuttaisi lomiin, tuntikertymiin eikä palkkaan), mutta tuntityöläiselle viikon vapaa niistää kuukauden palkasta pois neljänneksen. No, on maanantaiksi nyt ainakin jotakin tekemistä, katsoo sitten paremmin. Kumma että tässä firmassa sitten sanotaan että älä tule töihin, edellisessä firmassa sai olla töissä harjoittelemassa juttuja, niin että ne osasi sitten kun tuli oikeasti töitä.
Toivon tosiaan että tällainen on vain tilapäistä, joulusta johtuvaa tai jostain muusta. Sillä jos ne aikovat tällaista teettää kovinkin paljon jatkossa, ei minulla riitä huumorintaju. Jos sitä tulisi toimeen pyhällä hengellä ja asunto olisi ilmainen, niin eihän siinä sitten suurta hätää olisi, mutta kun opiskelijakaan ei ilman rahaa elä.

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Miksei maailman pelastaminen kiinnosta?

Viherpiipertäjillä on ongelma: paljon markkinoitu joukkoliikenne ei syrjäytä yksityisautoilua vaan välinpitämättömät ja itsekkäät ihmiset köröttelevät autoillaan pitkin maita ja mantuja, vaikka bussi ja juna menisi vierestä.

No minäpä kerron miksi näin on. Ihminen on mukavuudenhaluinen olio. Kukaan ei tietysti sitä tunnusta (minä kyllä tunnustan enkä edes häpeä), mutta se on silti fakta. Monet puolustelevat mukavuudenhaluaan järkinäkökohdilla "Kun ensin viet lapsen tarhaan ja toisen kouluun ja sitten itse vielä töihin, niin siinä menisi julkisilla pieni ikuisuus", mutta kyllä kyse on ennen kaikkea mukavuusnäkökohdista.
Ja miksi joukkoliikenne ei ole mukavaa mutta yksityisautoilu on? Tässä lista:
- oma auto lähtee juuri silloin kun sen itse käynnistää, ei myöhässä, ei aikataulustaan edellä, siitä ei koskaan myöhästy eikä sitä joudu odottamaan pysäkillä tuulessa, sateessa ja pakkasessa
- tuuleen, sateeseen ja pakkaseen viitaten, yleensä parkkipaikka/autotalli on bussipysäkkiä lähempänä
- omassa autossa ei joudu seisomaan, vaan saa aina istumapaikan
- omaan autoon ei tunge HH-ongelmaisia (HH = henkilökohtainen hygienia) juoppoja tai muita haisuleita eikä kärttyisiä euroopanomistaja-mammoja kaksostenrattaiden ja kahden yliaktiivisen nassikan kanssa, muutaman esimerkin mainitakseni
- eivätkä ne yliaktiiviset nassikat istu omassa autossa vastapäätä ja potki polviin likaisilla kengillä
- omaan autoon ei kukaan flunssasta, poskiontelotulehduksesta tai muista tarttuvista taudeista kärsivä tule pärskimään ja levittämään viruksiaan muidenkin riemuksi
- kolmen täpötäyden ruokakassin nostaminen auton takakonttiin ei ole temppu eikä mikään, mutta yritäpä selvitä niiden kanssa ruuhkabussissa
- niin ja se oma auto menee pisteestä A pisteeseen B ihan itse haluamaasi reittiä, kun taas bussin reitti on seuraava: kävele pisteestä A pysäkille, bussi kiertää linjanmukaisen reitin, joka harvoin on nopein/suorin/miellyttävin mahdollinen ja jättää sinut pisteeseen C, josta täytyy kävellä pisteeseen B, minne siis oli matka
- ja oikeasti Suomessa on paljon paikkoja, joissa joukkoliikennettä ei ole. Kaupungissa asuvien ituhippien voi olla hankala käsittää tätä, mutta se on oikeasti fakta

Minä haluan ajokortin ja auton. Ai miten niin huono bussipäivä tänään?

Kuka sanoi ettei teatterissa saa taputtaa kuin lopussa?

Koska se eilinen flunssanpoikanen oli kohtuullisen heikko esitys, ei mikään siis estänyt minua lähtemästä katsomaan NääsPeksiä Tullikamarille DI:n kanssa. Ja hyvä olikin, koska eilisiltainen esitys "Reisiluut ristissä - eli kuinka opin rakastamaan Selipaattia" oli todella hauska.
Minun sydämeni nyt muutenkin aina lämpenee kaikelle kieli poskessa tehdylle, niin nuo teekkarispeksit ovat suorastaan nautittavia. Ne on tehty ja ne esitetään pilke silmäkulmassa, mutta silti niin kunnolla kuin amatööriteatteri vain voi. Ei mitään turhan vakavaa, muttei täysin läskiksi heitettyäkään teatteria siis. Ja yleisöhän on koko ajan mukana. En voi kuin ihmetellä miten näyttelijät ja soittajat pystyvät täysin lonkalta heittämään jotain aivan älyvapaata. Noista improvisointitaidoista olen kateellinen! Ja hyvät suoritukset palkittiin aplodein eli kämmenistä kului lähes nahat pois.

Kaikkein suurimman yllätyksen eilen kuitenkin järjesti äiti Aurinkoinen eli Jaana Korpela. Speksi on taatusti viimeinen paikka missä voisin kuvitella kuulevani Taikahuilu-oopperasta Yönkuningattaren aarian. Laulettuna livenä. Ja likimain oikein, pientä epäpuhtautta oli toki, mutta tuo aaria on vaikea ammatti-oopperalaulajillekin.

Mutta jos nauru kerran pidentää ikää, niin pari vuotta taisi tulla lisää eilisiltana, sen verran hauskaa siellä oli!

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Lentsuko tässä iskee?

Voi helvatan kuustoista ja tusinan verran muita numeroita. Olo on just sellainen, etten ihmettelisi, jos tästä lykkää flunssan päälle. Koskaan ei ole hyvä aika flunssaa sairastaa eikä ole nytkään. Tänä iltana pitäisi mennä DI:n kanssa katsomaan NääsPeksin uusinta esitystä "Reisiluut ristissä". Perjantaina olisi siskon synttäri-valmistumis-pikkujoulujuhlat. Ja töissäkin pitäisi olla, jumaliste. Sairasta tässä nyt sitten flunssaa!
Koska lentsu ei ole vielä varsinaisesti päällä, nenä vain vuotaa ja on vähän vetämätön olo, niin ehkä tämän vielä pystyisi täsmälääkeiskulla nujertamaan. Eli Finrexiniä kitusiin, C-vitamiinia päälle ja villasukat jalkaan. Minähän en vastaan pyristelemättä itselleni flunssaa huoli!

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Hevoslauma kasvaa

Enpä olen muistanut asiasta kirjoittaakaan, mutta aavistukseni olivat oikeassa: ostin jo aikoja sitten toisenkin Schleichin hevosfiguurin, hannoverilaistamman. Siitä se alkaa, siitä se alkaa...
Hauska pieni yksityiskohta muuten noissa Schleichin hevosissa, hannovertammalle on maalattu kengät, mustangille ei. Luonnollista, mustangi on villihevonen, kukapa sitä kengittäisikään?

Nimeä tällä uudella tulokkaalla ei vielä ole. Ehdotuksia kyllä on, vaikkapa Anna Karenina tai Mona Lisa tai Adelice. Kai tuo vielä jossain vaiheessa nimen saa.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Ei havaittu älyllistä elämää

Onko mikään inhottavampaa kuin se, että illalla nukkumaanmenon aikaan alkaa pyöriä jokin asia mielessä. Väsyttää jo, kello on paljon ja aamulla aikainen herätys, mutta silti ei malttaisi millään jättää ajatteluaan kesken. Pelkää että unohtaa sen yön aikana eikä muista enää palata siihen paremmalla ajalla eikä jaksaisi vääntäytyä edes sängystä ylös kirjoittamaan pääkohtia muistiin. Raivostuttavaa!

Eilisillan kiusa-ajatus koostui yhdestä kysymyksestä: "Olenko älykäs?" Insinööri sanoo tietysti heti, että määrittele ensin älykkyys. Hauskaa sinänsä ettei Mensa määrittele nettisivuillaan mitenkään älykkyyttä. Wikipedia kertoo älykkyyden olevan suunnilleen tätä: "[taito] soveltaa opittua nopeasti, käyttäytyä tarkoituksenmukaisesti uusissa tilanteissa sekä ymmärtää ja käsitellä abstrakteja käsitteitä".

Mensan virallista testiä en ole tehnyt, mutta nettitestejä olen sitäkin enemmän. Nehän eivät tosin ole virallisia, vaan enemmänkin suuntaa-antavia. Ja niin ne todella ovat: hajonta testien antamissa äö:issa on ollut minun kohdalla aika hurja, huonoimmillaan 110, parhaimmillaan päälle 140!
Noissa testeissä on vain se paha vika, että olen yleensä perin juurin kärsimätön. Jos johonkin kysymykseen en löydä nopeasti selvää vastausta, on reaktioni jotakin tyyliin: "Aaargh! V*ttu olkoon." Tietysti jos joskus oikein ottaisi asiakseen keskittyä huolella ja ajan kanssa testien tekemiseen, niin ehkä sitten.

Tietysti on hyvin lohduttavaa, että tuo huonoinkin saamani tulos oli aika turvallisesti yli sadan, koska se sata on keskiarvo. Olen siis ilmeisesti keskimääräistä älykkäämpi? Kiva juttu, mutta en välttämättä mainostaisi itseäni mitenkään erityisen älykkääksi. Pikemminkin olen utelias.
Matemaattisesti lienen kohtuullisen lahjakas, mutta toisalta joku fiksu on joskus sanonut että matemaattisesta ns. "lahjakkuudesta" 10% on varsinaista lahjakkuutta ja 90% kovaa työtä osaamisen eteen. Minulla voi se kymmenen prosentin lahjakkuus olla, mutta kunnianhimoa ei ole ollut niin paljoa, että olisin koskaan viitsinyt ihan hirveästi sitä työtä tehdä. Minulle on riittänyt se keskiverto ainakin matikan suhteen. Sama juttu myös musiikin kanssa, ehkä minulla jotain lahjoja siihenkin on, mutta silti olen vain sunnuntaipianisti. Minun kunnianhimoni suuntautuu erääseen nettiprojektiini (jonka kanssa olen kyllä turhautunut jo aikoja sitten) ja työnantajan onneksi työhöni.

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Kännikapina!

Tämän päivän Hesarista löytyi mielenkiintoinen yleisönosastokirjoitus otsikolla "Kuka uskaltaisi rikkoa alkoholin ylivallan?". Luin sen mielenkiinnolla läpi, olenhan minä itsekin jo jonkin aikaa aina toisinaan harmitellut sitä, että kun alkoholi on niin itsestäänselvyys suomalaisessa yhteiskunnassa. Alkoholin juominen on standardi, juomattomuus jotain valtavirrasta poikkeavaa ja omituista, toimintaa joka vaatii syyn.
Kirjoituksen takana oli Kännikapina-liikkeen Anki Pulliainen ja Kati Inkinen, joten ei kun googlaamaan. Sieltähän löytyi heti: Kännikapina. No, nuo sivut eivät ole kovin hyvät, mielipidekirjoituksesta löytyi paljon enemmän ajattelemisen aihetta. Vai miltä kuulostaa tämä:
Alkoholi toimii uutena jakajana kansan ja eliitin välillä. Eliitin on sanottu raitistuvan, kun taas muille alkoholi on edelleen tärkeä sosiaalisen elämän väline ja keino rentoutumiseen.
Sosiologi Klaus Mäkelä onkin todennut, että luokkaerojen jyrkentyminen ja alueellinen eriytyminen vaikuttavat omalta osaltaan siihen, miten paljon yhteiskunta sietää juoppoutta. Nauttiiko eliitti tulevaisuudessa alkoholivapaasta elämästään ja ympäristöstään, kun alkoholin aiheuttamat ongelmat kärjistyvät lähiöissä?


Koko liikkeen idea on kuitenkin hyvä. En minäkään halua olla absolutisti, haluan vain päättää itse milloin juon ja mitä juon. Koska vilpittömästi pidän enemmän makeista alkoholittomista drinkeistä ja Pepsi Maxista kuin suurimmasta osasta alkoholijuomia, on tietenkin luonnollista valita nämä alkoholijuomien sijasta. Lisäksi se tulee edullisemmaksikin. Voisin tietysti aina vedota migreeniin, mutta tosiasiaon se, että migreeni oikeasti estää alkoholin juomisen vain kerran kuukaudessa muutaman päivän, ehkä viikon ajan. Mutta miksi minun pitäisi vedota mihinkään? Miksen vain voi juoda sitä mistä itse pidän? No siis tietenkin voin ja jos se on jollekulle ongelma, niin olkoon, ei liikuta minua. Vaikka kyllä vähän ärsyttääkin joskus. Onneksi minä kuitenkin kykenen ajattelemaan omilla aivoillani ja tekemään ratkaisuja itse enkä ole helposti valtavirran ja kaverien mielipiteiden vietävissä.

Enkä minäkään usko humalaan.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Väsymystä

Eka työviikko takana, ei edes kokonainen sellainen, päällä väsymys ja migreeni. Ei taas ihan niitä parhaita päiviä. Ei tosin niitä pahimpiakaan. DI:llä on tänä iltana pikkujoulut, joten minä saan ihan rauhassa luumuilla kämpälläni ja tehdä juttuja omalla koneellani eikä tarvitse miettiä, että jokohan se on kotona ja jokohan se odottaa minua ja pitäisiköhän tästä lähteä. Ja kymmeneltä tulee suosikkisarjani Bones! Kunhan tämän päänsäryn tästä nyt saisi tapettua.

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Itsenäisyyspäivän päivällinen Astorissa

Päädyimme tänään DI:n kanssa ulos syömään itsenäisyyspäivän kunniaksi (ja siksi, ettei kumpikaan ollut tajunnut käydä kaupassa, joten kotona ei ollut ruokaa). Mietimme päivällä hieman sitä, että minne menisimme ja minä heitin ihan lonkalta Astorin, jossa emme kumpikaan ole aiemmin käyneet syömässä. Itsenäisyyspäivä on tietysti vähän riski siinä mielessä, että paljon ihmisiä on liikkeellä, mutta saimme kuin saimmekin Astorista pöydän iltapäivästä, vähän ennen neljää.

Minä innostuin taas ruokalistan kalaosastosta, jossa oli kolme erittäin hyvältä vaikuttavaa annosta. Päädyin lopulta paistettuun kuhaan lime-hollandaisekastikkeen ja röstiperunoiden kera. Yksiselitteisesti se oli hyvää. En tiedä sanoa, että oliko se nyt erityisen hyvää ja omaleimaista vai ihan normaalia perustavaraa, mutta hyvää joka tapauksessa. DI:n valinta oli pippuripihvi, josta kommentti oli "ihan ok", mutta parempia saa kuulemma muualta.
Jälkiruuaksi otin tarte tatinin valkosuklaajäätelön kera ja kaakaota. Tervetuloa sokerihumala! Jälkiruoka oli vähintäänkin kohtuullista, aika makeata, mutta kaakao ei ollut mitenkään poikkeuksellista.
Lopputulos: olimme DI:n kanssa yksimielisiä siitä, että Astoriin kannattaa mennä toistekin.

Kävimme katsomassa myös Tampereen kaupungin järjestämän itsenäisyyspäivän ilotulituksen. DI:llä oli kamera mukana, saa nähdä tuliko kuvista mitään, ainakin kameran näytöllä vaikuttivat kivoilta. Vesisade taukosi onneksi ilotulituksen ajaksi, mutta mikä ihmeen perinne siitä on tullut, että joka itsenäisyyspäivä on pimeätä ja sataa vettä?!

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

200.

Kahdessadas postaus tänne. No jee.
Halvatun mies. Ja halvatun työ. Vievät ihmisestä kaikki mehut. No, oma vikani tietysti, sitäkös en eilisiltana vain kääntänyt selkääni DI:lle vaan jäin siihen viereen kyhnäämään ja juttelemaan. Varsinkin kun ihan hyvin tiesin, että puhelin herättää seiskalta. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Minun piti tänään mennä katsomaan MikontaloLightsia, mutta totta puhuakseni olen niin ryytynyt, etten jaksanut. DI kävi siellä kameran kanssa ja soitteli juuri sanoakseen, että demot on esitetty joten mitään niin kovin ihmeellistä siellä ei enää taida siis olla. Ne huippujutut näkee parin päivän päästä YouTubestakin.
Huomenna olisi erään DI:n ystävän valmistujaisbileet. Ne alkavat kuudelta. Koska todennäköisesti pääsen vasta puoli viiden kierteellä töistä, en ehdi huilata yhtään siinä välissä. Ja jos minua väsyttää lähellekään näin paljoa kuin tänään, en jaksa enkä edes halua. Tänä iltana on kuitenkin pakko mennä nukkumaan jo huomattavasti ennen puolta yötä. Ei auta vaikka tulisi sata CSI:n jaksoa.

Joululahjojen hankinta ei ole edistynyt pisaran vertaa. Itse asiassa päinvastoin, koska hukkasin lahjalistani. Kai se tässä jossain pöydällä on, sadan muun lappusen ja romun seassa. Itselleni kyllä taas sain shopattua vaikka mitä, mainittakoon nyt Elizabeth Ardenin puhdistusvoide, jota Sokoksen myyjä suositteli kuivalle iholle meikinpoistoon. Käyttämäni Nivean puhdistusgeeli kuivattaa ihoa aivan tajuttomasti ja toisaalta taas se Cliniquen meikkivoide vaatii kasvovettä kovempaa tavaraa lähteäkseen.

Joululahjalista on siis hukassa, mutta to-do-lista tuntuu kilometrin pituiselta: vaihda palovaroittimen paristo (hei, muistin ostaa sen pariston, enkö olekin etevä?), askartele isän kalenteri loppuun, vie joulukortit postiin, soita isälle ja kysy Amerikan sukulaisten postiosoite, keitä kuppi, tiskaa, vie lehdet, tee sudoku ja eilinenkin sudoku, siivoa, pyyhi pölyt, etsi se joululahjalista, pakkaa tavarat valmiiksi DI:n luo lähtöä varten, keksi mitä puet huomenna töihin, silitä pestyt lakanat, tyynyliinat, pussilakanat ja mitä kaikkea silitettävien kasasta löytyykään, imuroi, purkaa valokuvat kamerasta, lataa ne Flickriin, loggaudu Facebookiin, siivoa (sanoinko sen jo kerran? No kyllä täällä oikeasti pitäisi siivota), kastele kukat, paketoi jo ostetut joululahjat... Loputon suo. Jos tässä ottaisin lasillisen Pepsiä ja tekisin ne sudokut alta pois.

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Eka päivä töissä

Kyllä S:ää jännitti tänä aamuna kun marssin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti töihin uuteen firmaan. Eka päivä oli tuttua pyöritystä, kättelin useamman kymmenen ihmistä, joista en taatusti muista kenenkään nimeä ja vain muutaman naaman, mutta onpahan kuitenkin tullut esiteltyä. Kun se osuus oli ohitse, sain oman työpisteeni, tilapäisläppärin ja eteeni mapillisen speksiä luettavaksi.
Päivän kuluessa sain myös ihan ikioman läppärin eteeni, tunnukset ainakin melkein joka paikkaan ja iltapäivästä jouduin myös luopumaan speksikansion kahlaamisesta, koska tuli töitä. Ihan oikeasti, heti ekana päivänä jo joutui/pääsi töihin! Oli ihan mukava kuitenkin nähdä suhteellisen tuttuja asioita ja sanoa uudelle pomolle, että kyllä, minä osaan, kun kerrot vain asetukset...

Seitsemännessä taivaassa

Kuten sanottu, olin viikonlopun kotona. DI puolestaan oli ollut viikon työreissulla ensin Helsingissä, sitten Kuopiossa, joten tässä meni likimain viikko ilman että näimme toisiamme. Onneksi sentään DI:n nettiyhteys toimi hotellilta, joten viikolla juttelimme messengerissä ja muuten sitten puhelimessa. Monena päivänä oli DI:n kommentti että hänellä on ikävä. Ikävähän minullakin toki oli. Joten eilen oli siis aivan uskomattoman ihana nähdä pitkästä aikaa. Sanoinkin, että jo pelkästään se näkeminen olisi riittänyt ihan hyvin, mutta sehän oli vasta alkua...


Taisi olla perjantai, kun DI kysyi puhelimessa minulta, että onko minulla jotain menoa 9. tai 10. helmikuuta. No eihän minun kalenteri edes yllä sinne asti, niin että kumpanakaan päivänä ei ollut mitään. Kyselin ihmeissäni, että mistäs nyt tuulee, mutta salaperäinen mies vain hymisteli ja naureskeli kärttämiselleni. Sen verran kuitenkin sain puristettua irti, että kyse on jonkin sortin matkasta, Suomen rajojen sisäpuolella. Lauantaina sitten sain lisäinfoa sen verran, että 9.2. on nyt sitten varattava kalenterista. DI uhkasi pimittää salaisuutta jouluun asti, kyse on kuulemma minun joululahjastani, mutta lupasi harkita että jos vaikka sunnuntaina kertoisi, kun tulen Tampereelle.

Minulla oli oikeastaan vain yksi teoria: ooppera- tai teatterinäytös. Ihan hirveästi se ei mennyt pieleen, mutta osoittautui noin 2 potenssiin 34 kertaa paremmaksi kuin mikään ooppera voisi koskaan olla. DI oli nähnyt mainoksen televisiossa ja heti sillä oli välähtänyt idealamppu palamaan: APASSIONATA! Mikä muu voi olla upeampi elämys tällaiselle hevosihmiselle, varsinkin kun olen joka vuosi miettinyt, että kyllä sitä pitäisi mennä katsomaan, mutten ole saanut koskaan aikaiseksi. DI oli ostanut kaksi lippua Apassionataan, minulle ja itselleen.

DI teki ihan oikein, kun odotti paljastusta siihen että olen Tampereella. Epäilen että miesparalla on vielä tänäänkin pari kylkiluuta rypyssä sen halauksen jäljiltä. Olin kerta kaikkiaan purskahtaa itkuun. Lisäksi olen kohtuullisen saletti siitä, että myös DI pitää tuosta esityksestä, vaikkei niin hevosista perustakaan eikä varmasti niistä mitään ymmärrä. Se on paljon muutakin kuin pelkkiä hevosia: musiikkia, valoja, visuaalisia efektejä, joista ne hevoset eivät taatusti ole vähäisimpiä. Mutta että se silti lähtee minun kanssani sitä katsomaan... Parempaa joululahjaa ei kyllä voi ollakaan!


Olin jättänyt DI:n asunnolle ostamani kirjan "Selibaattipäiväkirjat" (ks. 29.11. Minä vaadin!) ja sen päälle uhkavaatimuksen siitä, että kirjan sisältö tentitään sunnuntaina. No, tenttiä siirrettiin, DI ei ollut sitä lukenut läheskään loppuun, mutta aloittanut kuitenkin. Pelkäsin, että hän tyrmää koko opuksen feminismin mädännyttämänä naishömppänä, mutta päinvastoin. DI piti sitä jo heti alusta fiksuna ja erityisesti ajatuksia herättävänä teoksena. Tämän kirjan alun, viime viikonlopun suhdekeskustelun, viime viikon aikana poetun ikävän ja jälleennäkemisen riemun lopputuloksena kai sitten kuulin ne maagiset kolme sanaa ja perään myös vaaditun tarkennuksen, että kun DI ei minua Apassionata-lipuilla ihan saanut itkemään, niin tällä sitten viimeistään. Minusta tuntuu hirveän hyvältä.

Viikonloppu kotona

Vietin viime viikonlopun kotona, kun oli viimeisen kerran vähään aikaan mahdollisuus viettää pitkä viikonloppu, perjantaina ei ollut luentoja, joten pääsin lähtemään kotiin jo torstaina. Viikonlopuksi olikin varattu kaikenlaista tekemistä, niin että oli ihan hyvä kun pääsin lähtemään jo ajoissa.

Tosin torstaina tuli kyllä jo mieleen, että mitenköhän mahtaa käydä. Tampereelta lähtevän InterCityn ilmoitettiin olevan myöhässä kymmenkunta minuuttia jo heti lähtiessä. Eihän se kymmenen minuuttia vielä mitään, mutta kun Riihimäessä on 7 minuuttia aikaa vaihtaa paikallisjunaan. No, IC lähti lopulta vartin myöhässä eikä saanut matkalla myöhästymistään kiinni minuuttiakaan. Helsingin paikallisjuna ei jäänyt sitä odottamaan, joten seuraavan paikallisjunan lähtöön oli puoli tuntia aikaa. No mitä, kun sekin lähti Riihimäestä viitisen minuuttia myöhässä ja Hyvinkäälläkin seisoi hetken aikaa, odotellen ohittavaa pikajunaa. Vihdoin ja viimein kuitenkin pääsin Jokelaankin ja sieltä kotio!

Kotona ei tapahtunut mitään sen erikoisempaa, sitä normaalia maalaiselämää vain. Ulkoilin vähäsen, oli aika kylmiä ilmoja, niin ei ihan hirveästi tullut ulkona oltua. Valokuvauskin jäi vähiin, lähinnä siksi ettei ulkoa löytynyt mitään niin kovin mielenkiintoista. Auttelin isää ja mummua kaikenmoisissa töissä, leivoin joulutorttuja, tein lasagnea ja ensimmäistä kertaa elämässäni paistoin lettuja! Wow...

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Minä vaadin!

Minä vaadin peruskoulujen yläasteen opetussuunnitelmaan muutosta. Kalevala ja Seitsemän veljestä korvattakoon tästä päivästä lähtien Minttu Hapulin Selibaattipäiväkirjat-teoksella. Ensinnäkin, siitä on paljon enemmän apua ja hyötyä tulevaisuudessa kuin yhdestäkään klassikosta, koulukirjasta tai ammatinvalintaoppaasta. Toiseksi, tämä teos kiinnostaa nuoria enemmän kuin kumpikaan edellä mainituista, sinänsä ansiokkaista teoksista. Kolmanneksi, ne joita yllämainitut klassikot kiinnostavat, lukevat ne kyllä omalla ajallaan ja ne joita ei kiinnosta, pysyvät loppuelämänsä sivistymättöminä eikä siihenkään tarvitse koululaitoksen puuttua.

Ja taas pari lainausta.
"Jos nainen jää kotiin, hänen työtään ei arvosteta, sillä kotityöt kuuluvat naisille. Liikemiehen jäädessä puoleksi vuodeksi koti-isäksi siitä tehdään kahden aukeaman kuvallinen artikkeli Talouselämään."

"Miehet motkottavat, jos nainen käyttää rahaa "turhaan hölynpölyyn", mutta samaan aikaan miehet parjaavat naisten tuulipukutyyliä ja tanttakenkiä. Naisten pitäisi pukeutua korsettiin ja näyttää hyvältä, mutta korsetti pitäisi ommella itse ja kauneuden tulla sisältä? Naiseudesta saa nauttia, jos sen tekee rahaa tai aikaa käyttämättä, eikä nautinto näy missään."

"Monet naiset kertovat, että heidän miehensä "auttaa kotitöissä" - äidin pikku apulainen, voi hellanlettas! Naiset eivät silti voi lähteä työmatkalle tekemättä pakkaseen viikon aterioita."

"Monet naiset joutuvat tekemän arjen töitä ylenpalttisesti, vaikka kotona asuu toinenkin aikuinen: näitä naisia kutsun käytännön yksinhuoltajiksi, sillä heidän tilanteensa on karmaiseva: heillä on huollettavanaan lapsia, koti, oma palkkatyönsä ja äänestysikäinen mies. --- Mietin, miten heidän miehensä kehtaa tulla kotiin tennistuntiensa jälkeen kiukuttelemaan imurointivuorosta: siinä vaiheessa nainen on oman työpäivänsä lisäksi hakenut lapset tarhasta, ruokkinut pesueen ja laittanut heidät nukkumaan, tiskannut ja siivonnut lelut lattialta pyykkikoneen jylistessä."

"Samin parisuhdekodissa on yksi nojatuoli, joka poikkeaa vaaleanpunaisusta puhviverhoista ja satiinikoristetyynyistä. Samin tavarat eivät saa näkyä missään, koska ne ovat epäsiistejä ja ne eivät sovi sisustukseen.
Tiinan kotona ei osteta uutta ruokapöytää, koska se on naisten hölynpölyä. Yhteiset rahat käytetään Ramin hifi-harrasteeseen. Tiinan piti luopua kuntosalijäsenyydestään, koska se oli Ramin mielestä turhaa rahanmenoa."

"Mies, joka oli raivonnut puristaen kurkkuani ja uhannut tappaa minut, selitti hymyillen, kuinka suhteemme ainut ongelma on minun väkivaltaisuuteni häntä kohtaan."

"Hakkaamistauti ei parane: jos ei alun perinkään käsitä, ettei toiseen ihmiseen ole oikeutta kajota, ei lähestymiskiellosta opi muuta kuin pitämään hetken taukoa hakkaamisesta."

"Kun mielenterveydeltään horjuva ihminen tai narkomaani haluaa lapsen, kukaan ei ihmettele, vaan kaikki herkeävät hymyyn. Kun terve ja raitis nainen ei halua lasta, häntä syytetään itsekkyydestä ja vihjataan pääkopan ongelmiin. Lapsia haluavalta ei kysytä syitä - lapsia haluamattomalta tingatut syyt eivät koskaan riitä."

"Kahden lapsen äiti kuvaili synnytystä sanoilla "verta, paskaa ja suolenpätkiä" - eikä se ollut katkera lausunto vaan toteamus tosiasioista."

"--- synnytysten sivuoireena tulevaa virtsankarkailua ei pidetä enää edes sairautena vaan normaalina seurauksena hauskanpidosta."

"Äitipsykoosin ensimmäinen vaihe on yleensä vauvakuume. Pahimmillaan nainen alkaa käyttäytyä huomiotaherättävän hysteerisesti. Hän alkaa itkeä nähdessään vauvoja ja väittää rintojensa alkavan särkeä. Hän kertoo kohtunsa "kipuilevan tyhjyyttään" ja hän käy hypistelemässä potkuhousuja tavaratalon vaateosastolla."

"Imetys on luonnollista ja normaalia. Ihan kuten naiminen, pissaaminen tai kuukautissiteen vaihto. Yleensä vain pidetään soveliaana hoitaa nämä luonnolliset ja normaalit asiat sivummalla. --- Vauvan imetys ei tee tissistä epätissiä. Se on yhä tissi. Se sama tissi, jonka näyttäminen paljaana ilman vauvaa on moraalitonta naisten itsensäkin mielestä"

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Selibaattipäiväkirjat

Älkää ihmetelkö otsikkoa, se ei ole minun päiväkirjani.
Ostin tänään kirjakaupasta hauskalta vaikuttavan pienen kirjasen, Minttu Hapulin Selibaattipäiväkirjat. Takakannen tekstin mukaan "kirja asettaa kyseenalaisiksi parisuhteen ja perhe-elämän autuuden, käsitykset miehistä, naisista ja seksistä - sekä muutaman muun pyhän asian".

Olen päässyt jo sivulle 38 enkä tiedä pitäisikö minun jättää DI, ihan vain varmuuden vuoksi vai halata häntä, kun on toistaiseksi ainakin osoittautunut hyväksi mieheksi. Samalla olisi kyllä varmasti syytä käydä halaamassa exäänikin, hyvä mies sekin oli.

Tässä kuitenkin katkelma aiheesta pettäminen.

"Syrjähypyn seliseliselitykset
Sellaista selitystä ei olekaan, joka olisi liian idioottimainen pettäjän jäätyä kiinni.

Pettäminen oli muun muassa:
- parhaaksi suhteelle: kun käy vieraissa niin omakin tuntuu paremmalta
- ansaittua: mä oon nyt 10 vuotta ollut uskollinen ja hyvä äiti/isä, kyllä mä siksi saan vähän omaakin kivaa pitää
- vahinko: se tuli tyrkylle, mitä muuta siinä voi terve nainen/mies tehdä?
- täysin luonnonvoimiin verrattava ilmiö: siinä vaan kävi niin, yhtäkkiä se vaan oli siellä
- evoluution ja ihmisluonnon vaatimaa: ei miestä oo luotu yksiavioiseksi, kysy vaikka Darwinilta ja eläimiltä
- puolison syy: se on pihdannut ainakin puoli vuotta ja se on ihan kauhea akka/äijä
- viinan syy: mä olin niin kännissä
- puutteellisesti tehdyn sopimuksen syy: en mä ole sulle ikinä luvannut olla uskollinen eikä meillä ole ollut puhetta siitä, etteikö saisi olla muiden kanssa
- liiallisten ja epärealististen odotuksien syy: et kai sä oikeasti kuvitellut, etten mä ikinä enää kenenkään muun kanssa olisi?
- tietämättömyyttä: en mä tiennyt, että avioliitossa pitäisi olla uskollinen
- välttämättömyys: mä en ole ollut kuin kahden kanssa ennen ja tarvitsen kokemuksia
- ihmisoikeus: jokaisella on oikein kokemuksiin
- ok, kun ei tiedä kumppaninkaan tilaa: en mäkään kysele mitä mies/vaimo omilla reissuillaan tekee
- ok, kun on melkein varma, että toinenkin pettää: sehän reissaa työmatkoilla usein eikä taatusti ole joka yötä hotellissa yksin"

Mikä noista on hyväksyttävä tekosyy?

Hevosia, lehmiä ja kanoja

Isä kertoi viimeksi tavatessamme vanhan arvoituksen tai oikeastaan se on laskutehtävä ja se menee näin:
Miehellä on rahaa 5 markkaa (kyllä, tämä on niin vanha arvoitus, että käytetään vielä markkoja, 5 markkaa on 500 penniä). Hänen täytyy ostaa sillä rahalla tasan sata eläintä, rahan täytyy mennä tasan ja jokaista eläintä täytyy olla vähintään yksi kappale.
Eläimiä on kolmenlaisia: hevoset maksavat 50 penniä kappale, lehmät maksavat 10 penniä kappale ja kanat maksavat pennin kappale.

Nyt jokainen voi itse yrittää ratkaista tämän tehtävän, kerron vastauksen kuitenkin alla.


---------------
Mikäs sen helpompaa, siitä vain muodostamaan yhtälöt, jotka näyttävät tältä:
hevosten määrä x
lehmien määrä y
kanojen määrä z

50x + 10y + z = 500
x + y + z = 100

Kolme tuntematonta, kaksi yhtälöä. Jokainen vähänkään matematiikkaa opiskellut tietää tämän olevan mahdoton ratkaista, koska alkuehtoihin siis kuului se, että minkään eläimen määrä ei voi olla nolla. Onko tehtävä siis ratkaisematon?
Ei suinkaan, mutta ratkaisua varten täytyy tehdä oletus. Rahaa on siis 500 penniä ja hevonen maksaa 50 penniä eli kymmenesosan rahasummasta. Hevosia ei siis voi olla montaa. Yhtälöryhmä muuttuu kuitenkin varsin simppeliksi, jos oletetaan että hevosia ostetaan vain yksi. Yhtälöt muuttuvat siis tämännäköisiksi:
50 + 10y + z = 500 => 10y + z = 500 - 50 = 450
1 + y + z = 100 => y + z = 100 - 1 = 99 => y = 99 - z

Tästä saa helposti laskettua, että arvoituksen ratkaisu on tällainen: hevosia yksi kappale, lehmiä 39 kappaletta ja kanoja 60 kappaletta.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Mobiili -07

Istuin koko päivän kuin tatti TTY:n auditoriossa seuraamassa mobiili- ja webohjelmointipäivän esiintyjiä. Aihe kiinnostaa kovasti opintojen puolesta ja ihan harrastuksenkin kannalta, puhumattakaan nyt siitä, että edellinen työ ja tuleva työ liittyvät mobiiliteknologiaan.
Mitään sen kummempaa tiivistelmää en päivän esityksistä osaa antaa, koska asiaa oli paljon ja osa meni ihan yli ymmärryksenikin enkä ole tässä ehtinyt vielä sulatella kaikkea.

Tekniikan ulkopuolelta voin kehua, että olen ollut joulun suhteen ahkera, joulukortit on melkein kirjoitettu jo ja merkitkin on hankittu. Muutamalle teen omista valokuvista kortin ja valokuvat saan vasta huomenna.

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Yleisiä kuulumisia

Viikonloppu oli ja meni ilman että ehdin istahtaa koneelle sen vertaa, että olisin voinut kunnolla keskittyä kirjoittamiseen. Tässä siis viikonlopun juttuja, oli harvinaisen mukava viikonloppu.

No, perjantaissa ei mitään ihmeellistä, kävimme syömässä 2H+K:ssa, ei mitenkään ihmeellinen paikka, ihan ok kuitenkin. Menimme sieltä Konttoriin, joka oli kovasti täynnä. Pikkujoulukausi kaivaa kaikki k(änni)ääliöt liikkeelle, joten emme viihtyneet siellä kovin pitkään.

Lauantaina oli tiedossa sitten enemmänkin ohjelmaa. Veljeni täyttää virallisesti tänään 40 vuotta, mutta varsinaisesti sitä vietettiin jo viikonloppuna, kun veli perheineen oli äidin luona Kurussa. Äidin ja R:n lahja oli teatteriliput veljelleni ja hänen vanhimmalle lapselle, 13-vuotiaalle tytölle. He menivät siis Tampereen Teatteriin katsomaan farssin "Täydelliset häät". Sen jälkeen sitten taas minä ja DI noukimme heidät teatterilta ja veimme syömään Haraldiin, jossa avovaimo, nuorin tyttö ja R jo odottelivat. DI siis tapasi ensimmäistä kertaa veljeni, hänen perheensä ja R:n, äiti ei mahtunut tällä kertaa kyytiin, joten häntä ei ole vielä "esitelty" ja siskon avomiehineen DI on nähnyt jo aikoja sitten.

Illallinen oli kaikkinensa onnistunut. Harald oli hyvä valinta jo ihan siksi että siellä oli oma menu lapsille, joten pienimmäisen syömisestä ei tullut ongelma. Palvelukin pelasi moitteettomasti eikä mielestäni edes mitenkään hitaasti ja ruoka nyt oli sitä normaalia eli ihan hyvää. Lisäksi oli hirveän kivaa nähdä veljeä pitkästä aikaa, samoin lapsia, en ole tätä vanhempaa nähnyt muistaakseni sitten syyskuun -06 jälkeen ja kyllähän sen nyt tietää, miten tuollainen 12-13-vuotias muuttuu vuodessa! Pikkutytöstä oli tullut jo melkein täysi nainen ja varsin nätti sellainen vieläpä, saa veli kaivella pistoolit koteloistaan, alkaa varmasti kohta pyöriä kolleja nurkissa ellei pyörikin jo...

Haraldista Kurun porukka lähti sitten sinne päin ja me DI:n kanssa menimme elokuviin. Leffa oli Beowulf. Minä lähdin mukaan hieman pitkin hampain, pelkäsin että tuo ei olisi lainkaan minulle sopiva leffa. Tämän kerran kuitenkin täytyy myöntää, että oli se vain ihan hyvä kun DI sai minut suostuteltua mukaan, se olikin ihan kelpoisa elokuva. Sen jälkeen eksyimme vielä Kaksiin Kasvoihin muutamalle, kun kantapaikka Tuulensuu oli kovasti täynnä.

Sunnuntai puolestaan meni ihan kaikessa rauhassa, kävimme kaupassa, DI teki ruokaa ja katsoimme elokuvan Rautajätti (joka oli muuten todella ihastuttava animaatio!) ja illalla vielä televisiosta "Tyttö, sinä olet tähti" (joka oli ihan ok leffa kotimaiseksi, muttei missään nimessä sen kaiken hypetyksen arvoinen). Tänä aamuna aikaisin DI sitten lähti Helsinkiin ja on koko viikon siellä työasioissa, niin että siinäkin mielessä oli ihan kiva viettää viikonloppu aika tiiviisti yhdessä.

Lauantai-iltana (tai yötä se oli jo hyvinkin pitkälle) juttelimme pitkän aikaa kaikenlaisesta ihmissuhteisiin liittyvästä, ihan yleisesti ja siitä mitä meidän välillä on. Koko juttu alkoi siitä kun minua alkoi naurattaa omat ajatukseni. Se naurettava ajatus oli alun perin muodostunut suunnilleen tällaisista asioista: "Olen tähän mennessä pisin ja varsin todennäköisesti myös vakavin suhde, mitä DI:llä on koskaan ollut. Miksi juuri minä? Onko minussa jotain vikaa kun olen päätynyt tilanteeseen, johon kukaan muu nainen ei ole aiemmin päätynyt? Vai onko DI:ssä jokin vakava vika, jonka muut naiset ovat huomanneet heti, mutta minä olen niin tyhmä tai sokea tai katson asioita sormieni/vaaleanpunaisten lasien läpi, etten huomaa sitä?"
Tällaisista asetelmista siis lähti rönsyilemään kunnon keskustelu ensin siitä, että miksi juuri minä ja että mitkä ovat sellaisia asioita, jotka meidän mielestämme toimivat tai eivät toimi.
En jaksa kaikkea tähän kirjoittaa enkä enää edes muistaisikaan kaikkea, mutta joka tapauksessa minä tiedän taas monta hyvää syytä, miksi juuri DI. Sillä miehellä on aivot, se osaa käyttää niitä muuhunkin kuin vain teknisten yksityiskohtien pyörittämiseen ja se osaa puhua, jopa tunteista. Ja se ei ole turhan vakava.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Syntymäpäiväillallinen H&H:ssa

Kuten jo aiemminkin täällä kerroin, DI oli varannut eilisillaksi pöydän Hella & Huone-ravintolasta, joka lienee Tampereen parhaita ravintoloita. En tiedä, en ole kaikkia ravintoloita kiertänyt läpi, mutta vaikea kuvitella, että mikään paikka pystyisi enää paljoa paremmaksi pistämään.
Niinpä olikin pienoinen shokki, kun DI kertoi, että paikan ravintoloitsija ja kokki vaihtuvat vuodenvaihteen jälkeen. Nykyiset omistajat ovat myyneet paikan, onneksi kuulemma kuitenkin sellaiselle, jolla on halua ja innostusta pitää tasoa yllä. Silti ensimmäinen, perin juurin itsekäs kommenttini oli: "Ettäs kehtaavat!" No, tammikuussa suunnittelimme menevämme katsomaan ja kokeilemaan, miltä vaikuttaa.

Mutta se siitä, siirryn eilisillan menuun. Se piti minun kohdalla sisällään seuraavat palikat: alkuruuaksi ranskalaista osterikeittoa, pääruuaksi päivän kala eli meribassifileitä, sitruunaa ja Provencen oliiviöljyä, väliin valikoima ranskalaisia juustoja ja jälkiruuaksi tummasuklaamarkiisi vadelmakastikkeella. Aperitiiviksi otimme samppanjaa syntymäpäiväni kunniaksi, ruokahalun herättäjäksi tuotiin taas lehtitaikinan sisällä olevaa ranskalaista pateeta, alkuruuan kera join lasillisen valkoviiniä (Domaine de l'Ecu Muscadet Sèvre et Maine 2004 Orthogneiss), pääruuan kanssa tarjoiltiin myös valkoviiniä (Domaine des Roches Saumur 2003) ja koko aterian kauniiksi lopuksi vielä mukillinen kaakaota. Kuten näkee, tällä kertaa pyysin listat kaikista illan mittaan tarjoilluista viineistä, niin että minulla on oikeasti jotain hajua siitä, mitä tuli juotua.

Myös juustovalikoimasta pyysin listan, joten tiedän myös mitä se lautanen piti sisällään: Chaource-valkohomejuusto Champagnen alueelta, kova Comtè Juran alueelta, Cameau Normandiasta ja sinihomejuusto Fourme d'Ambert Rhonesta. Tuo Comtè osoittautui taas suosikikseni, se taisi olla samaa juustoa, jota tarjoiltiin meille myös elokuussa, kun kävimme viimeksi tuolla syömässä (ks. Hella & Huone, 17.8.07), mutta tuolloin en muistanut niitä juustojen nimiä enää myöhemmin.

En pitkästytä mahdollisia lukijoita sen enempää kuvailemalla noita ruokalajeja, tyydyn vain toteamaan "Loistavaa". Sitä se kertakaikkiaan oli, taas kerran.

torstaina, marraskuuta 22, 2007

Lopun alkua

Ei taida DI tietää, mitä meni tekemään kun osti minulle syntymäpäivälahjan...
No, tarina alkoi jo muutama kuukausi sitten. Melkein vastapäätä ravintola Konttoria (DI:n suosikkipaikkoja) on lelukauppa ja kerran Konttoriin mennessämme tai sieltä tullessamme pysähdyimme ikkunaostoksille. Ikkunassa oli kaikkea hienoa, mutta minä bongasin liikkeen sisältä hyllykön, jossa on Schleichin hevosfiguureja, pieniä muovisia leikkihevosia. Olen katsellut niitä kaipaavasti jo kauan ja ajatellut, että joskus olisi kiva hankkia sellaisia muutama. Ovat sen verran hyvännäköisiä ja vielä suhteellisen rodunmukaisia. Ja menin tietysti DI:llekin jotakin sanomaan sivulauseessa...
Ei liene vaikea arvata, että paketista paljastui kimo mustangiori. Perskeles, miten se voi muistaa ihan kaiken mitä olen joskus sanonut?

Noin, pää on nyt avattu, joten eiköhän tässä suhteellisen vikkelästi keräänny nurkkiin muutama Schleichin hevonen lisää. Ja kun se on koluttu loppuun, siirrytään varsinaiseen rahareikään: Breyerin malleihin! Niihin sitten voikin uhrata koko loppuelämänsä ja kaikki rahat. Tämä on siis lopun alkua.

Mustangi-poikani ei ole nimetty, joten nimen se tarvitsisi kipeästi. Gray Rain sopisi ainakin päivän säähän...

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Synttäreistä ja ihmissuhteista

DI ilmoitti eilen, että torstaiksi on varattu ravintola klo 19.00. Ensimmäinen kysymykseni taisi olla: "Jaa miksi?" Joku oli onnellisesti unohtanut täyttävänsä 22.11. vuosia ja sen kunniaksi sitten illastamaan Hella & Huone-ravintolaan. Olin mahdottoman tyytyväinen, olin aiemmin sanonut DI:lle etten aio juhlia syntymäpäiviäni mitenkään erikoisesti, mainitsin vain että jos sen kunniaksi lähtisi ulos syömään. Mutta että Hella & Huoneeseen! Wow!
Ja sitten DI:llä on kuulemma lahjakin vielä minulle. Hyvänen aika, tuo illallinen olisi riittänyt ihan sataprosenttisesti, ei 28 vuotta ole niin ihmeellinen lukema että nyt näin... Se mies hemmottelee minut pilalle.

Tuli sitten iltasella puhuttua yhteenmuuttamisestakin, taas kerran. Eihän se olisi paha idea. Kai. Kaipaisin taas sellaista pientä kristallipalloa, josta näkisi tulevaisuuteen. Jos jollakulla on sellainen, niin lainatkaa ihan vähäksi aikaa, jooko? Koska eihän sitä voi muuten tietää etukäteen, että tuleeko siitä mitään, tasoittuuko arki miellyttäväksi molempien kannalta vai kaivautuuko molemmista esiin ne huonoimmat puolet. Minun huonot puolet ovat ainakin sitä kertaluokkaa, että jos ne pulpahtavat pintaan, niin kellään ei ole kivaa.
Pelkään että DI:llä on väärä käsitys minusta. Vietän paljon aikaa hänen asunnollaan ja hän ehkä kuvittelee, että olen myös yhdessä asuttaessa samanlainen. Mutta en ole, minä olen täällä vierailijana, tämä on hänen asuntonsa enkä minä puutu tämän asunnon siisteyteen tai muuhun ulkoasuun (enkä kyllä siivoakaan täällä). Tilanteeseen tulee kuitenkin aivan ratkaiseva muutos, jos muutamme yhteen ja muutoksen suunta ei välttämättä ole ihan aina DI:n mieleen.
Oijoi, huolia on paljon muitakin tuon yhteenmuutto-jutun tiimoilta, kuten nyt vaikkapa se, että onko minun mitenkään järkevää edes kaavailla moista kun edellisen suhteen päättymisestä on vain vuosi? Toisaalta, voitanko minä mitään jarruttelemalla? "Perkeles, ku kaikki on taas niin vtun vaikiaa!" (lainaus: Norpatti 15.11.07)

tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Hilipatihippan

Hahhahhaaa, trallallaa
kylläpä S:ää naurattaa

Runoratsu ontuu niin pahasti, että se hylättäisiin raveista tykkänään, mutta ei välitetä nyt siitä. Kävin tänään allekirjoittamassa työsopimuksen. Nyt on nimet paperissa siitä, että työ alkaa 3.12. ja kestää ensi vuoden loppuun asti. Ei paha. Vielä kun malttaisi pysytellä nahoissaankin, niin voisi auttaa. No jaa, mitä sitä suotta?

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Bloggaamisen helppous, kirjoittamisen mahdottomuus

Blogitekstien määrä kuukautta kohti on nouseva. Olen marraskuussa kirjoittanut jo 25 merkintää (tämä tulee olemaan 26.) ja nyt on vasta 19. päivä. Kolmekymmentä menee rikki, ehkä jopa neljäkymmentäkin. No toisaalta, onhan se ymmärrettävää, tässä on sattunut ja tapahtunut paljon kaikenlaista.
Tämä on niin helppoa, ei tarvitse murehtia siitä, jos joku merkintä jää lyhyeksi tai että se on pelkkä linkki (kuten edellinen). Toisaalta ei tarvitse murehtia sitäkään, jos tekstiä riittää, ei näille ole kukaan mitään enimmäispituutta määritellyt. Ja kun aihekin on vapaa, niin konstikos se on raapustaa menemään?

Tunnustan että olen ollut aina tolkuttoman huono päiväkirjan pitäjä. Onhan noita päiväkirjoina ollut kersaikäisenä ja vielä myöhemminkin, mutta aina ne ovat jossain vaiheessa unohtuneet sinne laatikonpohjalle kuukausiksi. Minulla on tälläkin hetkellä tuollainen 5 vuoden päiväkirja, aloitettu 2.5.2003 eli se alkaa olla kohta täysi. Mutta siellä on pitkiä aikoja, jolloin päivien ainoa merkintä on EH (ei havaintoa), kun en ole muistanut kirjoittaa mitään.
Lopullisesti päiväkirja sai kuoliniskun vuosi sitten, kun suhde silloiseen avomieheen meni poikki ja elämä heitti kuperkeikkaa ihan kunnolla. En jaksanut silloin purkaa asioita päiväkirjaan ja mahdotonta se olisi ollutkit, kun tuossa on päivää kohden varattu vain lyhyt tila.
Onhan minulla tallessa vielä päiväkirja siltä ajalta kun juuri olin muuttanut Tampereelle ja ensimmäinen poikaystävä löytyi täältä. Voi taivas sitä vuodatuksen määrää... Luin sitä joskus ja totesin itsekseni, että olenpahan ainakin aikuistunut ja järkevöitynyt niistä ajoista, luojan kiitos.

Miksi sitten blogi on kestänyt jo kohta vuoden? Ehkä siksi, että kun tätä saa tehdä tietokoneella. Koneen ääressä tulee muutenkin istuttua, niin helppoahan se on siinä välissä sitten raapustella tännekin jotakin. Ja toisaalta tämä ei pakota mihinkään, ei haittaa vaikka jäisi päiviä tai viikkojakin välistä kirjoittamatta.

Tämä onkin oikeastaan ainoa kirjoittamismuotoni nykyisin, mitä nyt tulee joskus raapusteltua jotain tieto-tekstiä nettisivuilleen. Haluaisin kuitenkin kirjoittaa enemmän. Olen aina ollut innokas kirjoittaja, mielessä on pyörinyt kirjan (tai ehkä jopa trilogian!) kirjoittaminen. Aihetta olen käännellyt mielessäni jo toistakymmentä vuotta, mutta mitään valmista en ole saanut aikaan. Onhan minulla varastossa käsinkirjoitettuja liuskoja paljonkin, puhumattakaan nyt sitten siitä, että tietokoneeltani löytyy paljon lyhyitä pätkiä siitä kirjasta, joitain yksittäisiä kohtauksia, mitä olen työstänyt. Mitään kokonaista niistä ei kuitenkaan synny, kirjoittaminen vaatii kurinalaisuutta ja sitä minulta ei löydy tarvittavaa määrää. Idea on siis olemassa, mutta se ei vain suostu tulemaan päästä paperille.

Aina joskus löytyy aihe tai kohtaus ja sitten kaikki ongelmat ovat hetkeksi poispyyhittyjä. Tekstiä syntyy sivukaupalla ilman että sitä edes huomaa. Kynä lentää paperilla, näppäimistö laulaa. Sivuittain sujuvaa tekstiä, johon voi olla tyytyväinen myöhemminkin. Ehkä jonkun sanan tai lauseen voi korjata.
Sitten tulee töks, ihan totaali-töks. Ei ole sanoja, kirjoittaminen ei suju, tarina ei edisty, takertuu liiaksi pikkuseikkoihin, sellaisiin jotka tuntuvat itsestä tärkeiltä, mutta jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. On vähän kuin sadun ritari, joka etsii linnaa, jossa on prinsessa. Ritari näkee linnan edessään, se on kaukana, mutta hän näkee sen kuitenkin. Päämäärä on selvä, reittikin melkein, sen kuin kulkee eteenpäin linnaa kohti. Ongelmana on vain se, että ritari on pudonnut kainaloitaan myöten suohon eikä pääse pois. Ritarille ei ole siinä tilanteessa mitään hyötyä siitä, että näkee linnan ja että tietää suunnilleen miten sinne pääsee, kun on kerran juuttunut suonsilmään. Tarinastakin tietää miten sen pitäisi kulkea ja miten päättyä, mutta sitten sotkeutuu yksityiskohtiin ja epäolennaisuuksiin eikä pääse niistä yli jatkamaan matkaansa.

lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Liian älykäs puhelin

Viivi ja Wagner 17.11.07

Koko maata syvästi koskettava vakava hätä

Otsikko ei viittaa Jokelaan. Eikä se viittaa Tehy:n työtaisteluun. Ne ovat vähäisiä pikkuasioita todellisen hädän rinnalla.
Otsikoita viittaa Alkon myyjien lakkoon, joka on sulkenut ainakin osan Alkoista muutamaksi päiväksi. Alkon sivut ruuhkautuivat, kun ihmiset yrittivät epätoivon vimmalla selvittää, mitkä Alkot ovat auki ja milloin. Auki olevat Alkot ruuhkautuivat pahoin, Helsingissä Arkadian Alkon ulkopuolella kiemurteli kymmenien metrien jono. Koko kansan joukosta voi suorastaan kuulla hiljaisen, epätoivoisen valituksen: "Viinaa... viinaa... viinaa..."

Päivi Niemi kysyi tämän päivän HS:ssä osuvasti: "Jos Teidän pitäisi valita, haluaisitteko että auki olisivat
a. sairaalat b. Alkot?"
Aamuyöstä, kun olisi humalapäissään telonut naamansa ja pari raajaansa, voisi mielipide kääntyä a:n puolelle, mutta tuskin sitä ennen. Hoitajat saavat lakkoilla ihan miten paljon tahansa, ei kiinnosta ketään, mutta kun Alkot sulkevat ovensa kolmeksi päiväksi, alkaa kansaa ahdistaa.
Just näinhän sen pitää ollakin, eihän tämä muuten olisi Suomi.
(viimeinen lause sisältää ironiaa)

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

No pyh

Johan nyt. Laittelin mailia sinne toiseen haastatelleeseen firmaan, että tilanne on nyt tämä, pitäisi nopeasti päättää, otanko tarjotun työpaikan vastaan, niin että jos te haluatte jatkaa rekryprosessia minun kanssa, niin olisi kiva jos siitä siitä saisi nopsaan tiedon. No pahus, sieltähän soitettiin perään, että tulisinko toiseen haastatteluun, he haluaisivat kyllä katsoa vielä eteenpäin. Lupasin mennä tiistaiaamuna haastateltavaksi toistamiseen.

Just näin tässä EI pitänyt käydä... Mutta on se tietysti kiva, että minut halutaan moneen paikkaan.

Töitä!

Mulle tarjottiin töitä! Jiiihuuu!
En ole surkea nolla tai kenties jopa miinus yksi, yhteiskunnan ydinjäte, jota kukaan ei halua nurkkiinsa vaan minut halutaan ihan oikeasti töihin! Ihan oikeisiin töihin. Jes, jes, jes! Ensi viikolla pitäisi mennä raapustamaan puumerkkiä papereihin. Eivät ne sitten kauaa aikailleet. Joulukuun alusta alkaisi sopimus, tällaista puhuimme puhelimessa.

Pitäisiköhän lähteä tulevan työpaikan kunniaksi shoppailemaan? Öri-öri. Ei kyllä perjantai-illan ruuhkaan, kiitos vain.

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Kiinalaista

Päätin tänään kauppareissun yhteydessä poiketa paikallisessa kiinalaisessa, Sunnyssa. Se ei ole vielä kovin kauaa ehtinyt toimia uudessa kauppakeskus Duossa, enkä ole aiemmin siellä käynyt. DI sanoi ainakin kerran käyneensä, mutt akommentti paikasta ja ruuasta oli jotain "no jaa"-tyyppistä.
Ravintola oli erittäin hiljainen tuossa vähän ennen kuutta, kun sinne menin, minun lisäkseni siellä oli aikaisemmin tullut muutaman hengen seurue. Paikka näytti hyvin siistiltä, sopiva vähän parempaankin illastamiseen eikä sellainen lounasravintola-pikaruokala-tyyppinen kuin monet kiinalaiset ovat. Pirteätä oli myös taustalla soiva klassinen musiikki, en tosin ole kiinnittänyt koskaan sen suurempaa huomiota siihen mitä ravintoloissa yleensä soitetaan taustalla (paitsi Marusekissa soi japanilainen musiikki), mutta Sunnyssa soi tosiaan klassinen eikä mikään huono sellainen. En tunnistanut säveltäjiä, mutta viis siitä. Erikoisplussa erityisen siististä, suorastaan kliinisen näköisestä naisten wc:stä.

Palvelu oli kiinalaisille tyypillisen kohtelias ja kaikkinensa moitteeton. Myös ruoka (friteerattuja katkarapuja ja hapanimeläkastiketta) oli herkullista, mutta hieman ehkä kalliin oloista, annoksen hinta oli 11,50€. Ei se mitään, minusta se oli kyllä ihan hintansa väärti.
Pidän paljon tuosta hapanimelä-kastikkeesta, se on hienovaraisemman makuista kuin joku setsuanilainen tai chilikastike, jotka taas ovat hieman liiankin tulisia minun makuuni. Hapanimelä-kastike on maukasta, muttei mitenkään tulista ja siksipä se sopiikin minulle kuin nenä päähän.

Heräsi kuitenkin ajatus tuolla kiinalaisessa. Kun nyt näitä Lontoon pommi-iskuille, Pariisin katumellakoille ja estetyille terrori-iskuille on etsitty syitä, on esitetty yhdeksi syyksi sitä, että tekijät/suunnittelijat ovat toisen polven siirtolaisia. Heidän vanhempansa, jotka ovat siirtyneet uuteen maahan haluavat ehkä vain sopeutua ja elää rauhassa, mutta heidän lapsensa eivät jaa samaa ajatusmaailmaa vaan he etsivät identiteettiään kahden eri kulttuurin välissä ja voivat sitä etsiessään joutua ääriliikkeiden pariin.
Mutta kas, missä ovat kiinalaiset mellakoitsijat? Miksi emme ole lukeneet kiinalaisten tai muiden kaukoidän maista tulleiden siirtolaisnuorten suunnitelleen pommi-iskuja? Missä ovat kiinalaisia nuoria houkuttelevat ääriliikkeet ja terroristijärjestöt? Ovathan hekin siirtolaisia ja varmasti alkaa Euroopassa ja USA:ssa olla jo toisenkin polven kiinalaisia, mutta mellakoitsijat taitavat olla suurelta osin Afrikasta tai Lähi-idästä, ehkä Intiastakin. No, en tiedä tuosta Intiasta, voin puhua palturiakin, en ole tarkistanut faktoja. Ja tuskin faktoja tästä asiasta on edes saatavilla, poliittisesti korrektit eurooppalaiset eivät uskalla suoraan sanoa että mellakoitsijat olivat näitä ja näitä kansallisuuksia, mutteivät noita eikä noita. Puhutaan häveliäästi vain ulkomaalaistaustaisista, jos nyt yleensä rettelöitsijoiden kansallisuuteen puututaan lainkaan.
Mahtaisiko kyse olla siitä, että myös uskonto vaikuttaa tähän, ei ainoastaan siirtolaisuus? (En halua osoittaa sormella mitään tiettyä uskontoa...) Vai kenties siitä, että he jotka haluavat sopeutua, sopeutuvat mutta he jotka eivät halua edes yrittää sopeutua, käyttävät siirtolaisuutta tekosyynä hulinointiin?

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Toinenkin työhaastattelu takana ja hengissä ollaan

Jep jep, tänään marssin sitten firmaan Y haastateltavaksi. Ihan kivasti tuntui sekin haastattelu menevän ja itse ainakin sain ihan positiivisen kuvan sekä firmasta että haastattelijoista.
Tämä haastattelu oli hieman perusteellisempi kuin nuo eilinen tai yleensäkään mikään haastattelu, missä olen ollut. Kyseltiin enemmän kaikenlaista ja ihan kaikkea sanomaani ei nielty tuosta noin vain vaan pyydettiin esimerkkejä. No mikäs siinä, en minä siellä lämpimikseni valeita lasketellut, niin että osasin kyllä vastailla tarkennuksiin. Mitään täydellisen yllättävää eivät tällä kertaa esittäneet, kaikki liikkuivat ihan niissä asioissa, mihin kaikki liiton työnhakuneuvot ynnä muut ohjeet käskevät valmistautua. Samalla selvisi myös muutamia faktoja tuosta firmastakin, sellaisia jotka olivat vähän minua mietityttäneet ja joihin ei nettisivuilta suoraan löytynyt vastausta.

Mutta tämähän siis on vasta alkua, haastattelijat kertoivat heidän rekryprosessistaan että seuraava vaihe on sitten se, että tämän "perushaastattelun" läpikäyneet kutsutaan toiseen haastatteluun, jossa sitten käydään enemmän läpi tätä teknistä puolta, sitä mitä on tehnyt edellisessä työpaikassa, koulussa jne. Se vasta mahtaakin tentti olla!
Lisäksi uusille työntekijöille teetetään kuulemma huumausainetesti. En ihan ymmärrä että miksi, tai ehkä ymmärränkin, olisihan se toki vähinkäänkin ikävää firman kannalta, jos työntekijöistä paljastuisi huumeidenkäyttäjiä, mutta enpä ole aiemmin töitä hakiessani vielä huumetestiin joutunut. No, kerta se lienee ensimmäinenkin.

Nyt sitten vain peukalot pystyyn, että jompikumpi tärppää. Paino sanalla "jompikumpi", koska sittenhän minä vasta liemessä olen, jos kumpikin firma toivottaa tervetulleeksi! Ja kahteen osaan repeäminenkään ei ihan taida onnistua...

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Ensimmäinen työhaastattelu takana

Kas niin, tänään oli siis ensimmäinen työhaastattelu, sanotaan nyt vaikka että firmassa X. Se tuntui menevän ihan kivasti, tietysti aina jälkeen päin tulee miettineeksi, että olisi pitänyt kysyä sitä, tätä ja tuota, mutta kun ei tullut mieleen. Kyllä se siitä. Tällä kertaa en joutunut ainakaan suuremmin yllätetyksi, kaikki kysymykset olivat oikeastaan aika odotettuja. Tälläkin kertaa kyseltiin, että mitenköhän mahtaisivat ex-työkaverit ja ex-pomo kuvailla minua työntekijänä, alaisena ja työkaverina (tähän saa antaa kommenttia, minä tiedän että muutama lukee tätä blogia joten saa ihan oikeasti kertoa jotakin, koska tuo on vaikea kysymys! Kommentit ovat moderoituja, niitä ei julkaista ennen kuin olen hyväksynyt ne, eli kommentteja voi jättää ihan yksityisestikin niin että ne jäävät meidän välisiksi jutuiksi).

Yksi kysymys jäi kuitenkin vaivaamaan mieltä: kiire ja stressi, miten hallitsen ne? Äh, mitä tuohon nyt voi vastata? On ihan fakta, että joskus on kiire töissä ja joskus taas ihan pirunmoinen kiire. Siitä ei pääse mihinkään, sen kanssa on vain elettävä, se on tällä alalla varmaan aika normaali asia. Aina silloin tällöin tulee tilanne, että tekisi mieli saada paniikkikohtaus, mutta se ei ole kai koskaan se toivottu reagointitapa. Jos on kiire ja paljon tekemistä ja kaikki asiat painaa päälle, minä ainakin yritän siinä kohtaa vetää henkeä, ottaa rauhallisesti, katsoa mitkä asiat ovat kiireellisimpiä ja selvittää kummasta voidaan ennemmin tinkiä, aikatauluista vai työn laadusta, nimittäin jos molempien saavuttaminen on mahdotonta.

Jos tilanne sitten on rehellisesti se, että tekemistä on liikaa ja/tai porukkaa liian vähän, niin minä taas en osaa pitää sitä henkilökohtaisena päänsärkynäni. En minä eikä kukaan muukaan työntekijä pysty tekemään muuta kuin parhaansa ja jos se ei riitä, niin se ei sitten ole enää työntekijän syy vaan johdon, joka on ahnehtinut liikaa töitä liian pienelle porukalle tai yliarvioinut tiimin kyvyt tai muuten vain tehnyt virhearvioinnin jossain kohdassa. Siitä on aika turha stressata.

Ja se stressin käsittely sitten. Minä tuon yleensäkin hyvin vähän työasioita kotiin mukanani, edes siis päässäni eli en suuremmin vapaa-ajalla mieti työasioita. Stressiä torjun tekemällä jotakin mukavaa, luen, katselen jonkun elokuvan, surffailen, ulkoilen, teen jotakin sellaista, joka pitää ajatukset pois niistä työasioista. So simple.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Just taas niin maanantai...

Ärh, tänään käy taas turhan moni asia hermoille.

1. rakas vuokranantajani TOAS.
Laitoin viikonloppuna palautetta netin kautta, kun la-iltana (no, kyllä se oli jo sunnuntain puolta) eräs saman rapun naapuri piti bileitä vielä puolen yön jälkeen. Huutoa, kolistelua, musiikinsoittoa, mitä nyt humalaiset keksivät. Tiesin täsmälleen, mistä asunnosta meteli tuli, ei tarvitse edes erityisesti kytätä ketään, senkus kävelee vain raput alas, meteli kuuluu kyllä rappukäytävään. TOASilta tuli tänään vastaus: ikävää että blaa-blaa-blaa ja mailin lopussa oli ohjeita siihen, miten tulisi menetellä, jos joku häiritsee. Ensimmäisenä pitäisi keskustella häirikön itsensä kanssa.

No hei jee, menepä keskustelemaan järkevästi ja rakentavasti klo 00.30 humalaisten vatipäiden kanssa ja pyydä kohteliaasti olemaan hieman hiljempää. Onpa hyvä idea! Turpiinsa saa helpomminkin ja vaikkei saisi, niin siitä ei ole mitään hyötyä. Opiskelija-asunnoissa tuntuu muutenkin olevan ymmärrys hukassa, sillä vaikka porukka olisi selvinkin päin, vedotaan siihen että täähän on opiskelija-asunto, älä viitsi niuhottaa... Eli jos menee (miten kohteliaasti tahansa) sanomaan yhtään mitään, saa vain v-mäisen naapurin maineen ja pahimmassa tapauksessa napit väännetään stereoista vielä enemmän kaakkoon.

Puhumattakaan nyt siitä, että se keskustelu on helpommin sanottu kuin tehty. En tiedä minkä näköistä porukkaa missäkin asunnossa asuu ja suurin osa ei kokemukseni mukaan avaa ovea, jos joku soittaa ovikelloa. Ymmärrettävää, en minäkään avaa, jos joku tulee etukäteen ilmoittamatta soittelemaan ovikelloa. Soittaja on todennäköisesti jehova tai tv-luvantarkastaja eikä minulla ole mitään sanomista kummallekaan.

2. rakas kouluni TAMK
Opintotoimisto laittoi ovet lukkoon juuri nenäni edestä, tervetuloa klo 13 uudelleen. Ajattelin sitten käydä lukemassa sähköpostini ja surffailemassa vähän. No kirjaston kaikki koneet ovat varattuja. Päätalon kakkoskerroksen kaikki atk-luokat ovat varattuja eivätkä opettajat osaa sytyttää sitä varattu-valoa luokan ulkopuolelle kun pitävät tunteja. Infotalon luokista ei ota pirukaan selvää, että milloin niissä on tunnit ja milloin ei.

Muistan vielä ajan, jolloin joka luokan oven vieressä roikkui kullekin viikolle lukujärjestys, josta näki luokkaan katsomatta, että onko tunteja menossa. Alkeellista ja vaivalloista, mutta toimivaa. Nyt näistä on luovuttu, nyt täytyy avata ovi ja katsoa, mahdollisesti häiritä luentoa. Jos opettajaa ei näy, mutta luokassa on porukkaa, voi tietysti kysyä joltakulta, että onko tunnit menossa vai ei. Jos ketään ei ole, sitten pitää kirjautua koneelle, odottaa että se lataa kaiken ja sitten tarkistaa intrasta (uusi versio on muuten harvinaisen vaikeakäyttöinen), että miltä luokan varaustilanne näyttää. No, sillähän ei ole oikeasti mitään väliä, koska useasti käy niin, että intran mukaan luokassa pitäisi olla tunnit, mutta ketään ei ole paikalla.

3. naissukupuolen rakkaat yksityisjutut
Jokainen, jota ei kiinnosta "naisten asioiden" yksityiskohdat, voi lopettaa tähän.
Kävin tänään papa-kokeessa, edellisesti on puolitoista vuotta aikaa ja muutenkin tilanne on sellainen, että lienee syytä käydä kontrollissa. Papa-koe on eräs inhottavimpia juttuja, mitä tiedän, mutta onneksi sentään labran tädit ottavat sen niin nopeasti, ettei ehdi tuntea muuta kuin nipistyksen. Silti se on aina yhtä vastenmielinen juttu.

Mutta jotta kaikki ei olisi näin huonosti, on minulla hyviäkin uutisia. Vihaan herätä maanantaiaamuna puhelimensoittoon klo 8.10, mutta tänä aamuna soittaja sai käytöksensä anteeksi moninkertaisesti: "Huomenta, täällä on henkilö xxx firmasta yyy, tulisitko meille työhaastatteluun?" No kuule tulen ihan mielelläni! Huomenna on sitten haastattelu ja keskiviikkona se toinen, josta mainitsin jo aiemmin, niin että kyllä se siitä!

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Kummalliset kylät

Seurailen sivusilmällä Helsingin Sanomien asuntomyyntiä ja yritän bongailla sieltä varsinkin kotinurkilla myynnissä olevia asuntoja. Aina joskus tärppää, niin tänäänkin. Tosin tämän päivän löytö oli myynnissä jo pari viikkoa sitten.

Kummallista asiassa on se, että pari viikkoa sitten sijainniksi mainittiin Nukari. Tämän päivän lehdessä se on Raala. Ei se kai niin vakavaa sentään ole, noilla kulmilla kylänrajat ovat vähintäänkin hämärät ja jutun juoni on se, että Raalaa ei kai virallisesti ole enää lainkaan. Ei ainakaan postiosoitteena.
Aikaisemmin Raala oli se "iso kylä", jonka alue ulottui laajalle ja Nukari oli vain pieni murena siinä jossain isoveljen kyljessä. Esimerkiksi Nukarin koulu sijaitsee vanhan Raalan alueella ja niin kai vissiin suuri osa siitä asutuskeskittymästä, joka nykyisin kulkee Nukarin keskustan nimellä. Ja kyllä tuo nyt myynnissä oleva talo on varmasti joidenkin vanhojen rajojen mukaan Raalaan kuulunut. Vaikka sieltä onkin useita kilometrejä Raalan kartanoon (jonka mukaan koko kylä on nimensä saanut), se alue on silti aikoinaan kuulunut kartanon torppiin.

Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Jos minulta kysyttäisiin, minä vastaisin että myynnissä oleva talo ei sijaitse Nukarilla eikä Raalassa vaan pikemminkin Salmelanmäessä tai Suomiehessä.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Siivotako vaiko eikö siivota?

Täällä pitäisi siivota. Olisi pitänyt oikeastaan siivota jo aikoja sitten. Päätin eilen että siivoan tänään. Olen kuitenkin onnistunut lykkäämään sitä siivoamista tähän asti, joten kannattaako tuota enää aloittaakaan. Toisaalta vaihtoehtona on maanantain olio-harkkojen teko, joten nyt täytyy ihan oikeasti miettiä, kumpi on vähemmän vastenmielistä (ei nyt puututa siihen, että kumpikin täytyy tehdä, olio-harkkoja ei voi lykätä, mutta siivousta voi).
Jos sitä pyyhkisi pölyt ainakin...

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Muistilappu: lisää synttäri-/joululahjaideoita

Keksin tuossa taas muutaman jutun lisää, mitä olisi kiva saada lahjaksi: joku valaisinsysteemi ja jatkojohto. Tarvitsisin tänne pimeään parvenalusnurkkaani jonkinlaista lisävaloa, joku pöytälamppu tai semmoinen, en oikein tiedä, pitäisi vähän katsella tarjontaa. Ja sitten jos semmoisen saa (ja vaikkei saisikaan), niin samainen nurkka kaipaa sähköä. Tietokone lisälaitteineen vie toisen jatkojohdon kokonaan, pistokkeita tarvittaisiin kuitenkin vielä cd-soittimelle, sängynvieruslampulle, kännylaturille ja sitten sille mahdollisesti tulevalle lamppuhärdellille.

Maailmassa on vielä hyvääkin

Alkaa tuota Jokelaa tulla jo kohta korvistakin ulos ja koska se on hyvin ikävä asia ja ulkonakin on kylmää, harmaata ja sateista, niin masentuuhan tässä vähemmästäkin. Siksipä onkin syytä muistaa, että maailmassa on vielä hyviäkin asioita. Tässä minun lista tälle päivälle.

1. Kauniit valokuvat. Kävin eilen hakemassa valokuvaliikkeestä muutaman kymmenen valokuvaa, joita teetin digikuvistani. Ne olivat kaikki erittäin onnistuneita kuvia, ehkä ne tietokoneen näytöllä eivät näytä kovin vaikuttavilta, mutta oikeina valokuvina ovat yllättävän hyviä. Niistä väkersin jo isänpäiväkortin, lopuista kuvista isä saa ensi vuodeksi kalenterin (muistilappu: joululahjaidea isälle) ja ajattelin askarrella niistä myös 40-vuotiskortin veljelle, valmistujaiskortin siskolle ja syntymäpäiväkortin mummulle, joka tammikuun alussa täyttää 97 vuotta. Digikuvia pitäisi teettää enemmän valokuviksi!

2. Se tiistaina ostamani Cliniquen meikkivoide (Shop-A-Holic) on osoittautunut jokaisen siihen uhratun sentin arvoiseksi ja samoin myös se meikkisivellin (öri). Voiteen väri on hyvä ja sillä tulee oikein ihailtavan siisti ja kuulaan näköinen meikki. Lisäksi se on hyvin riittoisan oloista tuolla siveltimellä käytettynä.

3. Maruseki on jatkossa auki myös sunnuntaisin ja maanantaisin. Enää eivät mene maanantait lopullisesti pilalle kun koulusta keskustaan mennessään muistaa, että se Maruseki onkin tänään kiinni...

4. Tosiaan tiistaina ostelin Stockalta Cliniqueta ja siellä oli tarjous, että kun jotain määriä ostaa C:n tuotteita, saa kylkiäisiksi laukun. Siitä kuvasta ei selvinnyt ihan, että oliko se käsilaukkukokoa vai isompi olkalaukku, mutta oli mitä oli, niin ihan hyvältä se näytti. Lisäksi Cliniquen kylkiäiset ovat perinteisesti olleet hyviä käyttötavaroita, minulle niitä on muutama kertynyt vuosien mittaan. Mutta tiistaina ne laukut olivat kuitenkin loppu. Myyjä otti minulta nimen ja puhelinnumeron ylös, että he ilmoittavat sitten kun niitä on saatavilla. Minä ehdin jo unohtaakin koko jutun, mutta aivan äsken tuli puhelu, että nyt niitä olisi saatavilla, tule suoraan kassalle ja pyydä nimelläsi, täällä on laukku varattuna. Saa sentään jostain vielä palveluakin!

Jokela ja media

Varoitus, seuraava teksti sisältää ironiaa.

Jokelan kouluammuskelun jälkeen alkaa yhteiskunta etsiä syyllisiä. Koska oikea syyllinen on kuollut, syyllinen täytyy löytyä muualta. Kukkahattutädit ja -sedät vaatinevat internetin, aseiden, konemusiikin, elokuvien ja luultavasti myös koulujen kieltämistä laeilla, ettei tällaista pääse tapahtumaan toista kertaa. Mutta jos tässä nyt jokin asia pitäisi kieltää niin että siitä olisi jotain hyötyä, ehdokas numero yksi olisi media.

Jaa miksi media? No siksi, että ampuja halusi julkisuutta itselleen ja ennen kaikkea ajatuksilleen. Se oli hänen tavoitteensa ja se toteutui täydellisesti. Sillä kuka oli Pekka-Eric Auvinen viime viikolla? Jokelalainen lukiolainen, nobody. Ketä kiinnosti viime viikolla hänen poliittiset ajatuksensa? Ei ketään, ei kerrassaan ketään.
Entäs nyt? Kaveri teloittaa reilun puolen tusinaa ihmistä jenkkityyliin ja yhtäkkiä hänen nimensä, tekonsa ja aatteensa ovat koko kansakunnan pääpuheenaihe. Lehdissä aukeamittain tekstiä ja kuvia, ylimääräisiä uutislähetyksiä, suruliputus, analysointia, syyttelyä, sanalla sanoen julkisuutta. Julkisuus on taattu toissapäivänä, eilen, tänään ja viikkoja ellei kuukausiakin eteenpäin. Koko aihe ei unohdu vuosiin. Todennäköisesti ampuja halusi nimenomaan tätä. Vaikka hän olisi voittanut kaikki Nobelin palkinnot samana vuonna, ei media todennäköisesti olisi tällä tavoin mässäillyt sillä. Mutta annas olla kun ammut muutaman ihmisen...

Hesarissa tätä asiaa jo vähän sivuttiinkin otsikolla "Abit Hyvinkäältä: Nuoret haluavat päästä julkisuuteen". Artikkelia varten oli haastateltu 17-vuotiasta Laura Kokkoa, joka tiivisti koko homman sanoihin: "Sitä enemmän julkisuutta saa, mitä enemmän poikkeaa normeista ja muoteista. Ei tavallinen ihminen ketään kiinnosta." Voiko sitä enää tuon paremmin ilmaista? Enpä usko.

Ja kansa ostaa lehtiä ja tuijottaa telkkaria, kansa janoaa tietoa (lue: sosiaalipornoa). Kun seuraava päästään vinksahtanut haluaa julkisuutta itselleen ja aatteilleen, tässä on oikein hyvä esimerkki siitä, miten sitä parhaiten voi hankkia.

Eli: media on syypää! Kieltäkää media!

(ja todellakin, pyydän anteeksi kitkerää sävyäni. En ihannoi ampujaa enkä hänen tekoaan millään tavoin enkä toivo että tämä toistuisi koskaan, missään, ikinä, mutten sen paremmin ihaile sitä, miten ampuja taluttaa mediaa hihnassaan ja saa veriteolla sitä mitä halusikin: julkisuutta. Ja lopuksi henkilökohtainen osanottoni kaikille niille, jotka ovat perheenjäseniään, ystäviään tai sukulaisiaan menettäneet luoteihin)

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Päivitys

Paitsi että olihan se Jokelan ampuja ampunut myös itseään, HS:n tietojen mukaan teho-osastolla eikä todennäköisesti selviä.

Jokela High School Massacre

Näin aamulla jo viestiketjun otsikolla "USEITA KUOLLUT KOULUAMMUSKELUSSA TUUSULASSA" Hevostalli.netin seniori-palstalla (edelleen maailmankaikkeuden paras paikka kuulla uutiset mistä tahansa melkein jo ennen kuin ne on edes julkaistu), mutta kuvittelin jonkun pilailevan tökerösti. Hesarin pääsivu paljasti, ettei kyse ollutkaan sairaasta vitsistä vaan vielä sairaammasta todellisuudesta.
Tällä hetkellä (klo 15.10) poliisi on vahvistanut ottaneensa kiinni ampujan, yksi ihminen on kuollut ja ainakin kolme loukkaantunut vakavasti. Myös BBC ja CNN uutisoivat tapahtuneesta nettisivuillaan.

Siis mitä v*ttua?
Tällaisia uutisia on aina luettu lehtien ulkomaat-palstalta. Ne ovat aina tapahtuneet USA:ssa. Tai ehkä keski-Euroopassa tai jossain, mutta ei Suomessa, ei ikinä. Eikä nyt ainakaan Jokelassa, herran jestas, sehän on seuraava kylä Nukarista koilliseen. Ihan tuttu paikka, ketään tuttuja siellä ei taida asua nyt, että minun henkilökohtaisesti tarvitsisi olla huolissani kenestäkään. Mutta silti tämä tuntuu käsittämättömältä.

Lueskelin jo noita juttuja ampujasta ja hänen nettiin levittämästä materiaalista ynnä kävin vilkaisemassa eilen ladatun YouTube-videon, josta pöllin otsikon tähän blogitekstiini. En linkitä niitä tähän, jokainen halukas löytää ne kyllä itsekin eivätkä ne ole mitään mieltä ylentävää materiaalia. Ampujalla visertää ajukopassa ja pahasti, siinä minun mielikuvani koko jutusta. Mutta kas ettei sitten ampunut itseään kauniiksi lopuksi. Niinhän tällaiset välikohtaukset yleensä päättyvät suuressa maailmassa.

Saa sitten nähdä, mitä jälkiseurauksia tästä tulee. Metallinpaljastimet kouluihin, ampumaurheilun täydellinen kriminalisointi? Minulla olisi haaveena joskus alkaa harrastaa ampumista (taulujen, ehkä riistaeläintenkin, ei ihmisten, huom!), mutta kai minut nyt tämän paljastuksen jälkeen erotetaan koulusta...

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Mitä sinulle kuuluu?

Haukuin lammasta koska minua panettaa. Sen jälkeen menin suihkuun, matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa ja maksoin niillä ruokaostokseni (olisin kyllä halunnut syödä ne).
Miten sinulla menee?

Valitse kuukausi jolloin synnyit:
Tammikuu - Söin
Helmikuu - Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu - Katsoin
Toukokuu - Runkkasin
Kesäkuu - Vedin turpaan
Heinäkuu - Nauratin
Elokuu - Puukotin
Syyskuu - Ammuin
Lokakuu - Rakastelin
Marraskuu - Haukuin
Joulukuu - Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:
1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:
A- koska tykkään suklaasta.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska huomenna on maailmanloppu.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska pidän jalkapallosta.
L- koska olin pilvessä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska minulla on tarve masturboida.
V- koska tykkään juhlia.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska olin humalassa.
Å- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen.

Lempivärisi: (valitse yksi)
Sininen - Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen - Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä - Sen jälkeen menin mummoni luo,
Keltainen - Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta - Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen - Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa - Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Ruskea - Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen - Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen - Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu - Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansliaan,

Horoskooppisi:
Oinas - siellä heitin kaikki vaatteeni pois
Härkä - mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Kaksonen - mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Rapu - mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit
Leijona - siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois
Neitsyt - mukanani äidiltäni varastamat tamponit
Vaaka - siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni - matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa multineen
Jousimies - mukanani isältäni lainatut pornokasetit
Kauris - matkalla löysin maasta käytettyjä kondomeja
Vesimies - matkalla kidnappasin naapurin lapset
Kalat - mukanani kaverini autosta pöllimäni hajukuuset

Lemmikkisi:
Kissa - ja söin ne.
Koira - ja möin ne.
Kani - ja työnsin ne ahteriini.
Hamsteri/marsu - ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/rotta/hiiri - ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Käärme - ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Hevonen/Poni - ja laitoin ne seinälle.
Joku hyöteinen - ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.
Joku lintu - ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki - ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu - ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Ei lemmikkejä - ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani

Shop-A-Holic

Voiko shoppailusta tulla humalaan? En tiedä, mutta jos voi, niin taidan olla konttauskunnossa. Öri-öri.

Stockmann on kivan hiljainen tuossa aamusella, kymmenen korvilla. Eksyin sinne vaikkei varsinaisesti mitään asiaa ollutkaan. Tai oli, piti kasvovettä ja muita puhdistustarpeita ostaa. Nekin toki ostin, mutta vaateosastolta tarttui mukaan valkoinen, raidallinen kauluspaita. En ymmärrä mitä ihmeen järkeä on ostaa ohut kauluspaita talvea vasten, mutta se nyt oli vaan niin hyvännäköinen minun päällä, että ajattelin sortua. Sitä paitsi en löytänyt sieltä sopivaa neuletta, mitä varsinaisesti etsiskelin...

Kosmetiikkapuolella jututin myyjääkin meikkivoideongelmistani ja hetken etsittyämme löytyi Cliniquen "Skin Smoother" (01 Smooth Alabaster), jonka sävy on aika hyvä meikäläisen naamassa. Tai ainakin siltä se näytti kaupan valaistuksessa. Joskus epäilen kauppojen kosmetiikkaosaston valaistuksen olevan jotenkin hassu, koska kyllä siellä yksi jos toinenkin meikkivoide näyttää sopivan minun ihon sävyyn, mutta sitten kotona toteaa ostaneensa jotain täysin sopimatonta.
Ja tietenkin meikkivoide täytyy jollain levittää, joten ostin myös Cliniquen meikkivoidesiveltimen.

Öri.

Tulevan isänpäivän jobinposti

Isä soitti tänä aamuna heti puoli kahdeksan jälkeen. Olin vasta herännyt ja seiytynyt jaloilleni kun ihmettelin että mitä möykkää se puhelin nyt pitää, minähän kytkin herätyksen pois. Mutta ei se ollutkaan herätys vaan isä.
Soitteli taas Hyvinkään sairaalan osastolta, tällä kertaa keuhkokuume. Voi pahuksen pahus, olin niin odottanut viikonloppua, että pääsisin Nukarilla käymään, mutta eipä taida isä päästä sairaalasta viikonlopuksi. Ajattelin kuitenkin, että sunnuntaina käyn kääntymässä Hyvinkäällä isänpäivän kunniaksi. Junallahan pääsee, eri asia on sitten että miten pääsen rautatieasemalta sairaalaan, mutta jos ei muuta niin ainakin taksilla sitten.

Vaan on se surkeata, vastahan isä siellä oli ja nyt taas. Lisäksi tuo keuhkokuume ei kuulosta yhtään hyvältä. No, onpahan nyt kuitenkin hoidossa ainakin, toivottavasti toipuu siitä. Koska jos ei toivu, meillä on siskon ja mummun kanssa sellaisia ongelmia että oksat pois.

Tietoisku kondyloomasta

Kondylooma eli visvasyylä on yleisin sukupuolitartunta Suomessa. Se on papilloomaviruksen (no, niitä virustyyppejä on useita) aiheuttama syylä sukuelimissä. Vaaraton ja kaikkinensa harmiton, mutta rumannäköinen, jos sattuu niin että se tosiaan tekee syyliä. Yleensä tartunta on täysin oireeton.
Naisilla joskus kohdunkaulan ympärillä elelevät virukset aiheuttavat solumuutoksia, joista saattaa kehittyä kohdunkaulan syöpä, mutta tämä on kohtuullisen harvinaista. Papa-kokeesta selviävät mahdolliset muutokset jo ilmeisesti hyvin alkuvaiheessa.

Että semmosta.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Muistilappu: joululahjaidea isälle

Akateemisessa kirjakaupassa oli myytävänä erityisiä "tee-se-itse-kalenteripohjia" eli tavallisia seinäkalentereita, mutta siinä missä tavallisissa kalentereissa on kuva, tässä on tyhjää tilaa. Siihen voi sitten jokainen askarrella jokaiselle kuukaudelle sopivan aiheen.
Kätevää. Ei sitten muuta kuin teettämään digikuvista paperiversioita ja liimailemaan niitä, niin isä saa ikioman uniikkikalenterin ensi vuodeksi. Todennäköisesti saan koottua kalenterin ihan pelkästään Nukarilta otetuista kuvista, siitä tulee siis ihan oikea kotiseutukalenteri.

Lontoon tuliainen

DI kyseli minulta jo etukäteen, että onko jotain erityistä mitä haluaisin tuliaiseksi Lontoosta. Hänellä näyttää olevan tapana tuoda tuliaisia matkoiltaan (huomattu jo 27.1.: "Tuliaisen! Kahden tapaamisen ja yhden suudelman jälkeen!"). En oikein osannut sanoa uteluihin mitään, mitä ihan ehdottomasti haluaisit, kirjat tietysti ovat aina mainioita, hevoskirjat varsinkin, mutta siitä on se ongelma, että minulla niitä on jo jonkinlainen kokoelma, englanninkielisiäkin. Parfyymeistakin DI kyseli etät onko jotain suosikkia, mutta eihän minulla sellaista. Tai on parikin, mutta niitäon turha tuoda koska minulla on niitä jo. Sanoin DI:lle kyllä ettei tarvitse ainakaan stressata mokoman tuliaisen takia, onhan ne tietysti kivoja, mutta jos mitään sopivaa ei löydy, niin kunhan tulee itse ehjänä kotiin.

Siksipä minua vähän jännittikin, että mitä pussista paljastuu kun DI eilisiltana kaiveli matkalaukkuaan salaperäisen näköisenä. Pussista paljastui Steven D. Pricen toimittama kirja "1001 Best Things Ever Said About Horses".
Aivan mieletöntä! Olen joskus jossain netissä nähnyt mainoksen tästä (tai ainakin hyvin samantyyppisestä) kirjasta ja taisin sitä etsiskelläkin joistain paikallisista kirjakaupoista, mutta turhaan. Ja nyt DI kiikuttaa sen saman opuksen minulle Lontoosta! DI ainakin kielsi että olisin koskaan edes ohimennen maininnut tuota kirjaa tai siitä näkemääni mainosta, joten joko se mies lukee ajatuksiani tai sitten sillä kävi aivan satumainen tuuri.
Ei siis liene tarpeen sanoa, että tuliainen miellyttää minua kovasti.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Viikonlopun kuulumiset

Taas sivistyksen piirissä.
Eli viikonloppu äiteen luona on ohitse. Kävimme eilen todellakin Seitsemisessä, Soljasensuon alueella vähän katselemassa. Emme mitään lenkkiä kiertäneet, ensilumi ja lenkkarit oli vähän varpaitakylmettävä yhdistelmä ja äitikin oli perjantain vesijumpassa kipeyttänyt kinttunsa. Eli kävimme vain suolla, minä räpsin kuvia ja sitten menimme keittokatokseen kahvinkeittoon.

Suolle mennessämme vähän edempänä käveli semmoinen reilun puolen tusinan hengen porukka, suurin osa jotain teini-ikäisiä, mutta mukana oli myös aikuisia. Jonkinnäköinen retkiseurue. Jo tuolloin kiinnitti huomiota se, että yksi porukasta, hennonnäköinen tyttö ontui ja kulki siksi muita hitaammin. Muu porukka ei huomannut odottaa tätä.
He kääntyivät sitten kapeammille pitkospuille ja viimeisenä tullut tyttö kompastui, mahtoikohan astua harhaan pitkospuulta ja kaatui. Muu ryhmä ei sitä huomannut vaan jatkoi kulkuaan eteenpäin. Me huusimme heitä odottamaan, silloin vasta he havahtuivat siihen mitä oli tapahtunut. Tyttö ei loukkaantunut, koska jatkoi muun porukan matkassa. Huomautimme nätisti muille, että pitäisivät pienempää vauhtia. Tuli oikeasti paha olo sen tytön puolesta.

Tänään kävin kaupungilla vähän shoppailemassa tässä illalla. Olin nähnyt Aamulehdessä mainoksen, että Sokoksella on tarjouksessa tuollainen juhlakäsilaukku hintaan 16,95€ ja siinä kuvassa se näytti sen verran pätevältä kapistukselta että ajattelin käydä ainakin vilkaisemassa. Tässä viime aikoina kuitenkin on tarvinnut juhlapukuun soveltuvaa käsilaukkua ja koska nuo vanhani ovat vähän vaatimattomia, ajattelin nyt ostaa hienomman. Ja hieno se onkin, tuollainen kirjekuorilaukun tyylinen, mutta löytyy siitä olkanauhakin. On aika ohut, joten en tiedä mahtuuko kamerani sinne sitten kun siellä on meikit ja kännykkä, saa nähdä. Maltan tuskin odottaa että pääsen käyttämään sitä.
Se alkaa olla taas se aika vuodesta kun kaupat ovat sunnuntaisin auki. Tänään tosin ei tainnut joka paikka suinkaan olla auki eilisen pyhäinpäivän vuoksi. Ja huomasin myös, että Stocka on sunnuntaisin auki kuuteen asti (Sokos oli ainakin tänään klo 21 asti).

lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Korpikuusen kannon alla

Eli terveisiä Kurusta.
Vietän viikonlopun täällä äidin luona, vaihteeksi laiskotellen. Kuten eilen kirjoitin, DI on Lontoossa käymässä, niin oli sitten hyvä sauma tulla täällä käymään pitkästä aikaa. Nyt kun räntäsade on loppunut ja ilma alkaa kirkastua, olisi tarkoitus lähteä käymään Seitsemisen kansallispuistossa. Mutsi ja R ovat löytäneet sieltä taas uusia, hienoja paikkoja, polkuja, leirintäpaikkoja ynnä muuta.

Seitseminen on suosikkipaikkojani. Oikeastaan se on ainoa kansallispuisto missä on ylipäänsä tullut käytyä, mutta siellä onkin sitten käyty lapsesta asti, suunnilleen. En tainnut olla kunnolla kymmentäkään vuotta kun Parkanossa asuva tätini hankki ajokortin ja auton ja koska vietimme usein lomia Parkanossa, tuli sitten käytyä myös Seitsemisessä. Sehän ei ole kaukana Parkanosta. Viime vuosina on tullut taukoa kun ei ole Parkanossa lomailtu eikä muutenkaan ole ollut mahdollisuutta käydä Seitsemisessä. Meni varmaan lähemmäs kymmenen vuotta, ellei enemmänkin kun viimeksi olen käynyt siellä.
Viime tammikuussa sitten viettäessäni viikonloppua (mahtoikohan olla sama viikonloppu kun sunnuntaina sitten tapasin DI:n ensimmäistä kertaa?) täällä Kurussa, kävimme Seitsemisen luontokeskuksessa. Voi miten oli kiva nähdä vanhoja tuttuja paikkoja! Tänään nyt sitten uusia maisemia katselemaan Seitsemiseen.

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Aamupala vuoteeseen

DI on lähti tänään Lontooseen viikonlopuksi. Aamulla (olin taas vaihteeksi yötä hänen luonaan...) hän herätteli minut ennen kymmentä. Ajattelin ensin unenpöppörössä, että hän on lähdössä ja herättää vain hyvästelläkseen, mutta kun sain rähmäiset silmäni auki, niitä täytyi hieraista uudelleen. DI seisoo sängyn vieressä aamiaislautanen kädessä ja teemuki toisessa: "Kelpaisikos aamupala?" Kelpasihan se toki!
On se DI aina joskus kiltimpi kuin taidan ansaitakaan :)

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Marraskuu

Huomasin että tänäänhän on ensimmäinen päivä marraskuuta. Huomenna tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin työharjoitteluni siinä firmassa, missä olin koko kevään aina kesäkuun loppuun asti. Ja muutama päivä sitten tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun varsinaisesti erosin avomiehestäni (asuimme kyllä samassa taloudessa vuoden loppuun asti). Miltä nyt siis tuntuu?
No ei oikeastaan yhtään miltään. Minulla tuntuu olevan elämä taas kunnossa, odotan paljon siltä tulevalta työhaastattelulta ja toivottavasti saan jostain töitä lähiaikoina. Henkilökohtainenkin elämä sujuu hienosti, kuten täällä blogissanikin olen antanut ymmärtää. Eikä puhettakaan mistään exän perään haikailusta. Miksi pitäisikään?

Minun tunnuslauseeni on ollut jo kauan: "Asioilla on taipumus järjestyä". Ja kyllähän asiat aina ovat järjestyneet jollekin mallille. Kuten nyt tuo erokin vuosi sitten, olihan se aluksi hirveä shokki ja varsinkin kun olin periaatteessa tyhjän päällä, minulla ei ollut tuolloin työpaikkaa eikä asuntoa eikä mitään. Sitten sain työpaikan, vähän suhteiden kautta ja vähän onnellakin kai, mutta sain kuitenkin ja sitten sain asunnon ja sitten tiesinkin että asiat järjestyvät kyllä.

Asioiden järjestymiseen tietysti auttoi paljon perhe: isältä löytyi telkkari ja mikro, veljeltä löytyi sänky, äidiltä löytyi muuttoapua ja siskolta jos ei muuta niin ainakin henkistä tukea. Ainahan se on ollut niin, että perhe on ollut se turvaverkko, sen apuun on aina voinut luottaa, pahemmissakin tilanteissa. Ja toisinkin päin, jos vanhemmat tai sisko on tarvinnut apua, niin kyllä sitä yleensä olen kyselemättä antanut. Oravannahkakauppaa molemmin päin.
Isä varsinkin on vanha pehmo, mitä meihin tyttöihin tulee, vaikka ei hän sitä suostu varmasti ääneen myöntämään ikinä. Totuus kuitenkin on, että jos minä tai sisko jostain syystä tarvitsisimme kuun taivaalta, isä sen hankkisi eikä paljoa edes kyselisi.

tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Työhaastatteluun

Oujea, meikäläiselle soitettiin tänään eräästä firmasta ja pyydettiin työhaastatteluun. Kiva juttu! Haastattelu on 14.11. joten tässä ehtii kyllä saamaan vielä mahahaavan ennen sitä :) Mutta mitä pienistä.

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Lisää tuulta siipien alla

Juttelimme eilen illalla (yöllä) DI:n kanssa tuosta Tuulen Viemää-elokuvasta. Tai siis minä tenttasin ja DI vastaili, millaisen vaikutelman oli saanut elokuvasta, päähenkilöistä jne. Yllättävän paljon siitä elokuvasta kuitenkin ymmärtää myös sellainen, joka ei tunne kirjaa eikä tarinaa entuudestaan. Ehkä se ei olekaan niin huono kuin minä suuressa vihassani koko elokuvaa kohtaan tunnen. Ehkä ne poisjätetyt asiat eivät olekaan niin kriittisiä kuin minä ajattelen. Ehkä... No, ei tehdä enempää myönnytyksiä, en pidä siitä leffasta siltikään.

Meillä oli tosiaan pitkä juttutuokio iltasella, venähti kolmeen asti. DI teki illalla työjuttujaan ja kypsyi niihin varsin pahasti, kävi jopa puolen yön jälkeen vielä lyhyellä kävelylenkillä ulkona selvittääkseen päätään tai jotain. Joka tapauksessa hän oli suorastaan rikki vielä nukkumaan tullessaankin. Minä en ollut vielä ehtinyt nukahtaa siihen mennessä, joten utelin sitten vähän että mistä on kysymys.
Kuten hänellekin sanoin: "Auttaa en todennäköisesti voi, mutta kuunnella voin". Ja siitä kuuntelemisesta oli apua, ei ketuttanut kuulemma yhtään niin paljoa enää silloin kolmen aikaan. Tiedänhän sen toki itsekin, että joskus kun joku asia oikein painaa mieltä, saattaa toiselle puhuminen auttaa. Tai itse asiassa se auttaa varsin usein, vaikkei kuuntelijalla olisikaan tarjota ratkaisua. Joskus sitä itse kertoessaan asioita ulkopuoliselle ymmärtää siitä jotakin uutta ja näkee asiat eri tavalla kuin mitä on päänsä sisällä miettiessään nähnyt. Tai ehkä toinen saattaa ihan viattomasti heittää jonkun kysymyksen tai kommentin, jota ei itse ole miettinytkään. Usein helpottaa ihan jo pelkästään se, että toinen vain kuuntelee.
Se oli kuitenkin kiva tietää, jos minusta oli jotain apua.