lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Viikon kuulumiset

Ei mitään uutta auringon alla: työ, koulu ja DI, välissä jonkin verran lukemista, nettisurffailua ja muuta semmoista pientä. DI on nyt tämän la-illan pois kaupungista ja minä saan siis olla rauhassa kotosalla. Tai niinhän sitä luulisi! Se minun salarakkaani otti asiakseen alkaa taas houkutella minua ties mihin tuhmuuksiin, tosin on myönnettävä että olisin voinut suhtautua houkutteluihin tiukemminkin. Mieli tekisi, se on semmoinen mies että kertakaikkiaan tekisi mieli sortua, mutta toisaalta: jos DI tekisi saman, niin saisi kyllä kuulla kunniansa ja sen jälkeen näyttäisin ovea. Perhana, mikä virhe olikaan vehdata salarakkaan kanssa sen yhden kerran! Nyt tietää mistä jää paitsi.

Töissä on taas riittänyt kiirettä, se ei ole varmaan mikään uutinen. Kiirettä onkin luvattu täksi kevääksi ihan kiitettävästi ja ainakin siitä lupauksesta firma on pitänyt toistaiseksi kiinni. Ihan hyvä vain, eipähän tarvitse toimistolla pyöritellä peukaloitaan.
Sillä minä en ymmärräkään, että minkä takia minun työsopimustani ei ainakaan toistaiseksi suostuta jatkamaan. Alkuviikosta tuli tietoa pomolta, että näin on näreet. En voi ymmärtää, minun kanssani samaan aikaan aloittanut harjoittelija sai harjoittelusopimukselleen jatkoa elokuun loppuun asti ja jos kerran minun työpanokseeni ollaan oltu tyytyväisiä, niin miksi sitten... Ja varsinkin kun firma hakee kuitenkin koko ajan lisää uusia testaajia, juuri tuossa viikko tai pari sitten aloitti taas kaksi keltanokkaa. Kesäkuun lopulla olisin ollut jo 8kk töissä, firman mittapuun mukaan siis jo erittäin kokenut testaaja. Sitten ne katsovat että on varaa laittaa semmoinen pihalle. Ei mene jakeluun, ei. Mutta ei auta, työhakemuksia vain muihin firmoihin ja kiireesti sittenkin.

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Laatuaikaa kirjojen välissä

Viikko on kulunut ihan normaaleissa merkeissä: töissä, koneella istuen, DI:tä tapaillen. Tiistain uutiset olivat miinusmerkkisiä, ainakin tilini kannalta. Sorruin nimittäin Akateemisessa Kirjakaupassa ja monta kertaa. Mukaan tarttui mm. Kiroileva Siili-albumi ja Utrion Tuulihaukka. No joka tapauksessa sinne meni tuhottomasti rahaa, mutta kirjat ja lehdethän ovat aina sen arvoisia, eikö vain?
Keskiviikkona olimme DI:n kanssa juhlistamassa hänen syntymäpäiväänsä, olimme tavanneet jo päivällä lounaan merkeissä ja kuten aikaisemmin kerroinkin, olin ostanut hänelle lahjan: Seitsemän Veljestä! Mihin vanha nurmijärveläinen raidoistaan pääsisi... Joka tapauksessa tuli testattua myös viskin sopivuutta pääkopalleni ja vaikka yhden tilkkasen joinkin, ei ollut minkäänlaista viitettä päänsärystä. Jess!
Torstaina tein pitkän päivän töissä, oli jokseenkin kiirettä. Kävin iltasella katsomassa myös tätiäni, joka oli TAYSissa ja sieltä hipsin keskustaan, kävimme DI:n kanssa leffassa. Leffa oli Hämärän vartija, muistaakseni. Ei välttämättä sellainen leffa, jonka olisin itse valinnut, mutta mikäs siinä kun toinen kerran tarjosi eikä kyse ollut mistään puolitohelosta action-pätkästä eikä hiuksia nostattavasta kauhuelokuvasta.
Eilisen olenkin sitten pötköttänyt Tuulihaukan kanssa parvella, DI:llä oli muuta menoa joten sain olla ihan rauhassa siinä mielessä. Tänä iltana varmaan pitäisi hipsiä jossain vaiheessa valtaväylän toiselle puolelle, näin DI uhkasi ja mikäs siinä.

Parhaat uutiset kuitenkin koskevat eilistä: kun jokin aika sitten mutisin saamastani negatiivisesta palautteesta töissä, eilen tuli sitten roppakaupalla positiivista. Ja ehkä, jos site manager suo, saan maanantaina tarkempaa tietoa mahdollisesta jatkosopimuksesta. Se olisi positiivista, ei tarvitsisi lähteä hakemaan kesätyöpaikkaa.
Lisäksi koko porukka oli saanut asiakkaan päästä kehut viime viikon töistä ja siitä että ne oli hoidettu kunnialla hienoisesta kiireestä (no joo, kiire on aika lievä sana) huolimatta. Kyllä taas tuntuu siltä kuin voisin valloittaa koko maailman!

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Viikonlopun kuulumiset

Kas niin, viikonloppu vietetty ja kotona taas netin ääressä.
Aloitetaan perjantaista, jolloin oli Helsingissä firman seminaari. Okei, ihan jees, voisin kuvitella että huomattavasti tylsempiäkin seminaareja voidaan järjestää. Täällä ei käynyt aika tolkuttoman pitkäksi. Nyt on sitten firmalla uusi nimi, uusi hieno logo, uusi slogan, uusi värimaailma ja niin päin pois. Täytyy kyllä sanoa, että pidin ehkä enemmän siitä vanhasta nimestä ja vanhoista väreistä, mutta eiköhän tämäkin menettele. Ja ehdotonta plussaa on se, että saimme myös uudet henkilökortit, johon olin käynyt otattamassa uuden kuvan, joka on huomattavasti kelvollisempi otos kuin se vanha.
Perjantain murinaosastoon kuuluu se, että loppupäivästä alettiin tarjoilla jo alkoholipitoisia juomia ja ainoa mitä oli tarjolla alkoholitonta, oli huonosti jäähdytetty vissy! Perhana! Minä en kyennyt alkavan migreenini takia juomaan mitään alkoholia eikä vissykään ole koskaan kuulunut suosikkeihini, niin että sain istua käytännöllisesti katsoen kuivin suin. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Viinaa kyllä oli tarjolla montaa sorttia, oli olutta, siideriä, Breezeriä ja vaikka mitä. Hmph.

Perjantaina tosiaan tuli kylään vanha viholliseni migreeni. Valitettavasti särkylääkkeet olivat matkalaukun pohjimmaisessa osastossa niin että jouduin kotiin asti odottamaan lääkkeiden ottoa. Kolme nelisataista Ibumaxia kyllä taittoi säryltä selän perjantai-iltana, mutta lauantaina särki taas. Lauantain jouduinkin popsimaan särkylääkkeitä aika reilusti, toivottavasti isä ei laskenut tabletteja. Tänään sunnuntaina sitten aloitin aamuni taas kerran kunnon särkylääkekuurilla, mutta turhaan, joten päätin turvautua viimeiseen aseeseen: varsinaiseen migreenilääkkeeseeni. No se auttoi, onneksi, mutta kyllä oli taas sellainen "pää jäässä"-olo ja muutenkin... No, olen kuvaillut tuota Zomigin jälkeistä oloa höttöiseksi ja sitä se taas kerran kyllä oli 100%. Nyt alkaa elämä vähitellen voittaa.

Lauantaina kävimme faijan kanssa kirkonkylässä ruokakaupassa ja mummua katsomassa sairaalassa. Lisäksi ostin tälle DI:lleni syntymäpäivälahjan, en paljasta sitä vielä täällä, mistä sen tietää josko hän tätä lukee ja varmastikin on kirjoittajan tunnistanut.
Mummu oli vanhentunut jollain tavoin siitä kun viimeksi hänet näin uuden vuoden kierteellä. Ihan pelottaa ajatella, että hänellä ei varmaankaan ole enää paljoa elinaikaa jäljellä, vaikka eipä tuo vielä kuolevalta näyttänyt. Ikää on kuitenkin enemmän kuin itsenäisellä Suomella, tarkemmin sanottuna 96 vuotta ja kaikenmoista kremppaa alkaa olla. Nyt häneltä on löydetty ilmeisesti sydämen vajaatoimintaa. Voi jee, nuo sydänjutut ovat aina pahoja ja kun löytyy aortan laajentumaa, tahdistinta sun muuta jo valmiiksi niin...
Eikä isäkään missään huippukunnossa ole, hengityselimistö prakaa näillä pakkasilla ja onhan hänelläkin ikää jo yli 70 vuotta. Niin sitä vain mielellään luottaa siihen että elämä jatkuisi entisellään vuodesta toiseen, mutta kyllä se vain niin on että vanhemmat vanhenevat, isovanhemmista eli siis mummusta nyt puhumattakaan. Mitä sitten kun isä menee niin huonoon kuntoon ettei voi enää huolehtia mummusta? Tai ajaa autoa? Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että he eivät voi enää asua kotona? Kuka siellä sitten asuu, ei sitä taloa voi tyhjäksikään jättää? Minä en voi, koulu täällä, ei ajokorttia, ei autoa. Systeri on Karkkilassa töissä, toistaiseksi ei ajokorttia hänelläkään, tulossa kumminkin, mutta auto? Muita ei ole.

Ja sitten tämä sunnuntain matka, hyppäsin Riihimäestä Tampereelle tulevaan IC2:een, olin ostanut perjantaina jo lipun valmiiksi ja tapani mukaan allergiahyttiin. Ei ollut ihan niitä parhaita ylläreitä huomata, että matkaseurana kahden hengen hytissä oli tämä exäni! Että piti hänet opettaa myös noiden allergiahyttien käyttäjäksi. No, pahemminkin olisi voinut tietysti käydä, mutta ilmeisesti emme ole enää puheväleissä. Tai ainakin oli kovasti hiljainen, kyselin vähän kuulumisia, mutta sain lähinnä yksisanaisia vastauksia. Teki mieli kysyä, että olenko kenties syönyt hänen eväät, mutta annoin asian olla. Eihän se enää ole minun päänsärkyni.
Hah, takana neljän vuoden suhde, joista ainakin kolme asuttiin samassa taloudessa ja minä en tunne enää oikeastaan mitään häntä kohtaan. Aika käsittämätöntä. Joko olen toipunut ennätysajassa tästä erosta tai sitten ole kylmä kuin Jäämeren pakasteturska. Tietysti hieman mietityttää että jos tuonkin pituisesta suhteesta ei jää käteen tämän enempää, niin kannattaako edes yrittää?

torstaina, helmikuuta 08, 2007

Viriili mies ja perhepakkaus kondomeja

Se mies, se DI:ksi viime tekstissä nimitetty syö takuulla Viagraa. Tai poronsarviuutetta. Tai jotakin. Ei kukaan muuten pysty kolmea kertaa rakastelemaan alta kolmen tunnin! Eilen tuli sekin ihme nähtyä ja koettua. Helkkari, pariin päivään ei nähty ja tulos on tässä. Olen viikonlopun pois, joten uskallankohan tulla takaisin Manseen lainkaan? Tiedä mitä onkaan luvassa... Lupasin kyllä jo juosta kiljuen karkuun, jos hän kertoo hankkineensa jättipakkauksen kondomeja.
Minä olen kyllä niin korviani myöten ihastunut, että oksat pois. Meillä tuntuu olevan todella paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Tuntuu hyvältä olla yhdessä, puheenaiheita riittää, mutta on myös luonnollista olla hiljaa. Ja seksi toimii ja on luonnollista.

HYVÄ ON, HYVÄ ON!! Minä tiedän kyllä, että takana on vain vajaa kolme viikkoa ensimmäisestä tapaamisesta. Tämä on varsin kaukana siitä tilanteesta kun ollaan asuttu yhdessä muutama vuosi. Ja sitä minä pelkäänkin, sitä että olen niin tottunut ja oppinut tuohon yhdessä asumiseen ja vakaaseen suhteeseen, että haluan sitä liian nopeasti. Tai että oletan myös tämän kehittyvän samanlaiseksi alle puolessa vuodessa. Ehkä olenkin läheisriippuvainen, näin pian pitkän suhteen jälkeen alan etsiä seuraavaa ja toivon että siitäkin tulisi pitkä suhde. Toisaalta kukapa sitä lyhyttä suhdettakaan toivoo, ainakaan jos on vähänkään tositarkoituksella liikenteessä? Vaikeata on, on vaikeata.

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Menneisyyden märkä rätti

Sitä kuvittelee aina aloittavansa ihan uuden elämän, mutta yleensä ei mene kauaa kun menneisyys iskee silmille kuin märkä rätti. Ei mennyt nytkään. Jokaisella meistä tietysti on menneisyytensä eikä siitä pääse eron vaikka kuinka pyristelisi.
No joo, eipä minun kaapistani löydy pahempia luurankoja (paitsi yksi brontosaurus, mutta se on onneksi kiltisti pysynyt kaapissaan). Tänään vain koulun rekrypäivillä tuli vastaan eräs mies reilun neljän vuoden takaa, tapailin häntä tuolloin muutaman kerran. Se oli seurausta silloin nettiin laittamastani seuranhakuilmoituksesta (juuri siitä, johon tuli sata vastausta, niistä kymmenen kanssa kirjoittelin enemmän ja viimeisen jäljelle jääneen kanssa asuin 4 vuotta yhdessä). Tämä tapaamani kaveri ei siis ollut se avomieheni vaan kuului sarjaan "ihan jees, mutta...", eli juuri niihin, joissa ei nyt mitään vakavaa vikaa tuntunut olevan, mutta jotenkin vain ei sytyttänyt.
En tiedä muistiko tai tunnistiko hän minua. Vähän pitkään katsoi kyllä minua, aivan kuin olisi muistellut että missähän minä tuonkin olen nähnyt. Ihan niin kuin minäkin häntä katsoin, hetkisen. Onneksi olin tällä kertaa kuitenkin huomannut ottaa firman badgen pois kaulastani, hän ei siis minun nimeäni nähnyt.

En tietystikään voinut vastustaa kiusausta käydä moikkaamassa tätä "salarakastani". Salarakkaaksi olen erään ystäväni kanssa nimittänyt jo aikaisemminkin blogissa mainitsemaani miestä, jonka tapasin loppukesästä 2005 chatissa ja myös livenä ja joka olisi kovasti minua piirittänyt, ellen olisi ollut varattu. Nyt kun sinkuksi jäin, päädyimme samaan sänkyyn, kerran. Ja näyttää nyt vähän siltä että toista kertaa ei tule ainakaan ihan äkkiä.
Olen onnistunut vastustamaan tämän salarakkaan houkutuksia messengerissä, mutta nyt pitkästä aikaa livenä nähdessä teki mieli napata kauluksesta kiinni ja raahata lähimpään vessaan... En usko että hän olisi siitä suuresti pahastunut. Vaarallisen viehättävä mies joka tapauksessa. Enkä minä edes ymmärrä itse mitä hänessä näen! Objektiivisesti ajatellen hän ei ole juuri minkäännäköinen, mutta minun silmissäni komeampaa miestä saa hakea. Lisäksi tupakoi eikä muutenkaan ole oikein semmoinen mies, jonka kanssa voisi kuvitella kovin vakavasti seurustelevansa. Minä vain HA-LU-AN. Vaan enpä minä tuota DI:täni vaihtaisi edes kolmeen salarakkaaseen, onhan sentään eroa miehellä ja miehellä. Ja pystyinhän minä vastustamaan kiusausta aikaisemminkin, silloin kun asuin exäni kanssa, ei tämä salarakas silloinkaan käsivarren mittaa lähemmäs päässyt.

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Mikä viikonloppu!

Ei helevetti, eihän tämä voi olla oikein mahdollistakaan. Harrastimme ensinnäkin perjantaina seksiä ensimmäisen kerran. Pahoittelen jos kuulostan rehentelevältä, mutta viikonlopun aikana tuli sitä lajia harrastettua vähän useamminkin, yhteensä 6 kertaa perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Kyllä, kuusi kertaa. Voin vannoa, että niin vilkasta seksielämää kuin minullakin on aika ajoin ollut, niin tämmöistä määrää en ole koskaan saanut. Ja vieläpä varsin kelvollista seksiä! Tietysti vähän täytyy hioa, harva on täydellinen heti, mutta varsin kehityskelpoinen yksilö kumminkin on kyseessä. Voi kurnau...

Onneksi herran varustus ei ole sieltä aivan suurimmasta päästä, muuten en kykenisi istumaan huomenna töissä. Ja se voisi herättää huomiota, kiusallista sellaista.