sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Caedes-taustoja, ei kukkia tänään

Vaihteeksi jotain muuta kuin kukkasia.
Auringonsäteitä
Awww...
Syksy
Merihevonen
Tähtisumu
Kristallia lähikuvassa
Kaloja
Kuu

Luottamisesta ja luotettavuudesta

Tämä on melkein suoraa jatkopohdintaa 26.9. kirjoitetulle tekstille "Varattuja miehiä etsimässä seksiseuraa: "Joo, me ollaan tosi luotettavia!"

Mikä siinä luottamisessa parisuhteessa on niin vaikeata? Miksei voi... vain luottaa?
Luottamisen dilemma on kuitenkin siinä, että jos toinen sanoo: "Olen luotettava", tätä väitettä ei pystytä todistamaan oikeaksi, sen pystyy todistamaan ainoastaan vääräksi.
Eli jos on mies ja nainen suhteessa ja nainen kysyy joka ilta: "Oletko ollut tänään luottamukseni arvoinen?" ja mies vastaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen: "Kyllä olen", ei se tarkoita sitä että mies olisi välttämättä ollut luottamuksen arvoinen, se tarkoittaa ainoastaan sitä että hän ei ole ainakaan jäänyt kiinni pettämisestä. Tietysti on mahdollista, että hän on todellakin luotettava eikä petä naistaan, mutta sitähän nainen ei voi TIETÄÄ. Täytyy vain luottaa miehen sanaan ja vaikka ihmiset ovatkin niin rehellisiä olevinaan, valehtelu kyllä sujuu hienosti.
Toisaalta sitten, jos nainen tulee kotiin ja näkee miehensä köyrimässä 18-kesäistä silikonimisukkaa, niin silloin on aika vedenpitävästi todistettu, ettei mies ole luotettava. Ja nainen tietää sen 100% varmasti.
Sama tietysti toisin päin eli nainen vannoo olevansa luotetta, mutta juoksee vieraissa, ei nyt leimata miehiä ihan tyystin.

Eli luotettava ihminen ei välttämättä ole luotettava, ehkä hän ei vain ole jäänyt kiinni. Voiko toiseen siis luottaa? Vähän sama juttu kuin uskonnon kanssa, kun ei voi tietää, on vain uskottava, luotettava. Entä jos ei usko eikä luota? No parisuhteessa siitä seuraa väkisinkin jonkinasteisia ongelmia, koska sen pitäisi perustua jonkinlaiselle luottamukselle. Harva pystyy valvomaan puolisoaan 24/7/356 ja vaikka pystyisikin, saattaisi sekin käydä suhteen kohtaloksi. Toiselle pitää antaa vapautta ja omaa aikaa silläkin uhalla, että hän käyttää niitä väärin.

Mutta varattu mies, joka etsii seksiseuraa oman liiton ulkopuolelta, on edelleen epäluotettava ja silti hän sanoo olevansa luotettava. Tässä ei vieläkään ole mitään logiikkaa. Aivan sama kuin kirjoittai matemaattisen lausekkeen 0 = 1 (varmaan tämäkin pystytään jollain korkeammalla matematiikalla osoittamaan todeksi, mutta pysytään nyt ihan karvalakki-insinöörimatikassa, missä nolla ei ole koskaan yksi).
Miehet naureskelevat aina sille ns. naisten logiikalle, mutta onko tuo 0 = 1 sitten miesten logiikkaa? Ja jos on, niin missä se logiikka siinä on?

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Taas turhia nettitestejä

You Go For Brains!

You want a guy with a big... brain.
And of course it would be nice if he were a total hottie, but you're not counting on it.
What's on the inside is what counts for you. (Besides, you can always change the outside later!)


Mikä yllätys, minun lempisanontoihinihan kuuluu: "Leveät hartiat, kapea korvienväli". Eikä tämä tarkoita että esim. DI oli pahannäköinen, päin vastoin!

Your Scent is Rose

Delicate, feminine, and soft
Your personality is fresh and understated


You Are: 40% Dog, 60% Cat

You and cats have a lot in common.
You're both smart and in charge - with a good amount of attitude.
However, you do have a very playful side that occasionally comes out!


Ja lopuksi pätkä minun ja DI:n puhelinkeskustelusta:
DI: Tänne saa tulla jos haluaa.
Me: Olenko mä joskus kieltäytynyt?
Hetken hiljaisuus
DI: Olet sä joskus yrittänyt

Viinaa, viinaa, lisää viinaa

Tein virheen ja aloin lukea "Alkoholistin lapsen tarinoita"-nimistä blogia. Ai miten niin virhe? No kun tulee melkein fyysisesti paha olo noista jutuista. Välistä iskee epäusko: ei tuo VOI olla totta, ei vain voi, vaikka tiedänkin että se varsin todennäköisesti on totta eikä kirjoittaja ole edes mitenkään ainutlaatuinen tapaus Suomessa.
Isä, lupaan halata sinua kun seuraavan kerran nähdään. Ja äitiä myös. Te ette luultavasti tiedä, millaisen palveluksen olette meille lapsille tehneet, kun ette ole viinaan koskeneet. En kai minäkään sitä oikein tiedä, tuosta blogista ja muista alkoholistiperheitä koskevista kirjoituksista saan vain hämärän mielikuvan siitä, että asiat olisivat voineet olla toisinkin.

Sitä minä vain en tiedä mitä tekisin DI:n kanssa. Eihän hän mikään rapajuoppo ole, kaukana siitä! Mutta... silti, kyllä hänelle alkoholi maistuu. Harvoin suuressa määrin, mutta joskus sitäkin. Enemmän kuitenkin huolettaa se, että hän tiettävästi juo oluen tai pari lähes päivittäin. En tiedä, mutta pidän melkoisen todennäköisenä sitä, että hänen lounaaseensa kuuluu aika usein lasillinen olutta, ainakin jos hän syö jossain "ulkona", kuten varmaan aika usein tekee. Kotiin hän ei olutta juuri osta, mutta jos ostaa, niin se sikspäkki ei yleensä ehdi kauaa vanheta. Ja sunnuntaisin menee pullollinen viiniä, josta minä juon ehkä sen yhden lasillisen.
Mitä jos tuo ajan myötä vain lisääntyy? Huomaanko minä jonain päivänä olevani "sivistyneesti" juovan alkoholistin nainen? Sellaisen miehen, joka ilman muuta kotiin tullessaan korkkaa pullollisen olutta ja illan mittaan menee pari pulloa lisää? Tapa josta ei voi luopuakaan, koska eihän se ole ryyppäämistä? Että joka sunnuntaihin kuuluu juoda viinipullo ja sitä voidaan jatkaa viskillä ja jollain muulla? Eihän sekään ole ryyppäämistä, eihän? Nautiskelua vain eikä ole mitään syytä lopettaakaan, vai mitä?

Ei hemmetti. Valtakunta absolutistimiehestä.

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Varattuja miehiä etsimässä seksiseuraa: "Joo, me ollaan tosi luotettavia!"

Voiko miehiin luottaa? Voiko ylipäänsä keneenkään luottaa parisuhteessa?
Mies sanoo olevansa varattu, mutta hakevansa siitä huolimatta salaista seuraa lakanoiden väliin. Heti seuraavassa lauseessa hän vakuuttaa olevansa luotettava? Anteeksi mitä? Kyllä, hän on kuulemma luotettava mies. Älkääkä väittäkö että keksisin tämän omasta päästäni, minulla on jopa todisteita (ei, en hae itse seksiseuraa). Mitähän mieltä vaimokulta olisi miehensä nk. luotettavuudesta tämän kuultuaan? Voisi olla hiukkasen eriävä mielipide. Ellei sitten kuulu niihin naisiin, jotka luottavat ainoastaan siihen, että miehet pettävät aina.
Toisaalta sitten varattu mies ilmoittaa odottavansa tältä kakkosnaiselta 100% luotettavuutta, ettei tule kotona sanomista miesparan tekosista. Miten mies kuvittelee voivansa sanella ehtoja, joita ei edes itse pysty täyttämään? Eikö mies pysty seisomaan tekojensa takana myös kotona? Ja millaisen haloon tämäkin mies nostaisi siitä, jos saisi kuulla vaimonsa käyneen vieraissa myös? Ehkä yksi omina pidetyistä lapsistakaan ei ole ihan oma... Mutta eihän vaimo olisi tehnyt mitään sellaista, mitä ei mieskään tekisi.

DI sanoi lähtevänsä tänään Helsinkiin työasioissa. Ei sillä että edes epäilisin hänen käyvän vieraissa. Tai keksineen koko Helsingin reissun omasta päästään. Mutta... Olisihan hänellä tilaisuus pokata nainen iltapäivän iloksi, eikö vain? Sanoa minulle vain, että meni myöhään työasioita hoidellessa. Itse asiassa en tiedä milloin hänen edes voisi olettaa tulevan takaisin Tampereelle, joten hänen ei tarvitsisi selittää mitään.
Voisinhan minäkin toki iskeä itselleni iltapäiväkahviseuraa. Ei tuo niin vaikeata ole, vaikken miltään missiltä näytäkään. Pitäisikö minun? Miksi pitäisi? Miksei pitäisi? Miehet pettävät aina, sanoo moni miehiensä pettämä nainen ja heillä luulisi olevan jonkinlaista kokemusta. Onko DI vastuussa muiden miesten tekemisistä? Voinko minä pettää häntä ja vedota siihen, että ei asiasta kannata miehen mitään haloota nostaa, miehet pettävät aina, niin miksei naisetkin? Voinko syyttää DI:tä siitä että hän on mies ja miehet juoksevat vieraissa, vaikkei hän ehkä niin teekään?

No rehellisesti sanoen ei ole kyllä käynyt mielessäkään että kävisin vieraissa tai että DI minua pettäisi. Joo-o, ehkä olen tyhmä, sinisilmäinen, hyväksikäytettävä hölmö. Olkoon niin sitten. En minä ala häneltä tivaamaan minuuttiaikatauluja ja alibeja jokaisesta hetkestä, jolloin en ole itse ollut häntä vahtimassa. Luotan kai jollain tasolla siihen, että hänellä olisi jonkinasteinen omatunto eikä suurempaa tarvetta käydä purkamassa paineita muissa vuoteissa.
Sitten jostain pääni sisältä kuuluu pieni, kyyninen ääni: "Ai, sä luotat mieheen? Ei olisi uskonut, luulin että olet tuota viisaampi. Miehet ovat vuosituhannet panneet kaikkea mikä liikkuu, mihin ne nyt olisivat muuttuneet yhtäkkiä?"
Niinpä niin.
Kunhan nyt ei tauteja toisi...

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Pikkuostoksia

Kaivelin tuossa viikonloppuna vanhoja kasettejani. Hankin cd-soittimen vasta vuonna 98, niin että sitä edeltävältä ajalta löytyy musiikki kasetteina. En ole raaskinut niitä heittää pois ja hyvä onkin, koska joskus on ihan kiva kuunnella vanhoja suosikkeja (jotka toimivat edelleen, kuten vaikkapa Maxxin Get-A-Way, oujea!).
Kaikkein paras löytö kuitenkin oli Jason Donovanin Ten Good Reasons, penskavuosien kestosuosikki. Miten ne sanatkin voi muistaa vielä ulkoa, kysyn vain?! Pakkohan se oli hoilottaa mukana, kun ketään ei ollut kuuntelemassa...
Heräsi sitten ajatus, että tämä olisi pikkupakko saada cd:llekin, sillä jos tuo kasetti hajoaa tai muuten vain tuhoutuu, niin sitten tulee kyllä maailmanloppu. Luotan jokseenkin enemmän cd-levyihin ja mp3:iin, joista jälkimmäiset saa kätevästi kännykkäänkin. Joten ei muuta kuin surffailemaan nettikauppoja läpi.
CDON.com? Ei mitään.
MTV3 Store? Nothing.
NetAnttila? Ingenting.
Valitin DI:llekin pulmastani, hän katsoi jostain iTunes-mikälienee-myymälästä. Eipä tärpännyt. Olin jo vaipua epätoivoon, noinko voi olla ettei noin vanhaa levyä (eihän se ole edes vanha, vuodelta 89) löydy enää mistään. Oi onnea, kun sitten Amazonista löytyi ja DI lupasi sen ostaakin, minulla kun ei ole Visaa. Eli nyt on sitten rakas levy tulossa :)

Tänään kävin huvikseni Suomalaisessa Kirjakaupassa ihan vain katselemassa, mutta eikös vain sieltä osunut silmiin Milla Paloniemen (aka Kiroilevan Siilin tekijä) albumi Tassutellen. Kyseinen sarjakuva on jo netinkin kautta tuttu, mutta kirjassa oli ainakin joitakin minulle ihan uusia strippejä ja pakkohan se oli tietysti ostaa. Aivan ihastuttavaa nähdä nuokin hahmot painettuina ja kaikenkaikkiaan albumi oli todella hienosti tehty. Ja kyllä entinen kissanomistaja tunnistaa stripeistä monia kissamaisuuksia :)

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Päivän luontoretki

Oh uh.
DI ehdotti että lähtisimme aurinkoisen iltapäivän kunniaksi ulkoiluttamaan kameroitamme Suolijärven maastoon. Mikäs siinä, en ole pitkään aikaan siellä käynytkään. Tuli sitten kuvattua ja kierreltyä siellä vähän pidempäänkin, sellainen reippaan kolmen tunnin ulkoilureissu. Raittiin pirteä syysilma teki kyllä terää, mutta nyt väsyttää jo. Ja jaloissa tuntuu että on tullut käveltyä.

Odotan innolla että DI saa kuviaan nettiin asti, sieltä varmasti tuli taas hienoja otoksia. Kaiketi omasta kamerastanikin jotakin löytyy.

Huomenna on luvassa saksanhirvipaistia, pastaa ja kanttarelli-suppilovahverokastiketta DI:n luona. Tuskin maltan odottaa.

Lähes täydellinen sieniretki

Olimme siskon kanssa jo viime viikonloppuna puhuneet sellaisesta mahdollisuudesta, että lähtisimme perjantaina sieneen täällä Tampereen seudulla. Siskon anoppikandidaatti on kotoisin Teiskon suunnalta ja tietää sieltä hyviä sienipaikkoja, ainoa ongelma vain on ollut se, että kun ajokortin omistajia (ts. miehiä) ei saa kovin helposti lähtemään kuskiksi mukaan sieniretkelle. Mutta nythän siskolla on kortti ja avomiehen auto käytössä kun mies oli perjantain töissä ja minäkin vietin sopivasti vapaapäivää. Eli täydellinen suunnitelma: sisko nappaa auton, hakee minut ja anoppinsa, joka toimii kartanlukijana ja me lähdemme sieneen ämmäköörillä.

Aamun sade loppui armeliaasti puoliin päiviin mennessä ja sää oli kaikkinensa ihan mukava, suuntasimme siis kohti Teiskon perämetsiä. Kävimme useammassakin paikassa katsomassa, mutta saalis ei ollut kovin kummoinen. Kanttarelleja löytyi jonkin verran, mutta niiden aika alkaa olemaan jo vähitellen ohi. Suppilovahveroita sen sijaan sai hakemalla hakea. Ehkä olimme hieman aikaisessa, koska suurin osa löydetyistä suppiksista oli pieniä ja vielä pienempiä sinne metsään vielä jäikin. Muutaman viikon päästä tilanne voi olla ja toivottavasti onkin jo aivan toinen. Koreihin kerääntyi kuitenkin ainakin siihen yhteen sienikastikkeeseen riittävä määrä sieniä, niin että ei parane valitella kuitenkaan. Ikävä puoli noissa sienissä on se, että perattuna minulla oli niitä puolisentoista litraa, mutta paistettuani ne, määrä oli huvennut puoleen litraan. Hmph, mutta aivan kohtuullinen määrä sekin on.

Parasta päivässä oli se, että hirvikärpäset loistivat poissaolollaan. Siskolla ja anopilla oli hirvikärpästakit, minulla ei, mutta löysin ainoastaan kaksi kärpästä koko reissun aikana. Niin ja kolmannen tapoin sitten autossa, johon se oli päätynyt vaatteiden joukossa. Ei paha!

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Onks tää joku naistesti, vai?

Tämmöinen juttu löytyi blogeja surffatessani.
Boldilla on merkitty meikäläiseen sopivat asiat ja suluissa on tietysti ne pakoklliset kommentit.

01. Punainen on lempivärini. (ei kun sininen)
02. Omistan auton. (ei ole edes korttia)
03. Minulla on kissa. (toivoisin että olisi kissa tai useampi)
04. Seuraan Emmerdalea.
05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa. (täh?!)
06. Sain töitä! (no toivottavasti kohta voin boldata tämän)
07. Conan O'Brien ärsyttää minua.
08. Olen aamu-uninen.
09. Rakastan suklaata ja salmiakkia. (suklaa on jees, mutta viekää salmiakkinne kauas)
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini. (ei kun edelleen se sininen)
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä. (en kyllä käyttäisi jos olisi se oma auto)
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta. (niin mistä?)
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti. (käytän kyllä säännöllisesti varsinkin talvella, mutta että addiktio? Näh)
21. Minulla on koira / koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen. (joo haluan: viisi kissaa, viisikymmentä huonekasvia, kolme tietokonetta, ehkä yksi mies)
23. Rakastan lomakkeiden/testien täyttämistä. (no ainoastaan noita nettitestejä tulee tehtyä jos ei ole parempaa tekemistä. Mutta vaikkapa Kelan lomakkeet aiheuttavat verenpaineen nousua)
24. Osallistuin neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin. (anteeksi minkä?)
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni. (tämmöisestä tempusta en ole kuullutkaan)
28. Kohtasin aviomieheni netissä. (ei ole avIomiestä, mutta idea kumminkin on tuttu)
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on siniharmaanvihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla. (yksi piisaa, ainakin jos on tarpeeksi lämmin)
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä. (riippuu vähän)
34. Laulan suihkussa. (säälin naapureita)
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin. (joo, kersana)
38. Minulla on tatuointi tai useampikin.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää ensi kuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa. (no olen jos tarvii auton moottoria montteerata, mutta tietokoneiden kanssa tule toimeen kyllä)
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini. (never heard)
45. Olen hurahtanut Sudokuun.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias. (vuosi puuttuu)
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä. (en mä nyt hullu sentään ole!)
52. Minulla on vauvakuume. (sitä ennustettiin jo 25-vuotiaana, mutta edelleen odotellessa)
53. Rakastan dekkareita.
54. En tykkää työstäni. (olisi edes työ josta voisi olla tykkäämättä)
55. Olen kasvissyöjä. (hah ja hah)
56. Omistan yli 500 romaania. (en, vielä...)
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa! (ainakin silloin kun siitä tajuaa jotakin)
59. Olen blogi-addikti.
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden kerääjä. (lasketaanko paperitavara kummallisiksi asioiksi? ei minusta)
62. Tykkään avantouinnista. (minua ei avantoon saisi edes kirveellä uhkaamalla)
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä.
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä. (ajoittain? haistakaa nyt jo... Saakelin säännöllinen riesa se on)
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia. (tämä on totta)
72. Olen löytänyt elämäni miehen/naisen. (onhan noita löytynyt jo montakin, mutta onko ne nyt elämäni miehiä... toivossa on hyvä elää)
73. Rakastan hunaja-juustovoileipiä. (nyt tässä on pakko olla joku kirjoitusvirhe)
74. Olen opiskelija.
75. Pidän talvesta. (on se joskus kivakin vuodenaika, mutta pääsääntöisesti on liian kylmä)
76. Rakastan nettikilpailuja.
77. Nälkäisenä olen hyvin äkäinen.
78. Mukavuudenhaluni voittaa nykyään useammin turhamaisuuteni. (ainakin joskus)
79. Olen laite-/vempainfriikki.
80. Odotan vauvaa. (toivottavasti todellakaan EN)
81. Olen alle 155 cm pitkä.
82. Harrastan joogaa.
83. Olen absolutisti. (melkein ainakin)
84. Olen pelannut luminorsupalloa.
85. Pelaan WoWia.
86. Olen BB-addikti. (hei, minulla on omakin elämä! BB haisee)
87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan. (en nyt tiedä että aionko, mutta voihan olla että jossain vaiheessa vain huomaan olevani ulkomailla)
88. Olen media-assistentti.
89. Ajelen moottoripyörällä kesäisin.
90. Olen entinen tupakoitsija.
91. Rakastan kirpputoreilla pyörimistä. (kirpputorit, hyi)
92. Olen ostanut 7,5 litraa Coca-colaa kerralla. (Pepsiä ja sitäkin vain 6 litraa kerralla...)
93. Mietin jatkuvasti: mitähän tästä voisi tehdä nukkekotiin.
94. Osaan enemmän kuin 200 sanaa ruotsia. (jokainen peruskoulun käynyt osaa enemmän kuin 200 sanaa ruotsia. Eri asia sitten että onko asennevamma ruotsia kohtaan)
95. Asun omakotitalossa (voi kun asuisinkin!)
96. Olen ylioppilas.
97. Osaan useampaa kuin 4 vierasta kieltä.
98. Minulla on kummilapsi(a).
99. Minulla on moottoripyörä. (olisikin)
100. Rakastan jäätelöä. (riippuu vähän jäätelöstä)
101. Agatha Christie kuuluu suosikkilukemistooni.
102. Tykkään Pokémoneista.
103. Minulla on polkupyörä.
104. Pidän vihreästä teestä.
105. Tykkään täyttää ristikoita.
106. Olen ollut lentokoneessa.
107. Inhoan/pelkään hämähäkkejä. (no en minä niitä nyt suuresti rakastakaan)
108. Opiskelen japania.
109. Rakastan käsillä tekemistä. (minulla on peukalo keskellä kämmentä)
110. Käytän villasukkia kesät talvet sillä varpaitani palelee aina. (talvella kyllä, kesällä ei tarvi edes ajatella)
111. Kutominen on parasta terapiaa! (ja pyh, liika kutominen aiheuttaa minulle terapiantarpeen)
112. Tykkään ommella kaikenlaista (no jos sen napin saa kiinni niin siinä minun ompeluni)

Pieni iloinen uutinen

Näin viikolla ei ehdi suuresti ajattelemaan mitään blogiin kelpaavaa (mikroprosessorit tai olio-ohjelmointi eivät ole NIIN kiinnostavia aiheita), joten kirjoitanpa tähän yhden pikkujutun, jonka äiti juuri lähetti minulle tekstiviestinä.

Äiti ruokki viime talvena pihassaan pikkulintuja mm. auringonkukansiemenillä. Joku tintti tiputti siemenen kukkamaahan ja siitä kasvoi kesällä komea auringonkukka. Minulla on muutama kuvakin siitä, kun kävin siellä kesällä. Nyt kukka on kuihtunut ja siemenet kypsyneet. Ja ei liene vaikeata arvata että nyt ne samaiset pikkulinnut ovat jälleen siemenien kimpussa. Siis nehän ovat kuin maanviljelijöitä, ensin kylvävät, sitten korjaavat sadon parempiin suihin!

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Suhteemme on nyt virallistettu (melkein)

DI sanoi eilen illalla saaneensa joltakulta kaveriltaan kutsun Facebookiin ja tästä seurasi luonnollisesti se, että tänä aamuna minä löysin postilaatikostani samanlaisen mailin, DI kutsuu minut Facebookiin myös. No, mikäs siinä vaikken minä niin kauheasti ole noiden yhteisöjen kanssa tuttu. Rekisteröidyin sinne olio-ohjelmoinnin harjoitustuntien lomassa.
Sitten tupsahti toinen posti Facebookin kautta: DI on kuulemma sitä mieltä, että meillä on suhde, minun pitäisi vain varmistaa asia. Mietin kaksi sekuntia ennen kuin painoin "Confirm"-nappulaa. Tämän jälkeen kaikki näkevät että meillä on suhde, haluanko minä sitä? Halusin. Nyt kaikki Facebookissa näkevät siis, että me seurustelemme keskenämme. Kyllä se on siis jo melkein virallista, ainakin nörttien mitta-asteikolla.

Sienisyksy korkattu

Kas niin, viikonlopun jälkeen taas kaupungissa. Viikonloppu kotona meni hienosti, säissäkään ei hirveästi ollut valitettavaa. Ja sienisyksy on nyt sitten virallisesti avattu.
Jo heti perjantai-iltana lähdimme siskon kanssa pienelle lenkille katsomaan, mitä metsästä löytyy. Ja löytyihän sieltä, löysimme uudesta paikasta kanttarelleja vaikka ne olivatkin jo melko vanhoja ja huononnäköisiä. Kanttarellien aika alkaa ehkä olemaan jo ohitse, mutta seuraavia vuosia varten on hyvä tietää mistä kannattaa etsiä. Lähistöltä löytyi myös karvarouskuja.
Sitten vähän joka puolella oli tatteja, joista melkoisella varmuudella tunnistamme punikkitatit ja sisko oli tehnyt työkaverinsa johdolla tuttavuutta myös herkkutattiin. Kumpiakin löytyi tälläkin kertaa ja koska saimme ohjeita tattien kokkaamiseen, päätimme kokeilla niitäkin. Tateissa on vain se ikävä puoli että tuppaavat olemaan kovasti matoisia. Perkaaminen oli tarkkaa hommaa ja paljon meni hukkaan.
Törmäsimme myös aivan uuteen sieneen, jonka tunnistimme mummun sienioppaiden avulla limanuljaskaksi. Nimestään ja limaisesta pinnastaan huolimatta se on oppaiden mukaan hyvä ruokasieni eikä vaadi ryöppäämistä tai muuta esikäsittelyä. Niiden perkaaminen on vähän rasittavaa puuhaa juuri sen pinnan limakerroksen takia, mutta hyvän soosin niistä sai. Limanuljaska on helppo tunnistaa viimeistään kirkkaan keltaisen jalan tyven ansiosta, joten siitä ei voi erehtyä. Löytämämme sienet olivat varsin toukattomia, joten siinäkin mielessä tämä oli mukava tuttavuus.

Lauantai-iltapäivänä oli jo poutaa ja lähdimme sitten rämpimään vähän kauemmas metsään (nuo edelliset sienet löytyivät helposti lenkkipolkumme varresta). Saaliina oli kanttarelleja, karvarouskuja ja jo muutama suppilovahvero, mutta niiden aina on ehkä vasta vähän myöhemmin. Oli kiva löytää tuttuja sieniä uusista paikoista. Valitettavasti löysimme myös hirvikärpäsiä, mutta lopulta niitä ei nyt ollut ihan riesaksi asti vaikka sisko jossain vaiheessa olikin ankarasti toista mieltä.

Viikonlopun saldo oli siis kelvollinen: kolme uutta sienilajia, kolme vanhaa sienilajia, sienimuhennosta, sienimunakasta ja sienikastiketta. Njam. Loppuviikosta olisi tarkoitus lähteä täällä Tampereen suunnalla sieneen, kun sisko pitää muutaman vapaapäivän ja hänellä on kortti ja autokin käytössään, niin ei tarvita tällä kertaa ketään edes kuskiksi. Saa nähdä löytyykö silloin mitään.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Kotiin, kotiin!

Isä kävi taas viikon verran viihtymässä Hyvinkään sairaalassa, mutta on nyt kotona. Soitteli eilen ja tuli höpötettyä melkein puoli tuntia. Aivan poikkeuksellista isälleni :) Olen nyt huomenna menossa viikonlopuksi kotiin, pitkästä aikaa. Viimeksi olen käynyt siellä heinäkuussa, huh sentään!

Kuulemma isän sairaalassaoloaikana oli kotona tapahtunut katastrofi, ukkonen oli iskenyt johonkin lähelle ja hajottanut kakkospuhelimen ja polttanut arkkupakastimesta jonkun johdon. Puhelimesta ei niin väliksi, kun toinen toimii vielä, mutta se pakastin oli pahempi juttu. Mummu ei ollut pakastimen hajoamista huomannut ennen kuin oli vähän niinkuin myöhäistä. Ei siinä sitten auttanut muu kuin mahdollisimman nopeasti keittää marjat hilloiksi, mutta paljon muuta kyllä meni sitten piloille. Vakuutusyhtiötä varten täytyy nyt viikonloppuna tehdä vähän inventaariota siitä, että mitä sieltä oikein tuhoutui.
Pakastin itsessään saatiin kuitenkin korjattua, vielä sentään on olemassa kodinkonekorjaajia, jotka tulevat paikan päälle katsomaan. Tosiaan pakastimen laitteisto oli kunnossa, vain yksi johto poikki ja se saatiin vaihdettua. Uutta pakastinta ei siis tarvinnut hankkia ja vähän vaikeata se olisikin kun kaupoista ei tunnu löytyvän enää yli 500-litraisia arkkupakastimia.

Ripitin isää kyllä siitä ettei ole hankkinut minkäänlaista suojausta ukkosen varalle. Sellaisia kuulemma olisi kyllä olemassa, paras olisi tietysti suoraan sähkökeskukseen asennettava suoja, joka kattaisi yhdellä laitteella koko talon ja tilan. Se olisi sähköyhtiön hommia asentaa, hinnasta ei ole tietoa. Toinen vaihtoehto olisi sitten laitekohtaiset suojalaitteet, mutta se tulisi kyllä tolkuttoman hankalaksi kun niitä laitteita piisaa. Mutta vaikka se nyt maksaisikin jonkin verran niin muistutin siitä että pakastimen hankintaan olisi mennyt helposti viitisen sataa euroa, liekö riittänytkään ja mikä olisi korvannut sen, jos olisi pahemmin sattunut ja palanut koko talo.

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007

"Karjala on palautettava!" "Onko se rikki?"

En ole koskaan odottanut mitenkään moniaita kommentteja tähän blogiini, siihen nähden olen saanut niitä melko paljon. Ei se kyllä päälle päin näy, suuren osan kommenteista olen joutunut hylkäämään. Miksikö? No siksi etteivät kommentit liity millään tavoin kommentoitujen blogitekstien aihepiiriin. Kommentit ovat olleet pääsääntöisesti linjaa "Karjala on palautettava" tai "Suomi suomalaisille, somalit Somaliaan". Kumma juttu, koska en ole blogissani puuttunut millään tavoin Karjalaan, ulkopolitiikkaan, maahanmuuttajiin tai mihinkään, mikä edes ohimennen sivuaisi näitä aiheita. Koska en sen suuremmin jaa kommentoijien (kommentoijan?) mielipiteitä, en ole nähnyt tarpeelliseksi julkaista niitä. Miksi siis minun blogini on valittu propagandan levittämisen välineeksi?

No korjataan asia nyt sitten ja puhutaan Karjalasta. Tässä siis minun kantani Karjalaan ja sen palauttamiseen.
Yleensä kun kaksi valtiota sotii keskenään, toinen voittaa ja toinen häviää. Yleensä voittaja haluaa häviäjältä jotakin, tässä tapauksessa siis maa-alueita. En oikein voi kuvitella että voittajavaltio hetken kuluttua läimäyttäisi häviäjää tuttavallisesti selkään ja sanoisi: "Hei, en mä tosissani tota halunnu. Kato, ota Karjala takas, ei muistella pahalla, eihän?". Jos näin kävisi, mikä olisi ollut sodan syy? Ei mikään. Eli kun maa-alue on hävitty, se on hävitty. Menetetty. Gone. Ikävää, mutta näin se vain toimii. Olisi siis parasta tunnustaa tosiasiat. Tai no, voisihan Venäjä palauttaa koko Suomen Ruotsille, kun se tämän maa-alueen Ruotsilta voitti 1809. Sama idea kuin Karjalan palauttamisessa.

Parempi kuitenkin olla suhteellisen kiitollinen siitä, että meni vain Karjala (ja Petsamo ja Salla). Ei mennyt itsenäisyys. Etelänaapurimme lienee hyvä esimerkki siitä, missä jamassa olisimme nyt, jos olisi mennyt itsenäisyys. Olisimme olleet itsenäisiä vasta vajaa parikymmentä vuotta, takana vuosikymmenien neuvostohallinto. Korruptio, ympäristöongelmat, talouden ongelmat, puutteellinen infrastruktuuri, vanhan kulttuurin jäänteet tuhottu, historiankirjoissa vain kommunismin voittoja, suuri venäläisvähemmistö. Pakkoruotsista ei kukaan olisi kuullutkaan, mutta pakkovenäjä olisi sitäkin tutumpi.
Ehkä Suomi olisi saanut nyt menetetyn Karjalan alueen itselleen itsenäistyessään. Ehkä meillä olisi nyt Karjala, muuta ei sitten olisikaan.

Sitä paitsi suomalaista Karjalaa ei enää ole. Eikös sieltä siirretty suomalainen väestö muualle Suomeen sodan päätyttyä? Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin? Koska Karjalan alue ei ole nyt autio, on sinne siirretty väkeä muualta Neuvostoliitosta. Heillä ei ehkä ole mitään tekemistä karjalaisuuden kanssa, vielä vähemmän Suomen kanssa. Ja kulttuuri ja infrastruktuuri ovat pääsääntöisesti uhotut. Mitä siis siellä Karjalassa on sellaista, että se pitäisi takaisin saada?

Vielä lyhyesti tästä koko kansakuntaa (tai ainakin muutamaa hattarapäätä) koskettaneesta uutisesta, että 90-luvun alussa hajonnut Neuvosto-Venäjä olisi ollut ehkä halukas myymään Karjalan takaisin Suomelle. Hintana noin 13,5 miljardia nykyeuroa. Niin, miljardi on se luku, jossa on ykkösen perässä 9 nollaa. Aika iso rahakeko siis valtiolle, joka jo muutenkin kärvisteli laman kourissa. Ja jos Karjala olisi ostettukin takaisin, sinne olisi saanut syytää toiset 13 miljardia, että se oltaisiin saatu jotenkin jaloilleen. Ihan taloudellisesti ajatellen: ei olisi kannattanut. Silloiset valtiomiehet olivat viisaita kun eivät tarttuneet tuohon koukkuun, vaikka se kieltämättä houkutteleva olikin. Mutta ainahan viisaiden päitä on vaadittu vadille kun tyhmät eivät ymmärrä.

Tästä voi varmaankin päätellä, että minulla ei ole mitään siteitä, ei edes sukusiteitä Karjalaan. Isän suku on uusmaalaista, äidn eteläpohjalaista, tältä taustalta katsoen Karjala on kaukainen ja vieras asia. Ja lisäksi olen syntynyt niin paljon sodan jälkeen, ettei edes se sota juuri liikuta. En ole koskaan joutunut kuuntelemaan vanhojen ihmisten nostalgiasävytteisiä muisteloita siitä kultaisesta Karjalasta, miten siellä oli kaikki paremmin, kesät lämpimämpiä, viljapellot vihantia, pientareet täynnä mansikoita, käki kukkui ahkerammin ja kaiketi ulkohuussitkin haisivat paremmalta.

Joten minun suhtautumiseni Karjalaan on selvä: en edes juo sitä!

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Jadeprinsessa

Kävin tänään katsomassa Vapriikissa Jadeprinsessa-näyttelyn, jonne on mieleni tehnyt jo jonkin aikaa. Pääsymaksu oli opiskelijalle erittäin edullinen, 3 euroa ja sillä pääsi tutustumaan kaikkiin näyttelyihin. Niinpä minäkin kävin katsomassa Jadeprinsessan lisäksi "Kuvia Kiinasta"-näyttelyn ja Alkuaika-näyttelyn.

Jadeprinsessa teki vaikutuksen ja varsinkin se näyttelyn "päätähti", prinsessa Dou Wanin jadepuku. Myös muu esineistö oli mielenkiintoista. Tuntuu hurjalta ajatella, että Kiinassa on osattu ennen ajanlaskumme alkua tehdä niin taidokkaita esineitä.
Senpä takia sitten ei kai tuo Pirkanmaan esihistoriasta kertova Alkuaika jaksanut oikein kiinnostaa. Kivikirveitä on nähty Kansallismuseossakin, muista arkeologisista löydöksistä puhumattakaan. Ehkä pitäisi mennä joskus tutustumaan noihin suomalaisiin näyttelyihin paremmalla ajalla.

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Isoveli on huolissaan

Keskon Isoveli valvoo-järjestelmä (tunnetaan myös Plussakorttina, lue kohta 4: "Plussa-asiakkaan --- Plussa-kortillaan tekemät ostokset rekisteröidään tuoteryhmäkohtaisesti") on hyvin, hyvin huolissaan minusta. En ole käynyt aikoihin Hervannan K-Supermarketissa, joka on lähin K-kauppani. Myönnän syyllisyyteni, siinä vieressä on S-Market ja aika usein tulee käytyä kaupassa keskustassakin.
Eksyneet lampaat tulee lempeästi ohjata takaisin K-kuluttamisen tielle, joten minullekin tupsahti postissa kaksi etukuponkia tuohon lähikauppaani, toisella saan 10% alennuksen ostoksestani, toisella 5%. Vau, sanon minä. Oikeastaan kyllä tarvitsisin pesuaineita ja limpparia, niin että jos sitä tekisi kaupantädin (tai sedän) onnelliseksi ja kävisi vähän shoppaamassa.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Kammottavien kauhistuksien hirvitys

Olen menettänyt lapsenuskoni kaupunkien turvallisuuteen, ei voi mitään.
Olin DI:n luona yön (kuten aika usein muutenkin) ja päivällä puin vaatteita päälleni. Valkoinen toppini oli olohuoneen tuolilla, ollut eilisillasta lähtien, Laternassa minulla oli toinen paita päällä. Otin topin käsiini ja katsoin että siinä on joku hyönteinen ja olin jo napauttaa sen pois siitä, kun katsoin sitä tarkemmin.

Järkytys oli megalomaaninen: HIRVIKÄRPÄNEN!!

Hirviökärpäsellä oli vielä siivet tallella, joten jähmetyin paita kädessäni paikoilleni ettei se lähde siitä lentämään mihinkään. Kiljahdus taisi olla kuitenkin kohtuullinen ja etsin epätoivoisesti katseellani jostain jotain esinettä, jolla sen voisi tappaa. Hirvikärpänen on siitäkin inhottava elukka, että se ei kuole litistämällä, DI yritti sitä liiskata talouspaperiin, mutta vaadin häntä heittämään sen vielä wc-pönttöön ja vetämään pöntön. DI:tä nauratti, mutta minua ei.

Syy lienee siinä että DI jätti eilen parvekkeen oven auki kun lähdimme illalla keskustaan ja tulimme sieltä vasta vähän ennen yhtä takaisin. Eli hirviökärpäsellä on ollut ovi auki kulkea, se ei liene pesinyt siellä missään.
Mutta mitä ihmettä tekee hirvikärpänen Hervannassa? Vieläpä neljännessä kerroksessa? Minä olen elänyt siinä uskossa, että se olisi kohtuullisen huono lentäjä ja pysyttelisi melko lähellä isäntäeläimiään hirviä. Tuulanhovin piha ei ole edes niin metsäinen että hirvet sinne pimeällä eksyisivät ja muutenkin epäilen suuresti että hirvet tulisivat Hervannassakaan näin lähelle asutusta ja vilkkaita liikenneväyliä. Olenko minä sitten saanut väärää tietoa vai oliko tämä joku maratoonariyksilö, joka oli tehnyt pakkolaskun minun paidalleni? Luojan kiitos kuitenkin että se oli valkoisen paidan bongannut, ettei se ollut siinä mustassa kiinni, koska en olisi silloin sitä ehkä huomannut, ihmetellyt vain jossain vaiheessa, että mikä on kun kutiaa. No tarpeeksi paha se on nytkin, melkein tunnen miten kokonainen armeija hirvikärpäsiä marssii tällä hetkelläkin joka paikassa vaatteiden alla vaikka tasan tiedä ettei siellä mitään ole. Toivottavasti...

Laterna

Noin, eilen sitten kävimme DI:n kanssa Laternassa syömässä pitkän kaavan mukaan. Molempien menu käsitti seuraavat annokset:
- alkuruuaksi tattariblini siianmädillä, 16,50€
- pääruuaksi paistettua kuhaa, rapu-aniskastiketta ja kauden vihanneksia, 19,50€
- jälkiruuaksi Marskin omenapaistosta ja madeiralla maustettua vaniljakastiketta, 9,90€

Aperitiiviksi DI otti venäläistä kuohuviiniä ja minä löysin suureksi ilokseni aperitiivilistalta alkoholittoman vaihtoehdon: puolukkalimonadin! Ravintoloissa yleensä on totaalisesti sivuutettu alkoholittomat juomat, niin että tämä oli oikeasti hieno juttu. Kumma juttu että kaikki syömiseen liittyvä tuntuu aina ja joka paikassa vaativan viiniä seurakseen. Kuitenkin luulisi, että monessa ruokaseurueessa on ainakin yksi, joka ei alkoholia juo: raskaana, kuskina, migreeni, lääkekuuri, ehkä jotkut ottavat lapsensakin mukaan syömään ja joku ei ehkä oikeasti vain pidä viineistä tai alkoholista ylipäänsä. Minua itseäni ainakin alkaa nyppiä se ainainen veden latkiminen. Miten suuri vaiva olisi ravintoloille miettiä joskus ruuille sopivat alkoholittomat juomavaihtoehdot?!

No, palataan Laternan ruokiin. Alkuruoka eli blini siianmädillä, hapankermalla ja sipulisilpulla oli oikeastaan ainoa tietääkseni perivenäläinen ruokalaji. Ihan hyvää, niin kuin mäti lisukkeineen yleensä on, mutta blini itsessään oli aika hassu, litteä kakkara, joka ei ollut mitenkään erikoisen makuista. Siihen nähden hinta (se oli listan kallein alkupala) tuntui kyllä tosi kovalta. Epäilen kuitenkin hinnan takana olevan mädin, koska sama annos kirjolohenmädillä oli euroja edullisempi.

Pääruuassa ei tuntunut olevan mitään erityisen venäläistä, mikä oli vähän pettymys. Kuha oli ihan hyvää, kasvikset jees ja kastike erikoisen makuista, mutta varsin hyvää. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt valita jokin toinen annos, lohta moskovalaiseen tapaan tai vorshmack, ehkä sitten ruoka olisi ollut venäläistyylisempää.

Jälkiruoka oli todella herkullista, ei ällömakeata vaan siinä oli jotain kirpeämpääkin mukana. En tiedä mitä venäläistä siinäkään oli, pelkkä nimi (tässä tapauksessa "Marskin omenapaistos") ei oikein riitä vielä tekemään ruuasta venäläistä.

Kaikenkaikkiaan ruoka oli ihan syömiskelpoista, mutta kallista. Tuo setti tuli maksamaan 120 euroa (DI otti pääruuan kanssa lasillisen valkoviiniä), joka on kohtuullisen törkeä hinta siihen nähden että ruoka ei tosiaankaan ollut minun mielestäni mitenkään erikoista. Ihan hyvää kyllä, kuten sanoin, mutta aika peruskamaa kuitenkin.
Laternasta ei jäänyt sellaista "tänne täytyy tulla uudestaankin"-mielialaa kuten vaikkapa Tiliholvista, Antikasta, Hella&Huoneesta tai Wistub Alsacesta, niin että kanta-asiakkaaksi en tosiaan ala. Ehkä sitten jos hinnat olisivat kohtuullisemmat.

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Huomenna Laternaan!

Pari kertaa kevään ja kesän aikana olen yrittänyt varata pöytää Laternasta, mutta jotenkin olen aina osunut sellaisille päiville, jolloin siellä on ollut jotain muuta aktiviteettia. Mutta nyt onnisti: huomenna lauantaina on minulle ja DI:lle pöytä varattu klo 19:sta eteenpäin!

Nyt pitäisi sitten katsella että mitähän siellä on tarjolla. En ole aiemmin käynyt venäläistyylisessä ravintolassa, joten kaikki on ihan uutta ja outoa. Mutta eiköhän sieltä jotakin löydy kokeiltavaksi. Käytössä on kuitenkin 84 euron ravintolaseteli, sillä syö jo ihan kohtuullisesti.

Mutta Laternasta enemmän huomisen jälkeen.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Caedes-taustoja pitkästä aikaa

En olekaan hetkiin esitellyt Caedesista löytämiäni kuvia täällä, vaikka olenkin aktiivisesti sillä sivustolla pyörinyt, jopa lataillut joitain omia kuvianikin sinne. Mutta tässä nyt taas jotakin.

Brandy & Ice
Harvest
Red Maple
Rhododendron 3

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Ehkäisevää turinaa

Juteltiin tuossa siskon kanssa eilen puhelimessa pitkät pätkät ja siinä samalla sitten tuli puhetta ehkäisystä ja siitä, että mitä realistisia mahdollisuuksia raskauden ehkäisyyn oikeasti on.

No, eihän siihen ole oikeastaan kuin yksi ainoa vaihtoehto: nainen syö tai muuten haalii elimistöönsä keinotekoisia hormoneja kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Siis NAINEN, joka usein myös kustantaa tämän lystin ja vaikkei kustantaisikaan, kärsii ainakin sivuvaikutukset. Toisaalta jos nainen ei tästä huolehdi, hän pamahtaa paksuksi ja miehellä on aina mahdollisuus lähteä litomaan, miestä ei köytetä yhteen kasvavan mahan kanssa, mies ei joudu äitiyslomalle, mies ei revi paikkojaan synnyttäessä jne. Oi miten tasa-arvoista.

Olisihan sitä toki kondomi, joka on varsinkin tautien ehkäisyssä ihan välttämätön juttu, mutta itse en uskaltaisi pelkkään kumiin luottaa. Mitä jos se hajoaa, mitä jos tapahtuu jotain muuta että se pettää? Katumuspilleritkään eivät ole kovin hyvä ratkaisu, niiden hormoniannos kuitenkin on kova, sekoittaa omat hormonit kerralla ja ilmeisesti myös kunnolla. Ja varsinkin pidemmässä suhteessa, tautitestien jälkeen preferoin itse kumitonta seksiä.

Ja sitten ne hormonit. Yhdistelmäpillerit, minipillerit, rengas ja laastari, jotka ovat suunnilleen sama asia kuin yhdistelmäpillerit ja kapseli, joka on sama asia kuin minipilleri. Hormoneja, hormoneja, hormoneja. Voiko niitä syödä vuodet läpeensä ilman että niillä on jotain pitkäaikaisia sivuvaikutuksia? En tiedä, kukaan ei ole kertonut, lääketehtaat tuskin raportoisivat kovin näyttävästi, jos joitain sivuvaikutuksia pidemmässä käytössä huomattaisiin. Ehkäisypillerit ja muut ehkäisytuotteet ovat lääketehtaille varmasti hieno lypsylehmä, iso osa naisista syö niitä kun on vähän niin kuin pakko koska muut vaihtoehdot ovat kovin vähissä.

Kierukka tietysti olisi, mutta hormoneja siinäkin on. Usein kai sanotaan ettei sitä synnyttämättömille laiteta, mutta jostain taas olen kuullut, että laitetaan sittenkin. En tosin halua kuollaksenikaan tietää, miten kierukka kohtuun laitetaan ja miltä se tuntuu... Auts! Lisäksi kierukan kanssa ei voi käyttää kuukautiskuppia, koska kupin poistaminen saattaisi poistaa myös kierukan paikoiltaan, siitähän roikkuvat langat emättimessä. Minulle taas saa tarjota melkoisen määrän rahaa, että suostuisin kupista luopumaan, joten kierukka on siltäkin kannalta pois realististen ehkäisymenetelmien listalta.
Pessaari? No enpä tiedä, ei kai kovin luotettava ja joltisestikin hankala käyttää, luulisin. Varmat päivät = epävarmat päivät. Aspiriini? Tiukasti polvien väliin sijoitettuna? Yeah...

Niin että pillereitä vain popsimaan. Niitä olenkin 19-vuotiaasta asti syönyt jatkuvasti, merkkejä vain vaihdellut välillä. Mietin että mitä jos nuo hormonit vaikuttavat jotenkin luonteeseeni? Olen koko aikuisikäni niitä siis syönyt, eli en välttämättä tiedä, millainen olen oikeasti, ilman ylimääräisiä hormoneja? Jos minä en olekaan minä?

Sterilisaatio heti kolmikymppisenä alkaa kuulostaa erittäin hyvältä vaihtoehdolta, uskotteko?

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Elämää suurempia kysymyksiä

Kun migreeni päivänä pakosti joutuu hoitelemaan asioitaan, herää kaupungilla liikkuessa kysymyksiä, joita ei terveenä päivänä tulisi mietittyäkään. Alla muutama esimerkki.

a. Miksi jotkut ihmiset haisevat niin sanoinkuvaamattoman pahalta? Pesemättömät hiukset, pesemättömät vaatteet, tunkkainen haju, vanha viina, liika parfyymi, liika deodorantti tai mitä ödööriä kukin nyt käyttää, tupakka, yök! Ja miksi näiden täytyy tietenkin tuppautua lähelle sitä, jonka migreeni pahenee kaikista hajuista ja hajuaisti toimii muutenkin ylikierroksilla? Voisivat odottaa edes seuraavaa bussia, juuttaat.
b. Miksi liikenne sallitaan ylipäänsä? Hirveä melusaaste, tavallinen henkilöautokin pitää melkoisen metelin ohi ajaessaan ja entäs sitten kaikenlaiset moottoripyörät ja mopot, vähän väännetään lisää kaasua ja meteli halkaisee pään?
c. Kyllä, viiden porrasaskelman nousu räjäyttää pään. Me elämme teknologiayhteiskunnassa, missä on hissi, prkl?!
d. Miksi tupakointi on sallittua Suomen rajojen sisäpuolella? Nuo pahuksen savuavat syöpäkääryleet, niiden hajukin jo etoo. Ja pahentaa päänsärkyä ja olotilaa yleensäkin. Lisäksi se haisee ulkonakin kymmenen metrin päähän ja kun joka viidennellä vastaantulijalla käryää suupielessä, niin ei houkuttele juuri ulos lähteä.
e. Miksi ihmisille täytyy selittää kaikki? Mikseivät ne voisi tajuta ihan muuten vain?
f. Miksei migreenilääkkeet ole ilmaisia?

No, menipähän nyt kuitenkin lääkkeillä ohitse särky ja olotila alkaa olemaan kohenemaan päin. Ehkä tämä tästä vielä.

Painajainen Valtaväylällä

Tällaiset maanantait pitäisi kieltää lailla. Tai ei maanantaissa muuta vikaa, mutta kun heti herätessäni särki päätä. Varma merkki migreenistä siis, joten ei muuta kuin lääkettä naamaan ja vielä vajaaksi tunniksi pötkölleen. No, lääke auttoi miten kuten, mutta sitten lykkäsi sivuvaikutuksia. En saanut edes syötyä mitään aamupalaksi, koska oksetti niin perusteellisesti. Lähdin kuitenkin koululle, ei auta poiskaan olla ensimmäisiltä saliharjoituskerroilta.
Ulkona olo hieman parani, mutta bussissa alkoi ensin tehdä pahaa, sitten pyörryttää. Olin jäänyt seisomaan, bussi oli melko täynnä mutta onneksi pystyin nojaamaan bussin ikkunaan. Muuten olisin varmasti kaatunut, niin heikolta olo tuntui. Onnistuin olemaan oksentamatta, mutta mielessäni hoin bussikuskille että pitäisi kiirettä. Koulun pysäkki oli lähestymässä, jolloin pääsisin ulos raittiiseen ilmaan. Oikeastaan minun olisi pitänyt päästä istumaan tai pitkälleni, mutta ulkoilmakin tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Ulkona sitten alkoi olo parantua, huimaus katosi ja koululle päästyäni aloin olla jo jonkinlaisessa kunnossa. Mutta huh, että pelotti! Mitä olisin tehnyt, jos olisin pyörtynyt bussiin?

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Plevna

Eilen eksyttiin DI:n kanssa jälleen kerran ulos syömään, tällä kertaa kohteeksi valikoitui Plevna, sopivasti siinä elokuvateatterin vieressä. Kävimme näet katsomassa samalla Shrek 3:n ja syömässä ennen elokuvaa. Plevna tuntuu olevan varsin suosittu paikka, tälläkin kertaa se oli täynnä (no, lauantai-ilta, klo 20, onko se nyt mikään ihme?!) mutta saimme kuin saimmekin sieltä pöydän.

Ei ole eka kerta kun käymme tuolla syömässä, mutta minulle Plevna on hieman hankala paikka, ruokalistalta on vaikeata löytää oikein mitään tilattavaa. Ehkä pitäisi olla vähän ennakkoluulottomampi tai jotain.

Kalapuolella tarjolla on vain kolme vaihtoehtoa, joista minulle ei kelpaa kalasoppa eikä silakkapihvit ja sitä miekkakalaakin vähän vierastan, koska olen sen annoksen kerran syönyt ja tuolloin olivat annoksen perunat kohtuullisen onnettomat. Jos minä jostakin olen tarkka, niin perunoista! Vihaan keitettyjä perunoita, kiitos kouluruokaloiden kindermunien. Tai no, en suoranaisesti vihaa, esimerkiksi kotona syön niitä mielihyvin, mutta se onkin vähän eri asia, kotiperunat suoraan hellalta kannettuna pöytään versus teollisuusperunat, jotka ovat muhineet keitettyinä ties miten kauan.
No joo, ehkä pitäisi joskus kokeilla noita muitakin kalavaihtoehtoja, mutta jotenkin tuntuu siltä että sekä kalakeitto että silakkapihvit ovat vähän liian arkisia ruokia. Tai ainakin silloin kun lähden ulos syömään, haluan mielelläni syödä jotain vähän "parempaa".

Kasvispuoli ruokalistalta ei yleensä ole se minun puoleni, vaikka joskus niitäkin katselen. Suppilovahverokeitto kuulostaisi kieltämättä hyvältä, täytyy ehkä joskus kokeilla sitäkin, ottaa sitten vaikka jotain alkuruokaa sen lisäksi.

Ja sitten tuo pannu-/parilapuoli! Muutamassa annoksessa on mukana olutkastike, jota varon nykyisin. DI kokkasi kerran parsaa ja vehnäolutkastiketta ja pahus, muuten niin hyvää, mutta kun se olut maistui siinä kastikkeessa ja minä en olutta, edes sen makua kykene sietämään. Porsaanlihaa pyrin välttelemään, vaikka jotkut siitä tehdyt ruuat ovatkin ihan hyviä, lampaastakaan en pidä ja... No, siitä se sitten melkein olikin. Broileri ja maksapihvit taisivat jäädä jäljelle, lihapullien kanssa on sama juttu kuin kalakeiton ja silakkapihvienkin.

Talon erikoisuuksistakaan ei oikein löydy mieluista, pyttipannusta en suuremmin välitä ja loput annokset taitavat sisältää makkaraa jos jonkinlaisissa muodoissa. Ja en minä niin kauheasti noista makkaroistakaan... Eilen kuitenkin otin ryytitarhurin juustoyrttimakkara-annoksen. Lievähkö pettymys, se makkara ei minusta ollut nyt mitenkään kovin ihmeellistä, röstiperunat ja omenainen punakaali olivat ihan jees ja nälkä kyllä lähti. Vaan enpä tiedä, ei ehkä tule toiste otettua tuota annosta.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Antika

Eksyimme eilen DI:n kanssa syömään ravintola Antikaan. Tuntematon paikka minulle ennestään, kreikkalaistyylinen eikä annosten koossa oltu pihistelty.
Aluksi emme ajatelleet ottaa lainkaan alkuruoka, mutta jotenkin päädyimme kuitenkin ottamaan Calamares-annokset, mustekalarenkaita ja chili-valkosipulimajoneesia. Ihan hyvää, majoneesi varsinkin oli loistavaa, mustekalarenkaat olivat... no, ihan tavallisia mustekalarenkaita. Sinänsä siis ihan jees. Harmi vain että annos oli kohtalaisen iso alkuruuaksi.
Minä valitsin pääruuaksi Dionyso's specialin, eli härän sisäfilepihvi, herkkusieniä, punaviinikastike ja lohkoperunat. Annos oli loistava, harmi vain että suurin osa lohkoperunoista jäi syömättä kun en yksinkertaisesti jaksanut niitä.

Ei Antikasta sen enempää, tänään ei oikein tahdo olla kirjoitusinspiraatiota, mutta kaiken kaikkiaan todella hyvää ruokaa oli ja taatusti riittävästi (liikaakin). Pitänee mennä joskus toistekin, ehdottomasti.