tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Työhaastatteluun

Oujea, meikäläiselle soitettiin tänään eräästä firmasta ja pyydettiin työhaastatteluun. Kiva juttu! Haastattelu on 14.11. joten tässä ehtii kyllä saamaan vielä mahahaavan ennen sitä :) Mutta mitä pienistä.

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Lisää tuulta siipien alla

Juttelimme eilen illalla (yöllä) DI:n kanssa tuosta Tuulen Viemää-elokuvasta. Tai siis minä tenttasin ja DI vastaili, millaisen vaikutelman oli saanut elokuvasta, päähenkilöistä jne. Yllättävän paljon siitä elokuvasta kuitenkin ymmärtää myös sellainen, joka ei tunne kirjaa eikä tarinaa entuudestaan. Ehkä se ei olekaan niin huono kuin minä suuressa vihassani koko elokuvaa kohtaan tunnen. Ehkä ne poisjätetyt asiat eivät olekaan niin kriittisiä kuin minä ajattelen. Ehkä... No, ei tehdä enempää myönnytyksiä, en pidä siitä leffasta siltikään.

Meillä oli tosiaan pitkä juttutuokio iltasella, venähti kolmeen asti. DI teki illalla työjuttujaan ja kypsyi niihin varsin pahasti, kävi jopa puolen yön jälkeen vielä lyhyellä kävelylenkillä ulkona selvittääkseen päätään tai jotain. Joka tapauksessa hän oli suorastaan rikki vielä nukkumaan tullessaankin. Minä en ollut vielä ehtinyt nukahtaa siihen mennessä, joten utelin sitten vähän että mistä on kysymys.
Kuten hänellekin sanoin: "Auttaa en todennäköisesti voi, mutta kuunnella voin". Ja siitä kuuntelemisesta oli apua, ei ketuttanut kuulemma yhtään niin paljoa enää silloin kolmen aikaan. Tiedänhän sen toki itsekin, että joskus kun joku asia oikein painaa mieltä, saattaa toiselle puhuminen auttaa. Tai itse asiassa se auttaa varsin usein, vaikkei kuuntelijalla olisikaan tarjota ratkaisua. Joskus sitä itse kertoessaan asioita ulkopuoliselle ymmärtää siitä jotakin uutta ja näkee asiat eri tavalla kuin mitä on päänsä sisällä miettiessään nähnyt. Tai ehkä toinen saattaa ihan viattomasti heittää jonkun kysymyksen tai kommentin, jota ei itse ole miettinytkään. Usein helpottaa ihan jo pelkästään se, että toinen vain kuuntelee.
Se oli kuitenkin kiva tietää, jos minusta oli jotain apua.

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Tuulen mukana mennyt

Katsoimme tänään päivällä elokuvan Tuulen Viemää, joka löytyy minulta dvd:ltä. Olen nähnyt tuon elokuvan oikeastaan vain pari kertaa, joskus lukioaikoina tv:stä ja kertaalleen dvd:ltä, nyt oli sitten kolmas kerta. Ja muistin taas, miksen ole sitä katsonut ahkerammin.

Se on HUONO. Yksiselitteisesti huono.
Älkää ymmärtäkö minua väärin. Maailmasta ei varmasti löydy kovin montaa minua suurempaa Tuulen Viemää-fania. Mutta minä fanitan kirjaa, en leffaa. Kuulun niihin jotka lukivat ensin kirjan, itse asiassa moneenkin kertaan ennen kuin näin elokuvan. Se oli pettymys. Ja se oli pettymys tänäänkin. Kuten olen monesti sanonut, elokuva tuntuu vain satunnaiselta kasalta irrallisia kohtauksia. Kyllähän minä saan siitä paljonkin irti, kun tunnen tarinan viimeistä poimua myöten, mutta entä sellainen ihminen, joka ei tunne kirjaa? No, DI ainakin sanoi siitä jotakin ymmärtäneensä, mutta jos saan hänet houkuteltua lukemaan kirjan, mikähän mahtaa olla kommentti sen jälkeen?
Tietenkään elokuva ei koskaan voi olla täysin yhtäpitävä kirjan kanssa, varsinkin kun kirja on Tuulen Viemään kaltainen tiiliskivi. Silloin on pakko jättää pois jotakin, mutta minusta tuntuu että elokuvasta on jätetty pois liian tärkeitä piirteitä.

Leikin joskus ajatuksella, että jos Tuulen Viemää tehtäisiin uudestaan nykyaikana. Ehkä siitä saataisiin parempi, minun mielestäni. Huonompaa tuskin enää voidaan saada aikaan. Mutta saahan sitä unelmoida, tuskin uutta Tuulen Viemäätä tehdään. Tuo ensimmäinen on kai olevinaan niin pyhä, että toisesta versiosta tulisi vain taloudellinen fiasko, kun kaikki tosifanit boikotoisivat leffaa, oli se miten hyvä tahansa. Ja kieltämättä Tuulen Viemää on kaikkea muuta kuin poliittisesti korrekti nykymittapuun mukaan. Ymmärrettävää ettei yksikään tuottaja tai muu taho halua ottaa moista riskiä.
Joten ei auta kuin kärsiä. En ymmärrä miksi ylipäänsä ostin koko dvd:n, ehkä siksi että se nyt on klassikko ja että se kuuluu Tuulen Viemää-fanin hyllyyn huolimatta siitä että kyseinen fani inhoaa koko elokuvaa. Tai sitten olin ostohetkellä tilapäisesti pehmennyt päästäni.

lauantaina, lokakuuta 27, 2007

Kiinalaista

Poikettiin tänään DI:n kanssa keskustassa syömässä, samalla kun kävimme kaupassa (ei, emme asu edelleenkään yhdessä, minä olin mukana vain seuraneitinä ja kantojuhtana). DI ehdotti "pikku-kiinalaista" eli Nguyen Cao Su-nimistä ravintolaa Aleksanterinkatu 30:ssä. En ole ennen tässä paikassa käynyt, vaikka DI on sitä ainakin muutamaan otteeseen kehunut.
No joo, ruoka oli hyvää ja huokeata, joten en ihmettele että paikka tuntui olevan kovin suosittu. Porukkaa lappasi jatkuvasti ovesta ja melkein ikkunoistakin sisään ja ulos. Päivän annokseni oli friteerattua mustekalaa ja hapanimeläkastiketta, njam.

perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Muistilappu: näppäimistön puhdistus

Näppäimistöstä kannattaa aina silloin tällöin kaivella pölyt, murut ja muut roskat pois. Muuttuu hiljaisemmaksi ja tuntumaltaan mukavammaksi. Kaivelin omastani tänään kahden, ellen kolmenkin vuoden muruset pois. Voitte uskoa että niitä riitti!

Seksiseuralle on tosiaan tilausta

HS 25.10. HS testasi: Seksi-ilmoitus poiki 122 yhteydenottoa vuorokaudessa
Ei mikään yllätys.

Kerronpa nyt eräästä toisesta "tutkimuksesta", jonka tulokset sain käsiini nimettömältä taholta :)
Nuorehkolla naisella (kuvaili itseään ainoastaan muodokkaaksi) oli ilmoitus seikkailuseuran hakemisesta eräällä toisella seuranhakupalstalla. Kyse ei ollut mistään erityisesti seksiseuran hakuun tarkoitetusta paikasta vaan sellaisesta, josta hyvällä tuurilla on löytynyt ihan oikeita seurustelukumppaneitakin, kuulemma.
Hän sai viikossa noin 150 vastausta sähköpostiinsa, lukumäärä ei ole täydellisen tarkka, koska jotkut miehistä vastasivat ilmoitukseen kahdesti.

Vastaajien ikähaarukka:
alle 20v: 1 kpl
20-29v: 42 kpl
30-39v: 69 kpl
40-49v: 15 kpl
yli 50v: 2 kpl
ei kertonut ikäänsä: 22 kpl

Noin puolet osa ei maininnut ilmoituksessa mitään siviilisäädystään. Neljäkymmentä ilmoitti olevansa varattuja ja 32 vapailla markkinoilla. Aivan, Pirkanmaalla (ja pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa ja Turussa ja Jyväskylässä ja jopa Kuopiossa asti) on ainakin neljäkymmentä ukkomiestä, jotka hinkuavat vihreämpää ruohoa. Tosiaan, yksi mies kirjoitteli Kuopiosta asti, mahtaa olla kova puute jos täytyy Pirkanmaalta lähteä naista hakemaan.
Kuvia tuli 45 kappaletta, puhelinnumeroita 8 kappaletta ja kolme vastaajista oli ulkomaalaisia. Tosin yhtä ulkomaalaisen vastausta epäillään pilaksi. Niin ja sitten yksi ilmoitus tuli miesparilta, joka halusi naista mukaan makuuhuoneleikkeihin. Eräässä kuvassa oli yritetty sutata kuvattavan kaulassa roikkuvaa badgea, mutta jos kerran on Nokian badgen nähnyt, niin kyllä sen siitä tunnisti. Ja varsinkin kun se roikkui vielä kyseisen firman kaulanauhassa. Vahinko vai yritettiinkö sillä tehdä hienovaraisesti vaikutusta?

Moni miehistä oli ilmoittanut "strategiset mittansa" tai ainakin maininnan siitä että on normaalia isompi varustus. Voi sentään, eikö miehet tosiaan tiedä ettei se melan koko vaan se melontataito. Jos nyt ei ihan katkaravun mitoista puhuta. Moni oli kuulemma kestäväksikin kehuttu. No, minä henkilökohtaisesti näen painajaisia miehistä, jotka rynkyttävät ja rynkyttävät eikä valmista tahdo tulla millään ja seuraavana päivänä ei kykene irvistämättä istumaan. Huh!

Suurimpaan osaan vastauksista lähetettiin takaisin kohtelias kieltovastaus, mikä taas poiki uuden tulvan postilaatikkoon: niin moni mies kiitti vastauksesta, vaikka se olikin kielteinen ollutkin. Oli kuulemma käytöstapoja ja tyyliä. Vain muutama kysyi, että miksi kieltäytyminen. Yksi käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähetti vielä myöhemmin kyselypostin, että josko tärppäisi kuitenkin. Aika huolettomasti miehet lähettelivät niitä posteja omilla nimillään varustetuista sähköpostiosoitteista, niin että monen nimi selvisi. Joku neropatti oli laittanut vastauksen jopa työpaikkansa postista (ei ollut se nokialainen).

Mutta mutta... Nämä ovat naisten markkinat, sille ei voi mitään. Jos nainen saa ilmoitukseensa 150 vastausta, on joukosta pystyttävä erottumaan. Se ei onnistu, jos saa raapustettua vaivaisen kymmenen sanan postin ja niistä kymmenestäkin sanasta moni on kirjoitettu väärin. Jos siis ryhtyy siihen, että etsii seuraa tällaisen palvelun kautta, jossa ainakin aluksi yhteydenpito hoidetaan sähköpostitse, pitäisi kyetä kiinnittämään huomiota kirjoitusasuun ja siihen mitä kirjoittaa. Kuvalla tietysti pystyy jossain määrin kiinnittämään huomiota, mutta jos niitä kuviakin tuli 44 muuta, niin ei sekään ole mikään takuuvarma keino.
Kenenkään miehen ei kannata tästä loukkaantua, tämä on ihan varteenotettava neuvo: kirjoittakaa oikein, kohtuullisen lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kuitenkin enemmän kuin kolme riviä ja yritä tehdä siitä persoonallinen, itsesi näköinen.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Aamuherätys vaarantaa terveytesi!

Pitkästä aikaa jouduin heräämään aikaisin, toisin sanoen 7.45. Näillä aikaisilla aamuherätyksillä on aina toisinaan ikävä sivuvaikutus: en pysty syömään aamupalaa, kuvottaa vain ja kaikki suuhuni väkisin tunkema ruoka maistuu lähinnä styroksilta. Ei, kyse ei ole aamupahoinvoinnista tai sitten tämä raskaus on kestänyt vähintään 7 vuotta. Ei vain kertakaikkiaan uppoa, ei pysty.
Mistä voidaan tehdä johtopäätös, jonka tällainen iltavirkku-aamutorkku on tiennyt jo kauan: aikaiset aamuherätykset eivät tee hyvää ihmiskeholle!

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Julkea kiusanhenki

DI on keksinyt, että minua voi suhteellisen turvallisesti härnätä kuukautisten aikana. Vai mitä muuta se on kuin silkkaa kiusaamista kun mies lojuu sohvalla ilman paitaa venytellen itseään? Minä nyt muutenkin katselen häntä usein, olen monesti saanut kommenttia "ylenmääräisestä tuijottamisesta", mutta jostain syystä DI nyt vain näyttää minun silmissäni sen verran miellyttävältä että sitä katselee ihan mieluusti. Mutta tämä härnääminen nyt alkaa olemaan jo liikaa meikäläisen sietokyvylle!

Odottakoon. Odottakoon, ruoja, sillä menkat eivät kestä ikuisesti...

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Raportti lauantain bileistä

Kas niin, tässä vihdoin raportinpoikanen lauantain Modeemi ry:n 30-vuotisjuhlista.
Ensinnäkin pukeutumiseni oli onnistunut. Mustat housut, musta toppi, mustat kengät, punaisen oranssi huivi, hiukset poikkeuksellisesti auki (pesin ne la-aamuna ja totesin että ne näyttävät ihan hyviltä aukikin), normikorut ja normaali juhlameikki. Olin niiden nilkantappajieni kanssa lähestulkoon DI:n pituinen.

Tietyistä syistä minut plaseerattiin ns. edustuspöytään, jota kunnioitti läsnäolollaan mm. TTY:n rehtori, joku proffa, Modeemin nykyinen pj ja useampiakin perustajajäseniä. Pelkäsin alunperin että illasta tulisi tähtitieteellisen tylsä, mutta lopulta se pelko oli vähän aiheeton. Itse en tosin paljoa pöytäseurani kanssa puhunut, mutta koska lähimpänä istuvat olivat juuri näitä vanhoja modeemilaisia, heillä riitti puhuttavaa ja muisteltavaa yhdistyksen alkutaipaleelta. Ja minä olen hyvä kuuntelemaan kyllä.

Bravo Plazan ruuat olivat hyviä, sanoisin jopa erittäin hyviä, mutta tarjoilu tökki pahemman kerran. Syynä siihen lienee se, että porukkaa oli alimitoitetusti. Itse asiassa kaksi tai kolme tarjoilijaa hoitivat koko 65 hengen seurueen tarjoilun ja se ei tuntunut riittävän.
Minun pahat aavistukset heräsivät jo alkuruuan yhteydessä kun en halunnut migreenini takia viiniä vaan vettä ja sitä joutui odottamaan tolkuttoman kauan. Pääruuan tarjoilukin oli kohtuullisen kömpelösti tehty, suurin osa porukasta oli valinnut possun, mutta myös kanaruuan valitsijoita oli useita, kuten minä. Koko seurueelle tarjoiltiin ensin ne possulautaset ennen kuin kanaruokia alettiin tuoda yhteenkään pöytään! Meidän pöydässä me "kanaihmiset" ainakin annoimme muille luvan syödä omat ruokansa, koska kanan tarjoilussa kesti sen verran että ensimmäisenä possunsa saaneet olisivat joutuneet syömään kylmän ruuan.
Ja auta armias kun jälkiruuan kanssa et halunnutkaan kahvia vaan teetä! Tarjoilijat taisivat kaataa santsikupit kahvia ennen kuin joku muisti että sitä teetäkin voisi tuoda pöytiin. Tai ainakin siltä se tuntui... Pyysin jossain vaiheessa toista kupillista teetä, mutten ikinä saanut sitä.

Muuten juhlat olivat hyvin onnistuneet, puheita pidettiin, mutta ne eivät olleet tylsiä saati kuivia, lahjoja luovutettiin ja Modeemin näyttelypöydän edessä oli sellainen ihmismuuri että kiitin otteani kun olin siihen tutustunut jo etukäteen.
Kuljetus jatkoille teekkarisaunalle oli järjestetty myös ja juhlissa oli juomaa kuulemma yli vieraiden tarpeen ja ruokaakin oli kuulemma.

Minulle iski migreeni jo pääjuhlan aikana ja uusi migreenilääke ei tosiaan tehonnut siihen lainkaan. Tulin porukan mukana saunalle, mutta lähdin sieltä DI:n kämpälle jo ennen puolta yötä. DI könysi paikalle puoli neljä, tuntia tai puoltatoista ennen kuin olin kuvitellut hänen tulevan :) Hän ei vaikuttanut edes kovin humalaiselta tuossa vaiheessa, nosti pikkuisen pisteitä. Itse hän sen sanoikin sitten myöhemmin ettei ehtinyt juoda juuri mitään kun koko ajan joku oli juttelemassa.

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Kesäkissa-asiaa

Taavin, Valpurin ja Sambadin blogista pöllittyä:


Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään,
"Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa,
tuo metsäkin huokuu pelottavasti, kuurassa on jo maa."

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa,
ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi,
kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja,
sill' on jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on,
vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty on,
siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via Dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin ?

Liisa Aaltonen

Pyydänkin Sinua hyvä blogiystäväni, kopioimaan tämän päivityksen kokonaisuudessaan blogiisi. Pyydän myös, että pitäisit silmällä ympäristöäsi ja ilmoittaisit hylätyistä kissoista ja koirista paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle.
Teenkin yhteydenoton mahdollisimman helpoksi sinulle ja kaikille blogiasi lukeville: yhteystietoja löytyy SEY:n sivuilta

Keskiyön havainnot uusista asioista

Havanto uudesta migreenilääkkeestä: ei sivuvaikutuksia, muttei juuri tehoakaan. Paha.
Havainto uusista kengistä: tarpeeksi kauan kun pitää jalassa, niin kyllä alkaa huomata että korkoa on hieman enemmän kuin se normi 5 cm. Ei silti mitkään päkiäntappajat, edelleenkään. Hyvä.

Ja nyt nukkumaan. DI jäi vielä bilestämään. Piti mennä omalle kämpälle nukkumaan, ei jaksaisi humalaista miestä aamuyöstä, mutta kun tuli niin huono olo tuossa kävellessä. Migreeni ja liikunta eivät sovi yhteen. Nyt siis DI:n kämpällä.

lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Aloitteita sängyssä

DI tuli eilen jo päivällä takaisin Helsingistä, missä hän oli ollut parissa palaverissa aamupäivällä. Kiva juttu, yleensä nuo Hesan reissut tahtovat venähtää myöhään iltaan. Menimme yhdessä syömään (Napoli, njam) ja jotenkin sitten Hervantaan tullessamme homma lipsahti makuuhuoneen puolelle. Mikäs siinä, tällaiset yllätykset sopivat minulle kyllä ja arvostin sitä suuresti.

Tuli siinä sitten mietittyä vähän seksiä ja miehiä ja sen sellaista. Lähestulkoon kaikki miehethän ilmoittavat että he haaveilevat naisesta, joka on aktiivinen sängyssä. Niin, osa miehistä on sellaisia että jos nainen onkin oikeasti sitten aktiivinen, niin yhtäkkiä se ei miehelle sovikaan, ei kertakaikkiaan. Mies haluaa olla tilanteen johtaja, herra ja hidalgo, jolla on käytössään neitsytmorsian yöstä toiseen. Naisen aktiivisuus on uhka miehisyydelle tai jotain.
Joillekin miehille aktiivinen nainen sen sijaan sopii hyvin, vähän liiankin hyvin. Kun nainen on osoittautunut aktiiviseksi ja aloitteentekijäksi sängyssä, saa miestä sen jälkeen raahata perässään kuin kivirekeä. Ei minkäänlaista aloitteellisuutta. Jos nainen sitten lopettaa aloitteiden tekemisen, mies hämmentyy: mihin seksi katosi? Mieleen ei ilmeisesti putkahda että jos itse tekisi sen eteen jotakin?

Rivien välistä voinee lukea, etten pidä kummastakaan miestyypistä. Onneksi löytyy myös välimuotoja ja DI:kin tuntuu ainakin toistaiseksi sellainen olevan. Which is nice.

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Muistilappu: joululahjaidea

Jos joku kysyy, että mitä haluan synttäri- tai joululahjaksi, niin tyynyn ja peiton. Muhkean peiton ja paksun tyynyn. Ja jos tämä ei riitä niin sitten aluslakanoita.

Tunnustus: olen keräilijä

Jotkut keräilevät postimerkkejä, kolikoita, posliiniesineitä, matkamuistoja, pullonkorkkeja, oluttuoppeja ja herra ties mitä muuta, joten kannan oman korteni kekoon myös. Minä keräilen paperitavaraa. Tällä hetkellä suurin kiinnostuksen kohteeni ovat erilaiset vihot, lehtiöt ja muistikirjat. Joskus tulee sorruttua myös kyniin ja muuhun toimistosälään tai vaikkapa postikortteihin.

Muutamia vuosia sitten ostelin erityisesti hevosaiheisia vihkoja yms. mutta nyt olen taas kaikkiruokainen. Hevosaiheen lopahtaminen johtuu kai siitä, että olen shopannut jo suunnilleen ne tuotteet, jotka haluankin ja loput mitä kauppojen valikoimissa on, olen hylännyt liian pikkutyttömäisinä. Hevosaihe on vähän hankala juuri tämän vuoksi, kun valmistajat pitävät sitä kaiketi pikkutyttöjen suosikkina ja sitten kansiin painetaan mitä söpöimpiä kaviokkaita. Minä puolestani kaipaisin vähän särmää. En suinkaan osta sokeasti kaikkea mitä eteen sattuu, vaan jokaisen vihon tai muistikirjan on oltava ehdottomasti sellainen mistä pidän, oli kannessa sitten hevonen tai ei.

Hevosaiheisia postikorttejakin olen keräillyt jonkin verran, mutta niiden kanssa on sama ongelma kuin tuossa paperitavarassakin: en halua ostaa niitä kuluneen näköisiä massakuvia vaan jotain erilaista, sellaista missä hevonen ei ole vain ihku-pihku-söpöläinen vaan oikeasti hevonen. Näitä on aika vähän liikkeellä.

Joskus kirjoituspöydän laatikoiden aarteita tonkiessa tulee mieleen, että mitähän minä ikinä näillä kaikilla teen. Luultavasti en mitään. Käytöllä on ikävä taipumus myös pilata arvokkaat keräilykohteet, kuten kävi kesällä. Olin töissä käyttänyt erästä kierrevihkoa sekalaisten muistiinpanojen tekemiseen ja töiden loputtua vihko oli täynnä päivämääriä, projektinimiä, ohjelmistoversioita, asetuksia, tuloksia, huomioita, testitapausten nimiä, sanalla sanoen kaikkea sellaista, mitä ei sovi toimiston ulkopuolelle viedä. Vihon sivut oli pakko lyödä viimeisenä työpäivänä silppuriin ja mitäpä minä niillä tyhjillä kansillakaan olisin tehnyt? Roskiin vain! Se siitä vihosta, en ole nyt myöhemmin nähnyt enää samanlaista samalla kansiaiheella missään, joten se oli kirjattava lopullisesti menetetyksi.

Mietin joskus että pitäisiköhän minun valokuvata nuo kaikki vihkoni ja muut, ihan vain dokumentoidakseni kokoelmani? Hirvee homma, kauhee duuni, niitä nimittäin piisaa. Ehkä joskus.
Ai niin, eilisen sortumus tapahtui Sokoksen kirjaosastolla: kymmenen kappaletta Kiroileva Siili-postikortteja. En tiedä raasnkinko käyttää niitä vaikkapa postcrossingiin vai jätänkö ne suosiolla arkistojeni koristeeksi. Riippuu aika pitkälti siitä, mikä on niiden saatavuus jatkossa.

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Muistilappu: sipulipihviboikotti

Muistilappu tulevaisuuden varalle: älä ikinä, missään tilanteessa sorru ostamaan kaupasta sipulipihvi-perunamuusi-valmisannosta. Ensinnäkin, se ei ollut niin kauhean hyvää. Toiseksi, se sipuli aiheuttaa julmettuja ilmavaivoja. Haisunäätäkin olisi kateellinen.

tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Kenkien koeajo

Taivas, minä rakastan uusia korkokenkiäni!
Modeemin bileet ovat siis tulossa lauantaina ja olen tässä jo jonkin aikaa testaillut noita uusia korkokenkiäni. Ostin niihin ns. sukansäästäjät, kantapään taakse sisäpuolelle liimattavat nahanpalaset, jotka estävät sitä hölskymistä. Tällaiset ihmesysteemit löytyivät suutarista, kun selitin ongelmani ja maksoivat hurjat 3,50 euroa. Nyt kengät istuvat napakasti. Varpaista hieman turhankin napakasti, mutta eiköhän sen kestä.

Viitaten siihen, että korkoa on paljon ja että se on käytännöllisesti katsoen piikkikorko, kengät ovat tuntuneet yllättävän hyviltä kävellä. Todella tukevan oloiset, sitä korkoa ei oikeastaan huomaakaan. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että minulla on tämän syksyn ollut käytössä korolliset kävelykengät ja olen ehkä sitä myötä sitten tottunut enemmän korkoihin eikä korkeampi korko ole mikään kauhistus.

Joka tapauksessa eilen uskaltauduin iltasella kävelemään uudet korkokengät jalassa DI:n luo ja tuollainen pidempikään matka ei tuntunut pahalta. Selviydyin kunniallisesti ja nilkkojani taittamatta jopa rappusista. Suureksi iloksi hissi oli taas rikki ja asuinkerrokseni edelleen yhdeksäs... Vaan ei ongelmia.

Minua ei huoleta enää lainkaan se, miten selviän juhlista!

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Postcrossing-päivä

Tänään on ollut yllätysten päivä: heti aamulla löysin postilaatikon periltä postikortin Kiinasta, Shanghaista, joka lienee tullut jo viime viikolla, mutta joka on jäänyt sitten perälle enkä ole sitä sitten aiemmin huomannut. Lisäksi päiväpostin mukana tuli kaksi uutta korttia, Saksasta ja Alankomaista.

Kysehän on siis Postcrossingista: rekisteröidy sivustolle, pyydä sieltä osoite johon lähetät kortin ja vastavuoroisesti saat itse kortin jostain päin maailmaa. Jokaiseen lähetettävään korttiin annetaan liitettäväksi tunnus, joka yksilöi kortit ja jonka avulla jokainen saapunut postikortti rekisteröidään saapuneeksi nettisivuston tietokantaan. Helppoa, yksinkertaista ja mukavaa.
Liityin itse tuohon toukokuun alussa ja sen jälkeen olen lähettänyt maailmalle 23 postikorttia (todellinen luku on muutaman kortin suurempi, koska pari korttia ainakin on jäänyt saapumatta) ja saanut nyt tähän päivään mennessä 21 korttia.

Tämän päivän kortissa oli pitkä teksti saksaksi, mutta iloiseksi yllätyksekseni ymmärsin varsin vaivattomasti mitä siinä sanottiin vaikken ole saksaa varsinaisesti opiskellutkaan vuoteen tai pariin. Suurin osa korteista on kirjoitettu englanniksi ja englanti on sivuston pääkieli muutenkin, mutta jokainen jäsen voi yksilöidä omaan profiiliinsa, mitä kieliä osaa ja joskus tulee sitten näitä yllätyksiä. Tämä oli jo toinen saksankielinen kortti jonka olen saanut, ruotsiksi kirjoitettuja kortteja ei ole näkynyt, en ole saanut länsinaapurista vielä kortin korttia, Norjasta sen sijaan tuli jo ainakin yksi ja Eestistä toinen.

Syystä tai toisesta Suomi on kaikkein innokkain maa tuolla. Suomalaiset ovat lähettäneet tähän mennessä lähes kaksisataa tuhatta postikorttia, kun toisena oleva USA on lähettänyt vain vähän reilut satatuhatta. Käyttäjämäärissä sen sijaan ei ole noin suurta eroa, suomalaisia on kuusi ja puoli tuhatta, yhdysvaltalaisia reilu viisi tuhatta. Suomalaisia ei näy sen paremmin "all time users"-listan kärjessä. Ahkerin yksittäinen käyttäjä on lähettänyt yli 400 korttia, parhaat suomalaiset käyttäjät tulevat vasta kymmenen huonommalla puolella reilulla kolmellasadalla lähetetyllä kortilla. Minulla on siis vielä paljon matkaa noihin lukemiin :)

Tonnikalahampurilainen

Lupaan tuossa otsikossa tämän blogin olevan ruuanlaitto-vapaa alue, mutta joku alkaa kohta varmasti ihmettelemään kun taas tulee ruokajuttua. Homman idea on kuitenkin se, että minä en ole edelleenkään laittanut ruokaa, kunhan katsonut vierestä ja syönyt. Se on ihan eri asia kuin ruuanlaitto!
Koska lauantai meni lähestulkoon luomuruuan merkeissä (sieniä, luomupaprikoita ja puuhakkaan kanan munia), ajattelimme sunnuntaina sitten tasapainottaa ja syödä harvinaista tonnikalaa. No, emme me nyt ihan näin sitä ajatelleet kaupassa käydessämme, kunhan tuli mieleen vasta myöhemmin. Tarjolla oli siis tonnikalahampurilaisia: juustosämpylän välissä kahta eri Creme Bonjour'ia, tonnikalapihvi, cheddaria, salaattia ja ananasta. Lisäksi ranskalaisia, lisää salaattia ja chilin ja viinin kera paistettuja jättikatkarapuja. Nuo katkaravut olivat jänniä, aluksi ne maistuivat suunnilleen normaaleilta, mutta sitten alkoi polttaa, polttaa, polttaa...

Viikonloppuna tuli katseltua myös useampi leffa, sellaisia hieman tuntemattomampia tai ei ainakaan mitään suurella rahalla markkinoituja kassamagneetteja. Bad Santa, Sideways ja Wonder Boys. Ja hauskaa piti :)

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Koti-ilta

Joskus on aivan hitsin mukavaa viettää koti-iltaa DI:n kanssa. Kuten eilen. Kävimme iltapäivällä kaupassa ostamassa ruokaa sunnuntaille. No, Stockmannilla oli täysi kaaos, hullut päivät menossa ja hulluja kai mekin olimme kun sinne menimme vapaaehtoisesti. Mietimme hieman sitäkin vaihtoehtoa että olisimme käyneet kaupungilla syömässä, mutta toisaalta emme olisi ehtineet ja toisaalta taas DI osti ruokaa myös eilistä varten: sieni-paprikamunakasta.

Illalla kävimme myös saunassa, olimme varanneet vuoron Tuulanhovin saunasta. Muuten ihan kiva, mutta minua ihmetytti kovasti se, että saunavuoron pituus oli 40 minuuttia. Ns. normaaleissa taloyhtiöissähän se on tunnin yleensä! Tuo oli vähän ikävä kyllä, ei siinä juuri muuta ehtinyt kuin käydä löylyssä, pestä itsensä ja sitten jo suunnilleen sai olla kiskomassa vaatteita päälleen. Minulla tahtoo hiusten pesuun tai ainakin niiden huuhteluun mennä tovi jos toinenkin.

Saunan jälkeen katsoimme elokuvan (Sideways, oikein kiva) ja söimme siinä iltapalaksi juustoja. Joo-o, juustoja, Stockalta oli semmoisiakin tarttunut mukaan. Herkkunamia, ai että! Varsinkin vuohenjuusto erityisen juustohillon kera. Vuohenjuuston lisäksi oli myös jotain kovaa juustoa, mahtoikohan olla Appenzelleriä ja sinihomejuustoa. Niitä ja leipää ja viiniä, siinä kelpoisa iltapala.

perjantaina, lokakuuta 12, 2007

KoneForum 2007

Maalaistyttö löytää kaupungistakin outoja tapahtumia. Kuten nyt vaikkapa 10.-12.10. Pirkkahallissa pidetyn KoneForum-tapahtuman. Tuolla on esillä maatalouskoneita, traktoreita, maatalousrakentamista, lämmitystä, rehuja, eläinten hoitotuotteita, rikkakasvintorjuntaa ja herra ties mitä muuta. Ainoastaan eläimiä ei tainnut olla kaupan, melkein kaikkea muuta kyllä löytyi.

Enhän minä noista koneista ymmärrä juuri mitään, mutta ihan uteliaisuuttani kiersin koneosastotkin läpi. Tämä on jo kolmas vuosi kun tuolla käyn ja jo kolmatta kertaa ihmettelin sitä että miten ne koneet tuntuvat kasvavan vuosi vuodelta. Katselin Kvernelandin 6-siipistä kääntöauraa, jolla oli pituutta useita metrejä ja mietin mielessäni että minkähänlaisen traktorin tämä vaatii eteensä. Vastauksen löysin ainakin John Deeren standilta: ison! Suurimmat traktorit alkavat olla jo aivan järkyttäviä pelkästään fyysiseltä kooltaankin, teknisistä tiedoista minä en ymmärrä.

Olihan tuolla jonkin verran hevosjuttujakin näytillä, varusteita, hoitotarvikkeita ja tallirakentamista. Niin ja tietysti suomenhevosen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi myös valokuvanäyttely. Siellä oli hienoja kuvia, vanhoja ja uusia. Olisin kaivannut kuviin kyllä hevosten nimiä. Tunnistin joukosta ainakin Eri-Aaronin, Murron ja Kirpun, uudemmista Ukkosen Pojan (siitä nyt ei voi erehtyä!), Jaimen ja Vahdon, mutta kun niitä kuvia oli siellä paljon!
Sitä minä vain ihmettelen, että tuo hevososasto oli kauimmaisen hallin viimeisessä peränurkassa, vähän kuin pyydeltäisiin anteeksi että ollaan täällä. Perhana! Suomenhevonen ja hevostalous yleensä sietäisi kyllä suurempaakin huomiota! Hevonen on sentään "maaseudun pelastaja", ainoa kotieläin Suomessa jonka yksilömäärät ovat kasvussa! Sata vuotta jalostettu, monipuolinen ja vahva hevosrotu! Valtion pelastaja omalta osaltaan sodissa, pitääkö siitäkin nyt muistuttaa?! Huolimatta Hippoksen kamppanjasta suurin osa ns. tavallisista suomalaisista tuskin tietää edelleenkään että suomenhevonen tosiaan täytti sata vuotta. Kyllä se on pidetty niin tarkasti hevosihmisten piirissä.

Oli minulla toinenkin kiinnostuksenkohde hevosten lisäksi: pellettilämmitys. Vapon standille osuin ja nappasin sieltä mukaan tuollaisen vihkosen pellettilämmityksestä. Pelletti kiinnostaa siksi, että jos sitä joskus joko asuu vanhassa kotitalossa tai rakentaa omaa taloa, niin pelletti olisi ihan varteenotettava vaihtoehto lämmitykseen. Nykyisin kotona on polttoaineena öljy ja... no, se tuskin tulee lähivuosikymmeninä ainakaan halpenemaan. Ja onhan tuossa ympäristönäkökohdatkin otettava huomioon. Vapon standilla luki jossain esitteessä ettei pelletti tuota laskennallisesti hiilidioksidia. Olin kompastua jalkoihini, jopa on paksu vale. Poltettiin mitä tahansa, tuloksena syntyy hiilidioksidia. Pelletin hyvä idea on kuitenkin se, että se puu on kasvuvaiheessaan sitonut hiilidioksidia sen verran mitä sen polttamisesta syntyy. Eli siis lähestulkoon hiilidioksidineutraali vaihtoehto.
Vapon standilta hiippailin sitten parin polttimoita ja kattiloita markkinoivan puljun standeille, mutta pyh, koppavanoloiset miesesittelijät eivät olleet huomaavinaan yksikseen liikkuvaa nuorta naista. Olisin mielelläni kysellyt vähän hinnoista ja muusta, mutta kun ei niin ei sitten. Enpähän tuota nyt ole vielä mitään oikeasti ostamassa.

Niin tosiaan, yksikseen liikkuvia naisia taisi olla kourallinen, mikä tarkoittaa siis yhden kouran sormilla laskettavaa määrää. Suurin osa naisista (ja meitä ei paljoa siellä ollut) olivat selkeästi miehen mukana katselemassa

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Kenkäshoppailua

Minä joudun taas leikkimään DI:n edustusvaimoa: 20.10. on tiedossa Modeemi ry:n 30-vuotisjuhlat ja sinne pitäisi mennä. Pukukoodi on nettisivujen mukaan smart casual, mutta paremminkin saa pukeutua ja minulle tuli määräys ylimmältä mahdolliselta taholta, että se on iltapuku tai muuten ei ole mukaan tulemista :)

Viime keväänähän jouduin sen iltapuvun hankkimaan TiTen 16-vuotissitsejä varten (25.3., 3.4. ja 10.4.), niin että nyt minulla ei ole sen suhteen huolen häivää. Paitsi että vanhat korkokengät alkavat olla aika nuhjaantuneet ja toinen kenkä irvistääkin jo sivusta...
Ajattelin, että ehkä ne kuitenkin vielä yhdet juhlat kestävät, mutta toisella silmällä kuitenkin katselin kenkähyllyjä sillä silmällä aina kuin sellainen eteen osui. Mutta voi miten vaikeata on löytää kenkiä, jos vaatimuslista näyttää tältä:
- mustat, ei ainakaan hirveästi mitään krumeluureja
- umpikärkinen, ei sandaali
- ei ballerinakärkiä
- toisaalta ei myös niitä "piikkikärkiä", ne näyttävät minusta järkyttäviltä
- korkoa tarpeeksi, muttei ihan tolkuttomasti
- korko ei saisi olla paksu eikä varsinkaan kiilakorko, muttei toisaalta ihan hirvittävä piikkikään
-koron pitäisi olla suora eikä sellainen ihme vempula kuin esim. tässä
- ja jos vielä löytyisi sopuhinnalla, niin ei olisi pahitteeksi, mutta hinnasta voi aina tinkiä, noista muista ei niinkään.

Kävin tänään eräässä kenkäkaupassa katselemassa ja sovittamassa, mutta huonoin tuloksin. Kokeilin puolen tusinaa mallia, hylkäsin suoraan hyllystä kymmenkunta ja lopputulos oli se, että kävelin kaupasta ulos tyhjin käsin. Olin masentunut, missä ovat ne tavalliset, mustat, korolliset avokkaat, joita voi käyttää kymmenen vuotta eivätkä ne sittenkään näytä aataminaikuisilta. Tai jos ei sellaisia, niin ainakin sopivannäköiset juhlakengät näihin yksiin juhliin. Mutta kun ei.

Piipahdin samalla reissulla myös Seppälässä ja miten kävikään, mutta heti oven vieressä oli pöydällä juuri sellaiset kengät mitä haluan. Paitsi että ne olivat tulipunaiset. Ja korkoakin aika tavalla. Ajattelin jo, että jospas hankkisi samansävyisen huivin, niin kyllähän nuo punaiset kengät menisivät, mutta huivia etsiessäni silmiini osui tismalleen sama kenkämalli mustana. Oi onnea!
Ja ei kun sovittamaan. Sopiva koko löytyi tai ainakin melkein sopiva, minun pitää keksiä vielä että miten saan pikkuisen lisää tavaraa kantapään taakse, koska kengät hölskyvät kantapäästä kävellessä. Numeroa pienempi koko jo litisti varpaani kuoliaiksi, joten se ei kelpaa ratkaisuksi. Noo, se on pikkujuttu se.
Kengät ovat siis mustat, aivan yksinkertaiset, ei mitään koristuksia, vain mustaa (keino)nahkaa. Kärki on melko pyöreä, muttei yhtä muodoton kuin ballerinakärki vaan juuri sellainen sopiva. Korko ei ole piikkikorko, mutta on melkein kuitenkin, se on sellainen hauska, alkaa melko leveänä ylhäältä, mutta kapenee hyvin kapeaksi alas päin.
Parhaan yllätyksen koin siinä vaiheessa kun vilkaisin kenkien hintalappua: 24,95. Ne kenkäkaupassa sovittamani kengät olivat hintahaitaria 40-100 euroa, niin että tuohan on käytännöllisesti katsoen ilmaista. Ja sama se vaikkeivät kovin kauaa kestäisikään, kunhan nyt edes nämä yhden juhlat.

Luoja yksi tietää miten tulen selviämään nuo jalassa, koska korkoa on kuitenkin lähemmäs kymmenen senttiä...
Onneksi DI:ssä sentään on kunnon korkokenkävara, ettei sitä tarvitse katsella alaspäin.

Migreenin hoidon uudet tuulet

Minulla oli tänään lääkäri, kypsyin viikonloppuna lopullisesti tuohon migreeniin ja siihen harmiin, mitä se aiheuttaa. Sain opiskelijaterveydenhuollosta peruutusajan jo heti tälle päivälle, joten ei muuta kuin sinne puimaan ongelmia.
Oikeastaan ainoa ongelma on se, että tällä hetkellä käytössä oleva kohtauslääkkeeni Almogran (12,5 mg almotriptaani) ei tahdo pitää kipua pois riittävän kauaa siihen nähden, että sitä saa ottaa vain kaksi tablettia vuorokaudessa. Muuten Almogran on kiva lääke, edullinen eikä aiheuta juuri mitään sivuoireita. Toista oli edellisen lääkkeen, Zomigin (5 mg tsolmitriptaani) kanssa, varsinkin sivuoireet saattoivat olla pahoja ja sen takia se vaihdettiinkin.
Toinen ongelma tietysti on se, että käyttämäni estolääkitys ei estä kohtauksia täysin, vaikka onkin lyhentänyt ja helpottanut niitä selkeästi.

Pelkäsin, että lekuri alkaisi ensimmäiseksi ehdotella ehkäisypillerini vaihtoa johonkin toiseen. Kenties minipilleriin jota vuosi sitten kokeilin hetken aikaa huonolla menestyksellä tai ehkäisyrenkaaseen, jonka hormonipitoisuus on pieni ja hormonineritys tasaista, mutta sitäkin kokeilin eikä sekään ole minun juttuni. Nykyistä pillerimerkkiä olen kuitenkin syönyt 5 vuotta ja se sopii minulle muuten kuin nenä päähän. Eikä ole niin sanottua että migreeni johtuisi pillereistä.

Mutta lääkäripä ei puuttunut lainkaan tuohon ehkäisypuoleen vaan kaivoi kaapistaan heti ensimmäiseksi uuden lääkkeen kokeiltavaksi. Kyse on Migard-nimisestä lääkkeestä, 2,5-milligrammainen frovatriptaani. Sen vaikutusaika (tai miksi se sitä nyt varsinaisesti nimitti) on huimasti pidempi kuin muiden triptaanien, kuten almotriptaanin. Almotriptaanin vaikutusajaksi oli mainoslehtisessä merkitty 3,5 tuntia, kun frovatriptaanin olisi jopa huimat 26 tuntia. Ero on siis aivan huima ja juuri tämän vuoksi lääkäri epäilikin, että tällaisesta pitkävaikutteisesta lääkkeestä voisi olla minulle apua.
Koska kyse on siis tosiaan aika uudesta tuotteesta, minä olen kuulemma ensimmäinen koekaniini ja lupasin loppuvuodesta ilmoitella, että miten minun on tämän Migardin kanssa käynyt. Sain lääkäriltä parin tabletin näytepakkauksen ja reseptin kuudelle lisätabletille ja katson nyt parien kuukautisten ajan, että miltä tuo uusi lääke tuntuu. Estolääkitykselle ei tässä vaiheessa tehty vielä mitään ja tiedä häntä että tehdäänkökään. Se jää nähtäväksi.

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Pähkinä, muttei purtavaksi

Viikonloppuna luin jostakin pikku-jutun jostakin, mitä kustuttiin pesupähkinöiksi. Siinä sanottiin, että ideana on laittaa puutama pähkinä pesupussiin ja pesukoneeseen, niistä irtoaa saponiinia, joka on periaatteessa luonnon saippua ja sillä tavalla pyykki sitten puhdistuu luonnonmukaisesti ja ilman keinotekoisia kemikaaleja. Myyjäksi mainittiin Ruohonjuuri-ekokaupat.

Kuulosti juuri niin pöljältä että se saattaisi jopa toimia. Päätin siis marssia tänään paikalliseen Ruohonjuureen ostamaan pesupähkinöitä. 350 gramman paketti Samu-pesupähkinöitä maksoi reilun 8 euroa, yhtä koneellista varten tarvitaan 4-5 kuoren puolikasta ja jos pesee alle 60 asteessa, samoja kuoria voi käyttää kahdesti. Kuoria on paketissa paljon, joten tuo riittää hamaan tulevaisuuteen.

Insinööri on aina insinööri, joten pähkinät piti tietysti laittaa testiin. Tuhrin kaksi valkoista kangasliinaa kymmenellä eri aineella ja pesin toisen pähkinöillä, toisen Omon Black Velvetillä. Kummassakin testissä tahrat olivat melko tuoreita kun laitoin liinan pesuun. 40 astetta, tekokuituohjelma puolella täytöllä ja 800rpm linkous kummassakin. Ja tulokset ovat tässä:
1. Funlight-mehu. Lähti 100% pois sekä pähkinöillä että Omolla
2. Sinappi. Aivan aavistuksen jäi keltaista väriä kumpaankin liinaan, pähkinäliinaan ehkä karvan verran enemmän.
3. Vadelmamarmeladi. Kumpaankin liinaan jäi tahra, Omo-liinaan ehkä hieman vaaleampi.
4. Oranssi huomiotussi. Omolla lähti täydellisesti, pähkinäliinaan jäi väriä.
5. Puuväri. Pähkinäliinassa aavistus väriä jäljellä, Omo-liina puhdas.
6. Kuulakärkikynä. Ei lähtenyt kummastakaan.
7. Huulipuna. Omo-liinasta lähti huulilla tehty "pusujälki" pois, pähkinäliinasta ei lähtenyt. Suoraan huulipunalla sotkettu jälki pysyi kummassakin.
8. Cliniquen meikkivoide. Ei lähtenyt kummastakaan [se ei lähde naamastakaan ilman tärpättiä :) ]
9. Luomiväri. Pähkinäliinaan jäi vähän sinistä väriä, Omo-liina puhdas.
10. "Öljyä", mitä lienee, irtosi liinaan kun pyyhkäisin sillä toimistotuolin jalkaa. Ei lähtenyt kummastakaan.

Hmm, ehkä pitäisi vielä tehdä testi ilman mitään pesuaineita eli mitä pelkkä vesi puhdistaa...

Mutta ei tuo nyt ihan toivottomalta vaikuttanut, ei jäänyt kovinkaan paljoa Omoa huonommaksi. Käytän nuo pähkinät kyllä mielelläni, voihan tahrojen kanssa käyttää jotain esikäsittelyainetta kuten tavallistenkin pesuaineiden kanssa. Ihan niin vihertäväksi en ole vielä muuttunut ettäkö kokonaan luopuisin kemikaaleista. Sitä paitsi tässäkään eivät olleet taustalla vihreät arvot vaan raha. Oma kukkaro lähinnä, mutta onhan se kiva jos siinä samalla säästää vähän luontoa.

Saaliina sieniä

Viikonloppu maalla on nyt takana, palasin eilen takaisin sivistyksen pariin. Tosin reissu olisi voinut mennä vähän paremminkin.
Suurin plussapuoli oli se, että jo heti perjantaina kauniin ja lämpimän sään innoittamana lähdin sienestämään. Saaliina muutama kanttarelli ja parisen litraa suppilovahveroita. Kuitenkin vähän nuukanlaisesti näytti noita suppiksia olevan, mahdanko olla edelleen liian aikaisessa vai onko tänä vuonna sitten heikompi vuosi? Tai ehkä syynä on yksinkertaisesti se, että olin liikkeellä yksin. Kaksi silmäparia kuitenkin näkee aina enemmän kuin yksi eikä ole kerta eikä kaksi kun siskon kanssa sienimetsällä toinen on löytänyt jotakin, jonka ohi toinen on tyynesti kävellyt. Ja retken paras puoli oli se, että hirvikärpäset loistivat poissaolollaan! En voi ymmärtää, eihän vielä ole niin kovia yöpakkasia ollut että ne olisivat kuolleet ja taatusti liikuin sellaisissa paikoissa, missä hirvikärpäsiä on normaalisti ihan omiksi tarpeiksi. Mutta ei, ei ainoatakaan näkynyt koko viikonloppuna.

Lauantaina sitten sateli aamupäivästä, joten olin entistä tyytyväisempi perjantain sieniretkestä. Iltapäiväksi kuitenkin selkeni ja pääsin ulkoilemaan noin muuten. Lauantain harmillisempi asia sitten on taas iskenyt migreeni, joka ei tahtonut talttua millään. Otin illan mittaan kaksi Almogrania, ne jotka minulla oli mukana ja silti oli kurja olo, päätä särki ja oksetti. Menin jo yhdeksän jälkeen nukkumaankin, kun en jaksanut enää pysytellä jalkeillakaan.
Sunnuntaiaamuna totesin herätessäni, että taas särkee ja nyt on lääkkeetkin loppu. Voiko päivä huonommin enää alkaakaan? Eipä juuri. Isä tiesi kertoa että paikallinen apteekki on nykyisin sunnuntaisinkin auki, joten ei tarvinnut lähteä Hyvinkäälle asti, kuten joskus. Ikävä puoli asiassa vain oli se, että heräsin ennen yhdeksää ja apteekki aukesi vasta yhdeltätoista! Grrrreat... Mutta sain onneksi lääkkeeni ja se tehosikin nopsasti.

perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Systerin dippa!

Noin! Urheasti raahauduimme DI:n kanssa 8.15 (tai ainakin 8.18) TTY:lle kuuntelemaan siskon esitystä diplomityöstään: elektronisten liitäntälaitteiden ympäristövaikutuksista ja elinkaarisuunnittelusta. Tai mikä hitto sen työn virallinen nimi nyt oli, mutta joka tapauksessa siis virranrajoittimista, valaistuksesta ja niiden ympäristönäkökohdista. Se sitten valmistuu marraskuussa, mikä on hienoa.

Ja nyt ei muuta kuin nokka kohti etelä-Suomea. Adios!

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Viikonloppua odotellessa

Koska se sama flunssa, jota DI poti viime viikolla ei ole ainakaan toistaiseksi tarttunut minuun, päätin lähteä viikonlopuksi kotona käymään. Sienimetsä houkuttaa jälleen, jos niitä suppilovahveroita olisi nyt runsaammin. Ilmatieteenlaitos lupaa ainakin toistaiseksi Vantaalle poutaa viikonlopuksi, mikä tietysti on hitsin hieno asia.
Soittelin tänään isälle ja varmistin että ovat viikonlopun kotona. Kuulemma ovat ja lupasihan tuo tulla minut junalta hakemaankin, mutta on taas kuulemma ongelmia hengittämisen kanssa. On se sitten kumma, kun isä nyt on suunnilleen kerran kuukaudessa tai parissa viikon päivät tai vähän pidempään sairaalassa saman vaivan takia ja siellä se saadaan kuntoon, mutta sitten kotioloissa se happitasapaino ei pysy millään vaikka on happiviikset ja vaikka mitkä.

Olisin lähtenyt jo tänään, mutta huomisaamuna on siskon diplomityön esittely TTY:llä ja lupasin mennä sen kuuntelemaan. Onhan se sentään hienoa kun systeri valmistuu. Kai sitä vielä itsekin joskus... Onpahan vain niin epäkristilliseen aikaan kuin 8.15, mietin vain että millä ihmeellä pääsen ylös seitsemältä? Viime aikoina ei ole tarvinnut kovin aikaisin herätä ja aamuherääminen on muutenkin minulle niin tuskallisen vaikeata.

maanantaina, lokakuuta 01, 2007

Lokakuun ukkonen

Heräsin tänään jostain syystä puoli 7 aamulla enkä saanut heti nukuttua. Yhtäkkiä verojen takaa ulkoa näkyi välähdys, juuri sellainen kuin salama olisi välähtänyt. Luulin nähneeni näkyjä. Menin kuitenkin katsomaan verojen välistä, miltä ulkona näyttää. Siellä oli sumua, vielä pimeätä ja vettä satoi ainakin vähäsen. Välähdyksiä näkyi enemmänkin, joskus kuului vähäistä jyrinääkin. Ihan oikeasti ukkonen! On tämäkin, lokakuun ensimmäinen päivä ja ukkostaa! Kaikkea sitä onkin.