tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Lisää pikkuasioita

Päässä ei pyöri mitään suurempaa, vain pikkujuttuja, niin että raapustellaan niitä sitten.

1. elämän pieniä iloja: heräät aamuyöstä etkä tiedä mitä kello on. Väsyttää tuhottomasti ja ajattelet, että jos herätys pärähtää päälle piankin, et ikimaailmassa jaksa punnertaa itseäsi ylös sängystä. Napsautat kännykkään valot päälle ja katsot mitä kello on. Jippii! Se on vasta puoli 5, vielä saa nukkua monta ihanaa tuntia! Käännät kylkeä, vedät peiton huolellisesti jaloille ja jatkat uniasi.

2. elämän pieniä kysymyksiä: miksi niitä lapsia ei voi laittaa turvavöihin auton takapenkillä? Tämän aamun bussi oli sen verran korkea, että pystyin hyvin vakoilemaan kanssa-autoilijoita. Parikin autoa tuli tänä aamuna näköetäisyydelle, jossa oli kouluikäisiä lapsia (ei siis enää mitään turvaistuinta tarvitsevia) takapenkillä ja ilman turvavöitä. Toisessa ei kyllä ollut kuljettajallakaan, toista en ehtinyt nähdä. Mitä jos tapahtuu jotakin? Mitä jos joku ajaa perään? Mitä jos tuleekin takatalvi ja saadaan vielä liukkaita kelejä ja joku luistelee suoraan keulan eteen? Mitä jos tulee muuten vain äkkipysäys? Hirvi, peura, toinen auto, pyöräilijä?
Meikäläisen vanhemmat ovat opettaneet pienestä pitäen käyttämään turvavyötä, se on nykyisin jo melkein refleksi: istut autoon, turvavyö kiinni. Siinä ei ole mitään sen ihmeellisempää. Ja en ehkä voi sanoa turvavyön pelastaneen henkeäni, mutta pelasti se kerran vakavalta loukkaantumiselta, siitä olen varma.

3. miehiin tai ainakin DI:hin pitäisi saada sellainen kytkin, joka katkaisisi ylimääräisen verenkierron aivoista, varsinkin sieltä työasiaosastolta ja siirtäisi veret jonnekin ihan muualle. Mistä tällaisia lisävarusteita voi ostaa?

4. DI menee tänään sairaalaan näyttämään viime kesänä revittyä huultaan. Huuli parantui silloin kesällä ihan hyvin ja on ihan siistin näköinen nytkin, hieman tietysti toispuolisen näköinen kun alahuulen toiselta puolelta puuttuu palanen. Saa nähdä mitä ne aikovat sille tehdä, luulen että DI joutuu leikkauspöydälle. Se on pieni ongelma, mutta luultavasti ja toivottavasti myös helposti korjattavissa.

5. tuossa eilen mietiskelin, että kun sisko nyt asuu siellä kotona ja on sinkku, niin jossain vaiheessa varmaan uusiin miehiin törmäillessään tulee puhetta asumisestakin. Ehkä käydään seuraavankaltainen keskustelu:
Mies: Mites sä asut?
Sisko: Ööö... tuolla Nurmijärven peräkorvessa.
Mies: Eiku mä tarkoitin, että onks se kerrostalo vai rivari vai omakotitalo vai mikä?
Sisko: Ööö... se on maalais... eiku siis omakotitalo
Mies: Aha, okei, onks se isokin?
Sisko: Ööö... kyllä sinne asumaan mahtuu.
Mies: Paljo neliöitä?
Sisko: Öööö... Öööö... joku pari sataa...
Mies: No ei se sit mikään ihan mummonmökki oo
Sisko: Joo ei
Mies: Onko paljon huoneita? Sauna?
Sisko: Ööö... no 6 huonetta ja sauna. Ja pesuhuone ja leivintupa. Ja autotalli.
Mies: Ohhoh! Omistatsä sen itse? Paljo on velkaa?
Sisko: Ööö... Ööö... siis joo, tavallaan omistan itse. Ainakin osan. Ja velkaa ei oo oikeastaan yhtään.

Tässä vaiheessa alkaa melkein miehellä kuin miehellä vilistä taalankuvat silmissä. Mutta keskustelun seuraava pätkä saattaa hieman hillitä intoa:
Mies: Asutsä siellä yksin?
Sisko: Ööö... en.
Mies: No perhees kanssako?
Sisko: Ööö... no niinkin voi tietysti sanoa, mä asun siellä mummoni kanssa.
Mies: Täh?
Sisko: Nii.
Mies: (puree hammasta ja yrittää unohtaa seniiliksi luulemansa muorin) No onks se talo kuin vanha?
Sisko: Ööö... se on joskus 60-luvulla rakennettu, ei ihan tuore siis. Remppaa riittää kyllä.
(mies juoksee karkuun)

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Muutama pikku juttu viikonlopusta

1. Kun veli alkoi vaihtaa autoon ensimmäistä rengasta, huomasimme ettei meillä ollut minkäänlaista rasvaa, jolla olisi hyvä sipaista pultit. Sisko totesi siihen, että silloin kun hän sitä takakonttia tyhjensi, siellä oli jokin suihkepullo jotakin, mutta mistäpä hän olisi ymmärtänyt että sitä tarvitaan. He lähtivät läheiseen autotarvikeliikkeeseen ostamaan sopivaa tököttiä ja minä jäin siihen auton luo irrottamaan muttereita. Sanoin heille että pitäisivät kiirettä, sillä jos kauan kuhnaavat kaupassa, on tässä meikäläisen riesana kohta tusinoittain miehiä irvimässä nuoren naisen renkaanvaihtoa. Ja takakontissa on edelleen se kirves, niin että irviminen kyllä loppuisi lyhyeen... He lupasivat pitää kiirettä eikä henkilövahinkoja tapahtunut.

2. Isän tavaroidensäilytysjärjestelmä ei välttämättä olekaan niin umpimähkäinen kuin äkkiä voisi kuvitella. Pumpun ilmaukseen tarvittavat putket ja tiivisteteippi löytyivät kätevästi pumppuhuoneesta eli juuri sieltä, missä niitä tarvitaankin. Kuvitelkaa nyt, pumppu ilmataan ehkä pari kertaa vuodessa, siinä ajassa ehtivät letkut ja teipit ja muut hukkua moneen kertaan, jos niitä lähtee kiikuttamaan jonnekin "parempaan paikkaan".
Samoin kävi myös öljysäiliön kannen kanssa, toisen säiliön kansi oli sen verran tiukassa, ettei veli saanut sitä käsivoimin auki vaan pyysi meitä tuomaan jonkin lankunpätkän, jolla saisi avitettua. Siitä ihan portaan vierestä löytyi lankunpätkä, jonka me luokittelisimme jätelaudaksi. Sillä veli sai kannen auki helpostikin ja alkoi siinä sitten katsella sitä lankunpätkää: "Tämä taitaa olla ihan tätä varten tehty, kun tuo toinen pää on juuri sopivasti kavennettu, että se mahtuu tuohon väliin."
Niin että kai meidän täytyy isän tavaroita läpikäydessä tehdä tarkat dokumentit siitä, mikä turhannäköinen laudanpätkä oli minkäkin tynnyrin vieressä... Ties vaikka joskus tarvitsisi sitäkin tietoa.

sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

Oodi keväälle, kesärenkaille ja kuolleelle kameralle

Se on nyt kevät, KEVÄT! Jippii! Sitä kevättä ei huomaa kunnolla ennen kuin lähtee käymään maalla. Perjantai-iltana hyppäsin kotipihassa autosta pois ja vetäisin keuhkot täyteen tuoksuvaa kevätilmaa. Iltasella vanhaa lenkkiäni kierrellessä olisin halunnut käydä huvikseni pellossa pyörimässä, kun se maa tuoksui niin hyvältä. Killat ja valkovuokot kukkivat niin että nurmikko on paikoin sininen tai valkoinen. Tänään näytti jo siltä, että pihan lehtikuusi alkaa tunkea vihreää. Ja lauantaina pääsimme mummun kanssa puutarhahommiin, kun istutimme ne messuilta ostamani tiikerinliljan sipulit.

Ikävääkin sattui viikonloppuna. Tuorein kuolonuhri on kamerani. Onnistuin pudottamaan sen pöydältä lattialle ja sepäs meni rikki. En voi ymmärtää, ei se nyt niin korkea pöytä ollut ja allakin oli paksu matto, mutta putoamiskulma taisi olla sopiva. Kamerassa taisi olla vuoden takuu, mutta se meni umpeen viime kuussa. Kotivakuutustakin mietimme siskon kanssa (siis sehän oli tietenkin isän vanha kamera...), mutta omavastuu taitaa olla enemmän kuin kameran nykyhinta. Eli ei auta kuin kirjata tappiot, ostaa ensi kuussa uusi kamera ja syödä makaronia. Great. Mahtaiskohan sitä raaskia ostaa Canonin? Toisaalta se Olympuksen muistikortti ei mene vissiin Canoniin eli joutuisi ostamaan muistikortinkin. Ellei DI:n kivikautisessa Canonissa ole sopivaa muistikorttia.

Eilen kävimme veljen luona Keravalla vaihdattamassa kesärenkaat autoon. Korjaus: veli vaihtoi malliksi yhden renkaan ja sisko loput, minäkin tuusasin yhden renkaan kanssa. Niin että ensi syksynä ei systerin tarvitse vaivata ketään renkaanvaihdon kanssa. Ja ilmanpaineidenkin tsekkaus onnistuu. Nyt ei kukaan systerin tuleva mies voi livistää kotitöistä sillä verukkeella, että hän tekee "miesten työt" kuten vaikkapa renkaanvaihdon. Saa vielä miesparka tunkista päähänsä.
Lisäksi poikkesimme kotona veljen kanssa, opetti meille myös pumpun ilmauksen ja tsekattiin muutama muukin hyödyllinen asia. Veli on toiminut joitain vuosia huoltomiehenä eri taloyhtiöissä ja asuu kohtuullisen lähellä, on hyvä tietää, että siskolla ei ole hätätilanteessa apu kaukana.

Tänään oli sitten vuorossa siskon muutto. Eräällä tuttavapariskunnalla oli pakettiauto käytössä, joten suurimman huonekalut saatiin sillä ja paljon tavaraahan sisko on raahannut jo omalla autollaan autollinen kerrallaan. Eli ihan hirveästi tavaraa ei siis ollut enää muutettavana, mutta kyllä siinä sai silti rampata ihan tarpeeksi. Varsinkin kun vanha kämppä oli 4. kerroksessa eikä talossa ole hissiä... Onneksi sitten Nukarin päässä ei ollut edes kunnon kynnystä, niin että siellä päässä ei tarvinnut muuta kuin nostella tavarat autosta melkein suoraan sisälle.

Nyt sisko on sitten käytännöllisesti katsoen nukarilainen, taas! Joillekin työkavereille on kuulemma ollut vähän selittämistä näissä asumisjärjestelyissä, että kun toinen muuttaa mummonsa kanssa yhteen! Mitä omituista siinä muka on... Toinen juttu, mihin olen itsekin törmännyt joskus: kun sanoo vieraalle, että isoäiti on 97-vuotias, kommentti on "Onpas kunnioitettava ikä!", mutta kun kertoo, että se sama muori touhuaa puutarhassa, vaikka vauhti on hidas ja voimat vähissä, tulee kuulijan naamalle epäuskoinen ilme: "Kyllä nyt taidat puhua omiasi". Totta se silti on. Yrtämmehän me sanoa aina, että kyllä me laitetaan ja me tehdään, sano vain mitä tarvitsee, niin silti se itsepäinen olio ei malta pysyä pois töistä. Ja varsinkaan kun pihatöistä on kyse.

Mutta nyt: suihkuun ja kohta sitten nukkumaan. On vähän sellainen olo kuin olisi jyrän alle jäänyt sen muuton jäljiltä. Tuntuu myös siltä, että joka paikassa on hiekkaa,multaa ja muuta sen kukkapenkin kuokkimisen jäljiltä.

perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

Asunto!

DI laittoi juuri äsken viestiä, että uuden asuntomme paperit on nyt allekirjoitettu, 2.5. voi hakea avaimen. Se on nyt sitten varmaa, että me muutamme yhteen ja juuri siihen kämppään mitä kävimme katsomassa. Hienoa!
Ensi viikolla sitten viemään irtisanomispapereita TOASille.

Niiiiin ysäriä

Puhuttinpa eilen illalla DI:n kanssa tietokoneista, minun näet pitäisi hommata uusi kone itselleni. Läppäriä olen suunnitellut, mutta pöytäkoneellakin tulen toimeen. Varsinkin kun ei tarvitse teoriassa ostaa näyttöä, näppistä, hiirtä eikä mitään muutakaan kuin vain keskusyksikkö. Ja jos oikein haluaisi tuunata alkaa, en tarvitsisi kuin emolevyn ja muistia. Koska nuo pelkät keskusyksiköt eivät maksa hävyttömyyksiä, esimerkiksi reilulla parilla sadalla jo saa sellaisen, millä tulen toimeen ihan hyvin, en anna DI:lle sitä iloa, että hän pääsisi ronkkimaan minun koneen sisuksia ja säätäämään. Paha puoli noissa koneissa vain tuntuu olevan se, että kaikissa tulee Vista oletusarvoisesti ja minä taas en Vistaa millään huolisi. Esimerkiksi XP olisi paljon kivempi juttu.

Minähän en kotikonetta kovin kummoiseen tarvitse, tärkeintä on, että pystyn sillä tekemään koulujuttujani. Käytännössä siis jokin yksinkertainen C++-kääntäjä ja toimisto-ohjelmat. Toinen tärkeä juttu on se, että pystyn muokkaamaan helposti html-sivuja. Notepad on edelleen ihan kuningassofta html:n kanssa rääpimiseen, varsinkaan kun ne minun html:t sun muut eivät niin monimutkaisia ole. Ja kolmas tärkeä asia on jonkinlaiset kuvankäsittelyvalmiudet. Niin ja että nettisurffailu onnistuu. Eli siinäpä ne, mitään über-tykkiä en siis todellakaan tarvitse.

Varsinkin tuosta html:stä ja sen muokkaamisesta kehitimme eilen väittelyn DI:n kanssa. Hän suorastaan nauroi minun väitteelleni siitä, miten Windowsin notepad on paras siihen hommaan. Olen jonkin verran nyt tehnyt noita sivuja DI:n Ubuntu-koneella ja siinä on tekstieditorina joku Gedit. No, se on käyttökelpoinen, mutta mielestäni kömpelö. Ja minä en voi sietää sitä, että jokin paljon tarvitsemani asia on kömpelö. Mutta kun Geditissä (ja muissa varta vasten html:ää varten kehitetyissä editoreissa) on hienoja ominaisuuksia, ne värjäävät tekstiä ja sillä tavalla voi erottaa mikä on tagi ja mikä taas tekstiä... Voi turskan perskarvat, jos ei ilman värejä osaa erottaa tageja tekstistä tai kirjoittaa lopetustageja, ei ole kyllä mitään asiaa html:n pariin! Kymmenvuotiaat pikkutytöt käyttävät värillisiä kuulakärkikyniä kirjoittaessaan ja minä olen kohta kolmenkymmenen ja päässyt siitä iästä jo ohitse. Musta teksti valkoisella pohjalla on maailmankaikkeuden paras ratkaisu.

Olen kuulemma vanhanaikainen, notepadin käyttö on kuulemma niin yhdeksänkymmentä-lukua. Niin olenkin, mutta minulla on siihen hyvät perustelut. Joudun töissä opettelemaan kaikenmoista uutta jatkuvasti, siellä tulee sitä hype-it:tä käytyä läpi ihan riittämiin, joten en viitsi enää harrastusten vuoksi kiusaantua. Ei minun harrastukseni ole niin vaativaa koodia, että tarvitsisin mitään ihme-editoreja siihen. "Keep it simple, stupid" sopii oikein hyvin tunnuslauseeksi minulle. Intimme siinä jonkin aikaa DI:n kanssa keskenämme, ihan noin leikkimielellä.

Pääsin kuitenkin iskemään takaisin kun DI surffasi Dilbertin sivuille pitkästä aikaa. Jo alkoi valitus: "Mit-vit?! Dilbert on värillinen? Mistä lähtien siinä värit on ollut? Ja jotain ihme animaatioita ja web2.0:aa ja mitä kaikkea muuta?! Pyhäinhäväistys! Apua!"
Mutta onhan nyt sentään mustavalkosarjakuvat NIIIN ysäriä. Värit ja animaatiot ovat nykypäivää ja web2.0 kaikkein suurin hitti mitä kuvitella saattaa. Niin että kukas nyt on vanhanaikainen ja kaavoihinsa kangistunut? :)

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Visiitti kirjastossa

Enpäs olekaan pitkään aikaan käynyt Hervannan kirjastossa. Minulla oli kuukausimääriä lainassa muutama kirja, joita vain uusin aina netin kautta, mutten saanut palautettua kirjastoon asti. Ehkä syy on osittain se, että nyt kun olen töissä keskustassa ja asun (lue: majailen DI:n luona) pohjois-Hervannassa, harvoin tulee sitten mentyä sinne kirjastolle asti. Kaupassakin käyn yleensä keskustassa. Toista se oli silloin kun olin Hermiassa töissä, kirjasto oli käytännöllisesti katsoen työmatkan varrella! Nyt kuitenkin kirjojen maksimiuusintamäärä oli tullut täyteen ja oli pakko raahautua kirjastoon asti.

Kirjastossa on aika usein poistokirjahylly, josta saa ostaa itselleen 50 sentillä kirjaston valikoimistaan poistamia kirjoja. Selaan sen yleensä läpi, vaikka harvoin sieltä mitään on tarttunut matkaan. Tällä kertaa olin kuitenkin onnekas ja löysin Laila Hietamiehen Myrskypilvet. Se kuuluu Sonja-sarjaan, on sen kolmas osa eikä minulla sitä vielä toistaiseksi omassa hyllyssä ole, vaikka olen sen pariin kertaan lukenutkin. Äidiltä se taitaa löytyä. Joskus aiemmin ostin sieltä myös Toijanniemen kirjan Äitinsä tytär, mutta nämä kaksi taitavatkin sitten olla ainoita, mitä olen siitä poistohyllystä haalinut itselleni.
Vanhoja, kellertäviä ja kuluneitahan ne poistokirjat ovat, mutta eivät mitään irtolehtipainoksia sentään. Ja itse asiassa kellertäviä sivuja kuluunottamatta aika siistissäkin kunnossa ovat. Asiaa tietysti auttaa kansien päällystys.

Ihan lainauspuolelta mukaan tarttui Nummisuutarit. Olen viime kesänä harmitellut sitä, kun en ole lukenut Kiveltä muuta kuin Seitsemän veljestä, mutta nyt tulee sekin puute korjattua. Se näytti niin ohuelta ja pieneltä kirjalta, että tulee varmasti luettua nopeasti. Tjaa, taidan muuten ottaa sen mukaan viikonloppuna, kun lähden kotona käymään. Sopii hyvin Nurmijärven-matkan lukemisiksi :)

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Pappa betalar

Olin maanantaina Marusekissa lounaalla. Koska lähdin syömään vasta jossain tuossa yhden korvilla, siellä ei ollut tungosta. Takanani olevassa pöydässä istui kaksi ihmistä, mies ja nuori nainen, en kiinnittänyt heihin huomiota sisään tullessani. Kun he olivat lähdössä ja pyysivät laskua, tarjoilija kysyi maksetaanko samasta vai erikseen. Mies naurahti siihen, että isä maksaa, laita samasta vain.

Minulla kävi joskus mielessä, että jos saisin houkuteltua isän joskus Tampereelle, niin olisin vienyt hänet syömään jonnekin. Ei Marusekiin, japanilainen ruoka olisi voinut olla himpun verran eksoottista, mutta olisihan noita muitakin ravintoloita ollut: Katupoika, Harald, Coyote... Menemättä kuitenkin jäi.

Mutta jos olisin hankkinut ajokortin silloin kun isä eli ja isä olisi missään määrin auttanut auton hankinnassa, olisin satavarmasti hankkinut auton takalasiin tarran "Isi sponssaa".

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Arn - tempelriddaren

Kävimme eilen DI:n kanssa katsomassa ruotsalaiselokuvan Arn - temppeliritari, kun se meni vielä paikallisessa elokuvateatterissa. Leffa pohjautuu Jan Guilloun mega-suosittuun ristiretkitrilogiaan (Tie Jerusalemiin, Temppeliritari, Pohjoinen valtakunta), joka kuuluu myös minun suosikkeihin. Olen lukenut kaikki nuo kolme kirjaa useampaankin kertaan ja myös niiden löyhän jatko-osan, Arnin perinnön. Itse pidän eniten ensimmäisestä ja viimeisestä osasta, keskimmäinen keskittyy liikaa sotimiseen ja politikointiin. Hyvä kirja tietysti sekin, muttei ihan minun makuuni.

Olin innoissani kun kuulin kirjasarjasta tehtävän elokuvaa, mutta nyt kun se vihdoin tuli teattereihin, aloin pelätä että jos se onkin ihan surkea, kuten elokuvilla on usein tapana olla kirjoihin verrattuna. Noh, ei se nyt ihan tyystin surkea ollut. Ei siinä tietenkään oltu pilkuntarkasti noudatettu kirjan kaikkia yksityiskohtia, mutta pääosin kyllä tapahtumat olivat tuttuja.
Pääosan näyttelijästä en kyllä pitänyt himpun vertaa. Joakim Nätterqvist oli ehkä omalla tavallaan poikamainen, mikä sopii Arnin kuvaukseen, mutta niin pahuksen jäykän ja ilmeettömän oloinen. Muut näyttelijät olivat kyllä sitten hyviä.

Tämä ensimmäinen elokuva kattoi kirjasarjan ensimmäisen ja toisen osan, IMDB:n mukaan viimeisestä kirjasta on ilmeisesti tulossa oma elokuvansa kesän jälkeen. Mielenkiintoista, koska ise pidän eniten juuri siitä viimeisestä osasta. Itse asiassa se on minulla juuri nyt lukemisen alla, ostin siitä suomenkielisen version itselleni. Aiemmin olen hankkinut ensimmäisen ja viimeisen osan ruotsinkielisenä.

Mitä tulee kirjasarjaan, en yhtään ihmettele että se on ollut äärimmäisen suosittu Ruotsissa. Kertoohan se Ruotsin historiasta, siitä miten valtakunta varsinaisesti syntyi erillisistä alueista. Lisäksi Guillou kirjoittaa varsin kansanomaisesti, kirjoitustyylissä on jotain samaa kuin lempikirjailijani Kaari Utrion tyylissä. Ja historiastahan he kirjoittavat molemmat!

sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

Hautajaisista yleisesti

Herättelinpä eräällä nettipalstalla keskustelua siitä, että voiko nainen olla kantamassa vainajan arkkua ja että ovatko muut kävijät moista nähneet. Itselleni nimittäin osui silmiin hautajaisasioita lukiessani lause, jossa sanottiin "yleensä kantajat ovat miehiä". Siis YLEENSÄ, ei välttämättä aina.
Itse en ole koskaan kuullut saati nähnyt että naisia olisi kantamassa, mutta mitä sitä keskustelua seurailin, ei se ole missään määrin kiellettyä eikä välttämättä hirvittävän harvinaistakaan. Moni keskustelija sanoi olleensa hautajaisissa, joissa osa kantajista oli naisia, joskus jopa kaikki. Muutama kertoi myös itse olleensa kantamassa milloin äitiään, isäänsä, mummoaan, muuta läheistään. Mitään esteitä kantamiselle ei ole, jos vain jaksaa sen fyysisesti ja henkisesti. Siitä se ehkä eniten on kiinni. Jotkut sanoivat, että heillä oli "varmistaja" vierellä kävelemässä siltä varalta, että kantti tai voimat pettävät.

En tarkoita tätä sillä, että minua kaduttaisi etten itse ollut kantamassa isän arkkua. Iso mies ja täyspuinen arkku varmasti painoivat sen verran, että näytti olevan raavailla miehilläkin ihan totisesti tekemistä sen kanssa. Minulla ei olisi riittänyt voimat, luulen ja henkisestä kantistakaan en tiedä, vaikka kovin rauhallisesti hautajaiset otinkin. Lisäksi minulla ja siskolla oli huolehdittavana kukkalaitteet ja mummu. Vaikka epäilen kyllä, että isä ehkä olisi arvostanut eläessään ajatusta siitä, että olisimme siskon kanssa kantamassa.

Samaisessa hautajaisketjussa sain myös selvityksen siihen, miksi isän arkku kannettiin autoon ja se lähti heti suoraan tuhkattavaksi. Ihmettelin tuota vähän silloin, koska aiemmin olen ollut hautajaisissa, jossa tuhkattavaksi toimitettava vainaja jätetään kappeliin ja se siirretään sieltä sitten ajallaan krematorioon. Ajattelin kuitenkin, että jos tuo nyt sitten on kyseisen hautaustoimiston tapa tai seurakunnan toive.
Mutta ei se ole pelkästään sitä, vaan sitä kuulemma tehdään paljonkin sen takia, että omaiset tosiaan saavat ihan konkreettisesti saatella läheisensä viimeiselle matkalle. Kappeliin jättäminen ja pois lähteminen aiheuttaa vähän sellaisen "käännän selkäni, hylkään"-tunteen. Kas etten itse tuota tajunnut ajatella noin. Sehän on täysin loogista, ymmärrän tuon syyn hyvin. Olisi se itsestäkin tuntunut varmasti pahalta ja näin oli parempi.

Viime aikoina isä on taas pyörinyt mielessä, syytä en tiedä mutta onko se niin tarpeellistakaan tietää. Ehkä jo pelkästään sekin on ihan hyvä syy, että olisi paljon kysyttävää kaikista käytännön asioista, mitä pitäisi hoitaa. Ja kaikenlaisilla kuolemaa käsitteleville tv-ohjelmille olen täysin yliherkkä. DI jonain iltana katsoi jotain Boston Legalin jaksoa, jossa joku vanha mies kuoli ja se sai minut itkemään pitkästä aikaa. Siitä on jo useampia viikkoja, kun katsoimme DI:n kanssa elokuvan Big Fish. Ne jotka ovat sen nähneet voivat varmaan kuvitella millaisen itkukohtauksen sain elokuvan lopussa.

lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Yhteinen koti

Olen ollut niin täpinöissäni flunssan ja puutarhamessujen vuoksi, etten ole muistanut lainkaan kertoa suurinta uutista eiliseltä. Me saamme DI:n kanssa sen asumisoikeusasunnon, jota kävimme katsomassa. Jippii! Meidän pitäisi saada se toukokuun alussa ja ajattelimme irtisanoa nykyiset kämppämme kesäkuun alkuun, joten meillä olisi siinä kuukausi aikaa duunailla muuttoa, ei tarvitse yhden viikonlopun aikana rehkiä itseään henkihieveriin.

Siitä henkihieveristä en sitten tiedä, kun alamme suunnitella sisustamista. Brrh. Minulla on pieni, mutta sitäkin kauheampi epäilys, että DI on minua nirsompi ja se tietää kiertelyä, vertailua, miettimistä ja taas lisää kiertelyä. Minullehan nyt kelpaa melkein mikä tahansa. Ehkä teen taktisesti niin, että nyökyttelen kiltisti vieressä jokaiselle sohvalle ja kirjahyllylle ja kaapille. Tietysti jonkinlaisen veto-oikeuden pidätän itselläni, jos DI jotain täysin minun makuuni soveltumatonta aikoo hankkia. Jotenkin kuitenkin epäilen, että näin ei käy ainakaan kovin montaa kertaa, sen verran samoilla linjoilla kuitenkin tunnumme olevan noissa huonekaluasioissakin.

Lupasin itselleni heittää muuton yhteydessä pois kaikki sellaiset vaatekappaleet, joita en ole edellisen muuton jälkeen käyttänyt. Mikä kumma siinä onkin, ettei niitä vain saa työnnettyä muovipussiin ja UFF:n laatikkoon vaikkei ole käyttänyt vaatetta vuosiin? Vanha farkkupaita, rakas vanha palvelija, voihan sitä vielä joskus tarvita (niin vissiin...), äidin kutoma villatakki kun se on äidin kutoma (ja leventää meikäläisen muutenkin jo leveän ahterin suorastaan suunnattomaksi, haluaako äiti sen takaisin), housut jotka saavat minut näyttämään ylösalaisin käännetyltä päärynältä ja niin edelleen.
Kirjahyllykin saattaisi kaivata läpikäymistä, ainakin vanhat koulukirjat, joita ei enää käytetä samoilla kursseilla voisi heivata mäkeen. Nyt kesää vasten kurssikirjojen myyminen tietysti on vaikeata, ellei peräti mahdotonta, mutta syksyllä niitä voisi kyllä kaupata koulun ilmoitustauluilla. Olen vuosia sitten tehnyt kohtuullisen tilin myymällä vanhoja koulukirjojani, mutta niitä on kertynyt sen jälkeen lisää. Tosin koulukirjat ovat vain pisara meressä siihen nähden miten paljon minulla on romaaneja, hevoskirjoja ja muita. Koska DI:lläkin on kohtuullisesti kirjoja, tulemme tarvitsemaan melkoisesti hyllymetrejä uuteen asuntoomme. Mutta kirjoistahan ei voi koskaan tinkiä, eihän?

Puutarhamessut

Terveisiä puutarhamessuilta! Flunssanpoikanen oli aamulla herätessä sen oloinen, että ajattelin jättää messut ainakin tältä päivältä väliin, mutta aamupala virkisti sen verran että päätin kuitenkin lähteä messuille. Reilut pari tuntia siellä jaksoinkin kierrellä, mutta matkailu- ja keräilymessut toisissa halleissa jäivät käymättä. Siinä puutarhapuolessakin oli jo ihan riittämiin enkä jaksanut enempää.

Ja olihan siellä vaikka mitä ihanaa! Olisipa ollut käytössä messuhallin oven eteen parkkeerattu auto peräkärryineen ja määrättömästi rahaa, olisin ostanut sieltä vaikka mitä kasveja. Nyt jouduin tyytymään siemenpusseihin ja tiikerinliljan sipuleihin, jotka aion viedä mummulle. Hän onkin tiikerinliljoja toivonut pihaan keisarinkruunujen seuraksi. Osa ostamistani siemenistä on niittykukkien siemeniä: ketoneilikkaa, karpaattienkelloa, mäkitervakkoa, verikurjenpolvea, kannusruohoa, kultapalloa ja muita. Niitä suunnittelin vähän pihan ulkopuolelle aidan viereen, ne voisivat menestyä siellä lähes luonnontilaisen heinikon seassa. Eräältä standilta noita niittykukkien siemeniä sai kympillä kymmenen pussia, niin että hintakaan ei päätä huimaa.

Lisäksi ostin muutamia yrttejä, retiisinsiemeniä ja salaattia. Osa niistä menee siskolle Nukarille kylvettäväksi, osan ajattelin istuttaa parvekelaatikkoon täällä kaupungissa. Kävimme nimittäin aamulla DI:n kanssa keskustelua siitä, että mitäpäs jos kasvattaisi yrttejä ja salaattia parvekkeella. Kyllä sitä näemmä tuo mieskin kiinnostuu puutarhuroinnista, kun vetää oikeasta narusta! Tai no, itse asiassa hän sen alunperin puheeksi ottikin.

Ja jos minulla olisi sattunut vahingossa olemaan vajaa kolme tonnia ylimääräistä rahaa, olisin ostanut ruohonleikkurin! Enkä mitä tahansa ruohonleikkuria vaan AutoMowerin, sellaisen itsekseen liikkuvan ja leikkaavan. Juttelin pidemmän aikaa KRaudan myyjän kanssa, heillä oli sellainen näytillä standillaan. Se vaikuttaa kyllä fiksulta vehkeeltä, sompailee itsekseen pitkin pihaa, sen saa ajastettua, se ei vesisateesta kärsi, virran käydessä vähiin se osaa itse liikkua latauspisteeseensä, siinä on varashälytin eli jos se viedään leikkuualueelta pois, se alkaa ulvoa, sen voi kytkeä kiinni kannettavaan tietokoneeseen ja näin päivittää ohjelmiston siihen itse... Siis pääsääntöisesti sellainen, että keväällä nostat sen nurtsille ja syksyllä takaisin sisään. Ihan mieletön vekotin!

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Epäsiveelliset eläimemme

Käykää lukemassa, miten vahingollisia rakkaat kotieläimemme voivatkaan olla lapsille.

Siltä varalta että linkki joskus katoaa, selitän tähän lyhyesti mistä on kyse. Eräässä hevosfoorumissa kirjoitti hevosenomistaja saaneensa vastikään naapuritaloon muuttaneelta perheeltä kirjelappusen, jossa pyydettiin häntä tarhaamaan ruunaansa jossain muualla kuin tien vieressä. Syy tähän oli se, että naapurin lapset kulkevat tietä pitkin kouluun (siis kouluun, ei enää esikouluun tai tarhaan) ja tarhassa oleva ruuna roikottelee sukukalleuksiaan lapsiparkojen nähden. Ei tee hyvää pilttien mielenterveydelle, ei. Piti lapsille kuulemma selittää, että se on hepan umpisuoli.

Foorumissa ehdotettiin ruunalle terapiaa tai ainakin vakavammansävyistä puhuttelua ja jos se ei auta, tulisi elukalle tehdä jonkinlainen munasukka, siveysvyö tai ihan kylmän rauhallisesti kalsarit. Sillä eihän tuollainen irstailu nyt sovi ja vielä lasten nähden. Tulee traumoja pikku pirjopettereille.
Tietysti omistajakin on syypää, koska pitäisihän tarhan aidassa sentään olla asianmukaiset varoituskyltit, kuten "K-18" tai "Varokaa munantuulettajaa". Kyllä maaseudulla on vaarallista lapsiperheiden elää. Varsinkin sitten kun kesä tulee ja naapurin pornolehmät päästetään kirmaamaan laitumelle utareet paljaina keikkuen. Siitä on kuulkaa siveys kaukana!
Juttu sai vähän lisäkäänteitä ja nyt se leviää internetissä kulovalkean lailla muuallakin kuin vain hevosihmisten parissa. Eniten tässä käy sääliksi sitä naapurin rouvaa ja hänen yrityksiään suojella lapsiraukkojaan maailman pahuudelta, joista on tullut yleinen naurunaihe kautta internetin.

Sillä eihän tämä juttu mikään naurunaihe ole. Miten voi maailmassa olla noin luonnosta vieraantuneita aikuisia? Tai miten aikuinen ihminen yrittää kasvattaa lapsiaan noin tynnyrissä? Kai minäkin sitten maalla kasvaneena olen täysin häiriintynyt, mutta minusta on aika luonnollista, että eläimillä on sukukalleudet takajalkojen välissä. Miksei sitä sitten voi lapsille kertoa, että tuo on poikaheppa ja sillä on pippeli, ihan niinkuin iskällä/veljellä, joo-o, se hepan pippeli on vähän isompi?

Itse olen lukenut tuota juttua alusta lähtien, kas kun satun seurailemaan kyseistä foorumia. Oli siinä työpaikalla naurussa pitelemistä, kun ei nyt viitsi työkavereiden edessä saada täyshysteeristä naurukohtausta. Tyydyin siis vain tirskumaan hiljakseen, mikä johti siihen että pelkäsin pidätellyn nauruhalvauksen katkaisevan jonkun verisuonen päästäni ja että päätyisin jonkin kohtauksen saaneena vihannekseksi sairaalan sängyn pohjalle. Siitä tulisi irstaan ruunaparan syntilistaan yksi uusi rivi.

Niiskis

Voi ei, voi ei, VOI EI! Ei ollut kiva herätä aamulla ja todeta, että nenä vuotaa ja kurkku on arka. Eihän tämä voi olla totta, ei kai nyt heti taas iske jotain flunssavirusta kun vasta hädin tuskin edellisestä olen päässyt eroon? No, yritän kyllä kaikin mahdollisin keinoin kieltäytyä mokomasta riesasta, aamulla otin jo flunssalääkkeen, illalla ajattelin jatkaa sipulin, valkosipulin ja viskin voimin. Kyllä se siitä, toivottavasti. Huomenna kuitenkin pitäisi jaksaa kierrellä siellä puutarhamessuilla, joten täytyy toivoa ettei tästä sen kummempaa tule.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Kissakirja

Ostin eilen Akateemisesta kissakirjan. Enkä suinkaan mitä tahansa kissakirjaa, vaan Yann Arthus-Bertrandin kuvakirjan. On siinä vähäsen tekstiäkin, lyhyet tekstit kustakin rodusta. Mutta ne kuvat ovat mielettömiä! Yann A-B on muutenkin suosikkikuvaajiani, hän on kuvannut myös hevosia ja minulla on hänen hevoskirjansakin (teos, jota kuolasin vuoden päivät kirjakaupoissa ja sitten kun se oli tarjouksessa huokeaan neljän kympin hintaan, menin ostamaan sen. Myöhemmin kirjasta tuli pienempi versio, joka on ollut edullisempi). Kissakirja sen sijaan maksoi vain reilun kympin.

Yann A-B:n kuvaustyyli on yksinkertainen, hän kuvaa eläimiä, niin hevosia kuin kissojakin ruskean kankaan edessä, joten kuvissa on vain se kuvattava eläin, joskus omistajakin. Joissakin hevoskuvissa näkyy kyllä hienoj maisemiakin. Ja nämä kissakuvat ovat ihania, aivan IHANIA! Valitettavasti kissakuvia ei taida olla netissä missään, mutta Yann A-B:n hevoskuviin voi tutustua täällä.

Kummatkin kirjat ovat oivallisia päivänpelastajia pahan päivän varalle. Tänään on vähän paha päivä, töissä oli melkoinen kiire koko ajan ja kun kahdelle projektille yrittää tehdä töitä samaan aikaan, niin päähän siinä tahtoo hajota. Onneksi on enää huominen ja sitten on viikonloppu. Olen ihan tyytyväinen, että tämä viikko on ohitse.

keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Tilipäivän shoppailukierros

Eilisen tilipäivän kunniaksi lähdin taas shoppailemaan. Olihan ostoslistaakin kertynyt melkoisesti, kaikenlaista sellaista mitä tarvitsee muttei ihan tulipalokiireellä. Tällä kertaa suurin osa tavarasta oli vaatteita: alusvaatteita, farkut, kauluspaita, t-paita, huivi. Vielä tarvitsisi ostaa jotkut verkkarit/olohousut koti- ja ulkoilukäyttöön ja vyö farkkuihin.

Hauska muuten noista vaateliikkeistä, kävin eilen isompien ketjujen lisäksi myös Adattossa ja Lorellassa, sijaitsevat vierekkäin. Kumpikin tosin on tarkoitettu minua vanhemmille asiakkaille, mutta aina joskus niistä tekee löytöjä. Adatto on ehdoton paikka, jos täytyy löytää suoria housuja, Lorellasta puolestaan voisi kuvitella löytävänsä jakkuja joka lähtöön.
Adatto on varsin pieni liike, mutta palvelu pelaa moitteettomasti. Lorella on tiloiltaan suurempi, mutta minun ikäisen /näköisen asiakkaan on turha kuvitella saavansakaan palvelua. Se on kyllä todella tympeä paikka, mutta farkut löytyi sentään.

Sokoksella poikkesin vain pikaisesti, mutta asiakaspalvelun suhteen yllätyin positiivisesti. Kävin kolmannen kerroksen kirjaosastolla ja ostin pari muistikirjaa. Lähimmällä kassalla oli minua aiemminkin palvellut myyjä, vanhempi ja kieltämättä hieman happamen näköinen nainen. Nähtyään ostokseni hän kysyi, huomasinko eräällä pöydällä samantyyppisiä vihkoja, jos minua kiinnostaisi. Sanoin etten ollut huomannut, olin paahtanut vain ohitse suoraan hyllyjen luokse. Hän lupasi tulla näyttämäänkin niitä ja puhuimme siinä hetken aikaa Paperblankin muistikirjoista. Samaisen myyjän kanssa olemme joskus aiemmin nauraneet Kiroilevalle Siilille, jonka fani hänkin tunnusti olevansa. Täytyy joskus siellä käydessä selvittää myyjän nimi ja laittaa palautetta Sokokselle. Mukavia myyjiä ei ole liian tiheässä.

BTW, joitain aikoja sitten mainitsin että DI sanoi tuovansa minulle tuliaisen viime viikon Hesan reissulta. Kyse ei ollutkaan ihan varsinaisesta tuliaisesta vaan "korruptiolahjasta", jonka hän oli saanut konferenssista. Se oli Marimekon läppärilaukku, kuosina "Pienet kivet" eli käytännössä valkoisella pohjalla mustia palloja. DI:llä itsellään ei ole sille käyttöä eikä hän kuulemma muutenkaan piittaa Marimekosta. En piittaa minäkään, mutta tuo kuosi on kyllä ihan kiva ja vaikkei minulla läppäriä olekaan, niin tuo kelpaa hyvin olkalaukuksi muuten, sinne mahtuu kaikki tarpeellinen. Ja piristää hieman muuten niin mustaa vaatetustani. Sen kunniaksi hankin eilen itselleni valkoisen kaulahuivinkin uuden kevättakkini kanssa käytettäväksi.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Ruumiillista työtä, ai kamala!

Voi että kun lauantaina oli kotona hienonhieno ilma! Lämmintä oli kymmenkunta astetta ja aurinko paistoi. Tuuli kyllä oli aika navakka, niin että ihan ei vielä tehnyt mieli takapihalle aurinkoa ottamaan.
Kävimme päivällä DI:n kanssa vähän rämpimässä metsässä, saalistimme sinivuokkoja. Naapurin nyt jo kuolleella vanhalla emännällä oli kuulemma tapana tuoda mummulle aina nimipäiväksi (15.4.) kimppu sinivuokkoja, vaikka olisi ollut kylmempikin vuosi. Hänellä oli jossain jokin suojainen ja lämmin paikka tiedossa, missä sinivuokot kukkivat aikaisin. No tänä vuonna ei ollut ongelmia myöhäisen talven tai kylmän kevään vuoksi, sinivuokot olivat jo pirteinä avanneet kukkansa ja lämpimimmillä paikoilla jopa valkovuokko oli jo nupulla. Niin mummu sai nimipäiväkukkansa muutaman päivän etukäteen.
Siivoilimme vähän pihaakin, haravointia varten piha oli vielä hieman liian pehmeä, mutta keräilin muutamia suurimpia risuja pois, mitä talven aikana oli pihalle pudonnut ja puhdistimme vesiallasta sen minkä voimme. Vesialtaan poistoputki on tukossa, joten koska siellä oli parikymmentä senttiä vettä pohjalla, emme päässeet putsaamaan sitä kunnolla, kunhan yritimme vain suurimpia lehtiä kalastella pois. Sille poistoputkelle pitäisi tehdä jotakin, kun vain tietäisi mitä... Altaasta lyötyi peräti kolme kappaletta kuolleita hiiriä (tai mitä lienee jyrsijöitä olivatkaan, kaksi taisi olla jotain päästäisiä tai myyriä), yääks! Nyt siellä on lankunpätkä, jota pitkin sinne vahingossa pudonneet pikkueläimet pääsevät pois, jos hoksaavat sen.
Mummukin työllisti meitä, laitoimme kukkapenkkiin uuden muovireunuksen. Se oli kohtuullisen haastava homma, vaikka DI keksi avittaa sitä hommaa lapiolla. Ilman sitä nyhräisimme sen reunuksen kanssa vieläkin! Ei se nyt ihan ole viivottimella vedetty se reunus, mutta ihan hyvä kuitenkin. Lisäksi DI teippasi öljyputken eristeen, josta ilmeisesti jokin lintu oli käynyt nokkimassa eristevillaa pesänpehmikkeeksi. Minunhan se piti tehdä alunperin, mutta herra Itse Ritarillisuus hoiti homman niin, että minä sain kunnian pidellä saksia suurimman osan ajasta. Käyhän se niinkin toki. Ja paha minut periköön, mutta pakko se on tunnustaa, että on se joskus ihan hyödyllistä, kun on "mies talossa". DI taisi kyllä saada mummulta unelmavävyn tittelin kirkkaasti itselleen viimeistään nyt, ellei ole sitä jo aiemmin saanut.

Mutta voi, että siellä riittää hommaa! Osa talon vinttiosan vuorilaudoista alkaa olla sen näköisiä, että kaipaisivat ainakin uutta maalia, ellei peräti vaihtoa. Pihan kannot pitäisi tuhota jollain tavoin. Olisi kiva jos saisi pesuhuoneessa vanhan ammeen korvattua suihkukopilla ja pahimmassa tapauksessa rakennettua sinne toisen wc:n. Vanha wc taitaisi kaivata homeremonttia ja voi siellä olla hometta muuallakin. Pahus sentään. Lattiat pitäisi uusia, kiuas samoin. Itse haaveilen myös porakaivosta, nykyisessä varsinkin kesäisin veden riittävyys on vähän niin ja näin. Toisaalta siihen veden pihtaamiseen on niin tottunut lapsuudesta asti että se sujuu melkein itsestään, mutta kaupungissa sen huomaa, miten mukava on joskus liottaa itseään lämpimässä suihkussa. Ja lämpimän veden kanssa on vähän ongelmia, se ei tahdo oikein riittää vaan sitä joutuu aina vähän odottelemaan. En tiedä mistä oikein on kyse, pitäisi selvittää. Yksi muurahainenkin eksyi viikonloppuna sisälle eli muurahaissyötit pitäisi viritellä. Loput ikkunat pitäisi uusia. AAARGHH!

Olen jo aiemminkin moneen kertaan puhunut täällä siitä, että myös siivottavaa riittää, mutta tuntuu joskus siltä, että mitkään sanat eivät riitä kertomaan sitä siivottavan tavaran määrää. Meillä on siskon kanssa kyllä jo pieni suunnitelmanpoikanen olemassa: ensin talosta suurimmat, autotalli (jossa on järkyttävästi kaikenlaista romua) ja sitten pihapiiristä kaikki näkyvillä olevat romut pois ja sitten joskus pitäisi alkaa käydä läpi ulkorakennuksia. Poikkesimme eristevillaa etsiessämme DI:n kanssa navetassa, joka sekin on ollut siivoamatta sen jälkeen kun viimeiset eläimet lähtivät. Jestas sentään. DI totesi, ettei meiltä projektit lopu kesken. Ei lopu, ei! Epäilen vahvasti, että kaikkien paikkojen siivoamiseen menee vuosia. Toisaalta, mikäpä kiire tässä olisi, kyllä ne romut siellä pysyvät, eivät ne karkaa mihinkään (voi kun karkaisivatkin). Että ajoittain voimme hyvillä mielin keskittyä mukavampiin asioihin. Kuten vaikkapa puutarhanhoitoon!

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Ollako aasiakas vai ei?

Olen lukenut varsin aktiivisesti Aasiakas-blogia, jossa asiakaspalvelijat kertovat heidän kohdalleen osuneista mahdottomista/typeristä/muuten vain ongelmaisista asiakkaista. Joskus nauraa räkätän noille jutuille maha kippurassa, useimmiten kuitenkin joudun pudistelemaan päätäni: miten ihmeessä asiakkaat kehtaavat käyttäytyä tuolla tavoin. Jos edes 10% tuonne kirjoitetuista jutuista on totta, olen suuresti kiitollinen, etten ole itse joutunut aspa-tehtäviin. Fiksu tappelee vain tietokoneiden kanssa, ne eivät kuse keskelle kaupan lattiaa.

Mutta ilmeisesti tuota blogia ei pitäisi lukea tällaisen, joka on aina se asiakas. Sitä alkaa miettiä liikaa, että uskaltaakohan ja kehtaakohan kysyä ja sanoa näin ja noin vai ymmärtääköhän aspa sen väärin.
Kävin eilen ostamassa postimerkin R-kioskilta ja koska liikuin vähän tuntemattomammassa osassa kaupunkia, en tiennyt missä olisi lähin postilaatikko tai posti. Huomasin miettiväni hetken aikaa, että kehtaankohan kysyä R-kioskin myyjältä, että jos hän vahingossa sattuisi tietämään vai saammeko kohta lukea Aasiakas-blogista räyhäämistä: "Joku he*vetin idiootti taas kuvittelee, että kioskimyyjä tietää kaikki maailman postilaatikot kiti-kiti-vinku-vinku".

Eräs asiakaspalvelija oli kirjoittanut, että häntä sitten säälittää ja naurattaa ne ihmiset, jotka tilaavat hampurilaisravintolassa megahampurilaisen isoilla ranskalaisilla ja LIGHT-colalla, että ihan kuin se light-colan juominen jotenkin tekisi ateriasta terveellisemmän. Ei sattunut tulemaan arvon myyjälle mieleen, että joku outo hiippari saattaa IHAN OIKEASTI tykätä enemmän siitä light-colasta kuin tavallisesta. Kuten esimerkiksi minä. Minusta sokeri-cola on karmeata ja sokeri-Pepsikin aika pahaa, mutta light-cola on kohtuullista ja Pepsi Maxia joisin kuin hevonen ämpäristä jos vain annettaisiin. Ja ihan vain sen takia, että se maistuu paremmalta. Tiedän tasan tarkkaan hampurilaisateriaa ostaessani, että siinä on noin miljoona kaloria, mutta eikö nyt hyvänen aika saa sentäs juoda sitä mikä itsestä parhaimmalta maistuu?

Monet myyjät ovat joutuneet siihen tilanteeseen, että asiakas kysyy jotain tuotetta, mutta sitä ei kaupasta löydy. Ja sitten asiakas valittaa: "Täytyy mennä jonnekin muualle sitten, pyh". Minulla on (tai on ainakin ollut) tapana tällaisissa tilanteissa sanoa myyjälle jotain tuon suuntaista: "No ei voi mitään, täytyy etsiä jostain muualta sitä". Tarkoitan ja yritän sanoa sen tyyliin: "Ikävä juttu, mutta ei minun maailmani tähän kaadu, ymmärrän ettei aina joka paikassa voi kaikkea olla ja että joskus joku pääsee loppumaan, homma on siis minusta okei" enkä suinkaan tähän sävyyn: "Pitääpä nyt vähän uhitella tuolle myyjänryökäleelle ja muistuttaa, että maailmassa on muitakin kauppoja, jos ei minun rahani täällä kelpaa, niin haistakoon p*skan". Ilmeisesti väärinymmärryksen riski on kuitenkin olemassa, niin että täytyy kai alkaa vahtia omia sanomisiaan, ettei joku herkkänokka ymmärrä väärin ja loukkaannu.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Pikkuasioita

Asia 1: se antibiootti taitaa purra tai ainakaan tänään ei ole väsyttänyt enää yhtään niin paljoa kuin aiemmin. Ihan kuin nuhakin olisi vähän helpottanut. Saamani yskänlääkkeen tehoa sen sijaan odottelen vielä, yskä on edelleen kuivaa eikä mistään irtoa yhtään mitään yksimisen arvoista. Tosin minulle kyllä sanottiin apteekissa, että vaikutukset ilmenevät vasta muutaman päivän käytön jälkeen eli vielä en ole heittämässä hanskoja tiskiin. Sitä tehoa siis odotellessa...

Asia 2: äiti meni tekemään ilkeän tempun ja kertoi, että 18.-20.4. on Pirkkahallissa puutarhamessut! Noh, ei siinä muuten mitään vikaa ole, siskon kanssa juuri puhuttiinkin, että olisi kiva käydä jossain messuilla katselemassa ja kyselemässä ideoita ja neuvoja tuon pihan kanssa. Ongelma asiassa vain on se, etten millään malttaisi odottaa noita messuja! Olen aivan täpinöissäni. Tuolta varmasti löytyy herra ties mitä, luojan kiitos minulla ei ole käytettävissä autoa ja Nukarikin on kovin kaukana, niin etten voi sieltä varmastikaan juuri mitään ostaa. Esitteitä kuitenkin aion viedä mummullekin näytettäväksi vinon pinon. Ou jea.
Tosin huomasin tuossa noita messusivuja lukiessani ja eilen telkkarista Ihana Piha-ohjelmaa katsoessani, että kovin paljon teksteissä vilisee sanoja "pienpiha", "parveke", "ruukkupuutarha" ja niin edelleen. Ymmärrettävää, aika monella on käytössään pieni rivaripiha tai sitten vain parveke. Mutta kun kotona olisi pihaa vaikka muille jakaa ja jos tila uhkaa loppua kesken, niin siirretään aitaa... Ei sinne oikein sovellu semmoiset pienet piperrykset.

Asia 3: pitää varmaan koputtaa puuta, mutta tällä kertaa migreeni on ollut aivan harvinaisen kesy. Se sunnuntaina vähän uhkaili, muttei koskaan päässyt oikein säryksi asti. Maanantaina sitten särki jo päivällä, mutta ajoissa otetut lääkkeet tappoivat sen miltei heti alkuunsa. Eilen taas yritti särkeä, otin taas lääkkeet ajoissa eikä tullut sitten mitään pahempaa ja sama laulu tänään. Okei, joku tietysti kauhistelee, kun kohtaus kestää jo neljättä päivää, mutta se on ihan normaalia minulle. Epänormaalia sen sijaan on se, että olen pärjännyt yhdellä lääkesatsilla päivässä! Yleensä kohtauksesta yksi tai kaksi alkupään päivää ovat sellaisia, että lääkettä menee kaksi tablettia per päivä ja sekään ei välttämättä aina riitä, täytyy jatkaa vielä särkylääkkeellä. Parasta olla kuitenkin hehkuttamatta liikoja, mistäs tuon tietää vaikka se vielä innostuisi... Toivottavasti kuitenkaan ei!

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Yllätyksiä luvassa

DI on tämän viikon suurimmaksi osaksi Helsingissä jossain seminaarissa/konferenssissa/whatever, mutta eilen illalla hän vihjaisi jotain siihen suuntaan, että perjantaina hän näyttää jotakin. Ilkeä mies, tietää ihan hyvin, että olen malttamaton ja että kärsivällisyyteni on miinuksen puolella tämmöisissä asioissa. Onkohan hän nyt mennyt ostamaan jotain tuliaisia sieltä vai mitäköhän näytettävää hänellä on? DI tuntee minua jo sen verran, että jos se on jotakin tuliaisen tapaista, niin se saattaisi ehkä olla jotakin Akateemisesta. Ehkä joku kirja, Rhett Butler's Peoplesta mainitsin joskus, mutta mahtaneeko muistaa sitä enää. Tai sitten jokin muistikirja lisänä kokoelmiini, vaikkapa Paperblanksin Mystical Horses-sarjaa. Tai sitten se on keksinyt jotain sataprosenttisen yllättävää, mikä ei siltä mieheltä olisi temppu eikä mikään. Perjantaita siis odotellessa (ärsyttää moinen tiedonpanttaus).

maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Viikonloppu ja antibioottikuuri

Viikonloppu sitten oli ja meni ja kuten aiemmin kirjoitin, olin pitkästä aikaa Nukarilla käymässä. Harmittaa kovasti, että varsinkin lauantai oli niin kylmä, ei tehnyt yhtään mieli olla ulkona. Lunta ei enää maassa ollut kuin joissain harvoissa varjopaikoissa, joten pihaa olisi päässyt haravoimaan, mutta ei tarvinnut edes haaveilla moisesta. +4 asteen lämpötila, hyytävän kylmä tuuli ja sen mukana vihmova vesisade kyllä tainnuttivat orastavan viherpeukalon syyhyämisen.

Kävimme siskon kanssa lauantaiaamuna Hyvinkäällä shoppailemassa. Siskon ostoslistalla oli pesukone Nukarille ja kännykkä. Pesukone tuli ostettua, ihan fiksun oloinen Rosenlew ja kun minulla oli Plussa-kortti mukana, siihen sai 4 vuoden takuun. Kännykän kohtalo sen sijaan on minulle toistaiseksi arvoitus, sisko erästä tiettyä mallia haki ja sitä ei ainakaan heti löytynyt. Lupasivat liikkeestä ottaa yhteyttä nyt viikolla, joten saa nähdä miten käy.

Kävimme vähän kiertelemässä Anttilassa ja Prismassa. Se on sitten kumma, että kun menen Tampereen Anttilaan tilipäivän jälkeen, siellä ei ole kerrassaan mitään ostamisen arvoista, mutta kun käyn ensimmäistä kertaa vuosikausiin Hyvinkään Anttilassa ja rahaa ei olisi yhtään ylimääräistä, niin olisin voinut ostaa koko kaupan tyhjäksi... Mukaan tarttui kuitenkin siskorahoituksella se kauan kaipaamani kevättakki, sen verran jouduin tinkimään vaatimuksistani, että se on musta, mutta muuten varsin kiva, sellainen trenssimallinen. Kovin ohuelta se kyllä vaikuttaa, saa nähdä miten kauan menee ennen kuin uskallan laittaa sen päälleni ulos.

Sunnuntaina teimme siskon kanssa vähän inventaarion tapaista vanhassa liiterissä, jonka oven saimme nyt vihdoin auki. Vanha ja kohtuullisen laho liukuovi kun oli kylmemmillä ilmoilla kai jäätynyt maahan, koska se ei suostunut inahtamaankaan. Tosin nytkin sen avaamiseen tarvittiin kaksi ihmistä ja käytännössä me enemmänkin nostimme sitä, kuin vedimme. Liiteristä löytyi vanha reki, josta ehkä joku entisöijä saisi vielä käyttökalun aikaan. Seinillä roikkui länkiä. Hauska juttu sinänsä, tilalla ei ole ollut hevosia ties kuinka moneen kymmeneen vuoteen, joten eikö noitakin nyt olisi voinut heittää menemään? Teimme lisäksi taas uusia suunnitelmia pihaa varten ja mummun kanssa suunnittelimme lattioiden uusimista ja tuhosimme öljysäiliörakennuksesta ampiaispesiä ja kaikkea muuta sellaista.

Sisko on nyt tämän kuun aikana tekemässä muuttoa Nukarilla kesän ajaksi. Hän todennäköisesti ja toivottavasti saa jatkaa nykyisessä firmassa Karkkilassa ainakin syksyyn asti, mutta talveksi suunnitteli vuokraavansa Karkkilasta taas "koirankopin", ettei tarvitse päivittäin ajaa Nukari-Karkkila-väliä. Se on kuitenkin aika pitkä, olikohan 40 kilometriä. Meneehän se kesällä sutjakkaasti, mutta talvi on asia ihan erikseen.
Ja minä en sitten tiedä, mitä minä teen. En minä nyt käytännössä voi Tampereelta lähteä oikein minnekään. Työpaikka on täällä, koulu on täällä, mies on täällä. Perkele. Tietysti Helsingin seudulta voisi etsiä töitä, hakea Helsingin AMK:hon (tai mikä Metropolia se nykyisin onkaan) ja heittää DI pois elämästä, mutta en oikein tiedä että onko noista yksikään niin kauhean hyvä ratkaisu. Mummun jättäminen talveksi yksin Nukarille kuulostaa vähän huonolta. Mummun heivaaminen palvelukotiin tms. ja talon jättäminen tyhjilleen kuulostaa huonolta sekin. Myyminen? Ei niin kauan kuin minussa henki pihisee. Nyt tarvittaisiin hyviä ideoita eikä minulla ole ainoatakaan.

Mutta palataan tähän päivään. Marssin nimittäin tänään lääkäriin. Toinen asia oli migreenilääkereseptien uusiminen ja toinen tämä sitkeänlainen flunssani. Jo heti oireista lääkäri päätteli, että jospa siellä poskionteloissa sittenkin olisi jotakin, vaikkei poskipäissä mitään tunnukaan. Ja olihan siellä sennäköisiä mörköjä, että sain antibioottikuurin. Ihmeellinen antibioottikuuri, vain kolme päivää, kaksi tablettia täytyy ottaa kerran päivässä. Tosin se kyllä taitaa olla aika nopeavaikutteista antibioottia, koska tunti lääkkeen ottamisen jälkeen meni jo pakki sekaisin. Great. Mutta ehkä se tästä.

perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Viikonlopuksi kotiin

Pikainen posti vielä ennen junalle lähtöä. Olen pitkästä, pitkästä aikaa (tai ainakin siltä se tuntuu) menossa Nukarille viikonlopuksi. Ihanaa kun aurinko paistaa, toivon pääseväni jo pihatöihin, jos ei muuta niin ainakin haravoimaan. Saa tosin nähdä, että miten paljon jaksan, jotenkin tuntuu siltä ettei se flunssa ole hellittänyt täysin vieläkään. Tai sitten olen saamassa jotain uutta tautia. Kuitenkin kurkku tuntuu vähän karhealta, nenä vuotaa, väsyttää ja yskittääkin. Ehkä olisi parasta ottaa viikonloppu rauhallisesti.

Eilen kävi vähän hassusti junalippujen kanssa. Olen jo jonkin aikaa käyttänyt VR:n nettisivujen kautta ostettavia ja tulostettavia lippuja. Se on niin kätevää töiden lomassa ostaa liput ja tulostaa, kun täällä on printterit. Maksu hoituu kätevästi verkkopankkitunnuksilla (luojan kiitos en ole Sammon asiakas...). Toistaiseksi lippujen osto on sujunut moitteettomasti, mutta eilen tuli vastaan jotain omituista.
Tarkoitukseni oli samalla kertaa ostaa sekä tämän päivän menolippu että sunnuntain paluulippu. Valitsin junat, liput, paikkatoiveet, mutta kun siirryin maksamaan, minulta laskutettiin vain yhden matkan hinta ja sain käsiini ainoastaan sunnuntain lipun. Kuittasin asian olankohautuksella, olin ehkä ollut hieman huolimaton jossain kohtaa ja sain siksi vain sunnuntain lipun.
No, lähdin uudelleen valitsemaan junia ja paikkoja ja kuvittelin tehneeni kaiken oikein, mutta huomasin tällä kertaa ostaneeni lipun tuntia tarkoittamaani myöhäisempään junaan. Se panee vähän epäilyttämään, yksi huolimattomuus nyt vielä meneekin, mutta että kaksi? Vai voisiko kenties olla niin, että VR:n sivut sekoilevat jotakin? No, kohtahan sen näkee kun astun junaan, että tuleeko siellä vastaan jotain eriskummallista. Forrest Gumpin sanoin: "Life is like a box of chocolates. You never know what you're gonna get."

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Saludin hevonen

Kävimme tänään taas DI:n kaveriporukan kanssa syömässä, paikka ei ollut tällä kertaa H&H vaan Salud. Vaihtelu virkistää.
Meikäläisen menuun kuului tänä iltana seuraavat annokset:
- tapaslajitelma
- pippuripihvi hevosen fileestä
- liekitetyt viherpippurimansikat ja vaniljajäätelöä

Näiden lisäksi syötiin Saludin alkusalaattipöydästä ja ennen jälkiruokaa haimme vähän juustoja.

Tapaslajitelma oli varsin hyvä, se sisälsi kaikenlaista sekalaista, en ole edes ihan varma siitä mitä kaikkea siinä tuli syötyä, mutta maistuvaa kaikki oli.
Mutta sitten tuo pääruoka. Tarjoilija nimenomaisesti suositteli pöytäseurueelle tuota hevosannosta sanoen että se on mureaa ja hänen mielestään jopa nautaa parempaa. Niinpä koko 9 hengen seurue yhtä jengipetturia lukuunottamatta otti pääruuaksi hevosta. Itse en ole tiettävästi koskaan aiemmin hevosta maistanut. Ja mureaa se todella oli! Harmi vain että mukana tullut pippurikastike oli niin voimakkaan makuista, että en vieläkään oikeastaan tiedä, miltä hevosenliha oikeasti maistuu, tuossa annoksessa se peittyi sen vahvan kastikkeen alle. Kastike sinänsä oli hyvää, ei sen puoleen.
Vaan miten voi hevosten ystävä syödä hevosta? Helposti, laittaa suuhunsa ja pureskelee, sanoisi Wagner. Kotimaisen hevosenlihan syöminen sitä paitsi koituu ennen muuta hevosten hyväksi. Vasta vähän aikaa sitten järjestettiin mielenosoitus teuraskuljetuksia vastaan, Suomesta nimittäin viedään teurashevosia etelä-Eurooppaan, siellä hevonen on suurta herkkua ja meillä taas sitä katsotaan nenänvartta pitkin. Ei liene yllätys, että teurashevosten kuljetusmatkat ovat pitkiä ja kohtelu ala-arvoista, siksi mielenosoitus niitä vastaan. Teuraskuljetukset vähenisivät kuitenkin huomattavasti, jos hevosen saisi helposti teurastamolle Suomessa ja siitä saisi vähän vielä rahaa taskunpohjalle.
Suomessa ei liene kovin montaa teurastamoa, jotka ottavat hevosia vastaan ja koska hevosenlihan arvostus on aika minimaalista, ei lihasta makseta aina edes sen vertaa, että saisi kuljetuskustannukset peitetyksi. Niinpä on taloudellisesti usein kannattavampaa laittaa se kolmijalkainen, kouluttamaton ex-ravuri myyntiin muutamalla satasella, kyllä jostain löytyy aina yli-innokas alkeiskurssin käynyt pikkutyttö, jonka hevosista mitään tietämättömät vanhemmat ovat kypsyneet kalliisiin ratsastustuntimaksuihin ja ajattelevat säästävänsä rahaa ostamalla tytölle oman hevosen, tietysti mahdollisimman halvalla... Niin että kotimaisen hevosenlihan syöminen on eläinsuojeluteko.

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Päivän kuulumiset

Kas niin, yksi työpäivä taas pulkassa. Se mainostamani haastattelu oli aamupäivällä ja meni mielestäni hyvin. Haastattelija ainakin oli tosi mukava. Voi siis käydä niin, että kevään kuluessa siirryn todellakin asiakkaalle töihin. Vautsi, homma ainakin kuulosti mielenkiintoiselta.

Näin tänään taas kevään merkkejä, nimittäin kärpänen lenteli päivällä saman bussikatoksen tienoilla, missä odotin bussia. Muutenkin tänään (ja eilen ja toissapäivänä) on ollut kovin lämmintä ja keväistä ilmaa, aurinko paistanut ja maa alkaa jo tuoksua keväältä. Mummu ei varmasti pysy viherpeukalonsa kanssa nahoissaan kevään edistyessä ja kovasti tässä tekisi itsenikin mieli päästä pihatöitä tekemään, jos ei muuta niin ainakin haravoimaan. Vaan kuka viitsisi vaihtaa huonekasveilleni mullat...

Vaan nyt taidan mennä pienille nokkaunille. Mahtaako olla kevätväsymystä vai vieläkö se flunssa painaa sen verran päälle, ettei millään tahtoisi jaksaa pysytellä hereillä enää työpäivän jälkeen? Sitä on ihan kuollut kotiin päästyään vaikka aurinko paistaa kauniisti.

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Asuntoa katsomaan

Pakko hehkuttaa, mutta Di ilmoitti sopineensa asunnon katsomisen täksi illaksi. Maltan tuskin odottaa!

*edit*
No niin, kävimme katsomassa sitä kämppää ja hyvältä näytti! 14 vuotta vanha asunto, ollut kuulemma koko ajan samalla omistajalla. Isännöitsijän ja välittäjän mukaan asuntoon tehdään jotain remonttia ennen kuin me sinne muutamme, ainakin pintaremppaa se oli vailla mutta tuskin mitään sen isompaa. Kaikkinensa ihan siistissä kunnossa se oli.
Mukavinta kämpässä ainakin näin ensisilmäyksellä oli se, että ikkunoita oli kolmeen suuntaan ja toisen makuuhuoneen ikkunat olivat pohjoiseen. Voisi siis kuvitella, että se pysyisi helteilläkin kohtuullisen viileänä kun aurinko ei räkötä suoraan sisälle. Lisäksi asuntoon saa tarvittaessa läpivedon. Huonekasvitkin tykkäävät, kun osa pääsee aurinkoiselle ikkunalle ja osa vähän vähemmän aurinkoisille, kukin tarpeensa mukaan. Ainoa mutinan aihe on se, että joka ikisestä ikkunasta näkyy naapuritalo. Sälekaihtimet tulevat siis tarpeeseen

Aprillia!

Soittivat poliisista, kertoivat minua syytettävän epäsiveellisen blogin ylläpitämisestä ja vaativat tämän poistamista. Töissä kysyivät mielipidettä, että mitä jos siirtyisin Saloon töihin. DI sanoi jättävänsä, exä sanoi ottavansa takaisin. Niin ja olen raskaana plus että minulla on jalka poikki kun kaaduin aamulla bussille juostessani. Aprillia ja niin edelleen.

Tänään on taas vuoden rasittavin päivä, olkoonkin että aprillipilojen tekeminen on hauskaa. Niiden kohteeksi joutuminen sen sijaan ei ole. Toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut minua jymäyttämään. Muutamaa HS:n nettisivujen uutisotsikkoa kyllä epäilen aprillipilaksi, mutta HS ei perinteisesti ole tehnyt aprillipiloja. Junatunneli Helsingin ja Tallinnan välillä ja Jugendsalin vuokraaminen kristilliseksi kohtauspaikaksi kuulostavat kyllä pahemman kerran kuravesitouhulta, mutta epäilen niitä silti.
Sukuposti ilmoitti poistavansa tietokannasta kaikki ulkomaiset hevoset kuvineen. Tämä aprillipila viittaa selvästi joitain aikoja sitten Hevostalli.netissä käytyyn keskusteluun, jossa joku järjenjättiläinen meuhkasi sen takia että kun Sukupostissa on ulkomaisten hevosten kuvia ja että se on ihan turhaa semmoisia siellä pitää. Ei tullut sankarittarelle mieleen, että iso osa suomalaisistakin hevosista on joko ulkomaantuonteja tai polveutuu ulkomaisista hevosista...

Eräällä foorumilla annettiin vinkki: laittaa raakoja makaroneja wc-pöntön ja istuimen renkaan väliin. Kun siihen joku viaton uhri istuu päälle, makaronit pitävät kuulemma sellaista ääntä, että herkempi luulee pöntön sortuvan alta. Harmi ettei tullut työpaikalle makaroneja mukaan.