maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Vesille venosen mieli

Olimme jo viime viikolla sopineet äidin ja R:n kanssa että minä ja DI tulemme sunnuntaina heidän kanssaan veneilemään. Niinpä sitten sunnuntaiaamuna lähdimme kohti Kurua ja sieltä Paappasenniemeen, missä äidin ja R:n vene on. Heillä on sellainen vanha, suunnilleen 7,5-metrinen Marino, ollut jo muutaman vuoden mutta aiemmin en ole saanut lähdetyksi heidän kanssaan vesille. Sinänsä pidän kyllä veneilystä, se on aina vähän erilaista ja jännittävää tällaiselle maakravulle kuin minä.

Paappasenniemestä lähdimme kohti Muroleen kanavaa ja sen jälkeen Palovedelle, missä pysähdyimme Pentinsaaren rantaan. Vietimme siellä päivän, kiertelin hieman saaren rannalla maisemia katsomassa, valokuvasinkin jonkin verran, söimme ja nautimme olostamme vaikka taivaalta ripsautteli vettä säännöllisin väliajoin. Pentinsaari on aivan autio, joissain lähisaarissa taitaa olla jokunen mökki, muuten oli aivan hiljaista. Mitä nyt lokit ja muut linnut pitivät ääntä, mutta se on asiaankuuluvaa. Siellä siis kirjaimellisesti kuuloaisti lepäsi. Ja näköaisti myös, maisemissa ei ollut valittamista.

Lähdimme illalla takaisin päin, pysähdyimme kanavalla grillaamassa makkarat ja syömässä jäätelöt ja vasta joskus kahdeksan aikoihin olimme takaisin satamassa. Kyllä illalla uni maittoi, kun koko päivän oli ollut ulkoilmassa!

lauantaina, kesäkuuta 28, 2008

Posti Japanista

Sain viime viikolla ison, paksun, valkoisen kirjekuoren. Ihmettelin ensin sitä, kun ei ollut minkään firman logoja päällä, yleensähän noissa on. Sitten huomasin, että postileima oli Japanista ja tiesinkin heti, että siellä on mainoslehtinen puutarhakukista.

Japanista? Kyllä.
Viime keväänä minuun otettiin yhteyttä Flickr.comin kautta ja kysyttiin eräästä ruusukuvastani. Minulla on siellä paljon Hatanpään arboretumissa otettuja ruusukuvia ja niihin on myös lajikkeet merkitty. Suurin osa kuvista on myös Creative Commons-lisenssillä, joka tosin ei salli kaupallista käyttöä. Siksipä minulta kysyttiinkin, että millä ehdoilla voisin luovuttaa yhden kuvistani japanilaisen yrityksen esitelehtiseen. Rahallista korvausta he eivät siitä tarjonneet, mutta ajattelin silti antaa luvan kuvan käyttöön tietyillä ehdoilla. He kiittivät ja lupasivat lähettää minulle esitteensä kun saisivat sen painosta.
Unohdin koko jutun jo, mutta nyt se esite tuli ja totta tosiaan: siellä on minun ottamani kuva! He taitavat käyttää paljonkin amatöörikuvaajien kuvia, luulen niin. Oli silti hieno nähdä oma kuvansa ja nimensä painettuna. Harmi etten ymmärrä japanin kielestä mitään.

perjantaina, kesäkuuta 27, 2008

Inspiraatiokato ja sen selitys

Ymmärsin eilen, miksi kirjoitusinspiraationi on kadonnut. En kulje enää päivittäin bussilla.
Bussissa on aikaa ajatella. Matka kestää yleensä vähintään vartin, sen aikana ei ole mitään muuta tekemistä kuin ajattelu. Sen aikana ehtii antaa ajatusten lentää, mikään ei pakota mihinkään muuhun, sen kuin istuu paikallaan, katsoo ulos ja ajattelee. Bussissa "myyrä" on vastuussa siitä että matka sujuu oikeata reittiä, ei tule ajettua päin punaisia eikä kenenkään päälle. Minä olen passiivinen matkustaja ja vastuussa ainoastaan siitä, että jään oikealla pysäkillä pois.
Nyt kävelen töistä kotiin, se kestää kymmenen minuuttia ja koko sen ajan täytyy... no, kävellä. Varoa autoja, koiranläjiä, toisia kävelijöitä, pyöräilijöitä. Olla vastuussa siitä etten kävele auton alle tai törmää pyöräilijään. Se ei selkeästikään ole otollista ajatteluun.
Kotona ei tule ajateltua. Istun joko koneella tekemässä jotain, luen, katselen telkkaria tai touhuan jotain muuta. Ehkä minun pitäisi varata joka päivä puolen tunnin jakso, jonka aikana en tee mitään muuta kuin ajattelen. Tai ehkä kolme varttia, ajattelen vartin ja nukun kaksi.

Muutama päivä sitten poikkesin kaupungilla Akateemisessa. Etsin sieltä erästä kirjaa, mutta sitä ei ollut myynnissä. Kiertelin sitten muuten vain ja sorruin toiseen opukseen: Die sieben Brüder. Seitsemän veljestä saksaksi. Kertoessani hankinnasta kaverilleni, hänen kommenttinsa oli: "Sairasta". DI taisi olla suunnilleen samaa mieltä, muttei sanonut sitä ääneen, kysyi vain: "Miksi ihmeessä?" Vastasin siihen: "Kai sitä ihminen utelias saa olla?" Nyt DI uhkaa käyttää tuota lausetta perustellessaan mitä tahansa atk-ostosta. Se on väärin, "Kai sitä ihminen utelias saa olla"-lause on minun. Tai ei sitä ainakaan saa käyttää minua vastaan.

maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

Kosmeettista

Itse asiassa jo kosmetiikkashoppailua tehdessäni mieleeni juolahti eräs ajatus kun heittelin kassiini niin monta erilaista purnukkaa: mitä nämä kaikki tekevät? Miten ne oikeasti vaikuttavat ihooni, imeytyykö niistä jotakin haitallista, kerääntyvätkö kemikaalit elimistöön, mitkä ovat kaikkien tuotteiden yhteisvaikutukset, mitä ne tekevät huuhtoutuessaan suihkuveden mukana viemäristä alas, pääseekö joitain aineita läpi jätevedenpuhdistamosta ja jos pääsee, miten ne vaikuttavat luontoon? Mitä raaka-aineita tuotteisiin on käytetty, mitä ympäristövaikutuksia niillä on ja niin edelleen, loputtomiin.

Sekin kosmetiikkamäärä mitä minäkin käytän on hirvittävä. Silmämeikinpoistoaine, kasvojenpuhdistusaine, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, jalkavoide, käsivoide, kynsinauhavoide, huulirasva, kasvovesi, kosteusvoide, silmänympärysvoide, meikkivoide, puuteri, peitepuikko, ripsiväri, deodorantti, hammastahna, parfyymi, kynsilakanpoistoaine, kynnenkovettaja, kynsilakka, kuorintavoide, kasvonaamio, luomiväri, huulipuna, rajauskynä, hiuslakka, muotovaahto, muotoiluvaha, geeli... Lista on pitkä kuin nälkävuosi, vaikka ei noita kaikkia nyt päivittäin tulekaan käytettyä. Mitä nämä kaikki yhdessä, osa yhtä aikaa käytettynä ja toisiensa kanssa sekoittuen, oikeasti tekevät iholleni? Näkyvästi eivät kai mitään, mutta mitä vaikutuksia on pitkäaikaisella käytöllä? Heikentääkö ihoa, aiheuttaako jotain solutasolla, tukkiiko ihohuokosia, laajentaako niitä, aiheuttaako ryppyjä, herkistymistä auringolle, rasvoittumista, kuivumista, haihtuuko niistä jotain mitä sitten hengitän?

Kaikkia vaikutuksia ei varmasti edes tiedetä, koska tuotteita ei ole käytetty pitkäaikaisesti eikä tiedetä, johtuuko asia X jostain tuotteesta, sen osasta vai jostain ihan muusta. Kosmetiikkafirmat tietysti sanovat testanneensa kaiken mahdollisen, joko eläimillä tai muuten, mutta ovatko ne oikeasti? Ja jos ovatkin testanneet, mitkä ovat olleet tulokset? Suuryritykset eivät taatusti kerro kaikkea tuotteistaan ja käyttämistään raaka-aineista, vain ne positiiviset asiat.

Lisäksi yksikään kosmetiikkafirma ei satavarmasti ole testannut sitä, mitä tulee tulokseksi, jos puhdistan kasvoni ensin Elisabeth Ardenin puhdistusvoiteella ja sen jälkeen pyyhin Lancomen kasvovedellä, käytän Cliniquen kosteusvoidetta ja Biothermin silmänympärysvoidetta. Mitä tapahtuu kun nämä aineet tai niiden jäämät sekoittuvat keskenään ja soppaan lisätään vielä Maybellinen meikkivoide, Lumenen puuteri ja Chanelin poskipuna? Tai Lumenen meikkivoide, Cliniquen puuteri ja Helene Rubinsteinin poskipuna? Tai jokin muu kombinaatio, joita on miljardeja. Vai ovatko kaikki kosmetiikkatuotteet ja meikit samaa tavaraa, toisissa on vain hienompi pakkaus ja kalliimpi merkki kuin toisissa?

Joskus mietityttää myös kosmetiikkafirmojen mainonta, miten jossain tuotteessa on niitä ja näitä vitamiineja ja antioksidantteja ja mineraaleja ja rasvahappoja ja kaikkea muuta terveelliseltä kuulostavaa. Onko näistä terveellisiltä kuulostavista aineista oikeasti jotain hyötyä esimerkiksi shampoossa, kasvovoiteessa tai suihkugeelissä? Tekevätkö ne jotain oikeasti hyödyllistä hiuksille tai iholle? Vai ovatko ne vain hienoja sanoja, jotka saavat tuotteen kuulostamaan erinomaisen hyväätekevältä, vaikkei näillä aineilla mitään merkitystä olisikaan?

Tässä on mielestäni aika monta helkkarin hyvää kysymystä.

Blogiuni vai uniblogi?

Juhannuksenjälkeinen maanantaiaamu pitäisi kieltää lailla, vaikka juhannus menikin rauhallisissa ja viinattomissa merkeissä. Heräsin kuten tavallisestikin seiskalta, mutta koska oli mentävä töihin, en kääntänyt kylkeä ja jatkanut sikeiden vetoa, kuten kolmena edellisenä aamuna. Ainoa ajatus mikä pyöri päässä oli: "Eiks vielä viis minuuttia sais nukkua..."
Työkaverien juhannukset olivat ilmeisesti sujuneet railakkaammin, koska olin kaikesta väsymyksestä ja ketutuksesta huolimatta kai pirteimmän näköinen. Aamun jutut täällä toimistolla ovat olleet kyllä niin väsyneitä, että tässä saa meikäläinenkin hysteerisiä naurukohtauksia.
Ja kaikkein pahin sattui kun avasin blogini. Työpaikan Firefox nimittäin käyttää tehokkaasti cachea eikä päivitä sivuja automaattisesti. Joten blogin avatessani törmäsin näkymään, joka oli viime torstailta. Olin saada slaagin: "Kuka on syönyt mun blogitekstit?!" Sitten vasta muistin tuon selaimen featuren ja päivitin sivun: "Kukaan ei ole syönyt minun blogiani, hienoa".

Blogi hyppäsi viime yönä uniini. Juttelimme unessa siskon kanssa ja sisko sanoi auton olevan huollossa. Kysyin, että kai hän oli saanut tilalle toisen auton, mutta ei kuulemma ollut. Jotenkin puheista sai sen käsityksen, että viimeksi kun auto oikeasti oli huollossa, sen oli sinne vienyt isä tai naapurin mies ja "sijaisauton" oli saanut tietysti, mutta tällä kertaa auton oli vienyt nainen, joko sisko tai naapurin rouva ja huoltoliikessä oli vain levitelty käsiä kun oli pyydetty toista autoa huollossa olevan tilalle. Ajattelin unessa tai ehkä sanoinkin ääneen, että täytyypä kirjoittaa tästä blogiin, aika nuivaa käytöstä huoltoliikkeeltä.

lauantaina, kesäkuuta 21, 2008

Muistilappu: appelsiininsiemenet

Laitoin tänään 6 kappaletta appelsiininsiemeniä multaan. Tosin yksi siemenistä taitaa olla puolikas.

perjantaina, kesäkuuta 20, 2008

Kaupunkijuhannus

Vietämme DI:n kanssa juhannuksen kaupungissa. Mietimme ensin vähän sitä, että jos menisimme Nukarilla käymään, mutta kulkemisen ja ruokaostosten kanssa olisi ollut ongelmia, koska meillä ei ole autoa, Jokelasta on edelleen 7 kilometriä kotiin ja sisko autoineen on juhannuksen poissa. Auton vuokraus kävi mielessä, mutta se olisi maksanut aikamoisen summan, vaikka vuokrafirmoilla juhannustarjouksia olikin. Ja koska sääennusteetkaan eivät ole luvanneet mitenkään huippuhienoa säätä, niin sama se sitten vaikka möllötämme sisätiloissa täälläkin.

Kävimme eilen iltasella Viikinsaaressa vähän katselemassa, kävelimme saarta kiertävän polun. Alunperin oli tarkoitus lähteä tänään käymään siellä, siellä olisi tanssit ja kokonpoltto, mutta koska eilen oli kaunis sää ja tämän päivän kelistä ei ole mitään takeita, niin parempi se noin. Hävettää ihan tunnustaa, että vaikka olen 10 vuotta asunut Tampereella, tämä oli ensimmäinen kerta tänä aikana kun käyn koko Viikinsaaressa! Joskus lapsena olen siellä käynyt äidin ja siskon kanssa, muistan sen kyllä.

Säistä riippuen saatamme huomenna käydä Särkänniemessä. Jo muutama vuosi sitten tein huomion, että juhannuspäivänä, varsinkin heti puolilta päivin kun Särkänniemi aukeaa, siellä on varsin tyhjää! Silloin sinne siis kannattaa mennä, jos säät suosivat. Mutta jos vettä sataa, niin minä en ainakaan lähde vapaaehtoisesti ulos.

DI on taas ostanut vähän joka sortin sapuskaa viikonloppua varten, että vaikka haluamme syödä hyvin, ei meidän tarvitse lähteä mihinkään. Tänään on tiedossa ankkaa ja riisiä, seuraaviksi päiviksi nautaa. Kuuntelin tuossa jo suunnitelmia, että mitä kaikkea onkaan luvassa ja minun tuli nälkä jo pelkästään kuunnellessa. Kokkaava mies on upea löytö!
Ruokien lisäksi meillä on pari uutta leffaakin, ostin eilen Anttilan alennuskorista elokuva "Ritarin tarina" ja "Blackadder - Back and Forth". Että eiköhän näillä saada juhannus kulumaan.

torstaina, kesäkuuta 19, 2008

"Ja minähän en tiskaa!"

Vähältä piti etten revennyt työpaikallani huutonauruun selaillessani iltapäivälehtien uutisotsikoita. Molemmat nimittäin uutisoivat samalla otsikolla: Mies kidnappasi ex-tyttöystävänsä tiskaamaan.
Siis voi elämä! Italialainen mies oli uutisen mukaan kidnapannut ex-tyttöystävänsä ja laittanut tämän tiskaamaan ja silittämään vaatteitaan. Toisaalta sen ehkä ymmärtää: Italiassahan nuoret asuvat pitkään vanhempiensa luona eli pojat äitiensä passattavina ja siirtyvät sieltä sitten vaimon/tyttöystävän passattaviksi. Macho-kulttuuri rules! Jos tyttöystävä jättääkin, mammanpoikamme on pulassa. Kuka silittää? Kuka tiskaa? Kuka pesee pyykit? Itse ei osaa eivätkä kotityöt tietysti miehille sovikaan, joten kidnapataan ex hoitamaan kotihommat. Hiphei, mitä kuolematonta (miesten)logiikkaa!

maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

Vihreä viikonloppu

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, olin viikonlopun taas Nukarilla. Lauantaiaamuna lähdin ja eilen tulin. Lauantaina menin tosin vain Hyvinkäälle asti, sisko odotteli siellä ja tarkoituksena oli vähän shoppailla. Minäkin löysin sieltä kivan t-paidan ja neuleen, sisko sen sijaan bongasi äärettömän hyvännäköisen harmaan jakun. Se istui kuin valettu, näytti hyvältä fakkujen kanssa ja taatusti näyttää hyvältä myös suorien housujen kanssa.

Mutta ei Hyvinkäästä sen enempää. Nukarilla kaikki oli kuin viimeksikin, tosin piirun verran kesäisempänä taas. Unkarinsyreeni oli täydessä kukassa, lupiinit ja keisarinkruunut samoin, juhannusruusukin jo ainakin aloitteli kukintaansa. Oli tarkoitus uudistaa vanhaa ja jokseenkin ränsistynyttä juhannusruusupensaikkoa, mutta olimme liian myöhään liikkeellä, se olisi pitänyt leikata matalaksi kevättalvella, ennen kuin silmut puhkeavat. Puutarhamessuilta ostamani tiikerinliljan sipulitkin olivat lähteneet kasvuun ja olivat kovin terhakkaannäköisiä taimia.

Ja meidän kasvimaa! Perunat ovat oikein komealla taimella, sipulit samoin ja porkkanatkin saimme lauantaina melkein harvennettua. Retiisit ovat jo suuria ja salaattiakin saa pöytään asti. Myös tilli oli komeaa, muita en niin katsonukaan.
On se sitten kumma, silloin kun olimme lapsia, meitä sai patistamalla patistaa kasvimaalle rikkaruohoja kitkemään ja harventamaan ja vannoimme ettemme ikinä vapaaehtoisesti moiseen ryhdy. Tosin meille kyllä kelpasi suoraan maasta nostetut porkkanat oikein hyvin. No, kun ensimmäinen tilaisuus tuli, niin eikös meillä vain ole oma kasvimaa... Äidillä mahtaa olla naurussa pitelemistä!
Noin muuten Nukarilla asiat tuntuvat olevan järjestyksessä. Sisko on sen verran ronski otteissaan että kyllä siltä yhden talon emännöinti luonnistuu. Niinhän tuo opetteli ruohonleikkuriakin ajamaan ja nyt osaa jo lastatakin sen leikkurin peräkärryyn, kyse näet on muutaman naapurin yhteisesti omistamasta leikkurista. Ennemmin minä olen arempi tarttumaan vaikeina pitämiini asioihin. Ja onhan siskolla ainakin henkisenä tukena varsinainen vanha emäntä, mummu on melkein koko aikuisikänsä samalla tilalla asunut.

Minulla oli taas matkassa DI:n järjestelmäkamera ja alan olla pikkuhiljaa sinut sen kanssa. Ainakin niiden automaattiohjelmien käyttö on helppoa ja jälki hyvää. Kyllä minä silti sen pokkarin hankin jossain vaiheessa, on ne vain sen verran kevyempiä ja pienempiä kuin tuo rohjake. Aion silti ajoittain nyysiä DI:n kameran käyttööni, vaikka olisi omakin kamera. Tuskin maltan odottaa Hatanpään arboretumin ruusuaikaa!

Nukarilla oli myös aivan uunituore, vastajulkaistu kirja "Pengerkosken partaalla". Se on kylän historiasta kertova kirja, Leena Heikkilän kirjoittama ja kylätoimikunnan kustantama. Kun historiatietoa kirjaa varten koottiin, ilmiannoin isän ja mummun kerääjille ja isää oli käyty haastattelemassakin. Mummu ei tainnut jaksaa haastattelua, mutta aktiivisesti kirjan kanssa puuhaillut naapuri kävi muutamia vanhoja valokuvia näyttämässä, josko mummu tunnistaisi niistä paikkoja tai ihmisiä. Ja tunnistihan se!
Isän nimi mainitaan ainakin kertaalleen kirjassa, minäkin sillä vilahdan, isoisän vanha koulutodistus paikallisesta koulusta vuodelta 1911 (muistaakseni) on päässyt mukaan myös ja isän nukarilainen serkku on muistellut kirjaan erittäin paljon. Tuttuja nimiä ja paikkoja on sitten enemmän kuin jaksan laskea, vaikka koti ei varsinaisesti sijaitsekaan ihan kylän keskustassa vaan muutaman kilometrin päässä, enemmänkin jo Raalan puolella. Vaikka olihan kirjassa paljon asiaa Raalastakin, eihän Nukarista voi edes puhua mainitsematta Raalaa ja kartanoa ainakin sivulauseessa.
Parasta kirjassa oli se, että siinä Nukari taivutettiin oikein. Valitettavan paljon varsinkin netissä näkee sitä taivutettavan Nukarissa, Nukarista, Nukariin, kun minun mielestäni ainoa oikea ja ainoa hyväksyttävä muoto olisi Nukarilla, Nukarilta, Nukarille. Sitähän itsekin käytän ja sitä olen kuullut käytettävän koko lapsuuteni. En ymmärrä mistä tuommoinen Nukarissa-muoto oikein on tullut. Muistuu mieleen vanha juttu siitä, että onhan nyt sentään eroa onko kuseSSA vai kuseLLA.
Olen harmissani siitä, ettei isä ehtinyt nähdä kirjaa valmiina, kun oli siihen kerran oman panoksensakin antanut. Tosin olisimme saaneet luultavasti kuunnella maailman tappiin asti "eihän toi nyt noin ollut, kun ihan päinvastoin ja tuossakin on nimi väärin"-yksinpuhelua ja pian olisi ilmestynyt vihkonen nimellä "Ei se niin mennyt"...
Kirjassa mainittiin myös Raalan entinen postimestari Arvid Stenvall, Aleksis Kiven veljenpoika, jonka isä muisti lapsuusvuosiltaan ainakin jotenkin ja mummu muistaa hyvin. Jostain papereiden joukosta löytyi myös ikivanha velkakirja, jossa toisena takaajana on kyseinen postimestari ja paperissa on hänen omakätinen allekirjoitus. Isä on aina joskus puhunut Stenvallin punssista, pitänee kirjoittaa sen ohje tänne joskus.

perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Kosmetiikkashoppailua

Perinteitä kunnioittaen päätin lähteä tänään ostoksille, tilipäivä kun oli. Ja toden totta oli kyllä ostettavaakin, tämän kuukauden teema oli kosmetiikka.
Katsokaas kun kesäksi pitää olla eri ihonhoitotuotteet kuin talveksi! Ihan totta, talvella ihoni kuivuu helposti ja pyrin käyttämään mahdollisimman kosteuttavia tuotteita. Kesän tullessa naamakin muuttuu rasvaisemmaksi, joten ne kosteuttavat aineet eivät ole ihan parhaita. Siispä koriin tipahti uutta puhdistusainetta, kasvovettä ja päivävoidetta. Tuo päivävoide oli viime kesäksi löytämääni Cliniquen Superdefenseä, puhdistusaine Elisabeth Ardenilta ja kasvovesi oli ihan uusi tuttavuus Lancomelta.
Lisäksi ostin hiustenhoitotuotteita, ihan kuin tuonne kosmetiikkapuolelle ei olisi mennyt tarpeeksi rahaa... Käytän yleensä kampaamon tuotteita, sillä vaikka ne ovat tuplaten (ellei enemmänkin) kalliimpia kuin markettitavara, ne tuntuvat käytössä huomattavasti paremmilta. Ja siitä kampaamon hiuslakastakin on oikeasti jotain hyötyä eikä se vain tee hiuksia tahmaisiksi ja takkuisiksi kuten monet muut. Kalliiksi se silti tulee, vaikka ajattelisi sitä, että nämä tuotteet tuntuvat myös riittoisammilta.

Mutta se tänä iltana. Lähden huomenna heti aamusta taas kotona käymään.

Sinkkuelämää

Likimain kaikki elokuva-arvostelijat ovat Sinkkuelämää-elokuvaa arvostellessaan esittäneet saman ajatuksen: naiset, tehkää edes tämän kerran palvelus miehillenne älkääkä pakottako häntä mukaan tätä katsomaan vaan antakaa kymppi kaljaan ja kaikki ovat tyytyväisempiä.
Minä en ole samaa mieltä. Kehotan pikemminkin näin: miehet, viekää naisenne pyytämättä katsomaan Sinkkuelämää! Käykää ennen sitä jossain ravintolassa syömässä hyvin ja juomassa lasillinen tai pari viiniä. On varsin todennäköistä, että kotiin päästyänne teillä on kainalossa varsin tyytyväinen nainen, jolla ei ole mitään pientä pientä sänkypainia vastaan.

Kävimme eilen DI:n kanssa katsomassa tuon kyseisen elokuvan. Se oli DI:n idea, ihan totta! Minä itse en ole ollut kyseisen sarjan NIIN suuri fani etten olisi jaksanut odottaa elokuvan tuloa videovuokraamoihin. Tietääkseni DI ei ole kaappihomo eikä pahemmin tossun allakaan.
Elokuva sinänsä ei tarjonnut mitään niin kovin sarjasta poikkeavaa tavaraa. Jos piti sarjasta, pitää melko varmasti myös elokuvasta. Mitään viiltävän syvällistä ei elokuvasta saanut kyllä irti eikä sitä sen vuoksi oltu tehtykään, se oli sitä tuttua kevyttä hömppää (miksi kaikki naisellinen lasketaan aina hömpäksi? Eikö lätkä/futis muka ole vielä pahempaa hömppää?): ihmissuhteita ja muotia.
Minä vannoutuneena häänihilistinä tietysti hekottelin elokuvalle. Siinä saavat tervetulleen näpäytyksen ne kiihko-morsiamet, jotka ottavat kymmenien tuhansien lainan häitään varten ja järjestävät häänsä mahdollisimman suureellisiksi piittaamatta sulhasen mielipiteistä ja toiveista, sulhanenhan voisi pilata prinsessapäivän, hyvänen aika. Vähemmälläkin hulabaloolla pääsee naimisiin, huomatkaa.
Yksi paha puoli elokuvassa kyllä oli. Alkoi tehdä kauheasti mieli korkokenkiä...

tiistaina, kesäkuuta 10, 2008

Sekalaista höpinää sisustamisesta ja säästä

Nyt on sitten se lipasto kasattu, saatu paikoilleen ja osin jo täytettykin. Lisäksi DI kävi tänään isänsä kanssa hakemassa ne muutama viikko sitten varatut plafondit. Pikkuhiljaa tämä tästä alkaa järjestyä, huonekalut alkavat olla paikoillaan eikä paljoa enää puutu. Mattoja ja verhoja uupuu vielä, mutta niillä ei nyt ole niin kiirettä sinänsä. Olemme kuitenkin jo päättäneet noin suunnilleen minkä värisiä mattoja pitäisi olohuoneeseen ja muualle hankkia. Olohuoneen kalustus on ruskea, on puuta ja ruskeata nahkaa. Sinne tulee vaalea tai vaaleanruskea matto. Keittiössä on lähinnä puuta eli vaaleanruskeaa. Siellä onkin jo matto, vaaleanruskeanväsyinen. Makuuhuoneesta tulee sininen, samoin kuin eteisestä. Työhuone on vielä vähän arvoitus, täällä on kirsikkaa, valkoista ja sininen sohva. Mietin mahtaisikohan tänne sopiva harmaa ruusumattoni? Aion ainakin kokeilla sitä, se matto on sen verran nätti, että haluan sen käyttöön.

Tällä hetkellä kuulen auki olevasta ikkunasta ukkosen jyrinää ja idän suunnalla onkin synkeitä pilviä. Tulisipa hieno ukonilma. Näin kaupungissa sitä uskaltaa toivoakin, koska se on hienoa katseltavaa eikä tarvitse pelätä sähkölaitteiden ja talon puolesta.
Sunnuntai-iltana yhdentoista jälkeen katselimme DI:n kanssa hienoa näytöstä. Silloin oli myös itäinen taivas täynnä tummia pilvenlonkia ja salamat iskivät pilvestä toiseen. Vettä ei satanut, jyrinää ei kuulunut, pilvissä vain välähteli ja pari komeaa salamaakin näin. Johtuikohan pilvistä vai mistä, mutta välähdykset ja salamatkin olivat omituisen punertavansävyisiä.
Ja maanantaiaamuna sitten heräsimme sellaiseen ääneen, että minä ainakin unentokkurassa pelkäsin talon sortuvan ympäriltä. Ei se kuitenkaan ollut sen kummempaa kuin muutama "pikkiriikkinen" rae napsutteli ikkunapeltiä. Ne pikkiriikkiset rakeet olivat sellaisia sentin kokoisia ja pitivät oikeasti ihan hirvittävää ääntä. Ja ilmeisesti niitä tuli jonkin verran, koska vielä puolentoista tunnin kuluttua, kun töihin lähdin, paikoin oli vielä raekasoja maassa. Vettähän maanviljelijät ovat toivoneet kuiville pelloilleen, mutta raekuuro ei tainnut kuulua toivomuslistalle.

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Puuhasunnuntai

Kaavailimme alunperin menevämme tänään käymään Viikinsaaressa, mutta paikallisten sadekuurojen uhka ja pavakka tuuli saivat suunnitelmamme muuttumaan. Niinpä olemme nököttäneet kotosalla tämän päivän. Ei sillä että tekemisen puute olisi vaivannut, olemme tänään kasanneet lipastoa. Muutama viikko sitten ostimme nimittäin lipastonkin, sen olisi tarkoitus tulla työhuoneeseen vähän niinkuin minun työpöydän jatkeeksi ja varastoksi kaikelle sekalaiselle tavaralle, jota piisaa vähän liiankin kanssa.
Kiva lipasto, suomalaista Sievä-tuotantoa, mikäli oikein muistan ja kohtuullisen laadukkaan oloinen. Jämäkkä ainakin. Ja melkoinen palapeli koota, on ruuvia jos jonkinlaista! Siihen ei nimittäin tuhrata tippaakaan liimaa vaan se kootaan kokonaan ruuveilla.

Sen lisäksi minä kylvin tänään vihdoin ja viimein yrttini parvekelaatikkoon. Aion kokeilla (DI:n innostamana), miten menestyy parvekelaatikossa bataviansalaatti, persilja, basilika ja sitruunamelissa. Toisessa parvekelaatikossa on päivänsineä kasvamassa, ollut jo pidemmän aikaa ja ne ovatkin terhakkaasti taimella. Vielä olisi yksi lyhyt parvekelaatikko vapaana, niin että jos siihen jotain kukkasia hankkisi vielä...

lauantaina, kesäkuuta 07, 2008

Kesäjuhlia ja sisustamista

Firman kesäjuhlat sitten olivat eilen. Pelkäsin aluksi että niistä tulisi tähtitieteellisen tylsät ja kuolettavan kuivat (kirjaimellisesti eli ei olisi tarjolla muuta kuin alkoholia ja lämmintä vissyä), mutta hävinnyt olisin jos olisin rahojani likoon pannut. No, ilmahan oli mitä hienoin, aurinkovoide oli ihan paikallaan enkä polttanutkaan nahkaani. Ruuat olivat kohtuullisia, limsaa ja lähdevettä riitti vaikka miten paljon ja se oli ehdoton plussa. Sen verran lämmin kuitenkin oli, että varmuuden vuoksi latkin vettä varsin säännöllisesti. Artistikin oli ihan jees, vaikken nyt Lauri Tähkän faneihin kuulukaan.

Kaikkein parasta oli se, että törmäsin siellä erääseen vanhaan ystävääni, koulukaveriin kymmenen vuoden takaa. Viime vuosina olemme pitäneet yhteyttä vain harvakseltaan, mutta nyt selvisi, että hän asuu likimain naapurissa. Sain toiminnassa olevan puhelinnumeron ja kutsuin hänet vaimoineen jo tupareihinkin. Oli todella kiva nähdä pitkästä, pitkästä aikaa!

En lähtenyt kesäjuhlista sitten sen paremmin firman tarjoamille jatkoille kuin oman osastonkaan jatkosaunaan vaan kävimme DI:n kanssa syömässä siinä iltasella vielä ja juomassa parit. Lähdimme pois keskustasta jo hyvissä ajoin, kumpaakin väsytti jo sen verran.

Niinpä tänä aamuna olimme virkeitä kun kasasimme keittiön pöydän. Ostamamme huonekalut tuotiin eilen, pöytä, lipasto ja pieni hyllykkö. Lipasto on vielä palasina, se näyttääkin juuri siltä, että sen kanssa joutuu askartelemaan tovin jos toisenkin. Hyllystö sen sijaan tuli kokonaisena ja pöydän kokosimme aamulla. On se vain hieno! Kirsikanvärinen, massiivipuuta, tukeva ja pahuksen painava. Kolme henkeä mahtuu pitkälle sivulle, jos oikein tiiviisti istutaan. Ja tarvittaessa siinä mahtuu oikein hyvin leipomaan ja laittamaan ihan mitä vain. Herran jestas, sehän on melkein yhtä iso pöytä kuin mitä kotona on!

perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Kärpäsiä hunajan ympärillä

Dextan myynti-ilmo on herättänyt kovasti kiinnostusta ja nyt on jo kolme varteenotettavaa ostajakandidaattia kiikarissa. Että eiköhän meidän pappatraktori löydä hyvän kodin.

Kesäjuhlat!

Tänään on siis firman kesäjuhlat! Ei ainakaan ilmoista ole kiinni, lämmintä piisaa mutta toivon kovasti taivaan pysyvän pilvessä iltapäivänkin, ettei olisi niin akuuttia vaaraa polttaa nahkaansa. Taktisesti olen pakannut kuitenkin aurinkovoiteen mukaan käsilaukkuuni. Palanut lapsi kaihtaa tulta, sanoo vanha sanonta.

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Tunteellinen traktorikauppias

Auton (Ford) ja kaiken moneen kertaan mainitun romun lisäksi isältä jäi meille myös kolme traktoria: etukuormaaja-Ford 4130, Ford 3000 ja vuoden 62 Fordson Super Dexta. Näistä kaksi viimeistä on myyntilistalla, tuorein ja isoin olisi tarkoitus pitää itse. Keskipitkän tähtäimen suunnitelma nimittäin on opetella ajamaan itse traktoria ja laittamaan sitä niin, ettei olisi aivan suunnattomassa pulassa, jos joutuu kyntämään tai jyrsimään pikkiriikkisen kasvimaapläntin tai pahimmat lumikinokset auraamaan pois. Traktoritilan tytöt eivät koske lumilapioon eivätkä kuokkaan kun kerran koneetkin löytyy!

No, se traktorinkäsittely on asia erikseen ja siitä varmaan jossain vaiheessa tulee enempikin tekstiä. Tämän hetken kuumin peruna on noiden kahden myynti. Erityisesti Dextan myynti. Sillä nimittäin alkaa olla jo historiallista arvoa. Kyse on isän kertoman mukaan "Suomen ensimmäisestä Super Dextasta" ja onkin melko todennäköistä, että se on tullut aivan ensimmäisten Super Dextojen joukossa maahan. Super Dextan valmistus aloitettiin vuonna -62 Englannissa (muistaakseni) ja samana vuonna ensimmäiset tuotiin Suomeen. Tiettävästi tuo kyseinen kone on kotitilalle tullut vuoden -62 juhannuksena.
Isä oli tuolloin Fordsonin maahantuojalla Stockmann Autolla töissä, liekö ollut varastomies vai mikä, mutta sen ohessa ajoi tuota traktoria erilaisissa työnäytöksissä, joissa esiteltiin uuden mallin hienouksia. 60-luvulla isä myös kynti kilpaa, siitä on vielä muistona pokaaleja ja olen aika varma, että hän on nimenomaan Dextalla kilpaillut ainakin jonkin verran.

Jo aikoja sitten moinen glamour on kuitenkin vaihtunut työkoneen arkeen ja Dexta on tietääkseni edelleen täysin käyttökuntoinen, mitä nyt toinen eturengas on tyhjä ja jarrut puuttuu. Olimme alusta asti siskon kanssa sitä mieltä, että olisi suunnattoman kiva, jos saisimme "Tekstan" jollekin vanhojen traktorien harrastajalle entisöitäväksi. Naurakaa vain, mutta sillä koneen-pahuksella on tunnearvoa! Se on aina ollut kotona! Miten monta kertaa pikkutyttöinäkin olemme olleet sen kyydissä? Se oli ensimmäinen traktori, jonka pukille itse kiipesin ajamaan (no, ykkösellä puksuttelin menemään pitkin peltotietä ja yritin pitää traktorin pois ojasta, yleensä siinä onnistuen). Miten jäykkä se kytkin olikaan! Ja sen traktorin äänen tunnisti jo kaukaa. Se johtui varmaan siitä, ettei lähistöllä ollut toista Fordsonia, myöhemmin olen havainnut tiettyä käyntiäänen samankaltaisuutta muiden Dextojen kanssa. Vieläkin pystyn kuulemaan korvissani isän käynnistämässä Dextaa: kliks-skronks-tsääk-tsääk-tsäk-tsäk-tsäk-tsk-tsk-tsk. Älkää kysykö mistä nuo kilks ja skronks kuuluvat, ne vain kuuluvat.

Tällaisen myyminen jo muutenkin ottaa koville, on vaikeata uskoa että tuttu ääni ei enää koskaan kuulu kotipihalla. Toisaalta eipähän ole kyllä kuskiakaan enää... Se, että Dexta menisi jollekin vieraalle varaosiksi tai kuusen alle ruostumaan ja rapistumaan ei tasan kuulosta hyvältä! Kyllä sen pitää saada arvonsa mukainen eläkekoti. Onneksi kuitenkin vanhojen traktorien harrastajia löytyy ja Suomessa toimii jopa Fordson Club Finland. Mikäpä sen parempi kanava historiallisen koneen myymiseen.

Ensimmäinen vakava kyselykin jo tuli Dextasta, alan harrastaja sitä kyseli nimenomaan entisöitäväksi, joten ihan unelma-ostaja oli heti liikkeellä. Ja ilmeisen vakavissaan, Kajaanista asti kuitenkin soitteli. Puhelimessa tuli höpistyä tuosta koneesta, hän lupasi tulla sitä katsomaan. Naurahdin sitten, että mielelläni sen myyn Fordsoneista kiinnostuneelle, kun sillä kuitenkin sitä tunnearvoa on. Ostajakandidaatti lupasi heti elinikäisen tapaamisoikeuden. Ymmärrätte varmaan miksi tämän ostajan on aika helppo alkaa neuvotella hinnasta?

tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

Kesäkuuta kotoa

Kyllä se vain täytyy sanoa, että IHANAA kun on kesä! Viikonloppuna sen oikein kunnolla huomasi kun oli maalla käymässä. Pihasyreenit kukassa ja ne tuoksuivat niin hyvältä, omenapuut jo lopettelemassa kukintaansa, mutta silti vielä valkoisenaan kukkia. Ja ne ovat sentäs isoja omenapuita! Voin vain kuvitella, millainen tuoksu onkaan ollut silloin kun ne olivat aivan täydessä kukassaan. Nytkin olin likimain seitsemännessä taivaassa kun kävelin siellä omenapuiden alla, valkoinen katto yläpuolellaan, valkoisia terälehtiä jalkojen alla ja se tuoksu... Sitä ei voi valokuvata, sitä ei voi maalata, sitä ei voi sanoin kuvailla, se vain täytyy kokea.

Muutenkin Nukarilla luonto oli kyllä kauneimmillaan. Pihassa kukkivat akileijat ja villilupiinitkin aloittelivat jo. Metsässä tähtimöt, metsätähdet, kurjenpolvet ja ties mitkä kukkivat myös. Siinähän sitä vasta kamera lauloikin, minulla oli tosiaan se DI:n järkkäri mukana. Saa nähdä millaista jälkeä tuli.

Kasvimaa jakselee hyvin, siskon kanssa harasimme penkit viikonloppuna ja nypimme suurimmat rikkaruohot. Perunat ovat kovasti terhakkaita eivätkä ole harson alla ottaneet itseensä edes niistä hallaöistä mitä on ollut. Kaikki muutkin ovat lähteneet hyvin kasvuun paitsi persilja, joka oli kovin, kovin vaivaista. Tiesittekö muuten, että porkkanan ja tillin taimet muistuttavat kovasti toisiaan? Nyt me sen huomasimme, emme tienneet, että nypimme tillipenkkiä vaan luulimme sitä porkkanaksi (emme kai me voi muistaa mitä olemme mihinkin kylväneet ja karttakin oli sisällä!). Vähän sisko manasi, että onpas joku kylvänyt porkkanat juupelin tiheään. Onneksi emme vielä harventamista aloittaneet, tillipenkki voisi nimittäin olla vähän alastoman näköinen, jos se olisi harvennettu porkkanan malliin... No, punajuuria jo vähän harvensimmekin. Retiisipenkistäkin sisko harvensi muutamia meille syötäväksi, pieniähän ne vielä olivat, mutta ihan retiiseiltä ne maistuivat.

Lauantaina kävimme viemässä haudoille vähän kukkia ja samalla poikkesimme paikallisella kukkapuutarhalla. Minulla ei ollut lompakkoa edes mukana ja siskokin uhosi että mitään ei osteta. No, "ei mitään" oli puhtaanvalkoinen uudenguineanliisa ja sille sopiva korkeahko tummansininen ruukku. Vähänkö moinen yhdistelmä näyttää hyvältä pihakiveyksellä! En yhtään ihmettelisi, jos seuraavan kerran Nukarilla käydessäni olisi tapahtunut mystinen plop-plop-ilmiö ja niitä olisi tullut lisää, joko saman- tai erivärisiä. Onhan kiveyksellä tilaa :)

Sunnuntain ohjelmassa visiitti Rajamäellä pidetylle Rompetorille. Siellä myydään kaikenlaista... no, rompetta. Sellaista mitä kuka tahansa tervejärkinen pitää romuna ja jonkin verran myös kirpputorikamaa, vanhoja astioita ja sitten on muiltakin toripäiviltä tuttuja kojuja. Meillähän on nurkat täynnä nimenomaan sitä romua! Tämä reissu oli siis silkkaa vakoilua, kävimme katsomassa mitä siellä on tarjolla ja ensi kerralla lähdemme itse myymään.
Harmi vain etten etukäteen tiennyt, että siellä oli rompetorin lisäksi myös vanhoja autoja ja moottoripyöriä esitteillä, olipa muutama traktorikin. Minä en nimittäin ollut ottanut kameraa mukaan! Enhän minä tekniikasta mitään ymmärrä, mutta hienosti entisöidyt vanhat autot ovat aina hienoa katseltavaa ja olisivat ansainneet tulla ikuistetuksi kameralla. Harmittaa ihan urakalla! Tosin emme olisi päässeet sieltä pois ajoissa, jos minulla olisi kamera ollut ja olisinpa vielä myöhästynyt iltapäivän junastakin...

sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008

Tarua vai totta, you never know...

Katselin viime yönä varsin järjetöntä unta. Tai oikeastaan unessa itsessään ei ollut mitään kovin outoa. Minä nyt muutenkin katselen omituisia unia! Järjettömän tästä teki se, että heräilin välillä, saatoin vilkaista kelloakin, mutta nukahdettuani uudelleen uni jatkui. Ja kun unessakin epäilin nähneeni unta, ei sitä osannut heti pitää unena. Aamulla kun kunnolla heräsin, en vähään aikaan tiennyt, mikä oli totta ja mikä vain unta, jos mikään. Olen kiitollinen, että olin Nukarilla viikonlopun, koska muuten en todellakaan olisi yhtään varma siitä, mitä on tullut tehtyä!

Uni alkoi siitä kun tapasin erään exäni likimain vuosikymmenen takaa. En muista olimmeko jonkun kotona bileissä vai kahden jomman kumman kotona. Joka tapauksessa juttelimme keskenämme, yksi asia johti toiseen ja päädyimme rakastelemaan.
Lähdimme sitten kaksin jonnekin TTY:llä pidettäviin juhliin, en tiedä miksi tai mihin juhliin, mutta joka tapauksessa ilta oli ja paikalla oli paljon ihmisiä. Me tosin exäni kanssa hipsimme johonkin syrjäisempään huoneeseen jatkamaan kahdestaan. Pahaksi onneksi se löytämämme huone oli jokin lasiseinätoimisto, meillä oli valot päällä, ulkona oli pimeää ja lasiseinän takana oli vähän matkan päässä toinen siipi, josta oli esteetön näköala siihen sohvalle, missä me olimme. Ja siellä luonnollisestikin liikkui ihmisiä.
Ilta päättyi exäni asunnolle, josta livistin aamulla ulos ennen kuin hän heräsi vain todetakseni etten tiennyt yhtään missä päin Tamperetta olin. Metsästin sitten lähistöltä jotain kadunnimeä, jonne voisi tilata taksin.

Muistaakseni tännä vaiheessa uni katkesi ensimmäisen kerran, mutta jatkoa seurasi.
Siskoni tuli sanomaan minulle, että oli nähnyt mitä olin tehnyt, juurikin sieltä toisesta siivestä. Ja että aika moni muukin oli nähnyt. Aloin pelätä, että joukossa saattoi hyvinkin olla DI:n tuttavia, jotka voisivat tunnistaa minut ja ircin kautta tieto meikäläisen valonaroista puuhailuista olisi levinnyt DI:llekin, joka oli tuona viikonloppuna matkoilla jossakin. Laadin sotasuunnitelman, että tunnustan kaiken muun, bileet ja kaikki, mutta kiellän ehdottomasti pettäneeni häntä ja väitän sitä perättömäksi juoruksi.

Tässä vaiheessa sitten ainakin havahduin unestani. Sama uni jatkui kuitenkin edelleen kun taas nukahdin. Nyt aloin epäillä nähneeni unta, siis siinä unessa (!), ettei mokomaa pettämisepisodia olisi tapahtunut lainkaan. Selasin kuitenkin DI:n järkkärillä ja omalla kännykkäkamerallani otetut kuvat ja sieltä löytyi todisteet siitä, että bileissä ollaan oltu. Joten koko muukin juttu on sitten varmastikin totta. Olin kauhuissani, olin pettänyt DI:tä ja sen asian kanssa olisi jotenkin elettävä ja toivottava ettei DI saisi sitä selville.

Herätessäni oli vähän aikaa aivan sekaisin enkä tiennyt olinko nyt sitten nähnyt unta, jossa epäilen nähneeni unta vai oliko kaikki sittenkin totista totta. Kun tajusin olevani Nukarilla, huokaisin helpotuksesta: olen niin kaukana tapahtumapaikoista, että unta se sittenkin oli, pakko olla. Silti teki mieli käydä kameroista kuvat läpi. Ihan vain varmuuden vuoksi...

Mielenkiintoiseksi tuon unen tekee se, että tämä ex ei ponkaissut uneeni sieltä kymmenen vuoden takaa ihan noin vain vaan törmäsin häneen menneellä viikolla työpaikkani lounasravintolassa. Hän on samassa firmassa töissä nimittäin! Eikä tässä vielä kaikki: viikon päästä perjantaina on firman kesäjuhlat! Kesäjuhlat ovat perinteisesti olleet varsin kosteat ja villit. Lisäksi DI:llä on paljon tuttuja kyseisessä firmass töissä. Lienee siis syytä olla aivan hemmetin varovainen siellä.