lauantaina, elokuuta 30, 2008

Mitä luen netissä?

Joutessani listailen tähän kommenttien kera aktiivisesti seuraamiani blogeja.

Naisen logiikka
Kirjoittaa arkisia juttuja, joista monet kiinnostavat minuakin. Kanssakärsijä migreenin kera vaikka harvoin siitä nykyisin kirjoittaakin. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen blogi, et koskaan voi tietää mitä uusin postaus käsittelee.

Akileija
Valokuvablogi kasveista, luonnosta ja korteista. Itse en niin tuosta askartelupuolesta piittaa, mutta kivahan sitä on hienoja kortteja katsella. Ja ne kukkakuvat! Yleensä aamun/päivän pelastava blogi kauniilla kuvillaan.

Hylätty radalta poistumisen takia
Raviaiheinen blogi, kertoo paljon ulkomaiden raviuutisia, huutokauppatuloksia ja sen sellaista.

Juhlattaren kakkublogi
Leivontablogi, keskittyy lähinnä kakkuihin ja muihin makeisiin leivonnaisiin. Paljon valokuvia ja niitä onkin kiva katsella ja ihastella itsekseen, miten hienoa jälkeä voikaan saada aikaan keittiössä.

Aasiakas.net
Asiakaspalvelijoiden kertomuksia asiakkaista, jotka käyttäytyvät kuin aasit. Tai pahemmin. Jos edes 10% blogin jutuista on totta, niin kiitän luojaani siitä, etten ole päätynyt aspa-hommiin.

Iso-Lemmittylä
Valokuvablogi maalaiselämästä, näin voisi tätä kuvailla. Koiria, joskus hevosiakin, puutarhaa, maataloutta ja sen sellaista.

Jimin poppoo
Lauma siperiankissoja ja mukana puuhaa myös lapinkoira Dorin. Paljon ihania valokuvia ihanista kissoista (eikä koirassakaan mitään vikaa ole). Yksi kissoista on saamassa syksyn-talven mittaan pentuja, joten ihastuttavia kuvia on toivottavasti tulossa jatkossakin.

Tähdet ja avaruus - uutiset
URSA:n uutisblogi, jossa kerrotaan kaikki tähtitieteen uusimmat uutiset.

Daily Cat Picture
Nimensä mukaisesti: kissakuva vuoden jokaiselle päivälle. Valokuvablogi kissoista.

5H,HB,4B
Piirrosblogi. Tätä esittelin jo heinäkuussa. Kiehtovia lyijykynäpiirroksia.

Nainen vedenjakajalla
Minulle ei ole oikein vielä(kään) selvinnyt mikä blogi tämä oikeastaan on. Yleensä pohdiskelua varsin erilaisista aiheista.

YLE:n tiedeuutiset
Tiedeuutisia ja kaikenlaista muuta uutta ja mielenkiintoista.

Matkapuhelinuutiset
Jostain kumman syystä... Yleensä en kuitenkaan tee muuta kuin vilkaisen tämän, asiat harvoin koskettavat suoranaisesti minua tai ainakaan kertovat mitään uutta.

Adorable Mangolisa's
Aluksi pidin tätä enimmäkseen kosmetiikkablogina, nyt se on muuttunut enemmänkin vaateblogiksi tai päiväkirjamaisemmaksi.

Jyrki J. J. Kasvi
Jokaisella itseään kunnioittavalla poliitikollahan pitää olla nykyisin blogi, mutta harvalla on niin niin hyvää asiaa lyhyeen muotoon tiivistettynä kuin Kasvilla. Ei, en ole puoluekannaltani vihreä, vihreissä on liikaa niitä älyttömiä vasemmistovihreitä ja kaikenmaailman muita kiihkoilijoita, mutta Kasvilla sentäs on aivot päässä ja jalat maassa.

Chokomum
Leivontablogi taas. Älyttömän hienoja leivonnaisia oikein kuvien kera esiteltynä. Jos ikinä leivon mitään, käyn kyllä täältä bongaamassa ideoita ja ohjeita.

Satulahuone
Paljon hevosasiaa laidasta laitaan. Yleensä osuvia, toisinaan varsin kipakoita ja pisteliäitäkin kannanottoja hevosjuttuihin. Tämä on ihan ehdoton blogi.

Periferialife - elämää maalla
Paljon valokuvia ja seassa tekstiäkin, kaikenlaista luontoon, puutarhaan ja sen semmoiseen liittyvää. Aiheuttaa yleensä hyvän tuulen.

Herra Mäykynen
Awww! Kissa! Bengal! Ihana! Jummi, mikä hurmuri tuo blogin pääkissa herra Mäykynen onkaan.

Pieni Kakkupuoti
Lisää leivontablogeja. Täältä löytyy joskus todella mielikuvituksellisia juttuja, kuten ahven-kakku.

Liemessä
Ruokablogi, täältä olen kalastellut joskus jotain ideoita pikkupurtaviin ja sen semmoisiin. Kaikenlaista mielenkiintoista ja vähän erilaista.

Ihan Camoissa
Naisrauhanturvaajan blogi. Tätä on mielenkiintoista lueskella, kirjoittaja elää niin täydellisen erilaisessa ympäristössä ja tilanteessa kuin minä.

Helmetti
Ihan mielettömän upeita koruja, joita kirjoittaja siis nykertää itse ja myykin. En ole vielä uskaltautunut tilaamaan mitään, kuolaamaan vain. Vähänkö tekisi mieli?!

Kotikissa
Päiväkirjablogi, paljon työ- ja ihmissuhdeasiaa. Yleensä postaukset ovat niin lyhyitä että ne lukaisee läpi nopeasti.

Villi the Kissa
15-vuotiaan Villi-kissan tilapäisemäntä kirjoittelee katin kuulumisia. Paljon kuvia ja joskus videoitakin. Ihastuttava kissaherra!

Tuote
Tämäkin on sellainen arvaamaton blogi, koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi. Normaalia elämää, pohdintoja, joskus ihan täyttä ajatusten revittelyä.

Taavi, Valpuri ja Sambadi
Jälleen kissablogi ja ihastuttavia valokuvia.

Ankkalapio
Sarjakuvapäiväkirja. Aivan loistava sellainen.

Kinuskikissa
Ähäkutti, ei olekaan kissablogi! Leivontablogi ja tämä on niistä ehkä kaikkein paras, koska täällä on paljon ihan käytännön neuvoja kuvien kanssa opastettuna. Ja tietysti hurjan hienoja kakkuja.

Sillä sipuli
Ruokablogi, ei niinkään leivontaa vaan ihan ruokaa ja vaikuttaa siltä että usein vähän eksoottisemmalla otteella tehtyä.

En vaan osaa!
Milla Paloniemen sarjisblogi. Ei kaivanne sen enempiä esittelyjä, voin vain todeta: loistava!

'Kultta ja kimallet'
Korublogi tämäkin, päivittyy harvakseltaan, ihan kivoja koruja.

Elävältä tapetun päiväkirja
Raiskatun naisen blogi. Paikoin täydellisen epätodellista juttua, joka vie vähimmänkin uskon Suomen oikeuslaitokseen tai minkäänlaiseen maalaisjärkeen. Tuorein käänne asiassa on se, että raiskaaja syyttää uhria kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, koska uhri kirjoittaa tuota blogia ja on siellä kertonut mitä hänelle tehtiin, mitä tunteita teko ja oikeuskäsittely on hänessä aiheuttanut. Hienoa, eikö totta?

Selibaattipäiväkirjat
Minttu Hapulin blogi. Yleensä yksi teksti aiheuttaa naurukohtauksen, ärsytyksen ja whattafak?-fiiliksen. Ei käy aika pitkäksi tämän kanssa.

Ampumavammaisen doping-käry

Hihuu! Se eilinen trap-ammunta oli hirmuhauskaa!
Todellakin, lähdimme työporukalla Kokkovuoren haulikkoradalle ampumaan. Aseet, ammukset, kiekot ja opastus oli Pohjois-Hämeen Ampujien puolesta. Opastus oli ihan paikallaan, vaikka olinkin ainoa nainen siellä ja muut armeijan käyneitä miehiä, mutta haulikkoampujia ei tainnut joukosta löytyä ainoatakaan. En siis todellakaan ollut porukan ainoa keltanokka. Helppoahan trap-ammunta ei ole, kiekot lähtevät melkoisella nopeudella eikä tähtäämään saa jäädä, koska silloin ei taatusti osu. Pari kiekkoa sain tiputettua ja nekin kaiketi vahingossa.
Olin aluksi hieman epäröinyt noita haulikkoja, jos ne potkaisevat kovastikin. Opastaja sanoi kuitenkin että käytämme rata-ammuksia, jotka eivät kuulemma potkaise juuri lainkaan. Kissan villat, sanon minä, potkaisivathan ne, eivät pahasti mutta sen verran kuitenkin että otteen aseesta oli parempi olla jämäkkä. Ilmeisesti ensimmäisillä ampumakerroilla en ymmärtänyt ottaa kunnon otetta, koska sain olkavarteeni julmetun mustelman. Tai sitten se saattoi tulla jostain huolimattomasta laukauksesta sivuun lentäviin kiekkoihin. Joka tapauksessa olkavarressani on nyt kämmenen kokoinen mustelma, joka todennäköisesti tulee käymään läpi kaikki sateenkaaren värit oranssia lukuunottamatta. Tämän päivän väri on jotain punaisen ja violetin väliltä. Kumma juttu, ei se minusta kyllä niin paljoa sattunut että olisin kuvitellut noin pahan mustelman saavani?

Meidän piti tänään DI:n kanssa mennä erään hänen kaverinsa tupareihin, mutta minä en jaksanut sitten lähteä, migreeni päällä ja niin edelleen. DI sanoi kertovansa isännälle ja muille vieraille, että jäin kotiin parantelemaan ampumavammojani. Mikä ei sinänsä ole vale, koska onhan tuo mustelma nyt vähän arka ja muutenkin käsivarsissa tuntuu, että on tullut tehtyä jotain muutakin kuin klikkailtua vain hiirtä ja naputeltua tekstiä.

Mutta joo, olen erittäin kiitollinen meidän esimiehelle, jonka idea tämä ampumajuttu oli. Ensinnäkin se oli hauskaa, mutta vielä tärkeämpää oli se, että sieltä sain jonkinlaisen kosketuspinnan siihen, miten Tampereella voi päästä ampumaharrastuksen alkuun. Ensi keskiviikkona samaisella radalla pidetään aloittelijoiden starttikurssi ja houkuttelin jo kaveriani mukaan sinne. Sääennusteet kyllä lupailevat toistaiseksi keskiviikolle ikävästi sadetta, mutta katsotaan jos ennusteet muuttuisivat. toivotaan niin!

Mielenkiinnon ampumaharrastukseen olen saanut veljeltäni, jolla on vuosien saatossa ollut muutamia erityyppisiä käsiaseita ja olenpahan joskus käynyt hänen kanssaan ampumassa niillä. Isä ei koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut aseista, ampumisesta tai metsästyksestä huolimatta siitä että hänelläkin oli kyllä pari asetta. Ne olivat lähinnä sen takia että olivat jääneet isoisältä perinnöksi ja kun eläimiä oli tilalla, oli hyvä olla kaiken varalta ase, jotta voi hätätilanteessa lopettaa loukkaantuneen eläimen. Myös metsästys olisi sellainen juttu, mihin haluaisin mukaan.
Kilpa-ampujaksi minusta ei koskaan taida olla, koska migreenin estoon syömäni bisoprololi on luokiteltu ampumaurheilussa dopingiksi. Huvikseni tuossa lueskelin Suomen Antidopingtoimikunnan sivuja ja eipä minulla ole lääkityksen takia asiaa monen muunkaan lajin kilpailuihin. Tällaisia ovat mm. kaikki moottoriurheilu, biljardi, bridge, curling, mäkihyppy, jousiammunta, voimistelu, nykyaikainen 5-ottelu (ammutaanhan siinäkin), paini, petankki, purjehdus ja lumilautailu. No, eiliset tulokset trapissa kyllä kertovat, ettei taida olla lääkitys kohdillaan kun osumia tuli niin turkasen vähän!

perjantaina, elokuuta 29, 2008

Ammuu!

Tänään on joku tiimin virkistyspäivä ja ensimmäisenä lähdemme jonnekin Lempäälän ja Pirkkalan takamaille kokeilemaan trap-ammuntaa. Eli haulikolla savikiekkoja, jos en ole ihan väärin ymmärtänyt. Vau-vau-vau! En ole kyllä koskaan ampunut pitkällä aseella enkä käsiaseellakaan liikkuvaa maalia, joten hommassa lienee haastetta riittämiin.

torstaina, elokuuta 28, 2008

Pelastakaa edes viattomat ihmiset!

Minä en olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Suomen rappion tasolla ei ole mittaa eikä määrää.
Helsingin Sanomat uutisoi Big Brotherista!
Big Brother -talossa juhlittiin heti alkuun raskaasti
Big Brother -talossa asuu painin 7-kertainen Suomen mestari

Vielä sen nyt (ehkä) ymmärtääkin, jos iltapäivälehdet uutisoivat BB-talon jokaisesta pierusta, mutta että HS? Ja tietysti Aamulehti seuraa perässä. Mistä enää löytyy BB-vapaa media? Vinkkejä, anyone?

Okei, en ole koskaan seurannut Big Brotheria. En ymmärrä mitä kiinnostavaa/hauskaa moisessa formaatissa ylipäänsä on. Tuijottaa vieraita ihmisiä, jotka yrittävät tehdä itsestään pellen (lue: kansansuosikin) keinolla millä hyvänsä. Voi sitä myötähäpeän määrää!

Mutta tunnustaudun aivottomaksi no-lifeksi, älykkyystasoltani lantun tasolle jääneeksi infantiiliksi ja julkistan täten, että aion katsoa yhden kokonaisen jakson Big Brotheria! Pitkästymisen, myötähäpeän, oksennustaudin ja totaalisen sekoamisen uhallakin aion katsoa alusta loppuun yhden jakson, jotta voin sitten edes teeskennellä tietäväni JOTAIN BB:stä. Voinpahan sitten julkisesti haukkua ja mollata oikein urakalla koko ohjelmaa eikä kukaan voi kitistellä siihen väliin "ettet sä voi noin sanoa kun sä et tiedä mitään".

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Illallinen Tiiliholvissa

Pakko kirjoittaa muutama sananen tämän illan illallisesta Tiiliholvissa. Ne muutamat sanat kuuluvat näin: kaunis, herkullinen, harkittu.

Tiiliholvi on todellinen fine dining-ravintola, vaikka en sitä koskaan ole epäillytkään. Kaikki tänäänkin eteen kannettu oli todella upeata niin ulkoisesti kuin maultaankin ja en voi muuta sanoa kuin että kieli oli mennä mukana.
Otimme DI:n kanssa kumpikin Chef’s Menu "1968"-nimisen kokonaisuuden, johon minä tosin vaihdoin jälkiruuan mieleisekseni. Se piti sisällään seuraavat annokset:
- nahkiaisia ja siianmätiä
- valkopapu-tryffelikeitto
- liekitetty naudan sisäfileepihvi ja tattivoi
- suklaa crème brülée ja mango-limesorbetti

Näiden lisäksi ihan aluksi joimme lasilliset samppanjaa (kuten uhkasinkin!) ja meille tuotiin pieni "aperitiivi": rapukeittoa ja ruohosipulivaahtoa. Jo tämä rapukeitto vaahtoineen oli käsittämättömän hyvää ja se täytti ilmeisesti tehtävänsä, koska emme olleet malttaa odottaa ensimmäistä alkuruokaa.

En nyt lähde sen enempää kuvailemaan noita ruokia muuten kuin toteamalla niiden olleen erittäin hyvin valmistettuja ja äärimmäisen herkullisia. Olen todella iloinen, että saatoin tarjota tällä kertaa DI:lle tällaisen illallisen. Kiitos, isä!

Illalla syömään

Täksi illaksi on minulle ja DI:lle varattu kahden hengen pöytä Tiiliholvista. Ajattelin viedä DI:n syömään hyvin minun laskuuni, kerran näinkin päin kun yleensä DI on maksanut ulkona syömiset ainakin vähänkään kalliimmissa paikoissa. Ja onhan vähän juhlan aihettakin: maksoin maanantaina pois suuren osan opintolainoistani! Jätin nostamistani rahoista vähäsen itselleni käyttöön ja niillä rahoilla menemme myös syömään.

Ehkä otamme alkuun lasilliset samppanjaakin.

tiistaina, elokuuta 26, 2008

Pehmotursas ja sen nimi

Ostin lauantaina Sea Lifen matkamuistomyymälästä pehmo-mustekalan tai mikä lie tursas onkaan. Se on punaisenkirjava ja sillä on 8 lonkeroa. Sea Lifessa oli jossain akvaariossa suunnilleen samannäköinen tursas, mutta en muista mikä se oli lajiltaan. Se vain oli niin mainion näköinen, että oli pakko ostaa.

Nyt pehmotursaalle pitäisi keksiä nimi. Otto on liian tylsä, se tulee mieleen octopusista tai sitten tästä typerästä "Otto on lonkero"-mainoksesta. Ennemmin sitten vaikka Yrjö. Oikeastaan Tuure Tursas sopisi aika hyvin. Toisaalta, sehän voisi olla kyllä tyttötursaskin. Tyyris Tyllerö?

Minulla on entuudestaan vain yksi pehmolelu, hirvi nimeltä Matti-Oskari. Hirven ja sen nimen tarina juontaa vuoteen 2000, jolloin olin IO-päivillä (IO = insinööriopiskelijat) Oulussa. Lähdin sieltä käymään rovaniemeläisen kaverini luona, insinööriopiskelija hänkin. Kävimme tuolloin Napapiirin matkamuistomyymälässä, jossa katselin kovasti söpöä pehmohirveä, mutta koska en halunnut ylimääräistä kannettavaa mukaani, jätin sen ostamatta. Ei liene vaikea arvata mitä sain joululahjaksi seuraavana jouluna!
Nimensä Matti-Oskari sai siitä, että RovIO:lla (Rovaniemen Insinööriopiskelijat, johon tämä kaverinikin kuului) oli tuolloin tapahtumissa usein mukana heidän pyörillä kulkeva maskottihirvensä, jonka nimi oli myös Matti-Oskari. Matti-nimen se oli saanut muistaakseni IL:n tuolloisen pj:n, Matti Viljasen mukaan. Tuon hirvimaskotin mukaan minun pehmohirveni sai nimensä.

Ehkä siitä tursaasta tulee Turo?

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Linnanmäki, Sea Life ja omenat

Sitä on nyt sitten perintöverot maksettu pois häiritsemästä. Se on hieno juttu! Kävimme tosiaan perjantaina siskon kanssa hoitamassa pankkiasioita Nurmijärvellä ja nyt on huojentunut olo. Kuten suunnitelma oli, nostimme myös jonkin verran rahaa omaan käyttöömmekin ja minä maksan pois osan opintolainoistani ja teen muutamia hankintoja, mitkä ovat pyörineet mielessä jo jonkin aikaa.

Lauantaina lähdimme sitten porukalla (minä, sisko, veli ja DI) Linnanmäelle, sisko oli saanut työpaikkansa kautta rannekkeita vähän normaalia halvemmalla. Edellisestä Lintsinreissusta onkin parisen vuotta ja siellä oli hauskaa. Lisäksi sää osui enemmän kuin kohdalleen, oli lämmintä ja aurinkoista. Minun päänikin oli lopettanut sen migreenitouhunsa, joten saatoin nauttia olostani.

Lintsin parasta antia oli kuitenkin yleisöakvaario Sea Life, joka on todella upea paikka. Vaikka sisäänpääsy sinne maksaakin melkoisesti, oli se kuitenkin sen arvoista. Akvaarioita on todella paljon ja niistä löytyy mielenkiintoisia asukkeja: meduusoita, merikäärmeitä ja tietysti kaikenmaailman kaloja. Uudessa kamerassani on erityinen akvaariokuvaus-makro, jolla voi ottaa kuvia akvaarioista. Kuvat onnistuivat pääsääntöisesti aika kivasti, joukossa on muutama todella onnistunutkin otos, olen todella tyytyväinen kameraani. Muuten huvipuistokuvat eivät oikein onnistuneet, kirkas auringonpaiste ja tummat varjot tekivät kiusaa.

Kotona oli jo syksyn tuntua ilmassa. Naapuri oli perjantaina aloittanut rukiin puinnin meidän pelloilla, kun kerran poutaa oli. Sen lisäksi ainakin Huvituksen omenat olivat kypsiä, se on meidän omenapuista aikaisin lajike. Toin omenoita pussillisen tännekin, ajattelin viedä niitä töihin muillekin välipalaksi.

Adoptiohamsteri

Minä ja DI adoptoimme hamsterin.
Juttu lähti liikkeelle viikonloppuna. Veljentytöllä on lemmikkinä hamsteri, mutta kun hän muuttu toiselle puolelle Suomea, hamsteri jäi veljelleni. Kun velikin on muuttamassa toiseen asuntoon, jonne hamsteri ei ole oikein tervetullut, on hamsteriparka vähän niinkuin koditon.
Minähän olisin luvannut heti ottaa pienen söpöläisen itselleni, mutta kyyti Keravalta Tampereelle ja DI:n pehmennys olivat hieman haasteellisempia juttuja. Kyyti järjestyy kyllä jossain vaiheessa syksyä ja onnistuin eilen illalla puhumaan DI:nkin ympäri.

Karamelliksi nimetty otus on kultahamsteri eli syyrialainen hamsteri. Se on syntynyt viime vuoden heinäkuussa eli on jo toista vuotta vanha. Hamsteriksi se on siis hyvinkin keski-ikäinen, se elää vielä ehkä puoli vuotta, ehkä puolitoista vuotta eli hirveän pitkäaikaista lemmikkiä siitä tuskin saamme. Mitä kutsumanimeen tulee, niin toistaiseksi olemme puhuneet DI:n kanssa leikkisästi "hiirestä" tai "rotasta", vaikka se ehta hamsteri onkin. Tuskinpa täpläturkki (se on erikoisen täplikäs väriltään) siitä identiteettikriisiä saa.

Veljeltä saimme jo hoito-ohjeita eikä hoito noin peruspiirteissään vaikuta järin monimutkaiselta. Lisäksi hamsteri on melko hajuton otus, säännöllisellä siivouksella häkki ei kuulemma juurikaan haise. Karvakaverin voi jättää huoletta yksikseen työpäivien ajaksi, se nukkuu kuitenkin ja vasta iltasella alkaa olla aktiivisempi. Eikä se muutenkaan hirveästi seuranpitoa vaadi, joten se vaikuttaa ihan meille passelilta lemmikiltä.

DI oli aluksi epäluuloinen, muttei kait raaskinut heti suoraan sanoa "ei" vaan lupasi harkita asiaa. Harkinta ja hellä painostus johtivat lauseeseen: "Kai me se voitais ottaa..." Voi olla että DI pelkää eniten (ja ehkä ihan syystäkin), että kun ensimmäisestä aika jättää, niin sitten hankitaan toinen. Ja kolmas. Ja gerbiili. Ja toinen gerbiili. Ja erakkorapu ja akaattikotilo ja gekko ja mitä lienee vesiliskoja ja lopulta meillä olisi myös kissa tai pari. Lupasin pitäytyä yhdessä häkissä ja siinä määrässä eläimiä kuin sinne on järkevä sijoittaa. Tosin en tiedä lasketaanko se, jos hankin jo tälle ensimmäiselle isomman häkin ja sitten minulla olisi kaksi häkkiä...

"Hiiri" tulee meille viimeistään lokakuun alkupuolella, jolloin sisko tulee käymään Tampereella muutenkin. Siihen asti on siis aikaa kerätä teoriatietoa hamsterien hoitamisesta, ruokinnasta ja sen sellaisesta. Sen jälkeen alkaa sitten käytännön osuus.

perjantaina, elokuuta 22, 2008

Viikonloppuloma

Lähden muutaman tunnin kuluttua kohti Nurmijärveä ja vapautumista perintöveroista. Menemme siis siskon kanssa hoitamaan vähän pankkiasioita. Illan ohjelmaan olen suunnitellut sieniretkeä, lauantaina DI saapuu joukkoon myös ja tarkoitus olisi mennä Linnanmäelle. Sunnuntaina menemme veljen luo auttamaan häntä tavaroiden pakkaamisessa.

Sieniretkeä varten minulla on salainen ase: GPS-laite, jonka saa liitettyä kännykkään. Kännykästä löytyy kyllä Maps-softa, muttei sisäistä GPS:ää, mutta onneksi DI:llä on BT-GPS-laite. Metsään lähtiessä siis GPS päälle ja kun sieniä löytyy, haetaan GPS:llä koordinaatit ja tallennetaan sienitietojen kanssa karttamerkiksi. Ensi vuonna sitten kytketään navigointi päälle ja puhelin kertoo mihin suuntaan meidän on mentävä, että pääsemme sienipaikalle.

Ajattelin ehkä ostaa E71-puhelimen tai E66:n tai E51:n tai jonkun muun vastaavan, missä olisi GPS ja muuta kivaa. Tosin olen ihan tyytyväinen nykyiseen työpuhelimeenikin, siinä on hyvä MP3-soitin, joka on varsin kätevä matkustaessa. Ei tarvitse olla musiikkisoitinta erikseen ja kännykkä kulkee mukana koko ajan kuitenkin.

torstaina, elokuuta 21, 2008

Pelastajat

Migreenikohtauksen hoito koostuu monesta osasta: lääkityksestä, lepäämisestä ja hyvästä seurasta.
Mitä että? Hyvästä seurasta? Kyllä.

Jos sitä päänsä tilaa jää itsekseen märehtimään, niin ei se sillä ainakaan paremmaksi tule. Olen huomannut tämän asia monesti aiemminkin ja huomasin tänään taas.
Kuten kirjoitin aamulla, töihin päästyä alkoi päätä jomottaa taas ja nappasin lääkkeet. Ne auttoivat noin jotenkin, kuitenkin pää tuntui varsin höttöiseltä ja juuri siltä, että särky alkaa uudestaan hetkenä minä hyvänsä. Ettei tarvitse kuin päätä kääntää väärin, niin se jatkuu taas. Lähdin kaverin kanssa lounaalle ja siinä kaikkea muuta jutellessa ja naureskellessa pää unohtui ja se tuntui paljon, paljon paremmalta. Nyt ei ole taas mitään hätää.

Kävipä joskus kotona käydessäni suunnilleen samoin. Isä oli tuolloin vielä elossa ja olimme siskon kanssa molemmat viettämässä viikonloppua kotona. Minulla oli paha migreenikohtaus ja loikoilin patjallani kun en muutakaan jaksanut. Sitten alkoi oksettaa niin, että oli pakko nousta pystyyn ja hakea pesuvati saunasta. Jäin pesuvati kainalossa isän ja siskon kanssa vähäksi ajaksi jutustelemaan ja kas! sain viedä pesuvadin takaisin. Huono olo unohtui ja migreenikin siinä samalla.

Monta kertaa sisko tai veli tai äiti tai isä tai joku muu on onnistunut pelastamaan migreenipäivän puhelimenkin kautta. Sitä vain itse on migreenin kynsissä niin pahuksen epäsosiaalinen ja kärttyisä ettei tee mieli soitella kellekään vaan hautautua jonnekin kaapinnurkkaan hyllyjen alle päänsä kanssa.

Migreenimarina

*ttu mikä päivä eilen taas oli.
No, päänsärky alkoi jo töissä, koska nyt ei pitäisi olla migreenin aika vielä, ajattelin että se johtuu solmussa olevista hartioista ja niskasta. Harmi vain että venyttely, jumppaaminen ja hieronta kotona eivät auttaneet, joten mars lääkekaapille hakemaan migreenilääkkeitä. Kauhistus oli suuri kun huomasin ettei minulla ole kuin yksi tabletti Almogrania. En olisi jaksanut lähteä hakemaan enää lisää, kun Hervannankin apteekki oli kiinni ja toisaalta olin ihan varma, että aamulla särkee päätä kuitenkin, se ainokainen tabletti on parempi jättää aamuksi. Särky yltyi kuitenkin sellaisiin mittoihin, että DI lähti hakemaan lisää lääkkeitä. Luojan kiitos että hän on olemassa!

Otin särkylääke-coctailini, jäin sohvalle pötköttämään ja taistelemaan pahaa oloa vastaan. Päätin etten hemmetissä ainakaan oksenna sitä tablettia ulos heti vaikka olisi miten paha olo tahansa. Olin varmaan torkahtanut sohvalle DI:n tullessa ja kun oven kolaukseen havahduin, saman tien hyökkäsi taas oksetus päälle. Särky ei ollut kaikonnut vielä mihinkään. Joskus kuitenkin kunnon yrjö on ihan paikallaan ja sen jälkeen minullakin oli karvan verran parempi olo vaikka päätä särki edelleen. En uskaltanut rajoitusten vuoksi ottaa yötä vasten enää toista migreenilääkettä vaan painuin nukkumaan.

Ette arvaa miten ihanaa on havahtua aamuyöstä ja todeta ettei päätä särje! Vielä aamullakin kellon soidessa ja töihin lähtiessä oli ihan hyvä olo, joskin vähän voipunut edellisillasta, mutta töihin päästessä taas juili oikean puolen ohimoa. Onneksi nyt sentään on lääkkeet matkassa, joten otin tuossa jo heti annoksen. Toivottavasti se auttaa, en jaksaisi toista päivää päänsärkyisenä.

Aion varata lääkärin, jos vielä tälle päivälle saisin ajan ja menen juttelemaan vähän tuosta migreenistä, joka on taas heittäytynyt piirun verran hankalammaksi. Saa nähdä miten käy...

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Hiusmarina

Alan vähitellen vihata pitkiä hiuksiani.
Olen ollut vuosia lyhythiuksinen, siis oikeasti lyhythiuksinen, ei mikään polkkatukkatyttö. Muutaman vuoden ajan olen kuitenkin kasvattanut pidempää mallia. Aikaisemmat kasvatusyritykset ovat päättyneet aina siihen, että jossain vaiheessa hiukset roikkuvat silmillä ja hermostun niihin niin vietävästi, että marssin kampaajalle trimmattavaksi.

Nyt kuitenkin hiukset yltävät lapaluiden tienoille. Hieno juttu sinänsä, mutta ne ärsyttävät. Ensinnäkin otsalla ja sivuilla on lyhyempiä hiuksia, joita ei saa mitenkään ponihännälle vaan ne on lakan ja vahan avulla liiskattava päätä myöten ja toivottava niiden pysyvän aisoissa, mitä ne eivät ikinä tee. Vähänkään kovempi tuuli tai kosteampi ilma, niin ärhäkästi kähertyvät haituvani tekevät minusta ihan ehdan pörröpään. Ja ponihäntä on valitettavasti ainoa kampaus, mitä voin käyttää.

Minkäänlaista nutturaa en osaa itselleni väsätä, en ymmärrä alkuunkaan, miten sellainen ihme saadaan aikaan edes toiselle ihmiselle, saati sitten omaan niskaan jonne ei edes näe. Joskus olen onnistunut vääntämään letin solmulle ja kiinnittämään sen hiuspinneillä, mutta se oli niin hirveän näköinen viritys että alta pois.

Letti ei yleensä onnistu, koska hiusten jakaminen kolmeen yhtä paksuun osaan on
osoittautunut haasteelliseksi kun apuna ei ole muu kuin oma tuntoaisti. Jos letti ei ole tasainen, se ei näytä hyvältä. Lisäksi minun hiukset osaavat letiltäkin karata. Ainoa keino olisi kastella hiukset, lyödä niihin muotovaahtoa niin että tuntuu ja vääntää siitä hyperkireä letti. Ja hieno lakkakuorrute päälle, ehkä se siitä.

Auki voisi jättää, mutta sitten ne hiukset ovat suussa, silmillä, nenässä, tiellä, käsilaukun hihnan alla, ruokalautasella ja kaiken kaikkiaan rasittavat. Minä en lisäksi ymmärrä, miten jotkut saavat pitkistä hiuksistaan vähänkän kuohkeat. Minun hiukset mötköttävät päätä myöten, piste. Tietysti jos heräisin joka aamu klo 5, pesisin hiukseni, marinoisin ne muotovaahdolla, föönaisin tunnin verran ja viimeistelisin parilla hiuslakkapullolla ja ehtisin nipin napin yhdeksäksi töihin, niin ehkä sitten. Enkä talvellakaan käyttäisi mitään päähinettä. Jostain syystä ei kuitenkaan houkuttele. Puhumattakaan sitten siitä, että talvella hiukset ovat sähköiset vielä päälle päätteeksi, ne olisivat silloin vähän turhankin pörheät.

Minut on siis tuomittu poninhäntätytöksi. Paha vain että poninhäntäkin alkaa olla jo niin pitkä että sekin jää laukunhihnan alle ja sitä saa olla nykimässä pois jatkuvasti. Saksiin on siis tartuttava ja arvatkaa vain millainen houkutus olisi leikkauttaa taas ihan lyhyeksi... Pesu olisi helppoa, irtohiuksista ei kertyisi parissa päivässä harjan tukehduttavaa palloa, muotoilu = tukistelet vähän geeliä.

Blondi siili. Tai musta siili. Punainen siili? Hmm...

maanantaina, elokuuta 18, 2008

Kun pilkka osuu omaan nilkkaan

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut uuden digipokkarin ostamista, kun sille Olympukselle kävi niin kuin kävi. Tokihan minä sen DI:n järkkärinkin kanssa tulen jollain lailla toimeen, mutta kun nyt minä sinne Saksaan olen lähdössä vajaan kuukauden kuluttua enkä taatusti aio raahata sitä tiiliskiveä sinne mukanani, niin digipokkarin hankinta on ajankohtainen.
Olen katsellut noita kameroita jo pitkin kesää ja päädyin lopulta Canon IXUS 80 IS-malliin. Ixuksista on hyviä kokemuksia, Canon on perinteisesti ollut luotettava merkki ja kun ei minun kaltainen sunnuntai-kuvaaja tarvitse kaikenlaisia hienouksia vaan pienen, näppärän ja mieluusti edullisen kameran. Tämä Ixus 80 täyttänee kaikki nämä odotukset.

Tätä mallia saa eri värisenä, vaihtoehtoja on neljä: caramel (vaaleanruskea), chocolate (tummempi ruskea, candy pink (vaaleanpunainen) ja classic silver (perushopeanharmaa). Olen muutaman kaverin kanssa laskenut leikkiä siitä, että ostan sen vaaleanpunaisen kameran. Kieltämättä se on kuvissa ollut kyllä ihan kivannäköinen, mutta suosikkini on ollut tuo caramel. Eräs tuttu juuri viime viikolla esitti teorian, jonka mukaan kannattaisi ostaa se vaaleanpunainen: DI ei kehtaisi ikinä lainata sitä! Teoriassa on vain se vika, että DI:n miehinen ego kestää kuulemma hyvin vaaleanpunaisen kameran.

Netistä surffailin edullisimman ostospaikan ja tänään marssin lompakko tanassa erääseen kodinkoneliikkeeseen. Löydettyäni kameraosaston olin pyllähtää istualleni. Kameraa oli tiskissä esitteillä, mutta hintalappu esitti kolmekymppiä suurempaa summaa kuin nettisivu. Mites tämä on mahdollista? Pyörin sitten siinä kameratiskillä hetken aikaa kuin orpo herne saavissa, kun siinä ei ollut kertakaikkiaan ketään myyjää lähimaillakaan. Hermostuin jo ja lähdin etsimään myyjää. Silloin näin telkkariosastolla kaksi äijää katselemassa olympialähetystä! Jo on hemmetin hienoa asiakaspalvelua! Siinä vaiheessa oli keittää yli ihan huolella, vähältä piti etten lähtenyt koko liikkeestä ovet paukkuen huit hiiteen, tien toisella puolella oleva liike myi samaa mallia 80 senttiä kalliimmalla, joten kameraa vaille en olisi jäänyt.

No, myyjän kuitenkin sain siitä ja kysyin ensimmäisenä sitä hintajuttua, että mikä hinta nyt oikein pitää paikkaansa. Joo, heillä on vanhentuneet hintatiedot tiskissä, että kyllä se on se nettisivuilla mainittu 198 euroa. Totesin siihen, että tuollaisen otan, mutten tuon värisenä (tiskissä oli vaaleanpunainen), mitäs niitä muita on tarjolla. Myyjä naputteli konettaan ja totesi, että tuota vaaleanpunaista on ja harmaata on, mutta ruskeita ei ole.
Öh.
Kysyin seuraavaksi, että milloin niitä olisi ehkä tulossa. Tulossa on, mutta joskus... ensi viikolla, ehkä, ei ole ihan varmaa tietoa asiasta. Ja se harmaa on niin kiesus-sentään tylsä, että sitä en kyllä ota kun ei kerran ole pakko.
Öh.
Ollako laiska vai turhamainen? Laiskuus voitti, en lähde uudestaan kameraostoksille vaan olen nyt vaaleanpunaisen Ixusin onnellinen omistaja. On se kyllä itse asiassa nätti kuin sika pienenä.

sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Vanhat jaksaa heilua

"... mirror, mirror on the wall, tell me what I'm looking for..."
Kello on kaksi aamuyöstä ja kotiuduimme DI:n kanssa juuri keskustasta. Edellisestä rivistä voinee päätellä että olimme normaalista poikkeavilla teillä. Kävimme nimittäin ensimmäisen kerran yhdessä bailaamassa ihan oikeasti eikä vain istumassa ja juomassa ja syömässä.

"... put me up, put me down, put my feet back on the ground..."
Testasimme Nite Trainin tilalle tulleen Love Hotel-yökerhon. Yleisvaikutelma: nitetrainmainen, joskin interiööri päivitetty, hieman sokkeloinen, aika teinihippapaikka, kalliit juomat. Paikka oli jaettu muutamaan eri "baariin", joissa oli erilaista musiikkitarjontaa, päälattialla soitettiin kaiketi tuoreimpia listahittejä, sen lisäksi oli suomipoppia/-rockia, r'n'b:tä ja disco-puoli, jossa soitettiin ihan oikeasti sellaista tavaraa, jota minä olen bailannut noin 10 vuotta sitten! No hei, vähänkö vanhat hitit ovat parempia kuin pussillinen uusia? Niin että sitä tuli kyllä tanssittua ihan koko rahan edestä. Ja nyt päkiät huutaa hallelujaa, koska minä olin tietenkin halunnut hienostella ja minulla oli korkeakantaiset kengät jalassa. Ja pah, seuraavan kerran laitan lenkkarit eikä kukaan huomaa siellä mitään ja voin bailata niin paljon kuin sielu sietää.

"... Ecuador! Escuchame!..."
Tämä täytyy tehdä uudelleen.

lauantaina, elokuuta 16, 2008

Peking: GP Special takana

Hoi voi, ei tainnut tulla Suomelle sitä kovasti toivomaani kouluratsastuksen pronssia, Kyra ja Max ovat GP specialin jälkeen vasta sijalla 10. Erot ovat kyllä pienet, Kyra ja Max ovat selkeästi jatkossa, mutta silti ratsukko saa kerta kaikkiaan loistaa tiistain kürissä, että toiveita pronssista olisi. Toisaalta, hieman Kyran ratsastusfilosofiaan perehtyneenä voin kyllä sanoa, että Kyra ei tule ylisuorittamaan, hän ratsastaa tasan sen, mihin Maxin rahkeet tiistaina riittävät ja jos sillä ei pronssia tule, niin hitot siitä.
Noista ohjelmista näki kyllä mitä ratsastus on: huiputkin tekevät virheitä eikä hevonen ole kone. Maxin ylimääräinen laukannosto ja Werthin ratsun Satchmon koikkelehtiminen piaffissa olivat sieltä näkyvimmästä päästä, mutta silti Werth sai kärkipisteet eikä Kyrankaan pisteet toivottomat olleet. Harmittaa vain vietävästi YLE:n politiikka noiden lähetysten kanssa, alkupäästä jäi pari ratsukkoa näkemättä (tenniksen PRONSSIottelut takia, voi luojan pyssyt!) ja Grunsveninkin ohjelmasta näimme vain loppupuolikkaan. Megaärsytys.

Olen kuitenkin kiitollinen YLElle siitä että selostamossa on mukana kansainvälisen tason koulutuomari (jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista, Anders joku) kommentaattorina. On erittäin mielenkiintoista kuulla tuomarin mielipiteitä liikkeistä ja suorituksista, vaikka rotuasioissa kaveri taisi olla aika pihalla. Esimerkiksi se mainittu Satchmon temppuilu näytti minusta, maallikosta enimmäkseen siltä, että hevonen olisi pelästynyt jotakin, mutta kommentaattori pani sen ilman muuta ratsastajan virheeksi, ratsastaja kuulemma yritti koota hevosta liikaa. Minä en huomannut semmoista lainkaan enkä olisi varmaan tunnistanut vaikka olisin huomannutkin jotakin.
Tuomari myös katsoo liikkeitä eri tavalla kuin tavallinen maija-meikäläinen ja tietää mihin kaikkeen tuomari huomiota kiinnittää ja siinä sivussa minustakin tuntuu siltä, että huomaan nyt eri asioita ratsastuksesta kuin aikaisemmin. Melkein jokaisen ratsukon kohdalla kommentaattori on sanonut ainakin kerran jotain siirtymisistä, joko askellajista toiseen tai askellajin sisällä. Ne ovat tuomaroinnissa erittäin merkittäviä, luulen että jokainen siirtyminen on arvostelussa oma kohtansa, vaikka siirtyminen itse on maallikon silmään vähäpätöinen itsestäänselvyys ja se kestää sekunnin murto-osan. Eli laukannosto on pisteissä tasan yhtä arvokas kuin vaativa laukkapiruetti tai näyttävä piaffi. Arvostelussa ei siis kiinnitetä huomiota ainoastaan "sirkustemppuihin" vaan myös perusratsastukseen ja siirtymiset ovat juuri sitä.
Toinen kiintoisa seikka, mitä kommentaattori toi esille muutamaankin otteeseen on se, että tuomarit eivät kyttää ja arvostele niinkään virheitä vaan niitä hyviä asioita ja sitä, mikä olisi parannettavaa. Vaikka itse olisin tuominnut Werthin ja Satchmon luokan hännille sen yhden möhläyksen vuoksi, heidän ohjelma oli muuten niin hieno, että johtopisteet tuli ja niin hän päihitti monta ratsukkoa, jotka olivat ratsastaneet rikkeettömän, mutta vaatimattomamman ja jännittyneemmän ohjelman. Tässäkin tulee varmaan ilmi se, että kokenut ratsastaja tietää, mistä niitä pisteitä voi napsia. Yhden piaffin mokaus on yhden piaffin mokaus, mutta jos ratsastaa vaikkapa kaikki siirtymiset niin täydellisesti ja huolellisesti kuin vain kykenee, voi se piaffimoka olla niillä pisteillä hyvinkin paikattu.

En voi kuin kyyneliä pyyhkiä silmäkulmasta katsellessa noita ohjelmia. Sitä ratsastajan ja hevosen yhteistyötä, jonka ainoina kommunikointivälineinä ovat ratsastajan avut (jotka eivät edes näy) ja tuloksena hevosen upeat liikkeet. En voi kuin ihmetellä ja ihailla.

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Rumat ne vaatteilla koreilee

Useimmille on varmaan tuttu otsikon perisuomalainen kateus-sanonta: "Rumat ne vaatteilla koreilee". Tämä on erittäin hieno lause ja avaa ihan uusia maailmoja.
Okei, minua tuskin voi millään mittarilla kauniiksi sanoa, joten olen siis ruma. Tahtoo sanoa, että saan koreilla vaatteilla ihan luvan kanssa. Sehän on vain ihan järkevää, ei minun ulkonäköäni pysty rumilla vaatteilla pelastamaan, joten miksi pitäisi yrittää pukeutua niin kuin luulisin olevani kovinkin kaunis? Ja osoitan vaatteilla koreilemalla harvinaista realiteettien tajua, minulla ei ole harhaluuloja omasta kauneudestani.

Ja ei kun shoppailemaan. Tänään on tilipäiväkin.

Unelmatalo

Systeri heitti eilen jossain välissä ajatuksen, että jos hän aikoo jäädä Nukarille pysyvämmin asumaan, niin siinä tapauksessa vanhan talon kohtalo olisi puskutraktori ja ei kun uutta pytinkiä pystyyn. Olenhan täälläkin maininnut noin seitsemänsataakolmekymmentäkuusi kertaa, että remonttia se nykyinen kaipaa. Yksi jos toinen juttu pitäisi korjata, uusia, vaihtaa, miettiä uudelleen eikä siitä siltikään saisi ihan täydellistä. Ja lisäksi siitä ei tiedä oikeasti, onko rakenteissa hometta. Saattaa nimittäin olla syitä epäillä moista.
Talossa on kuitenkin ne hyvät puolensa enkä nyt tarkoita yksinomaan sitä, että se on Koti, isolla K:lla. Harvat jutut kuitenkin ovat sellaisia etteikö niitä saisi rakennettua uuteen taloon.

Mitä sitten pitäisi uudessa unelmatalossa olla?
- kylmäkomero. Tästä ei tingitä. Kaupunkielämisen haittapuoli on juuri se, että jääkaappiin ei mahdu mitään. Miten olikaan kotona? Kylmäkomeron lattialla on ämpärillinen perunoita, toinen porkkanoita, hyllyillä on pullokaupalla itse tehtyä mustaviinimarjamehua, punajuurisäilykkeitä. Juhlia järjestettäessä pitopalvelu tuo kaksi isoa täytekakkua ja nekin saadaan kylmään kun vähän järjestellään. Teepä tämä tavallisen jääkaapin kanssa!

- iso keittiö ja paljon säilytystilaa. Kotona keittiössä on iso komero, siellä on arkkupakastin "piilossa" ja hyllytilaa riittämiin. Pienissä kerrostalokeittiöissä äheltäessä on huomannut miten hyvä asia se komero on, sinne saa sopivasti ovien taakse piiloon kaikkea sellaista, jota ei ihan joka päivä tarvita. Niin ja se arkkupakastin on sellainen, että senkin on pakko keittiöön mahtua jotenkin järkevästi.

- ei mielellään rappuja missään. Nykyinen talo on suoraan "maan päällä" eli edes ulko-ovelle ei nouse rappusia vaan se on ihan maan tasalla. Ja yksikerroksinen talo, niin niitä rappuja ei ole missään muuallakaan. Siskon muuttoa tehdessä tämä osoittautui maailman parhaaksi ratkaisuksi, tavaroita kantaessa rappuset eivät ole se suosikkijuttu kellekään. Pianonkin voi työntää pyörien päällä suoraan sisälle. Miten mummukin rollaattorin kanssa liikkuessaan selviytyisi rapuista? Ei tule mitään! Ja kaikki me vanhenemme joskus. Kaksikerroksinen talo olisi tietysti kiva parvekeoption takia, mutta minä kyllä vastustan. Yleensähän yläkerrassa on makuuhuoneet, jonne pitäisi mennä huilaamaan myös silloin kun iskee kamalista kamalin migreenikohtaus. Paha vain, että migreenin kourissa ei portaiden, ei edes muutaman nouseminen houkuttele pätkän vertaa, koska se räjäyttää pään. Olisin siis jumissa alakerrassa.

- isot huoneet. Itse ainakin inhoan pieniä komeroita joita varsinkin lastenhuoneiksi tehdään uusiinkin taloihin. Sinne mahtuu pieni sänky, pieni koulupöytä ja siinä se. Omakaan makuuhuone ei tunnu oikein kivalta jos parisänky vie siitä suurimman osan ja koko huone tuntuu pieneltä ja sokkeloiselta. Tilaa pitää olla, perhana, jos kerran omakotitalossa asutaan! Niin ja kunnon komeroita mieluummin muitakin kuin vain se yksi vaatehuone.

- toimiva olohuone. Vanhassa talossa on mielestäni kivasti toimiva olohuone eli kuten maalla tavataan sanoa: tupa. Ensinnäkin se on iso ihan sinällään, sinne mahtuu sohvaryhmän lisäksi iso 6 hengen pöytä (jonka saa levitettyä tarvittaessa jopa 10-12 hengelle sopivaksi). Tuvan vieressä on isolla liukuovella erotettu huone joka liittyy lisätilaksi tupaan kun ovi on auki. Kätevää silloin kun on paljon porukkaa vaikkapa jossain juhlissa. Ison oven takana on myös toinen sohvakalusto, joten istumatilaa riittää. Arkisin ovi on kiinni ja huone periaatteessa pois käytöstä, minä nukun siellä kun satun olemaan käymässä kotona. Itse jos muuttaisin kotiin, sisustaisin tästä huoneesta kirjaston.
Joissain vanhoissa ja uudemmissakin taloissa näkee sitä, että on erityinen "sali", olohuoneeksi nimitetty talon juhlapuoli jossa on hienoimmat sohvakalustot ja tilaa, mutta arkena sitä ei juuri käytetä, koska siellä ei ole mitään tekemistä. Telkkari, lasten lelut ja kaikki muu arkinen ajanviete ovat jossain muualla ja käytännössä tämä sali on vain hirvittävä hukkatila, jäykkä eikä lainkaan kodikas. Ei sellaista minulle, kiitos.

- puulämmitteinen sauna. Muuten ei tule mitään. Puiden kantamisen kannalta saunan sopisi sijaita kakkosulko-oven lähistöllä, niin että puut saisi helposti kannettua suoraan saunaan. Saunassa olisi kuivumisen vuoksi hyvä olla ulos aukeava ikkuna.

- askarteluhuone. Paikka jossa saisi vaihtaa kukkiin mullat sotkematta keittiötä tai parvekkeen lattiaa. Jossa voisi liimata haisevalla liimalla huonekaluja ja muuta. Paikka, jonka ikkunalle voisi laittaa keväällä kaikki siemenet kasvamaan eikä tarvitsisi murehtia, että taimilaatikot näyttävät kovin rumilta jos joku sattuu käymään.

Ja mitähän muuta vielä? No vaikka mitä, tietysti. Mutta eiköhän noilla pääse alkuun.

torstaina, elokuuta 14, 2008

Suupielet korvissa

Sitä on nyt nimet paperissa, rahat tilillä ja suupielet korvissa. Tontin myynti on toteutunut tosiasia. Pääsimme eroon yhdestä haitakkeesta ja saimme siitä vielä rahaa. Ilmeisesti isä oli ollut esisopimusta tehdessään liikkeellä juuri oikeaan aikaan, ostajaosapuoli mainitsi että markkinat ovat viime syksyn jälkeen muuttuneet ja ellei esisopimusta olisi tehty aikaisemmin, tontti olisi voinut jäädä kokonaan ostamatta heiltä. Mutta koska esisopimus oli kerran tehty valmiiksi, he eivät päässeet luikertelemaan siitä millään konstilla ja niin kaupat tehtiin. Tontilla oleva pieni talo puretaan ja siihen rakennetaan esitteen mukaan nelikerroksinen kerrostalo. Ja koska talo puretaan, meillä ei ole mitään vastuuta esimerkiksi siitä, jos sieltä löytyisi homevauriota tai jotain muuta, joka oikeuttaisi ostajan vaatimaan tavallisessa talokaupassa hyvitystä tai jopa kaupan purkua.

Helsinkiin välittäjän kanssa mennessämme juttelimme kaikenlaista ja ilmeni että hän oli tuon kiinteistön takia ollut paljonkin yhteydessä isään, niin että hän tunsi isän jossain määrin. Jännä juttu, että kaikki vieraammat mainitsevat aina ensimmäisenä huumorin, kun isästä on puhe. Toisaalta, isän tuntien en ihmettele sitä pätkän vertaa.

Summa summarum: huoleton on tontiton nainen.

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Kiinteistökauppaa

Huomenna sitten menemme siskon kanssa raapustamaan ihan virallisesti nimet paperiin kiinteistön kauppakirjaan ja kuittaamme rahat siitä. Vitsit että voin olla tyytyväinen! Lisäksi soittelin lakimiehelle, kyselin verotusjutuista ja näyttää siltä, että siitä nyt ei mitään ylimääräistä mene. Todella hieno juttu, että tämä hoitui näin simppelisti, eihän meidän ole siskon kanssa tarvinnut muuta tehdä kuin huomenna allekirjoittaa. Helpompaa kuin heinänteko (tänä vuonna).

Tekisi mieli tanssahdella pitkin toimiston käytäviä, mutta vähemmästäkin saanee tärähtäneen leiman otsaansa. Siispä tyydyn vain näyttämään tyytyväiseltä kuin kissa pahanteossa.

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Päätös

Heinäkuun alussa valittelin sitä, että olisi hinku piirtää, ei vain osaa piirtää eikä osaa aloittaa harjoittelua. Nyt päätin aloittaa. Päätin että pyrin piirtämään kerran päivässä jotain, vaikka vain ihan jonkun nopean sutaisun lyijykynällä, tussilla, kuulakärjellä, värikynillä (joita en löydä mistään) tai jotenkin muuten.
Piirsin tänään ensimmäisen kuvan. Sain inspiraation tästä kuvasta. En tosiaan löytänyt puuvärejäni, missä lienevät muuton jäljiltä, mutta löysin aikani tongittua vanhoja liituja, jotka saivat luvan kelvata väritykseen.

Turha kuitenkaan toivoa että näitä suhruja täällä esittelisin. Ensinnäkin minulla ei ole skanneria ja toiseksi en todellakaan ole mikään taiteilija tai edes taiteellinen, joten niistä tuskin olisi mitään iloa kellekään. Ja ihan vain itseni vuoksi tätä teen.

sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

Kaupunkipuutarha

Kesäkuun alussa mainitsin kylväneeni parvekelaatikkoon erinnäisiä yrttejä ja salaattia. En ole muistanut mainita niiden tilanteesta mitään sen jälkeen, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että koko kylvös olisi epäonnistunut. Oikeastaan päinvastoin. Hitaanlaisen alun jälkeen ne ovat intoutuneet kunnon kasvuun ja katselin jo tänään, että ainakin persiljaa ja basilikaa voisi jo nyppiä kuivattavaksi. Näitä kahta ainakin voi kuivata ja persiljaa voi myös pakastaa. Sitruunamelissan säilöntätavoista en tiedä, pitänee ottaa selvää. Myös salaattia on ollut kivasti, tuppaavat vain tiuhassa kasvavina ja näin kosteilla keleillä homehtumaan.

Päivänsini on sekin oikein komea ja hyvinvoiva. Se kurottelee jo korkealla säleikössä ja on kukkinut kauniin tummanvioletein kukin muutaman viikon. Ehkä kuitenkin ensi kesänä sen voisi kylvää sisälle jo vähän aikaisemmin, koska sen tarkoitus olisi tuoda vähän näkösuojaakin ja puolen kesää se kuitenkin on ollut niin pieni ettei siitä ole juuri sitä lajia tarjolla. Päivänsini ja sen kiertyvät versot kiehtovat myös DI:tä, mistä lie johtuukin, mutta harva se päivä DI käy parvekkeella katselemassa ja auttelemassa versoja takertumaan säleikköön.

Kaupunkipuutarhasta sitten maaseudun puutarhaan. Kohta täytyy alkaa harkita sielläkin sadonkorjuuta. Tosin kellari pitäisi siivota sitä ennen. En tiedä yhtään miltä kellari näyttää tällä hetkellä. Toivottavasti sieltä ei löydy mitään inhoja yllätyksiä.
Perunat ovat olleet kellarissa niine hyvineen, porkkanat sen sijaan sahanpurun seassa laatikoissa. Voisi olla syytä hankkia jostain uudet sahanpurut. Mitenköhän punajuuret? En muista sitten millään, miten niitä on säilötty. Voi olla että ne on keitetty eikä lainkaan säilötty kellarissa.

Pöhköjen päähänpistojen osastolta putkahti tuota kellaria miettiessä yksi ajatus: miten hankalaa olisi rakentaa mittaussysteemi, joka mittaisi lämpötilaa ja kosteutta ja lähettäisi datan eteenpäin niin, että sitä pystyisi reaaliaikaisesti tai lähes reaaliaikaisesti seuraamaan netin kautta? Sähkö ei ole ongelma, ilmeisesti soveltuvan mittauslaitteistonkin saattaisi saada hankittua kohtuullisin kustannuksin, suurin ongelma lienee datan toimittaminen kellarista eteenpäin. Se vaatisi todennäköisesti muutaman tukiaseman, joiden asentaminen vedeltä suojaan ei liene maailman mahdottomin ongelma, mutta niiden suojaaminen pakkaselta voi olla haasteellisempi juttu. Kuluttajalaitteet kyllä kestävät jonkin verran lämpötilanvaihteluita, mutta kestäisivätkö tarpeeksi?

perjantaina, elokuuta 08, 2008

Maailman iloisin Sirpale

Hallelujaa ja onnea! Sisko soitti juuri äsken ja kertoi iloisen uutisen: kiinteistöfirma ostaa meidän tontin! Rakennusluvat ovat kunnossa, kukaan ei ole valittanut, kauppa toteutuu, jippii! Ja me saamme sen verran vapaata valuuttaa, että selviämme ainakin perintöveroista ilman ylimääräistä lainanottoa. Kiitos isä, että hoidit eläissäsi esisopimuksen kuntoon!

Täytyy nyt selvittää, joudummeko maksamaan kauppasummasta mitä veroja ja etää mitä loppujen lopuksi meille siitä jää käteen. Haaveilen nimittäin siitä, että jos siskon kanssa ottaisimme kumpikin osan rahoista omaan käyttöömme ja minä saisin maksettua ainakin osan opintolainoistani pois. Katsoo nyt miten käy, mutta viis niistä opintolainoista, kunhan nuo perintöverot saadaan alta pois.

Että sitten helpotti.

Kiinteistönomistajan onnea

Voi tätä tilan- ja talonomistajan elämää. Kun postiluukusta putoaa perikunnalle osoitettu kirje Järvenpään verotoimistosta, se tietää rahanmenoa. Tänään putkahti kiinteistövero. Närgh.
Ei onneksi kauhistuttava summa, reilu pari sataa kahteen osaan jaettuna. En tiedä isän tilin rahatilannetta tällä hetkellä, mutta taidan kuitenkin tehdä sen, että maksan ensimmäisen osan itse ja katsotaan sitä toista sitten. Sisko on kuitenkin maksellut erilaisia juttuja omista rahoistaan, tosin ainakin osan hän on pystynyt kuittaamaan pellonvuokrista ja traktorin myynnistä takaisin, mutta tosiasiassa olen ihan pihalla siitä, missä noiden raha-asioiden kanssa mennään.

Ai niin perhana, jossain vaiheessa pitäisi sitä kirjanpitoakin harrastaa.

Peking: puuttuvat hevoset

Surffailin tuossa Pekingin olympialaisten virallisia sivuja etsien tietoja -yllätys yllätys- ratsastuslajeihin osallistuvista ratsukoista. Kaikkea mahdollista löytyi, paitsi juuri mitään mainintoja hevosista.
Kaikki osallistuvat urheilijat on listattu aakkoslistoihin ja näiden takaa löytyy urheilijoiden perustiedot. Ihan hieno systeemi, listoista näkee miten mahdoton määrä urheilijoita on mukana. Ratsastajien etsiminen kaikkien muiden seasta on aika haasteellista, sanoisin. Lisäksi ratsastajien bio-sivuilla ei oltu puolella sanallakaan mainittu hevosta, jolla kyseinen ratsastaja osallistuu! Se, jos mikä olisi tärkeääkin tärkeämpi tieto, ei se ratsastaja yksin siellä kentällä paljoa tee.
Ainoat kunnon listat kaikista ratsastuslajeihin osallistuvista ratsukoista löytyy sitten FEI:n sivuilta. Jotain löytyy toki olympialaistenkin sivuilta, täydennystä täytyy kuitenkin odotella.

Silmäilin jo mielenkiinnolla läpi noita kouluratsastukseen osallistuvien hevosten rotuja. Eurooppalaisten puoliveristen ylivallalle ei voi mitään, mutta löytyy joukosta joitain lusitanoja, yksi andalusia (PRE) ja Brasilian joukkueella on joitain mystisiä PSL-hevosia. Kuvittelin ensin sen tarkoittavan Puro Sangue Lusitanoa eli kotoisasti lusitanoa, mutta kun sitten taas muiden joukkueiden lusot on merkitty LUS tai LUSIT. Joukon mielenkiintoisin on kuitenkin Venäjän Alexandra Korelovan Balagur: merkitty otheriksi, mutta on orlov-ravuri! Toivottavasti se edes vilahtaisi jossain tv-lähetyksessä! Muiden lajien hevosille ei sitten oltukaan merkitty rotuja, mikä harmi!

torstaina, elokuuta 07, 2008

Peking: mitalitoivot

Satuinpahan vilkaisemaan päivän Aamulehteä, jossa neljä urheilutoimittajaa listasi mitaliehdokkaita Pekingiin. Ainoastaan Saara Karhu oli muistanut mainita Kyra Kyrklundin.
Anteeksi kenet? Kuka se on? Ei kai kukaan ole koskaan kuullutkaan tuommoisesta? Tietysti joku takahikiän perämetsistä viime tipassa säälistä mukaan tempaistu yleisurheilija tai joku muu hyppyhiippailija.

No, ei IHAN.
Kyra on vaatimattomasti sanoen yksi maailman parhaista kouluratsastajista. Suomessa suurelle yleisölle liki tuntematon, maailmalla iso nimi. Ihan oikeasti iso nimi, ei mikään NHL:n vilttiketjun varapelaajan sijainen. Sijoittui tänä vuonna World Cupin finaalissa kolmanneksi, ratsastaen muita maailman parhaita vastaan. Voitti myös Wiesbadenin kürin.

Kouluratsastuksen kulta- ja hopeamitalit on jaettu melko varmasti etukäteen, kaksikko Grunsven-Werth tulee ne nappaamaan, ellei jotain aivan mystistä tapahdu. Pronssimitali sen sijaan on jakamatta ja jos tähdet sattuvat kisapäivinä oikeaan asentoon, Kyra ja Max roikkuvat tiukasti sen nurkassa kiinni. Tänä vuonna mitalit jaetaan alkukilpailun (joka samalla on myös joukkuekilpailun suoritus, Suomelta ei ole joukkuetta mukana), GP Specialin ja GP Kürin yhteispisteiden perusteella. Kyra ja Max ovat olleet tasaisia sekä GP:ssä että kürissä, toivottavasti se palkitaan.

Se olisi enemmän kuin hieno asia, Suomi ei ole koskaan voittanut olympialaisten ratsastuksessa yhtään mitään, paras sijoitus on 5. ja sekin Kyran aikaansaannoksia. Itse asiassa Kyra on ollut viidennellä sijalla olympialaisissa kolmesti: -80 Piccololla, -88 Matadorilla ja -92 Edinburgilla. Nyt olisi jo ihan korkea aika parannella sitä sijoitusta. Nelossijakin olisi toki hieno, mutta tuntuisi kyllä liian katkeralta jäädä ensimmäisenä ilman mitalia.

Näen päiväunia siitä, että Pitkämäen hermot pettää ja muut mitalitoivot epäonnistuvat muuten vain ja Kyra saa Suomen ainoan olympiamitalin. Jospa sen jälkeen kuultaisiin julkisuudessakin hieman tarkemmalla korvalla Kyran mietteitä ratsastuksen tukemisesta. Ratsastustahan pidetään kalliina lajina eikä syyttä: ratsastuskoulujen pitäjät joutuvat maksattamaan asiakkailla isot investoinnit ratsastuskenttiin, talleihin, maneeseihin ja kaikkeen muuhun, koska mikään julkinen instanssi ei tue ratsastusurheilua juuri millään tavoin. Miten kalliiksi tulisi jalkapallo, yleisurheilu tai jääkiekko, jos näiden lajien harrastuspaikkojen rakentaminen ja ylläpito kustannettaisiin innokkaiden juniorien vanhempien pusseista?

Ratsastus on kuitenkin nuorten tyttöjen liikuntaharrastuksista suosituimpia ja nykyisin myös aikuiset naiset harrastavat sitä yhä enenevässä määrin. Harrastajamäärät lasketaan kymmenissä tuhansissa, pelkästään SRL:ssä on yli 40.000 jäsentä ja kaikkien ratsastusta harrastavien määräksi lasketaan lähemmäs 150.000 (lähde: SRL).

Ja tällaista lajia sitten on varaa olla tukematta? Ai niin, mutta eiväthän kiltit tytöt urheile. Eijeijei, kiltit tytöt nypläävät pitsiä, maalavat posliinia ja opettelevat kotitöitä. Ne on tuhmia tyttöjä sellaiset, jotka tekee jotain minkä tarkoitus ei ole miellyttää miehiä eikä semmoisille nyt rahaa jaeta, herranjestas. Eikä ratsastus sitä paitsi ole mitään urheilua, se on pikkutyttöjen ponileikkejä vain. Eihän siinä edes voi taklata tai kampata ketään ja jos joku potkii niin sekin on hevonen!

Niinpä niin. Joten superpeukut pystyyn Kyralle ja Maxille!
Ylen tietojen mukaan kouluratsastusta näkyy tv:ssä seuraavasti:
torstai 14.8. FST5 14.45 kouluratsastus, joukkuefinaali
lauantai 16.8. FST5 14.25 kouluratsastus, dressage gp special (tod.näk. kooste 19.00-19.30)
Tiistaina 19.8. ratsastetaan kür, mutta sen ohjelmatietoja ei ole vielä näkyvillä. Toivottavasti ja todennäköisesti sekin näytetään.

14-vuotias kaahari

Hesarissa oli vaihteeksi ei-niin-mieltäylentävä uutinen: 14-vuotias kaahaa jatkuvasti autolla Savossa.'
Kyse on siis 14-vuotiaasta pojasta, joka kaahaa holtittomasti ja muille vaaraa aiheuttaen ilman ajokorttia käyttöönsä saamillaan tai varastamillaan autoilla. Jäi tästä hommasta kiinni ensimmäisen kerran 13-vuotiaana ja tilillä on myös pieniä omaisuusrikoksia. Poliisilla ei ole juuri keinoja pojan kaahailun lopettamiseksi, sillä rikosoikeudellinen vastuu ei koske vielä 14-vuotiasta.

No voi ny helevetti!
Mahtaa poliiseja ketuttaa kun asialle ei voi mitään ja vaikka kuinka nuhteiden kera palauttaisi kotiin, on se huligaani kohta taas liikenteessä. Mutta jos poliisi ei voi tehdä mitään, niin entäs sitten sosiaalitoimi, koulu, vanhemmat, joku muu taho? Pakkohan tuolle on voida jotain tehdä, ennen kuin joku ulkopuolinen loukkaantuu tai kuolee. Sitäkö tässä oikein odotetaan?

Voisin myös sanoa muutaman sanasen tuosta rikosoikeudellisesta vastuusta ja sen ikärajasta. Jos alle 15-vuotias rikkoo toistuvasti lakia, pitäisi hänet voida saattaa vastuuseenkin siitä. Ensimmäisen kerran voi laittaa tietämättömyyden tai tyhmyyden piikkiin, mutta jos kerran reilussa puolessa vuodessa jää 18 kertaa kiinni rikoksesta, ei sitä voida enää selittää yhtään millään. 14-vuotias ei ole enää pikkulapsi, joka ei ymmärrä mitään. Päinvastoin, tämä kaveri tuntuu ymmärtävän liiankin hyvin, että vapauksia voi ottaa mutta vastuuta ei tarvitse kantaa.

Olin pudottaa silmät päästäni lukiessani sitä, että ilmeisesti kaikki kaahailuun käytetyt autot eivät siis ole varastettuja vaan että jotkut tanipäät ovat ilmeisesti antaneet autoja pojan käyttöön. Eikö autonomistajilla ole mitään vastuuta siitä, keille ajoneuvojaan luovuttavat käyttöön? Ilmeisesti sitten kai ei.

Eräänä päivänä poika täyttää 15 vuotta. Jotenkin luulen, että se ei häntä hillitse vaan meno jatkuu samanlaisena. Luottaa siihen etteivät kytät saa kiinni. Kuvitellaan, että sitten sattuukin jotakin. Päänsilittely on loppu ja napsahtaa kovat korvausvaatimukset vaikkapa vakavasta loukkaantumisesta tai kuolemantuottamuksesta. Ehkä vankilatuomiokin. Poika on siis 15-kesäinen ja korviaan myöten veloissa. Ei kannata hakea peruskoulun jälkeen opiskelemaan mitään, ei kannata mennä töihin ikinä, koska kaikista palkoista hamaan loppuun asti menee iso osa korvausten maksuun. Työnteko ei kannata. Yhteiskunnalla on käsissään ylivelkaantunut, alikoulutettu nuori pojankloppi, jolla ei ole motivaatiota tehdä mitään muuta kuin lisää pahaa, kaahata yhä kovempaa, tappaa lisää ihmisiä, olla piittaamatta yhä useammista lakipykälistä.

Jätän tässä pohtimatta enempää sitä, että millaiset vanhemmat tällä jolpilla oikein on. Itse samanlaisia, ei välitetä tippaakaan, "pojat on poikia, anna niitten nyt vähän leikkiä" vai eivätkö vanhemmat saa minkäänlaista otetta poikaan? En voi ymmärtää.

En ymmärrä muutenkaan. En ymmärrä kyllä muutenkaan mitään kohtaa tuosta koko uutisesta. Miten tämä voi olla edes mahdollista, osaako kukaan selittää?

Työperäisiä ajatuksia

Mihin ihmeeseen nämä päivät ja viikot menevät? Nyt on jo torstai. Vastahan tämäkin viikko alkoi.
Ensi viikolla on kehityskeskustelu tiistaina. Huh, en ole ennen kehityskeskustelussa ollutkaan enkä tiedä mitä siellä käydään läpi sellaista, mitä ei voisi tarvittaessa hoitaa esimiehen kanssa ihan muutenkin. Jos työolot ei miellytä, niin kaiketi sitä voi laittaa milloin tahansa vuoden aikana sähköpostia ja sanoa, että tämä ei ole oikein nyt minulle sopiva juttu, voisiko tehdä jotakin/voisiko vaihtaa hommia. Ja mietin hieman sitäkin, että mitä ihmettä ne nyt haluavat meikäläisen kanssa keskustella, työsopimus päättyy joka tapauksessa vuoden loppuun ja se joko uusitaan tai sitten ei. Jos ei, niin hukkaan meni niihin keskusteluihin käytetty aika.

Tosin voihan olla, että haluavat kehityskeskustella minun kanssa siksi, että ajattelivat pitää meikäläisen firmassaan vielä pidempäänkin. Minullehan olisi tarjottu kuulemma vakisoppari, jos en olisi opiskelija ja sen takia sitten tarvinnut osa-aikaista työsopimusta ja työnantaja ei tee lainkaan vakituisia ja osa-aikaisia sopimuksia. Jos siis on vakituisesti töissä tuolla, on myös kokopäiväisesti.
Aika kokopäiväisestihän minä kyllä olen työskennellyt, en ole kevään aikana käynyt koululla lainkaan ja nyt syksyllekin merkitsin koulun tietoihin olevani poissaoleva. Vaan mistäpä sitä olisin silloin marraskuussa tiennyt, että isä kuolee? Tarkoitushan oli nimenomaan käydä töissä ja opiskella siinä ohessa, mutta nyt on ollut ihan tarpeeksi siinä, että saa edes työt hoidettua. Koulu siihen päälle olisi ollut ihan liian rankkaa. Saa sitten nähdä ensi keväänä, että miten opinnot sujuvat vuoden tauon jälkeen... Puh-huh!

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Hevostelua osa 2

Laitetaanpas sitten DI:kin myyntiin:

Isokokoinen, tummanruunikko lämminveriravuri, juossut nuorena raveissa. Stayeri. Sittemmin siirtynyt harrasteratsuksi, kasvattanut massaa ja näin kesän jäljiltä myös heinämahaa on havaittavissa. Komea, ryhdikäs, isoraaminen ilmestys, ei uskoisi ex-ravuriksi. Ei jalkavikoja eikä muita pikkukremppoja.
Esteitä hyppää mielellään, mutta kapasiteettia ei kovin korkealle. Koulussa lahjakas ja korkealle koulutettu. Ei tosin pidä suuremmin pikkutarkasta nysväämisestä, mutta sietää sitä kyllä, jos on pakko. Hyvä työmoraali, mutta vetäytyy kuoreensa ja mököttää jos vaaditaan liikaa. Ei kovin innokas maastoiluratsu, ennemminkin promenadiratsasteluun soveltuva, mutta pärjää kyllä maastossakin jos on tarve. Liikennevarma.
Vieraille näyttäytyy ja käyttäytyy hyvin. Tutuille sen sijaan on melkoisen ilkikurinen ja keksii kaikenlaista harmitonta jäynää. Huumorintajuttomat eivät tämän kanssa kyllä pärjää. Helppo houkutella pieneen hevosenleikkiin mukaan. Liikaa pomottamista ei siedä, silloin saattaa potkia tai hyppiä pystyyn, muuten hyvin kiltti ja järkevä käsitellä.
Ei pahoja tallitapoja, helppo kengittää, ei revi loimiaan. Ei huutele vieraiden tammojen perään. Ei nirsoile suuremmin ruokiensa suhteen, mutta arvostaa kyllä hyvää ruokaa. Ei ole makeiden perään. Ei ole opetettu siihen, että ruuat tuotaisiin suoraan nenän eteen.
Ei jälkeläisnäyttöä, tosin samasta suvusta polveutuu kaksi korskeata sotaoria.

Hevostelua

Jos allekirjoittanut olisi hevonen ja sitä kaupattaisiin eteenpäin, saattaisi myynti-ilmoitus näyttää ehkä tältä:

Myydään vaaleanrautias suomenhevostamma. Melko isokokoinen, jumalattoman perso ruualle ja siksi turhankin hyvässä lihassa.
Ei hyppää esteitä kuin joskus ja jouluna, silloinkin silmät kiinni, mutta kouluratsuksi todella sopiva. Viihtyy hyvin koulukentällä vääntämässä kiemuroita ja hiomassa pikkutarkkojakin juttuja. Vaatii kuitenkin määrätietoisen ratsastajan, muuten laiskottelee ja laistaa joka asiasta. Liian kovasti kovasti ei kuitenkaan saa komentaa, koska silloin heittäytyy vastarannankiiskiksi. Tällöin saattaa myös pukitella tai hyppiä pystyyn. Innostuessaan jostain tosissaan kiipeää vaikka puuhun.
Pitää rauhallisista maastolenkeistä ja on maastovarma, ei säiky eikä pelleile vaikka joskus kuvitteleekin ylimääräisiä mörköjä (varsinkin pimeällä!). Liikenteessä vähän säikky, mutta pysyy käsissä. Ötökkäkammoinen.
Vieraita kohtaan hieman etäinen ja välinpitämätön, joskin yleensä hyvätapainen. Tutuille pääasiassa kiltti ja helppo käsitellä, antaa tarvittaessa kaikkensa ja vähän enemmänkin. Joskus tosin varsin kovapäinen. Hieman omalaatuinen huumorintaju, tekee ihmeellisiä tempauksia. Teräshermoinen, ei stressaa outojakaan tilanteita. Lapsille vaarallinen, jos nämä eivät osaa käyttäytyä asianmukaisesti. Ei juuri pahoja tallitapoja, helppo kengittää ja lastata, ei pelkää vettä. Rakastaa rapsuttelua ja huomiota.
Ei jälkeläisnäyttöä.

Onnentassun kissat

Hairahduin taas sellaisille sivuille, joilta ei ole poispääsyä. Nimittäin Onnentassun blogiin! Onnentassu on eläinsuojelukeskus, jossa on myös löytöeläintoimintaa eli joka ottaa hylättyjä eläimiä hoiviinsa, hoitaa ne kuntoon ja etsii uusia koteja.

Katsokaa nyt vaikka näitä!
30.7.
Tupu: Erittäin seurallinen ja ystävällinen herra ... noutaa leluja (ja kuvan perusteella mahdottoman söpökin)

27.7.
Kiira: pienehkö kaunotar... rakastaa rapsutuksia (oikea kaunotar)
Onnentassun Onni on nuori löytökissauros. Kovia kokenut herra oli tosi huonossa kunnossa kun saapui keskukseen, mutta on toipunut erittäin hyvin. Onni on ihmisystävällinen, mukava ja utelias kisu. Se etsii kotia, joka hemmottelisi ja pitäisi hyvää huolta siitä (Onni-parka, toivottavasti löytää hyvän kodin)

17.7.
Veera: rauhallinen ... mustavalkoinen ... on vähän ujo (näyttää ihastuttavalta)

9.7.
Nipsu: 12-vuotias pirteä ja reipas kissarouva. Se on erittäin seurallinen ja tykkää jutella. Nipsulla on myös melkoisesti kissa-asennetta ja se saattaakin toisinaan olla hieman nokkava. (kuulostaa varsin tomeralta vanhalta rouvalta!)

maanantaina, elokuuta 04, 2008

Öljyä koneeseen

Sainpahan tänään heti aamusta puhelun: "Huomenta, teille olis tätä lämmitysöljyä tilattu, me tultais tuossa puolen päivän aikaan. Onko ok?"
Raaps-raaps. Ai että öljyä? Hyyyvä, ei ole kiva palella talvella. Mutta kun siellä ei ole mummua lukuunottamatta ketään kotona. Voi turskan perskarvat! Säiliöt pitäisi täyttää kansien kautta, täyttöputki vuotaa. Säiliörakennus ei ole lukossa, joten se ei ole ongelma, mutta poltin pitäisi sammuttaa ennen täyttöä. Säiliörakennuksessa on ohjelappu siitä vuotavasta täyttöputkesta, mutta samassa ohjelappusessa pyydetään täyttämään myös traktorien säiliö ja sitä me emme halua nyt tällä kertaa. Lisäksi siinä tiellä on armoton vadelmapöheikkö... Great.

Soitin hätäpuhelun siskolle, joka sanoi öljyn tilanneensa viime viikolla. Tarkoitus kuitenkin oli, että tuonnista olisi soitettu päivää ennen! Ja siskolle, joka on antanut puhelinnumeronsa öljy-yhtiölle! Ei minulle (lue: faijan numeroon), minä kun en tiennyt koko öljytilauksesta mitään. Onneksi sentäs naapuriapu toimii ja naapuri kävi hoitamassa paikan päällä tarvittavat toimenpiteet, mutta silti vähän kyrsii tuo että kolmen tunnin varoitusajalla soitetaan vaikka puhe oli edellisestä päivästä. Joo, tietysti eilen oli sunnuntai, mutta oliko maanantain ajot jo perjantaina tiedossa? Hmph.

Oli kuulemma työkavereille maanantaiaamun pelastus:
*tilulilu*
"Sirpale"
"----"
"Niinku mikä ihmeen öljy?!"

Jännittävää tämä elämä. Joka kerta kun puhelin soi eikä numero ole kenenkään tutun, ei voi koskaan tietää mitä juuri SILLÄ kertaa on tiedossa. Onko se kollega Saksasta tai Tanskasta, kaupataanko minulle sukkia tai Maaseudun Tulevaisuutta vai saanko pari tuhatta litraa öljyä?

sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Autotalli - ennen ja jälkeen

Kun minä siitä autotallin siivoamisesta olen täällä meuhkannut, niin laitetaan ihan julkisuuteen nämä legendaariset ennen- ja jälkeen-kuvat.

Ennen:


Jälkeen:


Ei varmaan tarvitse perustella, miksi olemme siskon kanssa ylpeitä itsestämme?

lauantaina, elokuuta 02, 2008

Tiibet ja Tampere 1918

Kävimme tänään DI:n kanssa Vapriikissa katsomassa Tiibet- ja Tampere 1918-näyttelyt. Samalla tuli vilkaistua myös Velomania-näyttely, osa jääkiekkomuseon kokoelmaa ja Tampellan historiasta kertova näyttely.

Tiibet-näyttely oli ehkä pieni pettymys, siitä tuli jotenkin sellainen "tässä nyt on muutama kiva esine Tiibetistä"-tunnelma. Vaikka olihan siellä runsaasti niitä esineitä, nelisen sataa taisi opas kertoa, mutta silti siitä jäi sellainen pintaraapaisun vaikutelma. Olisin ollut kiinnostunut enemmänkin Tiibetin uskonnosta ja historiasta. Niin ja eritoten hevosista, näyttelyhän alkoi lupaavasti satuloita esittelemällä, mutta hevosaihe jäi siihen, valitettavasti.
Eräs asia minulle kyllä valaistui: nimittäin se, miksi Tiibet niin kiinnostaa Kiinaa. Tiibet ei olekaan mikään pieni maapläntti jossain Mount Everestin ja K2:n välimaastossa vaan se käsittää koko Tiibetin ylänköalueen ja on pinta-alaltaan Kiinan toiseksi suurin hallinnollinen alue 1,2 miljoonan neliokilometrin pinta-alallaan. Väestöltään Tiibet sen sijaan on toiseksi pienin, väkeä siellä asuu vain vajaa kolme miljoonaa.

Sisällissodasta Tampereella kertova Tampere 1918-näyttely sen sijaan oli vaikeampi pala (ollakseni neutraali käytän tässä blogissa termiä sisällissota enkä mummulta omaksuttua punakapinaa, joka kertonee mummun perhetaustasta aika paljon). Tunnustan että huolimatta kymmenestä Tampereella asutusta vuodesta, en ole vaivautunut ottamaan selvää Tampereen taisteluista, tiesin vain sen, että tämä kaupunki oli eräs punaisten tärkeimpiä kaupunkeja, ellei peräti tärkein ja Tampereen hallinnasta käytiin ankaria taisteluita. Näyttelystä selvisi muun muassa se, miksi insinööriopiskelijat käyvät vuosittain laskemassa seppeleen Suinulaan ja tietenkin Tampereen taistelut. Näyttely oli koottu varsin puolueettomasti, molempien osapuolten terrori, teloitukset ja vankileirit oli jätetty aika vähäiselle huomiolle.
Näyttelyn visuaalinen ilme oli varsin... sotaisa. En usko että kenenkään kävijän mielestä oli kovinkaan mieltäylentävää huomata yhtäkkiä joutuneensa parinkymmenen kiväärin tähtäimeen. Itse olin kompastua ruumisrekeen. Brrh, sanon minä. Täydet pisteet kyllä näyttelyn tekijöille, se oli vaikuttava.