torstaina, marraskuuta 13, 2008

Ei ainakaan liian kiltti

Aina joskus netissä ja muuallakin tulee vastaan hiuksianostattavia tarinoita siitä, miten jotkut naiset ovat palkattomia taloudenhoitajia omassa kodissaan. Nainen tulee töistä, laittaa ruuan, siivoaa, pyykkää, pesee ikkunat, hoitaa lapset, lista on loputon ja vapaa-aika suunnilleen nolla. Kerran viikossa ehkä jumpassa tai ratsastamassa tai kaverien kanssa kahvilla ja siitäkin mies jaksaa naputtaa.
Saman naisen mies tulee töistä, lukee lehden, istahtaa valmiiseen pöytään syömään (ja nostaa rähinän jos ruoka ei ole valmista), röyhtäisee ja siirtyy sohvalle tuijottamaan telkkaria. Likaisten sukkien vieminen pyykkikoriin on mahdotonta, mutta jos kaapista ei löydy puhtaita sukkia, on aika nostaa taas rähinä. Jos nainen sanoo nätisti tai rumasti sukista, se on nalkutusta, jota ei viitsi kuunnella. Jossain välissä mies käy kavereiden kanssa pelaamassa tennistä/sulkista/sählyä/golfia ja sen jälkeen mennään kaljalle. Vapaa-aikaa on naisenkin edestä.

En epäile etteivätkö nämä tarinat olisi tosia. Kyllä tuollaisia parisuhteita varmasti on. Mikä saa naiset pysymään sitten tuollaisissa parisuhteissa? Lapset? Taloudelliset syyt? Tottumus? Pelko? En tiedä.

Laitan joka kerta tätä ajatellessani käteni kyynärpäitä myöten ristiin, etten itse ole samanlainen enkä ole joutunut samanlaiseen tilanteeseen. Ja luultavasti minun luonteellani en ikinä joudukaan, toivon ainakin niin. Olen siihen liian laiska, mukavuudenhaluinen, "hällä väliä" ja paha suustani. Eikä minua haittaa hieman (tässä kohtaa äiti ja sisko räjähtävät nauruun: ai että "hieman"?) sotkuinen huusholli. Joskus puolihuomaamattomasti melkein toivon, että tulisi miehen kanssa pienimuotoinen kärhämä siitä, kelle kotityöt kuuluvat. Pääsisinpä käyttämään sanavarastoni rumempaa puolta. Se on hyvin kehittynyt, mutta sieltä pääsee vähän turhan harvoin kaivelemaan niitä mehukkaimpia ilkeyksiä.

Sitä minä en kyllä ymmärrä, että miten minusta tällainen on tullut. Kotoa olisin kyllä saanut aika perinteisen naisen mallin eli nainen passaa, mutta jostain syystä se ei koskaan tarttunut matkaani. Ehkä syy on siinä, että äiti oikeasti teki niitä kotitöitä vähän meidän tyttärienkin puolesta eli minä ainakin olen oppinut laiskaksi enkä ole myöhemmin nähnyt tarpeelliseksi yrittää muuttuakaan. Kyllä laiskanakin on pärjännyt, ei se ole niin justiinsa jos kotona villakoiria vipeltää nurkissa ja kaikki kaakelit ei kiillä kylppärissä. Ja on leppoisa olo, ei kiristä pinna.

Ehkä tämän perusteella pitäisikin julistaa kaikille Suomen äideille: "Laittakaa poikanne hommiin ja passatkaa tyttäret pilalle". Joskus tekee ihan pahaa kun kuulee perheistä, joissa äidit tuntuvat kohtelevan tyttäriään kuin pahinta vihollistaan, ainakin mitä kotitöihin tulee. Perheen pojat saa harrastaa ja käydä kaverien luona ja tyttäret hoitaa äidin apuna kotia, näin karrikoidusti.
Ja sitten ihmetellään miksei tytöt osaa aikuisina työelämässäkään verkostoitua tai tukea toisia naisia vaan tappelevat keskenään kun miehet vievät hyvä-veli-verkostoillaan paremmat pestit ja suuremmat rahat. Minkäs voi jos jo kotona on oppinut että toinen nainen, jopa oma äiti yrittää aina sortaa ja itse on yritettävä omia puoliaan pitää?

Siispä: pojat kotitöihin ja tyttöjen kanssa shoppailureissulle. Joku tietysti yrittää kitistä, että voi miten epäreilusti kohteletkaan poikiasi. Tässä tilanteessa kannattaa kaivaa esille valttikortti miesten pakasta. Sano näin: "No mutta noilta tytöiltä nuo kotityöt sujuvat luonnostaan, pojille ne täytyy erikseen opettaa, että raukat pärjäävät maailmassa".
Kukaan miespuolinen ei voi tähän vastata mitenkään muuten kuin nyökyttelemällä ja olemalla sataprosenttisesti samaa mieltä. Miehethän ovat vuosikymmenet luistaneet kotitöistä juuri sillä teorialla, että kun ne sujuvat naisilta niin paljon kätevämmin jadajadajada. Jos siis ei ole samaa mieltä, voi itse joutua hommiin. Naiset luultavasti huokaavat haikeasti: "Olisipa minunkin anoppini ajatellut samalla tavalla kun poikaansa kasvatti..."

Nyt luultavasti saan miesten puolelta niskaani pääkalloja ja sääriluita, he nousevat barrikadeille puolustamaan kaiken kärsineitä ja alistettuja miehiä. Vai että vielä pitäisi poikien kotitöitä tehdä ja tyttöjen ei?! Ennenkuulumatonta FEMINISMIÄ!
Mutta ajatelkaas hetken verran jormaanne pidemmälle: kuulostaa julmalta, mutta tulevaisuudessa kaikki ovat tyytyväisiä. Siis eräänlainen win-win-situation.
Ensinnäkin, Niko-Veeti pärjää hyvin kun muuttaa omaan asuntoonsa. Ei tarvitse käydä äiteen pesemässä pyykkiä ja tekemässä ruokaa viikottain, kun ne osaa tehdä jo itsekin. Tällä mies kuin mies nostaa aivan mielettömästi osakkeita naisten silmissä. Uskokaa pois: kokkaava mies on kuumaa lihaa!
Josta seuraa kohta kaksi: Niko-Veetin äidillä tulee olemaan erittäin kiitollinen miniä. En ole vielä kuullut yhdenkään naisen valittavan anopilleen sitä, että mies tekee kotitöitä.
Kohta kolme: Jenna-Jasminista ei koskaan tule kaikkien tallomaa kynnysmattoa ja palkatonta piikaa vaan hän osaa ottaa oman vapaa-aikansa ja pitää siitä kiinni. Jenna-Jasmin on todennäköisesti tyytyväinen elämäänsä ja keksii jotain muutakin sisältöä kuin kaulimen ja tiskirätin.
Ja kohta neljä: jos Jenna-Jasminin mies joskus vähän mutiseekin siitä, että pitää kotitöitä tehdä, on hänellä kuitenkin elämäänsä ainakin kohtuullisen tyytyväinen nainen kotonaan ja nalkutus on luultavasti niin vähäistä, ettei siitä kannata juuri edes mainita. Ja yksikään parisuhde tuskin on kaatunut siihen, että mies tekee osansa kotitöistä.

Sitten kun opettaa miehen alusta asti siihen, ettei itse liikauta eväänsäkään kotitöiden suuntaan, on helppo kerätä irtopinnoja. DI oli tänään töistä tullessaan iloisesti yllättynyt kun olin täyttänyt tiskikoneen ja laittanut sen päälle.

Ei kommentteja: