keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Vuoden viimeinen

Taitaa olla vuoden viimeinen kirjoitus, tuskin tässä nyt enää muutaman tunnin aikana mitään niin ihmeellistä tapahtuu että olisi pakko kirjoittaa. No, vannomatta paras, eihän sitä koskaan tiedä. Eikä tässäkään kirjoituksessa mitään maailmaa suurempaa asiaa ole.

Meillä ei ole DI:n kanssa mitään suurempia suunnitelmia uuden vuoden juhlintaa varten. Käymme kaupungilla alkuillasta, poikkeamme ehkä erään tuttavapariskunnan luona ja luultavasti suuntaamme jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä kohti Hervantaa. Tämä välttääksemme taksijonoja ja k(änni)ääliöitä. Luultavasti menemme katsomaan raketteja Hervannan hyppyrimäkeen, josta ainakin viime vuonna näki hyvin yli Lukonmäen ja Kaukajärven ja kauemmaksikin.

Raketeista puheenollen, ne ovat täälläkin paukkuneet jo pari päivää, siitä asti kun myynti sallittiin. No minua se nyt ei haittaa, mutta monia se kyllä haittaa ja ärsyttää. Ja onhan se toki luvatonta, ei siitä pääse mihinkään. Mielestäni on tolkutonta myydä niitä ensin monta päivää vaikkei niitä saa ampua ennen uuden vuoden aattoa. Mitäs jos raketteja myytäisiin vain uudenvuodenaattona? No, tietäisi aivan hirveitä jonoja kaupoissa, mutta jos ei kiinnosta jonottaa, ei tarvitse ampua raketteja. Ei rakettien ampuminen ole mikään kansalaisvelvollisuus, varsinkin kun joka vuosi sattuu onnettomuuksia ja lukematon määrä erilaisia "läheltä piti"-tapauksia kun lapset, humalaiset tai muuten vain aivottomat pallopäät tuhraavat ilotulitteiden kanssa. Eikä rakettien ampuminen taida olla mikään ekotekokaan, luulen ma.

Tällä postauksella on muuten tasan sama otsikko kuin viime vuoden viimeisenä päivänä kirjoitetulla postauksella. Tuolloin oli kyllä varsin erilaiset tunnelmat. Onneksi pohjalta on vain yksi suunta: ylöspäin.

maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Joulumaa


Kävimme eilen Joulumaassa. Tai ainakin siltä se tuntui ja näytti, poikkesimme nimittäin äidin, hänen miehen ja DI:n kanssa Seitsemisen kansallispuistossa, Kirkas-Soljasen rannalla valokuvailemassa ja paistamassa makkarat. Pakkasta oli vajaa kymmenen astetta ja lunta ehkä kymmenkunta senttiä, aurinko paistoi ja oli kerta kaikkiaan talvinen tunnelma.

Olimme tosiaan viikonloppuna käymässä Kurussa. Mikäs sen parempi tapa viettää viikonloppua kuin örnöttää sohvannurkassa kirja kainalossa ja DI toisessa? Äidin joulupöydästä oli jäljellä vielä sen verran "tähteitä", että mahat tuli täyteen ja monta kertaa.

lauantaina, joulukuuta 27, 2008

Mistä tietää että päivä voisi alkaa paremminkin?


No sen tietää aika varmasti siitä, että aamun lääkeannos näyttää tältä. Jos joku sanoo, että elän lääkkeillä, niin... no, ainakin joskus hän on ihan oikeassa!
Tosin kolme noista pillereistä kuuluu normaaliin aamuun: monivitamiinitabletti, allergialääke ja Bisoprololi. Tänä aamuna oli sitten kaksi joukkoon kuulumatonta, migreenilääke ja särkylääke. Ja siitä tietää, että parempiakin aamuja on nähty. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin se, että ennen kuin edes sängyssä avaa silmänsä, huomaa että päätä särkee. Tänä aamuna ei onneksi pahasti.

perjantaina, joulukuuta 26, 2008

Paluu arkeen, hetkeksi

Kas niin, olen raahannut itseni takaisin Tampereelle. Tosin vain hetkeksi, huomenna lähdemme DI:n kanssa piipahtamaan Kurussa äidin luona. Ajattelin kuitenkin, että nyt voisi olla hetki kirjoitella vähän tännekin. Ei silti, oli minulla Nukarillakin mukana läppäri ja nettikin sieltä löytyy, olisi voinut kirjoitella, mutta kun jotenkin ei... viitsinyt.

Joulu meni rauhallisesti, lahjoja annettiin ja saatiin ja sapuskaa piisasi. Lisäksi tuota voi nyt jo melkein kutsua valkoiseksi jouluksi. Lunta oli pari senttiä, niin että kynnetty tai sängelle jätetty pelto ei kovin valkoiselta näyttänyt ja nurmikostakin korret vielä näkyivät, mutta oli se silti huomattavasti parempi esitys kuin parina viime jouluna. Mukava pikkupakkanen ja kirkas, tyyni ilma houkuttelivat meidät siskon kanssa joulupäivänä lenkillekin. Ei meillä mitään sen suurempaa jouluhäslinkiä ollut, lojuttiin vain rauhassa. Mikäs sen parempaa?

Lahjoista suosikki on ehdottomasti DI:n antama Kalevala Korun pronssinen Helinä-kääty. Kyllä se mies näköjään minulle osaa koruja ostaa, sillä Kalevala Koruistakaan kaikki eivät ole sellaisia, joista pidän. Kuitenkin nämä, mitä olen DI:ltä saanut, ovat kaikki hienoja ja mieluisia.

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Vuosipäivä

Tänään on isän kuoleman vuosipäivä. Kävimme tänään siskon kanssa viemässä kynttilöitä haudoille.
Jotenkin kumma juttu, tuntuu siltä ettei siitä voi vielä vuotta olla. Eihän siitä nyt niin kauaa ole kun näin puhelun tulevan vieraasta numerosta ja olin iloinen, koska suuntanumerosta päättelin sen olevan Hyvinkään sairaalasta, että isä sieltä soittelee toivottaakseen joulut. Sairaalasta oli, joo, mutta aika lailla toisissa merkeissä. Huh huh, vieläkin puistattaa se puhelu.
Olemmehan me toki selvinneet monesta asiasta, käytännön jutuista ja omasta surustakin kai pikkuhiljaa, muttei se poista sitä tunnetta, että joku puuttuu.

Elämän kevät

Löysinpäs muistiinpanoistani mummun saneleman runon, jonka kirjoitin talteen joskus kotona käydessäni. Mummun aikana nimittäin koulussa opeteltiin runoja ulkoa ja jostain muistin kätköistä mummu niitä vielä latelee kuin vettä vain. Tämä runo on todennäköisesti ollut joko "Isänmaallisessa lukukirjassa" tai "Valistuksen lukukirjassa" vuosina 1920-24, jolloin mummu kävi koulua. Kirjoittajasta ei ole tietoa, jos joku tänne eksyvä tietää, kertokoon kaikin mokomin. Ja korjatkoon virheet, niitä varmasti löytyy säkeiden jaossa ja välimerkeissä. Tässä kuitenkin runo.

Elämän kevät

Nyt kevät on,
nyt luonto herää.
Povensa auliin avaa maa.
Salolla kielo tekee terää,
luo vaahder vaippaa vihantaa.
Nyt orastaa jo pellon multa
siin' armas kohta viljakulta
maamiehen auvoksi aaltoaa

Vaan koulu ovet kiinni sulkee
Sen luvut, leikit päätetään.
Ja nuorten vilkas parvi kulkee
laveempaan kouluun, elämään.
Mut raskaat siel' on oppimäärät
siel' ohjeet oikeat ja väärät
alati kiistää keskenään.

Sen jaloin leikki taistelua
on vastaan hätää, vilppiä.
Ja siihen sotaan antautua
sun tulee, nuori ystävä.
Ja määräs' päähän intomiellä
sä kilvoittele vaikka tiellä
saat monta kovaa kokea

Käy viertä jyrkkää vuoren aavan
ja tapaa äärtä kukkulan.
Sen huipulta jos henkes' saavan
sä katseen luulet laajemman.
Vaan viattomuus lapsuusajan
povessas' säilyttäköön majan
siin' asuakseen ainiaan.

Niin liiton pyhän kanssa taivaan
sä säilymään saat kautta sen.
Se pettymyksiin, sielun vaivaan
on sulle lääke suloinen.
Voit rakastaa ja anteeks' antaa
Voit elon raskaan kuorman kantaa
Erota täältä siunaten

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Fuusio-mikä?!

Aina silloin tällöin joutuu ottamaan osaa erilaisiin autokeskusteluihin. Nyt niihin pääseekin mukavasti sisälle seuraavalla lauseella: "No siis omistanhan mäkin virallisesti puolikkaan yhdestä Ford Fusionista". Yleensä tuo puolikas herättäisi ehkä kysymyksiä, mutta nyt sitä ei kukaan huomaa, koska likipitäen kaikki kysyvät seuraavaksi: "Siis Ford-mikä?!"
Keskustelu jatkuu yleensä seuraavanlaisesti.
"No Ford FUSION."
"Mä en ole ikinä kuullutkaan tommosesta."
"No se on aika uusi malli eikä ainakaan vielä mitenkään järkyn suosittu."
"Okei, millanen auto se on?"
"Se on semmoinen... No, fuusio-auto. Pikkuauton ja tila-auton risteytys"
"Siis täh?!"
"Niin, se on vähän niinkuin tila-auto, mutta siitä on pätkäisty nokka ja perä."
"Öööh, okei?"
"Joo, semmonen sinkkutytön tila-auto."

Totta puhuakseni Fusioneita alkaa näkyä yhä enenevissä määrin maanteillä, mutta onhan tuo ollut jo muutaman vuoden markkinoilla. Silti se tuntuu olevan nimenä monelle todella outo.
Kun hankin ajokortin ja jos hankin autonkin samaan kasaan, on Fusion kyllä yksi sellainen, joka on tahtoo-listan kärkipäässä. Se on korkea = hyvä näkyvyys, se on lyhyt, se ei kuluta tolkuttomia, se on veikeän näköinen, se ei ole järkyttävän kallis edes uutena ja rehellisesti sanoen, ei kahden ihmisen talous tarvitse mitään lentotukialuksen kokoista koslaa. Olenpahan kuolaillut joskus isojen farmari-Volvojen perään (XC70 erityisesti), mutta jossain parkkipaikalla satuin ihan vahingossa näkemään tällaisen Volvon ja Fusionin vierekkäin. Asetelma näytti suunnilleen siltä, kuin se Volvo olisi kaksi kertaa pidempi kuin Fusion...

sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008

Joulutorttufilosofiaa

Siskon kanssa leivoimme jo joulutorttuja itsenäisyyspäivänä, mutta ajattelin leipoa muutaman täällä Tampereellakin, että olisi minulle ja DI:lle vähän maisteltavaa. Sitä en tiedä mitä ajattelin ostaessani kokonaisen kilon torttutaikinaa kun puolellakin olisi varmasti selvinnyt...
Olemme jo aikaisemmin keskustelleen DI:n kanssa "tiukkaan" sävyyn joulutorttujen syvimmästä olemuksesta eli siitä, tuleeko luumuhillo sakaroiden alle vai päälle. Yleensä meillä on ollut tapana laittaa se hillo sakaroiden päälle, pysyvätpähän paremmin kuosissaan. Nukarilla kokeilimme kikka-kakkosta eli hillo alle, sakarat päälle ja sakaroiden kiinnipysyminen varmistetaan hammastikulla, joka tökätään kaikkien sakaroiden läpi. No, toimihan sekin, vaikkakaan ei ihan sataprosenttisesti, aina tuppasi joku kuriton sakara irtoamaan uunissa.

DI on ankarasti sitä mieltä että ainoa oikea torttu on se, jossa sakarat on taitettu hillon päälle. Hah ja hah, ajattelin, en viitsi ryhtyä itse näpertämään moisia. Päätinpä sitten välttää joulutorttusodan enkä tehnyt perinteisiä luumuhillotorttuja lainkaan! Tein täytteeksi jonkun torttutaikinapaketin kyljestä muutama vuosi sitten löydettyä ohjetta kookos-manteli-kirsikkatäytteestä. Koska siihen torttuun tulee kirsikka päälle koristeeksi, ei voi olla puhettakaan siitä, että täyte muka pantaisiin sakaroiden alle. Helppoa ja yksinkertaista, tosin DI yritti mutista jotain perinpohjaisesta kerettiläisyydestäni luumuhillon puuttuessa... Mutta oikein hyviä niistä tuli!

Ai niin, rakennekynnet kelpaa joulutorttujenkin tekemiseen.

lauantaina, joulukuuta 20, 2008

Terveiset Marusekista

Piipahdimme tänään DI:n kanssa Marusekissa ja pienellä onnenkantamoisella saimme pöydän. Paikka tuntuu olevan täynnä kuin Turusen pyssy näin pikkujouluaikaan ja pöydän saaminen ei ole lainkaan itsestäänselvyys vaikka tilaa on nyt enemmän.

Marusekin uusi ruokalista on toistaiseksi tarjoillut herkullisia yllätyksiä. Uudeksi suosikikseni on nousseet korokke-pihvit, erittäin herkulliset peruna-kasvis-pihvit. Toinen suosikki ovat friteeratut katkaravut, joita maistoin tänään ensimmäisen kerran. Huolimatta siitä että ravut ovat friteerattuja, ne eivät olleet sellaisia rasvaisen raskaita, mitä monet friteeratit ruuat ovat. Ja se kuorrute oli herkullisen rapea!
Uuden vuoden jälkeen minulla ja siskolla olisi tarkoitus lähteä vähän shoppailemaan Helsinkiin ja ajattelimme käydä testaamassa siellä paikallisen japanilaisen ravintolan, muistaakseni Ichiban nimeltään. Mielenkiintoista kokeilla, eroaako se Marusekista ja jos eroaa, niin miten. Minä en ole käynyt muissa japanilaisravintoloisa kuin Marusekissa, mutta olenkin sitten ihan fani.

Esijoulun viettoa

Päätimme DI:n kanssa viettää nyt viikonloppuna meidän kahdenkeskisen esijoulun. Molemmat vietämme varsinaisen joulun omien perheiden luona. Ajattelin jos leipoisin vähän joulutorttuja viikonloppuna jossain vaiheessa. Niiden kanssa väkertämisessä ei niin kauhean kauaa mene. Huomenna ajattelimme poiketa pääkirjaston Muumilaaksossa ja jouluruokamme taitaa koostua ainakin toisena päivänä sushista. Luultavasti myös otamme lahjojen suhteen förskottia ja avaamme yhteiset lahjat.
Joulumieli on taas taattu, kun ulkona rätkii räntää (päivällä vettä). Hmph. Se valkoinen lumi ja pikkupakkanen oli minusta oikein kiva juttu. Toisaalta, onpahan tähän jo taidettu vähän niinkuin tottua viime vuosina...

Maanantaina minun pitäisi vielä mönkiä töihin, mutta luulen ettei siellä tule kovin kauaa viihdyttyä. Ja sitten alkaakin joululoma, ensimmäinen maksettu sellainen! Oujea! Lomaa on ruhtinaallisesti loppiaiseen asti. Joulun ja uuden vuoden lisäksi juhlimme ainakin jossain mittakaavassa mummun 98-vuotissynttäreitä 3.1.

torstaina, joulukuuta 18, 2008

Ollako iloinen vai ei?

Kas niin, allekirjoitin sitten uuden työsopimuksen. Kuten edellinenkin, sopimus on määräaikainen ja kestää kesäkuun loppuun asti. Tästä pitäisi olla iloinen, tietysti, kun töitä sentään on puoleksi vuodeksi eteenpäin. Monella muulla asiat ovat heikommin.

Silti ketuttaa. Menee taas elämä siihen että mitään ei oikein voi tehdä eikä suunnitella, kun aina on se, ettei tiedä onko kesäkuun jälkeen töitä vai ei. Ja mikä firma palkkaa porukkaa heinäkuussa, jos käy niin huonosti, ettei sopimusta jatketa enää? Palkkaako yksikään firma yhtään ketään, jos taloustaantuma iskee?

Onneksi DI:llä sentään on kohtuullisen varmasti ainakin jotain työtä tulevaisuudessakin, joten ihan tyhjän päälle ei meidän talous putoa, mutta kun itse on tottunut siihen että on omaa rahaa käytössä. Ja on tottunut myös tiettyyn elintasoon ynnä pieniin ylellisyyksiin, säännöllisiin ravintolasyömisiin, satunnaisiin taksimatkoihin, rakennekynsiin, laatukosmetiikkaan ja sen sellaiseen.

Tulee taas kerran mieleen, että pitäisikö lykätä opintoja, käydä täysipäiväisesti töissä ja yrittää säästää rahaa pahan päivän varalle? Olisihan meillä siskon kanssa jotakin varastoja siitä syksyisestä tonttikaupasta, mutta vähän tyhmältä tuntuisi niitä rahoja käyttää jokapäiväiseen elämiseenkään... Ja pitäisikö niitä autokouluhaaveita taas lykätä? Mitä hiton järkeä on ajaa kortti, jos ei ole varaa pitää autoa? Jos pääsee auton rattiin pari kertaa vuodessa?

Olen joskus täälläkin kirjoittanut, ettei mikään raha riitä ikinä. Niin paljoa rahaa ei ole painettukaan että tuntisin oloni turvatuksi. Ei raha onnelliseksi tee, mutta eipä tee kyllä rahanpuutekaan!

tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Mihin kaikkeen rakennekynnet kelpaavat?

1. Leipomiseen.
Okei, kynsien alla on taikinaa ja jauhoja, mutta niin on vaikka kynnet olisivat omatkin.

2. Askarteluun.
Pienten juttujen kanssa näpertely voi olla vähän kömpelöä, mutta tällainen sakset-liimaa-teippiä-puuhailu onnistui ihan hyvin.

3. Kuukautiskupin käyttöön.
Kuppi vaatii joskus aika napakkaa sormiotetta eikä teräviä reunoja saa olla kynsissä, mutta tällä mitalla, mitä minulla on, ei ollut pienintäkään ongelmaa kupittelun kanssa.

4. Helposti hyvältä näyttämiseen.
Kynnet näyttävät oikeasti hyviltä ja ne ovat niin helpot! Ei tarvitse lakkailla eikä korjailla lakkauksia niiden kuluessa. Väri on nimittäin geelikerrosten alla eikä lähde sieltä mihinkään.

5. Uuden 5800 Express Musicin käyttöön.
Nokian uutta kosketusnäyttöpuhelinta on aivan hupaa käyttää näillä kynsillä. Stylusta ei tarvitse juuri lainkaan. Sillä on suorastaan ihana kirjoittaa tekstiviestejä näiden kynsien kanssa!

Pianoa en yrittänyt vielä soittaa. Sen kanssa voi olla ongelmia, mutta epäilen homman toimivan jotenkin.

Joulunaluspuuhasteluja

Kävin eilen vähän shoppailemassa vielä joululahjoja. Ne alkaisivat muutamaa pikku yksityiskohtaa lukuunottamatta ollakin jo kasassa. Yllättävää kyllä, eilen aika välillä 18.30-19.30 Sokoksella ei ollut edes ruuhkaa. Olin henkisesti varautunut hirvittävään jouluhärdelliin ja ihmismassoihin, mutta väärässäpä olin! Ei sillä, kiva juttu.

Viikonloppuna leivoin pipareita ja aloitin taikinan teosta. Koko pipariepisodin oli käydä jokseenkin huonosti, koska minulle sattui reseptinlukuvirhe. Monessa kohtaa mainittiin, että 100 grammaa sitä ja 100 grammaa tätä, mutta voita pitikin olla 250 grammaa. Jotenkin tulkitsin senkin sadaksi grammaksi ja vasta sekoittaessani jauhoja taikinaan totesin, että nyt on jotain pahasti vialla, kun taikina on yhtä jauhoa. Reseptin tarkistus sai minut hakkaamaan päätäni seinään, mutta minkäs teet kun vahinko on tapahtunut jo?
Kokeilin kikkakolmosta ja sekoitin puuttuvat 150 grammaa voita taikinan sekaan niine hyvineen ja tuli siitä nyt jonkinmoista. Maku oli ihan piparkakkutaikinan kaltaista, käsiteltävyydessä oli sanomista, taikina jäi voilisästä huolimatta vähän kovaksi ja kuivahkoksi. Kyllä siitä nyt sai kolme pellillistä pipareita aikaiseksi ja piparitkin maistuvat ihan hyviltä.
Joo, minua ei saisi päästää valvomatta keittiöön, mutta kun DI oli pikkujouluissa... Torttutaikinaa olisi vielä pakastimessa.

Toivon etten ole saamassa jouluflunssaakin kaiken lisäksi. Pikkuisen tuntuu olo epämääräiseltä tänä aamuna. Yksi työkaveri tuli eilen flunssaisena töihin ja minä sitä hiljaa mielessäni kiroilin. Kuka perhana muka on niin tärkeä firmalle, ettei pulju pysy pystyssä jos pitää muutaman päivän sairaslomaa?! Toivottavasti tajuaa nyt tänään pysytelläl pos toimistolta.

perjantaina, joulukuuta 12, 2008

1796 kuollutta

Osuinpa Tilastokeskuksen sivuille ja löysin sieltä tilaston vuoden 2007 yleisimmistä kuolinsyistä työikäisillä ihmisillä. Ei varmaan yllätys, mutta alkoholi piti kärkisijaa sekä miesten että naisten tilastossa. Kaikkinensa alkoholi liittyi yli 4000 kuolemantapaukseen. Tähän ei luultavasti ole huomioitu millään tavoin niitä, jotka ovat kuolleet selvin päin, mutta kuoleman aiheuttaja (rattijuoppo, tappelukaveri tms.) on ollut humalassa.
Ylen tiedeuutisista löytyi lisää lukuja alkoholista ja sen aiheuttamista kustannuksista. Hauskimmat numerot olivat rahasummia, vuonna 2006 alkoholinkäyttö maksoi yhteiskunnalle 700-900 miljoonaa euroa, puolet sosiaali- ja terveyspuolen kuluja, kolmannes järjestyksen ylläpitoa. Välillisiksi kustannuksiksi arvioidaan muutamaa miljardia euroa.

Yksi tärähtänyt vatipää ampuu 11 ihmistä, mukaanlukien itsensä, niin jo ollaan kieltämässä käsiaseita. Yksi hermomyrkky tappaa vuosittain muutaman tuhat ihmistä ja aiheuttaa satojen miljoonien kustannukset. Ei kiinnosta ketään, se on ihan ok. Missä v*tussa on suhteellisuudentaju?!
Turha inistä siitä, että suurin osa ihmisistä käyttää alkoholia kohtuullisesti ja vastuullisesti. Niinhän suurin osa aseiden omistajistakin harrastaa ampumista ja metsästystä vastuullisesti!

Joku sanoi ampumaharrastuksen ja eritoten metsästyksen olevan Suomessa pyhä lehmä, johon ei saa koskea, mutta jos jokin Suomessa on todellinen pyhä lehmä, niin se on alkoholi.

Aamuherätys

Molemmilla, sekä minulla että DI:llä oli tänä aamuna kännykät herättämässä kahdeksalta. Sekunnilleen samalla hetkellä pärähti herätykset päälle. Sammutimme mölytoosat, venyttelin, DI käännähti halaamaan minua ja sanoi: "On niin ihana herätä sun vierestä. Mä näin painajaista, että sä olit kuollut".

torstaina, joulukuuta 11, 2008

Tuloksellista kriisinhallintaa

1. Joulukriisi
Joulukortit lähtivät kohti Amerikan mannerta, normaaleilla postimerkeillä ehtinevät sinne hyvin jouluksi.

2. Öljykriisi
Nukarilla on nyt säiliöt piripinnassa öljyä. Sisko hieman haastatteli kuljettajaa, joka siis on täysin viaton koko episodiin, tekee työtään ohjeiden mukaan ja hän kertoi ettei iltatoimituksia tehdä kuin aivan erikoistapauksissa (Teboil lupasi!) eikä kuljettaja tiedä ajolistoja päivää etukäteen että voisi soittaa (Teboil lupasi!) ja kaikenlisäksi kuljettajalla oli meille kolme eri puhelinnumeroa: luultavasti siis lankalinja, isän kännykkä ja siskon kännykkä. Sattui sitten kaiketi soittamaan siihen ensimmäiseen, joka tuli minulle. Eli näin, Teboil on siis luvannut asioita, joita kuljetusfirma ei pysty järjestämään. Hianoo, hianoo.
Mutta eipähän tarvitse palella lähitulevaisuudessa.

3. Pankkikriisi
Minä aina unohdan, että pankit ovat (jopa laina-asioissa) asiakaspalveluhenkisiä laitoksia ja niinpä sain tänäänkin linjan päähän avuliaan virkailijan, joka selvitti että takaisinmaksusuunnitelman muutoksen voi nykyisin tehdä netissä ja muutospäätös luultavasti ehtii ensi maanantaiksi. Maksan maanantaina siis vain ne korot, mikä tiputtaa melkein 700 euron laskun vajaaseen kolmeensataan. Ei paha.

4. Raskauskriisi
No joo, väärä hälytys, menkat alkoivat nyt iltapäivällä. Enpä ole hetkeen ollutkaan niin iloinen niiden alkamisesta! DI:tä nauratti kovasti kun tokaisin ääneen: "Mä olen niin onnellinen ettei susta tullut isä".

Bonuskriisi: kynsikriisi
Minulla oli tänään aika kynsistudiolle rakennekynsien huoltoon. Mietin pitkin viikkoa, otatanko ne pois vai huollatanko. En osannut päättää. Pitkiksi venähtäneet kynnet olivat joissain asioissa varsin kömpelöt, joten harkitsin niin vakavasti pois ottamista että soitin tänään kynsien laittajalle että otankin ne kokonaan pois huollon sijasta.
Bussimatkalla keskustaan pohdiskelin edelleen ankarasti, mitä teen. Juttelin asiasta laittajan kanssa ja päädyin siihen lopputulokseen, että ne lyhennetään, väri vaihdetaan ja tehdään vain huolto. Kun ne ovat niin nätit.
Ja nyt ne ovat vielä nätimmät, niissä on oranssin ja vaaleanpunaisen rajamailla oleva, hieman kimalteleva sävy. Kuva valehtelee hieman tuon sävyn kanssa, se ei oikeasti ole noin oranssi.

Joulu-, öljy-, raha- ja menkkastressi

Perkules, tässä punkee stressi päälle. Aika kuluu niin pahuksen nopeasti ettei sille ehdi edes vilkuttaa. Tajusin juuri, että Yhdysvaltoihin lähtevät joulukirjeet olisi pitänyt postittaa maanantaina. No arvata saattaa kenen laukussa on tällä hetkellä kaksi sinne lähtevää kirjettä? Puolustuspuheeni koostuu kylläkin siitä, että sain tietää molemmat osoitteet vasta eilen. Täytyy käydä vähän postissa kyselemässä, että jos maksaa pikkuisen enemmän niin ehtiikö vielä jouluksi...

Kotimaankin kortit täytyy postittaa maanantaihin mennessä. Joulumerkit ostin hyvissä ajoin, mutta siihen se sitten jäikin. Varastoistani sattui kuitenkin löytymään joitain joulukortteja, joten osalle ystävistä ja sukulaisista olen saanut jo rustailtua kortit. Alunperin suunnittelin askartelevani kortit itse, mutta ideoiden ja nyt myös ajan puutteen takia se ajatus haudattiin vähin äänin. Valokuvavarastoistakaan ei löytynyt mitään erityisen jouluista valokuvaa ja niitä valokuvakortteja on jo lähetelty. Yksi lumiukkokuva olisi kyllä ollut kohtuullisen kiva.

Eilen tajusin myös, että ensi maanantai on 15. päivä. Silloin pitäisi maksaa opintolainan lyhennys! En ole toistaiseksi maksanut kuin korkoja (lukuunottamatta sitä kun maksoin suurimman osan lainoista pois syksyllä niistä perintörahoista), koska opiskelen vielä. Koska opintotukikuukauteni on käytetty aikoja sitten, pankin systeemit jotenkin automaattisesti muuttavat minut valmistuneeksi/opinnot lopettaneeksi ja sitten täytyy aina soitella sinne, että kun olen EDELLEEN kaikesta huolimatta opiskelija niin en halua maksaa vielä muuta kuin korot.
No, nyt kuitenkin unohdin tehdä tämän aikaisemmin, eräpäivä on jo vähän turhan lähellä ja viikonloppukin on tässä välissä (ja kotipankki edelleen Nurmijärvellä ja minun fyysinen sijoituspaikka Tampereella) voi paperien kirjoittamisella olla vähän kiire. Hölmöä asiassa on se, ettei sitä voi tehdä netin kautta vaan pitää ihan itse allekirjoittaa paperit.
Ei silti, pystyn kyllä maksamaan sen lyhennyksen noinkin, mutta sen ja vuokraosuuteni jälkeen ei sitten tilistä hirveästi jääkään käteen.

Lisästressiä aiheuttaa se, että kuukautisten olisi pitänyt alkaa eilen tai tänään, muttei ole näkynyt. Ja tietysti mitä enemmän murehdin ja stressaan, sen enemmän ne myöhästyvät. Hmph. Jotain raskausepäilyjä tähän kasaan vielä kaivattaisiinkin. Toivotaan siis että menkat alkavat tänään.

Ja kun kerran aloin purkautua, niin antaa sitten tulla ihan täydeltä laidalta. Elokuussa kirjoitin viimeisimmästä öljytilauksesta ja siitä, miten se ryssittiin lähestulkoon täydellisesti. Koska silloin säiliöihin täytettiin vain 2000 litraa (puhe oli että vähintään 2000 litraa, mutta tankit täyteen), on meillä nyt öljy vähissä. Sisko tilasi sitä viime viikolla.
Tällä kertaa hän noin satakaksikymmentä kertaa teroitti Teboilille, että onhan siellä nyt VARMASTI hänen puhelinnumeronsa ja soitetaanhan nyt VARMASTI päivää ennemmin ja toimitetaanhan VARMASTI ilta-aikaan ja että meneehän tiedot VARMASTI myös kuljetusyhtiölle asti. Juu-juu, kyllä on kaikki ok ja iltatoimituskin luvattiin pienen kakistelun jälkeen.

Ja paskan marjat. Sain äsken puhelun: "Terve, oltais tätä öljyä tuomassa, ollaan tässä tienhaarassa just kääntymässä pihaan". Elokuussa sentään vielä soitettiin aamulla, että öljy olisi tulossa puolilta päivin, nyt varoaikaa annettiin noin 2 minuuttia. Tällä kertaa minua sentään oli informoitu, joten saatoin puhelimessa ilmoittaa, ettei muuten onnistu.
Öljypoltin täytyy sammuttaa ennen täyttöä, vaikka kuljettaja yrittikin selittää, ettei se niin välttämätöntä muka ole. No ei tietysti öljy-yhtiön kannalta, koska talonomistajathan siitä kärsivät jos täytettäessä tankkien pohjalta ylös pyörivä sakka tukkii öljypolttimen. Eihän siinä ole öljy-yhtiöllä tai kuljetusyhtiöllä penniäkään kiinni, joten helppohan heidän on sanoa, ettei se niin tärkeätä ole. Meillä ei kuitenkaan ole suurempia haluja korjauttaa poltinta (joka ei edes ole ikuisuuksia vanha), joten poltin sammutetaan ennen täyttöä ja annetaan olla täytön jälkeen muutama tunti pois päältä, että kaikki muju ehtii laskeutua takaisin pohjaan. Ja tämä ei onnistu, ellei paikalla ole joku, jolla on avaimet sisälle, koska polttimen kytkin on lukkojen takana.
Mummu osaisi sen kyllä sammuttaa, mutta mummu ei ole tänään kotona osaa päivästä eikä hänelle saada välttämättä sanaa koska hän ei aina kuule puhelinta. Eikä hän kuule välttämättä öljyautoakaan, joten mummun varaan ei voi jättää tätä hommaa. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät ja jos öljy tuodaan luvatusti iltapäivällä ja siitä soitetaan etukäteen, niin juttu on hoidossa.

Mutta kyllä oli niin saamarin viimeinen kerta kun Teboililta tilaamme yhtään mitään. Tällä kertaa oikeasti sanon ihan ääneen mikä yhtiö on kyseessä, koska tämä oli jo toinen kerta kun homma sössittiin sataprosenttisesti ja vastoin kaikkia lupauksia. Ei Teboilissa varmaan mitään vikaa ole eikä kuljetusyhtiössäkään, mutta minkäänlainen tiedonkulku ei näiden kahden välillä näytä toimivan. Pitäkää tunkkinne, Neste näyttää oikein houkuttelevalta öljyntoimittajalta.

tiistaina, joulukuuta 09, 2008

Itsenäinen

Itsenäisyyspäivä ja Norpatin sarjis aiheesta nostivat esille kysymyksen: mitä jos minulta kysyttäisiin mitä itsenäisyys merkitsee minulle.
Kas siinä vasta pulma. Kuulun siihen ikäryhmään, jonka ei ole koskaan tarvinnut kyseenalaistaa itsenäisyyttä. Se on itsestäänselvyys meille: siis TIETENKIN Suomi on itsenäinen valtio. Ja minusta on hyvä näin. Olen saanut elää itsenäisessä ja turvallisessa valtiossa, jossa sitä itsenäisyyttä ei tarvitse sen enempää miettiä. En tarkoita tällä sitä, että itsenäisyys olisi yhdentekevää tai että suorastaan halveksisin itsenäisyyttä. Päinvastoin!

Sitäkin hurjemmalta tuntuu se, että oma mummu on syntynyt oikeasti Venäjän kansalaisena. Suomessa kyllä, mutta itsenäistä Suomea ei vielä vuonna 1911 ollut. Mummu oli kuitenkin niin pieni eikä syrjäkylien torppiin niin tainnut vaikuttaa se, oliko vallankahvassa Venäjän tsaari vai Suomen eduskunta, joten sinällään mummu ei osaa juuri kertoa, millaista oli Suomessa Venäjän vallan aikana. Ja sisällissodankin aikaan mummu oli vielä pieni, niin ei siitäkään monia muistikuvia mummulla ole. Joitain kuitenkin.

Esimerkiksi se, että vaikka minä olen aina kuvitellut mummun isän olleen valkoisten puolella, niin todellisuudessa hän ei ollutkaan aktiivisesti kummallakaan puolella. Punakaartiin hänet pakotettiin, kiväärinkin sai vastusteluistaan huolimatta, mutta ammuksia hän ei koskaan siihen huolinut. Laukaustakaan sillä aseella ei ammuttu. Mutta punakaarti oli sellainen: olet meidän joukossa tai olet meitä vastaan ja vainaa. Joka päivä olisi pitänyt käydä kirkonkylällä ilmoittautumassa punakaartin johdolle. Pitkä matka syrjäkyliltä ja perheellinen mies, vaatimus oli aika kohtuuton ja niin mummun isä sitä vastustikin kovasti. Olipa joku punakaartilainen uhannut mummun isän ampuakin, mutta siinä taisi olla takana ihan henkilökohtaiset kaunat, ei niinkään politiikka. Sen mummu kuitenkin muistaa, että aina oli vähän hätä isän puolesta ja muutenkin, kun ei pieni lapsi tiennyt niin tarkkaan mitä on tekeillä.
Saksalaisten tullessa mummun isä oli noussut korkealle kalliolle katsomaan sotajoukkojen tuloa. Sodan jälkeen hän olisi voinut hyvinkin joutua vankileirille kuulusteluja varten, mutta suuri perhe ja sairas vaimo riittivät siihen, ettei häntä viety mihinkään, kuulusteltiin kyllä joitain kertoja.

Isänisän perheen tarina sen sijaan on mielenkiintoisempi. Perhe oli ollut Amerikassa joitain vuosia joskus 1900-luvun ensimmäisellä tai toisella vuosikymmenellä, mutta tullut takaisin ja hankkinut kartanon entisen torpan. He olivat amerikankäyneinä niin kansainvälisiä, ettei heitä häirinnyt sen enempää puna- kuin valkokaartikaan! He saivat olla aiavn kaikessa rauhassa puolueettomia. He todellakin elivät ihan rauhassa, vaikka Nukarilla (ei kai kuitenkaan aivan nurkilla) käytiin taisteluita punaisten ja saksalaisten välillä. Mummun käly kertoi joskus, että joskus oli luoteja lennellyt heidänkin pihalleen, olivat vain siirtyneet vähän suojaan pahimmilta ja jatkaneet töitään.

Talvi- ja jatkosodasta mummu tietää jo sitten enemmän, tosin enimmäkseen vain kotirintaman asioita. Hänhän oli tuolloin jo talonemäntä ja isäkin oli syntynyt jo ennen sotaa, niin että edes lottakomennusta ei tullut. Isoisä oli tuolloin jo sen verran iäkäs, ettei hänkään rintamalle joutunut, hevosmieheksi kylläkin. Kuulemma jos oli komea ja virkku hevonen, sai kyydittäväkseen suurempiakin herroja; jos ei, sai tyytyä tavallisiin sotamiehiin ja kenttäpostiin. Tiedä vaikka olisi ollut jopa Mannerheim kyydissä joskus?
Vankileireillekin isoisä hoiti kuljetuksia ja sieltä on peräisin vaarin "sotasaaliit": muutamat Neuvostoliiton aikaiset setelit. Sotavangit halusivat ostaa luultavasti ruokaa. Luvatontahan ruuan myyminen vangeille taisi olla eikä ruplilla ollut tietenkään mitään arvoa Suomessa, ilmeisesti kai vähän niin kuin hyvää hyvyyttään isoisä oli suostunut ruokaa myymään ja ottanut sitten rahat vastaan kun niitä oli tyrkytetty. Löysimme nämä setelit muutamien vanhempien setelien joukosta penkoessamme viime talvena isän arkistoja. Tsaarinaikaiset setelit vielä ymmärtääkin, isoisä oli kuitenkin syntynyt 1800-luvun puolella, mutta nuo Neuvostoliiton rahat (vuodelta -36) ja niiden alkuperä hämmästyttivät kunnes mummu selvitti, mistä ne ovat meille kulkeutuneet.

maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Suorastaan nostalginen viikonloppu

(Ei, minä en ole muuttunut suorastaaksi. Heh heh, olipa hauska puujalka. Mitä muuta voi odottaa maanantaina?)

Viikonloppu, pidennetty sellainen, oli varsin antoisa. Touhusimme siskon kanssa joululeipomusten ja muun sekalaisen parissa. Perjantaina ahersimme ihan tosissamme: leivoimme joulutorttuja, paholaisenkakun, teimme lasagnen ja piparkakkutaikinan odottamaan seuraavaa päivää.

Paholaisenkakkua teimme ensimmäistä kertaa omine nokkinemme. Kersoina olemme kyllä olleet äidin kanssa sitä tekemässä, mutta sittemmin äidiltä hävisi se resepti eikä aitoa paholaisenkakkua ole saatu herran aikoihin. Nyt sitten äiti sen löysi jostain ja pääsimme kokeilemaan. Paholaisen kakku tunnetaan myös nimellä "laiskan muijan kakku" siitä syystä, että se on äärimmäisen helppo tehdä: kaikki aineet kulhoon, sekoitetaan, kaadetaan jauhotettuun vuokaan, uuniin ja that's it! Taidanpa laittaa reseptin tänne jakoon, vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan. Ehkä se tätäkin kautta tarttuu jollekulle kokeiltavaksi. Voin nimittäin suositella erittäin lämpimästi!

Myös piparkakkutaikina oli sellainen, jota teimme ensimmäistä kertaa. Äiti on sitäkin tehnyt, jossain vaiheessa siirryttiin ostotaikinoihin, jotka nekin ovat toki hyviä, mutta siitä puuttuu se itsetekemisen ilo. Tässäkin resepti oli vanha ja äidin moneen kertaan kokeilema emmekä mekään onnistuneet sitä mokaamaan. Hyviä pipareita tuli ja possumuotti oli ahkerassa käytössä. Ajattelin itse asiassa leipoa pipareita yhden satsin vielä Tampereellakin ja pihistin possumuotin mukaani.

Muuten tuli sitten ulkoiltua kun kerrankin ilmat olivat hyvät, kävimme itsenäisyyspäivänä viemässä kynttilät haudoille, saunoimme ja katsoimme linnan juhlia. Siinähän sitä jo olikin.

Paholaisenkakku
5dl vehnäjauhoja
1tl suolaa (kyllä, siihen tulee ihan oikeasti suolaa)
1tl soodaa
1dl kaakaojauhetta (tummaa kaakaota, Van Houtenia tai vastaavaa, ei valmiita kaakaojuomajauheita!)
4dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2dl maitoa
1,5dl voisulaa (n. 150gr), juokseva margariinikin käy
1 muna

Sekoitetaan kaikki keskenään. Kaadetaan korppujauhotettuun vuokaan.
Paistetaan 175 asteessa noin tunti, käsittääkseni keskitasolla.
Annetaan jäähtyä. Kumotaan. Syödään. Yritetään olla ahnehtimatta.

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Itsenäisyyspäivän sohvatuomarit

Linnanjuhlistakin tulee huumoriohjelma, kun sen katsoo siskon kanssa.

- Kato sukulainen!
- Jaa on vai?
- Joo, äidinäidin serkku vai mikä se nyt oli...
- Vau.
- Kato ku hieno.
- No niin on. Kukahan toi on?
- En tiedä. Harmi, mediakaan ei varmaan noteeraa mitenkään kun ei ole mikään Karpela tai Harkimo.
- Vaikka näyttää kyllä taatusti yhtä hyvältä kuin ne.
- Voi elämä mikä krumeluurikolttu!
- Siis miten toi kehtaa näyttäytyä ton pirun pukin kanssa julkisuudessa?
- Mä kysyisin mieluummin, että miten toi kehtaa heilastella joidenkin sutturoiden kanssa, jos sillä on kotona tuommoinen vaimo.
- Mutta olis se nyt voinut edes tämän kerran käyttää jotain muuta kuin ihonväristä huulipunaa...
- Siis jestas mikä tissivako!
- Taivas, mikä tolla on päässään?
- Että on kittana mekko, kato ny.
- Joo, puristaa tissivaon selkäpuolelle.
- Siis MISSÄ ton Tarjan käsi on?!
- Helmojaan se vaan pitelee, älä nyt pullaas tukehdu.
- Kato, Sikke ja Masa vihdoin!
- Uuuu, upea mekko.
- Joo, istuu kuin nakutettu
- Mitä toi tekee linnassa? Millä ansioilla se on sinne päässyt?
- Kuulemma kutsui itse itsensä...
- No ihi-ihi, pitää sit kikatella ja keikistellä ja sukia hiuksiaan, oikein kunnon tipunen.
- Oikean värinen mekko sit ainakin.
- Olis jättänyt tuon mustan hörsötyksen edes pois.
- Katoo, tolta putoo olkain!
- Ja tolla on nuttura purkautunut.
- Jo tässä vaiheessa iltaa, oi voi.
- Taivas, mikä pilvenpiirtäjä toi on?!
- Itte jos linnaan joutuis, niin pitäis kyllä palkata kampaaja, meikkaaja, manikyristi, stailisti, ompelija, personal trainer ja tapakouluttaja.
- Ja rasvaimijä...
- No mitä ne nyt tota tursuilijaa kuvaa koko ajan? Yök.
- Ohoo, siinäpä on muikea ilme! Mahtanyt napata pari lasia liikaa.
- Tai sit se vaan muikistelee tanssiparilleen.
- Eikä toi ole niin huono tanssija kuin väittää.
- Onpas raihnaisen näköiset hiukset.
- Onks toi joku naiskadetti?
- Tai adjutantti?
- Vai tarjoilija, joka on maistanut boolia muutaman kerran ylimääräistä.
- Hauskaa sillä silti tuntuu olevan.
- Ai että Itämeri-teema jatkuu ruokapöydässäkin? Onks tehty jotain kampamaneeteista?
- Edes kampaviinereitä...
- Sedät jaksaa heilua!
- Onks toi Harkimo? On vaan niin pitkä.
- Kato, tolla on olympiarenkaat hiuksissa!
- On se miehille vaan niin helppoa, frakki päälle vaan, ei tarvi murehtia ja kaikki näyttää ihan samalta.
- Tolla pitäisi olla led-valoja puvussaan.
- Ei näy.
- Luojan kiitos, joulukuusestahan se olisi muuten mennyt.
- Onpas räjähtäneet hiukset!
- Toi puku putoaa kyllä ihan justiinsa...

torstaina, joulukuuta 04, 2008

Kuka ei kuulu joukkoon?

En ole vuoteen käynyt näyttämässä nokkaani koululla, mutta eilen poikkesin hoitamassa asioita. Reissu oli yhtä tyhjän kanssa, poissaolevaa opiskelijaa ei ole olemassa järjestelmissä ja ihan turha oli inistä, että pitäisi päästä intranettiin katsomaan lukujärjestyksiä, että tietää mille kursseille kannattaa ilmoittautua. Noo, sitä mennään taas sen perusteella, että valitaan kurssi, jolla on mieluisin opettaja. Paitsi aina ei sitäkään voi tehdä.

Alkoi vain hirvittää hieman, kun uuden vuoden jälkeen pitäisi oikeasti taas raahata itsensä koulun penkkiä kuluttamaan. Tajusin eilen, että kohta kolmikymppinen nainen suorissa housuissa, korkonilkkureissa, villakangastakki päällä ja Longchamp kainalossa erottuu parikymppisten opiskelijapoikien joukosta kuin piikkisika lammaslaumasta. Tosin tilanne ei ole sinänsä uusi, nainen kuin nainen, riippumatta iästä ja pukeutumisesta erottuu porukasta aina, siihen olen tottunut jo aikapäiviä sitten.

Tästä tuli mieleen kamala ajatus. Olen vakaasti päättänyt mennä autokouluun vuodenvaihteen jälkeen. Se se vasta hauska paikka taitaa olla, täynnä 18-vuotiaita (tai vähän allekin sen) teinejä. Huh huh! Olisikohan autokouluilla tarjolla joitain... Senioriryhmiä?

keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008

Se oikea joulupossu

Viikonloppuna olisi luvassa leivontamaratoni Nukarilla. Se on vähän niinkuin ollut perinne jo lapsena, että itsenäisyyspäivänä leivotaan piparit ja joulutortut joulua varten. Koska vietän varsinaisen joulun Nukarilla siskon ja mummun kanssa, on ihan vain järkevää lähteä sinne leipomaan. Leipomukset saa siellä näppärästi pakastimeen joulua odottamaan eikä niitä tarvitse raahata puolen etelä-Suomen halki.

Eilen juttelimme siskon kanssa noista leipomisista ja päivän paras uutinen oli se, että vanha possupiparimuotti on tallessa! Kun olimme lapsia, meillä oli pääasiallisesti kolme piparimuottia käytössä: possu, sydän ja perinteinen pipari. Myöhemmin tuli muitakin, mutta nämä kolme ovat ne oikeat muotit.
Kaupoissa myytävät possumuotit ovat ihan vääränmallisia, ettäs sitten tiedätte. Ne possut ovat lyhyitä ja paksuja. Meidän vanha joulupossu on pidempi ja hoikempi ja se on ainakin meille se ainoa, oikea possumuotti.

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Ihanat kynnet!

Nämä minun rakennekynnet ovat aivan mahtavat kun joutuu käyttämään kosketusnäytöllisiä laitteita! Ei tarvitse käyttää stylusta eikä kömpelöä sormenpäätä, joka tuhrii näytön alta aikayksikön eikä koskaan osu kohdilleen.