torstaina, tammikuuta 29, 2009

Annetaan flunssapöpö hyvään kotiin, mahd. pian!

DI on ollut sunnuntaista asti flunssassa (joskaan ei oikein kunnollisessa sellaisessa) ja nyt se sama tauti on varmaan iskemässä minuunkin. Kurkku ainakin on lupaavasti kipeä. Inhottaa jo etukäteen, pari viime flunssaa ovat nostaneet yli 39 asteen kuumeen ja lisähupina joko nielu- tai poskiontelotulehdus. En millään viitsisi moista rumbaa nyt...
En aio kuitenkaan ihan vastaan taistelematta luovuttaa. Napostelin aamulla hunajalla terästettyä tuoretta inkivääriä ja nyt iltapäivästä aion syödä pizzan, jonka tuunaan valkosipulilla sellaiseksi ettei (toivottavasti) iske vampyyrit eikä flunssa. Lisäksi olen tämän päivän pois koulusta, tänään olisi ollut vain luentoja, mutta ajattelin ettei ehkä tapahdu katastrofia, jos olen nämä kerrat pois. Huomenna olisi työpäivä, katsoo mitä teen sen suhteen.
Toivottavasti tämä nyt olisi tällainen ihan pieni flunssa vain, korkeintaan kurkku kipeä ja jos nyt ihan pakko, niin vähän ehkä nuhaa (ilman sitä vesihanavaihetta, kiitos).

Kävin eilen laitattamassa kynnet taas uudelleen, nyt ne ovat siniset. Tällä kertaa en edes yritä ottaa niistä itse kuvaa, vaan odotan että kuva ilmestyy kynsistudion galleriaan.
Tämä oli 4. kerta kun nämä minun kynnet huolletaan. Teoriassa kynnet pitäisi suunnilleen joka neljäs kerta tehdä kokonaan uudestaan, mutta minulla tarvetta ei näytä olevan, koska kynnet ovat pitäneet muotonsa hyvin. Lisäksi ne pysyvät oikein hyvin, en ole onnistunut irrottamaan vielä yhtäkään kynttä vahingossa. Toisaalta kyllä kynteni ovat melko lyhyet enkä tee mitään sellaista fyysistä työtä sen paremmin töissä kuin kotonakaan, joka kävisi kynsien päälle. Tosin töissä joutuu kyllä vääntelemään ja nyppimään ajoittain kaikenlaista pientä ja tiukasti kiinni olevaa, mutta varovaisuudella niistäkin on selvitty ilman tuhoja.

lauantaina, tammikuuta 24, 2009

Tirkistelyä

Bongasinpa tällaisen kyselyn jostain toisesta blogista. Raotan siis niitä vielä olemattomia verhoja

1. Missä on kännykkäsi?
- joko eteisen pöydällä tai keittiössä

2.Hiusten värisi?
- tämmöinen vaaleanruskea. Ei blondi muttei oikein brunettekaan

3.Äitisi?
- joskus kyllä ihmettelen, miten äiti on jaksanut meitä kahta räpätätiä...

4.Isäsi?
- kuollut, edelleen. Ikävä on, vaikkei ehkä ihan edes joka päivä tule ajateltua asiaa.

5.Suosikkiesineesi?
- Tuo jadesta tehty pieni kirsikkapuu tuossa kaiuttimen päällä

6.Viimeöinen unesi?
- se oli jotain todella hämärää. Olin kai tappanut jonkun, mutta ainakin olin kätkenyt ruumiin, kaivanut sen lähelle kotitaloa naapurin metsään. Olin kovin huolissani että jos se löydetään sieltä, kuoppa ei ollut kovin syvä vaikka olinkin peittänyt sen hyvin.

7.Unelmasi/päämääräsi?
- valmistuminen ja yleisesti ottaen hyvä, onnellinen elämä

8.Missä huoneessa olet?
- työhuoneessa

9.Pelkosi?
- voi, jos alan kaikkia listata, niin niitähän löytyy. Läheisen kuolema tai sairastuminen, oma sairastuminen, DI:n menetys, työpaikan menetys, tulipalo, asuntomurto, kolari...

10.Missä haluat olla kuuden vuoden päästä?
- sen näkee sitten

11.Missä olit eilen illalla?
- kotona

12.Mitä et ole?
- turhan tiukkapipo tai negatiivinen

13.Tavara, joka on toivelistallasi?
- nyt ei tule mitään erikoista mieleen.

14.Missä kasvoit?
- Nurmijärvellä, tosin "kävin" syntymässä Parkanossa

15.Mitä teit viimeksi?
- neuvottelimme DI:n kanssa työhuoneen verhoista ja siitä, miksi niiden pitäisi olla siniset

16.Mitä on ylläsi?
- suorat housut ja musta t-paita

17.Televisiosi?
- en minä tiedä mikä se on enkä jaksa nyt lähteä tarkistamaankaan

18.Lemmikkisi?
- hamsteri

19.Tietokoneesi?
- HP

20.Mielialasi?
- normaali, rentoutunut kiitos viikonlopun

21.Ikävöitkö jotain?
- no sitä isää aina muistaessani

22.Autosi?
- puolikas Fusion (ai niin, se autokoulu!)

23.Mitä sinulla ei ole ylläsi?
- mitään pitkähihaista

24.Suosikkikauppasi?
- Stockmann, Jalokivigalleria, kirjakaupat

25.Kesäsi?
- toivottavasti töitä

26.Rakastatko ketään?
- kyllä, perheen lisäksi DI:tä

27.Suosikkivärisi?
- sininen (oi mikä yllätys...)

28.Milloin nauroit viimeksi?
- tänään

29.Milloin itkit viimeksi?
- siitä on kyllä jo hetken aikaa, kun telkkarista tuli (tai katsoimme digiboksilta tallenteen) Oopperan kummitus.

Tämän saa jokainen ohikulkija kopioida blogiinsa.

Verhot auki

Tarrautukaamme hetkeksi stereotypioihin.
Ensimmäinen kohtaus näytelmästä "Pariskunta verhokaupassa".
Nainen: Kato, eiks tää sopis olkkariin?
Mies: Joo.
N: Tai tää. Tässä olisi kiva kuosi.
M: Joo.
N: Toisaalta tääkin näyttäis kyllä kivalta, jos siihen yhdistäisi tuommoisen harson.
M: Joo.
N: No eiku oikeesti, eiks tää olis hyvä sinne olkkariin?
M: Joojoo.
N: Sano nyt oma mielipitees!
M: No on se ihan hyvä.
N: Mitäs sit makuuhuoneeseen?
M: Eiks me voitais mennä jo?
*loppu sensuroitu alaikäisiltä lukijoilta*

Toinen kohtaus näytelmästä "Pariskunta verhokaupassa".
N: Kato, eiks tää sopis olkkariin?
M: No miksei joo. Mutta olisiko tuo punainen tuossa hyvä?
N: Tuoko? Siis sehän on ihan väärän värinen! Ja kuosikin on täysin kammottava.
M: Mä vaan ajattelin että se sopisi sen maton kanssa yhteen...
N: No sitä nyt sen perusteella voi valita, kun kaikki muu on ruskeata. Kyllä me otetaan tää mitä mä ehdotin.
M: No okei.
N: Mitäs sit makuuhuoneeseen, mitäs sä haluaisit?
M: Olisko toi vaalea raidallinen sun mielestä hyvä?
N: Toi kermankeltainen? Eihän toi edes näytä miltään. Siis kuvittele nyt miltä toi näyttäis meidän makuuhuoneessa, sehän hukkuis seiniin.
M: No mutta kun siellä on kaikki muukin vaaleata...
N: Mä olen sitä mieltä että otetaan toi vihreä, kun siinä matossakin on vihreitä raitoja.
M: Mutta vastahan sä sanoit ettei maton perusteella voi verhojen väriä valita.
N: Pidä suusi kiinni, minä tiedän nämä asiat paremmin! Me otetaan tää vihreä.

Joo-o, kävimme tänään DI:n kanssa parissakin liikkeessä katselemassa verhoja. Arvatkaa kumpi näytös oli lähempänä totuutta? No ei kumpikaan. DI on kovin tarkka sisustamisen ja värien suhteen, ennemmin se olen minä, jolle kelpaa mikä vain (ainakin jos se on sinistä ja/tai siinä on kukkakuvioita) ja jolla ei ole värisilmää sitten yhtään. Tai on ehkä vähän, mutta se pysyttelee liiaksi perinteisissä, neutraaleissa ja turvallisissa vaihtoehdoissa.
Hervannan Leinon Verho ja Tullintorin Eurokangas tarjosivat useita hyviä vaihtoehtoja, joista on vaikea valita sitä parasta. Siis valikoiman puutteesta emme jää ilman verhoja vaan ennemmin siitä, että on niin hankalaa päättää, mikä sitten olisi se paras ja mieluisin. Se vaatii vielä kyllä paljon pohtimista. Paikallinen verholiike tarjoaa ilmaista verhosuunnittelupalvelua, joka varmasti auttaa, mutta on luultavasti hyvä, jos meillä on jo etukäteen omia toiveita ainakin väreistä.
Joka tapauksessa olin ensimmäistä kertaa elämässäni miehen kanssa verhokaupassa ja suorastaan pidin siitä.

perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Kirjatoukka

Lukeminen ja kirjat - harrastus ja suoranainen pakkomielle.
Olen yrittänyt pitää listaa omistamistani kirjoista ja tällä hetkellä lukemat ovat suunnilleen seuraavat: 70 romaania, 10 it-kirjaa, 30 hevosalan tietokirjaa ja 40 muuta tietokirjaa. En voi kulkea kirjakaupan ohi vilkaisematta mitä siellä on tarjolla ja mihin hintaan. Ja nettikirjakaupat ne vasta pahoja ovatkin, varsinkin Amazon, josta en ole uskaltautunut vielä tilaamaan mitään. Sen sijaan suomalaisen Bookplusin kanta-asiakas alan kohta olla.

On kaupoista toki tarttunut mukaan muutamia virheostoksiakin, kuten se saksankielinen "Seitsemän veljestä", jota en ole pystynyt lukemaan alkua pidemmälle. Kun tarina ei ole niin kovin tuttu, niin eipä siinä oikein pysy kärryillä jos ymmärtää sanan sieltä, toisen täältä. Saksankielinen "Tuulen Viemää" eli "Vom Vinde Verweht" on ihan helppo nakki ja samoin oli Utrion saksaksi käännetty "Vaskilintu" eli "Bronzevogel". Viimeksi mainittua en harmikseni omista itse, mutta kirjastosta olen sen lainannut muutamaan kertaan. Uusi kieli antaa tutulle teokselle uusia piirteitä.
Toinen virheostos on englanninkielinen "Anna Karenina". Se on niin pahuksen tylsä ja pitkäveteinen. Tarina itsessään on hieno ja liikuttava, mutta kun siinä on sitä sivujuonnetta ja käännettä niin ettei tahdo aina muistaa kuinka monta niitä päähenkilöitä olikaan... Taisin ostaa tämän englanninkielisen version vain siksi, että sen sai halvalla. Ei mikään järin hyvä peruste, tiedetään.

Ehkä arvokkaimpana teoksena pidän Leena Heikkilän "Pengerkosken partaalla - Nukarin tienoon historiaa ja tarinoita", sitä nimittäin ei joka kirjakaupasta saakaan! Me saimme sen siskolta tupaantulijaislahjaksi, jos tosin se oli vähän niin kuin tilattu juttu.
Puhkiluetuimpia kirjoja ovat ilman muuta "Tuulen Viemään" ja "Scarlettin" suomen- ja englanninkieliset versiot ja muutama vanha hevoskirja. Myös monet Hirvisaaren, Orasen ja Utrio kirjat kuluvat käsissä kerta toisensa jälkeen.

Tietokirjalistasta huomaa selvästi että minua kiinnostavat luonto ja eläimet, historia sekä fysiikka ja kosmologia. Viimeksi mainitun alan raamattu on tietysti Hawkingin kuvitettu "Ajan lyhyt historia". Harmikseni joudun tunnustamaan ettei minulla ole sen jatkoa "Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa", vaikka olenkin sen lukenut.

Olen jo jonkin aikaa yrittänyt aina kirjoja ostaessani kirjoittaa niihin nimeni ja merkitä myös kuukauden ja vuoden, milloin olen kyseisen kirjan hankkinut. Niinpä nyt jo monien kirjojen nimiösivuilla on merkintä tyyliin 01-09, joka tarkoittaa että kyseinen teos on hankittu tammikuussa 2009.

Muistilappu: hevosmessut 20.-23.3.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa eli suomeksi Pirkkahallissa järjestetään maaliskuussa ensimmäiset hevosmessut. Lisää tietoa nettisivuilta.

Illallinen H&H:ssa

Kuten eilen kirjoitin, olimme eilen DI:n ja kaveriporukan kanssa syömässä H&H:ssa. Tuskailin eilen vielä menun valintaa enkä päässyt siinä asiassa mihinkään loppupäätökseen, joten illalla sitten paikan päällä joutui tekemään paniikkipäätöksen. Yllätin itsenikin enkä ottanut sitä "turvallisinta" vaihtoehtoa eli alkuruuaksi kalaa ja pääruuaksi kalaa. Itse asiassa en syönyt eilen kalaa lainkaan! Tosin vähän kyllä jäi harmittamaan, koska kuhan pääruuaksi tilanneet kaverit ylistivät sen maasta taivaisiin.

Oma menuni käsitti seuraavat jutut:
- alkuruuaksi risotto ”Bouillabaisse”
- pääruuaksi rosepippuriglaseerattua peuranpaistia, muhennettua naudankieltä ja tattia
- valikoima juustoja
- jälkiruuaksi haudutettua ananasta ja valkosuklaa-chilikreemiä

Alkuruoka oli rapuliemeen tehtyä risottoa ja sen päällä oli valkosipulilla maustettua kastiketta. Mielestäni tämä oli koko menun heikoin lenkki, ainoa sana jonka keksin sitä kuvailemaan on "tunkkainen". Jotenkin se oli liian... no, ehkä liian voimakasta minun makuuni. DI puolestaan piti tästä annoksesta.
Pääruoka oli sellainen "ihan ok", ei mielestäni mitenkään erityisen mainittavaa vaikka ihan hyvää. Naudankieli on kyllä hyvää ja DI:kin oli samaa mieltä.
Juustovalikoima ja jälkiruoka olivat ehdottomasti päivän kohokohtia. Juustolautasella oli kahta kovaa juustoa ja yksi sinihomejuusto ja kaikki olivat erinomaisen herkullisia. Sinihomejuustokin oli minulle sopiva, ei kovin voimakas maultaan. Ja jälkiruuasta en sano mitään muuta kuin njam!

Ensi kuussa vaihtuu menu ja silloin olisi taas tarkoitus mennä syömään. DI täyttää näet vuosia 14.2. ja vähän niin kuin sitä juhlistamaan mennään syömään hyvin.

torstaina, tammikuuta 22, 2009

Merkkipäivä

Eilen tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta ensitapaamisesta DI:n kanssa. Ihan naurattaa kun lukee noita kahden vuoden takaisia blogitekstejä. Kyllä siinä meni meikäläiseltä jalat alta kerrasta, jopa pahemmin kuin uskalsin edes blogissa tunnustaa. Enpä silti uskaltanut haaveillakaan, että kahden vuoden kuluttua tilanne olisi tämmöinen. No, en minä valita.

Vähän niin kuin tämän kunniaksi menemme tänään H&H:een syömään. Menemme sinne tosin kaveriporukassa, joten kyse ei siis ole mistään kahden hengen romanttisesta kynttiläillallisesta. Pitäisi vain osata päättää, mitä tilaa siellä, menut näyttävät taas niin herkullisilta, että alta pois.

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Ne kynnet

Nyt ne minun kynnet löytyvät kynsistudion galleriasta: galleria sivu 7, kuva #193. Eikös olekin hienot? Seuraava aika on 27.1. ja pitäisi keksiä, mitä silloin tehdään.

tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Puoli 8 pirteänä toimistolla

Hmm, ehkä kannattaisi mennä useamminkin nukkumaan jo hyvissä ajoin, heti yhdeksän jälkeen. Sitä sitten herää viiden kierteellä, voi jatkaa torkkumista kaikessa rauhassa kuuteen asti, nousta ylös ja kaikessa rauhassa tehdä aamutoimet ja silti on töissä jo ennen puolta kahdeksaa. Ei tarvitse säikähtää kesken uniensa kännykän herätystä, ei suorittaa aamutoimiaan minuuttiaikataululla ja olla jo valmiiksi nääntynyt ja käärmeissään, kun tulee työpaikalle/kouluun.

Tosin se syy, miksi eilen möngin punkkaan lukemaan jo ennen yhdeksää johtui migreenistä ja siitä, että olin sekä migreenin että migreenilääkkeiden takia niin tautisen väsynyt. Muuten tuskin olisinkaan saanut unta puoli kymmenen aikaan. Migreeni on heittäytynyt täydellisen mahdottomaksi, tuntuu siltä että joulun jälkeen on ollut yhtä paljon särkypäiviä kuin säryttömiä päiviä. Alan menettää uskoani siihen, että migreenini olisi sataprosenttisen hormoniperäistä, kyllä tässä täytyy olla jotain muutakin taustalla. Kuitenkin pillereiden olisi pitänyt pitää hormonitaso suhteellisen tasaisena koko tämän ajan.

Jos se on stressi? Opinnot ja työ yhtäaikaa, jatkuvasti huoli siitä, säilyykö työpaikka vai mitä tuleman pitää. Tiedoksi vain, arvoisa pääni, että stressi on tullut jäädäkseen enkä minä sille mitään voi, niin että parempi alkaa sopeutua vain.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Teet niin tai näin, aina menee väärin päin

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo aikaisemminkin, mutten ole saanut aikaiseksi. Tänään kuitenkin Hesarin artikkeli Euroopan katoavista sumuista potkaisi minua sen verran, että saan itsestäni jotain irti.

Tiivistetysti: Euroopassa on vähemmän sumua kuin muutama vuosikymmen sitten. Se on sekä hyvä uutinen että huono uutinen. Hyvä uutinen se on sen takia, että se tarkoittaa ilmansaasteiden vähentyneen. Huono uutinen se on siksi, että sumujen vähyys lämmittää ilmastoa. Koska ilmastonmuutos on 2000-luvun iso-paha-peikko, täytyykö meidän nyt alkaa tuprutella taivaalle rikkidioksidia ja muita ilmansaasteita? Ai ei vai? No mitäs sitten tehdään? Katsellaan kun ilmasto lämpenee?

Jyrki Kasvi viittasi muihin vastaaviin dilemmoihin blogissaan jo aikoja sitten.
Itämeren kuollut pohja pitää sisällään suuret määrät metaania, joka on hiilidioksidia paljon pahempi kasvihuonekaasu. Jos pohja pysyy elottomana, metaani ei pääse koskaan sieltä pois lämmittämään ilmastoa. Mutta sitten on näitä Itämerenpelastajia, joiden mielestä kotoinen levälätäkkömme pitäisi saada kuntoon. Vahinko vain että siinä ohessa se metaani purkautuisi ilmakehään ja taas ilmasto lämpenisi.
Pienhiukkaset puolestaan estävät lämpenemistä, mutta ovat ihmiselle vaaraksi. Mitä tässä siis pitäisi tehdä?

Asia on helppo, jos katsotaan yksisilmäisesti sitä ilmastoa ja sen lämpötilaa: päästellään ilmansaasteita ja pienhiukkasia ja yritetään rehevöittää Itämerta entisestään. Tämän minä haluan totisesti nähdä kun ituhipit alkavat pelastaa ilmastoa uusilla keinoilla! Sillä niin moni viherpiipertäjä meuhaa siitä ilmastonlämpenemisestä niin kuin se olisi ainoa ongelma maailmassa. Mitään muuta ei olekaan kuin kasvihuoneilmiö!
No, totisesti toivon että ilmastointoilijat avaavat näköpiiriään vähän laajemmalle ja huomaavat, että on olemassa muutakin kuin vain se ilmasto ja sen lämpeneminen. Tuo yhtälö on nimittäin aika mahdoton kun pitäisi tehdä tätä ja tuota eikä kuitenkaan saisi. Ehkä se kohtuus on sittenkin kaikkein paras konsti.

lauantaina, tammikuuta 17, 2009

Kuutio

Voi mikä huutava vääryys, että menin eilen ostamaan sen kalliin laukun ja vasta tänään bongasin netistä maailmankaikkeuden vinkeimmän (joskaan ei käytännöllisimmän) laukun: Rubikinkuutiolaukku! Skrollatkaa sivua alaspäin, siellä on enemmän kuvia esillä.
Ja hinta vaivaiset 18 dollaria, mikä ei tee euroissa kuin reilun kympin. Tosin siihen tulisi melkein saman verran postikuluja päälle, muttei se hinta sittenkään olisi hirvittävä.

On minulla kyllä ihan aitokin Rubikin kuutio, veljen vanha sellainen.

perjantaina, tammikuuta 16, 2009

Perjantaipulla

Otsikko tulee siitä, että meidän osastolla tarjotaan joka toinen perjantai perjantaipullat. Virallisesti se on merkitty kalentereihin "info sharingiksi", mutta käytännössä se on pullansyöntiä ja juoruamista, yleensä vielä ihan kaikesta muusta kuin työasioista. Siksipä tämäkin postaus on perjantaipulla: ei tässä mitään tärkeätä asiaa ole.

Lähden tänään töistä shoppailemaan, minulle on (toivottavasti) varattuna Stockmannilla haaveideni laukku. Tosin sen takia joudun kyllä tinkimään muista haaveista, koska kyseinen väsky on rahtusen tyyris. Toivottavasti se nyt on vielä varattuna minulle, koska minun piti käydä hakemassa se jo eilen, mutta unohdin koko asian. En ymmärrä miten siinä niin pääsi käymään, mutta pääsi vain.

Tänään on sellainen päivä, etten ole koululla ollenkaan, töissä vain. Tämä tuntuu ihan vapaapäivältä! Ei tarvitse koko ajan kuunnella ja keskittyä, koodata ja kääntää ja mikä parasta, ei tule kotitehtäviä. Silkkaa lomailuahan tämä on ja tästä sentäs maksetaan rahaa. Ei paha diili, vai mitä? Ihan kuin viikonloppu alkaisi jo torstaina. Tosin viikonloppu menee koodaamisen parissa, tuli tietorakenteiden kurssilta pari ilkeätä kotitehtävää ja ne pitäisi tehdä.

DI:llä on tänään atk-yhdistyksen hallituksenvaihtositsit, mikä tarkoittaa käytännössä sitä ettei tarvitse odotella kotiin ennen aamuyötä. Minulla on siis vapaailta ja mietinkin miten sen parhaiten käyttäisin. Katsoin maanantaina "Geishan muistelmat"-elokuvan, nyt voisin harkita katsovani "Rakkautta vain" tai "The Holiday". Tulin ostaneeksi jostain tarjouksesta dvd-boksin, jossa on nuo molemmat. Voiko ihanampaa romanttista komediaa ollakaan? Kaupasta voisin ostaa pullon limpparia ja jotain hyvää syötävää. Eiköhän se siitä. Kävisiköhän sitä jossain syömässä tuossa iltapäivästä? Marusekiin ei viitsi, kävin siellä jo kertaalleen tällä viikolla.

Elokuvasta "Geishan muistelmat" pitikin kirjoittaa jo joskus aikaisemminkin. Sitä on moitittu kaikesta mahdollisesta: miten kiinalaiset näyttelevät japanilaisia, miten näyttelijät puhuvat englantia, miten se on filmattu Kaliforniassa, miksi Kiotossa sataa koko ajan, miksi mieshahmot jäävät niin pinnalliksiksi ja kaikkea tällaista, loputtomiin. Itse annan piut-paut moisille marisijoille ja keskityn nauttimaan elokuvan upeasta visuaalisuudesta.
Näin siis tosiaan ensin elokuvan, sitten vasta aloin kaivamaan kirjaa itselleni, leffahan perustuu Goldenin samannimiseen bestselleriin (Memoirs of a Geisha). Kirjaa ei tietääkseni ole suomennettu, mutta englanninkielinen pokkari löytyi Suomalaisesta kirjakaupasta. Tämä on niitä harvoja tapauksia, joista en tiedä onko kirja vai elokuva parempi. Yleensä kirja on parempi, mutta on tapauksia, joissa elokuva päihittää kirjan jopa niin ylivoimaisesti että pidän elokuvasta, mutta kirjaa en ole saanut koskaan luettua loppuun asti. Kirja on perusteellisempi, antaa ehkä realistisemman, mutta myös brutaalimman kuvan. Elokuva on hyvin visuaalinen, siloiteltukin suurta yleisöä varten. Tietyllä tapaa kirja ja elokuva täydentävät toisiaan.

keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009

Turhautuneen koodarin tuskanhuuto

Koulun tietokoneista löytyy c++-ohjelmointiin useitakin ohjelmia, on tuorein Visual Studio, on kevyempi Dev-C++ ja joistai luokista löytyy vielä Notepad++. Siinähän sitä on jo valinnanvaraa. Ja arvaatteko mitä ohjelmointikurssin opettaja eilen esimmäisellä luennolla kertoi? Hänen kurssillaan käytetään Emacsia!
Olin pyörtyä. En ole koskaan käyttänyt Emacsia, kokeillut joskus vahingossa ja ylipäänsä tiedän siitä vain sen, etten halua tietää siitä enempää.

Emacsista löytyy enemmän tietoa mm. Wikipediasta, mutta me käytämme sitä Unix-ympäristössä ja ainoastaan tekstipohjaisena. Onneksi olen joutunut opiskeluni alkuvuosina käyttämään Unixia ja sen tekstipohjaisia editoreja, joten ihan sataprosenttisen pihalla en siis ole. Emacsiin en vain ole todellakaan joutunut koskemaan ikinä. Ja oikeastaan toivon, ettei olisi tarvinnut vieläkään, koska en yksinkertaisesti osaa käyttää sitä. Se tuntuu ihan mahdottomalta, näppäinkomennot ovat kryptisiä, pitkiä ja hankalia, mikään mitä on ikinä tietotekniikasta oppinut, ei tunnu toimivan Emacsissa. Kaikki pitää aina tehdä vaikeimman kautta ja tarkistaa komennot noin sataan kertaan. Tuskastuttavaa!

Olen yrittänyt suhtautua asiaan tyynen rauhallisesti ajatellen, että nytpähän sitten osaan käyttää Emacsiakin koodaamiseen, mutten vain pysty siihen. Ja kaiken lisäksi ärsyttää se, että kun kyse on kaikille muillekin opiskelijoille melko tuntemattomasta ympäristöstä, meni ensimmäiset luennot ihan pelkästään sen Emacsin konffaukseen ja käytön opetteluun. Ja hei, me luulimme joutuneemme ohjelmoinnin kurssille! Luulimme että meitä opetetaan ohjelmoimaan! Jokainen varmasti osasi ohjelmointi 1-kurssin jäljiltä käyttää Visual Studiota ja Dev-C++ on niin helppo ettei sitä tarvitse osata käyttää suuremmin, senkus avaa ohjelman niin siinä on jo suoraan koodieditori auki. "Me käytämme Emacsia". Grrkele.

Ja joo joo, Emacs voi olla maailmankaikkeuden hienoin, paras ja laajin tekstieditori, mutta mitä iloa meille siitä on? Me teemme simppeleitä ohjelmia, käännämme ja ajamme niitä. Ei siihen tarvita kaikkia maailman hienoimpia ominaisuuksia, vain editori ja compileri. Ihan sama kuin lähtisi täysperävaunurekalla hakemaan lähikaupasta maitopurkkia vaikka polkupyörälläkin selviäisi. Mutta ei auta kitinä, tämä on ainoa kurssin toteutus, joka mahtuu lukujärjestykseeni mitenkään järkevästi.

Kotona asuva hardcore-nörtti (kutsutaan joskus myös DI:ksi) nauroi eilen päin naamaa minulle, kun paahdoin suu vaahdossa moista vääryyttä.

Ja kauniiksi loppukaneetiksi vanha Sosiaalisesti Rajoittuneiden strippi. Syvä totuus muutamassa lauseessa.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Kolmenkympin villitys

Nyt se on sitten virallista: minuun on iskenyt kolmenkympin villitys. Vai kriisikö se nyt on, mutta oli mikä oli. Iskenyt on joka tapauksessa.

Kuolasin eilen tatuointien perään. Ei siinä sinänsä mitään uutta tai ihmeellistä ole, olenhan noita katsellut aina silloin tällöin muutenkin ja miettinyt, jos sitä joskus ottaisi itsekin tatuoinnin, jonkin pienen ja kivan, sellaiseen paikkaan ettei se kaikille näkyisi. En mitään piikkilankaa, lieskoja ja pääkalloja vaan jotain nättiä.

Eilen sitten löytyi erään tatuointiliikkeen galleria, jossa oli näytillä kaikenlaista hienoa.
Kuten vaikkapa tämä. On kyllä vähän isonlainen, jos itselleni ajattelisin.
Tämä olisi aika lailla samantyyppinen. Oikein nätti.
Kissantassuja ja koukeroita. Nuo pelkät kissantassut olisivat hienot kulkemassa vaikka pitkin selkää, unohtamatta tietenkään raapimajälkiä.
Tyylikäs kissa, kurnau.
Lisää kukkasia.
Perhonen.
Toinen tyylikäs kissa.
Merihevosia.
Tribaaliperhonen.
Tämä olisi pieni ja sievä.
Ruusu piikkeineen.
Hevonenkin olisi hieno, mutten ole toistaiseksi löytänyt oikein mitään sellaista hevostatskaa, joka olisi säväyttänyt eikä tämäkään ole oikein sellainen.
Lintu.
Nätti ruusu.
Tosi soma kissanpoika, itse en ehkä tällaista ottaisi, mutta katsokaa noita kynnenjälkiä. Ne voi suorastaan tuntea omissa nahoissaan!
Lisää kukkasia.
Kalakin olisi aiheena kiva, ei ehkä tämäntyyppinen mikä tässä on linkitettynä, mutta en löytänyt tuolta äkkiä parempaakaan.

Ostoskyttääjät

Vaviskaa kerrostalokyttääjät, olette menneen talven lumia. Nyt iskevät ostoskyttääjät. Tiedättehän ne aikuiset (niin vissiin...) ihmiset, jotka tuijottavat toisten ihmisten ostoksia ja tekevät niistä johtopäätöksiä kyseisen ihmiset elämästä. Ihan totta, parissa blogissa olen törmännyt tällaisiin tapauksiin. Onhan se tietysti elämän sisältö jostain revittävä, mutta... No, jätän sanomatta.

En ole koskaan osannut kuvitella ostoskyttäyksen olevan muuta kuin iso vitsi tai korkeintaan leipääntyneiden kassojen huvi, mutta ilmeisesti ihmiset sitä oikeasti tekevät. Nyt alan vähitellen ymmärtää syitä siihen, mikseivät teinit uskalla ostaa kondomeja ja miksi ex-miehelleni oli niin tiukka paikka ostaa tamponeja.

Mutta kokeillaanpas mitä minusta saadaan irti ostosten perusteella.
Koska ostan purkillisen nauta-kasvis-vauvanmössöä, on minulla vauva.
Koska en osta olutta, mutta ostan lamppuja, kodin putkimiestä ynnä muita "miehisiä" juttuja, ei minulla varmaan ole miestä.
Olen siis yksinhuoltajaäiti.
Koska ostan halvinta tuoremehua, olen varmaan työtön koska joudun pihistelemään rahojen kanssa.
Olen työtön yksinhuoltajaäiti.
Koska ostan luomukasviksia, on rahani pian loppu ja minut löytää sossusta ruinaamassa lisää rahaa.
Olen myös yhteiskunnan loinen.
Koska en osta vaippoja, käytän vauvallani varmaankin kestovaippoja.
Olen viherpiipertäjä.
Koska ostan lihaa, olen ilmastosta, ympäristöstä, eläimistä tai ylipäänsä koko universumista piittaamaton riistoporvari, joka ansaitsisi itse tulla teurastetuksi.
Koska siinä vauvanruuassakin oli lihaa, edes vauvani ei ole vegaani. Se pitäisi huostaanottaa mitä pikimmin.
Koska ostan kahta erilaista leipää ja kahta eri limpparia, kärsin varmaan mielenterveydellisistä ongelmista.
Koska en osta oluen sijaan siideriä tai lonkeroakaan, olen varmaan kestolääkityksellä (ne mielenterveysongelmat!) tai sitten olen ex-alkoholisti, jolla on antabus-kapseli.
Koska en osta tamponeja tai siteitä, olen transvestiitti eli naiseksi pukeutunut mies.
Tuomio: ei saisi pitää vapaalla jalalla.

maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Aamuvalitus

Joinain aamuina meikkaaminen on suoranaista ajan ja aineiden hukkaa, naama ei kuitenkaan näytä yhtään sen siedettävämmältä. Tänään on taas tällainen bad face day tai ehkä enemmänkin bad skin day. Onneksi silmälasit peittää vähän, hiukset asettuivat kerrankin paikoilleen (ja peittävät omalta osaltaan vähän sitä katastrofia) ja koruilla saa vedettyä huomiota muualle. Mihin sitä nainen joutuisi ilman näitä pieniä konstejaan...

sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Jorinaa

Ei tartte näemmä pelätä lamaa ainakaan ihan vielä.
Kävimme eilen DI:n kanssa kaupungilla, ostoksilla ja sen jälkeen oli tarkoitus käydä jossain ravintolassa syömässä.
Maruseki? Täynnä ja keittiöön tunnin jono siltä varalta jos olisi halunnut jäädä odottamaan vapautuvia pöytiä.
El Toro? Kiinni.
Heinätori? Täynnä.
Natalie? Täynnä.
Frankly? Täynnä.

Tässä vaiheessa alkoi jo epätoivo iskeä, mutta onneksi Gringos Locosissa oli tilaa. Tosin ei naurata se, että alunperin kaavailtu sushi vaihtui hampurilaiseksi. Viisastuimme tästä kai sen verran että Marusekista emme ikinä haaveilekaan ilman että edellisenä päivänä on varattu pöytä jo valmiiksi.

Viime aikoina on kirjoittamisinspiraatio ollut vähän hakusessa ja voi olla, ettei sitä jatkossakaan paljoa näy. Opinnot nimittäin jatkuvat taas ja niiden ohella pitäisi töissäkin olla mahdollisimman paljon. Ja illat tunnetusti vietetään sitten erilaisen kouluaiheisen säätämisen parissa. Tiedossa tänä keväänä on kahta eri sorttia ohjelmointia ja niiden lisäksi ohjelmointipainotteinen Tietorakenteet ja algoritmit-kurssi. Eli koodausta piisaa, toivottavasti vähän muutakin.

perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Can he live a normal life?

- No, he'll be an engineer.

(varoitus, englanninkielinen video)

torstaina, tammikuuta 08, 2009

Kissanpoika apua vailla

Sanokaa huijaukseksi, sanokaa petokseksi, sanokaa vaikka miksi, mutta minä en voinut vastustaa pienen kissanpojan auttamista.

*muokkaus 9.1.09*
Pikkukolli on leikattu onnistuneesti ja kuvia löytyy Perditan jengin blogista. Varoituksen sana kuvista, Juliukseksi ristitty katinpoika on vähän hurjannäköinen, miettikää nyt miltä näyttää kissa jolta on juuri poistettu toinen silmä. Kuvia ei siis suositella herkimmille.
Lahjoituksia on tainnut tulla sen verran, että niillä saataneen kustannettua myös rokotukset koko pentueelle (pentuja oli neljä kappaletta, mutta vain Juliukselta jouduttiin silmä poistamaan) ja tikinpoisto Juliukselle. Jos lahjoitusrahoja jää vielä yli näiden jälkeen, ne käytetään lyhentämättömänä kissojen suojelutyöhön.
Toivottavasti Julius sisarineen löytää huolehtivat ja rakastavat kodit!

tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Ihanat kynnet, joista ei saa kirveelläkään kunnollista kuvaa

Kävin tänään taas huollattamassa kynteni ja design uusittiin kokonaan. No eihän edellisessä ollut mitään ihmeellistä, pelkkä väri vain. Ja tässä ovat nyt uudet kynnet, tadaa:

Joo, pirullisen huonolaatuinen kuva ja värisävytkin ovat päin en-kehtaa-sanoa-mitä. Mutta kai tuosta nyt jonkinlaisen käsityksen saa? Täytyy valjastaa DI kameransa kanssa räpsimään kuvia kynsistä. Tai ehkä jossain vaiheessa kuva ilmestyy Helena Suomisen kynsigalleriaan. Mutta hienot nämä ovat, aivan tajuttoman hienot.

Rakennekynsien ehdottomasti paras puoli (lompakon hoikkana pitämisen lisäksi) on niiden huoltovapaus. Niille ei itse tarvitse tehdä mitään, ne ovat koko ajan paraatikunnossa. Väri ei kulu, ei lohkeile, eikä noita kynsiä kovin helposti saa lohkeamaankaan, itse en ole vielä saanut yhtään kynttä irtoamaan. Uudenvuodenaattona minulla oli sekä bad hair day että vaatekriisi, kun hiukset pörhöttivät pakkasen sähköistäminä joka suuntaan ja kaapista ei tietenkään löytynyt mitään kunnollista päälle pantavaa. Kiirekin oli ehtiä bussiin ja keskustaan. Siinä vaiheessa jos olisi pitänyt alkaa vielä murehtia kynsiä, olisi tullut hermoromahdus. Vaan eipä tullut.

maanantaina, tammikuuta 05, 2009

En ole jäätynyt (vielä)

On livahtanut taas muutama päivä kirjoittelematta. Lieviä kiireitä ja lievää inspiraatiopulaa.
Poikkesimme tuossa viikonloppuna DI:n kanssa Nukarilla mummun 98-vuotispäiviä juhlistamassa. Mitään isoja juhlia ei pidetty, pari läheisintä naapuria kävi, mummun elossaolevat sisarukset taisivat soitella, mutta alkavat olla myös sitä vuosikertaa, etteivät enää päässeet paikan päälle. Myös tuttu diakonissa kävi onnittelemassa seurakunnan puolesta. Ja siinäpä se sitten oikeastaan olikin.
Nukarillakin oli kylmä, kymmenkunta astetta pakkasta kumpanakin päivänä. Lunta sen sijaan ei ollut kuin juuri nimeksi, sen verran ettei ihan musta maa sentään ollut. Ulkona oli kirkasta, muttei valitettavasti niin kirkasta että lauantai-iltana olisi voinut tehdä kuutamokävelyn. Luin jostain, että tuolloin olisi ollut ehkä meteoriparvikin nähtävillä, mutta oli kuitenkin sen verran pilviä, ettei tähtien tiirailusta tullut mitään. Päiväsaikaan oli helppo kuvata kun valoa riitti enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi. DI napsi muutamia hienoja kuvia ulkoa.

Alkuperäinen tarkoitus oli ollut, että DI lähtisi sunnuntai-iltana takaisin Tampereelle ja minä jäisin maanantaihin asti, jolloin piti käydä siskon kanssa Helsingissä shoppailemassa. Aloin perua tuota maanantaita jo aikaisemmin kenkuttelevan migreenin takia ja ajattelin lähteä DI:n kanssa sunnuntaina Tampereelle. Sisko oli kuitenkin tulossa maanantai-iltana Tampereelle ja hän saikin ajatuksen, että onhan noita kauppoja Tampereellakin, miksei hän tulisi jo sunnuntai-iltana tänne, heittäisi meitä siinä samalla ja kävisimme sitten maanantaina kaupungilla kiertelemässä.
Ja niinhän me teimme! Tämän päivän shoppailukierros tuotti siskolle etsimänsä talvitakin ja muutaman muun vaatekappaleen, itse löysin myös jotain pientä. Moda Aukia palkitsi jälleen takkivalikoimallaan ja muutenkin. Kävimme Marusekissa lounaalla, sisko jatkoi vielä laukkuostosten parissa, mutta itse lähdin ruokakaupan kautta kotiin. Sokoksen ruokaosastolla oli hirvittävät jonot! Puolen päivän aikoihin Koskikeskuksessa oli suorastaan väljää, jos nyt ei ihan autiota, mutta porukkaa oli vähän liikkeellä. Mutta Sokos tuossa kahden, kolmen aikaan iltapäivästä oli tukossa. Huh!

torstaina, tammikuuta 01, 2009

Uuden vuoden lupaus ja miten sen käy

En tehnyt mitään varsinaista uuden vuoden lupausta mutta olenhan täälläkin moneen kertaan maininnut siitä, että autokouluun pitäisi mennä. Pidettäköön sitä sitten uuden vuoden lupauksena, että todellakin menen sinne... Pohdinhan tuossa jo sitäkin, onko moinen tempaus taloudellisesti kannattavaa kun töitä ei ole varmasti tiedossa kuin puoleksi vuodeksi eteenpäin. Ollakseni rehellinen täytyy minun todeta, että eipä olisi ensimmäinen kerta kun teen jotain taloudellisesti ei välttämättä niin kannattavaa. Joten se siitä (teko)syystä. Katsoo sitä auton hankintaa sitten myöhemmin.