torstaina, huhtikuuta 30, 2009

Ajotunti 5 (K18)

(sisältää taas vähemmän kaunista kielenkäyttöä)
Kerta kerralta se vain tuntuu menevän paremmin, nimittäin se ajaminen. Tällä tunnilla en onnistunut sammuttamaan autoa kuin kerran, joka on puolet vähemmän kuin viime tunnilla. Ehkä ensi tunti menisi jo ainakin sen asian suhteen täydellisesti? Muuten täydellisyys on vielä vähän kaukana, isommista nopeuksista (hurjat 60 km/h) risteyksiin tulo sujuu toistaiseksi vähän kömpelösti ja ei se vaihteiden vaihtaminenkaan vielä täydellisen sujuvaa ole.
Lisäksi opetusauton nopeusmittarissa on pakko olla jotain vikaa, kun se pomppaa niin helposti sinne kuuteenkymppiin ja vielä vaikka vähän ylikin, vaikka viidenkympin alueella ajetaan. Kumma juttu, ei voi muuta sanoa...
Mutta parempaan ollaan kuitenkin menossa joka kerta.

Pyöriskelimme tänään ensin Hervannassa vähän, lähdimme siitä sitten Hervannan eteläpuolelle, ajelimme pitkin vanhaa Hervannantiedä, joka oli varsin mutkainen ja kapea kinttupolku. Oikein kiva ajettava! Ja mäkilähtö sujuu hyvin, sitäkin kokeiltiin. Sieltä ajoimme Sääksjärvelle, pätkän matkaa jopa hurjaa 80 kilometrin tuntivauhtia, Sääksjärveltä Multisillan, Peltolammin, Koivistonkylän, Nekalan, Turtolan ja Lukonmäen kautta takaisin Hervantaan. Tahtoo sanoa: ajoin sen Hervannanmäen ylös edes ajattelematta asiaa sen kummemmin.

Eilen oli myös viimeinen teoriatunti, mikä tarkoittaa sitä, että kunhan saan toimitettua passikuvat ja lääkärintodistuksen autokoululle, saan jollain aikataululla luvan osallistua teoriakokeeseen. No, siinä luvan saamisessa kestää jonkin aikaa enkä ole vielä saanut aikaiseksi käydä sen paremmin lääkärissä kuin kuvauttamassa itseäni. Se onkin ensi viikon to-do-listalla.
Pääsemme autokoulun tunnuksilla kirjautumaan erääseen harjoitteluportaaliin, jossa voimme treenailla sitä autokoulun teoriakoetta varten. Olen sitä tässä kokeillut muutaman kerran eikä se mitenkään toivottomasti mene. Itse asiassa aika hyvin, joten jos siihen on yhtään luottamista, ei teoriakokeen kanssa liene ongelmia.

Eilisellä teoriatunnilla puhuttiin aiheista nimeltä "ajon suunnittelu ja ennakointi" sekä "tilannenopeus". Varsinkin tuo tilannenopeus on sellainen asia, joka jaksaa ärsyttää. Tai oikeastaan ns. parempien kuljettajien suhtautuminen siihen.
Työkavereista muutama ajelee varsinkin pidempien pyhien aikana ja joskus viikonloppuisinkin pidempiä matkoja, käyvät kotiseuduillaan, kuka Pohjanmaalla, kuka itä-Suomessa ja kuka missäkin.
Ja joka kerta kun tulee puhe liikenteestä tai ajamisesta nämä jaksavat parkua, että kaikkein pahinta liikenteessä ovat ne hidastelijat. Saa tulla jääkeli, metri lunta ja hirviä, niin se ei tunnu vielä missään, mutta voivoikamala jos joku ajaa kympin hiljempaa kuin mitä nopeusrajoitus (joka on muuten SUURIN sallittu nopeus, ei pienin sallittu nopeus), niin se on maailmanloppu ja sitä pitää purnata viikon verran jälkeenpäin. Tietenkin nämä ajavat itse vielä yli rajoitusten, niin heitä ärsyttävät jopa ne, jotka ajavat rajoitusten mukaan.
Vittu että tekisi mieli joskus roimia noita työkavereita ympäri korvia, mutta valitettavasti siitä ei varmaan olisi apua. Mikä taivaan mahdottomin kiire heillä oikein on aina joka paikkaan ja onko se nyt oikeasti niin äärettömän vaikeata käsittää, että vaikka itse pystyisi ajamaan ainakin kolmeasataa, niin joku toinen ei a. halua b. uskalla ajaa välttämättä ihan sitä suurinta sallittuakaan nopeutta?

Niin, arvatkaa miten suuri osa näistä valittajista on miehiä? Ei mitenkään sormella osoitellen vaan faktana?
100%, ei meidän osastolla juuri naisia olekaan.

No, joka paikassa kyllä toitotetaan, että alinopeus on riski, mutta paskan marjat se on. Hiljempaa ajava ei ole riski, riski on se takaa tuleva kusipäinen minä-minä-kiire-kiire, jolla kiehahtaa pannu ja joka tekee riskiohituksia. Hiljempaa ajamalla ei koskaan lisää riskiä onnettomuuksiin vaan päinvastoin pienentää niitä vai ei kai tarvitse tulla selittämään, että hiljempaa ajamalla ehtii ensinnäkin seurailla ympäristöä paremmin ja reagoida riittävän ajoissa.
Mutta onhan se tietysti riski ajella rauhallisesti, kun liian suuri prosentti kuljettajista on näitä vastuuttomia mäyhääjiä, jotka kuvittelevat olevansa maailman parhaita kuljettajia ja joilla on jatkuvasti kiire joka paikkaan ja oikeasti korvien välistä löytyy keltaisen nesteen lisäksi pahimmoinen asennevamma. Ja he ovat riskitekijöitä.
Ai että miten niin ärsyttää? Ei kai sitä huomaa mistään?

tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Tulenlieska-kynnet


© KH

Tämä on sitten jo kahdeksas versio kynsistä. Tällä kertaa halusin tulenlieskoja ja sainkin niitä. Kuvassa ei näy mitenkään hyvin kuvion päällä oleva, kiiltävä glitter.

Huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono

Tässä työnteon lomassa ehdin surffailla Facebookin ihmeellisessä maailmassa. Tällä kertaa haaviin osui testi "Kuka Disney -prinsessoista olet?". Ei muuta kuin tekemään.
Jo kolmas kysymys sai aikaan akuutin nauruhalvauksen (jota kuitenkin avokonttorissa täytyy yrittää pidätellä).
Kysymys kuuluu: Millainen taas on puolisosi/poikaystäväsi?
Ei tuossa mitään, mutta vastausvaihtoehtojen kanssa joutuu hieman pähkäilemään.
- "Mieheni juoksee naisten perässä kenkä kainalossa." Ei, ei DI semmosta tee.
- "Rakastuimme ensi silmäyksellä! Muuta en tiedä eikä sen niin väliäkään." Äääh, on muullakin vähän väliä
- "Haikailin hänen peräänsä jonkin aikaa ennen kuin tutustuimme." No riippuu vähän siitä, mitä tarkoitetaan haikailulla. Haikailinhan minä DI:n kuvien perään, mutten suinkaan kauaa ennen ensimmäisiä treffejä.
- "Aluksi emme pitäneet toisistamme. Ystävystyimme ja aloitimme kaveripohjalta. Miehellä oli minusta aivan vääriä luuloja ennen kuin tutustuimme." Tämä ei ole lähelläkään totuutta
- "Hän on oikea nilkki ja monet ajattelevat hänestä pahaa." Ei missään tapauksessa!

Mikä siis jäi jäljelle?
"Karvainen ja rumanpuoleinen otus, joka kuitenkin on aivan ihana."
*tyrskistä*
Karvaisesta en nyt niin tiedä, tukkaa ainakin löytyy. Rumanpuoleisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta ihana DI kyllä on.

No joo, tulos oli Jasmine, jonka kuvaus on seuraava: "Makusi on kaikinpuolin hieman eksoottisempi, vaatteesi, harrastuksesi ja ystäväsi ovat hieman normaalista poikkeavat. Eipä se silti aina paha ole."

Sikatauti tappaa?

Itse en ole tuosta sikainfluenssasta viitsinyt juuri stressata, mutta silmiini osui Mikko Kokon blogikirjoitus aiheesta. Tämä olisi hyvä lukea jokaisen, joka panikoi sikainfluenssan takia. Antaa vähän mittasuhteita asiaan.

Ajotunti 4

Nonni, neljäs ajotunti on takana ja paremmin se taas meni kuin kolmas. Pääsimme tällä kertaa jo Hervannastakin pois, ajoimme Lukonmäen, Turtolan, Nekalan ja Hallilan läpi. Nekalassa ja Hallilassa pyörimme vähän enemmänkin aikaa taivastellen erilaisia risteyksiä.
Suurin saavutus ajotunnilla oli se, että sain auton ulos parkkihallista. Jyrkkä luiska ja kapea ovi oli kyllä koitua kohtalokseni, mutta onnistuihan se kun tarpeeksi yritti. Tosin asia vaatii vielä kyllä lisätreenausta. Minulla olikin erityistoivelistallani parkkihallivisiitti auton kanssa eikä tämä nyt vielä semmoiseksi riittänyt.
Ihan hyvä suoritus oli myös se, että selvisin auton kanssa Hervannanmäen alas saamatta hengenahdistusta tai paniikkihalvausta. Vielä kun selvitän sen ylös, niin eiköhän se siitä. Tosin pitäisi kyllä olla maailman pahin jääkeli, mutta sitä ei tähän hätään kyllä taideta saada mistään. Hyvä näinkin.

Jotain asioita sentään osaan jo: kuka väistää ketä missäkin risteyksessä ja miten kiertoliittymässä vilkutetaan. No, kiertoliittymistä olemme ajaneet joka ajotunnilla, niitä ei Hervannassa oikein pysty välttämäänkään eikä ole kertaakaan tarvinnut opettajan huomauttaa vilkun käytöstä. No, itsepä sen parhaiten Hervannassa liikkuvana jalankulkijana tiedän, on niin v-mäistä kun ei tiedä mihin suuntaan liittymästä tuleva auto oikein sinkoaa seuraavaksi, jäänkö alle vai en jos lähden ylittämään suojatietä.
Turha yrittää kenenkään muttailla, että muka ei ehdi vilkuttaa, kun se käännös tulee niin äkkiä kun liittymä on niin pieni. Ja paskanmarjat, jos kerran autokoululainen, jolla on kaksi vasenta kättä eikä yhtään toimivaa jalkaa ehtii lätkäistä vilkun päälle ennen kääntymistään, niin kaiketi <sarkasmi alkaa> kaiken osaava ja über-kokenut kuljettaja </sarkasmi päättyy> ehtii vielä paremmin? <sarkasmi alkaa>Ai niin, mutta anteeksi, vilkkuhan kuluu, jos sitä käyttää liikaa ja mitä se muka kellekään kuuluu, mihin toinen on menossa, riittää että itse tietää. Ja onhan varmasti sellaisia autoja, joissa vilkku on lisävarusteena (ja kun piti valita ottaako kromatun pakoputken pään vai vilkun, niin valinta kääntyi edellisen puoleen)...</sarkasmi päättyy>

maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Lisää sinistä

Oli ihan pakko tehdä vielä kolmas sininen kollaasi:

Sinisen kollaasin viikko

Taas mennään mukaan Periferialifen kollaasiviikkoon. Tämän viikon väri on sininen, ehdoton ja absoluuttinen lempivärini. Siksi otankin vapauden esitellä peräti kaksi kollaasia ja jos vielä saan inspiraation myöhemmin, teen kolmannenkin, sen puolipakollisen kukkakollaasin.
Klikkaamalla kuvat taas suurenevat täyteen kokoonsa.

Tässä kuitenkin taivaskollaasi, taivasta sateenkaarella, iltaruskolla, ukkospilvillä ja ilman.


Sitten on maatalouskollaasi. Fordeja, Fordsoneja, lisää Fordeja ja Fordsoneja. Ainoastaan keskimmäiset kuvat molemmin puolin taitavat olla joitain muita.

lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Grillikausi avattu ja muuta melkein-kesäasiaa

Lämpötila kävi tänään jo peräti kahdessakymmenessä asteessa, joten oli ihan sopiva päivä Modeemin grillin koekäyttöön ennen vappua. DI oli varautunut makkaroilla ja naudanlihalla, jota maustettiin jollain pippuriseoksella ja epäilen mausteseoksen sisältäneen myös chiliä. Hyvää oli!
Kävimme puolen päivän jälkeen keskustassa kaupassa ja samalla piipahdimme myös Laukontorin kalamarkkinoilla, missä minä söin annoksen muikkuja ja DI friteerattuja rapuja. Hyviä olivat nekin.

Suorastaan kesäinen ilma tuli kuin tilauksesta, sorruin eilen kaupungilla käydessäni ostamaan pari uutta t-paitaa, vaaleankeltaisen ja vihreän kaikkien mustien ja muiden mitäänsanomattoman väristen t-paitojen joukkoon. Keltainen paita pääsi tänään jo ulkoilemaankin.

Sisko poikaystävänsä kanssa on tulossa huomenna meille syömään. Aluksi DI kaavaili jotain pippuripihvin tapaista, mutta Kauppahallista löytyikin villisikaa, jota DI päätti ostaa huomiseksi. Saa sitten nähdä, että miten DI sitä villisikaa aikoo laittaa ja mitä siitä tulee... Ei ole kuulemma koskaan aikaisemmin tehnyt!

Jääkiekon MM-kisatkin ovat sitten alkaneet. Tai kai ne alkoivat varsinaisesti jo eilen, mutta tänään Suomi pelasi ensimmäisen ottelun. Vastassa on Norja ja vaikka matsi on vielä kesken, kolmas erä menossa, Suomi taitaa olla jo 5-0 johdossa. DI:n pikkuveli sanoi, ettei Suomen joukkueelta kannata juuri mitään odottaa, alkueristä pääsee läpi kyllä, mutta se tyssää sitten siihen. No, sen näkee, minä en tiedä enkä ymmärrä pelaajista tai heidän taidoistaan mitään muuta kuin sen, että Toni Nieminen ei ole lätkänpelaaja.

perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

3. ajotunti ja vähän muutakin

Kas niin, tänään oli sitten kolmas ajotunti. Olin viime kerran jälkeen jokseenkin äkeissäni (itselleni), koska tuli toheloitua sen kytkimen ja vaihteiden vaihdon kanssa melkoisesti. Ajattelin että jos tämä kerta menee yhtä ketuilleen, ei epätoivolla ole mittaa eikä määrää.

Noh, sitten vain taas auton rattiin. Tällä kertaa oli toinen opettaja, ihan yhtä hyvä kuin edellinenkin, ei sen puoleen. GP:llä näyttää olevan kivat opettajat, ei vain yksi kiva. Ja yllätys, yllätys: tämä ajokerta sujuikin jo aika tavalla paremmin kuin edellinen! Se kytkin ei olekaan enää vihollinen vaan yhteistyö sen kanssa jopa sujuu. Ryömittäminen sekä eteen että taakse sujuivat jo hyvin, eikä edes sen peruuttamisen kanssa tapahtunut viime kerralta tuttua iiiks-skriiks-töks-sammui-kuviota. Vaihteen vaihtaminenkin alkaa jo sujua jossain määrin, se ei ole enää maailman vaativin tapahtumasarja, jonka aikana auto etenee noin kilometrin, sammuu kahdesti ja vähintään kerran kierrokset käyvät neljässätuhannessa. Itse asiassa tein jopa aika monta täysin moitteetonta vaihtoa.
Ja lisäbonuksena ehdin ja muistin ajoittain jopa tarkkailla peilejä sekä mittaristoa. Wohou!

Parasta tässä ajotunnissa kuitenkin oli se, että ylipäänsä pystyin sinne menemään. Olen koko viikon ajan odotellut kuukausittaista migreeniä saapuvaksi, mutta sitä vain ei näy. Menkatkin ovat menossa jo toista päivää eikä päätä särje, mikä on suorastaan uskomatonta. Tosin parina päivänä on ollut sellaista aivan vähäistä päänsäryn alkua, mutta sekin on kadonnut. Tosin olen tässä vaiheessa aina ottanut särkylääkkeen, sellaisen pitkävaikutteisen, jota minulla on juuri tällaisten tilanteiden varalta. Joko se auttaa tai sitten särky ei muuten vain ole pahentunut migreeniksi asti.
Ehkä kummallisinta asiassa on se, että olen nyt pääsiäisen jälkeen jättänyt pois kokonaan migreenin estoon (tai siis jonkinlaisessa kurissa pitämiseen) päivittäin syömäni 5mg Bisoprololin. Olen syönyt sitä nyt muutaman vuoden säännöllisesti, se ei missään vaiheessa ole varsinaisesti estänyt migreeniä, mutta se helpotti ja lyhensi kohtauksia merkittävästi kun aloitin sen käytön.
Nyt sitten minulta loppui paketti ja huomasin että reseptikin on loppunyt, joten olisi pitänyt käydä uusimassa resepti, mutta koska en ehtinyt/jaksanut/viitsinyt sitä tehdä, jätin Bisoprololin kokonaan pois vähitellen. En kuitenkaan usko, että migreeni olisi siitä Bisoprololin käytöstä kiinni, joten en usko sitäkään, että sen poisjättämällä pääsisin kokonaan eroon migreenistä, mutta ainakin migreeni on nyt näemmä säikähtänyt tällaista muutosta.
Ja tietysti kun kirjoitan nyt näin, niin eiköhän illalla hyökkää päälle maailman mahtavin migreenikohtaus...

keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2009

Ikäviä mielleyhtymiä

Sen pääsiäisflunssan jäljiltä minulla on ollut sitkeää, kuivaa yskää. Tänään kyllästyin siihen ja marssin lääkäriin. Jotain siellä keuhkoissa kuulemma oli ja sainkin lääkkeet. Ensinnä tietysti yskänlääkettä, joka tekee limasta helpommin irtoavaa ja toiseksi astmalääkettä. Nii-i, astmalääkettä, Symbicortia, joka vähentää tulehdusta ja toisaalta taas laajentaa keuhkoputkia. Tuommoinen hölmö piippu. Näilläl pitäisi yskän lähtemän parissa viikossa.

Siitä piipusta vain tulee niin isä mieleen. Isä käytti 15 viimeistä vuotta säännöllisesti samanlaista lääkettä keuhkoahtaumatautiinsa. Mahtoikohan olla juurikin tuota samaa Symbicortia, kun nimi kuulostaa niin tutulta? Olen jo valmiiksi varma, että tulen vihaamaan tuota lääkettä.

Aamuäreys ja sen seuraukset

Aamujen vaikeudesta ja yleisestä aamuäreydestä olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta joskus siitä on apuakin. Tänä aamuna DI oli herännyt ennen minua, joten minulla oli yleisöä kun pinna kärähti työhuoneen puuttuvien verhojen takia. Aamuaurinko paistelee sieltä kauniisti hamsterin häkkiin ja lisäksi häikäisee minua koneella istuessani. Aamupalahan ei mene kurkusta alas, ellen samalla voi istua tietokoneella ja surffata aamun ensimmäiset sarjakuvat, blogit ja sähköpostit.

Olemme asuneet tuossa asunnossa 11 kuukautta, koko ajan hokien "Tarttis korjauttaa noi työhuoneen säleverhot" ja "Tarttis niitä verhojakin hankkia", mutta tulos tähän mennessä on ollut vähän... nolla. Noh, kävimme me kerran katselemassa niitä verhokankaita.
Nyt sitten ärähdyksen innoittamana (pelästyttämänä?) DI sentään mittasi ikkunan ja lupasi selvitellä sälekaihtimien asentajia, jos tulisivat uusimaan tai korjaamaan edes ne kaihtimet. Minä lupasin hankkia paikallisesta verholiikkeestä suunnittelijan paikalle mittailemaan ja tekemään niitä suunnitelmia.

Se on sitten kumma juttu, kun heti alkaa tapahtua kun vähän ärähtää...

tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Kytkin, se ei ole poljin, se on painajainen

Taidan edistyä nopeasti tämän ajo-opetuksen kanssa. Se siskon kolmannelle ajotunnille povaama taantuma iski jo nyt, toisella ajotunnilla. Tai jos se tuosta vielä huonommaksi menee, niin en kyllä ala mitään.
Se vaan on niin vaikeata! Ei pelkästään liikkeelle lähtö, vaan myös vaihtaminen vauhdissa ylöspäin, vaihtaminen alaspäin, risteykseen tulo ja mikä pahinta: peruuttaminen. Ei siinä peruuttamisessa muuten niin kauheasti mitään ongelmaa olisi (kai), mutta helkkari kun kytkin nousee millin puolikkaan liikaa, niin sitä ollaan lähimmässä pöpelikössä. Ja sitten kone sammuu. Raivostuttavaa!

Lisäksi minulla olisi ainakin yksi pieni päivitys, joka pitäisi meihin ihmisiin saada mitä pikimmin: kaksi itsenäistä silmäparia lisää. Niin että olisi kolme silmäparia, joista jokainen toimisi itsenäisesti. Yksi pari katsoo eteen ja sivuille, toinen pari pitää huolen peileistä ja kolmas tuijottaa mittaristoa. Kävimme nimittäin opettajan kanssa seuraavanlaisen keskustelun ajotunnin lomassa:
Opettaja: "Tässä on sit viidenkympin rajoitus"
Minä: "No et kai sä kuvittele, että mä tässä nyt joudan mittareita syynäämään?!"
Onneksi opettaja suhtautui asiaan huumorilla. Kyllä sen koneen huuto sitten kuuluu, jos kierrokset nousee liikaa... Silti tuntuu kuitenkin kohtuullisen lohdulliselta se ajatus, että tässä kuitenkin on vielä 13 ajokertaa jäljellä.

Kun minä nyt täällä olen aina muun jutun seassa antanut näitä omia kommenttejani vastaan osuneista hyvistä/huonoista yrityksistä ja tuotteistakin, niin sanottakoon tähän väliin se, että Ajotaito Grand Prix vaikuttaa oikein hyvältä autokoululta ja erityisesti opettajat ovat osoittautuneet kivoiksi. Teoriatunteja minulle onkin vetänyt kaksi opettajaa, ajotunneilla on ollut yksi ja sama opettaja, joka onkin minun suosikki. Suosittelen siis lämpimästi tätä autokoulua!

maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Putkiremontti?

Enpä tiedä, voiko maanantaiaamu juuri huonommin alkaa kuin että siskolta tulee tekstiviesti: "Vessan lavuaarin viemäriputki taitaa vuotaa kun lattialaattojen välistä tulee vettä". Voi helevetti, ajattelin, putkiremonttia tässä kaivattiinkin ja mitä semmoinen mahtaa maksaa, vaikka saisikin verotuksessa vähentää työt. No, minä en tietysti täältä käsin voi oikein tehdä mitään muuta kuin olla henkisenä tukena, kun en tiedä edes mitään suosittelemisen arvoisia remonttifirmojakaan.

Nyt iltasella puhelin soi ja näin, että sisko soittaa. Ajattelin että tämä on taas sellainen puhelu, johon en välttämättä haluaisi vastata, kuitenkin siellä on lattia auki pannuhuonetta myöten ja purkutuomio annettu... Vaan ei auta. Uutiset olivatkin vähän toisen suuntaiset. Sisko sanoi bonganneensa asiakaspalveluhenkisen ja varsin ammattimaiselta vaikuttavan rakennusliikkeen, josta oli käyty jo katsomassakin tilannetta. Se ei olekaan vuoto, vaan tukos! Huomiseksi on tilattu jo loka-auto selvittämään tukosta eikä remonttimies ottanut edes mitään rahaa käynnistä, koska ei tehnyt käytännössä mitään. Putkiremontilta siis säästyttiin toistaiseksi ja sisko sanoi tämän perusteella suosittelevansa Rakentaja-Karia.

Vihreä kollaasi

Tässä taas viikon alkuun kollaasi Periferialifen vihreälle viikolle, tehty samaan aikaan kun kuuntelen puhelinkonferenssia... Varsinaista multitaskingia siis.
Vihreä on väri, jota ei luontoa ja kasveja kuvaava ihminen voi välttää, niinpä tämä oli helppo nakki. Erityisesti siksi, että olen kuvannut myös muita kuin vain niitä kukkivia kasveja. Minullahan on netissä jonkinlainen virtuaalinen värikuvakasvio! En laita osoitetta tähän, koska blogini on melko tavalla anonyymi kun taas nettisivuni ovat ihan "nimellä tehdyt". Sähköpostilla sen osoitteen kyllä saa, ketä kiinnostaa.
Niinpä kollaasini koostuukin kasveista pääasiassa. Toki joukkoon on eksynyt yksi sinisorsauros ja pakollinen traktori, tällä kertaa tuliterä John Deere.

Klikkaamalla saa taas kuvan suuremmaksi

Sama kuva Flickrissä, siihen on merkitty asiasta kiinnostuneille kasvien nimet tai muut kuvaukset eri kuvista (paitsi taustasta, jota ei paljon näykään, mutta on jotain sammalta)

lauantaina, huhtikuuta 18, 2009

Takatalvi

Takatalvi on iskenyt taas kaiketi koko Suomeen, mutta ainakin Nukarille, missä majailen tällä hetkellä. No joo, varsinainen takatalvi, aamulla oli vähän lunta, sen verran että just voi sanoa maan olleen valkoinen. Äkkiä se siitä suli, varsinkin mihin sattui aurinko paistamaan. Mutta ulkona on silti järkyttävän kylmä, vaikka aurinko onkin paistellut koko päivän. Lämmintä ei ole ollut kuin pari astetta ja kova tuuli pitää huolen lopuista. Ajattelin vielä eilen, että jos tänään olisi vaikka haravoinut pihaa, mutta ajatukseksi jäi. Ja kivat niille, joilla on jo kesärenkaat autoissa...

perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Kytkin ei olekaan ihmiskunnan pahin vihollinen

Hihaa, ensimmäinen ajotunti oli sitten tänä aamuna! Ei tullut migreeniä, en menettänyt yöuniani ja muutenkin olin rento kuin märkä villasukka (ainakin melkein). Tunti alkoi parkkipaikalta, jossa pyöriskelimme harjoitellen perusajamista: käynnistystä, kytkimen käyttöä, ohjaamista, pysähtymistä, liikkeellelähtöä ja sen sellaista. En saanut autoa edes sammumaan kovin montaa kertaa. Tästä sisko tosin varoitti: ensimmäinen ja vielä toinenkin ajotunti sujuvat kovin jouheasti, mutta sitten kolmannella kuulemma alkaa auto sammuilla jokaisessa mahdollisessa käänteessä ja ylipäänsä tulee pahimmoinen taantuma. No, sen näkee sitten, miten käy.
Niin ja pääsinhän minä jo vähän ajamaan liikenteessäkin, harjoitteluparkkipaikalta työpaikalle. Niihin matkan varrelle sattuneisiin liikennevaloihin sain auton sammumaan, mutta liikenneympyrä meni ainakin jossain määrin kohtuullisesti. Tosin takana tulleella TKL:n bussikuskilla saattoi huumori olla vähän tiukassa, mutta hei, siellä on se kolmio auton perässä, that's my excuse!
Ei se ajaminen siellä parkkipaikalla niin kovin vaikealta tuntunut, mutta keskittymistä se vaatii. Liikenteessä onkin jo sitten niin monta muistettavaa ja tarkkailtavaa asiaa, että pääsee helposti unohtamaan sen, että vasenta jalkaa ei nosteta nopeasti polkimelta ja että oikeata jalkaa ei taas rusauteta pohjaan harkitsemattomasti...

Eilen ostamani kävelykengät osoittautuivat ainakin ensimmäisen kokeilun perusteella ihan toimiviksi ajokengiksi. Tosin siihen hintaan on kyllä syytäkin.

keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009

Käärmeitä ja muuta sekalaista

Tänään on ollut taas yhden sortin juoksupäivä. Töistä teoriatunneille, teoriatunneilta matelijanäyttelyyn, sieltä DI:n kanssa lasilliselle ja syömään ja kotiin ja sitten kello onkin jo yhdeksän. Sen verran vielä väsyttää tuon flunssan jäljiltä, että kunhan sauna tuossa lämpiää ja siellä käymme, niin eiköhän taida punkka kutsua?

Niin todellakin, Tamperetalon Sorsapuistosalissa on ollut pääsiäisestä lähtien menossa matelijanäyttely. Päätin piipahtaa siellä itsekin ihan mielenkiinnosta, vaikken mikään käärmeihminen olekaan. Olihan se omalla tavallaan vaikuttavaakin katsella lasin takaa silmästä silmään vihreätä mambaa, jolla on tiettävästi vahvinta myrkkyä mitä eläinkunnasta löytyy (tai ainakin sieltä listan kärkipäästä) ja joka on kuulemma aika agressiivinen. Näyttelyssä oli useita muitakin myrkkykäärmeitä, silmälasikobraa, kalkkaroita, erilaisia kyitä ja muita. Niiden lisäksi näytillä oli myrkyttömiä käärmeitä ja muutamia sellaisia, joita pidetään lemmikkeinä: viljakäärmeitä, iso kuningasboa ja mitä kaikkea. Seassa oli myös muutamia liskoja ja ainakin yksi tarantella.
Kauniita ja kiehtoviakin käärmeet ovat, mutta minun täytyy tunnustaa etten minä kyllä halua käärmettä juuri nähdä ilman lasia siinä välissä. Sen verran käärmekammoinen kuitenkin olen. No, ehkä joku sellainen pieni, harmiton ja kauniin värinen viljakäärme vielä menisi. Kovin vapaaehtoisesti en sellaistakaan suostuisi ottamaan lemmikiksi. Pysyttelen mieluummin näissä pikkujyrsijöissä.

Onneksi kotona Nukarilla ei käärmeitä, siis luonnonvaraisia sellaisia ja erityisesti kyitä ole käytännössä juuri lainkaan. Vaikka sitä penskanakin remuttiin pitkin metsiä ja peltoja ja kyistä aina varoiteltiin, niin emmepä me siskon kanssa noita koskaan nähneet. Siis todellakin, koskaan! No, kerran näimme tapetun kyyn postilaatikkomme tienoilla, joku sata metriä pois meidän pihasta.
Ensimmäisen kerran törmäsimme kyyhyn siskon kanssa äitienpäivänä 2005. Päivä oli ollut kohtalaisen aurinkoinen, tyypillinen toukokuun päivä ja olimme siskon kansa lähteneet rämpimään naapurin metsiin vähän normaalia pidemmälle. Katselimme maastoa vähän sillä silmällä, jos olisimme löytäneet mustikkamaita hakattujen tilalle.
Jossain vaiheessa olimme mäen päällä ja katselimme siitä sopivaa paikkaa mennäksemme alas. Sisko kulki edellä ja yhtäkkiä kuului niin hirveä huuto, että seitsemän veljestä Hiidenkivelläkin olisivat tulleet kateellisiksi. En saanut huudosta muuta selvää kuin pitkän "yyyyy"-äänteen, joka sinänsä riitti kertomaan, mistä on kyse. Vähän alempana loikoili suhteellisen pieni kyykäärme. Taisin minäkin huutaa, mutta olin sen verran urhea, että nappasin siitä kameralla kuvan. No, rehellinen ollakseni, en ehtinyt juuri tähtäillä tai tarkennella, joten kuva on jokseenkin epätarkka, mutta kyllä siitä ruskeansävyisen sahalaitakuvion erottaa.
Toden puhuakseni, en ole lainkaan varma oliko se meidän tapaamamme kyy edes elävä. Emme nähneet sen päätä, vain 20-30 senttiä häntää eikä se liikkunut mihinkään. Lisäksi se oli vähän oudossa paikassa, varjossa eikä silloin vielä niin lämmintä ollut, etteikö vaihtolämpöinen eläin olisi varmasti viihtynyt paremmin auringonpaisteisella kalliolla. No, emme jääneet kyyn elontilaa sen paremmin tutkimaan vaan etsimme vaihtoehtoisen reitin alaspäin.

Vaan se käärmeistä, jännempääkin kerrottavaa on. Perjantaiaamuna nimittäin minulla on ensimmäinen ajotunti! On nimittäin jo aikakin, etten sanoisi. Teoriathan on tässä melkein jo käytynä, pari tuntia enää jäljellä, mikäli olen oikein laskenut. Jänskättää jo valmiiksi, mutta ehkä eniten jännittää se, että onnistunko nyt taas kehittämään itselleni jonkin sairauden tai muun syyn, miksen voi silloinkaan lähteä ajamaan. Hmm, migreeniä ei ole ollut pitkään aikaan, joten...
Olen viikonloppuna menossa Nukarille ja suunnittelin jo kovasti, että kokeilisin vähän Fusionia siellä, mutta sisko oli sitä mieltä että ensimmäisen ajotunnin jälkeen minulla ei ole vielä asiaa ajamaan sellaista autoa, josta hän omistaa puolet ja jossa ei ole toisia polkimia. Voipi olla hyvinkin oikeassa, näin tarkemmin ajatellen. Ei se ohjaus, vaan kytkin ja vaihdelaatikko. Minun ainoat ajokokemukset ovat traktorin ratista kersana ja voin sanoa, että ainakin vanhan Dextan kanssa kytkimen käytöstä oli kaikki hienostuneisuus kaukana. Sitä nimittäin piti painaa ihan tosissaan, että sen sai alas, joten kovin hienovaraisia liikkeitä sen kanssa ei tehty.

Tilipäivän kunniaksi poikkesin tänään kampaamoliikkeessäkin ostamassa vähän täydennystä varastoihini, shampoota, lakkaa ja jotain muotoilutuotetta, jolla saisi vähän jotain eloa tähän itsepäiseen pehkooni. Olen blogismin uhri ja päätin kokeilla Tigin tuotteita (ne olivat kyllä tarjouksessakin, ettei sen puoleen). Muuten tuntematon merkki minulle, mutta sen tuotteita on mainittu ja myös kehuttu useaan otteeseen "Paras aika vuodesta"- ja "Tyyliä metsästämässä"-blogeissa. Itse asiassa voisin jälkimmäisen pitäjälle lahjoittaa hetken mielijohteesta ostamani Tigin Root Boosterin, jota en joko osaa käyttää oikein tai sitten hiukseni ovat liian pitkät sille.

maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Oranssi kollaasi

Tässä taas osanotto Periferialifen värikollaasiin, viikon väri on oranssi. Tällä kertaa menin ihan siitä mistä aita on matalin, ellei peräti jo kaatunutkin: kollaasini koostuu ruusuista. Olenhan blogissani muutamia kertoja maininnut kuvaavani innokkaasti ruusuja. Tässä pieni hitunen ruusukokoelmistani. Voisin tietysti tehdä toisenkin kollaasin, jossa olisi jotain ihan muuta kuin ruusuja... Harkitaan, eihän tänään ole muutakaan tekemistä.

Oranssi osoittautui kyllä siinä mielessä hankalaksi väriksi, että aikani tuijoteltua kuvia en enää osannut sanoa onko jokin ruusu oranssi, oranssinpunainen vai punainen. Tai ehkä vaaleanoranssi tai tummankeltainen tai jotain muuta... Rajat ovat häilyvät ja niin on kollaasinikin.
Kopioin samalla viimeviikkoista ideaani käyttää taustakuvaa yhtenä osana kollaasia.
Kuvan saa taas klikkaamalla isommaksi.



*edit*
Piti sitten ihan välttämättä tehdä toinenkin kollaasi. Päätin etten ota siihen mitään kukkasiin viittaavaa, mutta tuo vasemmassa reunassa keskellä oleva keisarinkruunu oli pakko. Se on niin upea kukka ja niin hienon kuvankin siitä sain muutama kesä sitten ja lisäksi se on yksi mummun suosikkikukkia.

Ylärivi vasemmalta: ylämaankarjaa, meidän hamsteri Katariina II Pieni (virallinen väri hunaja-kyyhkynharmaa) ja tunnistamaton perhonen
Keskirivi vasemmalta: keisarinkruunu, jokin sieni, sen alla Sea Lifessa kuvattu vuokkokala, Fordson vuosimalli väliltä 36-38
Alarivi vasemmalta: meidän viimesyksyistä porkkanasatoa, syysruskaa, pihjalanmarjoja

sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2009

Ehkä se tästä taas...

Tänään on ollut jo huomattavasti parempi olo kuin kahtena edellisenä päivänä. Eilinenkin oli jo perjantaihin verrattuna plussaa, koska nenä oli lopettanut sen tolkuttoman vuotamisensa, mutta muuten oli vielä kohtuullisen kurja olo. Huomisen kun vielä saa huilata, niin eiköhän sitä tiistaina olla jo komeasti työkunnossa. Jos ensi viikolla pääsisi viimeinkin aloittamaan ne ajotunnit?!

lauantaina, huhtikuuta 11, 2009

Erkki Toivaselta oiva puheenvuoro

Erkki Toivanen: Hyödylliset idiootit islamismin asialla
Vanha teksti, mutta siitä huolimatta edelleen ajankohtainen. Tai oikeastaan ehkä ajankohtaisempi nyt kuin ikinä ennen.

Märinä

Kuten DI:lle sanoin: "Ei kiinnostaisi tämä sairastaminen enää minuuttiakaan enempää, mutta eipähän minulta ole taas kysytty mitään".

perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Kasoittain nestuukeja

Vaihdan tämän blogin nimen kohta "Sairaskertomuksiksi". Ei siitä tämän päivän Nukarille lähdöstä mitään tullut, soittelin aamulla siskolle ja kerroin potevani räkätautia. En usko että tässä on odotettavissa kovin nopeata ihmeparantumista pääsiäisen aikana, joten se siitä reissusta. Jos sitä sitten seuraavana viikonloppuna pääsisi sielläkin käymään?
Tämä tauti sen sijaan ei noudata normaaleja flunssan oireita. Kurkku ei ole ollut yhtään kipeä eikä kuumetta ole lainkaan. Yskittää ajoittain ja nenä vuotaa kuin vesihana. Nenän takia kaiketi korvat ovat hieman lukossa ja eiköhän taas ole poskionteloissakin jotain mösnää. Kiva kiva, vastahan edellinen antibioottikuuri loppuikin.

Alan olla totaalisen kypsä tähän sairasteluun ja ennen kaikkea nenän niistämiseen.

torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Pääsiäinen ovella ja niin myös räkätauti

Voi huokaus. Työkaverit vahvistivat minun epäilykseni alkuviikosta: kun ihminen täyttää 30, on kaikki "parasta ennen"-päivämäärät umpeutuneet aikoja sitten, viimeisetkin takuut loppuvat ja joka paikka alkaa krenata. Minullahan on tässä kevään kuluessa ollut flunssa jälkitauteineen, mahatauti ja hammasvaiva. Nyt kun hammas on ollut viikon poissa, niin eikös aloiteta kierros uudestaan!
Itse asiassa tässä on pari päivää ollut jo omituinen tunne keuhkoputkissa (kai) ja tänään se sitten lohkesi ajoittain varsin limaiseksi yskäksi. Nenäkin on tässä päivän mittaan vuotanut jonkin verran, mutta ei tätä ehkä vielä voi flunssaksi kutsua. Toivottavasti tämä ei tästä pahenekaan, koska huomenna pitäisi lähteä Nukarilla käymään, ensimmäisen kerran sitten vuodenvaihteen. Johan helmikuussa piti Nukarilla käydäkin, siinä samalla kun oli Apassionatakin, mutta silloin iski flunssa. Sen jälkeen sitten on viikonloppuisin ollut yhtä ja toista sovittua menoa tai sitten olen ollut enemmän tai vähemmän kipeänä/toipilaana. Toistaiseksi en ole kuitenkaan perunut huomista lähtöä ja toivottavasti ei tarvitsekaan.

Silti vituttaa niin ettei veri kierrä (terveisiä eilisestä Teekkarispeksistä).

keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009

Paperiton mutta puhdasrotuinen? Ja paskat!

Varoitan jo etukäteen, tulen tässä postauksessa kärjistämään ja yleistämään rankasti sekä käyttämään ala-arvoista kieltä.

Mauno-Maun blogin tuorein kirjoitus liippaa hyvin läheltä asiaa, mistä olen ajatellut kirjoittaa jo kauan, nimittäin pentutehtailusta ja paperittomista, mutta mukamas puhdasrotuisista koirista/kissoista/whatever eläimistä. Sivusin tätä aihetta jo pohtiessani uuden hamsterin hankintaa, vaikka hamsterit pienen hintansa takia eivät lienekään kovin otollinen kohde minkäänlaiselle rahanahneelle tehtailuille.

Hamsterista pääsemmekin kätevästi siihen, että eihän se ole hamsteri, ei sinne päinkään. Se on tanskandoggi! Joo, ei sillä ole papereita siitä että se olisi tanskandoggi, mutta se on kun minä niin sanon. En voi mitenkään tätä väitettä todistaa, mutta meidän dunassa asuu ihan oikea tanskandoggi. On se vähän pieni, mutta puhdasrotuinen on, ihan varmasti.
Just joo ja lehmät lentää. Eihän tätä kukaan tanskandogiksi suostu uskomaan. Sama pätee kuitenkin ihan mihin tahansa koiraan, jolla ei ole papereita. Ihmettelen syvästi ihmisiä, jotka hankkivat paperittoman koiran ja väittävät sitä milloin mitäkin muodissa olevan rodun puhtaaksi edustajaksi, vaikkei asiasta ole MITÄÄN todisteita. Okei, koira VOI olla puhdasrotuinen, se voi näyttää puhdasrotuiselta, mutta kenenkään ei tarvitse uskoa sitä, ellei asiaa pystytä todistamaan. Tässä vaiheessa tarvitaan niitä rekisteröintipapereita. Jokainen paperiton koira on siis käytännössä sekarotuinen.
Ja sama pätee paperittomiin kissoihin ja ihan mihin tahansa eläimiin.

Toinen asia on tietysti tietämättömyys. Ihmiset ovat herkästi luulemassa jokaista vähänkään pitkäkarvaista maatiaiskissaa norjalaiseksi metsäkissaksi ja jokaista egyptiläistä kujakollia mauksi, mutta tämä vain paljastaa uskomattoman tietämättömyyden siitä, mikä on rotu ja mikä ei. Ja taas päästään siihen, että se paperiton pitkäkarva ei ole norjalainen eikä siitä ikinä saada norjalaista eikä kenenkään tarvitse edes uskoa sen olevan norjalainen...

Ja sitten ovat nämä pentutehtailijat, jotka ainakin rotukoira- ja kissakauppaa riivaavat. Kennelliitto ja Kissaliitto valvovat rekisteröityjä kasvattajiaan ja niillä on tiukat rajoitukset sille, miten paljon ja miten usein yhdellä nartulla voi teettää pentueita. Jos pentueita teetetään enemmän tai tiheämmin, ei niitä huolita rekisteriin. Tämän takia rekisteröidyn kasvattajan paperilliset pennut ovat turvallinen valinta. Paperittomiin ei kannata sortua vaikka kasvattaja olisi miten tunnettu ja maineeltaan luotettava hyvänsä. Vahinkoastumisia tietysti voi tapahtua ja niistä seurata vahinkopentueita, mutta se, jos tällaisia tapahtuu kovinkin usein kertoo joko uskomattomasta leväperäisyydestä tai rahanahneudesta.

Tällainen kasvattaja voi kirkkain silmin selittää jotain siitä, että paperit on tulossa, ovat vain postissa vielä tai liitolla kestää tai että jonkin pikku pilkunnussimisen takia byrokraattinen paha liitto ei suostu rekisteröimään näin suloisia pentuja ja se olisi niin kallistakin ja eihän ne paperit koiraa tee, kyllä tää on puhdasrotuinen ja hyvistä, testatuista vanhemmista, on toki toki, usko pois ja esittelee ostajalle pennun vanhempina eläimet, jotka eivät välttämättä ole mitään sukua pennulle...

Paperittomissa eläimissä houkuttelee yleensä niiden paperillisia edullisempi hinta. Onhan se toki kurjaa, jos haluaa puhdasrotuisen eläimen, muttei ole varaa maksaa sitä vaadittua tonnia tai enempääkin. Ajatellaan, että ihan yhtä hyvä se paperitonkin on. Siitä voidaan kuitenkin olla montaa mieltä. Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, että eläimen hankintahinnassa säästetään, koska pitkällä tähtäimellä se on luultavasti kuitenkin pieni menoerä. Jos ei ole varaa maksaa paperillisen pennun hintaa eikä halua säästää sitä kasaan, löytyykö sitä rahaa sitten siinä vaiheessa jos eläin sairastuu vakavasti ja se tarvitsisi hoitoa?

Tässä suhteessa se halpa paperiton voi huonolla tuurilla ollakin huomattavasti kalliimpi kuin se mukamas niin kauhean kallin paperillinen eläin. Paperittomuuden syynä voi olla esimerkiksi se, että toinen tai kumpikaan eläimen vanhemmista ei ole itse rekisteröity, koska sille ei esimerkiksi ole tehty kyseisellä rodulla vaadittuja testejä tyypillisten sairauksien varalta. Tai pahemmassa tapauksessa toinen tai molemmat vanhemmista ovat itse sairaiksi todettuja ja siksi niitä ei saa käyttää jalostuksessa virallisesti (pennut rekisteröintikelvottomia), mutta rahan takia niillä silti teetetään pentuja, jotka saattavat olla vakavastikin sairaita. Lonkkaviat, sydänviat, silmäongelmat, iho-ongelmat... Pahimmassa tapauksessa hankittu pentu ei elä edes kunnolla aikuisikään asti.

Ihan erikseen ovat sitten nämä jobbarit: pentutehtailijat, salakuljettajat ja varkaat. Kaikki myyvät taatusti paperittomia eläimiä. Pentutehtailijat ovat pahimmillaan niitä, joiden koirat/kissat rypevät ulosteissa, niitä on pienessä tilassa kymmeniä, nartut pennutetaan jokaisesta kiimasta piittaamatta siitä kestääkö se, hygienian taso on ala-arvoinen, eläimet tuskin ovat edes rokotettuja, loishäätökin on niin ja näin ja niin edelleen. Jos pennun ostaja ei ole tervetullut katsomaan pentua kasvattajan luo, on hälytyskellojen syytä kilistä. Jos pentu luvataan tuoda suoraan uuteen kotiin tai näyttelypaikalle tai muuten vain jonnekin muualle, ihan vain vaikka hyvää hyvyyttään, pitäisi ostajan painaa panic-nappulaa. Eläimen kotiolojen tsekkaus on ihan hyvä keino selvittää ainakin jossain määrin, mitä ollaan ostamassa ja millaisista oloista.

Varastetuista koirista ja niiden myymisestä edelleen paperittomina en halua edes puhua. Jokaiselle pitäisi olla selvää, ettei se ole hyvä idea.

Salakuljetus sen sijaan lienee tuota pentutehtailuakin pahempi riski. Siinä on jo ihan terveysriskejä niin eläimelle kuin omistajallekin. Esimerkiksi itärajan takana on rabies-tilanne dramaattisesti erilainen kuin täällä Suomessa. Salakuljetettu eläin ei välttämättä ole rokotettu tätä vastaan ja voi olla itse jopa sairas (rauhoitettu ostotilannetta varten, ehkäpä?), jolloin se aiheuttaa vakavan riskin sekä omistajalleen että muille eläimille. Muitakin eläintauteja ja sisä- ja ulkoloisia voi salakuljetettujen eläinten mukana tulla, osa voi olla jopa sellaisia, jotka tarttuvat ihmiseen. Laillisesti maahantuoduilla eläimillä tulee olla asianmukaiset tuontipaperit, joiden joukosta luultavasti pitäisi löytyä ell- ja/tai rokotustodistukset.

Minä en tällä tekstillä yritä väittää, että jokainen paperiton koira olisi jollain tavoin viallinen ja kelvoton. En missään nimessä kiistä sitä, etteikö sinun paperiton tessusi olisi maailmankaikkeuden viisain, kiltein, tervein ja älykkäin koira, jota parempaa kaveria lapsille saa hakea. Ei suinkaan, jokainen koira on tietysti yksilö, oli sillä paperit tai ei. Voihan paperillinenkin eläin sairastua, kantaa jotain perinnöllistä vikaa tai olla käytöshäiriöinen (yleensä kuitenkin itse usko ongelmakoiria enemmän ongelmaomistajiin, muttei puututa nyt siihen...). Halvalla voi saada hyvän eläimen ja käyhän se tietysti itsetunnon päälle, että joutuisi myöntämään tulleensa huijatuksi eläintä ostaessaan. Mutta mieti, haluatko oikeasti tukea eläimistä viis välittävää toimintaa?

Vielä pari linkkiä:
SEY: Pysäytä pentutehdas. Älä osta pimeää pentua!
Pentutehtailu (epämääräisen näköiset sivut eikä tietoa ylläpitäjästä, mutta hyvät perustiedot lyötyvät siitä, miksi pentutehtailu ei ole hyvä asia)
Koiratarhat: Älä tue pentutehtailua, koirien välitystä tai salakuljetusta
Eläinsuojelulaki
Eläinsuojeluasetus
Maa- ja metsätalousministeriö: koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Silppuja

Silppu nro 1.
Viime viikon hammasepisodin jälkeen osaa arvostaa suuresti muutamia pikkuasioita, joita ilman elämä olisi todella vaikeata. Yksi tällainen on ruuan pureskeleminen. Miten helppoa ja huomaamatonta se onkaan niin kauan kuin ei satu! Ja miten tuskallista siitä tulee, kun täytyy jokainen puraisu asetella huolellisesti, muuten sattuu saamaristi ja ylipäänsä koko pureskelua täytyy välttää.

Silppu nro 2.
Se samainen hammasepisodi antoi myös täysin uuden näkökulman epätoivoon. Kyllä minä tiesin, etten olisi saanut syödä sellaisia määriä särkylääkettä kuin mitä söin, mutta epätoivoisena sitä tekee ihan mitä tahansa, vaikka miten tietäisi ettei se ole järkevää. Olisin syönyt vaikka jäniksenpapanoita jos joku olisi kertonut niiden auttavan. Ihan tosi.
Ja minun särkyni sentään oli sellaista, että tiesin sen loppuvan joskus. Viimeistään siihen hampaanpoistoon ja ettei tulehdus eli särky jatku ikuisesti. Mutta mitäs tekevät ne, joilla kipu on kroonista? Joille lääkärit eivät voi tai osaa tehdä mitään? Joita pompotellaan luulotautisina arvauskeskuksesta psykologille ja sieltä takaisin, käsketään syödä Buranaa, ottaa itseään niskasta kiinni, kokeilla sekalaisia hoitoja tai valitella hoitojonojen pituutta? Minä en ainakaan osaa paheksua, jos tällainen ihminen päätyy vaikka tekemään itsemurhan. Tähän ratkaisuun riittää minulta ymmärrystä nyt roppakaupalla.

Silppu nro 3.
Äiti miehensä kanssa oli sunnuntaina meillä syömässä. Vähän niin kuin viimeinen ateria, kun he ovat muuttamassa Ruokolahdelle eivätkä nyt ihan joka viikonloppu ehdi täällä asti käymään. Samalla he saivat myöhästyneen syntymäpäivä- ja hääpäivälahjan, omistuskirjoituksella varustetun Kiroileva Siili 3:n (olin näet fiksu ja ostin kirjamessuilta kaksi Siili-albumia, toisen itselleni ja toisen lahjaksi, molemmat tietysti sopivin omistuskirjoituksin). Siinä onkin jonkin verran parisuhdestrippejä, niin on ihan sopiva lahja.
Samalla he näkivät myös meidän uuden hamsterin, joka pitkän houkuttelun jälkeen suostui tulemaan mökistään ulos näyttäytymään.

maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

Musta kollaasi

Ja taas osallistuja Periferialifen kollaasiviikkoon, tällä kertaa värinä on musta.
Mustaa nyt on vähän yhdessä jos toisessa kuvassa, mutta aika harvoin kameran eteen osuu jokin esine, joka on itsessään musta. Yleensä musta on varjoa, valon puutetta, muttei oikeasti mustan väristä. Päätin, että yritän saada kuvaan mukaan jotain oikeasti mustaa enkä vain varjoja. Yhdeksästä kuvasta (tausta lasketaan mukaan) neljä on kylläkin DI:n ottamia, on siis kyseenalaista voinko väittää tätä omaksi kollaasiksi...


Taustalla näkyy marraskuun lopun maisema Tampereen keskustan yli Näsinneulasta (© KH).
Ylärivi vasemmalta: DI kameran kanssa, minun kynnet (© KH), Saksan työmatkan vuokra-Audi ja samalta reissulta erään ravintolan lampunvarjostin.
Alarivi vasemmalta: pianon koskettimet (© KH), mustapukuista hautajaisväkeä isän muistotilaisuudessa (© KH), shetlanninponiori Ajoksen Idol, dobermanninarttu Miisa

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Kuva juhla-lookista

Tästä se alkaa, viimeisen kadotuksen tie: laitan itsestäni kuvan blogiini! Tosin naama on editoitu niin ettei minua ehkä siitä tunnista, ellei satu muuten tuntemaan jo. Mutta tässä se viime viikonlopun sitsien nuttura ja kaulakoru.

Kauppahallin ravintola

Olen joskus ohimennen sanonut täälläkin muutaman positiivisen sanan Kauppahallin ranskalaisesta ravintolasta. Nyt paikalle löytyi nimi ja nettisivu, se on Neljä vuodenaikaa.
Paikka on pieni ja ainakin lauantaisin suhteellisen täynnä. Suosittu ravintola eikä ihme, sillä hintataso on maltillinen ja ruuat suorastaan mahtavia. Vakituiselta listalta kannattaa ihan ehdottomasti kokeilla ranskalainen kalakeitto! Pari kertaa olen siellä syönyt myös päivän menuun kuuluvan kala-annoksen, tänään paahdettua siikaa ja sahrami-sinisimpukkarisottoa ja nekin ovat olleet loistavia.
Ehdottoman suositeltava paikka.

perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Kynnet, versio 7


Vasen käsi


Oikea käsi

Tämänkertainen design on hempeän vaaleanpunainen lisättynä keväisillä narsissin kukilla ja lehdillä. Nimeksi tuli luonnollisesti "Narsissi".

"Jaa, se on insinööriopiskelija..."

DI oli eilisiltana ollut laitoksensa saunaillassa ja siellä oli työ- ja atk-asioiden lisäksi puhuttu vähän muistakin aiheista. Kuulemma myös sisustamisesta. DI oli todennut, että me kaksi emme ole kovin aikaansaavia sisustajia, kohta vuosi asuttu tässä asunnossa eikä vieläkään ole mm. verhoja missään tai mattoja osassa huoneita. Siitä olivat hänen työkaverinsa herenneet ihmettelemään, että millainen nainen DI:llä oikein on, vuosi asuttu eikä verhoja. DI oli vastannut, että se (minä siis) on insinööriopiskelija. "Jaa, no sitten..." oli ollut vastaus, se kuulemma selittää kaiken.
En tiedä mutta minua tämä nauratti kovasti. Kun nainen on insinööriopiskelija, sitä ei voi lukea millään tavoin stereotyyppiseksi naiseksi. No, mikäs siinä. Minä pidän siitä.

No, tasoissa ollaan, sillä jos minä en ole perinteinen naisellinen nainen, ei DI:tä voi parhaalla tahdollakaan sanoa perinteisen miehiseksi mieheksi. DI kokkaa, sisustaa, katsoo uloslähtiessään mitä pukee päälleen, hän toimii vapaaehtoisesti minun makutuomarina vaateasioissa ja hänellä on jopa mielipide, ettei kaikkiin vaateyhdistelmiin tule vastaukseksi "Joo, ihan kiva, laita toi". DI:n kanssa voi keskustella ihmissuhteisiin liittyvistä asioista!
Minä olen se, joka katsoo meillä enemmän urheilua. No joo, minäkin katsoin olympialaisista lähinnä vain ratsastuslajit, jääkiekosta katson osan Suomen joukkueen MM-/EM-/olympiapeleistä, en mitään muuta, mutta tuokin on enemmän kuin mitä DI katsoo. Luultavasti myös minä meistä haluan enemmän omaa autoa.

Mutta en minä valita. Päinvastoin. On kiva olla oma itsensä ja kiva kun toinenkin on oma itsensä.

torstaina, huhtikuuta 02, 2009

Kynnet, versio 6.0


Melkein unohdin kuvata tämän version kynsistäni ihan kokonaan! Huomenna näet menen laitattamaan uudet taas. Perinteisesti ei taas ole mitään tietoa, että mitä sitä keksisi tällä kertaa...

Hei hei, hammas!

Paljon sitä pitää näemmä tapahtua ennen kuin tajuaa, miten iloinen asia hampaanpoisto voi olla. Marssin siis puoli viideksi hammaslääkärin penkkiin, lekuri katsoi tilanteen ja totesi että on kolme vaihtoehtoa:
a. paise puhkaistaan, suht kivuton operaatio, mutta on todennäköistä ettei kaikki märkä tule ulos ja turvotus sekä särky jatkuvat
b. porataan hammas auki ja poistetaan mätää sen verran kuin saadaan. Puudutuksesta huolimatta jonkin verran kivulias operaatio eikä luultavasti saada kaikkea märkää pois.
c. puudutetaan sen verran mitä suinkin pystytään ja poistetaan hammas siitä huolimatta, että se todennäköisesti sattuu ainakin jonkin verran. Ärsytys loppuu ja vaikka märkää jäisikin sinne, elimistö ja antibioottikuuri hoitanevat sen.

Öööh, entten-tentten... Lukitaan vaihtoehto c, hampaanpoisto.
Niinpä sain leukoihini puudutetta kohtuullisen satsin ja se puutuikin aika hyvin, vaikka kyllä se tietysti sattui kun lääkäri sitä hammasta ensin vähän väänteli irti. Se kipu ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen särkyhelvettiin, mitä olen tässä pari päivää kärsinyt. Ja sitten se hammas oli yhtäkkiä pois. Harmi että hoituri kiikutti sen jonnekin pois ennen kuin toivuin operaatiosta sen verran, että olisin ehtinyt edes irvistää mokomalle kiusankappaleelle. Olisi tehnyt mieli.

Nyt sitten vain syön antibioottini loppuun, jos leukaa kovasti poiston jäljiltä särkee, niin otan särkylääkettä ja muuten toivotaan, että turvotus ynnä muut oireet katoavat. Niiden ainakin pitäisi. Minulla on niin helpottunut olo, ettei tosikaan. Enkä voi muuta kuin suositella Pirkanmaan Hammaslääkäriasemaa, oli sen verran mukava palvelu kaikkinensa.

Sirpaleen hammastietotoimisto vaikenee, toivottavasti lopullisesti.

Käänne

Sirpaleen hammastietotoimisto tiedottaa:
Harmihampaan tilassa on tapahtunut dramaattinen käänne, joskaan vielä ei tiedetä onko käänne positiivinen tai negatiivinen. Positiivista tilanteessa on se, että särky on kaikonnut, jippii! Negatiivista on se, että hampaan viereen ilmestyi yöllä tunnistamaton möykky, jonka on kotidiagnosoitu jonkinlaiseksi mätäpaiseeksi. Lisäksi ikenet ja myös poski ovat turvoksissa ja ienrajasta on tihkunut verta pitkin aamuyötä ja aamua. Säryn kaikkoaminen on saanut hampaan omistajan niin iloiseksi, että mätäpaise ei juuri harmita.
Iltapäivällä hammas marssitetaan taas hammaslääkärille näyttämään tätä uusinta käännettä. Muuten hampaan omistaja on uhrannut tämän aamupäivän pääasiassa nukkumiselle, kun sitä kerrankin voi rauhassa tehdä.

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

Ei jaksa

Mä en jaksa enää tätä kipua. En kestä enkä jaksa enkä halua. Toivon niin kovasti että vähän aikaa sitten ottamani antibiootti alkaisi nyt tehota vihdoin ja viimein, mutta en tiedä onko minkäänlaiseen toiveikkuuteen syytä. Edessä on taas yksi yö, toivottavasti äsken ottamani särkylääkevalikoima tehoaisi edes vähän aikaa. Muuten en kyllä jaksa enää muuta kuin itkeä.

Helvettiin kaikki hampaat.

Hyvät ideat tiukassa

Tässä kohtaa, yön käytännössä valvottuani, kotona istuessani hammaslääkärin myöntämän lääkärintodistuksen turvin ja hitaasti itseäni myrkyttäen mielipuolisilla särkylääkemäärillä mietin jo hiljaa mielessäni, että olikohan työkalupakissa kunnon tongit. Poskihampaan poisto kuulostaa koko ajan vain paremmalta ja paremmalta idealta, mutta sitä saa odottaa vielä pari viikkoa. Sitä varten ihan mitä tahansa pihtejä tässä kaipailen.

Antibiootti ei ole vielä alkanut tehota niin paljoa, että se auttaisi särkyyn mitenkään. Soittelin jo hammaslääkärille tuskissani, lääkäriltä ei herunut paljonkaan lohtua tässä asiassa: se on se märkä mikä aiheuttaa painetta ja siten kipua eikä siihen kipulääkkeet juuri auta, niin hän ei mitään sellaista minulle kirjoittanut. Jos oikein pahaksi tilanne ärtyy hän voi kirjoittaa minulle öitä varten jotain tappaa-talossa-ja-puutarhassa-tyyppistä kipulääkettä, jossa ongelmana on se, että sitä ei edes saa määrätä puhelinreseptillä vaan minun olisi käytävä hakemassa resepti hammaslääkäriltä itseltään. Ei nyt just kiinnosta liikkua mihinkään suuntaan.

Jos antibiootti ei vielä huomennakaan auta sen vertaa, että kipu vähitellen katoaisi, hampaan juuria avataan sen verran, että sieltä saataisiin ainakin osa siitä märästä pois ja paine helpottaisi. Ei ole kuulemma kiva toimenpide, koska hammas ja koko pirun leukaluu on arka ja puutumisesta ei ole takeita, mutta jos muu ei auta, niin tähän täytyy turvautua. Minulle on niin herttaisen yhdentekevää sattuuko se ja kuinka paljon, mutta tämä jatkuva särky vie hermot.

Tämä tässä yksityisellä käymisessä on parasta: soitin ajanvarausnumeroon ja pyysin, että jättäisivät minua hoitaneelle hammaslääkärille soittopyynnön tai kertoisivat, miten muuten saan hänet langan päähän. Vastannut henkilö lupasi sen ilman muuta tehdä. Tästä meni noin parikymmentä minuuttia kun hammaslääkäri soitti takaisin päin. Ja jos nyt oikeasti huomenna joudutaan tekemään jotain toimenpiteitä tuolle hampaalle, lääkäri totesi vain, että järjestetään sitten jostain välistä pakolla vartin aika.
Ei siis mitään naukumista siitä, ettei hammaslääkärit soittele kesken päivän potilaille, sitä varten on puolen tunnin puhelinaika kerran kahdessa viikossa paitsi parittomina kuukausina ja että vapaita aikoja ei ole kolmeen viikkoon eikä mitään voida tehdä, sorry nyt vain, syö Buranaa ja rukoile.
Joo, minun luottamukseni kunnalliseen hammashoitoon on suorastaan miinuksen puolella sen jälkeen, kun minulle tehtiin tähän paljon harmia aiheuttaneeseen hampaaseen Nurmijärvellä väliaikainen paikka, sain EHDOTTOMAN käskyn hankkiutua juurihoitoon Tampereella mahdollisimman nopeasti mutta viimeistään viikon sisään ja kunnallinen hammashoito tarjosi ensimmäistä vapaata aikaa kolmen viikon päähän, vaikka miten yritin Njärven hammaslääkärin antamasta paperista lukea ääneen, että asialla on oikeasti tulipalokiire. Yllättäen sitten päädyin tuolla(kin) kertaa yksityiselle isä- ja äitirahoituksen turvin...