keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009

Käärmeitä ja muuta sekalaista

Tänään on ollut taas yhden sortin juoksupäivä. Töistä teoriatunneille, teoriatunneilta matelijanäyttelyyn, sieltä DI:n kanssa lasilliselle ja syömään ja kotiin ja sitten kello onkin jo yhdeksän. Sen verran vielä väsyttää tuon flunssan jäljiltä, että kunhan sauna tuossa lämpiää ja siellä käymme, niin eiköhän taida punkka kutsua?

Niin todellakin, Tamperetalon Sorsapuistosalissa on ollut pääsiäisestä lähtien menossa matelijanäyttely. Päätin piipahtaa siellä itsekin ihan mielenkiinnosta, vaikken mikään käärmeihminen olekaan. Olihan se omalla tavallaan vaikuttavaakin katsella lasin takaa silmästä silmään vihreätä mambaa, jolla on tiettävästi vahvinta myrkkyä mitä eläinkunnasta löytyy (tai ainakin sieltä listan kärkipäästä) ja joka on kuulemma aika agressiivinen. Näyttelyssä oli useita muitakin myrkkykäärmeitä, silmälasikobraa, kalkkaroita, erilaisia kyitä ja muita. Niiden lisäksi näytillä oli myrkyttömiä käärmeitä ja muutamia sellaisia, joita pidetään lemmikkeinä: viljakäärmeitä, iso kuningasboa ja mitä kaikkea. Seassa oli myös muutamia liskoja ja ainakin yksi tarantella.
Kauniita ja kiehtoviakin käärmeet ovat, mutta minun täytyy tunnustaa etten minä kyllä halua käärmettä juuri nähdä ilman lasia siinä välissä. Sen verran käärmekammoinen kuitenkin olen. No, ehkä joku sellainen pieni, harmiton ja kauniin värinen viljakäärme vielä menisi. Kovin vapaaehtoisesti en sellaistakaan suostuisi ottamaan lemmikiksi. Pysyttelen mieluummin näissä pikkujyrsijöissä.

Onneksi kotona Nukarilla ei käärmeitä, siis luonnonvaraisia sellaisia ja erityisesti kyitä ole käytännössä juuri lainkaan. Vaikka sitä penskanakin remuttiin pitkin metsiä ja peltoja ja kyistä aina varoiteltiin, niin emmepä me siskon kanssa noita koskaan nähneet. Siis todellakin, koskaan! No, kerran näimme tapetun kyyn postilaatikkomme tienoilla, joku sata metriä pois meidän pihasta.
Ensimmäisen kerran törmäsimme kyyhyn siskon kanssa äitienpäivänä 2005. Päivä oli ollut kohtalaisen aurinkoinen, tyypillinen toukokuun päivä ja olimme siskon kansa lähteneet rämpimään naapurin metsiin vähän normaalia pidemmälle. Katselimme maastoa vähän sillä silmällä, jos olisimme löytäneet mustikkamaita hakattujen tilalle.
Jossain vaiheessa olimme mäen päällä ja katselimme siitä sopivaa paikkaa mennäksemme alas. Sisko kulki edellä ja yhtäkkiä kuului niin hirveä huuto, että seitsemän veljestä Hiidenkivelläkin olisivat tulleet kateellisiksi. En saanut huudosta muuta selvää kuin pitkän "yyyyy"-äänteen, joka sinänsä riitti kertomaan, mistä on kyse. Vähän alempana loikoili suhteellisen pieni kyykäärme. Taisin minäkin huutaa, mutta olin sen verran urhea, että nappasin siitä kameralla kuvan. No, rehellinen ollakseni, en ehtinyt juuri tähtäillä tai tarkennella, joten kuva on jokseenkin epätarkka, mutta kyllä siitä ruskeansävyisen sahalaitakuvion erottaa.
Toden puhuakseni, en ole lainkaan varma oliko se meidän tapaamamme kyy edes elävä. Emme nähneet sen päätä, vain 20-30 senttiä häntää eikä se liikkunut mihinkään. Lisäksi se oli vähän oudossa paikassa, varjossa eikä silloin vielä niin lämmintä ollut, etteikö vaihtolämpöinen eläin olisi varmasti viihtynyt paremmin auringonpaisteisella kalliolla. No, emme jääneet kyyn elontilaa sen paremmin tutkimaan vaan etsimme vaihtoehtoisen reitin alaspäin.

Vaan se käärmeistä, jännempääkin kerrottavaa on. Perjantaiaamuna nimittäin minulla on ensimmäinen ajotunti! On nimittäin jo aikakin, etten sanoisi. Teoriathan on tässä melkein jo käytynä, pari tuntia enää jäljellä, mikäli olen oikein laskenut. Jänskättää jo valmiiksi, mutta ehkä eniten jännittää se, että onnistunko nyt taas kehittämään itselleni jonkin sairauden tai muun syyn, miksen voi silloinkaan lähteä ajamaan. Hmm, migreeniä ei ole ollut pitkään aikaan, joten...
Olen viikonloppuna menossa Nukarille ja suunnittelin jo kovasti, että kokeilisin vähän Fusionia siellä, mutta sisko oli sitä mieltä että ensimmäisen ajotunnin jälkeen minulla ei ole vielä asiaa ajamaan sellaista autoa, josta hän omistaa puolet ja jossa ei ole toisia polkimia. Voipi olla hyvinkin oikeassa, näin tarkemmin ajatellen. Ei se ohjaus, vaan kytkin ja vaihdelaatikko. Minun ainoat ajokokemukset ovat traktorin ratista kersana ja voin sanoa, että ainakin vanhan Dextan kanssa kytkimen käytöstä oli kaikki hienostuneisuus kaukana. Sitä nimittäin piti painaa ihan tosissaan, että sen sai alas, joten kovin hienovaraisia liikkeitä sen kanssa ei tehty.

Tilipäivän kunniaksi poikkesin tänään kampaamoliikkeessäkin ostamassa vähän täydennystä varastoihini, shampoota, lakkaa ja jotain muotoilutuotetta, jolla saisi vähän jotain eloa tähän itsepäiseen pehkooni. Olen blogismin uhri ja päätin kokeilla Tigin tuotteita (ne olivat kyllä tarjouksessakin, ettei sen puoleen). Muuten tuntematon merkki minulle, mutta sen tuotteita on mainittu ja myös kehuttu useaan otteeseen "Paras aika vuodesta"- ja "Tyyliä metsästämässä"-blogeissa. Itse asiassa voisin jälkimmäisen pitäjälle lahjoittaa hetken mielijohteesta ostamani Tigin Root Boosterin, jota en joko osaa käyttää oikein tai sitten hiukseni ovat liian pitkät sille.

1 kommentti:

Tuhlaus kirjoitti...

hahaa! lahjoituksia otetaan kyllä vastaan. :D