tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Kytkin, se ei ole poljin, se on painajainen

Taidan edistyä nopeasti tämän ajo-opetuksen kanssa. Se siskon kolmannelle ajotunnille povaama taantuma iski jo nyt, toisella ajotunnilla. Tai jos se tuosta vielä huonommaksi menee, niin en kyllä ala mitään.
Se vaan on niin vaikeata! Ei pelkästään liikkeelle lähtö, vaan myös vaihtaminen vauhdissa ylöspäin, vaihtaminen alaspäin, risteykseen tulo ja mikä pahinta: peruuttaminen. Ei siinä peruuttamisessa muuten niin kauheasti mitään ongelmaa olisi (kai), mutta helkkari kun kytkin nousee millin puolikkaan liikaa, niin sitä ollaan lähimmässä pöpelikössä. Ja sitten kone sammuu. Raivostuttavaa!

Lisäksi minulla olisi ainakin yksi pieni päivitys, joka pitäisi meihin ihmisiin saada mitä pikimmin: kaksi itsenäistä silmäparia lisää. Niin että olisi kolme silmäparia, joista jokainen toimisi itsenäisesti. Yksi pari katsoo eteen ja sivuille, toinen pari pitää huolen peileistä ja kolmas tuijottaa mittaristoa. Kävimme nimittäin opettajan kanssa seuraavanlaisen keskustelun ajotunnin lomassa:
Opettaja: "Tässä on sit viidenkympin rajoitus"
Minä: "No et kai sä kuvittele, että mä tässä nyt joudan mittareita syynäämään?!"
Onneksi opettaja suhtautui asiaan huumorilla. Kyllä sen koneen huuto sitten kuuluu, jos kierrokset nousee liikaa... Silti tuntuu kuitenkin kohtuullisen lohdulliselta se ajatus, että tässä kuitenkin on vielä 13 ajokertaa jäljellä.

Kun minä nyt täällä olen aina muun jutun seassa antanut näitä omia kommenttejani vastaan osuneista hyvistä/huonoista yrityksistä ja tuotteistakin, niin sanottakoon tähän väliin se, että Ajotaito Grand Prix vaikuttaa oikein hyvältä autokoululta ja erityisesti opettajat ovat osoittautuneet kivoiksi. Teoriatunteja minulle onkin vetänyt kaksi opettajaa, ajotunneilla on ollut yksi ja sama opettaja, joka onkin minun suosikki. Suosittelen siis lämpimästi tätä autokoulua!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ajokortin saatuaan voi hankkia peruutustutkan ja automaattivaihteet ja unohtaa (melkein) kaikki mitä on autokoulussa oppinut. :D

Sirpale kirjoitti...

Juu, tiedän ja ainakin se automaattivaihde kuulostaa oikein kivalta vaihtoehdolta. Valitettavasti just nyt siihen ei kuitenkaan voi turvautua. Ei siis auta kuin napista.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se siitä helpottaa, itse ainakin näin muistelen. Oman kortin saamisesta kun on se 13 vuotta aikaa. Hankalampaa se oli omalla ikivanhalla kotterolla ajaa sen jälkeen kun oli autokoulun uusilla autoilla saanut ajaa. Talvella esim. liikennevaloissa piti painaa molempia vuorotellen, jarrua ja kaasua. Se jos mikä on hankalaa :) Mutta tosiaan, kyllä se alun jälkeen alkaa sujumaan jo ihan hyvin. Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, jos mäkin opin käyttään kytkintä, niin opit säkin. Ihan varmasti. Ei se niin vaikeeta ole, sitten kun sen osaa... ;)

-Rättis

Sirpale kirjoitti...

Niin just, sitten kun sen osaa... Tämä opetteluvaihe näin alussa ei kyllä tunnu kovin rohkaisevalta, mutta eipä ole ensimmäinen asia, joka on opeteltu periaatteella "Kun kerran muutkin, prkl!"

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin tuttua tuo ajoharjoittelun alku,mutta jos kerran mää oon sen joskus oppinut, niin kyllä Sääkin sen opit.Aikanaan kun kortin sain käteeni niin opettaja sanoi,että nyt sulla on virallinen lupa opetella ajamaan liikenteessä,että nyt se ajamisen harjoittelu vasta alkaakin.
-MUR-MUR-

Anonyymi kirjoitti...

Totta puhut "murmur". Tuore kortti taskussa tarkoittaa, että uudella kuskilla on riittävästi perustietoa lähteä omin päin harjoittelemaan ajamista muun liikenteen sekaan, siinä vaiheessa ei kukaan ole vielä mestari.

Sirpale kirjoitti...

Joo, tätä on korostettu autokoulussa ja pitäisihän se tajuta itsekin. Autokoulusta pääsee läpi 15 ajotunnilla, mikä on siis aika järjettömän vähän. Just oppii hallitsemaan auton (ja omat jalkansa) ja noin suunnilleen ajamaan liikenteessä törmäilemättä muihin. Moni varmasti ajaa ensimmäisen ajokorttiviikkonsa aikana helposti sen 15 tuntia ihan itsekseen.

Anonyymi kirjoitti...

Niitä kilometrejä tulee paljon ja tosi helposti, jos vain on oma ajopeli käytettävissä heti siinä vaiheessa kun saa sen kortin. Nimittäin kokemusta on siitäkin.... varmaan muistat..:)
-M-