tiistaina, kesäkuuta 30, 2009

Turbo-Saabin ratissa

... eikä syntynyt edes vahinkoja!
Meikäläinen teki nimittäin pienimuotoisen koeajon kaverin Saabilla. Hän on myymässä sitä pois ja tietysti minulla on aina joka suuntaan silmät ja korvat auki, jos jostain löytyisi jokin kiva auto. Kävin keskustassa toimistolla kirjoittamassa työsopimuksen, joten kaveri ehdotti josko haluaisin ajaa keskustaan, kun hän itsekin oli lähdössä töistä aikaisin, lomille jäämässä. No minähän suostuin.
Kyse on vuoden -04 Saab 93:sta, 1,8 turbo, automaattivaihteisto ja ajettu 54000km. Siihen nähden, että autolla ei ole tuon enempää ajettu, hintapyyntö on mielestäni kohtuullinen. Saab kun ei ole koskaan profiloitunut minään edullisena merkkinä. Päällisin puolin auto on todella siistissä kunnossa.

Tuon lyhyen koeajon perusteella en voi sanoa ihan varauksetta ihastuneeni siihen, tosin se johtuu enimmäkseen siitä, että minun ajaminen sillä oli vähän hakusessa. Jouhea kulku vaatisi ilmeisesti jonkin verran treenausta, vaikka automaatti olikin kiva ja helppo ajaa.
Ja sen myös huomasin, että turbo tosiaan löytyy, lähtee totuttua livakammin liikkeelle kun painaa kaasua. Minä, turbo ja moottoritie ei tasan kuulosta hyvältä yhdistelmältä...

Tarttee varmaan esitellä DI:lle tuota autoa, jos se vaikka innostuisi. Minä en henkilökohtaisesti ole ihan varma, haluanko luopua Ford-haaveistani, mutta ehkä sitä vähän voisi tinkiä. Auto tietoineen löytyy Nettiauto.comista, sikäli jos jotakuta lukijaa kiinnostaa: linkki.

Talviturkki hus pois

DI sai illalla päähänsä, että lähdetään johonkin. Mihin? Hetken aivoriihen tuloksena päätimme lähteä rannalle. Pyörät ulos varastosta ja suunta kohti Särkijärveä. Ilta oli kaunis ja aurinkoinen, lämminkin. Sen verran oli vesi lämmennyt syvässä Särkijärvessäkin, että tarkenin käydä kastautumassa. Talviturkki on siis kastetty tälle vuodelle. Viime vuonna se jäikin tekemättä.

Menen tänään kirjoittamaan työsopimuksen. Taas on puoleksi vuodeksi töitä tiedossa, mikä on suunnattoman hienoa.
Huomenna lähden töiden jälkeen Nukarille. Torstaiaamuna vien siskon Helsinki-Vantaalle ja ajan siitä Tampereelle töihin. Jänskättää. En ole noin pitkää matkaa ajanutkaan. Moottoritietä tunti, puolitoista. Ajattelin että pidän matkalla parikin taukoa, tähtäimessä on Linnatuuli ja Pirkanhovi. Mutta miten ihmeessä löydän tieni lentoasemalta Tuusulanväylälle?

perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

Tirkistelyä

(tuolla otsikolla saa taas muutaman pornonnälkäisen eksytettyä tähän blogiin hakukoneiden kautta...)
Tässä muutama tirkistelykuva meidän asunnosta.


Tässä on kukkapöytä. Minun kukkapöytäni. Mikä siinä on väärin?
No se että ne saintpauliat kukkivat! Kaikki!
Valitin joskus täälläkin, etten saa saintpaulioita menestymään millään. Katsokaa nyt, siinä on minun kaikki neljä santtua ja jokaisessa on kukka ja lisää tulossa! Tosin yhden, kaikkein oikeanpuolimmaisen on äiti tuonut tänä keväänä minulle kukkivana, mutta kolme muuta ovat vuoden vanhoja. Silloinkin äiti toi ne kukkivina, ne kukkivat kukkansa loppuun ja tuota valkoista lukuunottamatta ovat mököttäneet siitä asti. Valkoinen kukki syksyllä vähän. En viitsinyt vaihtaa niihin edes multia keväällä, sentäs lannoitin ne pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti se teki niille hyvää, koska heti alkoi tunkea kukkaa esiin. Ehkä lannoitan niitä vielä toistekin...


Tässä lähikuva olohuoneen verhoista. Kuva on vähän epätarkka, salamalla ei saanut sellaista kuvaa, jossa värit olisivat lähelläkään oikeata, ilman salamaa sai, mutta tärähtäneen kuvan. Tästä kuitenkin selviää, millaista kangasta verhot ovat. Mielestäni todella kaunis.


Joku tykkää auringonpaahteesta. Rahapuuni ja yksi kaktus (kuva alla) ovat olleet kesäkuusta lähtien parvekkeella. Parveke on etelän suuntaan ja aurinko paistaa sinne vielä pitkälle iltapäiväänkin, koska lännen suunta on avoin. Varsinkin viime päivinä on paahdetta riittänyt ja rahapuun "lehdet" ja varsi ovat muuttuneet punaisiksi. Tulkitsen tämän siten, että ne viihtyvät.


Punaista on tässä kaktuksessakin, joka myös majailee parvekkeella.

H&H: megamenu

Pitkästä, pitkästä aikaa lähdimme DI:n kanssa Hella&Huone-ravintolaan syömään porukan kanssa. Meille pidettiin lyhyt ja ytimekäs markkinointipuhe kuuden ruokalajin menusta, joka koostui kahdesta alkuruuasta, pääruuasta ja peräti kolmesta jälkiruuasta. Koko porukka päätti ottaa sen. Olen ihan tyytyväinen tähän, koska tuo menu sisälsi ruokalajeja, jotka ovat minun ns. "mukavuusalueen" ulkopuolella eli itse en olisi niitä missään tapauksessa valinnut. Nyt tuli kuitenkin syötyä näitäkin ja hyviä olivat.
Ruokalajit olivat seuraavat:
- Kampasimpukkaa "Hot and Cold"
- Linnunmaksaterriiniä ja parsaa
- Vasikanfileetä, pistaasipähkinää ja "pyttipannua"
- Raparperia, samppanjaa ja vaahtokarkkia
- Sitruunatarteletti ja passionhedelmää
- Maitosuklaata, appelsiinia ja vihreää teetä

En pysty tällä kertaa valitsemaan suosikkiani noista ruokalajeista, koska kaikki olivat enemmän kuin onnistuneita. Yhdestäkään ei jäänyt sellainen "no joo, menettelee"-fiilis. Ehkä mieleenpainuvin tuo sitruunatartelettiannos. Kun saimme sen eteemme, kaiketi jokaisen kommentti oli "Mitä ihmeen sinistä vaahtoa...?". Ihan totta, annos oli reunustettu sinisellä vaahdolla, ei kermavaahdon tapaisella vaan se näytti vähän vaahtoavalta tiskivedeltä. Viimeistään tässä vaiheessa otti rankasti päähän etten ollut ottanut kameraa mukaan, tuo ainakin olisi pitänyt ikuistaa! Vaahto paljastui menthon-vaahdoksi ja sehän sopi ihan loistavasti yhteen sitruunan kanssa.

Saimme tarjoilijalta myös vinkin: Helsingin Kulinaarinen Instituutti järjestää joskus syksyllä molekyylikokkauskurssin yhdessä kokkimaajoukkueesta ja Tiede-lehdestä tutun Anu Hopian kanssa. Mietiskelin tässä ankarasti, että pitäisiköhän DI:lle hankkia joululahja etukäteen...

tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Juhannuskollaasi


Mitäpä sitä juhannuksesta tämän enempää sanomaan?

maanantaina, kesäkuuta 22, 2009

DI:n ruokareseptejä: chipotle-marinadi

Kun tuota DI:n chipotle-marinadia olen kehunut sekä juhannuksena että vappuna ja kun sitä kerran pyydettiin, niin tässä se tulee: DI:n chipotlemarinadi lihalle! Alunperin marinadin ohje on kyllä lähtöisin täältä.

Ainekset:
3 valkosipulin kynttä
1/2 tl kuminan siemeniä
3 tl chipotlechilijauhetta
1 tl mustaa pippuria
2 tl kuivattua oreganoa
1 limen mehu
3 appelsiin mehu
1/2 tl merisuolaa
2 rkl viinietikkaa

Purista appelsiineista ja limestä mehu. Pilko valkosipuli pieneksi (voi varmaan puristaakin). Sekoita kaikki ainekset keskenään, sauvasekoitinta voi käyttää, sillä saa valkosipulit ainakin pieneksi.
Tuossa marinadimäärässä marinoituu hyvin joku 700 grammaa nautaa, mutta tuota voi hyvin käyttää myös kanalle. Marinointiaika... No, en tiedä, meillä lihat ovat yleensä lilluneet liemessä vähintään 12 tuntia, DI on saattanut välillä käydä kääntämässä lihoja, jotta ne marinoituisivat tasaisesti, mutta se ei liene välttämätöntä. Suosittelen marinointiin tiivistä astiaa, koska liemessä on voimakas tuoksu, joka helposti täyttää koko jääkaapin.
Lopputuloksena liha maistuu sopivan tuliselta, hedelmäiseltä ja raikkaalta. Tuo on kerta kaikkiaan mainio marinadi lihalle.

Ja sitten kun kysytte, että mitä tuo chipotle-chili on ja mistä sitä saa, niin chipotle on savustamalla kuivattua jalapeno chiliä. Sitä saa ainakin Poppamies myy sitä sekä kokonaisena että jauhettuna, jälkimmäinen nimellä savuinen chilijauhe.

sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009

I Love Your Blog


Tämä tunnustus tuli Hamsteriblogille Jantalta, mutta siirsin sen tännekin, koska tämä kuitenkin on pääblogini.

Tunnustuksen ohjeet:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Omasta puolestani kuitenkin sanon, että jos joku minun listaamista bloggaajista ei piittaa tällaisista tunnustuksien jakeluista, niin mikään pakkohan tätä ei ole jakaa eteenpäin. Tämä ei siis velvoita ainakaan minun puolestani mihinkään, tämä on vain tunnustus niille blogeille, joista itse pidän. Jatkakaa samaan malliin!

Itse annan omasta puolestani nämä tunnustukset seuraaville blogeille:
Mauno Maun maukuja
Perditan jengi
Karvaooppera
Jimin poppoo
Hysse ja Flippi
Herra Mäykynen
Karvahelvetti
Periferialife
Tyyliä metsästämässä
Villi The Kissa
Puuman Puuhat
Kinuskikissa
Kissakoplan kuulumiset
Tohtori Myllerrys
Sillä sipuli
Ankkalapio
Mamman Mussukat

Pakolliset juhannuskuulumiset

Huh huh, juhannus on sitten tältä vuodelta ohitse, ei tarvitse stressata taas vuoteen ainakaan siitä aiheesta.
Kuten kirjoitin, olimme DI:n ja muutaman hänen kaverinsa kanssa Koskenpäällä, sieltä oli tälle porukalle vuokrattu mökki juhannukseksi. Mökki oli oikein kiva, nätillä paikalla, hienot maisemat Pettämä-järvelle. Ranta oli osin kivikkoinen, osin hiekkainen, joten uimamahdollisuuksiakin olisi ollut, mutta minä valtakunnan virallisena vilukissana kävin ainoastaan torstai-iltana kastautumassa... nilkkojani myöten! Ja hyppelin nopeasti takaisin saunaan.
Ruokatalous oli vähän jokaisella pariskunnalla omanlaisensa, meillä oli DI:n chipotle-valkosipuli-appelsiini-lime-mitälienee-marinadissa marinoitua nautaa ja kanaa, se oli edelleen erinomaisen herkullista. Tarttee varmaan laittaa se ohje tänne joskus, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta kun viittaan tähän marinadiin. Sitten oli toki makkaraa ja yhteisistä tarjoiluista perunaa, vihanneksia, salaatteja sun muuta. Eli jos ei muuta, niin ainakin syötyä tuli.
Niin joo, lisäksi DI oli löytänyt Kauppahallista karhunlihaa! Kova kilohinta sillä oli, DI osti vain yhden pihvin, josta koko porukka sai maistipalaset. Vahvanmakuista ja selkeästi riistaa.

Lähdimme torstai-iltapäivänä DI:n isän kyydillä Tampereelta kohti Jämsänkoskea ja siitä sitten Koskenpäälle. Siis pahamaineista tietä nro 9. Heti kun auton starttasi pihasa, tuli radiosta liikennetiedoitus: juhannusruuhka pahimmillaan, pahimmat paikat mm. ysitie. Jes jes, ajattelin.
No, aika vaatimattomat ruuhkat oli, ainakin jos ei Lahteen päin mennyt. Lahdentien ramppi oli tukossa ja liikenne seisoi pitkällä ysitiellä, mutta vasen kaista veti aivan hyvin. Tosin pian tämän jälkeen oli tapahtunut peräänajo ja oikea kaista oli suljettu. Siinä jouduimme vähän aikaa seisoskelemaan ja junnailemaan muutaman metrin kerrallaan. Se oli kuitenkin nopeasti selvitetty ja liikenne lähti vetämään oikein hienosti. No jonossahan jouduimme koko ajan tietysti ajamaan, mutta jono kulki nätisti sitä kahdeksaakymppiä tai satasta, aina rajoituksen mukaan ja matka sujui ihan leppoisasti ja joutuisasti. Vasta ennen Jämsän kiertoliittymää taas tökkäsi kulku sen kiertoliittymän takia. Siitä onneksi pääsimmekin sitten jo pois ysitieltä.

Tänään DI:n pikkuveli haki meidät mökiltä ensin Jämsänkoskelle ja jatkoimme siitä junalla kohti Tamperetta. Meillä ei ollut junalippuja valmiina, koska aikatauluista ei ollut tietoa. Minua vähän epäilytti miten mahtaa olla junissa tilaa. Kuuden aikoihin lähtevään Pendolinoon ei lippuja enää saanut, mutta vähän ennen viittä menevään Turun pkajunaan saimme netin kautta liput ja paikat.
Jämsän asemalla oli aikataulunäytössä tieto, että juna on kymmenen minuuttia myöhässä kun saavuimme asemalle. No, en voi väittää yllättyneeni. Enemmän ärsytti se, että kyse oli pitkästä pikajunasta, jossa on paljon vaunuja eikä missään asemalla ollut minkäänlaista vaunukarttaa. Tampereelta tuttuja raidenäyttöjäkään ei ollut, joten siinähän oli sitten arpomista, että onkohan se vaunu 11 etupäässä vai takapäässä vai kenties keskellä... No, löytyi se vaunu onneksi.
Siinä Jämsän asemalla juna joutui seisomaan hetkisen odotellessaan toista junaa ja samalla tuli kuulutus: "Urjalassa on ajolangat pudonneet. Tampereelle asti pääsemme normaalisti, mutta muuten tilanteesta ei ole mitään tietoa". Tein jo melkein ristinmerkkejä, että menemme onneksi vain Tampereelle asti emmekä mihinkään pidemmälle. Meillä oli kuitenkin kohtuullisesti tavaraa mukana ja sitä määrää olisi ollut hieman ikävä lähteä vaihtamaan junasta bussiin tai muuten vain säntäilemään ympäriinsä.
Vasta aivan Tampereen asemalla tuli sitten lopulta tieto, että Helsingin suuntaan lähtevä juna pääsee lähtemään ja odottaa meidän junaa, mutta Turkuun päin menijät pakataan linja-autoihin. Tiedotukset kuuluttanut naiskonduktööri kuulosti siltä kuin hän aikoisi vaihtaa kohta hommia, sen verran leipääntyneellä äänensävyllä tuli Tampereen asemalla kuulutuksen loppu: "Pahoittelen TAAS tätä sotkua".

Kaikenkaikkiaan: oli oikein hienoa istahtaa Tampereen asemalla ilmastoituun taksiin ja todeta että Hervantaan, kiitos.

torstaina, kesäkuuta 18, 2009

Juhannus tulee, missä on villahousut?

Minun ja DI:n juhannussuunnitelmiin kuuluu tänä vuonna mökkeilyä kaveriporukalla. Jostain Jämsänkosken tienoilta on vuokrattu mökki koko juhannukseksi. Silläpä ei olekaan kiva lukea sääennusteita: +15, sadetta. Toisaalta ei pidä esittää yllättynyttä, säät nyt eivät yleisestikään suosi juhannusta. Ihmettelen vain että mikä riivattu sai minut ylipäänsä keväällä suostumaan mukisematta moiseen mökkireissuun? Viime vuoden kaupunkijuhannus oli ihan hyvä idea.

Mökillä sentäs on sähköt ja juoksevaa, joskaan ei juomakelpoista vettä saadaan kyllä. Ihan siis alkeellinen se ei ole. Mutta internettiä ei erittäin todennäköisesti ole! Paitsi sen mitä kännykällä pystyy surffailemaan ja pidän aika varmana, ettei alueella kuulu 3G. GPRS:llä surffailemaan vain, hip hurraa...
Uhkasin DI:lle jo pakata mukaan toppatakin, villasukat ja ison kasan kirjoja, koska en aio lähteä neljän seinän sisältä ulos.

tiistaina, kesäkuuta 16, 2009

DINKOH

Törmäsinpä tuossa lyhenteeseen DINK, joka on lyhenne sanoista "Double Income No Kids", tahtoo siis tarkoittaa työssäkäyvää, lapsetonta paria. Erityisesti tätä käytetään kaiketi kohtuullisen hyvinkoulutetuista pariskunnista, jolloin tuloja on kohtuullisesti tai jopa runsaasti. Ja kaikki omaan käyttöön, ei ole lapsia.
Ne joilla taloudellinen tilanne ei ole samanlainen paheksuvat tätä ja yrittävät asettua DINK-pariskuntien yläpuolelle kertomalla miten paljon rikkaampaa elämä on lasten kanssa. Puhutaan halveksivasti jupeista ja pintaliitäjistä. Ihan kuin olisi jotenkin moraalisesti väärin saada hyvää palkkaa ja käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa?

Muutamia muitakin samankaltaisia lyhenteitä netistä löytyi:
DINKWAD = Double Income No Kids with a Dog (tuplatulot, ei lasta, mutta yksi koira)
DEWK = Double Employed With Kids (lapsia, molemmat vanhemmat töissä)
SINK = Single Income Numerous Kids (yhden ihmisen tulot, useita lapsia)
HID = Heavily in Debt (veloissa kaulaansa myöten)
SINBAD = Single Income No Boyfriend and Desperate (tämä on varmasti napatti Sinkkuelämää-sarjasta: yhden ihmisen tulot, ei poikaystävää ja epätoivoinen)
SINGAD = Single Income No Girlfriend and Desperate (edellisen miespuolinen vastine, ei tyttöystävää)

Me olemme DI:n kanssa DINKOH-pariskunta: Double Income, No Kids, One Hamster.

maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Lahja, joka ei maksa minulle mitään eikä minun tarvitse mistään luopua

Tein vihdoin ja viimein sen, mikä olisi pitänyt tehdä kauan, kauan sitten. Täytin elinluovutuskortin. Bongasin kortin Tampereen Sokoksen apteekin kassalta ja nappasin talteen.
Käytännössä tuo on siis pieni kortti, joka kulkee mukana lompakossa ja jolla luovutan elimeni ja kudokseni elinsiirtoon kuolemani jälkeen. Tai ainakin ne osat, joista vielä jollekulle jotain hyötyä on. Mitäpä minä niillä kuolemani jälkeen teen?

Se blogini lukija, jolla tällaista ei vielä ole, voi tilata sen tuolta Lahja Elämälle-sivulta tai vaikka tulostaa itse.

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Glamour kohtaa maaseudun


Maaseutu otti heti alkuunsa 1-0-johdon, josta glamour toipui vain vaivoin, veden, saippuan ja kynsiharjan avustuksella. Peli päättyi tasan.

Eilisillan sateiden jälkeen porkkanapenkki oli tänään märkä, mutta pakko oli mennä sinne nyppimään. Savimaa saa aikaiseksi tällaista jälkeä. Rakennekynnet kestivät tämänkin koettelemuksen.

Ukkonen joka ei oikein ollutkaan ukkonen

Iltasella varoitettiin jo ihan tv-uutisten säätiedotuksessa, että etelästä on tulossa ilmeisen voimakas ukkosrintama. Koko päivä olikin ollut aurinkoinen, melkein jopa helteinen ja ajoittain varsin painostavakin.
Illalla alkoi tosiaan etelätaivas peittyä varsin muhkeannäköiseen pilvimassaan. Jo varoiksi otimme kaikki ei niin tärkeät sähkölaitteet irti pistorasioista, söimme itsetehtyä sushia ja odottelimme ukkosta, itse kävim vilkuilemassa vuorotellen etelätaivasta, vuorotellen netin ukkostutkia. Jossain ennen kymmentä alkoi sitten sataa ja ensimmäiset jyrinät ja salamatkin näimme. Ukkonen tuntui kuitenkin olevan kaukana, vähintään 3-4 kilometriä saimme laskettua kullekin salamalle etäisyyttä.
Puoli yhdentoista aikaa sitten järähti ihan päällä. Salama ja jyrinä olivat melkein samanaikaiset enkä tiedä vaikka salama olisi osunutkin johonkin. Ryntäsimme ottamaan seinästä irti pakastimen ja kytkimme kylmäkomerostakin sähköt pois. No, se kuitenkin jäi siihen, toista edes lähellä olevaa salamaa ei näkynyt enää eikä ukonilma siitä tuntunut mitenkään erityisesti kovenevan. Jonkin aikaa katseltuamme kytkimme kylmälaitteet takaisin ja menimme nukkumaan. Vettä kyllä satoi, aika ajoin rankastikin, peltikatto ja sen kohina on oiva mittari sateen rankkuuden arviointiin.

Ilmeisesti muualla etelä-Suomessa ukkosti kai enemmänkin, mutta tämä nimenomainen alue taisi saada vain hännät. Ukkonen tuntui koko ajan olevan jossain lännen suunnassa, juuri siinä suunnassa, jonne ei ole oikein näkyvyyttä meidän pihasta puiden takia. Ihan hyvä sinänsä, sillä vaikka ukkonen onkin mahtava näytös, niin maalla se kyllä pelottaa ihan tosissaan. Eikä vallan aiheettomasti.

Linkkivinkkinä sitten muutama ukkostutka, joita yleensä seurailen:
Kopteri.netin salamatutka, käsittääkseni Vammalassa sijaitseva salamatutka. Yleensä toimii luotettavasti, näyttää kohtalaisen vähän salamoita. Päivittyy itsekseen puolen minuutin välein.
Tampereen Puhelimen salamatutka, näistä kolmesta se, joka ehkä useimmin ei toimi. Näyttää kohtuullisen vähän salamoita.
FLC:n ukkostutka, sijaisee Espoossa, yleensä toimii varsin luotettavasti. Näyttää näistä tutkista ylivoimaisesti eniten salamoita, en tiedä voiko tätä sanoa luotettavimmaksi, mutta ainakin eilisiltana sitä oli. Tosin tämä ehkä näyttää vanhempia iskuja kuin muut ja se voi selittää sitä miksi muilla yleensä ei näy mitään, mutta tällä näkyy. En ole niin perehtynyt noihin merkintöihin.

lauantaina, kesäkuuta 13, 2009

Hihuu!

Nyt on sitten ajettu ensimmäiset kilometrit ilman opettajaa, ilman inssiä ja ilman ylipäänsä mitään henkistä turvaa. Vain minä ja Fusion, kahdestaan kohti auringonlaskua...
Kävin "ulkoiluttamassa" sitä kirkolla eli suunnilleen semmoiset vajaan 20 kilometriä sillä ajelin. Se on kiva auto ajaa! Epäröin ensin sitä kytkintä, kun ainahan sanotaan että jokaisessa autossa on vähän erilainen ja että bensakone on paljon nirsompi kuin diesel, jollainen autokoulussa oli. Mutta kissan villat, pääsin heti sen kanssa kaveriksi, yhtään ei tarvinnut tapella. Mäkilähtöäkin treenailin pihassa vähän etukäteen, mäkinen piha tarjoaa siihen loistavat mahdollisuudet enkä saanut edes sammumaan sitä. Systerin sanoin, siinä todellakin on kiltti kytkin.

Totta jumaliste, DI saa kuulla entistä tarmokkaampia luentoja aiheesta "Miksi Fusion olisi meille juuri hyvä auto".

torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Uusi monitori

Uunituoreen ajokortin lisäksi sain uuden näytön. Tai ei ihan uuden, käytetyn, jonka DI oli hommannut jostain joko pilkkahintaan tai ilmaiseksi. Minulle kuitenkin uusi ja näyttää toimivan moitteettomasti. Ei näkynyt rikkinäisiä pikseleitä. Tämä on 19-tuumainen BenQ:n laajakuva-TFT. Maailma tai ainakin internet näyttää nyt suurelta ja kirkkaalta!

Niin siinä sitten kävi

Inssiajo oli sitten tänään. Kuten kirjoitin aikaisemmin, en minä sitä ihan kamalasti jännittänyt, varsinkin kun treenailimme vielä opettajan kanssa tunnin verran ennen inssiä. Maha tietysti oli vähän poikkiteloin eikä aamulla ihan kauheasti ruokakaan maistunut. Mutta viis siitä, en minä mahallani aja.
Jostain kumman syystä opettaja taisi lukea ajattajan ajatukset ja kiersimme aamulle melkein pilkulleen saman reitin kuin mitä ajoin sitten varsinaisessa koeajossakin. Moottoritiellä emme inssissä käyneet, taisi ajattaja katsoa, että vauhtia löytyy muutenkin, joskus jopa liikaa. Sillä ainoa huomautus tuli ajoittaisesta, lievästä ylinopeudesta. Varsinkin alamäissä tahtoi 50:n alueella nopeusmittari heilahtaa hyvin lähelle kuuttakymppiä. Tai vastaavasti neljänkympin alueella viiteenkymppiin. Hyi minua.
Parkkeeraus peruuttamalla sujui ihan hyvin enkä muutenkaan töpeksinyt. Ajattaja jopa kysyi, että olenko ajanut autoa ennen autokoulua. Ainakin vakuuttavasti esitti hämmästynyttä, kun sanoin että en, ihan keltanokkana tulin. Kuulemma motoriikka toimii varsin hyvin, vaihtaminen sujuu ja niin edelleen.

Niin että läpi meni! JIPPIII!! Nyt on sitten paperilappunen lompakossa, kortin saan parin viikon kuluttua.

Ja oikein, oikein lämpimästi voin suositella Ajotaito GP:tä, jos kukaan ikinä Tampereella haluaa korttia ajaa. Kalusto on ok ja opettajat tosi mukavia. Ja tehokastakin opetus tuntuu olevan, jos kerran meikäläinenkin koulitaan minimituntimäärässä "miten tää käynnistyy"-tasolta sille mallille, että inssi menee kerrasta läpi ja vain vähäisin nuhtein. (Ei siis vähäisin, ylinopeus on paha juttu ja milloin ikinä itse ajan, niin lupaan vahtia nopeusmittaria vieläkin tarkemmin.)

Kyl se siitä...

Totta puhuakseni, itseäni ei niin kauheasti hermostuta inssi, mutta maha on taas toista mieltä asiasta. Se on aina näin, muuten kaikki olisi ihan leppoisaa ja sujuisi hyvin, mutta sitten maha päättää alkaa panikoida aivojen puolesta. Rauhottuisi nyt, prkl.

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Ekinokokki

Löysin nyt nimen koirista ihmisiin tarttuvasta, ihmiselle vaarallisesta loisesta, jonka ohimennen mainitsin huhtikuussa kirjoittamassani tekstissä "Paperiton mutta puhdasrotuinen? Ja paskat!"
Keski-Euroopassa ja Venäjällä esiintyy melko yleisesti Echinococcus-heisimatoa, jonka pääisäntäeläin on koira, susi tai kettu, joskus ilmeisesti kissakin. Mato on suhteellisen vaaraton tälle pääisännälleen. Sen sijaan toukkavaiheensa mato elää väli-isännässä, joka on myyräekinokokilla jokin pikkujyrsijä, hirviekinokokilla jokin märehtijä, mutta se voi myös olla ihminen.
Väli-isännälle se aiheuttaa ekinokokkoosi-infektion, jossa maksaan kehittyy loiskysta ja se tuhoaa maksaa. Ikävän tästä tekee se, että yleensä oireilu alkaa vasta sitten kun maksa on jo pahasti tuhoutunut. Se siis voi olla hengenvaarallinen.
Ihminen voi saada loistartunnan myös ketun/koiran ulosteiden saastuttamien marjojen syömisestä. Suomessa ekinokokkia ei juuri esiinny, joten suomalaisia marjoja voi edelleen aivan turvallisin mielin syödä suoraan metsästä. Ulkomaisen marjat sen sijaan tulee kuumentaa tai keittää, pakastaminen ei tuhoa loista, kuten ei tuhoa listeriaa eikä norovirustakaan.

Tämä on se syy, miksi ulkomailta tuodut koirat tulee madottaa heisimatolääkkeellä, koska sattuneesta syystä ekinokokin ei haluta missään nimessä leviävän Suomeen. Tässä asia alkaa sitten liipata tuota aiempaa tekstiäni: ostakaa vain se halpa, söötti pikkukoira, jolla ei ole papereita! Voipi olla että on salakuljetettu vaikkapa itärajan takaa eikä ole ikinä matolääkettä nähnytkään. Kyllä kannattaa, kun halvalla saa! Tuokaa vain niitä Espanjan tai Viipurin kulkukoiria Suomeen, kyllä niistä jokin onnistuu välttämään matolääkityksen!
Eli ei. Ei koskaan halpaa, paperitonta koiranpentua. Et koskaan voi olla varma sen alkuperästä. Et vaikka myyjä kuinka vakuuttaisi sen olevan ihan suomalainen ja vaikka myyjä olisi miten luotettavan oloinen tahansa.

Lähteinä on käytetty seuraavia sivuja:
Evira: ekinokokkoosi
Katiska: ekinokokkoosi
Ouluvet

InssiiIIIIK!

Vika ajotunti oli sitten tänään. Ei se ihan huonosti mennyt, tällä kertaa olin ekstravarovainen kaikkien risteysten sun muiden kanssa. Huomenna on sitten inssi, heti aamusta. Ennen sitä on vielä tunti aikaa treenailla ajamista opettajan kanssa. Voi minun mahaparkaani. Voi voi.

Kysymyshän ei ole siitä, läpäisenkö inssin vaan siitä, uskaltaisinko antaa itselleni ajoon auton, jonka omistan itse. Tai mikä vielä pahempaa, auton josta omistan puolikkaan ja toisen puolen sisko ja jos jotakin sattuu autolle, ovat minun niskavillat vaarassa. Eilisen tunnin perusteella vastaus olisi varovainen "ei", tämän päiväisen tunnin jälkeen ehdoton... "ehkä"?

Huomenna lähtö on niin epäkristillisen aikaisin kuin seiskalta. Koska tarvitse kunnon yöunet, on tämän illan ohjelma sellainen, että kuudelta lenkille, kasilta saunaan ja ysiltä nukkumaan. Mies saa hoitaa hamsterin, joka yleensä suostuu silloin yhdeksän aikaan vasta näyttämään nenäänsä vähän pesämökin suuaukolla.

Kyl se siitä, kyl se siitä...
Pitäkääkin peukkuja.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Toiseksi viimeinen ajotunti (luultavasti)

Voi puh.
Oli tänään taas ajotunti. Hyvä painella kahdeksaksi autokoululle vielä puolinukuksissa. Tunti ei alkanut todellakaan lupaavasti, sain taas ajaa auton ulos parkkihallista. Kapea, jyrkänlainen liuska ovelle koitui taas kohtaloksi, kun sain auton sammumaan siihen kerta toisensa jälkeen. Kamalan tarkkana sai olla kytkimen ja kaasun kanssa ja jarruakin joutui käyttämään, ettei auto lähtisi valumaan taaksepäin.
Ja jos inssi johonkin kusahtaa, niin tasa-arvoisiin risteyksiin ja yksisuuntaisiin katuihin. Minulta jäi yksi tasa-arvoisesti oikealta tuleva katu huomaamatta, se oli kyllä sellainen paikka, katu tuli takaviistosta oikealta, että opettaja varmasti ajatti minut siitä tahallaan, katsoakseen olenko hereillä. Joo, en ollut. Pitäisi olla silmät selässäkin. Toisella kertaa samasta kohdasta mennessä ryhmittyminen vasemmalle kääntyessä meni miten sattui. Kyse on siis yksisuuntaisesta, joten vasemmalle käännyttäessä mennäänkin ihan vasempaan reunaan. Kun kaksisuuntaisuus on normi, on tämä vaikeata.

Huomenna on taas ajotunti, luultavasti saan tuomion siitä kannattaako torstaina edes yrittää inssiä. Tämä päivä ei ihan sataprosenttisen lupaavalta näyttänyt. Saa nähdä miten likan käy...
Mutta hei! Taskuparkkeeraamisen kanssa en tuhertanut enää niin paljon kuin aikaisemmin.

maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Voi Nuckars!


Kas tässä screen shot Google Mapsista. Huomaatteko mitään omituista?
Juttu alkoi siitä kun DI selaili Google Mapsia ja ihmetteli ääneen, että miksi ihmeessä melkein kaikki kaupungin nimet ovat ruotsinkielisiä? Helsingfors, Esbo, Åbo, Vilmanstrand... Minäkin sitä siinä ihmettelemään, mutta esimerkiksi Tampere oli kyllä Tampere eikä Tammerfors. Heitin sitten huvikseni, että ei kai nyt Raalaa ole nimetty Råskogiksi, joka nyt on kylän virallinen ruotsinkielinen nimi, mutta jota ei ikinä käytetä eikä sitä juuri kukaan tiedä. Raalaa ei oltu merkitty karttaan lainkaan, mutta olin vetäistä limpparit väärään kurkkuun, kun näin tämän näkymän.
Nuckars! Ei kun Nukari! Ei Nukari ole Nuckars, paitsi ollut ehkä joissain Ruotsin-vallan aikaisissa dokumenteissa, joissa kylän nimi kirjoitettiin milloin mitenkin kun se piti vääntää suomenkielisestä ruotsalaisille soveltuvaksi. Mutta että tämä on siis ajalta ennen 1810-lukua. Nukari on Nukari, piste.
Mihin tästä voi valittaa...


Kuten kirjoitin, olin tänään kuvaamassa arboretumissa. Nätti ilma, nättejä kukkia. Tässä kevätvuohenjuuri.

Ai tässäkö naisten salaisuudet?

Ai jumaliste, että Iltasanomat on revennyt taas huumorilinjalle: Tätä miehille ei kerrota - 15 salaisuutta. Eli siis 15 "naisten salaisuutta". Mistähän ihmeen käytetyimpien kliseiden kaivosta nuokin on mahdettu onkia?

No, minä en siis ole varmaankaan nainen, koska noista 15 salaisuudesta vain yksi pätee ilman lisäehtoja ja aika moni juttu on ihan päinvastoin.

1. Naisen paras ystävätär tietää kaiken niin naisesta itsestään kuin miehestäkin pankkitilin koosta siihen toiseenkin kokoon.
- Joo, ei tiedä. Ei tiedä kaverit, ei edes sisko, ei äiti, ei mummu, ei työkaverit, ei kukaan ainakaan minun kauttani. Pankkitilin kokoa en tiedä minä itsekään. Miksi ketussa naisten oletetaan juoruavan kaikki asiat ystävilleen?

2. Pelkkä miehen käsien katsominen voi kiihottaa naista.
- Anteeksi mitä? Tunnustan kyllä sen, että katson miesten käsiä joskus, pidän tietyistä käsistä ja toisista taas en. Katsomisesta on kuitenkin pitkä matka kiihottumiseen. Mistähän tämäkin "tieto" on ongittu?

3. Jos naisen rakas lähtee matkoille, hänen käytetty t-paitansa saattaa löytyä naisen sängystä - lohduttamassa tutulla tuoksulla.
- Tämä voi joidenkin kohdalla ehkä pitää paikkansa. Meillä ainakin erotetaan sekaisin menneet peitot ja tyynyt hajun perusteella: "Tää haisee sulta, tää multa". T-paitaa en käytä lohtuna, olen kasvanut turvarätti-iästä ohitse erinnäisiä vuosia sitten.

4. Nainen ei koskaan kerro todellista seksikumppaniensa määrää. Vaikka hän vannoo, että "tämä on totuus" - se ei luultavasti ole sitä kuitenkaan.
- Tästähän olenkin kirjoittanut hetki sitten: K18: paljonko on paljon. No, itse en kerro lukumääriä ikinä, en totuutta enkä valhetta. Ei DI sitä halunnut edes tietää, juttelimme joskus (tuon blogitekstin innoittamana) aiheesta eikä DI sitä udellut edes kautta rantain.

5. Nainen fantasioi seksistä miehen kanssa ainakin tusinan kertaa etukäteen ennen kuin he ovat edes olleet sängyssä.
- No tämä varmasti pitääkin paikkaansa. Ja miehillä asia ei tietysti käy edes mielessä ennen ensimmäistä kertaa? Yeah right...

6. Nainen ajattelee entisiä poikaystäviään, vaikka olisi hyvässä suhteessa. Yleensä oma mies päihittää entiset miehet, mutta ei aina.
- Harvoin, hyvin harvoin tulee entisiä ajatelleeksi. Yleensä silloin jos sattuu joku tulemaan vastaan jossain. Harvoin sitäkään sattuu. En minä ajattele päivittäin kaikkia peruskoulussa tai lukiossa kärsimiäni vääryyksiäkään tai kolmen vuoden takaisia maailmanpolitiikan uutisia, niin miksi sitten entisiä miehiä?

7. Naiset googlaavat miehen entiset tyttöystävät ja etsivät kaiken tiedon, mitä löytävät.
- Hah ja hah. Ja kuka ylipäänsä netissä levittää täydellistä seurusteluhistoriaansa? DI:n kotisivun kävin katsomassa siitä syystä, että sen osoite oli ensimmäisessä sähköpostissa, jonka häneltä sain.

8. Naiset eivät ole niin karvattomia ja pehmeitä, kuin miltä he usein tuntuvat ja näyttävät. Ajelutoimia ei kuitenkaan esitellä ikinä miehelle.
- Kaikkien yli 16-vuotiaiden miesten pitäisi tämä tietää. Meikäläinen ainakin sheivailee ihan kylmästi DI:n silmien alla.

9. Naiset ovat itkeneet miestensä takia useammin kuin mies itse tietää.
- No tämä pitää kyllä paikkaansa.

10. Suhteen alussa nainen tallettaa kaikki miehen tekstarit ja ääniviestit ja kuuntelee ja lukee niitä yhä uudelleen sekä pakottaa siihen ystävänsäkin.
- No voi venäjä! Viitaten kohtaan 1, en TODELLAKAAN esittele näitä viestejä ystävilleni. Mutta sen tunnustan, että yksi DI:ltä tullut sähköpostiviesti on tallennettu ihan tietoisesti. Oli sen verran ihana. Se ei tosin ollut mikään suhteen alkuvaiheessa lähetetty.

11. Nainen katsoo miehensä takamusta paljon useammin kuin mies sen tietää - ja välillä myös muidenkin miesten.
- No hei, tietenkin katsoo enemmän kuin mies tietää. Eihän mies voi tietää, miten usein nainen katsoo takapuolta, kun miehellä ei ole persiissä kuin yksi silmä ja sekin sokea. Pitäisikö naisen muka aina raportoida ääneen katsomisiaan: "Taas kattoin sun takamusta", "Ja taas", "Taas katsoin"?
Itse en ole koskaan ollut mikään perse-orientoitunut, joten vieraiden miesten takamukset saavat minun puolestani olla ihan niin kuin ne ovat, joten en allekirjoita sitäkään, että tuijottelisin muiden ahtereita.

12. Nainen saattaa tapella vain sen takia, että saa mieheltään huomiota, jota hän ei ole mielestään saanut tarpeeksi.
- No, tämä voi pitää paikkaansa, vaikka minulla on kyllä kasakaupalla muita keinoja huomion saamiseksi. Kutittaminen on yksi varsin tehokas. Aikuisen naisen kuitenkin olettaisi osaavan kertoa huomionhalustaan muutenkin kuin riitelemällä...

13. Nainen ei välttämättä pidä miehensä parhaasta kaverista, mutta silti hän on miettinyt joskus, millaista olisi maata hänen kanssaan. Ihan sen takia, että haluaisi palan ihmisestä, joka on omalle miehelle niin tärkeä.
- Maata?! Tämän perusteella naisen pitäisi kai haluta maata myös miehen veljien, siskojen, isän ja äidin kanssa? Tärkeitähän hekin, yleensä jopa tärkeämpiä kuin ystävät. En minä kyllä ole koskaan ajatellut DI:n kavereita tältä kantilta.

14. Kun nainen jättää miehen, hänen ystävänsä ovat tienneet aikeesta jo ainakin pari viikkoa aikasemmin. Nainen on vatvonut heidän kanssaan asiaa jo kauan.
- Sivuaa taas kohtia 1 ja 10. En minä jaa ainakaan kaikkia asioitani ystävien kesken.

15. Nainen haluaa miehen olevan aktiivinen vuoteessa, ottavan tilanteen haltuun ja naisen myös.
- Tämä pitää paikkaansa, muttei varmaan ihan joka kerta?

Maanantaiaamun kootut

Eurovaalitulokset on sitten tulleet. Olen todella, todella ihmeissäni, että keskustan Riikka Manner pääsi läpi. 27-vuotias! Nainen! No, jälkimmäinen ei ole ihme, läpipäässeitä naisiahan on 8 kun miehiä vain on 5. Isot onnittelut silti! Etelä-Suomen ehdokkaat jyräsivät, Tampereen pohjoispuolelta pääsi parlamenttiin vain 3 edustajaa, Jaakonsaari Oulusta, Manner Varkaudesta ja Takkula Rovaniemeltä.
Itseäni vähän ihmetyttää kuka äänestää europarlamenttiin eu-vastaisia ehdokkaita ja puolueita. Anteeksi, ei saa sanoa eu-vastainen, pitää sanoa eu-kriittinen... Mutta kuitenkin sama asia. Eikö olisikin aika loogista, että nämä edustajat yrittävät europarlamentissa haitata sen toimintaa kaikin mahdollisin keinoin, jotta pääsevät sitten kotimaassa paukuttelemaan henkseleitään: "Mitäs minä sanoin? Ei se EU toimi, se on ihan perseestä".

Suomen Piraattipuoluekin on sitten rekisteröity. Harmillisesti valitsivat ajankohdan mahdollisimman huonosti, kaikki vähänkään politiikasta kirjoittavat toimittajat ovat juosseet viimeiset kaksi kuukautta nuoleskelemassa tai naljailemassa Soinia, joten Piraattipuolueen rekisteröinti saatiin suorittaa kaikessa hiljaisuudessa.
Jotkut kitisevät siitä, että puolue tukee rikollista toimintaa. No hei, onhan Suomessa islamilainenkin puolue, joka ainakin haaveilee sharia-laista, joka puolestaan rikkoisi luultavasti kymmeniä nykyisiä lakeja. Vastavuoroisesti sharia taas tekisi laittomia monista nykyisin sallituista asioista, kuten lapsen synnyttämisestä avioliiton ulkopuolella. Tässä seurassa Piraattipuolue on suorastaan pyhäkouluoppilas. Ja Piraattipuolueen päätarkoitus ei ole lain rikkominen vaan järkevämmän tietoyhteiskunnan kehittäminen yleisesti.

Verhotkin ovat sitten olohuoneen pantoja vaille ripustetut. Saimme eilen kapat paikoilleen makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen. Olohuoneen vihreä kappa on aika hallitseva, mutta mielestäni ihan pirteä ja toimii kivasti verhojen kanssa. Makuuhuoneesta tuli aivan yli-nätti.

Kamera on tänään mukana, lähden töistä suoraan Hatanpään arboretumiin. Jospa siellä kukkisivat omenapuut ja talonpoikaissyreenit. Ulkona paistaa aurinko, iltapäiväksi on luvattu tuulenkin tyyntyvän, tuskin maltan odottaa.

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009

HS: "Leveäkaistaiset tiet eivät parannakaan turvallisuutta"

HS uutisoi otsikolla "Leveäkaistaiset tiet eivät parannakaan turvallisuutta". No oho! Oliko tuokin nyt muka jokin uusi uutinen? Olisitte tulleet kysymään minulta jo 6 vuotta sitten, niin olisin voinut tämänkin kertoa...
Lahdesta itäänpäin ajettaessa on leveäkaistatietä jonkin verran. Nämä tulivat tutuksi vuosina 2003-2006, jolloin exäni kanssa kesäisin ajettiin aika montakin kertaa väliä Tampere-Ruokolahti. Tästä olenkin kirjoittanut. Ne leveäkaistatiet olivat aika korkealla painajaislistallani, vihasin, inhosin ja pelkäsin niitä.
Ai miksi? No kun ihmiset ajavat niillä miten sattuu. Kylteissä lukee selvällä suomenkielellä (myös ruotsiksi ja venäjäksi, olikohan englantikin mukana?), että ajakaa jumalauta siellä oikeassa reunassa.
Ni ei.
Liian monet ajavat joko keskellä kaistaa, idiooteimmat keskiviivan tuntumassa. Ohittaminen ei onnistu ja koko leveäkaistatien idea kompastuu siihen. Ja tietysti mukaan mahtui kumman paljon näitä raskaan kaasujalan kuljettajia, joiden mielestä leveäkaistatie tarkoittaa 120 km/h vähimmäisnopeutta. Yhdistettynä nämä kahdeksaakymppiä keskiviivaa pitkin köröttäviin kuljettajiin saatiin aikaiseksi muutama hiuksia nostattava tilanne ja monta hampaiden kiristystä. Eikä sen takia, että minun kuskini olisi paahtanut talla tiskissä.

Autokoulussa sain ahaa-elämyksen: siis autollahan pitää ajaa aina kaistan oikeassa reunassa, ei kaistan keskellä eikä varsinkaan lähellä keskiviivaa, ellei nyt juuri olla ryhmittäytymässä vasemmalle kääntymistä varten. Siis AINA pitää ajaa oikeassa reunassa, oli kaistanleveys mikä tahansa! Siis bingostako tuolla liikkuvat autoilijat ovat ajokorttinsa voittaneet? Vai missä mättää?

Leveäkaistatiehän on ideana mainio, ainakin parempi kuin lyhyet ohituskaistat (lue: liihdytyskaistat) ja edullisempi kuin moottoritie. Koko jutun tekee turhaksi ihmisten uskomaton välinpitämättömyys liikennesääntöjä ja selkeitä ohjeita kohtaan. Minä tunnustan, ettei minulla ole sattuneesta syystä minkäänlaista toleranssia liikenteessä tapahtuvaa välinpitämättömyyttä kohtaan, joten minun mielestäni moni kuljettaja ansaitsisi kirvestä takaraivoonsa. Teräpuoli edellä.

Päivän ulkoiluannos

Kun kerrankin aurinko paistoi, lähdimme DI:n kanssa ulkoilemaan. DI kävi samalla äänestämässä, äänestyspaikka on ihan kivenheiton päässä kodistamme. Itse äänestin jo ennakkoon.
Lähdimme siitä sitten kiertämään Suolijärven rantaa ja koska meillä ei ollut kiire, piipahdimme Särkijärven rannassakin. Kummallakin oli kamera mukana ja muutamia kivoja kuvia sain napattua. Rentukat ovat lopettaneet kukkimisensa, sen sijaan suopursu, lakka, metsätähti ja orvokit kukkivat kovasti.
Pari tuntia ulkoiluun meni, matkaa DI:n kännykän ja Sports Trackerin mukaan tuli kymmenkunta kilometriä, mutta se ei liene ihan tarkka lukema. Jostain syystä ainakin minun puhelimet katkovat GPS-yhteyttä aina jossain kohdin. Sen verran kai katvealuetta, korkeita kallioita ja puustoa, että yhteys pätkii.

Mutta on se vaan kiva kun on kesä.

lauantaina, kesäkuuta 06, 2009

Kun verhojen ripustamisessa rälläkkää tarvittiin...

Rälläkkä ei valitettavasti kuulu meidän city-asunnon varustukseen, joten oli pärjättävä sillä mitä oli. Eli lähinnä metalliviilalla.
Ai mitäkö tällä on tekemistä verhojen ripustamisen kanssa? No sitä, että meidän keittiön verhokiskot on asennettu päin helvettiä. Kiskoissa ei ollut klipsuja valmiiksi ja kiskon molemmat päät olivat niin lähellä seinää, ettei klipsut mahtuneet siitä. Ei ollut kiva yllätys.
DI sitten ähisi, puhisi, pyysi väliin viilaa, väliin pihtejä ja väliin klipsua kokeiltavaksi ja sai jotenkin murjottua kiskojen päitä niin että klipsut pystyttiin muiluttamaan paikoilleen. Nyt on sitten verhot paikoillaan, olohuoneesta ja makuuhuoneesta puuttuvat vielä kapat, laitamme ne huomenna.
Työhuoneesta tuli vihreiden verhojen ansiosta rauhallinen ja nätti. Keittiöstä tuli aurinkoinen, makuuhuoneesta sininen, mutta olohuoneen verhot näyttävät ilman valoa vähän mitäänsanomattomilta. Kauniit ne kyllä ovat, mutta hämärässä ne hukkaavat värinsä ja kauniin kuviointinsa. Täytyy toivoa auringonpaistetta tahi alkaa käyttää olohuoneessa enemmän valoja.

Täytyy kyllä sanoa, että voin lämpimästi suositella Leinon Verhon palveluja. Ei se ehkä halvin mahdollinen paikka ole hankkia verhot, mutta tulevat täysin valmiina, jopa silitettynä ja meille verhot tuotiin ovelle asti. Samaan kasaan saimme myös verhoklipsuja, joiden määrän oli ammattilainen laskenut. Kaikki menivät, mutta yhtäkään ei olisi tarvittu enempää. Samoin kappojen ripustamiseen tarvittu tarranauha oli valmiiksi mitattu niin että se riitti sinne minne pitikin. Lukuunottamatta tuota verhokiskoepisodia ei verhojen hankinta olisi voinut juuri helpompaa olla.

torstaina, kesäkuuta 04, 2009

Ikioma kollaasi

Periferialife-blogi on jäänyt kaiketi tauolle tai ainakaan uutta kollaastihaastetta ei ole kuulunut, niin päätin sitten tehdä itse kollaasin itse keksimästäni aiheesta.
Aihe on tällä kertaa "Vanha". Niinpä tässä on kaikkea vanhaa ja vielä vanhempaa.
Ylärivi: 18-vuotiasta Caol Ila-viskiä, vanha Ford Anglia, Olavinlinnan torni
Toiseksi ylin rivi: Jokelan rautatieaseman rakennus (ikää noin satakunta vuotta), nuupahtanut ruusu, lajike on Astrid Lindgren
Toiseksi alin rivi: lato, kamera jostain 20-30-luvulta, vanha ruosteinen John Deere
Alin rivi: kuusenkanto, laskimme siitä yli 130 vuosirengasta ennen kuin menimme sekaisin, kuvan on ottanut siskoni (jonka saappaat näkyvät kuvassa), sukelluspuku Sea Lifen aulasta.

Salatut elämät ja vähän muutakin

Nettilehtiä selatessani en ole viime päivinä voinut välttyä Salattujen elämien jonkin jakson aiheuttamalta kohulta. On haudattu elävältä, räjäytetty, kuristettu tai jotakin. Tunnustan, en seuraa kyseistä sarjaa, joten en tiedä muuta kuin mitä olen lukenut. Asiasta tietysti nousi meteli, oli kuulemma aivan liian pelottava lapsille, kamalaa-kamalaa.

Krhöm, joo. Minä ymmärtäisin, jos Pikku Kakkosessa tai jossain muussa lastenohjelmassa esitettäisiin väkivaltaisia kohtauksia ja että siitä nousisi meteli. Mutta onko Salkkarit jokin lastenohjelma, kysyn vain? Kuinka moni vanhempi antaa pienen lapsensa katsoa sitä ja sitten itkee julkisesti, että on kamalaa esittää lapsille tuollaista? Eikö se paljasta vanhempien lepsuuden, tyhmyyden tai suoranaisen välinpitämättömyyden, jos antaa alle kymmenvuotiaan lapsensa katsoa ohjelmaa, joka selkeästi ja terveellä järjellä ajatellen nimenomaan ei ole alle kymmenvuotiaalle sopiva ohjelma? Pitäisivät päänsä kiinni ja häpeäisivät. Sen jälkeen voisivat tarkistaa vähän sitä, mitä pikku-kullannuput saavat tehdä ja onko kaiken salliminen järkevää.

No, ei tuo vielä mitään. Nyt uutisoitiin jossain iltapäivälehdessä, että jonnekin sarjan tapahtumapaikalle oli tuotu muistokynttilöitä, kun joku oli sarjassa kuollut.
Siis mit-vit? Eivätkö ihmiset erota totuutta ja satua keskenään? Siis kukaan nimenomaan ei kuollut oikeasti, kellekään ei tarvitse tuoda oikeita muistokynttilöitä. Missä maailmassa nämäkin ihmiset elävät? Onko vähän mennyt fakta ja fiktio sekaisin? Olisiko syytä käydä tarkistuttamassa korvien väli?
Tai sitten jollakulla on todella kieroutunut huumorintaju. Melkein uskon enemmän tähän vaihtoehtoon, sillä eihän sellaisia ihmisiä voi olla olemassakaan, jotka toisivat tv-sarjassa kuolleen muistoksi kynttilöitä.
Eihän?

Meidän verhot tuodaan tänään. Jännittää jo valmiiksi, miten vieraalta koko huusholli tulee näyttämään kun ne on saatu ripustettua. Täytyy ehkä ottaa "ennen ja jälkeen"-kuvat.

keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Lompakko uusiksi ja muuta pohdintaa

Minun pitäisi oikeastaan hankkia uusi lompakko. Ei nykyisessä mitään vikaa ole, se vain on vähän iso. Ja kieltämättä hieman kulunutkin. Iso se on sen takia, että sinne täytyy mahtua passi, se on minulla ollut tähän asti ainoa virallinen henkilöllisyystodistus. Nyt kun jossain välissä saan sen ajokortin, ei minun tarvitse kantaa passia mukanani enää.
Koska nykyisin tulee harvemmin enää kanniskeltua käteistä rahaakaan mukanaan, kortteja vain, voisi lompakon suunnitella kokonaan uusiksi. Paljon siis paikkoja korteille eikä juuri muuta. Olen yrittänyt katsella vähän uutta lompakkoa, mutta ei ole osunut vielä silmiin sopivaa.
Lompakko on kuitenkin sellainen jokapäiväinen juttu, jonka on syytä olla toimiva. En halua ärsyyntyä joka päivä sen takia, että minulla on jollain tavoin käyttööni soveltumaton lompakko. Siksi vaihdan lompakkoani äärimmäisen harvoin. Nykyisen kyllä ostin täysin hetken mielijohteesta (tai voisiko sanoa pakkomielteestä?), koska se oli niin upean sininen. Onneksi se osoittautui myös käytännölliseksi kapistukseksi, joten sitä käytti mielellään sen takia ja ekstramielellään värin vuoksi.

Olen jumittunut tyystin huhtikuussa ostamiini kävelykenkiin, joiden oli alunperin tarkoitus toimia vain ajokenkinä. Mutta ei, kävelen ne kohta puhki tätä menoa. Olivan varsin hintavat, Gaborit merkiltään, mutta jalassa mukavat kuin aamutossut. Ei tarvitse sitoa nauhoja eikä kiinnittää solkia, senkus vetäisee jalkaa vain. Täydelliset!

Myös ripsiväri on sellainen, että hyvän löydettyäni jumitun siihen ja vain siihen. Yritän välttää keräilemästä itselleni kauheasti kosmetiikkaa, lukuunottamatta luomivärejä ja huulipunia, joita voi olla useita erisävyisiä. Ripsivärejä sen sijaan on vain se yksi musta ja ehkä toinen ruskea. Tuorein löytö ja ihastus on Chanelin Inimitable, joka tekee hyvää jälkeä päivästä toiseen, ei leviä eikä varise ja on muutenkin kaikin puolin hyvä. Hintaa tietysti on, Chanel kun on, mutta eipä tarvitse ostaa ripsivärejä joka toinen kuukausi ja kokeilla, mikä toimii.

tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

Afgaaniruokaa tai jotain sinne päin

Piipahdimme eilen DI:n kanssa syömässä Kabulissa, vastikään avatussa afganistanilaisessa ravintolassa Aleksanterinkadulla. Olimme jo kai kuukausi sitten huomanneet kyltit paikalle avattavasta afgaaniravintolasta ja koska Tampereella ei afganistanilaista paikkaa ole eikä meistä kumpikaan ole sellaista ruokaa koskaan syönyt, olimme jokseenkin innoissamme.
Nyt se sitten oli avattu ja päätimme käydä katsastamassa paikan. Heti kärkeen ruokalista oli melkoinen pettymys: lohkoperunoita, pippuripihviä ja mitä aurajuustokastiketta listalta löytyikään! To-del-la afganilaista? Minähän en tietysti tiedä, mutta jotenkin en usko noiden olevan perinteisiä afgaaniruokia.
Löytyi listalta toki muutamia eksoottisemmalta kuulostavia annoksia ja valitsimme sellaiset. Ruoka oli maukasta, aika tavalla intialaisen kaltaista, minkä tietysti olisi voinut arvata etukäteenkin: melkein rajanaapureitahan Intia ja Afganistan ovat.

Ei tuosta nyt toistaiseksi meidän suosikkipaikkaa tullut, mutta vaikuttaa kuitenkin aika kehityskelpoiselta ravintolalta, jos vain malttaisi jatkossa keskittyä siihen afganistanilaiseen puoleen. Ja pakko sanoa vielä paikan taustamusiikistakin: NRJ:n soittama Suomi-räppi ei minusta oikein sovellu afganistanilaiseen paikkaan...

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Salainen agentti 007 ja puoli

Joskus tulee puhetta asioista, joita itse pitää ihan normaaleina ja jokapäiväisinä, mutta jotka ovat jollekulle toiselle vieraita ja heille ehkä syntyy vääriä mielikuvia niistä. Yksi tällainen on it-alan salassapitosopimukset ja varsinkin vähänkään isompien toimistotilojen turvajärjestelyt. Minähän siis olen tottunut kantamaan badgea (kuvallinen, kaulassa roikkuva henkilökortti, joka personoi minut firman x työntekijäksi) kaulassani niin että se on kasvanut melkein jo kiinni. Napanuora, sanoisi isä. Joissain firmoissa, varsinkin pienemmissä, joissa (melkein) kaikki tuntevat itsensä ulkonäöltä ainakin on badgen käyttö joskus hieman joustavaa. Itse kuitenkin opettelin sitä työharjoitteluun tullessani käyttämään säännönmukaisesti aina.
Toinen juttu ovat sitten lukitut ovet. Itse näytän avainläpyskääni kolmessa lukossa ennen kuin pääsen ulkoa työpisteelleni. Täysin normaalia, kun normaali on se, että kaikki ovet ovat lukossa. Paitsi pääovi, jossa onkin sitten vastassa respa ja siitä ei pääse badgetta eteenpäin ilman henkilötietolomakkeen täyttämistä ja saattajaa.

Minulle ei tullut ikinä mieleenkään, että tällaiset arkipäiväiset ja ihan vain tervettä järkeä edustavat jutut olisivat jollekulle toiselle merkki siitä, että teen vähintäänkin jotain salaisen poliisin huippusalaista tiedustelutehtävää tai ehkä jopa agenttihommia tyyliin James Bond. Voi harmi, smokkiin pukeutuneita Pierce Brosnaneita kyllä katselisi työpaikallakin ihan mielellään, martinia siemaillen. Totuus on, että nuo työt ovat aika arkisia luonteeltaan, sitten loppujen lopuksi.
Kuitenkin noissa tiloissa käsitellään asioita ja tavaroita, jotka eivät ole julkisia ja jotka eivät saa päätyä firman ulkopuolelle. Tätä varten on suljettu rakennusten lisäksi myös työntekijöiden suut: jokainen joutuu kirjoittamaan salassapitosopimuksen, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että työpaikan ulkopuolella kaikki töitä koskevat lausunnot on parempi olla lyhyitä ja ytimekkäitä: "Minen tiiä mistää mittää". Niin että jos joistakuista lukijoista tuntuu joskus siltä, että olen vähän niukkasanainen töideni suhteen tässä blogissanikin, niin tässä selitys siihen.

Ai niin, joskus tulee kivoja ylläreitä kuten tänään: viime vuoden bonukset maksettiin tilille tänään. Kiva, muutama satku ylimääräistä tilillä ei ole koskaan paha juttu. Voisi melkein lähteä tuhlaamaan sitä...