sunnuntaina, elokuuta 30, 2009

Elokuu

Vaihteeksi taas kuvakollaasi, aiheena elokuu.
Taustakuvan sateenkaari ja tunnistamaton sienikuva on otettu Ruokolahdella, ruusu on Hatanpään arboretumin Vogelpark Walsrode, loput kuvat on Nukarilta.

lauantaina, elokuuta 29, 2009

Miksi just tänä yönä?

Great. Miten pystyy nukkumaan uudelleen herättyään painajaiseen, kun DI on poissa?

perjantaina, elokuuta 28, 2009

Yksinäisen perjantai-illan kunniaksi

Nettiä surffatessa törmää erinnäisiin juttuihin.

O Sole Miauuuu!

Long lost papa found

Oikeus olla oma itsensä vs. Hgin/Espoon liikuntatoimi

Ranskassa on upeita linnoja: Azay le Rideau, Chambord ja Chennonceau, kaikki Loiren laaksossa, jos nyt oikein olen käsittänyt. Tahtoo!

HS: Joka kolmas varusmies ajaisi autoa kahden oluen jälkeen. Uutinen herätti runsaasti keskustelua siitä, että kyllähän nyt tavallinen suomalainen mies vielä kahden oluen jälkeen voi rattiin mennä, ei ne promillet nouse vielä rattijuopporajan (0,5) ylitse. Ehkä näin onkin, mutta miksi riskeerata? Miksi täytyy laskeskella ja pohtia, että kaksi olutta, kyllä mä nyt kai vielä ajaa voin, ei promillet varmaan ole liian korkeat, eihän kaksi olutta mitään ole? Tässä mielessä ihan totaalinen nollatoleranssi olisi kyllä poikaa, ei tarvitsisi arpoa ja miettiä, kun olisi ihan päivänselvä, että lasi viiniä = ei rattiin, pullo olutta = ei rattiin. Miksi tarvitsee ajaa riskirajalla? Ja sitten itketään, että kun ei Euroopassakaan tällaista ole. Eikö olisi hienoa, että Suomi oli edes jossain alkoholiin liittyvässä asiassa (paitsi kulutuslukemissa) edelläkävijä ja mallinnäyttäjä?

Kukin tyylillään

Jotkut naiset kantavat mukanaan suuria määriä kosmetiikkaa.
Jotkut ihan jotain muuta.
Tässä käsilaukkuni it-sisältö tänään.

Eihän siinä nyt mitään niin kauheata ole. Yksi läppäri. Sen laturi ja mikrofonikuulokkeet. Kahdet nappikuulokkeet. Joo, molemmat tarpeelliset, toisessa on 2,5 millin plugi, toisessa 3,5. Toinen menee tuohon 5800 Xpress Music-puhelimeen, mutta E66 vaatii 2,5 millin plugin. Kaksi kännykkälaturia, toinen normaali, toinen USB. Oikeanpuolimmainen puhelin vaatii USB-laturin, pakko sitäkin siis on kantaa mukanaan. Yksi USB-piuha ja yksi muistitikku. Ei paljon mitään.
Silti käy kateeksi niitä, joilla on lukumääräisesti saman verran kosmetiikkaa. Painaisivat paljon, paljon vähemmän.

Elämän pieniä vääryyksiä

Sen kerran kun menee illalla aikaisin nukkumaan, jotta olisi aamulla pirteä, niin eikös sitä vain herää aamulla puoli viisi ja pyöriskele sängyssä tunnin verran ennen kuin saa taas unen päästä kiinni? Se niistä 8 tunnin yöunista! Olen haaveillut koko aamun kotiin pääsystä ja päiväunista. Tästä tulee pitkä perjantai...

Sitten kun työpaikalta saisi käyttöön ihan toimiston ulkopuolellekin jotain uutta ja hienoa ja sellaista että kaikki taatusti kadehtisivat, kun ei sitä vielä saa kaupasta, niin eikös vain ohjelmistopäivitys epäonnistu täydellisesti? Tai itse asiassa ei epäonnistu, koska päivitystä ei pysty tekemään, koska laitteet eivät jostain syystä suostu juttelemaan keskenään! Olisi ollut niin hienoa lähettää reissaavalle DI:lle kuva uudesta laitteesta ja kirjoittaa perään: "Kato mikä mulla on". DI olisi ollut luultavasti kateudesta vihreä seuraavat pari päivää.

torstaina, elokuuta 27, 2009

Öljyistä, säiliöistä ja palotarkastajista

Eilisen lomakkeentäytön jälkimaininkeina minun piti selvittää öljysäiliömme tarkastuspäivämäärä, tarkastaja ja kuntoluokka. Helppo nakki. Ainakin jos tietää mistä etsimisen aloittaa.

Ja sen tietämiseen ei insinööriä tarvita: Googlesta tietysti. Päivän ensimmäinen hakusana olikin "öljysäiliön tarkastus" ja johan alkoi tietoa tippua. Sain selville sen, että tarkastuksia suorittavat siihen erikoistuneet yritykset. Niitä löytyy Suomesta... ehkä joitain kymmeniä.
Okei, tästä löytyi ensimmäinen epätoivon siemen. Koska minulla ei ole mitään käryä siitä, minkä niminen firma olisi voinut tarkastuksen suorittaa, niin pitäisikö minun soittaa joka ikiseen Uudenmaan alueella toimivaan yritykseen ja kysyä, että olettekohan mahdollisesti tehneet tarkastuksen tällaiseen osoitteeseen joskus. Lisäbonuksena tietysti olisi se, etten tiedä edes onko sitä edes tarkastettu koskaan. Olisihan se työpäivä kulunut rattoisasti niinkin, mutta jotenkin ei nyt vain huvittanut.

Jonkin tällaisen firman sivuilta löysin kuitenkin arvokkaan tiedonmurusen: "Tarkastuspöytäkirjoista toimitetaan jäljennös paloviranomaiselle". Haa! Siispä hakemaan Nurmijärven palotarkastajan yhteystietoja, jotka löytyivätkin helposti. Sain palotarkastajan luurin varteen ja kysyin, että mahtaako löytyä tämmöisen osoitteen öljysäiliön tarkastustietoja. Ensimmäinen vastaus oli, että eipä näytä olevan minkäänlaista tarkastushistoriaa. Voi jee, kävi mielessä.
Sieltä alkoi kuitenkin putoilla muuta tietoa: säiliö on katsastettu vuonna 2003 palotarkastajan toimesta. Tämä siis tarkoittaa sitä, että tuolloin on uusi säiliö rakennettu ja katsastettu ennen käyttöönottoa. Ensimmäinen tarkastus pitäisi/kannattaisi suorittaa kymmenen vuoden kuluttua käyttöönotosta eli suunnilleen 2013. Tärkeillä pohjavesialueilla tarkastusväli taitaa olla 5 vuotta.
Kuntoluokkaa ei katsastuksessa ole määritelty, uuden säiliön kuntoluokaksi oletetaan ilman muuta A. Ensimmäisen kerran kuntoluokka virallisesti määritellään vasta ensimmäisen tarkastuksen yhteydessä eli joskus sitten 2013. Kuntoluokkia (tai tarkastusluokkia) on 4, ne merkitään kirjaimin A-D. A tarkoittaa hyväkuntoista säiliötä, jonka käyttöä voidaan jatkaa. B tarkoittaa huonokuntoista ja välitöntä korjausta vaativaa, C ja D puolestaan tarkoittavat niin huonokuntoista säiliötä, että se on poistettava käytöstä.

Aina sitä oppii uutta, sano.

keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Miten yksi lomake saa tuntemaan itsensä tyhmäksi?

Töistä tullessani eteisen matolla makasi kirjekuori, jossa oli Nurmijärven kunnan logot päällä. Iso kirjekuori on yleensä pelottava asia ja vielä pelottavammaksi se muuttuu, jos se tulee verotoimistosta ja on tarkoitettu kuolinpesälle. Se tietää yleensä joitain inhottavia lomakkeita, joista ei pieni it-insinööri ymmärrä yhtään mitään. Noo, tämä oli piece of cake, sehän oli vain kunnalta, eikä verotoimistosta...

Paitsi että sieltäkin paljastui lomake. Alueen pohjavesien suojelusuunnitelmaa päivitetään ja meiltä arvoisilta kiinteistönomistajilta (voi äitimaarianaasi...) kysellään vähän juttuja. Tämä kyselylomake paljasti karulla tavalla sen, että olen asioista pihalla kuin naapurin pärekatto.
Kiinteistön tiedot, teollisuustoiminnan puuttuminen ja maataloustuotannon tila olivat niitä helpoimpia tärppikysymyksiä. Sitten alettiin kysellä öljysäiliöistä. Juu, semmoset löytyy, maan päältä ja sisätiloista ja öljyäkin on, mutta siihen se tietämys lähinnä loppuikin. Tilavuus? Tjaa, muutamia tuhansia litroja, suunnilleen. Valmistusmateriaali? Kai se jotain muovia on... Suoja-allas? No se sentään tiedettiin, että se löytyy.
Säiliön asennusvuosi? Viimeinen tarkastus?! Tarkastaja?? Kuntoluokka?!! Voi elämän kevät, kaikki tiedot olisivat varmasti löytyneet isän päästä kuin apteekin hyllyltä, mutta paljonkos siitä nyt apua on? Meillä on vain kuutioittain papereita, joista sen oikean löytyminen tuo mieleen neulan ja heinäsuovan. Sikäli jos sellainen paperi edes on tallessa. Peratessani papereita alustavasti läpi isän kuoleman jälkeen en muistaakseni törmännyt mihinkään öljysäiliön tarkastuspöytäkirjaan, mutta äkkiäkös semmoisen unohtaa. Ja se asennusvuosikin haarukoitiin karkeasti vuosiin 2001-02, ei se siitä kovin monella vuodella voi heittää.
Siskon kanssa vähän pähkäiltiin jätevesien kohtaloa, mutta jätevesijärjestelmän rakennusvuotta on kai lähes toivotonta selvittää. Teki mieli kirjoittaa paperiin eaa (ennen ajanlaskun alkua), mutta se tuskin olisi ilahduttanut vastaanottajaa. Joka tapauksessa se on rakennettu paljon ennen minun syntymääni ja minun kannalta on aivan sama onko se tapahtunut vuonna 68 eaa vai vuonna 1968 jaa. Jälkimmäinen lienee kuitenkin lähempänä totuutta, kas kun talokin on silloin rakennettu, joten oletettavasti myös jätevesisysteemit.

Soittelen vielä huomenna toiveikkaana kunnan palotarkastukseen ja kyselen, jos heillä sattuisi olemaan tiedot tuosta öljysäiliön tarkastuksesta tai tietäsivät ehkä edes sen, mistä moista voi kysellä. Kai se tarkastaja nyt jokin virallinen instanssi on ja luulisi siitä olevan tiedot olemassa muuallakin kuin meidän paperipinoissa.

Mutta yksi lomake on taas selätetty. Joskus se tuntuu ylivoimaisen upealta saavutukselta.

Keskiviikon sirpaleita

DI sitten lähtee tänään. Aamulla kävimme yhdessä syömässä Hermicassa aamiaisen, mutta kun tulen iltapäivällä kotiin, ei siellä ole odottamassa muita kuin nukkuva hamsteri. On sentään se, en tunne oloa niin yksinäiseksi. Katariina oli yllättävästi hereillä vielä aamulla puoli 8 kun me heräsimme. Ehkä sekin halusi hyvästellä DI:n.

Kunnianhimoisena haaveena olisi siivota tässä reilun viikon aikana. Tänä iltana voisin järjestää kirjoituspöytäni ja pyyhkiä siitä pölyt. Huomenna voisin puunata vessan ja jos viitsin, myös keittiön tasot. Perjantaina voisi pyyhkiä olohuoneesta pölyt ja järjestää sohvapöydän. Tai vaihtoehtoisesti siivota makuuhuoneen. Lakanat täytyy vaihtaa ainakin.

Tosin Saunavision tallenteista löytyy yhtä ja toista kiinnostavaa katsottavaa, joita en koskaan saa katsottua. Esimerkiksi kaikki ratsastusta sisältävät olympialähetyksen viime kesältä Pekingistä! Tallensin ne silloin kaikki tarkasti enkä ole raaskinnut niitä tuhota juuri siksi, että varmasti tekee mieli katsoa niitä vielä uudelleenkin. Onneksi tallennustilaa on joitain teratavuja eivätkä edes nämä kymmenen tunnin olympialähetykset vie suunnattomia siivuja siitä. Rasittavinta on kelailla monen tunnin lähetyksestä ne ratsastusosuudet esille.

Minua harmitti, etten huomannut ottaa ennen-kuvaa siitä saksimastani retkeilyrepusta, on vain tuo jälkeen-kuva, tuolta se siis näyttää nyt. Olen tässä kaksi päivää vaaninut työkaverin reppua, hänellä on sama reppu käytössä, mutta alkuperäisessä mallissa, hän käyttää sitä salivaatteiden kuljettamiseen. Jospa saisin joku kerta napattua siitä kuvan...

Opinnot alkavat ensi viikolla taas. Jos sitä vihdoin saisi niidenkin eteen aikaiseksi jotakin? Olen ollut tuossa koulussa jo kauemmin kuin moni opettaja. Luultavasti muutamalta opettajalta kiristyy verisuonet päässä nähdessään minut taas kerran kursseillaan: "Vieläkö tuokin on täällä?" Työelämä tekee laiskaksi ja rahanahneeksi ja kun soppaan lisätään mausteeksi vielä se, että koululle on jyristeltävä bussilla, mutta töihin pääsee kätevästi kävelemällä 5 minuuttia, niin joskus houkutus jälkimmäiseen vaihtoehtoon käy liian suureksi.
Lisäksi tarvitsisin oman auton, koska siirtyminen busseilla koulusta työpaikalle vie yleensä liian paljon aikaa eli tehokkaita ja palkkaa lisääviä työtunteja. Omalla autolla surauttaisi koulun ja työpaikan välin alle vartissa, tosin aamuruuhkia varten täytyisi kehitellä jokin vaihtoehtoinen reitti, koulun ramppi on aamulla ajoittain todella tukossa. Bussilla kulkiessa se vartti kuluu jo siihen kun luennot loppuu 10.00 ja bussi lähtee 10.20. Ongelmana koulun päässä on kuulemma parkkipaikkojen vähäisyys, ollut jo 10 vuotta. Tosin jos minulla on joinain päivinä sellaisia parin tunnin luentoja, niin hätätilanteessa auton voinee jättää maksupaikallekin siksi aikaa, se ei vielä konkurssia aiheuttane. Maksupaikkoja löytyy runsaasti koulun ympäristöstä.

Syksyn bonuskurssi on venäjänkielen alkeet. Yritin aloittaa tuon samaisen kurssin kerran pari vuotta sitten, mutta silloin se oli niin suosittu, että ryhmä oli aivan liian iso. En edes ymmärrä, miten ihmeessä kielikurssin ryhmän maksimikooksi oli määrätty 50 henkeä ja takuulla se 50 henkeä ensimmäisellä luennolla oli. Kaikki eivät mahtuneet edes istumaan! Kurssi jaettiin kahteen osaan, mutta suurimmalle osalle ei sopinut toinen aika eikä minullekaan, joten opiskelua olisi pitänyt jatkaa 30 hengen ryhmässä. Sanoin "Kiitos ei". Tällä kertaa kurssille ylipäänsä otetaan vain 25 opiskelijaa maksimissaan, joten tuolta harmilta välttynen tällä kertaa.
Mitäkö minä venäjänkielellä teen? Jaa, en kai mitään. Joskus nettisivuja surffatessa olisi kuitenkin kiva ymmärtää edes jotakin. Ja se kyrillinen aakkosto kiehtoo. Painetusta tekstistä tunnistan ja muistan jo suurimman osan kirjaimista, mutta käsinkirjoitettu teksti on todella eri näköistä ja olen ihan pihalla.

maanantaina, elokuuta 24, 2009

Yksinoloa

DI lähtee keskiviikkona työmatkalle reiluksi viikoksi. Ensin hän lentää täältä Milanoon, jossa Netti-Nysse jo odottelee ja siitä sitten Nyssen kyydissä takaisin kohti kotia, pysähdellen eri kaupungeissa. Milanon lisäksi Nysse käy esittäytymässä Ljubljanassa (Slovenia), Budapestissä (Unkari), Lodzissa (Puola) ja Kaunasissa (Liettua). Paluun pitäisi olla kaiketi 4.9. perjantaina.

Niin että tässä sitä sitten ollaan työmatkaleskenä jonkin aikaa. Mitähän sitä keksisi? Ja kuka laittaa ruokaa?

sunnuntaina, elokuuta 23, 2009

Do It Yourself - läppärireppu

Viime keväästä asti olen suunnitellut läppärirepun hankkimista, kaikesta huolimatta. Ärsyttävän asiasta tekee se, että reppuja piisaa kyllä kotona ihan tarpeeksi ja enemmänkin, ei vain ole sopivaa!
It-alalla on menossa jokin ihme laukkubuumi. Olen ollut nykyisessä firmassa töissä vajaan puolitoista vuotta ja saanut sinä aikana kolme laukkua! Ensimmäisenä jouluna tuli firmalta joululahjaksi jättiläismäinen laukku, sellainen lätkämaajoukkueen varustekassin kokoinen. Painaa kuin synti jo ihan itsekseenkin, mutta kyllä sinne tavaraa mahtuu. Olen käyttänyt sitä ainoastaan muutossa, muuten se on saanut olla ihan rauhassa. Mietin kovasti kehtaanko heivata sitä kierrätykseen, kirpputorille tai jonnekin, koska siinä on firman logo, käsittääkseni.
Viime syksyn työmatkalta saimme kaikki osallistuneet lahjaksi retkirepun. En ole sitäkään käyttänyt, koska en retkeile enkä tarvitse muutenkaan sellaista reppua.
Viime joulun lahja oli aika tavalla samanlainen retkeilyreppu, väriltään vain musta kun tuo saksantuliainen oli sinisen kirjava. Haglöfsin reppu kuitenkin, että käsittääkseni jossain määri laadukas.

Tämä musta reppu on ollut se mieliharmini, koska mustaa reppua nimenomaan tarvitsisin, mutta tässä mainitussa yksilössä roikkuu kaikenmoisia kiristysremmeleitä ja kantohihnoja, että se vaan ei mitenkään päin sovellu yhteen vähänkään siistimpien vaatteiden kanssa. Se on tarkoitettu retkelle ja näyttää sataprosenttisesti siltä. Kaduille ja toimistoihin siitä ei ole.

Sitten syttyi idealamppunen. Miksipäs minä en hankkiutuisi eroon niistä remmeistä ja rämmäleistä? Sakset kouraan ja vähän ähinää paksuimpien hihnojen kohdalla ja se oli siinä! Jos menee pilalle, ei se mitään haittaa, koska a. en kuitenkaan ole käyttänyt reppua ikinä ja b. en ole maksanut siitä mitään. Siitä tuli jo pelkillä saksilla ihan inhimillisen näköinen, ainoaksi harminaiheeksi jäi vetoketjujen vetimissä kiinni olevat suikaleet, jotka olivat kokonaisuuteen sopimattomat vaaleansiniset. No, ne nyt voi äkkiä vaihtaa johonkin persoonallisempaan ratkaisuun, kunhan vain keksin sellaisen. Hätäapuratkaisuna väritin ne tussilla mustiksi, reunoihin jäi vähän sinistä näkyville, joka ei haitanne.

Nyt minulla on jotakuinkin katu-uskottavan näköinen ja siisti reppu, johon mahtuu läppäri ja muut jutut, joita kannan mukanani. Lisäksi se on erittäin it-uskottava, koska siinä on työnantajani logo vielä päälle päätteeksi. Kuvasta se on retusoitu pois, vain oranssi ympyrä jätetty jäljelle. Vähän identiteettisuojaa, vaikka helposti firman tuostakin tunnistaa, vaikkei nimeä näkyisikään.

Eloton

Ylöjärvelle nousi keväällä suuri kauppakeskus Elo. Koska tähän mennessä suurimmat yleisöryntäykset lienevät jo ohitse, ajattelin että jospa sitä joku kerta lähtisi itse käymään tuolla. Katsomassa millainen se on ja liikkeitähän sieltä löytyy laidasta laitaan.

Mutta mitenkäs sinne pääsee ilman omaa autoa? Elon omien sivujen mukaan ei mitenkään. Toivoin ja oikeastaan jopa odotin, että sivuilla olisi ollut jotain neuvoja millä bussilla kannattaa esimerkiksi Tampereelta tulla, jotta pääsisi edes melko lähelle. Kaikki Ylöjärven bussit eivät nimittäin mene läheltäkään tuota kauppakeskusta.
Ylöjärven bussiasema (tai ainakin se paikka, johon Tampereen bussit tulevat) sijaitsee kartalla suunnilleen siinä kohdassa, missä lukee Soppeenmäki (klikatkaa sitä Elon sivuilta löytyvää karttaa suurempaan mittakaavaan, niin näkyy. Siitä on kuitenkin karkean ja yleisesti ottaen onnettoman arvioni mukaan matkaa kuitenkin muutama kilometri Eloon. Osa busseista jatkaa Ylöjärveltä Soppeentietä eteenpäin, mennäkseen minne menevätkin, osa taitaa edelleen mennä vanhaa Kuruntietä, osa menee Vaasaan (jotkin Express Bussit eivät edes poikkea Ylöjärvellä, vaan menevät kolmostietä ohitse) ja kai jokin bussi menee sitten uutta Kuruntietä, joka olisi luultavasti se, jolla parhaiten tuonne pääsee. Mutta mikähän mahtaa olla se avainsana, jolla itsensä löytää tällaiseen bussiin, kas siinä pulma. Ja onko Uudella Kuruntiellä edes pysäkkiä lähellä Elon risteystä, minä vain haluaisin tietää?!

Sain kuitenkin idean: laitanpa mailia Eloon ja tiedustelen asiaa! Siinäpä hieno ajatus. Paha vain, että Elon sivuilta ei löydy minkäänlaista osoitetta tai palautelomaketta, johon voisi laittaa kysymyksen! Ei tartte kysellä tyhmiä, ei.

Niin että ei! Eloon ei saa tulla ilman omaa autoa! Eloon ei saa tulla köyhät tai vihreät! Pitäkää perkele tunkkinne!!

Miestä on järkytetty

DI oli eilen ystävänsä ja yhtiökumppaninsa polttareissa. Hän tuli kotiin jo ennen kahta, olin tuolloin vielä hereillä. Keskustelu alkoi seuraavasti.
DI: Mulla on kuule suunnitelma.
Minä: Voi ei, ei mitään suunnitelmia kahden aikaan aamuyöstä kahden promillen humalassa...
DI: Tää on ihan lyhyt suunnitelma. Jos me mennään joskus naimisiin, niin polttareilla ei sit lähdetä millekään random-ravintolakierrokselle vaan tilataan kunnon stripparit paikan päälle.
Minä: Niin että mitä?!
DI: No me oltiin Kaijakassa ja voi taivas, millaista cräppiä ne strippiesitykset oli! Siis jotain ihan hirveetä! Järkyttävää! Jossain tv-sarjoissakin kun on strippibaareja, niin ne on jotain suht tyylikästä ja hienoa tanssia ja kaikkea, mutta tää oli kyllä ihan pohjanoteeraus. Ja Kaijakan sentään pitäs olla Tampereen paras strippipaikka. Tai ainakin kuuluisin. Voi luoja, sitä ei kyllä kestänyt katsella ihan tosissaan...

DI ei ole vielä herännyt, joten en tiedä jatkuuko sama tilitys vielä tänäänkin...

lauantaina, elokuuta 22, 2009

Muutama nappaus blogimaailmasta

Kun ei muutakaan kirjoitettavaa keksi, niin laitellaan tänne nyt sitten muutamia juttuja muista blogeista.

Perditan jengin kissat viettävät sorsabileitä, hurja meno on taattu kun sorsanpäätä tanssitetaan.

Kinuskikissasta on tullut melkein julkkis, taitava kakuntekijä ja -koristelija pääsi 18.8. kymmenen uutisten loppukevennykseen. Oli muuten yllätys, että hän on ohjelmistosuunnittelija noin siviiliammatiltaan.

Jipim poppoon blogia ei kannata mennä lukemaan, jos tuntee vähänkään heikkoutta kissanpoikasia kohtaan. Muutama päivä sitten kissalaan on syntynyt viisi kappaletta pieniä siperiankissanalkuja ja kuvia on tarjolla paljon. Voin kertoa: ovat söpöjä.

Ostolakossa-blogi aiheuttaa akuuttia kosmetiikkashoppailuhinkua. Ainakin tämä postaus. Olen varma, että BareMineralsin mineraalipohja tarjoaisi pelastuksen jok'ikiseen kosmetiikkaongelmaani, mitä olen viimeisen 15 vuoden aikana potenut.

Vanha juttu, tiedän, mutta aikas... tyylikäs. Mutta miksi tuon D&G-version pitää olla kaikista maailman väreistä juuri vaaleanpunainen? Joo, minulla on kyllä vaaleanpunainen kamera ja joskus vaaleanpunaiset kynnetkin, niin eikö se ole jo tarpeeksi?

Lehti on taas oivaltanut asian ytimen. Eikä ole ensimmäinen kerta.

Lisää kynsiä

Tummanpunaisella värillä jatketaan, päällä kullan ja hopeansekaista glitteriä.

tiistaina, elokuuta 18, 2009

Verikynnet


Viimeksi kynsistudiolla toivoin tummanpunaista, sain tummanpunaista. Tumma kirsikanpunainen alusväri ja sen päällä aavistuksen verran punaista, pienirakeista glitteriä. Vautsi!

Terveyshippeilyn huono tulos

Ostinpa tuossa viikonloppuna Stockmannilta Nuxe Tonific deodoranttia, jota mainostettiin alumiinittomana, alkoholittomana ja puuttuivatkohan vielä parabeenitkin. Kalliihkosta hinnasta (12€) huolimatta päätin tarttua tähän roll-oniin, alumiinin vaaroista ja mahdollisesta yhteydestä rintasyöpiin on puhuttu jo maailman sivu.

Sunnuntaina kokeilu sujui ihan hyvin, tosin suurimman osan sunnuntaista makasinkin sohvalla tai tietokoneen ääressä. Eilen lähdin töistä käymään paikallisessa kauppakeskuksessa ja auringonpaiste loihti pienen hienkin pintaan, kun kannettavaa oli yhden Mörtti Röpö-säkin verran. Kotiin päästyäni totesin, että nyt on dödö pettänyt. No ei siinä mitään, illalla suihku, vaatteiden vaihto ja aamulla raikkaisiin kainaloihin lisää Nuxea.

Ja taas haisee! En edes ole tänään tehnyt mitään muuta kuin kävellyt kotoa töihin, matka, jonka varrella ei ehdi tulla hiki vaikka olisi kuumakin! Eikä aamulla taatusti ollut kuuma, päinvastoin. Niin että yritän joko lahjoittaa kyseisen deodorantin jollekin testattavaksi tai vaihtoehtoisesti hautaan sen jonnekin laatikonpohjalle ennalta määräämättömäksi ajaksi, mutta minä en aio leikkiä haisunäätää, vaikka se olisi miten terveellistä tahansa.

Mitä tulee Nuxen lupaamaan alkoholittomuuteen, niin suhtaudun siihenkin vähän skeptisesti. Kas kun tuotteen INCI-listan alkupäässä komeilevat sellaisen ainesosat kuin "C14-22 alcohols" ja "myristyl alcohol". Ovatko nämä nyt sitten alkoholeja, jotka eivät ole alkoholeja vai mistä on kyse, en tiedä.

Pahus. Pahus-pahus-pahus.

maanantaina, elokuuta 17, 2009

Eläinkollaasi

Enpä ole hetkeen esitellyt täällä mitään kollaasia, joten laitetaan tähän nyt tämmöinen, jonka olen äpästänyt kasaan jo joskus aikaisemmin. Aiheena siis eläimet.


Joutsen on kuvattu Tukholmassa keväällä 2005, merihevonen ja meduusa asustelevat Sealifessa, musta aberdeen angus-lehmä ja clydesdalenhevosori Hillside Lord Lyon on kuvattu 2005 Tampereen maatalousnäyttelyssä, leppäkerttu, kotilo, taustan muurahaiset, orava ja sisilisko ovat kaikki nukarilaisia, pihlajaperhonen ja hämähäkki on kuvattu Ruokolahdella. Hamsteri on tietysti meidän Katariina Pieni.

Maanantaiaamun sirpaleet

Se on virallisesti syksy nyt. Pah. Tänä aamuna laitoin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan takin päälle töihin lähtiessäni. Oli kylmä ja ainakin iltapäiväksi on luvattu sadetta. Ei ole kiva, kesään ja edes kohtuulliseen lämpöön ehti just tottua niin heti alkaa taas kylmetä. Neljästä vuodenajasta kolme on aivan täysin yliarvostettuja. Arvatkaa mitkä?

Mikä on typeryyden ja tylsyyden ehdoton huippu?
Youtube-videot ovat suurimmaksi osaksi tylsiä ja typeriä, se nyt vielä menisi, että niitä katselisi hiljaa omassa rauhassaan. Mutta kun niistä pitää jutella kaverin kanssa ravintolassa! Lauantai-iltana Tuulensuussa jouduin ikäväkseni kuuntelemaan naapuripöydän keskustelua Youtube-videoista:
- Hei, ootsä nähny sitä yhtä videota, missä se teini hakkaa itseään kengällä päähän?
- En oo, mitä siinä tapahtuu?
- No se teini tulee huoneeseen ja hakkaa ensin itseään nyrkeillä rintaan ja sit se juoksee vaatekaappiinsa ja tulee sieltä ulos kengän kanssa ja alkaa hakata itseään kengällä päähän. On muuten tosi, tosi hauska pätkä, sun tarttee ehdottomasti kattoo se.
- Joo mut ootsä nähnyt sen pätkän, missä mies pyörittelee autonrengasta pihallaan ja se putoaa sadevesikaivoon?
- Joo, oon nähnyt, tosi huippu, sehän on saman tekijän, jolta on se video missä mies pukeutuu vaimonsa vaatteisiin ja vaimo saa sen kiinni siitä.
Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen, loputtomiin. Ja videoiden taso oli oikeasti tuota luokkaa... Voi miten minun kävi sääliksi niitä naisia siinä seurueessa.
Annan neuvon: suurin osa Youtube-videoista on sellaista, että jos niitä katseleekin, olisi oman maineensa vuoksi suotavaa olla ihan hiljaa näistä harrastuksistaan. Nimittäin jos haluaa jatkossakin tulla kohdelluksi järkevänä ja henkisesti tasapainoisena aikuisena ihmisenä.

Perinteiseen tapaan Miss Universm-kisoihin lähetetty Miss Suomi Essi Pöysti kerää kaikki mahdolliset haukut. Ei ulkomailla ehkä niin, mutta kotimaassa! Iltapuku on mauton, native costume on mauton, kynnet on rumat, Essi on lauta, meikkaus ei ole onnistunut, kaikki on ihan päin he*vettiä. Kuten joka vuosi, ihan täysin riippumatta siitä, kuka sinne lähtee ja missä vaatteissa esiintyy. Katselin yleissivistyksen vuoksi läpi kaikki osallistujat ja heidän native costumensa ja voin kyllä sanoa, ettei Suomen edustaja kyllä poikennut yleisesti linjasta ainakaan mitenkään huonompaan suuntaan. Samankaltaisia missejä ja pukuja siellä on muiltakin osallistuvilta mailta.
Kymmenien kauniiden naisten joukosta yhden kauniin naisen erottuminen edukseen on kyllä vaikeata ja kun Essi ei vielä kuulu edes ennakkosuosikkeihin, niin varmasti saa käydä veristä taistelua siitä, että tulee ylipäänsä huomatuksi. Pidän peukkuja kuitenkin Essille.

sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Ostolakon tilannekatsaus

Kuukausi sitten kirjoitin ostolakostani eli siitä, että uusia kirjoja ei hankita ennen kuin vanhat on luettu.
Ostolakko on pitänyt aika hyvin, ensimmäinen sortumus tapahtui eilen Akateemisessa, josta ostin Anu Lahtisen kirjoittaman "Pohjolan prinsessat - viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin". Tästä kirjasta oli kirjoitettu Tiedeuutisiin ja se kuulosti sen verran kiinnostavalta, että päätin sen ostaa. Lahtinen on kirjailijana minulle vielä toistaiseksi uusi tuttavuus, saa nähdä miten viihdyn tämän kirjan parissa.

Toinen sortumuksen arvoinen teos saattaisi olla Jenni Kirveen ja Sari Näreen kirjoittama Ruma sota: talvi- ja jatkosodan vaiettu historia. En ole sitä kuitenkaan nähnyt kirjakaupoissa hetkeen, en ymmärrä miksen korjannut sitä talteen Suomalaisesta kun sen siellä joskus näin.

Voisihan sitä hyödyntää kirjastoakin...

Listalta olen kaksi kirjaa saanut luettua, Vom Vinde Verweht ja Samaanit. A Brief History of Life in the Middle Ages on kääntynyt sekin jo loppupuolelleen.

lauantaina, elokuuta 15, 2009

Suositus: Nordicin rapusalaatti

Tuumimme tänään DI:n kanssa keskustaan mennessämme, että olisi kiva syödä ensin jotain kevyttä, käydä sitten kaupassa ja sitten vasta myöhemmin joko lähteä grillaamaan tai tehdä jotain itse kotona. Pienen ynnäilyn jälkeen päätimme poiketa Nordiciin Otavalankadulla. Vähän summamutikassa valitsimme kumpikin ravustajan salaatin, joka ruokalistan mukaan sisälsi "jokiravunpyrstöjä ja sitruunamajoneesia kotimaisista kasviksista kootulla salaattipedillä. Lisänä myös tuoretta leipää, voita sekä marjaisa Impi-vinaigrette." Kuulosti siis ihan hyvältä.

Ja näytti vielä paremmalta, mausta nyt puhumattakaan! Annos oli isohko, rapuja oli reilusti, kasvikset olivat monipuolisia ja todella hyviä ja leipä ihan oikeasti tuoretta. En ole hetkeen saanut missään näin hyvää salaattia. Hinta oli 9 euroa ja sille kyllä tunsi saavansa vastinetta yllin kyllin. Aivan ehdottoman herkullinen annos!

Jos joku epäilee, että Gastropubien ketju maksaa minulle näistä bloggauksista provikkaa, niin voin vain todeta, että kunpa maksaisikin. Syytä melkein olisi, hakukoneet ovat läytäneet blogini useimmin sanoilla "Vinoteca del Piemonte" tai jollain siihen liittyvällä. Vaan ei, ihan vapaasta tahdostani näitä kirjoittelen, Gastropubien ravintolat ja erityisesti niiden ruuat nyt vain ovat niin hyviä. Tuulensuuta voisi jopa luonnehtia DI:n kantapaikaksi ja näiden parin viime vuoden aikana olen minäkin siellä käynyt sen verran usein, että naama alkaa olla tuttu.

Tämä sitten on puhdas mainos: kaikissa Gastropubien ravintoloissa toimii Langaton Tampere.

Ravintola Natalie

Piipahdimme eilen DI:n kanssa syömässä Nataliessa. Itse en ole koskaan siellä käynyt aikaisemmin, DI on ja hän sitä vähän suosittelikin. Natalien ruokalistalta löytyy muutamia venäläis- tai slaavilaissävytteisiä annoksia, slaavilaisuus näkyy myös sisustuksessa, mutta mikään varsinainen venäläinen ravintola se ei ole.

Alkuruuaksi otimme yhteisen zakuskalajitelman. Zakuska (tai monikossa zakuski) tarkoittaa venäläistyylistä alkupalaa. Natalien zakuskalautanen sisälsi ilmeisesti varsin perinteisiä ja yleisiä zakuskoja, oli suolakurkkua, silliä, lämminsavukirjolohta, savulammasta, sienisalaattia, keitettyjä kananmunia ja mätiä ynnä tietysti ruisleipää. Mielenkiintoinen kokoelma varsin voimakkaita makuja. Natalieen pitää mennä kyllä uudestaan jo ihan pelkkien alkupalojen takia, maistamatta jäi borshtsh-keitto ja tattijulienne. Pääruuaksi valitsin houkuttelevien kala-annosten sijasta maksapannun. Mielestäni se ei ollut kovin kummoinen annos, ihan hyvää kyllä, sitä en kiellä, muttei mikään erikoisen herkullinen.

Niin ja hei, jatkoimme iltaa Tuulensuussa ja join siellä ravintola-annoksen 18-vuotiasta Lagavulinia eikä minulla ole vieläkään pää kipeä!

perjantaina, elokuuta 14, 2009

Harhanäkyjä

Vaikka olen asunut jo kymmenen vuotta omillani (ts. ilman kissaa) eikä kotonakaan ole kissaa ollut viimeiseen viiteen vuoteen, on kissaperheen elämä syöpynyt jonnekin nikamanväliin ilmeisen pysyvästi. Edelleen jokin sopiva möykky tai sopiva vilahdus silmäkulmassa aiheuttaa jonkinlaisen kissa-reaktion, sitä vain toteaa itselleen mielessään, että joo, sehän on kissa. Ja sitten huomaa, ettei se nyt kissa voi olla.
Viimeisin sattui tänään, kylppärissä oli pyykkitelineen päällä pyyhe myttyrällä ja sen päälle olin laskenut tummanruskean toppini. Aamulla menin kylppäriin ja näin tämän asetelman, ajattelin jotenkin täysin vaistomaisesti että jaa, kato kissa pyykkitelineen päällä.
Eikä tämä vielä mitään, silloin tällöin aamupalaleipien päälle leikkelettä laittaessa tulee kumma tarve tarkistaa ympäristönsä sen varalta, että missä se leikkelettä vaaniva katti oikein majailee tällä kertaa.

DI puolestaan näkee karkailevia hamstereita jo unissaankin. Eräänä aamuna tässä viikolla hän kertoi nähneensä jotain unta, että meidän hamsteri oli karannut ja havahtuessaan kesken unen, hänen oli ollut pakko käydä katsomassa työhuoneessa, että onhan Katariina vielä tallessa. Oli ollut, onneksi, mutta ihan vain varmuuden vuoksi mies laittoi loppuyöksi parvekkeen oven kiinni...

keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

"Pysy siellä lokerossasi!"

Eräs työkaveri onnistui hämmästyttämään minut viime viikolla, kun lähdin porukan mukana lounaalle. Käyn yleensä syömässä yksin, johtuen siitä, että täältä lähtee iso osa porukkaa lounaalle jo puoli 11, viimeistään yhdeltätoista. Jotkut menevät vasta lähempänä puolta kahta. Itse haluan käydä syömässä joskus puoli yhden aikoihin, puolen päivän pahimmat jonot ovat jo ohitse eikä iltapäivästä tule niin tuhottoman pitkää.
Tällä kertaa kuitenkin satuin lähtemään samaan aikaan lounaalle. Pääruokana oli jotain liharuokaa, otin sitä koska se kuulosti minusta hyvältä. Eräs työkaveri sitten pöydässä kysäisee ohimennen minulta, että mikäs juttu tämä nyt on kun minä lihaa syön.

Minulta oli pudota ruuatkin suusta kun kuulin tämän. Ettenkö minä lihaa söisi? Mistä ihmeestä kaveri on sellaisen käsityksen saanut? No kun minä olen kuulemma niin usein syönyt joko salaattia tai kasvisaterian tai sitten ainakin kalaa, että hän ihan kuvitteli minun välttelevän punaista lihaa.

Ookoo, tunnustan että saatan helposti valita salaattiaterian tai kasvisvaihtoehdon, jos ne kuulostavat paremmilta kuin lihavaihtoehdot. Ja toisaalta pidän paljon kalasta ja äyriäisistä, joten jos tällaisia vaihtoehtoja on tarjolla, valitsen helposti sen. Ilmeisesti sitten tällainen päivä on sattunut niille kerroille kun olen sattunut työkaverien kanssa lounastamaan ja ainakin tämä yksi on sitten tehnyt siitä johtopäätöksensä.

Minä sitten vastustan sitä, että jonkin asian perusteella ihminen asetetaan johonkin lokeroon ja sitten nostellaan kulmakarvoja, jos siellä lokerossa ei pysy. Kaiketi minut on sitten lokeroitu ituhipiksi, koska en ns. kunnon lihansyöjän tavoin joka kerta valitse automaattisesti sitä lihavaihtoehtoa. Tulipahan järkytettyä työkaverien maailmankuvaa toteamalla, että tämä lihansyöjä saattaa ihan vapaaehtoisesti valita sen kasvisvaihtoehdon tai kalan lihan sijaan, jos siltä tuntuu.

maanantaina, elokuuta 10, 2009

Yksi hiusongelma ratkaistu

Aina joskus kadehdin hiljaa mielessäni Paras aika vuodesta-blogin pitäjän rennon huoletonta hiustyyliä, mutta sen kopioiminen omaan päähän on osoittautunut odotettua haastavammaksi. Pahimmassakaan pörrössä minun hiukseni eivät ole huolettomat vaan enimmäkseen järjettömät. Ja se on ihan eri asia.

Nyt löytyi kuitenkin resepti huolettomaan kesäpörrökampaukseen. Siihen tarvitaan seuraavat asiat:
- hiustenpesu (hoitoaine valinnainen, tässä reseptissä käytetty)
- mies (pakollinen, mutta omien mieltymysten mukaan voitaneen korvata naisellakin)
- yöunet (liian lyhyet, jotta saadaan aikaiseksi seuraava kohta)
- aamutokkura
- hiuslakkaa

Kävin eilen saunassa ja pesin siinä samalla hiukset. Tapoihini ei kuulu föönaus tai muukaan hiustenlaitto pesun jälkeen, ainoastaan harjaan hiukset. Hiukset olivat vielä hieman märät kun menin nukkumaan. Nukkumisesta ei tietysti tullut mitään, kun DI tuli samaan aikaan sänkyyn myös ja sai minut houkuteltua harrastamaan erinnäisiä parisuhdepaheita. Käydessäni jälkeen päin vessassa totesin näyttäväni ihan just siltä kuin olisin kasannut päähäni linnunpesän, huonon sellaisen.
Tästä johtuen aamulla oli sitten kunnon aamutokkura enkä silmät puoliummessa vielä aamupalankaan jälkeen löytänyt mistään hiusharjaani tai hiuslenkkejä (no, ne olivatkin niin mielikuvituksellisessa paikassa kuin vessan kaapissa, missä ne yleensäkin ovat, elleivät ole keittiön tasolla). Päädyin sitten haromaan hiukset jotakuinkin suoriksi sormillani ja kiersin ne jonkinlaiselle kierteelle ennen kuin kiinnitin ne ylös hauenleualla. Peilistä totesin, että on aika autenttisen näköinen pörrö, joten ei kuin lakkaa päälle ja menoksi.
Tämä on oikeastaan aika kiva. Ja pysyi hyvin koko päivän.

lauantaina, elokuuta 08, 2009

Olemassaolon oikeutus?

Bongasin kauppareissulla kiinnostavan otsikon Kodin Kuvalehden kannesta: "Olemme perhe ilman lapsia". Hämmästyin, ei kai suorastaan patavanhoillisena tunnettu, 45+-yleisölle suunnattu lehti nyt voi kirjoittaa lapsettomuudesta, ainakaan vapaaehtoisesta sellaisesta? Selasin lehdestä artikkelin: kyllä vain, siinä on nuori, vapaaehtoisesti lapseton pariskunta! Tämä täytyy ostaa ja lukea.

No, olihan siinä tosiaan vapaaehtoisesti lapseton pariskunta.
Tosin heillä oli neljä kissaa, kolme niistä kai rescue-tapauksia.
He ovat aktiivisia jäseniä eläinsuojeluyhdistyksessä.
Nainen toimii lasten ja nuorten tukihenkilönä.
He aikovat lähteä tulevaisuudessa pelastamaan orankeja.
Oikein kunnioitettavaa, ei siinä mitään.

Mutta tarkoittaako tämä sitä, että lapsettomilla ihmisillä on jokin yhteiskunnallinen ja/tai sosiaalinen pakko jotenkin oikeuttaa olemassaolonsa? Jos ei ole lapsia, pitääkö sitten olla lemmikkejä ja erilaisia hyväntekeväisyysharrastuksia? Miksei KK kirjoittanut jostain samanlaisesta pariskunnasta kuin minä ja DI? Ei lapsia, yhtä pientä hamsteria lukuunottamatta ei lemmikkejä, ei aktiivisia erityisesti millään saralla, ei hienoja maailmanparannusharrastuksia? Sen sijaan harrastuksiin kuuluu nörttäily, ulkona syöminen, lukeminen, yleinen nauttiminen vapaa-ajasta, hiljaisuudesta ja hyvistä yöunista. Olisiko se ollut liian shokeeraavaa KK:n lukijakunnalle? Saako tällaista pariskuntaa olla olemassakaan, noin julkisesti?

Miksi ihmisen pitäisi ylipäänsä jotenkin yrittää jotenkin todistaa itselleen ja muille, että hänellä on oikeus olla olemassa? Eikö se riitä, että on nyt vain sattunut syntymään tähän maailmaan? Eikö se ole tarpeeksi hyvä syy, pitääkö sen lisäksi yrittää vielä jotain muuta: tehdä lapsia, pelastaa maailma, suojella eläimiä ja luontoa?

Minä onneksi olen toistaiseksi säästynyt pahimmilta lapsenhankintauteluilta, mitä nyt äiti yrittää joskus tyrkyttää ajatusta. Voin tietysti aina vedota siihen, ettei voi kun koulu on vielä kesken. Tosin se on ollut kesken jo kymmenen vuotta ja tulee tällä menolla olemaankin aina kesken. Toisaalta tuntuu vähän hölmöltä käyttää mitään tekosyytä sille, ettei vain halua. Jos todella haluaisin, niin ei opiskelu kai olisi maailman suurin este. Miksei voi vain sanoa, ettei nyt vain halua ja miksei sitä haluta uskoa?

perjantaina, elokuuta 07, 2009

Tiirailkaa taivasta

Ensi viikolla, jos pilvitilanne suo, on nähtävillä perseidien meteoriparvi, näin kertoo Ursan Tähdet ja avaruus-blogi. Blogin mukaan maapallo kulkee tavanomaista lähempää tämän parven aiheuttamaa pölyvanaa ja tähdenlentoja on odotettavissa tuplasti normaaliin nähden.

torstaina, elokuuta 06, 2009

Miespohdintaa

Sainpahan sähköpostia vanhalta miespuoliselta tuttavalta. En ole vuosiin kuullut hänestä mitään, mutta nyt sitten kopsahti postia. Ihan tuli ensin kyselyä, että hei, miten sulla menee, vieläkö muistat jne. Itsestään kertoi että on yksi lapsi tullut vuosien varrella, nyttemmin eronnut ja viikonloppuisä. Tässä vaiheessa olisi jo pitänyt varoituskellojen kilistä, mutta enpähän reagoinut niihin mitenkään. Kirjoittelin takaisin jotain yleistä, hyvin menee, töissä olen, opintoja vielä vähän jäljellä, en mitään kovin henkilökohtaista.
Jotain kautta tämä mies oli saanut selville, että seurustelen, epäilen Facebookia ja muutamia yhteisiä ystäviä. Sainkin siis vastauksen, jossa vaivihkaa tiedusteltiin, että mahtaisinko haluta vaihtaa miestä, alkaa seurustella hänen kanssaan. Rivien välistä paistoi pienet vihjailut siitä, että hänelle on siunaantunut rahaa ja omaisuutta, on näet omakotitalo, auto (Mersu, huom!) ja moottoripyöräkin. Niin että eikö olisi kivempi seurustella varakkaan kuin vähemmän varakkaan miehen kanssa?

Jahas, vai niin. Mistähän lie saanut käsityksen, että DI olisi jotenkin vähävarainen? Onkohan edes selvittänyt kenen kanssa seurustelen? Ei sillä että DI:llä olisi suuria määriä käteistä rahaa eikä omakotitaloa tai autoakaan ole. Osuus omasta firmasta on kuitenkin kohtuullisen arvokas vaikkei sitä rahaksi helposti voi muuttaakaan.
Mitä noihin vaurauden ulkoisiin merkkeihin tulee, niin löytyyhän kaikki itseltäkin (ei nyt puhuta siitä, että kaikista on virallisesti minulla vain neljännes tai puolikas tai että talo on aika vanha eikä mitenkään erinomaisessa kunnossa eikä autokaan ole Mersu) paitsi prätkä, mutta nelivetotraktori hakkaa prätkän mennen tullen.

Ja vaikka olisinkin sinkku tai kaavailemassa DI:n potkimista pois elämästäni, viikonloppuisä ei kuuluisi muutenkaan toivelistani kärkeen. Olisin kuitenkin tärkeysjärjestyksessä vasta kolmannella sijalla. Ykkössijan prioriteettilistalla vie lapsi, ilman muuta ja näin se kuuluu ollakin. Jos ei olisi, olisi mies luettavissa selkärangattomaksi nilviäiseksi. Nilviäisiin haluan tutustua ainoastaan paistettuna lautasellani, kiitos. Kakkossijalla on ex-vaimo, lapsen äiti. Hänen menemisensä, tulemisensa, tekemisensä, toiveensa ja käskynsä vaikuttavat ilman muuta suoraan lapsen ja sitä kautta isän elämään ilman että minulla olisi siihen mitään sananvaltaa. Ei paljon kolmossija houkuttele.

Niin että olen paljon mieluummin vähävaraisen miehen numero ykkönen kuin varakkaan miehen huomaa-olemassaoloni-silloin-kun-ei-ole-muutakaan-tekemistä.

Tekisipä mieleni olla veemäinen ihminen ja vastailla kyseiselle tyypille jotain ylläkirjoittua, tosin vain pisteliäämpään sävyyn. Tipauttaisipahan herran maanpinnalle. Tietysti voisin myös alentua samalle tasolle ja todeta, että kiitosta vain mielenkiinnosta, mutta minulle riittää oikein hyvin oma omakotitaloni, oma autoni ja oma toimitusjohtajamieheni. Ehkä kuitenkin tyydyn kuitenkin olemaan kohteliaan viileä ja sanomaan, että ei kiitos, ilman mitään selittelyjä.

keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Tulilahti

Tulilahden kaksoismurha on taas tapetilla, koska siitä tuli heinäkuun lopulla kuluneeksi tasan 50 vuotta. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli monen aukeaman artikkeli tapauksesta, lisäksi nyt on ilmestynyt uusi vihje saksalaisesta Stasi-agentista, joka oli liikkunut autolla noihin aikoihin Heinävedellä ja kysellyt vihjeen antajalta, tuolloin kaiketi 11-vuotiaalta pojalta kahden pyöräilevän tytön perään.

Luin muuten kyseistä lehteä lauantai-iltana kun kävimme DI:n kanssa syömässä Hermicassa. Luettuani lehden nostin sen kansi ylöspäin pöydälle. Kannessa oli mustavalkoinen valokuva, jossa surmien pääepäiltyä Runar Holmströmiä saatetaan oikeuteen. DI katsoi kantta vähän aikaa ja totesi: "Kato, siinä on ukki" ja osoitti Runaria saattavaa poliisia. DI:n äidinisä oli tuolloin Pieksämäellä poliisina ja oli ollut saattamassa Runaria oikeuden eteen, päätynyt sitten tuohon ilmeisen kuuluisaan valokuvaan. Samainen ukki vilahtaa muutamissa artikkelin vanhoissa valokuvissa, jotka on otettu oikeussalissa. Tämä on taas näitä kuuluisia "melkein sukua melkein-julkkikselle"...

Tulilahden kaksoismurha kuuluu 50-luvun tienoon melkein jo klassiseksi muodostuneeseen murhatrilogiaan, joka on jäänyt selvittämättä: Kyllikki Saaren murha Isojoella toukokuussa -53, Tulilahden kaksoismurha heinäkuussa -59 ja Bodomin kolmoismurha kesäkuussa -60. En tiedä miksi nämä kolme ovat nousseet niin tunnetuiksi tapauksiksi, onhan Suomessa toki muitakin selvittämättömiä henkirikoksia, sekä vanhempia että tuoreempia. Kaikkia ei pystytä edes nykytekniikalla selvittämään.
Ehkä syy on se, että kaikissa surmatut olivat nuoria, ilmeisen kunnollisia ihmisiä, jotka oli tapettu raa'asti ja ilman selkeää syytä. Ehkä yksi syy oli sekin, että tuohon aikaan lehdet surutta uutisoivat kaiken mahdollisen ja mahdottomankin. Olihan tapahtumilla toki uutisarvoa edellä kerrotun perusteella. Tuohon aikaan lehdistö taisi olla vähemmän hienovarainen, ei niin arasteltu julkaista nimiä ja kuvia niin kuin nykyisin.
Ja tietysti yksi syy voi olla sekin, että surmilla on yhteisiä piirteitä: nuorten uhrien lisäksi se, että uhrien tavaroita oli piiloteltu, Tulilahden ja Isojoen tapauksissa varsin taitavastikin, uhrien tavaroita on jäänyt kadoksiin, Tulilahden tytöt olivat samalla tavalla haudattu merkittyyn suohautaan kuin Kyllikki Saarikin ja niin edelleen.

Itse olen jonkin verran lukenut noista Tulilahden ja Isojoen tapauksista, Bodomiin en ole jaksanut perehtyä. Sehän oli tapetilla joskus 2004 kun aiemmin uhrina pidetty Nils Gustafsson joutui syytetyn penkille. Tapaus ei selvinnyt, Gustafsson todettiin syyttömäksi. Kerätyt todisteet eivät riittäneet toteennäyttämään syyllisyyttä. Tuolloin Bodomia puitiin niin paljon ja laajasti sekä lehdissä että netissä, että materiaalia on kertakaikkiaan liikaa.
Sekä Bodomin jutussa että näissä kahdessa muussakin on ongelmana se, että tapahtumista on kauan ja vain poliisilla on tarkat tiedot siitä, mitä oikeasti on löydetty, mistä ja milloin. Netissä ja lehdissä voidaan nojata vain siihen mitä poliisi on kertonyt ja tutkinnallisiin syihin vedoten kaikkea ei varmasti ole paljastettu. Sen lisäksi liikkuu huhuja, spekulaatioita, eri versioita asioista niin ettei kukaan pysty enää oikein sanomaan, mikä on totta ja mikä ei.

Mitä tulee Tulilahteen ja DI:n ukin saattamaan Runar Holmströmiin, niin itse en jaksa tietyistä syistä oikein uskoa Runarin syyllisyyteen. Häntähän ei koskaan tuomittu, koska hän teki itsemurhan pidätyssellissään loppuun asti vannoen syyttömyyttään. Lisäksi Runar oli lähinnä omaisuusrikoksista tunnettu pikkurikollinen, joka ei tiettävästi tuntenut Tulilahden maastoa, että olisi voinut hoitaa surmien peittelyn niin hyvin kuin se oli tehty.
Luulen, että poliisi toimi tuolloin kovan paineen alla. Kuusi vuotta aikaisemmin tapahtunut, samalla tavoin kansaa kuohuttanut Kyllikki Saaren murha oli edelleen selvittämättä, sisäministeriö oli kaiketi vannonut, että se selvitetään samoin kuin Tulilahtikin. Poliisilta vaadittiin päitä vadille, vaadittiin nimiä, vaadittiin epäiltyjä, vaadittiin toimia. Syystä tai toisesta Runar valikoitui sopivaksi syntipukiksi, ainakin aluksi.
Jos minun pitäisi lyödä vetoa Tulilahden tekijästä, niin panisin rahani paikallisen tekijän/tekijöiden puolesta. Erinnäisissä nettikeskusteluissa on heitettykin esille muutamia henkilöitä, jotka sopisivat ehkä kuvioihin. Surmista ja surmaajasta liikkunee Heinävedellä paikallisten juttuja, ehkä tekijä tiedetään yleisestikin mutta pienellä paikkakunnalla haluttaneen suojella naapuria, tuttua, sukulaista ja tyytyä vain epämääräisesti vihjailemaan jotain, joka ehkä liittyy tapaukseen tai sitten ei.
Toisaalta Kyllikki Saaren tapauksessa on liikkunut huhuja, että poliisi tietää syyllisen, mutta todisteiden vähäisyyden vuoksi ei voi saattaa syyllistä vastuuseen. Tai ehkä syyllinen on kuollutkin jo. Liekö näin Tulilahdenkin kohdalla?

lauantaina, elokuuta 01, 2009

Siivoustalkoot takana, missikisat edessä

Lähdin jo torstai-iltapäivänä heti töistä kohti Jokelaa ja Nukaria, tarkoitus oli siivoilla siellä "taidetakomoa", traktoritallia, jossa isä on puuhastellut kaikenlaista. Nimitys "taidetakomo" tulee jo niiltä ajoilta, jolloin tuo lisäosa rakennettiin puuvaja-aitta-verstas-kombinaation jatkeeksi. Tuo tapahtui joskus 80-luvun puolivälin tienoilla, muistan sen rakentamisen hyvin, vaikken tainnut ihan olla koulussa vielä silloin. Noihin aikoihin isä muistaakseni oli tehnyt metallista jonkinlaisen koristejutun naapurin uuteen takkaan ja siitä naapuri sai aiheen nimetä jatko-osan taidetakomoksi. Nykyisin puhutaan lyhyemmin vain takomosta.

Viitaten siihen, mitä oli autotallin siivous viime kesänä (teksti, kuvat), niin takomo oli likimain samanlaisessa kunnossa, pinta-alaa vain oli suunnilleen tuplasti enemmän ja tavaraa siis myös. Tosin hienoista helpostusta tilanteeseen toi traktori, jolle oli tyhjä tila ja joka saatiin takomosta ulos ja näin hieman väljyyttä siellä touhuamiseen. Muuten systeemi oli suunnilleen sama kuin viimevuotisessa autotalli-urakassa, tavarat lajitellaan neljään osaan: hyötytavara, metalliromu, sähkö/elektroniikkaromu, sekajäte. Veli tyttöineen oli sekä perjantaina että lauantaina auttamassa, veli näet toimi meidän ylimpänä mikä-tämä-on-vastaajana, hän kun tietää noista työkaluista ja sen sellaisista huomattavasti meitä enemmän.

Tavaraa kyllä riitti ja monen kohdalla joutui raapimaan päätään, että mitähän isä tälläkin on ajatellut tekevänsä. Sieltä nimittäin löytyi mm. purjeteippiä ja veneen perämoottorin osia vaikkei isällä ole minkäänlaista venettä eikä kaistalettakaan rantaa missään. Ja tämä oli vain yksi esimerkki, osaa tavaroista ei edes tunnistettu, todettiin vain että tuskin tällä enää tarvetta on, ainakaan meillä.
Ei se silti pelkkää jätetavaraa ollut, sieltä löytyi paljon työkaluja ja kaikkea hyödyllistä, kuten esimerkiksi toimiva hitsauskone, kasoittain iskemättömiä rälläkän laikkoja, kai se rälläkkäkin jossain oli, porakone ja teriä suunnilleen kokoluokasta "missä on mikroskooppi" kokoluokkaan "tätä varmaan käytetään öljynporauslautoilla", nauloja, ruuveja, sokkia ja muita vastaavia joka sorttia.

Ihan kokonaan eivät nämä päivät kuitenkaan kuluneet takomossa tonkien, ehdin käydä vähän kävelemässäkin ja katselemassa, mitä uutta kuuluu. Kanttarelleja alkaa jo olla ja sisko kehui ensimmäiset kanttarellit jo syöneensäkin. Pari hyvännäköistä tatinalkuakin näin. Mustikoita on paljon ja vadelmia myös tuntuu olevan. Siskon kasvimaa voi paksusti, parsakaalia on ensi talveksi enemmän kuin tarpeeksi.
Niin ja eilisiltana pääsin taas auton rattiinkin kun heitin veljen ja tytöt Hakunilaan. Tuttu reitti jo lomalta. Sen verran olin kyllä taantunut, että onnistuin sammuttamaan Fusionin muutaman kerran risteyksiin kun sinne lähdimme, mutta myöhemmin se ei sammunut enää kertaakaan. Matkan aikana tuli vettä joko tihuuttamalla tai likimain kaatamalla, joten kuluneiden renkaiden kanssa vauhti oli pidettävä maltillisena. Hyvin kuitenkin selvisin.

Nyt kuitenkin on sellainen olo kuin olisi kuorrutettu konerasvalla ja pölyllä. Käsiin on tarttunut lapsuudesta ah-niin-tuttu konerasvan, metallin, pölyn ja yleisen muun moskan haju. Eikä se lähde pesemälläkään pois. Niin todella, tulimme tänä iltana jo Tampereelle, koska huomenna on missikisat. Eikä suinkaan mitkä tahansa missikisat, vaan hamsterimissikisat eli hamsterinäyttelyt. Meidän Katariina menee siis sinne hurmaamaan tuomarit, toivon ainakin niin.