keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Keskiviikon sirpaleita

DI sitten lähtee tänään. Aamulla kävimme yhdessä syömässä Hermicassa aamiaisen, mutta kun tulen iltapäivällä kotiin, ei siellä ole odottamassa muita kuin nukkuva hamsteri. On sentään se, en tunne oloa niin yksinäiseksi. Katariina oli yllättävästi hereillä vielä aamulla puoli 8 kun me heräsimme. Ehkä sekin halusi hyvästellä DI:n.

Kunnianhimoisena haaveena olisi siivota tässä reilun viikon aikana. Tänä iltana voisin järjestää kirjoituspöytäni ja pyyhkiä siitä pölyt. Huomenna voisin puunata vessan ja jos viitsin, myös keittiön tasot. Perjantaina voisi pyyhkiä olohuoneesta pölyt ja järjestää sohvapöydän. Tai vaihtoehtoisesti siivota makuuhuoneen. Lakanat täytyy vaihtaa ainakin.

Tosin Saunavision tallenteista löytyy yhtä ja toista kiinnostavaa katsottavaa, joita en koskaan saa katsottua. Esimerkiksi kaikki ratsastusta sisältävät olympialähetyksen viime kesältä Pekingistä! Tallensin ne silloin kaikki tarkasti enkä ole raaskinnut niitä tuhota juuri siksi, että varmasti tekee mieli katsoa niitä vielä uudelleenkin. Onneksi tallennustilaa on joitain teratavuja eivätkä edes nämä kymmenen tunnin olympialähetykset vie suunnattomia siivuja siitä. Rasittavinta on kelailla monen tunnin lähetyksestä ne ratsastusosuudet esille.

Minua harmitti, etten huomannut ottaa ennen-kuvaa siitä saksimastani retkeilyrepusta, on vain tuo jälkeen-kuva, tuolta se siis näyttää nyt. Olen tässä kaksi päivää vaaninut työkaverin reppua, hänellä on sama reppu käytössä, mutta alkuperäisessä mallissa, hän käyttää sitä salivaatteiden kuljettamiseen. Jospa saisin joku kerta napattua siitä kuvan...

Opinnot alkavat ensi viikolla taas. Jos sitä vihdoin saisi niidenkin eteen aikaiseksi jotakin? Olen ollut tuossa koulussa jo kauemmin kuin moni opettaja. Luultavasti muutamalta opettajalta kiristyy verisuonet päässä nähdessään minut taas kerran kursseillaan: "Vieläkö tuokin on täällä?" Työelämä tekee laiskaksi ja rahanahneeksi ja kun soppaan lisätään mausteeksi vielä se, että koululle on jyristeltävä bussilla, mutta töihin pääsee kätevästi kävelemällä 5 minuuttia, niin joskus houkutus jälkimmäiseen vaihtoehtoon käy liian suureksi.
Lisäksi tarvitsisin oman auton, koska siirtyminen busseilla koulusta työpaikalle vie yleensä liian paljon aikaa eli tehokkaita ja palkkaa lisääviä työtunteja. Omalla autolla surauttaisi koulun ja työpaikan välin alle vartissa, tosin aamuruuhkia varten täytyisi kehitellä jokin vaihtoehtoinen reitti, koulun ramppi on aamulla ajoittain todella tukossa. Bussilla kulkiessa se vartti kuluu jo siihen kun luennot loppuu 10.00 ja bussi lähtee 10.20. Ongelmana koulun päässä on kuulemma parkkipaikkojen vähäisyys, ollut jo 10 vuotta. Tosin jos minulla on joinain päivinä sellaisia parin tunnin luentoja, niin hätätilanteessa auton voinee jättää maksupaikallekin siksi aikaa, se ei vielä konkurssia aiheuttane. Maksupaikkoja löytyy runsaasti koulun ympäristöstä.

Syksyn bonuskurssi on venäjänkielen alkeet. Yritin aloittaa tuon samaisen kurssin kerran pari vuotta sitten, mutta silloin se oli niin suosittu, että ryhmä oli aivan liian iso. En edes ymmärrä, miten ihmeessä kielikurssin ryhmän maksimikooksi oli määrätty 50 henkeä ja takuulla se 50 henkeä ensimmäisellä luennolla oli. Kaikki eivät mahtuneet edes istumaan! Kurssi jaettiin kahteen osaan, mutta suurimmalle osalle ei sopinut toinen aika eikä minullekaan, joten opiskelua olisi pitänyt jatkaa 30 hengen ryhmässä. Sanoin "Kiitos ei". Tällä kertaa kurssille ylipäänsä otetaan vain 25 opiskelijaa maksimissaan, joten tuolta harmilta välttynen tällä kertaa.
Mitäkö minä venäjänkielellä teen? Jaa, en kai mitään. Joskus nettisivuja surffatessa olisi kuitenkin kiva ymmärtää edes jotakin. Ja se kyrillinen aakkosto kiehtoo. Painetusta tekstistä tunnistan ja muistan jo suurimman osan kirjaimista, mutta käsinkirjoitettu teksti on todella eri näköistä ja olen ihan pihalla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Luulempa,että teidän Nöpönenä ymmärtää puheen.Eihän se olisi muuten ollut aamulla hereillä kun DI lähti työmatkalle.

Mä teen aina ennen suurempia siivouksia jonkinlaisen listan.
Laitan viikonpäivät harvakseltaan alekkain niin,että voin jokaisen päivän kohdalle merkitä mitä sinä päivänä aijon siivota.Sitten on niin kiva vetää yli kun on työn tehnyt.Näin tulee siivottua lähes kaikki paikat. (saattaa olla,että patterin taukset jäävät)Yhtenä päivänä ei kannata kaikkia urakoida,ei ainakaan näin vanhana.
-MUR-MUR-