maanantaina, elokuuta 17, 2009

Maanantaiaamun sirpaleet

Se on virallisesti syksy nyt. Pah. Tänä aamuna laitoin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan takin päälle töihin lähtiessäni. Oli kylmä ja ainakin iltapäiväksi on luvattu sadetta. Ei ole kiva, kesään ja edes kohtuulliseen lämpöön ehti just tottua niin heti alkaa taas kylmetä. Neljästä vuodenajasta kolme on aivan täysin yliarvostettuja. Arvatkaa mitkä?

Mikä on typeryyden ja tylsyyden ehdoton huippu?
Youtube-videot ovat suurimmaksi osaksi tylsiä ja typeriä, se nyt vielä menisi, että niitä katselisi hiljaa omassa rauhassaan. Mutta kun niistä pitää jutella kaverin kanssa ravintolassa! Lauantai-iltana Tuulensuussa jouduin ikäväkseni kuuntelemaan naapuripöydän keskustelua Youtube-videoista:
- Hei, ootsä nähny sitä yhtä videota, missä se teini hakkaa itseään kengällä päähän?
- En oo, mitä siinä tapahtuu?
- No se teini tulee huoneeseen ja hakkaa ensin itseään nyrkeillä rintaan ja sit se juoksee vaatekaappiinsa ja tulee sieltä ulos kengän kanssa ja alkaa hakata itseään kengällä päähän. On muuten tosi, tosi hauska pätkä, sun tarttee ehdottomasti kattoo se.
- Joo mut ootsä nähnyt sen pätkän, missä mies pyörittelee autonrengasta pihallaan ja se putoaa sadevesikaivoon?
- Joo, oon nähnyt, tosi huippu, sehän on saman tekijän, jolta on se video missä mies pukeutuu vaimonsa vaatteisiin ja vaimo saa sen kiinni siitä.
Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen, loputtomiin. Ja videoiden taso oli oikeasti tuota luokkaa... Voi miten minun kävi sääliksi niitä naisia siinä seurueessa.
Annan neuvon: suurin osa Youtube-videoista on sellaista, että jos niitä katseleekin, olisi oman maineensa vuoksi suotavaa olla ihan hiljaa näistä harrastuksistaan. Nimittäin jos haluaa jatkossakin tulla kohdelluksi järkevänä ja henkisesti tasapainoisena aikuisena ihmisenä.

Perinteiseen tapaan Miss Universm-kisoihin lähetetty Miss Suomi Essi Pöysti kerää kaikki mahdolliset haukut. Ei ulkomailla ehkä niin, mutta kotimaassa! Iltapuku on mauton, native costume on mauton, kynnet on rumat, Essi on lauta, meikkaus ei ole onnistunut, kaikki on ihan päin he*vettiä. Kuten joka vuosi, ihan täysin riippumatta siitä, kuka sinne lähtee ja missä vaatteissa esiintyy. Katselin yleissivistyksen vuoksi läpi kaikki osallistujat ja heidän native costumensa ja voin kyllä sanoa, ettei Suomen edustaja kyllä poikennut yleisesti linjasta ainakaan mitenkään huonompaan suuntaan. Samankaltaisia missejä ja pukuja siellä on muiltakin osallistuvilta mailta.
Kymmenien kauniiden naisten joukosta yhden kauniin naisen erottuminen edukseen on kyllä vaikeata ja kun Essi ei vielä kuulu edes ennakkosuosikkeihin, niin varmasti saa käydä veristä taistelua siitä, että tulee ylipäänsä huomatuksi. Pidän peukkuja kuitenkin Essille.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mihin aikaan olitte? Me käytiin kans yksillä siellä ja yks mies saa vieläkin karvat pystyyn; eikä mitenkään hyvässä mielessä. Hyvin pystyn kuvittelemaan hänen olleen youtube-keskustelija.

Sirpale kirjoitti...

Hmm, se taisi olla jossain kymmenen ja yhdentoista välillä perjantai-iltana. Tämä seurue (joka kasvoi illan mittaan ja puheenaihekin vaihtui sen myötä, luojan kiitos) istui nurkassa, tiskiltä katsottuna vasemmalla puolella, sohvapaikoilla. Aika nuoria olivat.

Mari kirjoitti...

Joo ei ollu sitten sama seurue, oltiin meinaan lauantai-iltana. Mutta tämä kyseinen mies ruokaa syödessään ja sen jälkeenkin muisti mainita monta kertaa miten hänen ruokansa ei maistunut miltään, vaan vaati suolaa ja tabascoa. Ja kaikki ympärillä olevat kuulivat aivan varmasti. Hauskaa sinänsä, että kun hänen ystävänsä maistoi sitä annosta niin se ei kuulemma maistunut muuta kuin suolalta ja tabascolta!

Mutta onneks sitä on itse aina niin täydellinen ;)