torstaina, elokuuta 06, 2009

Miespohdintaa

Sainpahan sähköpostia vanhalta miespuoliselta tuttavalta. En ole vuosiin kuullut hänestä mitään, mutta nyt sitten kopsahti postia. Ihan tuli ensin kyselyä, että hei, miten sulla menee, vieläkö muistat jne. Itsestään kertoi että on yksi lapsi tullut vuosien varrella, nyttemmin eronnut ja viikonloppuisä. Tässä vaiheessa olisi jo pitänyt varoituskellojen kilistä, mutta enpähän reagoinut niihin mitenkään. Kirjoittelin takaisin jotain yleistä, hyvin menee, töissä olen, opintoja vielä vähän jäljellä, en mitään kovin henkilökohtaista.
Jotain kautta tämä mies oli saanut selville, että seurustelen, epäilen Facebookia ja muutamia yhteisiä ystäviä. Sainkin siis vastauksen, jossa vaivihkaa tiedusteltiin, että mahtaisinko haluta vaihtaa miestä, alkaa seurustella hänen kanssaan. Rivien välistä paistoi pienet vihjailut siitä, että hänelle on siunaantunut rahaa ja omaisuutta, on näet omakotitalo, auto (Mersu, huom!) ja moottoripyöräkin. Niin että eikö olisi kivempi seurustella varakkaan kuin vähemmän varakkaan miehen kanssa?

Jahas, vai niin. Mistähän lie saanut käsityksen, että DI olisi jotenkin vähävarainen? Onkohan edes selvittänyt kenen kanssa seurustelen? Ei sillä että DI:llä olisi suuria määriä käteistä rahaa eikä omakotitaloa tai autoakaan ole. Osuus omasta firmasta on kuitenkin kohtuullisen arvokas vaikkei sitä rahaksi helposti voi muuttaakaan.
Mitä noihin vaurauden ulkoisiin merkkeihin tulee, niin löytyyhän kaikki itseltäkin (ei nyt puhuta siitä, että kaikista on virallisesti minulla vain neljännes tai puolikas tai että talo on aika vanha eikä mitenkään erinomaisessa kunnossa eikä autokaan ole Mersu) paitsi prätkä, mutta nelivetotraktori hakkaa prätkän mennen tullen.

Ja vaikka olisinkin sinkku tai kaavailemassa DI:n potkimista pois elämästäni, viikonloppuisä ei kuuluisi muutenkaan toivelistani kärkeen. Olisin kuitenkin tärkeysjärjestyksessä vasta kolmannella sijalla. Ykkössijan prioriteettilistalla vie lapsi, ilman muuta ja näin se kuuluu ollakin. Jos ei olisi, olisi mies luettavissa selkärangattomaksi nilviäiseksi. Nilviäisiin haluan tutustua ainoastaan paistettuna lautasellani, kiitos. Kakkossijalla on ex-vaimo, lapsen äiti. Hänen menemisensä, tulemisensa, tekemisensä, toiveensa ja käskynsä vaikuttavat ilman muuta suoraan lapsen ja sitä kautta isän elämään ilman että minulla olisi siihen mitään sananvaltaa. Ei paljon kolmossija houkuttele.

Niin että olen paljon mieluummin vähävaraisen miehen numero ykkönen kuin varakkaan miehen huomaa-olemassaoloni-silloin-kun-ei-ole-muutakaan-tekemistä.

Tekisipä mieleni olla veemäinen ihminen ja vastailla kyseiselle tyypille jotain ylläkirjoittua, tosin vain pisteliäämpään sävyyn. Tipauttaisipahan herran maanpinnalle. Tietysti voisin myös alentua samalle tasolle ja todeta, että kiitosta vain mielenkiinnosta, mutta minulle riittää oikein hyvin oma omakotitaloni, oma autoni ja oma toimitusjohtajamieheni. Ehkä kuitenkin tyydyn kuitenkin olemaan kohteliaan viileä ja sanomaan, että ei kiitos, ilman mitään selittelyjä.

Ei kommentteja: