keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

"Pysy siellä lokerossasi!"

Eräs työkaveri onnistui hämmästyttämään minut viime viikolla, kun lähdin porukan mukana lounaalle. Käyn yleensä syömässä yksin, johtuen siitä, että täältä lähtee iso osa porukkaa lounaalle jo puoli 11, viimeistään yhdeltätoista. Jotkut menevät vasta lähempänä puolta kahta. Itse haluan käydä syömässä joskus puoli yhden aikoihin, puolen päivän pahimmat jonot ovat jo ohitse eikä iltapäivästä tule niin tuhottoman pitkää.
Tällä kertaa kuitenkin satuin lähtemään samaan aikaan lounaalle. Pääruokana oli jotain liharuokaa, otin sitä koska se kuulosti minusta hyvältä. Eräs työkaveri sitten pöydässä kysäisee ohimennen minulta, että mikäs juttu tämä nyt on kun minä lihaa syön.

Minulta oli pudota ruuatkin suusta kun kuulin tämän. Ettenkö minä lihaa söisi? Mistä ihmeestä kaveri on sellaisen käsityksen saanut? No kun minä olen kuulemma niin usein syönyt joko salaattia tai kasvisaterian tai sitten ainakin kalaa, että hän ihan kuvitteli minun välttelevän punaista lihaa.

Ookoo, tunnustan että saatan helposti valita salaattiaterian tai kasvisvaihtoehdon, jos ne kuulostavat paremmilta kuin lihavaihtoehdot. Ja toisaalta pidän paljon kalasta ja äyriäisistä, joten jos tällaisia vaihtoehtoja on tarjolla, valitsen helposti sen. Ilmeisesti sitten tällainen päivä on sattunut niille kerroille kun olen sattunut työkaverien kanssa lounastamaan ja ainakin tämä yksi on sitten tehnyt siitä johtopäätöksensä.

Minä sitten vastustan sitä, että jonkin asian perusteella ihminen asetetaan johonkin lokeroon ja sitten nostellaan kulmakarvoja, jos siellä lokerossa ei pysy. Kaiketi minut on sitten lokeroitu ituhipiksi, koska en ns. kunnon lihansyöjän tavoin joka kerta valitse automaattisesti sitä lihavaihtoehtoa. Tulipahan järkytettyä työkaverien maailmankuvaa toteamalla, että tämä lihansyöjä saattaa ihan vapaaehtoisesti valita sen kasvisvaihtoehdon tai kalan lihan sijaan, jos siltä tuntuu.

Ei kommentteja: