keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Fusioneita halvennuksessa

Viime keväänähän Stockmannin hulluilla päivillä oli tarjous Fusionista, 13690 eurolla olisi saanut 1,4-litraisen, kohtuullisen hyvin varustellun Fusionin.

Kas kummaa, nyt Sokoksen 3+1-päivää - alennusmyynnissä on S-etukortin haltijoille tarjolla... Ford Fusion! Jos nyt oikein käsitin, niin kyse on 1,4-litraisesta Limited M5 - mallista, jonka hinnasta tipautetaan 15% pois. Se siis veroineen maksaisi 14363,46 euroa. Tämä tarjous on voimassa 3.10. asti.

Kummallista, että juuri Fusioneita on näin tarjouksessa... Mikä lienee syynä?

Viikon ruokavinkit

Sortusin viikonloppuna kokkailemaan, tosin DI:n suosiollisella avustuksella. Tuli sen verran hyviä sapuskoja, että täytyy laittaa tännekin vaikkei tämä mikään kokkailublogi olekaan.

Lauantaina värkkäsimme siskon ohjeistuksen mukaan täytettyjä kesäkurpitsoja. Sisko toi meille muutaman kesäkurpitsan kasvimaaltaan ja edellisenä viikonloppuna Nukarilla käydessäni olin maistanut täytettyjä kesäkurpitsoita.
Kesäkurpitsat kuoritaan (ei ole pakko, mutta me emme ainakaan syöneet sitä kuorta), halkaistaan ja puolikkaista koverretaan sisus pois. Pannulla ruskistetaan jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, porkkanaraastetta ja laitetaanpa sekaan nuo kurpitsan sisuksetkin. Niitä voi vähän pilkkoa, jos ovat isoja palasia tai tehdä kuten DI teki eli veti ne sauvasekottimella mössöksi. Seos maustetaan hyvin, kesäkurpitsa itsessään on aika mietoa tavaraa, joten täytteen on syytä maistua senkin edestä. Chili, pippuri ja yrtit käynevät hyvin. Toki täytteeseen voi laittaa melkein mitä vain: sieniä, paprikaa, mitä ikinä keksiikään.
Lopuksi sekoitin täytteeseen sinihomejuustomuruja. Täyte lapioidaan uunipellillä makaavien kurpitsanpuolikkaiden päälle ja koko komeus kuorrutetaan mustaleima-Emmental-raasteella. Sitten uuniin. Hukkasin jo sen lappusen, johon olin kirjoittanut paistolämpötilan, taisi olla varmaan jotain luokkaa 175-200 astetta ja puoli tuntia, voi olla vähän kauemminkin.

Samaan kyytiin DI teki myös täytettyjä paprikoita. Paprikat saivat täytteekseen sekoituksen, joka koostui pannulla paistetuista savulihakuutioista, keitetystä riisistä ja Aura-murusta, sitä en valitettavasti tiedä mitä mausteita DI tähän seokseen pani. Joka tapauksessa se seos oli järkyn hyvää, sitä jäi ylitse paprikoista ja söimme sitä tortillojen täytteenä.

Ja kun saimme sangollisen (onneksi pienen!) luumuja samasta lähteestö kuin kesäkurpitsoitakin, intouduin maanantai-iltana väsäämään luumupiirakkaa. Ohje löyty Maasikas-blogista.
Ehdin jo tuonne blogin kommentteihin heittää omat epäilykseni tuosta ohjeesta, koska taikina vaikutti tekovaiheessa todella epäilyttävältä. Vehnäjauhoja ja sokeria yhtä paljon. Ruokalusikallinen vaniljasokeria. Viisi munaa ja sitten vielä 2,5 dl vettä.
Jo neljännen munan kohdalla aloin epäillä, koska taikina oli jo tuolloin todella löysää, mutta ohjetta noudattaen lisäsin viidennenkin. Kuumaa vettä en sitten lisännyt kuin aivan tippasen ja totesin siinä vaiheessa, että jos sitä sekoittaisi vielä desin tai pari lisää jauhoja... Tein niin, muttei se taikina siitä juuri jämäköitynyt. Luumunpalaset melkein upposivat taikinaan.
Mainittua paistoaikaakin pidensin ainakin vartilla, koska 35 minuutin kohdalla piirakka oli vielä ihan vaalea pinnasta. Tuloksena oli kuitenkin aivan maistuva piirakka, pinnalta ja reunoista mukavan rapsakka, muuten ihanan pehmeä. Luumut tuovat jonkinlaista kirpeyttä muuten makeaan pohjaan.

Varmat merkit

Pettämättömät enteet siitä, että talvi on tulossa:
- hiukset ovat sähköiset
- kädet ovat kuivat.

tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Palellus

Nyt se syksy sitten iski ihan täydellä voimalla. Aamulla paleli korvat ja nenä, illalla iltatunneilta tullessani palelin joka puolelta, vaikka päälläni oli jo villapaita takin alla. Seuraavaksi kaivan esiin pitkikset housujen alle, korvaläpät, tumput ja talvitakin. Ei tätä ihminen kestä ilman.
Huomasin muuten viikonloppuna, että miesten mallin ulkoilutakki on maailman paras takki autolla ajamista varten. Hartioissa on niin paljon tilaa, ettei mistään kinnaa tai kiristä ajaessa ja toisaalta lantion kohdalta se on niin piukka, että pysyy hyvin pois tieltä, vaikka käyttäisi käsijarrua. Tänään huomasin, että vaikkei autoa olisikaan, se on hyvä keksintö: sen alle mahtuu paksumpikin villapaita. Tosin kyseinen takki leventää meikäläisen harteita sitten niin että näytän joltakin amatsonilta.

Flunssan jäljiltä minulla on edelleen karmiva yskä ja jotain nuhantapaistakin. Yskä on kuivaa ja kutiavaa eikä yskiminen varsinaisesti edes auta siihen kurkun kutinaan. Nuha vetää joskus limakalvot tai mitkä lienee niin turvoksiin, että nenän kautta ei ilma kulje muttei sieltä niistäessä tule juuri mitään. Nasolinille voisi säveltää kiitoshymnin. Minulla on edelleen tähteellä lääkärin kirjoittamaa yskänlääkettä, jonka pitäisi tehdä limasta juoksevampaa ja näinollen helpommin yskittävää, mutten tiedä onko siitä mitään apua, koska limaa ei irtoa kuin aivan satunnaisesti. Arvon joka päivä, soittaisiko lääkärille ja menisi valittamaan vai odottelisiko tässä nyt vielä. Tätä kuitenkin on jo toista viikkoa jatkunut ja alkaa kyrsiä.

maanantaina, syyskuuta 28, 2009

Ah niin freesiä, Atria!

Kemikaalicocktail-blogissa käsiteltiin tätä aihetta jo aikaisemmin ja tänään taas uudestaan. Kyse on siis Atrian lanseeraamasta Fresh-valmisruokasarjasta, jonka mainoksilta ei ole voinut viime päivinä välttyä, jos on niin paljon kuin vain avannutkin tv:n. Sitä mainostetaan tuoreena, terveellisenä, ekologisena ja herra tied minä muuna tuotteena.

Miten tuoretta teidän mielestänne on 6 päivää vanha salaatti vaikka se nyt miten olisi valmistettu vaikka ihan vastapoimituista kasviksista (luultavasti raaka-aineetkin on jo pahimmassa tapauksessa pakasteita) ja säilytetty kylmässä? Tai 10 päivää vanha majoneesi-täytteinen voileipä? Onko tuoretta, onko freshiä?
Ja "terveellinen", "luonnonmukainen" mikroateriakin sisältää aika monta E-koodia, kuten nuo muutkin Fresh-tuotteet, tuoteselosteet löytyy Atrian sivuilta. E-sitä, E-tätä, säilöntäainetta, väriainetta, emulgointiainetta, arominvahvennetta ja vaikka mitä muuta.

Okei, en väitä etteivätkö nuo tuotteet voi olla ihan ok, ainakin jos vertaa muihin samanlaisiin, mutta vähänkö tuo mainonta on harhaanjohtavaa? Tuoretta ja terveellistä, kissan villat.

Punainen kollaasi

Tälle viikolle Periferialifen värikollaasihaaste on punainen, tarkemmin sanoen puolukanpunainen, mutta minä venyttelin tuota käsitettä taas vähän. On joulunpunaista, omenanpunaista, retiisinpunaista, leppäkertunpunaista ja kaikkea muuta.
Ylärivistä löytyy leppäkerttu, jokin kala Sealifesta, ravintola C:n tartar-pihvi ja punainen Rosamunda-peruna.
Keskimmäisessä rivissä on viime vuoden ensimmäiset retiisit, joulupukki, ahomansikka, David Brownin keula ja sen alla meidän leikkimökki Nukarilla.
Alimmassa rivissä on taas yksi pieni ruskakuva, sen yläpuolella isän lumilinko, omena (Nukarilta sekin), kaikkien tuntema kärpässieni ja viimeisimpänä oikealla hiirimattoni, joka on "korruptiolahja" Teklalta, olin näet siellä kesätöissä vuonna 2000.
Kuva suurenee taas klikkaamalla.

lauantaina, syyskuuta 26, 2009

28

Päätinpä joutessani osallistua YyKaaKooNee-blogin viikottaiseen numerokuvahaasteeseen. On muuten ensimmäinen kerta.

Ja tässä olkaa niin hyvät: vuoden -28 A-Fordista rakenneltu autotraktori.
Noihin aikoihin traktori oli Suomessa vielä harvinaisuus ja toisaalta kaikenlaisesta materiaalista oli pula, joten joku käsistän kätevä isäntä rakenteli itselleen traktorin hieman kolaroidusta A-Fordista. Hätä keinot keksii, sano.
Klikkaamalla kuva suurenee.

Piipahdus kissanäyttelyssä

Kun kerran DI lähti säätökeikalle keskustaan ja minulla on auto käytössä, lähdin käymään Pirkkahallissa pidettävissä kissanäyttelyissä. Olen käynyt joskus lapsena kerran kissanäyttelyssä ja monta kertaa on pitänyt lähteä katsomaan, kun Pirkkahallissakin niitä järjestetään ainakin joitain kertoja vuodessa, mutten vain ole saanut aikaiseksi. Nyt ei ollut enää tekosyitä ja toisaalta paikalla oli houkuttimena Jimin Poppoon edustus. Niin minä sitten läksin matkaan.

Likimain 800 kissan joukosta onnistuin löytämään Mintun, jota pääsin silittelemäänkin. Se oli hurrrjan kaunis kissa ja ihanan pehmoinen turkki, vaikka omistaja Outi sanoikin, että se on melko lyhyt nyt. Pienen Mafian näin myös, neitokainen oli siihen mennessä onnistunut jo nappaamaan TP:n (tuomarin paras). Se oli suloinen ja oikein reipas pieni töpöhäntä.

Mahdottomasti siellä oli upeita kissoja, vähän joka rotua ja joka väriä. Aikuisia ja pentuja. Pitkäkarvaisia, lyhytkarvaisia, kiharakarvaisia ja karvattomia. Aivan ihastuttavia jok'ikinen!

perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Pimeänajon harjoitus nro 1

Mietimme DI:n kanssa mitä tekisimme tänä iltana. Oikein mitään mielekästä ajatusta ei pulpahtanut mieleen, mutta päätimme sitten ryhtyä leikkimään autoilevaa keskiluokkaa ja lähteä käymään Turtolan Citymarketissa. Sitä ei nimittäin tule kovin usein harrastettua, vaikka Hervannasta Turtolaan pääsisi busseillakin aika helposti.
Puoli kahdeksan aikaan illalla alkaa kuitenkin jo hämärtää ja niinpä jouduin opettelemaan Fusionista uusia juttuja: ajovalot!
Saa nauraa, mutta mihin minä niitä olisin kesällä tarvinnut? En siis ole ajanut ilman valoja kesälläkään, mutta silloin ei ole tarvinnut valoihin koskea, Fusionissa on "normina" sellaiset siskon mukaan sopivat kesävalot. Taajamassa ei onneksi kuitenkaan tarvitse venkslailla pitkien ja lyhyiden kanssa, lyhyet riittävät, mutta tulipahan opeteltua sekin, miten saa pitkät päälle. Ja jatkossa täytyy muistaa, että sitten kun lähtee iltapimeällä jonnekin synkeille korpitaipaleille, pitää ottaa lisäpitkien suojukset pois, niin saa koko valoarsenaalin käyttöönsä.

Sillä valoa, valoa tarvitaan! Oli kieltämättä vähän hurjaa kyllä ajaa pimeässä, ihan ensimmäistä kertaa. Inhottavaksi asian tekee se, että sitä tietää, etteivät jalankulkijat kuitenkaan käytä heijastimia, niin mistä tahansa saattaa singahtaa musta jalankulkija eteen.

Tulimme takaisin Lukonmäen kautta. Edellämme ajoi kaksi mopoautoa ja epäilin jo etukäteen, miten ne mahtavat selvitä siitä Hervannan mäestä. Epäilys oli oikeutettu viimeistään siinä vaiheessa kun nopeus laskee alle kolmen kympin ja joudun itse vaihtamaan jo kakkosta. Olin jo ihan varma, että ne kyllä ryytyvät siihen, mutta eivät sentään (ihan).

Ja hei! Tälläkään kertaa en onnistunut sammuttamaan moottoria, vaikka valtaväylällä iskikin punainen aalto mennen tullen.

Jos saan tuon Fusionin itselleni tässä jossain vaiheessa, niin täytyy kyllä varmaan perustaa oma bloginsa näille autoilujutuille...

Hoiperti-hoiperti

Sain Fusionin viikonlopuksi hoitoon, kun sisko miesystävän ja prätkän kanssa lähtee jonnekin. Sisko toi auton tänään työpaikan parkkipaikalle ja kävin hakemassa avaimet häneltä. En olekaan elokuun alun jälkeen autoa ajanut, joten kun työpäivän loputtua lähdin parkkipaikalta kadulle, oli kieltämättä vähän hoipertelevainen olo. Mutta hei, en sammuttanut moottoria kertaakaan!

Alkuperäinen suunnitelma oli säiden salliessa lähteä Valkeakoskelle katsomaan Rapolan linnavuorta, sain tämän ajatuksen maanantaina kun pikavuoro kiersi Valkeakosken kautta. Säät todennäköisesti suosisivat tällaista aktiviteettia, mutta voi olla että se jää väliin. En tiedä miten paljon siellä joutuisi kiipeilemään mäkiä ylös, harjualuetta se kuitenkin on ja olen vielä sen verran puolikuntoinen, etten halua lähteä urheilemaan. Ehkä käymme Kirskaanniemessä paistamassa makkaraa tai jotain sen suuntaista.

Ja piti ottaa ihan valokuva todisteeksi: katsokaa kuka sai auton suoraan parkkiruutuun ja ihan ensimmäisellä yrittämällä! Vähänkö olen ylpeä itsestäni, se nimittäin ei ole yhtään niin sanottua että saisin autoa aina osumaan edes ruutuun, saati että se olisi suorassa... Lisäksi maltoin ajaa sen tarpeeksi pitkälle eli nokan edessä ei ole puolen metrin rakoa rotvalliin.

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Jokelan junaturmasta

Selvennettäköön heti alkuunsa, että ei, minä en ollut koskaan lähelläkään Jokelan turmajunaa.

Viikonloppuna tuli tv:stä Jokelan junaturmaa käsitellyt ohjelma, jonka pääosassa oli turmassa pahiten loukkaantunut, silloin nuori tyttö, nyt nuori aikuinen nainen. Häntä oli sekä tv-ohjelman että onnettomuustutkintakeskuksen tietojen mukaan irrotettu yli 6 tuntia. Hänen isänsä oli istunut viereisellä paikalla ja kuoli turmassa. Tyttö itse oli loukkaantunut hengenvaarallisesti, ohjelmassa puhuttiin keuhkovaurioista, munuaisvaurioista ja jalkojen suurista avo- ja murskamurtumista. Tänä päivänä nainen kävelee ja tanssii omilla jaloillaan ja on kahden pienen lapsen äiti. Jos tämä ei ole selviytymistarina, niin ei sitten mikään. Ja niin paljon kuin Suomen terveydenhuoltoa haukutaankin, niin saadaan siellä sentään jotain näkyvääkin aikaiseksi.
Tuolta onnettomuustutkintakeskuksen sivulta löytyy linkki valokuvatiedostoon (pdf, 3,7Mt), jossa näytetään kuvia junasta ja mm. juuri siitä kohdasta, josta tämä mainittu tyttö irrotettiin. Kuvia voi ihan turvallisin mielin katsoa, ei siellä näytetä ruumiita eikä suolenpätkiä.

Onnettomuushan sattui 21. huhtikuuta 1996 ja minä asuin tuolloin vielä kotona. Jos en ihan väärin muista, tuo ajankohta sattui pääsiäiseen, mutten ole löytänyt tähän mistään varmistusta. Vapaapäivä tuo onnettomuuspäivä joka tapauksessa oli. Aamulla ei oltu avattu televisiota lainkaan eikä isäkään ollut käynyt autolla missään, joten hänkään ei ollut radiota kuunnellut, joten meillä ei heti aamusta tiedetty tästä mitään.
Minulla on muistikuva, että olisimme aamupäivällä lähteneet siskon kanssa läheiseen metsään kävelemään ja ihmetelleet, miksi Tuusulantiellä (Hämeentiellä) kulki niin usein hälytysajoneuvoja sireenit soiden. Sisko ei kuulemma tätä samaa muistikuvaa jaa, joten en ole varma itsekään. Syy hälytysajoneuvoille oli selvinnyt kun olimme tulleet takaisin kotiin. Ilmeisesti aikuisetkin olivat havahtuneet näihin hälytysajoneuvoihin ja isä kaiketi oli teksti-tv:stä ainakin löytänyt uutisia tästä turmasta. Tuohon aikaan ei näet ollut internettiä tai edes tietokonettakaan joka torpassa.
Ja jos en ihan väärin muista, lähdimme iltapäivällä käymään Jokelassa katsomassa tätä onnettomuuspaikkaa. Tosin eihän sinne lähelle päässyt, autolla vain pyörimme siellä emmekä nähneet juuri muuta kuin alikulun yläpuolella roikkuneen vaunun, jota ei siihen mennessä oltu vielä raivattu pois.

Tuolloin puhuttiin, että Jokelan junaturma oli siihen mennessä pahin rauhan aikana tapahtunut junaonnettomuus Suomessa. Kauaa ei tapaus saanut tuota titteliä kantaa, likimain kaksi vuotta myöhemmin sattui Jyväskylässä pahempi onnettomuus, jossa kuoli 9 ihmistä. Jokelassahan kuoli 4 ihmistä.
Tästä huolimatta Jokelan turma kyllä jäi ihmisten mieliin. Itsehän kotona käydessäni jään aina Jokelassa pois ja vieraammille tästä puhuttaessa oli kommenttina niin usein: "Ai SE Jokela?" Nykyisin kommentoidaan ihan kyllä samoin, mutta nyt se johtuu parin vuoden takaisesta kouluammuskelusta.

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Google Analytics ja vastauksia tiedon etsijöille

Kaikkien bloggareiden suosima Google Analytics on sitten inspiroiva systeemi. Ei riitä, että sen kautta näkee erilaisia käyttäjätilastoja, mutta se tarjoilee myös hakusanoja, joilla sivuille on päästy hakukoneiden kautta. Tässä muutamia helmiä ja suoria vastauksia kysymyksiin.

"seksiseuraa miehille" "seksiseuraa" "salaista seuraa tampereelta" "seksi seuraa naisista" jne
Ei tarvitse tänne kyllä vaivautua, täältä sitä ei löydy.

"limanuljaska esikäsittely"
Ei tarvitse, siivoa ja paista ja se on siinä. Sen maku voi kyllä aluksi tuntua epäilyttävän happamalta.

"eloon bussilla" "bussi kauppakeskus elo" "bussilla eloon"
Ei tartte vaivautua.

"leinon verho"
Suosittelen.

"lääkärintodistus ajokorttia varten mehiläinen"
En suosittele.

"ajotaito gp"
Suosittelen.

"almogran ja alkoholi"
Ei, ei ja ei. Kuka edes kuvittelee juovansa alkoholia jos on migreeni päällä?

"anu lahtinen pohjolan prinsessat"
Suosittelen kyllä. Luin kirjan ja oli ihan hyvä.

"hella & huone"
Suosittelen!

"hervannan nopeusrajoitukset"
Hervannassakin on nopeusrajoituskyltit, ei tämä niin periferiaa ole...

"huumori migreeni"
Joskus siitä on vähän vaikea repiä mitään huumoria.

"juurihoidetun juuren tulehtuminen"
Voi ei! Ei käy kateeksi.

"kaljan jälkeen rattiin"
Ei varmaan tartte riskeerata?

"migreenilääke krapulaan"
No ei todellakaan!

"suppilovahvero perkaaminen"
Roskat pois ja halkaise. Joskus sieltä suppilosta voi löytyä yllätyksiä.

"teini seksiseura"
Tästä alkaisi kai olla poliisikin jo kiinnostunut?

"toas äänieristys"
Sitä ei ole...

"täydellinen ulkonäkö"
Tämän voi saavuttaa ainoastaan Photoshopin myötävaikutuksella.

Sairaskertomuksia, jatko-osa miljoonakuusisataatuhattajaniinedelleen

Sitä taas istutaan kotosalla sairaslomatodistus toisessa kädessä ja lääkepurkki toisessa. Olin tänään aamupäivän töissä, olo oli kohtuullisen ok, mitä nyt väsytti armottomasti. Iltapäivästä oli lääkäri, ihan muiden asioiden takia, mutta mainitsinpa samalla tämän flunssan ja lääkäri tsekkasi poskiontelot. Tuttuun tapaan sieltä löytyi sellaisia mörköjä, että antibioottia ja saikkua, olkaa hyvä.

Alunperin tuo lääkärikäynti liittyi siihen, että minulla on ollut viime keväästä lähtien pientä, sitkeätä yskää ja sen syytä nyt metsästetään. Kävin torstaina lääkärissä ja hän määräsi minut laboratorioon verikokeisiin ja keuhkoröntgeniin. Kävin tuolloin niissä, tänään oli sitten tulosten tsekkaus. Röntgenkuvat ovat ihan ok, allergiaakaan ei ollut, tulehdusarvot olivat aavistuksen kohollaan, mutta se voi hyvinkin johtua siitä, että parin päivän päästähän alkoi tämä flunssa oireilla.
Kunhan nyt pääsen tästä flunssasta ja sen aiheuttamasta yskästä eroon, kokeilen mahahappolääkitystä, koska teoriassa se yskiminen voisi johtua jostain varsin erikoisesta refluksitaudin oireilusta. Närästystähän minulla ei juuri ole, se on refluksitaudin yleisin oire ja yskä sieltä harvinaisemmasta päästä, mutta jos tämä onkin jokin todella epätyypillinen tapaus.

Päivän "piristykseksi" löysin tällaisen ohjeistuksen odottaville äideille.

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Ruska-kollaasi

Periferialifen kollaasihaasteeseen taas osallistun, tämän viikon väri on ruska.
Minun ruskani on kovin kirkasvärinen, taustan kuva on itse asiassa originaali eli sen värejä ei ole muokattu mitenkään. Kuva on vuodelta 2005, näin räikeän värinen pensas löytyi erään parkkipaikan reunaistutuksista ja se todella oli tuon värinen!

Tätä säätämisen määrää!

Tänään on taas ollut yksi semmoinen päivä, ettei olisi kannattanut nousta sängystä ylös. Ei pelkästään se, etten ollut saanut yöllä nukuttua kunnolla eikä sekään, että oli niin röörit tukossa että jo pelkkä patjalta nouseminen sai aamulla hengästymään vaan yksi jos toinenkin asia on tänään tökkinyt ihan urakalla.

Meillä oli varattuna aamuksi aika pankkiin, piti käydä siirtämässä isän kuolinpesän tili meidän nimiin ja siinä samalla hommata sinne nettipankkitunnukset ettei aina tarvitsisi käydä pankissa, jos haluaa rahaa tililtä ulos. Muuten hyvä, mutta perukirjan olisi pitänyt olla maistraatin vahvistama tai sitten olisi pitänyt esittää täydellinen virkatodistussarja isästä aina 15-vuotiaasta kuolinpäivään asti. Lähdimme siis pankista tyhjin käsin takaisin.
Päätimme kuitenkin käydä kirkkoherranvirastosta kysymässä sitä virkatodistusta ja sehän onnistui. Saimme sen sieltä heti mukaan. Paha vain, että se paperi oli tismalleen samannäköinen kuin se virkatodistus, jonka olimme hakeneet aikoja sitten perunkirjoitusta varten ja joka ei ollut pankissa kelvannut juuri muutamaa minuuttia aikaisemmin. Viraston virkailija kertoi kuitenkin, ettei isästä tuon kummallisempaa virkatodistusta saa kirveelläkään, syntynyt Nurmijärvellä, kuollut Nurmijärvellä, asunut ikänsä Nurmijärvellä, yksi avioliitto, yksi avioero ja kaksi lasta. Ei siitä saa kuin yhden aa-nelosen ja puolet siitäkin on tyhjää!

Marssimme todistus tanassa takaisin pankkiin, jossa onneksi pääsimme saman virkailijan puheille uudestaan. Esitimme uunituoreen virkatodistuksen ja totesimme, että kuule tämmöinen saatiin nyt. Virkailija luki sen rivi riviltä läpi ja totesi sen kelpaavan. Kun kerran asia on niin, että kaikki tiedot on siinä, niin mikäs siinä sitten. Niinpä saimme nämä pankkiasiat hoidettua kunnialla, vaikka aluksi näyttikin kovin synkältä.

Siinä sivussa otin itselleni myös OP:n tarjoaman vakuutuksen sairauden varalle. Jos minulla diagnosoidaan tiettyjä vakavia sairauksia (tyyliin syöpä, MS-tauti, aivohalvaus), saan vakuutuksesta tililleni 40000 euroa käytettäviksi kuten parhaaksi näen. Siinä on myös tapaturmavakuutus ja jos satun kuolemaan tapaturmaisesti, vakuutussumman saavat omaiset. Vakuutus maksaa reilun kympin kuussa, joten siihen ei talous kaadu.

Pankkiepisodin jälkeen lähdin bussilla kohti Tamperetta. Bussimatka sujui ongelmitta ja otin laiskana taksin linja-autoasemalta kotiin. Ilmoitin nimittäin olevani tämän päivän sairaslomalla töistä. Taksikuski oli kuitenkin ajaa Hervannan päässä ensin harhaan. Tai ei oikeastaan harhaankaan, olisi sitä toistakin kautta päässyt kyllä, mutta tuo "normaali" reitti on hieman lyhyempi. Sanoin, että tuosta pitää kääntyä, niin kuski tekee sitten risteysalueella kaistanvaihdon kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti, onneksi ei takana ollut kuitenkaan ketään.
Sanoin jo hyvissä ajoin, että siihen osoitteeseen käännytään heti hotellin risteyksen jälkeen. Hotellin risteys alkoi lähetä, joten olin skarppina: "Tuolta oikealle heti tuosta hotellin kyltin jälkeen, tosta-tosta-tosta, ohi menit". Kuski ajoi ihan oikeasti ohitse siitä vaikka selkeästi sanoin, että tuolle kadulle tuosta.
Sitten se järjenjättiläinen pysäyttää autonsa kadulle ja lähtee peruuttamaan, ilmeisesti vilkaisematta peileihinsä lainkaan, koska takana oli sitten musta Audi torvet soiden. Ilmeisesti kosketusta ei kuitenkaan otettu tai ainakaan jälkiä ei jäänyt, koska tsekkauksen jälkeen Audi lähti. Minä totesin siinä vaiheessa, että rahasta ja pliis jätä mut tähän, mä kävelen kyllä, ei ole pitkä matka.

Kotona odotti sitten tietokone, joka käynnistyksen yhdeydessä kinusi minua hyväksymään tiedostojärjestelmän tsekkauksen. Ajattelin että menköön nyt tämän kerran ja se olikin nopeasti valmis. Yksi pikku ongelma kuitenkin tuli: sen jälkeen Picasa ei käynnisty kirveelläkään! Olin jo vaipua epätoivoon, tulen toimeen huonosti tai en lainkaan ilman Picasaa, jonka avulla voin selailla suurehkoa kuvakokoelmaani suht tuskattomasti läpi. Mutta nyt se ei suostu käynnistymään mitenkään. Edes uninstallointi tai uudelleenasennus eivät auttaneet. Olin jo hysteerinen, mutta tajusin silti kirjoitella kysymyksen Picasan helppifoorumille ja vain hetken odottelun jälkeen sain sieltä ohjeistusta, mitä kannattaisi kokeilla. Vaiva ei ilmeisesti ole mitenkään outo.

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2009

Vääryys!

Ulkona on oikein ihana, aurinkoinen syyspäivä. Olisi aivan täydellistä lähteä sienimetsälle tai ainakin istuskella kaivon kannen päällä auringonpaisteessa natustamassa vasta poimittua, kypsää omenaa,
Ja mitä teen minä raukka?
Lojun sisällä nenääni niistäen! Flunssa iski eilen, aamulla oli jo kurkussa vähän epämääräinen tuntemus ja iltapäivällä sitten alkoi nuhakin. Tänään kurkku on parempi, ei juurikaan enää kipeä, lähinnä vain karhea ja ääni on suorastaan syntisen käreä. Nuha sen sijaan on pahempi, muttei onneksi (vielä?) sitä hermoja raastavaa rikkinäinen vesihana-nuhaa. Vähäsen yskittääkin, poskionteloissa tuntuu selkeästi olevan mösnää, kuumeinen en tunne olevani.
Loikoilen tämän päivän ja yritän sillä parannella itseäni, mutta huomenna on pakko lähteä sen verran liikkeelle, että käymme siskon kanssa pankissa ja minä lähden siitä sitten bussilla Tampereelle. Olotilasta riippuen menen joko töihin tai ilmoitan olevani sairaslomalla. Tiistaina on joka tapauksessa lääkäri muista syistä, joten jos tähän tarvitse lääkärintodistusta, saanen sen samalla kertaa sieltä. Tiistai-illan venäjäntunteja ei kyllä passaisi jättää väliin, mutta minkäs teet jos siltä tuntuu.

lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Voihan sukuriita

Hautajaiset sitten oli ja meni. Oli hyvin pienimuotoinen tilaisuus ja ikävästä teemasta huolimatta oli kiva nähdä eräs sukulaispariskunta ja muutamia naapureita tai ainakin melkein-naapureita, joita ei oikeastaan muuten tunnistaisikaan.

Sukudraamakin on kehitteillä, eipä onneksi kosketa juurikaan meitä. Vainaja oli naimaton, lapseton ihminen, mutta hänellä oli silti kylällä talo ja pieni peltoläntti. Nämä hän on tiettävästi testamentannut serkulleen ja tämän perheelle, jotka asuvat samalla kylällä ja ovat käyneet usein katsomassa, auttamassa ja hoitamassa asioita.
Vainajalla on kuitenkin sisar ja tällä on lapsiakin. He asuvat kauempana, Helsingissä kaiketi eivätkä ole käyneet katsomassa vainajaa kovinkaan usein. Erinnäisiä kärhämänpoikasiakin on ollut, muttei nyt kaiketi ilmiriitaa. Paitsi nyt, tämä sisar on ilmeisestikin suivaantunut tuosta testamentista niin paljon, ettei mahtunut tulemaan hautajaisiin. Ei kukkia, ei adressia, ei mitään. Lisäksi hän oli viime viikolla soitellut muuta sukua läpi ja yrittänyt puhua etteivät muutkaan sukulaiset menisi hautajaisiin. Osa olikin jättänyt tulematta.
Tämän takia tuo hautajaisia järjestänyt serkun vaimo oli siskoltakin kysynyt, että onko tämä vainajan sisar meille soittanut. Sisko sanoi ettei ainakaan niin että kukaan olisi vastannut puhelimeen ja ihmetteli mielessään, että mitä se nyt meille olisi soittanut, aivan vieras ihminen. Selvisi nyt sitten sekin.

Mutta että ainoan sisarensa hautajaiset jättää väliin? Ja sitten vielä sotkee mukaan muita sukulaisia. Sen nyt vielä ehkä ymmärtäisi, että itse haluaa osoittaa mieltään, mutta että pitää sitten yrittää muitakin puhua samaan juttuun mukaan. No, kukin tyylillään. Toivottavasti on nyt itse oikein, oikein ylpeä itsestään...

perjantaina, syyskuuta 18, 2009

Titus on kuollut

Jaa kuka? No Titus tietysti!
Iltasanomat uutisoi otsikolla "Ruandan vuoristogorillojen kuningas kuoli", kyse on siis 35-vuotiaasta hopeaselkäuroksesta Tituksesta. Ihmettelin ensin vähän tuota nimeä, mutta selvisihän senkin alkuperä. Titukselle on alunperin nimen antanut Dian Fossey. Sen takia se niin tuttu olikin, koska jo ala-asteiässä suosikkilukemistooni kuului Fosseyn kirjoittama "Sumuisten vuorten gorillat" ja Titus esiintyy myös siinä kirjassa, se syntyi Fosseyn tutkimusaikana ja oli siis tuolloin vielä pieni poikanen. Uskomatonta, että sama gorilla on elänyt näin kauan!

Tästä tulikin mieleeni, että täytyy marssia joku päivä kirjastoon ja lainata tuo Fosseyn kirja, jälleen.

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Audista minäkin, vihdoin!

Olen ohittanut täysin tuon sovin Audimies-kohun. Juttu nyt vain on niin absurdi, ettei sitä voi uskoa todeksi. Onneksi minun ei enää tarvitsekaan siitä mitään kirjoittaa, koska Birdy kirjoitti jo kaiken oleellisen.

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Saima Harmaja

Kirjojen ostolakolleni kävi tänään köpelösti kun osuin Hervannan uudistuneeseen Kirja-Kärkkäisen myymälään. En yleensä osta suomalaisia kirjoja tarjoushinnoilla, koska kirjailija saa yhden myydyn kirjan hinnasta vain joitain hassuja prosentteja ja jos hinta on vitosen tai kympin, ei kirjailija itse saa siitä kovin montaa senttiä.

Tänään kuitenkin tein poikkeuksen löytäessäni alekorista Päivi Istalan toimittaman teoksen "Saima Harmaja - ruoilijoista runoilijoin". Paljastettakoon sen verran, että Saima Harmaja on sukua minulle, tosin hyvin kaukaista, tiedä miten monta serkuspolvea on välissä ja kaiketi jokunen avioliittokin. Sukua kuitenkin.
Siksipä onkin suunnaton häpeä, etten ole lukenut Saima Harmajan runoja ikinä! Lupaan kyllä tehdä vierailun kirjastoon ja korjata tämän huutavan epäkohdan. Tämä nyt ostamani kirja ei ole mikään runoteos, vaikka ainakin katkelmia runoista kyllä löytyy. Siinä on Saiman pieni omaelämänkerta, hänen sisarensa Kirsti Topparin muistelmia (nimenomaan tämä Kirsti Toppari taisi mennä naimisiin neljännen polven serkun tms. kanssa), muutama kymmenen lukijamuisto-tekstiä ja muutama essee.

Tuskin maltan odottaa kirjan kimppuun pääsyä, mutta tällä hetkellä kesken on kuitenkin Kanen Supersymmetria.

Sirpaleita

Likimain jokainen vähänkään katu-uskottavuutta hinkuava muoti- ja/tai kosmetiikkabloggari käyttää hiuksiinsa vain ja ainoastaan Tigin tuotteita nykyisin. Vaikka itse en lukeudu kumpaankaan ryhmään, olen itsekin kokeillut muutamaa tuotetta. Osaan en ole ihastunut mitenkään erityisesti, mutta yhden mainioinkin tuotteen olen löytänyt: Bed Head-sarjan Masterpiece-hiuslakan. En tajunnut oikeasti miten hyvä se oli, kunnes se eräänä päivänä suunnilleen viikko sitten loppui. Koska kyse on aika kalliista tuotteesta, päätin että käytän muutamia jämälakkojani tilipäivään asti.
En muistanutkaan miten huonoja muut lakat voivat olla. Ensinnäkin ne haisevat ihan kamalan pahalta. Onhan tuossa Tigin lakassakin hajunsa, mutta se yrittää edes jollain tavoin olla hyvä tuoksu eikä se ole niin voimakas. Minulla oli matkapullo jotain muuta lakkaa ja sen suihkuttamisen jälkeen ei tarvinnut hetkeen vessaan mennä, siellä oli sellainen käry ettei pahemmasta väliä. Ja pidonkin kanssa oli vähän niin ja näin. Hieman kosteampi aamu tai tuulta ja kaikesta suihkutetusta lakasta huolimatta otsalla ja ohimoillani olevat lyhyet hiukset olivat töihin päästyäni jo kähertyneet osoittamaan mikä mihinkin suuntaan. Siitä huolimatta, että ne kotona olivatkin olleet nätisti kiinnitettyjen hiusten seassa.

Ostin eilen sitten uuden pullollisen Tigiä ja tänä aamuna muistin ensimmäiseksi tuon tuoksuasian. Nyt muistan myös tuon lakan tehon. Iltapäivä on jo pitkällä ja ehdin tuossa jo käydä koulullakin ja hiukset ovat edelleen kohtuullisen siististi.

-----
Etsiskelin tuossa jonkinlaista muistolausetta tai värssyä viikonlopun hautajaisia varten. Google on taas kaveri ja monen hautaustoimiston tai muun vastaavan sivuilta löytyy kasoittain erilaisia värssyjä. Olin innoissani valikoimasta kunnes huomasin, että ne samat, kuluneet tai muuten vain tähän tilanteeseen epäsopivat värssyt löytyvät pääsääntöisesti kaikilta sivuilta. Toisilla sivuilla on enempi valikoimaa kuin toisilla, mutta niin paljon noista oli samoja että alkoi jo ärsyttää.

Muistovärssyissä on se ikävä puoli, että tarpeeksi kun niitä lukee, alkaa väkisinkin itkettää, vaikkei vainaja olisikaan kukaan erityisen läheinen ja tärkeä. Jotenkin ne vain ovat niin... surullisia. Itse asiassa osin sen takia emme siskon kanssa mitään värssyä halunneetkaan isän muistokimppuun: emme näet pystyneet lukemaan kahta värssyä enempää itkemättä eikä siitä sopivien lauseiden etsimisestä sitten tullut mitään.

tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Nyt palaa käämit!

Taloussanomien nettisivuilta löytyi artikkeli otsikolla Vauva maksaa työnantajalle kymmeniä tuhansia euroja. No, otsikko vähän liioittelee, yksi vauva maksaa noin kymppitonnin, tämä on selvinnyt Yrittäjänaisten tekemästä tutkimuksesta. Joka tapauksessa aikamoinen kasa rahaa ja jos pienestä firmasta on kyse, voi tuo kymppitonnin lisäkulu koitua oikeasti todella kohtalokkaaksi.

No, tarinan pahis ei ole vauva eikä äiti eikä yrittäjä, vaan Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Sen mukaan on yksinomaan äidin työnantajan ongelma, että joutuu palkkaamaan äitiyslomalaisen tilalle sijaisen! Voi voi, mitäs menit naisen palkkaamaan, niin. Maksa nyt typeryydestäsi ja palkkaa seuraavalla kerralla mies. Äitiysloman aiheuttamat kulut, kuten esimerkiksi sen sijaisen palkka eivät kuulu mitenkään isän työnantajan maksettavaksi. Ja sitten ihmetellään, että nuoret naiset eivät saa muita kuin pätkätöitä.

Annamunkaikkikestää! Jumalauta, on joskus todella vaikeata uskoa elävänsä 2000-luvulla eräässä maailman tasa-arvoisimmista maista! Ihan kuin yksikään nainen olisi tullut raskaaksi ilman miestä (Mariaa ehkä lukuunottamatta, mutta siihenkin tarinaan on tervettä suhtautua hyvin skeptisesti) ja ihan kuin olisi reilua naisen palkanneen yrittäjän maksaa äitiysloman kustannukset. En voi ymmärtää, en.

DI:llä on tähän ehdotus: mitäpä jos valtio maksaisi tällaiset tulevan veronmaksajan aiheuttamat ylimääräiset kulut vanhempien työnantajille? Niin ettei se nyt menisi oikeasti yrittäjien pussista? DI:llä on oma lehmä ojassa, hänellähän on oma pikkufirma, jonka talous ei välttämättä yhtä äitiyslomaa kestäisi. Eipä parin palkallisen työntekijän firmassa naisia kyllä olekaan, joten hän on vielä turvassa.

Vielä minä joku päivä teen sen, mitä olen uhannut: teetän sterilisaation ja jokaisen työhakemuksen liitteeksi työtodistusten sekaan liitän myös lääkärintodistuksen tehdystä sterilisaatiosta. Ei tartte pelätä, että pamahtaisin vahingossa tai tahallaan paksuksi. Katsotaan sitten miten monella työhaastattelijalla putoaa leuka pöytään tämmöisen paperin nähdessään...

maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Zdravstvuite

(älkää piiskatko, jos translitteraatio ei ole ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukainen)
Lueskelinpa tuossa huomiseksi venäjän läksyt. Läksynä oli ainoastaan harjoitella eri sanojen lausumista. Kuulostaa helpolta, mutta totuus on kyllä toinen, kas kun sanat on kirjoitettu kyrillisin kirjaimin. Ja eri kirjainten lausumisessa on edelleen jokseenkin tekemistä ihan muutenkin.
Minä sentään osaan suurimman osan noista kyrillisistä aakkosista jo ulkoa, ainoastaan kaikki S:n äänteiden eri merkit ovat vähän hakusessa ja venäjän kielen omat vokaalit ja, je, jo ja ju. Paljon vaikeampaa tuo lukeminen lienee niillä, jotka eivät osaa tuotakaan vähää, vaan jokainen kirjain on katsottava aina erikseen.

Selailin tuossa tuota kirjaa muutenkin. Lukukappaleet on kirjoitettu sekä venäjäksi että viereen suomeksi. Helpottaa varmasti siinä mielessä, ettei se teksti vaikuta yhtään niin toivottomalta kuin mitä ehkä olisi ilman sitä suomennosta. Ja koska translitteraatiota ei ole tarjottu, täytyy ne kirjaimet osata, että pystyy tosiaan lukemaan sitä tekstiä venäjäksi.

Mutta kyllä tuo venäjän lukeminen ihan työstä käy.

Ajatuksia pyörii päässä, mutta yhdestäkään ei saa kiinni

Otsikko kuvailee tämän päivän olotilaa. Kaikenlaista ajatuksentynkää sinkoilee sinne tänne, mutta yksikään ei oikein irtoa omaksi kokonaisuudekseen. Ainakaan semmoiseksi, josta saisi mitään kunnon blogitekstiä aikaiseksi. Toisaalta tässä ei muutenkaan ole terävin mahdollinen olo, jäi yöunet vähän vähiin viime yönä.

Yksi syy yöunien lyhyyteen oli DI, tietysti. Jäimme illalla juttelemaan kaikennäköisistä jutuista ja sitä juttuahan sitten riitti. Puhuimme erinnäisistä ihmissuhteisiin liittyvistä jutuista. Uskokaa pois, mutta DI oikeasti osaa ja haluaa puhua suhdeasioista.
Yksi puheenaihe oli miehekkyys ja naisellisuus ja niihin liittyvät stereotypiat ja perinteinen miehekkyys/naisellisuus ja itsetunto ja -tuntemus. Jotkut miehethän yrittävät korostetusti olla miehekkäitä, tulee kiistämättä mieleen että he ehkä ovat epävarmoja omasta miehuudestaan ja yrittävät sitten huutaa kaikille, että hei, minä olen miehinen mies, älkää luulkokaan muuta. Mutta ei se ole oikeastaan miehekästä, se on vähän säälittävää, ainakin minusta.
Sitten on näitä, joiden ei oikeasti tarvitse koko ajan alleviivata miehekkyyttään ja kuuluttaa sitä koko maailmalle ja silti he ovat miehekkäitä. Tai siis ehkä juuri siksi. DI on tällainen, hän tekee ruokaa, tekee kotitöitä, katsoo vähän mitä pukee päälleen, pitää taiteesta ja tanssimisesta, paijaa hamsteria ja lepertelee sille, on jopa ylpeä insinööri-avovaimostaan ja lupasi jo kokata riistaruokia, jos minä joskus alan metsästää. Eikä DI ole mikään tossun alla oleva hissukka enkä usko että kukaan voisi häntä mitenkään naismaisena pitää. Minulle hän edustaa ihan kympillä miehistä miestä, joka uskaltaa olla oma itsensä.

Paitsi että erään parisuhdeteorian mukaan meidän suhteemme alkaa vähitellen elää kriittisiä hetkiä. Rakastumisvaihe kestää kuulemma tuhat päivää eli vähän vajaa 3 vuotta. Meillä on nyt takana jotain 2 vuotta ja 8 kuukautta. Tämän jälkeen rakastuminen katoaa ja tilalle tulee varsinainen rakkaus, jos on tullakseen. Voi tietysti olla, että sen jälkeen vielä vuoden päivät ihmetellään, että mihin se rakastuminen oikein meni ja sitten todetaan, että oli kiva tutustua, mutta nyt eri suuntiin. Tiedä sitten miten paikkaansa pitävä tuo teoria on, se jää nähtäväksi.

Toinen eilisiltana mielessä pyörinyt seikka oli tämä Porin kuolonkolari viikonloppuna. Auto oli lähtenyt käsistä, törmännyt puuhun, syttynyt palamaan ja kolme oli kuollut, yksi mukana ollut on teho-osastolla, lehdet puhuvat jo kohtuullisen varmana tietona, että tämä ainoa hengissä selvinnyt on kuljettaja.
Jutussa on muutamia seikkoja, joita en vain voi omalla pienellä järjelläni käsittää.
Ensimmäinen on se, että kuljettaja on alaikäinen eli kortiton. Ilmeisesti auto (vuoden -93 BMW) oli kuitenkin hänen nimissään.
Toinen on se, että kuljettaja on tiettävästi puhaltanut 1,3 promillea onnettomuuspaikalla. Ihan kohtuullisessa kekkulissa siis, enpäs muista just nyt tarkkaan että mikä on törkeän rattijuopumuksen raja, mutta todennäköisesti alle tuon.
Kolmas asia on se, että sää oli sateinen ja kuljettaja epäillään ajaneen ehkä jopa rajuakin ylinopeutta. Alueella olisi muuten kai ollut 40 tai 50 km/h rajoitus, on vähän vaihtelua eri lähteiden antamissa tiedoissa.
Ja hännänhuipuna vielä, ettei kukaan käyttänyt turvavöitä. Tosin ne välttämättä eivät olisi pelastaneet kyllä paljoakaan tuossa tilanteessa.

Miten tällainen yhtälö voi olla edes mahdollinen? Tai siis tottahan minä tiedän miten: humalassa tämä on varmasti kuulostanut kaikista asianosaisista todella hyvältä idealta. Jotenkin kuitenkin luulen, että tämä "pikku" kännimoka ei tule kuulumaan niihin, joille naureskellaan tulevaisuudessa huvittuneena...

sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

Luumu on venyvä käsite

Kesätauon jälkeen Periferialifen värikollaasit ovat palanneet kuvioihin taas. Syksyn ensimmäinen väri on lyhyesti ja ytimekkäästi "luumu".
Voi luumu niin, kun luumuja on eri värisiä alkaen keltaisesta ja päättyen mustaa lähentelevään violettiin. Jotain tummaa sinipunaista tai sen sorttista sillä kai haetaan tai ainakin tummaa punaista tai jotain. Tein jo yhden kollaasin ja hylkäsin sen kun totesin ettei se oikeasti ole luumunpunaista nähnytkään. Aikamoisia vapauksia tässäkin on kyllä otettu. Sovitaan että luumu on venyvä käsite.

Kollaasi suurenee taas kun kuvaa klikkaa.

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Voi peijakkaan perjantai

Joskus on todella sellaisia päiviä, jolloin ei kannattaisi tehdä mitään seuraavaa:
- soittaa mihinkään
- yrittää hoitaa mitään asioita
- tehdä yhtään mitään
- nousta sängystä ylös

Ajattelin että käyn tänään pankissa, nostamassa isän kuolinpesän tililtä rahaa, jolla voin maksaa tilan kiinteistöverot. Otin kaikki paperit mukaan. Asia ei ollutkaan niin yksinkertainen, koska olin nostamassa käteistä, en maksamassa isälle/kuolinpesälle osoitettua laskua. Lisämausteen asiaan tuo tietysti se, että isän tili on Nurmijärvellä ja minä yritin Tampereen konttorista rahoja nostaa. No, lopputulos oli se, että paperit tai niiden kopiot lähtivät postilla Nurmijärvelle ja sieltä sitten otetaan yhteyttä... joskus. Ehkä ensi viikolla.
Onhan se tietysti hyvä että ovat tarkkoja noiden kuolinpesän asioiden kanssa, mutta aikaa siinä paloi, kun piti odotella puhelinsoittoa Nurmijärveltä ja kaikkea muuta kivaa.

Soittelin siskollekin että asia on nyt sitten näin, että meidän tarttisi varmaan tehdä vihdoin ja viimein jotain sille pankkitilille, että saamme sieltä rahoja ulos vähän helpommin. Paras idea toistaiseksi on se, että tili siirretään meidän kahden nimiin ja hommataan molemmille nettipankkitunnukset siihen. Saa nähdä onnistuuko tämä mitenkään, mutta käymme pankissa juttelemassa asiasta ainakin joskus kun olemme molemmat virka-aikaan Nurmijärvellä.

Puhelun aikana tuli ilmi myös yksi ikävämpi uutinen, eräs sukulainen on kuollut ja hautajaiset ovat viikon päästä lauantaina. Sinne pitäisi vähän niin kuin mennä, hänkin oli ollut isän hautajaisissa, isän serkku kyseessä. Samana viikonloppuna olisi kuitenkin minulla ja DI:llä tiedossa häät Jalasjärvellä, mutta minä joudun ne nyt perumaan ainakin omalta osaltani. DI nyt katsoo sitten, meneekö hän yksin vai jättääkö väliin myös. Alunperin nimittäin tarkoitus oli, että sisko olisi tullut Tampereelle tuolloin ja olisimme saaneet Fusionin lainaan sitä hääreissua varten, mutta se ei nyt siis onnistu.

Lisäksi en osannut näppäillä nettipankin tunnussanaa kännykän näppäimistöllä, koska sen näppäily tietokoneen näppäimistölä on jo selkärangassa, mutta tunnussanan numeroista ei ole mitään hajua. Kännykällä en siis osannut sitä näppäillä, tietokoneelle kun pääsin, se tuli kuin apteekin hyllyltä, automaattisesti.

Utrio teki sen taas

Ostin viikonloppuna sen täälläkin mainitun uusimman Utrion kirjan, Vaiteliaan perillisen. Aloittelin sen lukemista viikolla, mutta alku tuntui siitä niin masentavalta, että mieleeni hiipi epäilys, miten koko kirjan kanssa käy. Luin sitä kuitenkin pidemmälle eilen ja tarina alkoi sujua. Menin eilisiltana ajoissa sänkyyn, mutta ajattelin, että jos luenkin vielä muutaman sivun tuosta kirjasta.

Minun olisi pitänyt arvata, että se on virhe. MINUN OLISI PITÄNYT TIETÄÄ SE!

Havahduin nimittäin kirjan kimpusta puoli 1 yöllä, luettuani puolitoista tuntia ja päästyäni kirjassa jotakuinkin puoleen väliin. Herätys oli tämä aamuna pirteästi 6.45, joten ihan hirveän pitkiä yöunia ei kirja minulle sallinut. Siihen jää yhtä lailla koukkuun kuin aikaisempiinkin Utrion kirjoihin.

torstaina, syyskuuta 10, 2009

Hyviä uutisia

Se minun päivällinen päänsärky oli vain migreeniä. Ainakin oletan niin, koska se meni ohitse normaalilla särkylääke-migreenilääke-kombolla ja nyt on ihan normaali olo. Mitä vähän väsyttää, mutta se menee lääkkeiden piikkiin.
Niin paljon kuin minä olen sitä migreeniäni tässäkin blogissa haukkunut, niin jotenkin mieluummin minä kuitenkin poden sitä kuin huolin itselleni flunssan.

Työpaikkanurinaa

Töissä sitä taas ollaan, tosin vähemmän pirteänä kuin eilen kotona. Päätä särkee enkä tiedä onko se vaan perinteinen migreeni vai johtuuko se kenties siitä, että joku ontelo päässä on täynnä räkää. Eli siis kannattaako ottaa migreenilääke vai painua kesken päivän peiton alle koisimaan viskipullon, villasukkien ja sipulien kera.

Kirjoitin jo sairaista opiskelijoista koululla, mutta näemmä kyllä opintosa päättäneetkin sen osaavat. Yksi työkaveri tässä pärskii ja tyrskii, joku heitti kysymyksen, että possuflunssaako yrittää pukata. Ei kuulemma, ihan tavallinen flunssa vain.
Ja sitten olet töissä?! Haloo pampula-aivo, mitä sinä teet sairaana töissä? Tiedän 110% varmuudella, että yhden sähköpostin lähettämisellä voisit olla ainakin päivän pois töistä, ilman lääkärintodistusta voi olla yhteensä 3 päivää pois ja lääkärinajankin saa työterveyshuollosta kun vain soittaa ja pyytää. Ni ei, kun tarttee tulla töihin tartuttamaan kaikki loputkin!

Onko tämä jokin lapsiperheiden kosto muulle maailmalle? Jostain syystä nuo "lapselliset" työntekijät ovat lähes joka kerta ne, jotka kaikki räkätaudit, mahataudit ja kaiken muun tarttuvan keräävät itselleen ensimmäisenä ja tulevat sitten työpaikalle levittelemään näitä muiden keskuuteen. Okei, ainakin flunssat kyllä tarttuvat kaiketi jo ennen kuin tauti varsinaisesti on päällä, mutta säälisi nyt sen verran kuitenkin itseään, ettei kipeänä tulisi töihin...

Minä olen kyllä tästä samasta aiheesta purnannut aikaisemminkin, ettei tässä sinänsä mitään uutta ole.

keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Melkein flunssassa

Eilisiltana alkoi todella tuntua siltä, että nyt iskee joku pöpö. Ajattelin että vastaanpyristelemättä ei huoli mitään tauteja, joten aloitin flunssantappo-operaation: raakaa sipulia, viskiä ja hunajaa. Nukkumaan meneessä kuitenkin alkoi yskittää ja muutenkin tuntua siltä, että tästä ei nyt hyvä heilu. Kun en ollut vielä kahteen mennessä saanut unen päästä kiinni, nousin ylös ja raapustelin työpaikalle ilmoituksen, että olen sairaslomalla tämän päivän.
Aamulla herätessä oli kuitenkin sen verran normaali olo, että ajattelin josko tästä sittenkin töihin jaksaisi. Päätin että en lähde mihinkään, pidän sen sairaslomani nyt kuitenkin ja lepään, jos en muuta. Ihan kaikki ei ole olotilassa kyllä kohdallaan, mutta elättelen ainakin hataria toiveita siitä, että jos tämä ei tästä sen kummemmaksi räkätaudiksi pahenisi. Jatkan sipulin syömistä.

Ulkona kävin kuitenkin vähän tuossa päivällä, kaupassa oli pikkupakko käydä. Silloin oli aurinkoista ja suorastaan suloisen lämmin, joskin tuulinen päivä. Sellaisessa säässä oli hyvä käydä ulkona.

tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Tervetuloa sikaflunssa ja muut pöpöt!

Tää on taas niin tätä. Koulu alkaa syksyllä ja saman tien iskee kimppuun kaikki mahdolliset ja muutama mahdotonkin tarttuva tauti. Puolet opiskelijoista pärskii jo nyt, kuoroon liittyy muutama opettajakin. Nekin jotka ovat terveitä toistaiseksi, eivät ole sitä kauaa.
Vaan minkäs teet? Kurssit eivät anna paljon joustovaraa, tunneilla on oltava että saa välttämättömiä kotitehtäväpisteitä vaikka "virallista" läsnäolopakkoa ei olekaan. Kielten kursseilla sekin on, 70% tunneista on oltava paikalla. Lääkärintodistuksella saa ehkä olla pois tai sitten ei. Ja mistäs opiskelija lääkärintodistuksen saisi, opiskelijaterveydenhuollon lääkäreille saa aikoja aika huonosti, se edellyttää usein terveydenhoitajan vastaanotolle laahautumista klo 8 ja luultavasti muutaman tunnin odottelua, täysin riippumatta siitä millainen on olo ja mahdolliset kuumelukemat. Terveyskeskusten päivystyksistä ei kannata edes puhua.

Olen jo ihan varma, että kurkussani kaihertaa ja nenää kiusaa jokin. Tästä se alkaa...

Kantapäiden uusi elämä

Jo varmaan teini-iästä lähtien ongelmanani ovat olleet kantapäät. Ne kuivuvat, ne kovettuvat, niistä irtoaa ihoa sellaisina kivoina suikaleina, joita on hauska repiä irti (niin kauan hauskaa kuin repeämä ei mene liian pitkälle). Olen perin juurin laiska tekemään asialle mitään, rasvaus- ja raspausintoni ovat hyvin katoavaista sorttia ja teenkin niitä yleensä vain pakon edessä, silloin kun kantapäät ovat kertakaikkiaan niin kamalassa kunnossa etten kehtaa ottaa sukkia pois jaloistani yöksi.

Raspaustahan ei nykyisin kaiketi suositella, rasvausta enemmänkin, mutta kielloista huolimatta joskus teen peruspehmityksen kantapäilleni. Liotan ensin lämpimässä vedessä, kuivaan kevyesti pyyhkeellä, raspaan kaiken mikä irti lähtee, laitan jalan takaisin veteen, teen saman toiselle jalalle, laitan sen sankoon, jatkan ensimmäisen jalan kanssa, vaihdan jalkaa ja niin edelleen. Viimeisimpänä suoritetaan perusteellinen rasvaus. Tämä auttaa vähäksi aikaa. Toisinaan käytän suihkussa hohkakiveä, mutten tiedä onko siitä kovin suurta apua. Ehkä vähän.

Kiitos rakennekynsien, en voi enää harrastaa tuota kuivan ihon repimistä, koska näillä ei saa mitenkään helposti pienestä ihonriekaleesta kiinni. Tämä on ehkä ihan hyvä juttu, koska en ole suuresti vakuuttunut siitä, että se repiminen olisi mitenkään asioita parantavaa toimintaa. Yleensä sen jälkeen kantapohjat ovat kuin kynnöspelto.

Olen kokeillut erinnäisiä rasvoja kantapäihini, mutta sitä kerrasta kaiken pehmentävää ihmeainetta ei ole löytynyt. Nykyisin kokeilussa on Schollin jalkavoide, tarkoitettu nimenomaan kuiville kantapäille. Viimeksi kun kyselin tätä voidetta apteekissa, minulle esiteltiin uusin keksintö jalkojen pehmittämisen alalla: kantapääsuojat. Kyse on nilkkasukista, jotka on pätkäisty poikki puolesta välistä jalkapöytää, varpaat siis saavat olla vapaina. Kantapään kohdalla tämän sukan sisällä on silikoninen suoja. Esittelyn mukaan jo pelkästään tämän sukan käyttö öisin estää ihon kosteutta katoamasta ja siten vähentää kuivumista, mutta sitä voi käyttää myös voiteen kanssa. Ensin siis rasvaan kantapääni, sitten laitan suojan siihen päälle ja annan muhia yön yli. Suoja estää myös rasvaa tahriutumasta lakanoihin. Ei tämäkään miksikään hokkuspokkus-keinoksi ole osoittautunut, mutta kyllä kantapäät ovat tunnollisen käytön jälkeen jo vähän paremmanoloiset.

Vielä kun saisi samanlaiset suojat päkiöille, ei minun ongelmani pelkkiin kantapäihin rajoitu...

lauantaina, syyskuuta 05, 2009

Lauantain sirpaleet

On se sitten vaan kiva kun DI on kotona. Tuttuun tapaan kävimme tänään kaupungilla kaupassa. DI aikoo kokata kotona sekä tänään että huomenna. Huomenna on kuulemma tarjolla jotain kanaa, tänään pastaa ja kastiketta, josta en ole ihan selvillä, mitä siihen tulee. Sen näkee sitten.

Poikkesimme välipalalla jälleen Nordicissa. Testasin toistamiseen rapusalaatin ja voin vakuuttaa, että se on edelleen tasan yhtä hyvää kuin muistinkin. Ellei jopa parempaakin. Herkkunamia, sanoisin.

Kirjojen ostolakkoni on toistaiseksi pitänyt, sitä elokuussa ostettua Pohjolan prinsessat - kirjaa lukuunottamatta. Mainittava tosin on, että ostolakon piiristähän rajattiin pois kokonaan muun muassa Kaari Utrion kirjat. Tänään löytyikin Akateemisesta uusin teos, Vaitelias perillinen. Takakannen perusteella se vaikuttaa varsin lupaavalta teokselta, mutta toisaalta kaipaan Utrion keskiajasta kertovia romaaneja. Tämä uusinkin sijoittuu 1830-luvulle, samalle vuosisadalle kuin niin moni muukin kirja uudemmasta tuotannosta.

Myös toinen ostolakkoon lukeutumaton kirja on tilauksessa, nimittäin oppikirja sille venäjän kurssille, jolle kerroin osallistuneeni. Ensimmäiset tunnit olivat viime tiistaina. Onneksi osaan kyrilliset aakkoset jo pääpiirteissään, joten en ollut ihan pihalla.
Sen sijaan niiden kaikkien seitsemän eri s-äänteen merkkien muistaminen on vielä hakusessa. Olen lisäksi varma, että ääntämisen kanssa tulee vielä ongelmia. Osaahan ne äänteet (noin ja noin) yksikseen ääntää kyllä, mutta sitten kun ne ovat sanoissa, yhdessä muiden äänteiden kanssa niin ei siitä voi selvitä.

perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Vuokrasopimuksista ja kohtuuttomista pykälistä

Osuipa silmiin varsin hyödyllinen artikkeli kohtuuttomista vuokraehdoista ja siitä, mikä on huonoa vuokraustapaa.

Pikainen aamupostaus

DI todellakin kotiutui eilen, väsyneenä mutta voi sanoa että myös onnellisena. Reissu oli kuulemma ollut mukava mutta raskas. Joka aamu herätys oli suunnilleen kuudelta, kun kahdeksalta piti olla jo joko Nyssen internet-yhteydet kunnossa ja ovet auki tai sitten piti olla tien päällä menossa. Illat venyivät joskus puoliinkin öihin ja tätä tauotta viikon verran. Ihme jos DI simahti illalla kuin saunalyhty ja jatkoi unia vielä aamullakin.
Tuliaisiakin sain toki, yksi tosin oli sellainen, jonka tiesin jo etukäteen. Tiistaina DI soittaa lounasaikaan pikapuhelun Puolasta ja kysyy, että täällä olisi edullisesti tämmöinen Targusin läppärireppu, kiinnostaisiko. Koska päivittäisessä käytössä olevalle repulle on käytännöllisyys se kaikkein tärkein piirre, niin en osannut pelkän puhelun perusteella sanoa juuta tai jaata, joten homma ratkaistiin videopuhelulla. Näin repun ainakin jotenkin ja saatoin sanoa, että jos tuo muuten näyttää hyvin viimeistellyltä jne. niin tuo pois vain. Eilisiltana ihan livenäkin nähtäen se vaikuttaa ihan pätevältä kantosysteemiltä, mutten vielä täksi päiväksi ottanut sitä käyttöön. Liettuan tuliaisina sain meripihka-rannekorun.
Mutta tuliaisethan ovat vain tekosyy halata DI:tä vielä kerran!

torstaina, syyskuuta 03, 2009

Maailmankiertäjä on kohta kotona!

Hip-hip-jippii! DI on Nyssen kyydissä rantautunut jo Suomen kamaralle ja ovat ilmeisestikin päristelemässä kohti Tamperetta. Sain juuri tekstiviestin, että pari tuntia tai vähän reilu menee, niin ovat täällä. Ja minä kun olin siinä uskossa, että hän tulisi vasta joskus huomenna, myöhään. Ilmeisesti ajo läpi Baltian sujui nopsasti ja Tallinnassa olivat päässeet johonkin erikois-pika-alukseen, jolla ei montaa tuntia kesstänyt Suomenlahden ylitys. Niinpä DI on täällä peräti vuorokautta ennemmin kuin osasin odottaakaan.
Ihanaa!

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Voi paperisota

Kiitos vallitsevan laman, valaistusteollisuuden parissa työskennellyt siskoni jäi heinäkuun lopulla työttömäksi. Hän on nyt täyttelemässä IAET-kassan papereita ansiosidonnaisen saamiseksi ja sinnehän täytyy toimittaa kaikki mahdolliset selvitykset omaisuudesta, tuloista ja sen sellaisesta. Niin kuin esimerkiksi verotustiedot vaarin kuolinpesästä, josta siskolla on neljänneksen osuus.
Miten tämä nyt sitten minua koskee? No arvatkaa kelle ne kuolinpesien veropaperit kaikki tulevat? Minulle tietysti. Kaivelinpa sitten tänä iltana sekaisista arkistoistani siskon tarvitsemat paperit, jotka onneksi löytyivät kaikki. Kas kun se, että paperit ovat ehkä alunperin tulleet minulle, ei takaa sitä että ne minulta löytyisivät. Olen näet saattanut joitain papereita kiikuttaa Nukarille.

Mutta ymmärrän oikein hyvin, kun sisko sanoi mielessä käyneen melkein vastustamattoman kiusauksen ruksia papereihin, että ei, mitään omaisuutta tai maa- tai metsätaloustoimintaa tai edes siltä haisevaa ei ole. Olisi niin paljon helpompaa, tarvitsisi lähettää niin paljon vähemmän paperia, olisi niin monta kohtaa vähemmän, mikä voidaan ymmärtää tai tulkita väärin tai virheellisesti...

Vaan tuli tuossa vahingossa kehitettyä uusi termi: verolakana.
Perusversion verolakana on se veroehdotusläystäke, joka tulee joka kevät. Se puolen lakanan kokoinen paperihirviö, jos sen avaa auki, muuten noin ihmismäisen A4:n kokoiseksi taiteltu. Valitettavasti myös ainakin kiinteistöverotuspäätös tulee samanlaisessa lakanassa, joten termi ei siis yksiselitteisesti tarkoita tuota veroehdotusta.
Joka tapauksessa termi on kätevä. Jos sanoo minulle että tarvitaan kopio verotuspäätöksestä, niin vähän aikaa meikäläisellä ainakin hakkaa tyhjää kun en tiedä minkä näköistä lappusta oikein haetaan. Mutta jos siihen lisätään määre, että se verotuspäätös löytyy siitä lakanasta, niin heti tiedän mitä tarvitsee hakea.

Ai niin, tämä on muuten 801. postaus blogiin. Aika tuotteliasta, sanoisin. Sen kunniaksi tein otsikkokuvan, jollaista ei aikaisemmin blogissa ole ollutkaan, kas kun webbisuunnittelussa ja -toteutuksessa suosin yleensä minimalistista linjaa. Valokuva on ihan itse otettu ja kuva muuten ihan itse tehty. Käsi pystyyn joka tunnistaa valokuvan maiseman ja bonuspiste, jos tietää mitä siitä puuttuu (on muokattu pois). Epäreilu kysymys, koska tähän pystynee vastaamaan vain perheenjäsenet.

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Marusekin uusi menu


Iltatuntien jälkeen päätin käydä hemmottelemassa itseäni Marusekissa. Olin lentää pyrstölleni kun näin mainokset uudesta menusta. Ei muuta kuin urheasti sisään katsomaan, mitä on tapahtunut.
Menu ilmeisesti ei ole kovin paljon supistunut, en niin kovin tarkkaan perehtynyt siihen ja toisaalta en muista edellistäkään menoa ulkoa. Mutta noin yleisesti se ei ole kai ihan hirvittäviä uudistuksia kokenut.
Sushiannokset ovat pysyneet samannimisinä, mutta olen melko varma, että niiden koostumusta on hieman muutettu. Joissain annoksissa on nimittäin esimerkiksi kampasimpukka-nigireitä, joita mielestäni ei aikaisemmin ole saanut kuin erikseen tilaamalla. Tilaamassani Kawasaki-kokoelmassa oli mukana myös makeja, joiden sisällä oli jotain mätiä, sekin vaikuttaa uudelta idealta.
Ruokalistassa oli huomautettu, että wasabia ja inkivääriä laitetaan vähäsen vain, jos haluaa enemmän, voi sitä tarjoilijalta pyytää. Minä pyysin ekstramäärän inkivääriä ja sainkin sitä melkoisen keon. Nami! Wasabia sen sijaan oli vain pikkuinen rippunen, mutta toisaalta se kyllä riitti minulle ihan hyvin.
Mutta perussushi on pysynyt kyllä aivan yhtä hyvänä kuin ennenkin!

Päivän paras

Työkaveri määritteli juuri äsken Minttu Hapulin Siiveniskuja - blogin seksiblogiksi. Joko kaveri ei ole koskaan lukenut sitä, kuullut vain huhuja (vääristyneitä sellaisia) tai sitten ei kehdannut toiselle työkaverille tunnustaa lukeneensa feministiblogia, sikäli jos se nyt voidaan sellaiseksikaan määritellä.

Tiistain sirpaleet

Kas niin, tänään on sitten ensimmäiset luennot iltapäivällä. Alkavan koulun kunniaksi sääkin on erinomaisen syksyinen: sateinen, viileähkö, harmaa, märkä. Jalkakäytäviltä voi löytää isoja, lihavia ja kuolleita kastematoja. Yäksis.

Minun läppärirepun tekeleeni on osoittautunut hyväksi pitää selässä, mutta muuten vähän epäkäytännölliseksi. Tärkeitä ja tarvittaessa nopeasti esille saatavia asioita varten siinä ei ole mitään pientä sivulokeroa, jonne saisi nimenomaan lompakon ja nenäliinat. Ne saa aina kaivaa isoista lokeroista. Ja ei se mikään tilaihmekään ole, läppäri, laturi ja mikkikuulokkeet vievät ison osan koko repun tilavuudesta ja tuntuu mahdottomalta että sinne saisi niiden lisäksi vielä iskettyä A4-kokoisen ohuen kansion ja muistikirjan. Ilman läppäriä kyllä menettelee, mutta kun minä ajattelin sitä alkaa kantaa mukanani enemmänkin... Hirmu kivalta tuo reppu kyllä tuntuu selässä, sitä kantaa ihan mielellään vaikka olisi vähän enemmänkin painoa.
Harmittaa vähän, mutta minä en ala kiusata itseäni epäkäytännöllisillä asioilla. Tarttee katsella, millaisia reppuja löytyy kaupungilta. Mustat Samsonitet huutelivat jo houkuttelevasti Sokoksen hyllyilyä, niillä vain on hintaa joltisestikin. Tosin DI vihjaisi eräästä edullisemmasta eikä niin nimimerkistä, joka kuitenkin on yhtä laadukas kuin Samsonite. Muistaisi nyt vain sen nimen vielä.

SIlläkin uhalla, että DI:n nimi ja sitä kautta myös minun nimemi paljastuvat, on pakko mainostaa: Netti-Nyssen Euroopankiertueen blogi. Tuolla se DI menee, olivat eilen kuulemma Lodzissa, Puolassa. Jos aikataulut pitävät paikkaansa, Nyssen ja DI:n siinä mukana pitäisi olla kotimaassa perjantai-iltana. Toivoa sopii, tässä on jo vähän ikävä.
Reissusta löytyy muuten kuviakin.