perjantaina, lokakuuta 30, 2009

Opera-selaimessa haavoittuvuus

Tietoviikko uutisoi Operan kriittisestä haavoittuvuudesta, joka on löydetty ja Operan versioon 10.01 myös jo korjattu. Tiedot uudesta versiosta löytyvät Operan sivuilta ja Browser-sivulta löytyy linkki, josta voi ladata 10.01-version. Asennus on suht nopea ja jos valitsee upgraden, eivät selaimen asetukset häviä.

Itse käytän kotona Operaa lähes sataprosenttisesti, olen käyttänyt jo... ainakin 7 vuotta. Jotkin sivut ja palvelut kuitenkin ovat sellaisia, että ne toimivat paremmin Firefoxilla tai eivät ehkä toimi Operalla lainkaan. Töissä ja koulussa joutuu käyttämään Firefoxia, kummankaan koneilta ei löydy Operaa joko lainkaan tai sitten jokin iankaiken vanha versio.

torstaina, lokakuuta 29, 2009

Hervannan vesitorni

Hervannan vesitorni on paikka, jossa ilmeisesti useampikin yrittäjä on vuosien aikana pitänyt jonkinlaista kuppilaa, kapakkaa, pizzeriaa ja vastaavaa. Paikkahan itsessään on mitä hienoin, näkymää riittää pitkälle yli Tampereen. Valitettavasti torni vain on aika tavalla syrjässä ja mainostus on ollut kehnoa. Asuin vuosia Hervannassa enkä ollut lainkaan tietoinen, että vesitorniin ylipäänsä edes pääsee maisemia katselemaan, saati että siellä on ollut joitain ravintoloita. DI minulle tämän(kin) totuuden kertoi.

Nyt tornissa on taas uusi yrittäjä, siellä majailee pizzeria-kahvila-kebabbila Häränsilmä. Kävimme siellä tänään, minä siis elämäni ensimmäistä kertaa. Varoitan melkein tilaamasta pizzaa ainakaan, oli jokseenkin onnettoman makuista. Kahvia ja jotain pullantynkääkin oli tarjolla.
Maisemissa ei sitten ollutkaan valittamista, vaikka menimme sinne vasta illan pimennyttyä. Ravintolasta pääsee näköalatasanteelle, josta on tosiaan esteetön näkymä joka suuntaan. DI:llä on toivottavasti onnistuneita kuvia sieltä.

Huijattu

Kerrottakoon nyt alkuunsa, että meillä asuu sukkademoni. Se majailee joko pesukoneessa tai pyykkikorissa ja elättää itsensä syömällä meidän sukkia. Joskus se ehtii syödä koko sukan, joten meillä pyörii lauma parittomia sukkia. Joskus se ehtii vain vähän nävertää sukan kantapäätä tai päkiän kohtaa tai jostain muualta, minkä paljastavat sukkiin mystisest ilmestyneet reiät.

Niinpä saan olla ostamassa sukkia silloin tällöin. Viimeksi poikkesin Anttilassa, josta löytyy sopuhintaisia ja järkeviä sukkia. Viimeksi tosin löysin sieltä myösjotain nättiä: Line collectionin valkoiset sukat, joiden varressa oli nätti ruskea kukkakuviointi. Paketissa oli kaksi paria ja kun löysin heti oman kokoni 39-41, nappasin ne mukaani. Erottuisivatpahan ainakin meidän mustien sukkien armeijasta eikä DI voisi pihistää niitä itselleen (ei hän tosin sitä yleensä tee, koska minun sukat ovat liian pieniä hänelle).
Tänään sitten avasin paketin ja totesin, että joo, onhan tässä kaksi paria, on toki, mutta toinen pari on ihan valkoinen. Mitä hiivatin logiikkaa, luulet saavasi kahdet kukkasukat ja saatkin vain yhdet?
No, päätin kiskoa ne kukkasukat kuitenkin jalkaani. Joko jalkani on pienentynyt radikaalisti sitten viime näkemän tai Line collectionin mittakeppi on ollut mutkalla, mutta koon 39-41 sukan kantapää tuli pitkälle oman kantapääni taakse. Kengännumeroni on 40!

Eihän noita käyttää voi, kelvottomat ovat. DI:kin käyttää vain mustia sukkia, joten en voi muiluttaa noita edes hänelle. Ja niistä kukkakuvioista voisi tulla mutinaa, jos yrittäisinkin.
Kokonaisarvio sukkaepisodista kuitenkin on "hmph".

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Kynsiä ja kynsi-ideoita

Tässä lähikuva uusimmista eli tänään tehdyistä kynsistä. Nyt kynsiä vähän lyhennettiin, vaikka ne pitkät olivatkin ah, niin ihanat. On kuitenkin tunnustettava, että tätä kirjoittaessani näppistuntuma on hieman parempi kuin niiden sapelien kanssa.


Olen joka tapauksessa iloinen siitä, että löysin aikoinaan tieni nimenomaan Helena Suomisen kynsistudiolle. Sanoin tänään jo hänelle itselleenkin, että on hieno juttu kun hän keksii kaikenlaisia kivoja ideoita mitä minun kynsiini milloinkin tehdään, vaikka minulla itselläni onkin ideat vähän vähissä. Kuten nyt tämäkin design. Minun ideani olivat lähinnä valkoinen ja hopea. Siitä lähdettiin ja siihen lisättiin miltei mustaa violettia, vähän enemmän glitteriä ja valkoisia kuvioita.

Pohdin kynsi-ideoita työkaverini kanssa töiden lomassa ja kahden nörtin ideat tietysti olivat... no, omanlaisiaan. C++-koodia olisi vähän haastavaa kirjoittaa kynsiin. Binäärikoodi oli DI:n idea. Tai sitten kirjain per kynsi-metodilla NERD. Harmi että tester on liian pitkä sana, ei mahdu yhden käden kynsiin mitenkään. Sisäpiirivitsejä edustivat kirjainyhdistelmät WAS (Works As Specified) ja NEBR (Not Enough Business Reason).

Kiti-kiti-vali-vali

Varoitus: tämä posti ei sisällä mitään positiivista, ainoastaan turhaa kitinää, narinaa, valitusta ja vinkumista.

Sitä kuvittelee ihminen menevänsä ajoissa nukkumaan ja heräävänsä pirteänä. Totta kyllä, menin sänkyyn jo hyvissä ajoin ennen yhtätoista. Tosin ensin yskin puoleen yöhön asti. Sitten meni hermot ja onneksi astmalääke auttoi. Yskimiseen siis, ei nukkumiseen. En ymmärrä miksen saanut nukuttua vaikka yskiminen hellittikin. Ei minulla ollut edes mitään tähdellistä ajateltavaa, joka olisi nukahtamista häirinnyt.
Lopulta en tiedä, miten paljon nukuin ja miten paljon valvoin viime yönä. Joka tapauksessa väsyttää rutosti. Enkä pääse edes töistä suoraan kotiin päiväunille, koska heti töiden jälkeen on aika kynsistudiolle.

Alkusyksy on ihanaa aikaa, puissa on ruska, mutta on vielä lämmintä ja aurinkoista. Tämä loppusyksy sen sijaan on perseestä: märkää, sateista, mutaista, kylmää, tuulista, harmaata, pimeää, masentavaa ja kertakaikkiaan ällöttävää. Mahdolliset pakkasyöt tekevät asiasta vielä inhottavampaa lisäämällä cocktailiin jään ja liukkauden. Ja viime vuosien malliin tämä loppusyksy voi kestää hyvinkin vuodenvaihteeseen asti tai jopa sen yli. Jos edes tulisi lunta, se tekisi koko maisemasta vähän inhimillisemmän. Ja ei, sinä säähaltija-kuka-lienetkin, en tarkoita että ensi viikolla rumautat puoli metriä snögaa kerralla alas pilvistä ja toteat, että siinä olisi sitten koko talven lumet, jotka kuitenkin sulatat pois viimeistään marraskuun puolivälissä...

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Tietotekniikka ja venäjän kieli

Ei riitä, että kyrillinen kaunokirjoitus on edelleen piikki lihassani, vaan kun pitäisi pystyä tietokoneellakin kirjoittamaan kyrillistä tekstiä. Tulevia insinöörejä kun ollaan.
Windowsin näppäinasetukset voi helposti vaihtaa venäläisiksi, mutta siinä sitä sitten ollaankin kun näppäinjärjestys menee ihan sekaisin. Jos haluaa siis sen kirjaimen, joka vastaa suomalaista a:ta, täytyy painaa f:ää. Jos haluaa m:n, täytyy painaa v-näppäintä ja niin edelleen. Siitä ei kyllä suomalaisella tule yhtään mitään, ei ainakaan jos saatavissa ei ole fyysistä näppäimistöä, johon olisi merkitty ne kyrilliset kirjaimet. Voi harmi, kun nyt just ei kaapista löydy sellaista... Mielessä kävi jo kapeakärkisen merkkaustussin hankkiminen ja kirjainten piirrustelu omaan näppikseen, mutta hylkäsin idean. Ei se olisi helppoa sittenkään.

Onneksi länsimaisille tumpuille on keksitty pelastus: ASDF-näppäimistö! Tällöin kirjaimet siis pysyvät noin suunnilleen paikoillaan sen mukaan, mitä ne ovat lausuttuna ja a:ta vastaava kyrillinen kirjain löytyy luonnollisesti a-näppämen alta. Hieman siinä tietysti on eroja, kun venäjässä on sellaisia kirjaimia, joille meillä ei ole vastinetta ja toisin päin, mutta pääpiirteissään kuitenkin huomattavasti helpompi. ASDF ei kuitenkaan löydy Windowsista, vaan se täytyy erikseen asentaa. Tuolta linkittämältäni sivulta löytyy asennuspaketit ja ohjeet, itse sain vähän aikaa säätää, vääntää ja kääntää asetuksia, että sain sen toimimaan. Se toimii nyt kuitenkin.

Selaimet saa yleensä näyttämään kyrilliset kirjaimet kiltisti valitsemalla selaimen merkistöasetuksista (encoding) kyrillinen (cyrillic) tai unicode tai jotain sellaista. Itselläni ei ainakaan ole ollut ongelmia.

Vielä siihen kaunokirjoitukseen. Meillä on osa kurssin oppimateriaalista verkossa ja sieltä löytyy myös mahdollisuus opetella kaunokirjoitusta. Siellä on ihan videot siitä, miten mikäkin kirjain piirretään! Valitettavasti olen tässä jo muutaman viikon treenailut kirjoittamista ihan vain paperilla olevan mallin mukaan ja ollut olevinani hyvinkin tyytyväinen itseeni, mutta noita videoita katsellessani totesin, että piirrän osan merkeistä ihan väärin. Niin kuin nyt esimerkiksi х, joka vastaa meidän h:ta. Sitä ei piirretäkään samalla tavoin kuin meillä kauno-x:ää vaan ensin piirretään c väärinpäin ja sitten c oikein päin. Vähän niin kuin )(, mutta yhteen piirrettyinä. Ф:n piirtämistä en edes haluaisi harjoitella!

Vaan ei auta valittaa. Ensinnäkin tämä harjoittelu syö melkoisesti paperia, koska en viitsi ihan pienintä mahdollista präntiä nyhertää paperille. Tulee siis jotain käyttöä ainakin joillekin muistivihoilleni.
Toisekseen tuo harjoittelu on parantanut käsialaani muutenkin kuin vain kyrillistä tekstiä kirjoittaessani. Ei sitä kyllä olisi voinut paljon enää huonontaakaan...

maanantaina, lokakuuta 26, 2009

Vielä raiskauksista

Tämä on jonkinnäköinen jatko-osa edelliseen raiskaus-aiheiseen postaukseen.

Joka tapauksessa miehet ovat kovasti aktiivisia keskustelijoita näissä raiskausasioissa. Usein suhtautuminen on kuitenkin lähinnä tyyliä "Kyllä naisen olis pitänyt tajuta pitää itsestään parempi huoli", "Mitäs pukeutui niin viekoittelevasti?" tai vielä pahempaa: "Se huora halusi sitä kuitenkin", "Sai mitä ansaitsi". Jotkut huumoriveikot vetävät mukaan vielä "Kyllä mää vaan olisin onnellinen, jos joku nainen tulis ja raiskaisi mut, röhöhöö". Raiskaus ei ole paha juttu olenkaan, eijei.

Yllättäen keskustelun sävy muuttuu aivan päinvastaiseksi, jos raiskaaja onkin maahanmuuttaja.
Ai että, silloin ollaan kollektiivisesti loukkaantuneita naisen puolesta. Ei kukaan silloin muista noita äsken mainittuja kommentteja, silloin tapahtunut raiskaus on maailman hirvein ihmisoikeusrikos, jonka tekijää pitäisi saada laillisesti kiduttaa ja raiskata ja tappaa! Niin mielenkiintoisia rangaistusehdotuksia keskustelupalstoilla satelee mamu-raiskaajalle, että niihin on todella käytetty mielikuvitusta. Sadismi on lievä sana. Silloin, mutta vain silloin suomalainen, miehinen mies nousee kuvaannollisesti barrikadeille puolustamaan suomalaista naista.
Nyt raiskauksesta onkin tullut koko kansakuntaa järkyttävä rikos.

Ergo: valkoinen mies saa raiskata valkoisen naisen. Musta mies ei saa.
Valitettavasti valkoisen miehen raiskaama nainen on ihan yhtälailla raiskattu kuin jos asialla olisi maahanmuuttaja. Tämän miehet tuntuvat unohtavan liian usein. Ei värillä väliä ole ainakaan tässä tilanteessa.

Jotain järkevää elintenluovutuksen saralta

HS uutisoi otsikolla Lupaa elinten luovutukseen ei kohta ehkä tarvita. Eduskunnassa ollaan puuhaamassa lakimuutosta, joka sallisi elinten luovutuksen aivokuolleilta ilman erillistä elintenluovutustestamenttia tai omaisten lupaa. Ainoastaan jos tiedettäisiin aivokuolleen suhtautuneen kielteisesti elintenluovutukseen, näin ei tehtäisi. Ja lapset harkittaisiin tapauskohtaisesti, varmaan vanhemmilla olisi sanansa sanottavana. Luultavasti nykyiset elinluovutuskortit vaihtuisivat elintenluovutuksen kieltokorttiin.

Juttuhan on nyt niin, että käsittääkseni kaikilta kuolleilta ei niitä elimiä voida ottaa, tarvitaan aivokuollut ja sittenkin hänen pitäisi olla kudostyypiltään sopiva luovuttajaksi. Tällaisia tapauksia ei tule vastaan samaan tahtiin kuin teekkareita teknillisen yliopiston käytävillä. Sitten kun sopiva luovuttaja löytyisikin, on varmasti turhauttavaa todeta, että elintenluovutustestamenttia ei ole tehty, se ei ole sairaalassa mukana tai se on kadonnut ja omaisista ei saada ulos yhtään järkevää sanaa. Voi voi, ei voi auttaa.

Minä en rationaalisesti ajattelevana ateistina voi ymmärtää, miten joku ihminen voi olla niin sanoinkuvaamattoman itsekäs paskiainen, että vielä aivokuolleenakin haluaa pihdata elimiään, joilla ei haudassa tee enää mitään mutta joiden avulla jonkun toisen henki voisi pelastua tai ainakin elämänlaatu parantua roimasti. Aivokuolemasta ei voi toipua, se on menoa siinä vaiheessa ja kyse on ainoastaan siitä, milloin vedetään töpseli seinästä ja milloin kannetaan hautaan. Yksikään vainaja ei ainoatakaan solua enää tarvitse. Joten, miksipä niitä ei luovuttaisi sellaisille, joilla olisi mahdollisesti vielä iloa niistä elimistä? Miksi viedä niitä mukanaan hautaan tai krematorion uuniin? Miksi?

Tosin jos tällainen elintenluovutuksen kieltokortti tulee, niin sen pitäisi ehdottomasti tarkoittaa myös sitä, että tällaisen kortin haltija sitoutuu myös olemaan ottamatta luovuttettua elintä, vaikka hänen henkensä siitä riippuisi. Jos ei ole valmis antamaan mitään, ei tarvitse tulla hattu kourassa kerjäämään itselleenkään mitään.

Koekaniini

Sisko soitteli eilen ja kaiken muun puhuttavan seassa sanoi löytäneensä eilisestä Aamupostista ilmoituksen, jolla hyvinkääläinen lääkäriasema hakee migreenipotilaita lääketutkimukseen. Siskolla oli tietysti välähtänyt heti, että perheessähän migreenipotilas ja kertoi tästä minulle. Otin yhteystiedot ylös ja raapustelin jo eilen sähköpostia, että olisin kiinnostunut ja kerroin hieman itsestäni ja migreenistäni.
Tänään sieltä soitettiin heti kymmenen tienoilla, kyseltiin vähän lisää ja toivotettiin tervetulleeksi käymään. Menen käymään Hyvinkäällä 4.11., siellä ilmeisesti jututetaan lisää, otetaan verikokeet, annetaan ohjeet ja kun parin päivän päästä tulokset tulevat, he soittavat vielä ja antavat luvan lääkkeiden käyttöön. Tutkimus kestää pari kuukautta ja luultavasti joudun tuona aikana pitämään migreenistä, lääkkeistä ja sivuoireista päiväkirjaa.

Nähtäväksi jää, miten testattava lääke minun migreeniini vaikuttaa, onko siitä apua, miten paljon, onko sivuvaikutuksia ja niin edelleen. Kuten tuotta työkaveri totesi: testaaja on aina testaaja.

Sikaa säkissä

Minä en ole sianlihan ystävä. En minä sitä välttele, joulukinkku menee alas varsin hyvin; leikkeet, leikkeleet, makkarat, jauheliha kelpaavat nekin, vaikka niissä sikaa olisikin. Sen täytyy olla kuitenkin hyvin maustettua tai muuten vain pitkälle prosessoitua, sianliha noin sianlihana ei oikein maistu. Kokeiltu on joskus marinoitua ulkofilettä tai marinoimatonta kassleria ja ne maistuvat... sialle. En pidä.
Taustalla on tietysti henkimaailman juttujakin. Lihakarjatilan tyttönä kasvoin aikuiseksi naudanlihalla. Sikaa oli pöydässä jouluna ja makkaran muodossa, ei juuri muuten. En koskaan ajatellut asiaa sen enempää, liha on lihaa eli naudanlihaa. Joskus kanaa tai kalaakin. Kun muutin pois kotoa ja ensimmäisen kerran koulun ruokalassa oli tarjolla porsaanleikettä, olin tehdä ruokajonossa täyskäännöksen. Porsasta! Siis sikaa! Herran jestas, eihän sitä voi syödä. Ajatuskin sianlihasta lautasella tuntui epäilyttävältä, vaikka söin minä sitten kuitenkin. Hyvää se kuitenkin oli.

DI tietää minun sikavammani ja harvoin meillä sikaa syödäänkään. Jos ei ole nautaa, niin sitten on kanaa tai kalaa, ellei ole riistaa, äyriäisiä tai jotain muuta eksoottisempaa. Kerran DI on tehnyt aiemmin porsaankyljestä ribsejä, jotka muuten olivat todella hyviä. Harmi että niiden tekeminen vaatii aika tavalla nysväämistä eikä DI ole toiste niitä vielä tehnyt, satunnaisista pyynnöistä huolimatta. Siinä on sikaa sellaisessa muodossa, että minullekin kelpaa!

Tänään oli vuorossa toinen sikaruoka: chipotle-marinadissa yön yli lillunut possun sisäfile parmankinkkuun käärittynä ja sen kylkeen mustaherukkakastiketta ja -hyytelöä. Suhtauduin vähän epäilevästi tuohon ruokaan, vaikka se oli oikeastaan oma ideani. Halusin testata, onnistuuko DI tekemään sianlihasta toistamiseen sellaista ruokaa, josta pidän. Liha oli ok ja kokonaisuutena tämän päivän ateria oli suorastaan mainio. File oli ottanut pintaansa aivan tunnistettavasti marinadin makua (ja sehän on herkkunamia), parmankinkku oli estänyt sitä kuivahtamasta pahasti ja mustaherukka sopi tähän yhdistelmään loistavasti.

Jos DI onnistuu tekemään sellaista lammasta, josta pidän; sellaista hernekeittoa, jota suostun maistamaan; sellaista kahvia, jolle en irvistele ja löytää vielä sellaisen oluen, jota kykenen juomaan, niin voin julistaa hänet valtakunnan viralliseksi ihmemieheksi. Suhtaudun kuitenkin hyvin, hyvin skeptisesti asiaan, tämän päivän sikaepisodista huolimatta.

lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Uhrien syyllistämistä parhaimmillaan

Iltalehti uutisoi taas otsikolla "Jopa puolet raiskauksista olisi estettävissä". Pääpointtina jutussa on oikeustieteen gradu, jonka mukaan jopa puolet raiskauksista olisi voitu välttää, jos nainen olisi käyttäytynyt yleisesti hyväksyttävällä tavalla.

Täytyy sanoa, että ohhoh. Enkä ole ainoa. Maailma feministin silmin- ja Myytinmurtaja-blogit totesivat suunnilleen samoin.

Minä kumoan tuon väitteen puhtaalla maalaisjärjellä ja elämänkokemuksella. Miehet eivät käyttäydy yleisesti hyväksyttävällä tavalla. He juovat päänsä täyteen, sammuvat mihin sattuu eikä heitä raiskata. Jos eläisimme todellakin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, miehiä raiskattaisiin samaan tahtiin kuin naisiakin. Miehiltä voi ehkä lähteä lompakko ja puhelin, mutta se on materiaa ja helposti korvattavissa eikä kukaan tule sanomaan, että itsepä sitä varkautta kerjäsit.
Siis, koska huonosti käyttäytyviä miehiä ei raiskata, mutta naisia kyllä (ja heitä raiskataan vaikkeivät olisi juovuksissa vaan kotona pukeutuneita säkkiin), päästään tästä tulokseen: naisia raiskataan siksi, että he ovat naisia. Tässä on suomalainen tasa-arvo tänä päivänä.

Miehiltä pitäisi tasa-arvon nimissä odottaa myös yhtä lailla yleisesti hyväksyttävää käyttäytymistä. Raiskaus ei ole yleisesti hyväksyttävää käytöstä. Miksei miesten oleteta olevan raiskaamatta, mutta naisten oletetaan suojautuvan mahdollisilta raiskauksilta. Raiskaus ei ole mikään lumimyrsky, tulivuorenpurkaus, trombi, helleaalto tai muu luonnonvoima, jolta ihmisen tulee suojautua. Raiskaus on väkivallanteko, jonka toinen ihminen suorittaa tietoisesti niin tahtoen.

Yleensä näissä keskusteluissa vedotaan siihen, että kyllähän fiksut ihmiset lukitsevat autonsa ja ulko-ovensakin ja suojaavat muuten omaisuuttaan varkaiden varalta. Niinpä tekevätkin, mutta silloin puhutaan materiasta, tavarasta, omaisuudesta, ei elävästä ihmisestä. Niin hei, nainen ei ihan oikeasti ole tavara, nainen ei ole kenenkään omaisuutta, nainen on ihminen. Tavaraa ei haittaa, jos sen naamioi säkkiin ja lukitsee neljän seinän sisälle. Naista haittaa aivan helvetisti, voin kertoa. Tällaisen ajatusmallin päässä häämöttää burkha ja naisten ulkonaliikkumiskielto. Liioittelua? Ei muuten tasan ole.

Huolestuttavinta kuitenkin on se, että tällaisia ajatuksia naisen sopivasta käytöksestä liikkuu siis ihan poliisitasolla. Poliisin kuitenkin pitäisi olla se taho, johon voisi raiskattukin nainen luottaa ja turvata. Ei taida olla niin.
Jos poliisiin ei voi turvautua, on otettava oikeus omiin käsiin ja pistettävä jokainen raiskausta yrittävä runkvisti kylmäksi itse. Taidan vaihtaa takin taskusta huulirasvan ja heijastimen puukkoon ja pistooliin.

perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Älä toimi - päivä

Blogger oli aamusta heti jumissa. Yritin valokuvablogiinkin tehdä aamulla pienen pikapäivityksen, mutta milläs teet kun blogger huutaa ei-oota? Suosikkiblogini Herra Mäykynenkin oli pimeänä vaikka blogilistalla näytti päivittyneen. Perjantaiaamuisin tällaisen vastoinkäymiset nostavat verenpaineen epäterveellisiin lukemiin.

Töihin päästyäni ehdin juuri suunnilleen avata koneen ja erinnäiset softat kun jo paukahti koko talo pimeäksi. Sähkäkatkohan se, ilmeisesti ollut koko Hervanta ja osa muuta etelä-Tamperetta ilman sähköä. Sähköt kuitenkin palautuivat meille muutamassa minuutissa. Tiedä sitten, näissä toimistotiloissa pitäisi olla varageneraattorit kyllä ja toisaalta melko pian sähköjen katkettua syttyivät kyllä turvavalaisimet. Riittääkö generaattorien teho siis vain turvavalaistukseen, kestikö generaattoreiden käynnistys useampia minuutteja vai eivätkö ne toimi? No, mitään katastrofaalista ei kuitenkaan tapahtunut täällä, kunhan istuskeltiin ja ihmeteltiin hetki pimeässä.
Sitten tulivat valot ja jatkoimme istuskelua ja ihmettelyä valoisassa...

Tänään on keskustassa Tampereen valoviikkojen avajaiset ja kaupunki järjestää ilotulituksenkin. Mistään ei kuitenkaan oikein selviä että mihin aikaan tämä on. Luultavasti kuitenkin ennen puolta yhdeksää illalla. Ehkä menemme DI:n kanssa katsomaan.

Ahdistaako lähestyvä joulu? Tsekkaa kissaneitojen Iriksen ja Fernin joulukuusenkoristelu-tutoriaali.

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Osta kännykkä, saat joulusiivon kaupan päälle

Vihdoin jotain järkevää kännykkämarkkinoinnissa: osta kännykkä, saat joulusiivouksen kaupan päälle. TeliaSonera tarjoilee tällaista pakettia, valitettavasti en kuitenkaan löytänyt ehtoja mistään, joten en tiedä varmaksi, mitä koiria tähän mahdollisesti on haudattuna.

Joka tapauksessa kuitenkin ideana yksiselitteisen hyvä. Yleensähän erilaiset kylkiäiset ovat olleet jotain tavaraa, yleensä suht turhaa krääsää, ellei nyt just satu olemaan käyttöä esim. mp3-soittimelle, untuvatakille tai muulle tällaiselle. Turha tavara on sitten jäänyt lojumaan kaappeihin tai heitetty roskiin.
Siivouksesta sen sijaan ei tule turhaa tavaraa ja lisäksi se työllistää Suomessa enemmän kuin kiinalainen untuvatakki tai indonesialainen mp3-soitin. Ja kelläpä ei olisi tarvetta siivoukselle? Ja palvelu lienee aina ekologisempi vaihtoehto kuin tavara.

Kun oikein tarkasti miettii, minullahan ei ole ikiomaa kännykkää kuin se yksi vanha ja vähän jo heikkoakkuinen 6085... Siivouksen voisin ottaa joulun alla Nukarille, saisi siivousta koko rahan edestä, kun siellä sitä tilaa piisaa... *punoo lisää katalia suunnitelmia*

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Luomulaatikko

Bongasinpa netistä sellaisen yrityksen kuin Luomulaatikko. Lyhyesti: yritys toimittaa tamperelaisille (ja vähän muillekin) luomuruokaa kotiovelle kohtuulliseen hintaan.
Katselin jo puljun nettikauppaa, mistä löytyy yhtä ja toista mielenkiintoista. Mielestäni paras idea ovat nämä tuorelaatikot. Kyse on siis 5-6 kilon laatikosta, joka sisältää vähän kaikkea. On hedelmälaatikko, jossa on 5-6 kiloa erilaisia hedelmiä, vihannes-/juureslaatikko ja sitten yhdistelmälaatikko, jossa on sekä hedelmiä, vihanneksia että juureksia. Tosin säilytys näin kaupunkioloissa on vähän haastavahkoa. Löytyy nettikaupasta myös säilyviä tuotteitakin, on riisiä, pastaa, säilykkeitä, kuivattuja hedelmiä, mausteita ja vaikka mitä. Pesuaineitakin.

sunnuntaina, lokakuuta 18, 2009

Kynnet taas esillä

Tässä on edelliset kynnet, piti olla näin konservatiivinen ja silmillehyppäämätön väri ja design, koska näillä mentiin hautajaisiin. Pituutta sen sijaan jätettiin aika paljon.
Kuvanlaatu ei taas kestä päivänvaloa, otettu sisätiloissa E66:n kameralla.


Nykyinen malli taas ei ole konservatiivinen eikä huomaamaton, vaan sinimusta ja pituutta on näilläkin, huollossa ei itse asiassa lyhennetty lainkaan. Vielä näilläkin selviää joka koneella kirjoittamisesta ihan hyvin, mitä nyt joskus tulee lyöntivirheitä. Katsoo, lyhennetäänkö vielä seuraavallakaan kerralla...
Ja tässä näkyy myös tuo uusi puhelimeni.

lauantaina, lokakuuta 17, 2009

Ragu's Wok & Grill

Tammelantorin laidalla, Ilmarinkadulla sijaitseva malesialainen Ragu's on sellainen paikka, jonka aina jotenkin unohdan. Enhän ole siitä täälläkään kai maininnut mitään koskaan. Saankin hävetä syvästi, koska se on vallan erinomainen ravintola.

Nettisivujensa mukaan se on ainoa malesialainen ravintola Tampereella. Malesialainen keittiö jatkaa aika lailla samalla linjalla kuin kiinalainen, thaimaalainen ja muut sen suunnan keittiöt. Ragua ei kuitenkaan missään tapauksessa voi eikä saa sekoittaa tusina-kiinalaisiin tai -thaimaalaisiin ravintoloihin, koska se on varsin omaleimainen ravintola. Ruoka on hyvää, kasviksia käytetään paljon ja mikäli nettisivuihin on luottamusta, kasvikset ovat useimmiten paikallisia ja/tai luomukasviksia.
Kasvisannoksiakin löytyy listalta, valitsin itse tänään Nasi Goreng Telurin, paistettua riisiä kananmunalla ja kasviksilla. Itseäni vähän harmittaa kala- ja äyriäisruokien vähyys, listalla on tällä hetkellä ainoastaan yksi lohiannos ja yksi jättirapuannos. Viimeksi mainittu on kyllä herkullinen (kuten oli tämänpäiväinen kasvisruokakin, ei sen puoleen), lohiannosta en ole maistanut.

Ruokalistan tulisuusmerkinnät kannattaa ottaa ihan tosissaan, koska tulisia nuo ruuat todellakin ovat. Ei ole yhtään huono idea tilata aterian kylkeen jotain tarjolla olevista lassi-juomista. Sitä ei kannata juoda kuitenkaan etukäteen melkein loppuun, kuten minä tein...

perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Tosinainen ei erikoistehosteita tarvitse

Aina säännöllisin väliajoin joku julkku, mies tai nainen, ipisee mediassa siitä, miten kauhean epänaisellisesti suomalaiset naiset pukeutuvat. Viimeksi vuorossa oli Viivi Avellan.

Minä vain haluan ihmetellä ääneen, että minkä hemmetin takia naisellisuus mitataan ainoastaan korkojen mitalla, pakkelikerroksen paksuudella ja minihameen lyhyydellä? Miksi matalakantaiset kengät ovat aina auttamatta epänaiselliset? Mihin katosi luonnonkauneus, jota ei tarvitse meikeillä huijata esiin? Eikö se ole naisellista vai kustantaako kosmetiikkateollisuus näitä artikkeleita? Miksi naisellinen pukeutuminen on aina sellaista, mikä on tolkuttoman epämukavaa ja epäkäytännöllistä?
Voi tokkiinsa, pukeudunhan minäkin naisellisesti ja laittaudun. Tosin enimmäkseen vain silloin kun DI tilaa taksin ovelle ja taksi vie suoraan ravintolan ovelle ja ravintolassa ei tarvitse tehdä muuta kuin syödä siististi, näyttää kauniilta ja keskustella henkevästi. Kyllä silloin löytyy jalasta kymmenen sentin piikkikorot, koruja sieltä täältä ja hiuksetkin on hienosti laitettu, mutta niin kauan kuin joudun tarpomaan edes sen puoli kilometriä töihin jäällä, tuiskussa, tuulessa ja sateessa, niin pukeudun mieluummin järkevästi kuin naisellisesti, kiitos vain. Syyttäkää ilmastoa, älkää meitä naisia!

Ja minkä ihmeen takia naisellisuutta täytyy erityisesti korostaa? Eikö riitä, että on nainen? Ovatko naisellisuuden korostamisesta natkuttavat naiset itse jotenkin epävarmoja omasta seksuaalisesta identiteetistään? Eikö naisellisuuden perään kinuavien miesten hauras ego kestä ei-niin-naisellista naista? Ovatko he itse epävarmoja omasta mieheydestään ja sen takia naisten pitäisi pysytellä tiukasti pois siltä reviiriltä? Miksi naisen pitää yrittää olla jotenkin erityisen nainen? Eihän kukaan meuhkaa miesten miehekkyydestäkään? He saavat olla ties mitä fruittareita ja guidoja ihan rauhassa, ei kukaan siitä kitise. Miksei miehille vaadita pukupakkoa ja kiiltonahkakenkiä talvipakkasiin?

Minä ainakin lupaan tästä lähin tuntea oloni erityisen naiselliseksi virttuneissä verkkareissa, villasukissa ja DI:n vanhassa t-paidassa.

torstaina, lokakuuta 15, 2009

Vaateshoppailu on viheliäistä puuhaa!

Lähdin tänään töistä suorittamaan erinnäisiä tarvehankintoja. Loppuneiden kosmetiikkatuotteiden lisäksi listalla oli talvikengät ja jotain pitkähihaisia, mitä voisin käyttää nyt. Valitinhan jokin aika sitten, että minulta löytyy vain t-paitoja, toppeja ja sitten villapaitoja, joissa tarkenee -30 asteen pakkasellakin. Ei siis oikein mitään nyt käytettävää.

Aloitin talvikengistä. Ihme kyllä, hyvännäköisiä, fiksuja ja kohtuuhintaisia (noh, jos alle 150 euron hintaa pidetään kohtuullisena...) talvikenkiä löytyi vähän yhdestä jos toisesta liikkeestä. Kuitenkin kierrettyäni läpi Stockmannin, Andiamon, Mekan ja Kenkä-Repon tulos oli nolla. Kenkiä kyllä oli, muttei minulle sopivia. Kaikki kinnasivat jostain tai sitten ei ollut sopivaa kokoa tai jotain muuta harmia. Aloin olla jo todella tuskastunut. Sokos onneksi palkitsi, löysin sieltä mustat, nahkaiset, matalakantaiset talvinilkkurit ja vieläpä niinkin huokeaan hintaan kuin 90 euroa. Huokea ja huokea, mutta olin henkisesti valmistautunut maksamaan todellakin jopa sen 150 euroa kengistä, niin siihen nähdenhän nämä olivat suorastaan puoli-ilmaiset. Toivottavasti kestävät useamman vuoden, en haluaisi toistaa tätä pirun rumbaa ensi syksynä uudestaan.

Paitojen ostamisen kanssa kävi sen sijaan kehnosti. Stockmannilla kokeilin muutamaa mm. Globalin paitaa, mutta kaikissa oli jotain vikaa. Viime aikoina olen tehnyt parhaat paitaostokseni Moda Jokiselta, joka myy sellaista merkkiä kuin CPM ja siltä löytyy minulle sopiva XXL-koko ynnä kivoja paitoja. Marssin siis Jokiselle, mutta tällä kertaa jouduin pettymään todella karvaasti. Siellä ei ollut CPM:ää kovinkaan paljoa ja nekin mitä oli, olivat joko liian pieniä tai rumia, usein molempia. Napsin sieltä kuitenkin useamman erilaisen paidan sovituskoppiin, mutta yksikään niistä ei lopulta ollut mieluinen.
Yhtä vaaleata, pehmeätä neuletakkia mietin pitkään. Se olisi ollut ihan just sopiva ja kiva, mutta kun se oli 100% polyesteria. Jos hinta olisi ollut jossain 20 euron korvilla, olisin ehkä ostanut sen, mutta hinta oli 40€, niin ajattelin sen olevan liikaa neuleesta, joka todennäköisesti hiostaa ja ainakin nyppyyntyy kevääseen mennessä. Jouduin poistumaan siis tyhjin käsin.
Epätoivoni määrää kuvasti se, että menin Haloselle. Se on perinteisesti kauppa, josta ei meikäläinen löydä mitään, joka a. sopisi päälle edes puoliksi b. maksaisi vähemmän kuin kuukausipalkkani (okei, lievää liioittelua, mutta idea varmaan tuli selväksi?). Yllättäen löysin sieltä yhtä ja toista sopivankokoista ja -näköistä sovituskoppiin raahattavaksi, mutta kaikki taas jouduin hylkäämään epäsopivina, huonosti istuvina tai muuten vain kelvottomina. Melkein luovutin jo, mutta sitten kierrellessäni osui silmään eräs vaalea Kaffen trikoopaita, jossa oli kiva painatus edessä. Ja se sopi minulle aivan täydellisesti! Jopa lompakolle, hintaa oli vaivaiset 25 euroa! Harmi etten löytänyt samalta merkiltä mitään muuta sopivaa, mutta edes tämä yksi paita oli tuloksena muutaman tunnin kaupoissa juoksentelusta.

Paula Oksmanin tauluja

Osuin eilen ohikulkumatkalla Keskusgallerian ikkunan eteen Kyttälänkadulla ja olihan taas pakko poiketa sisällä katsomassa. Siellä on parhaillaan Paula Oksmanin näyttely. Että joku vielä nykyaikana maalaa tuollaisia klassisia asetelmia! Ne olivat upeita, aivan mahtavan upeita. Todella kauniita ja niin realistisia, että tuntui kuin sipulitauluja katsellessa olisi alkanut silmiä kirveltää.

keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Päivän sirpaleet

Minulla on uusi rakkaus. Eijei, käpälät irti DI:stä, se kokkaa edelleen minulle yksinoikeudella. Kyse on taas uudesta puhelimesta. Vaihdoin tuon jo yli puoli vuotta käyttämäni E66:n nyt uudempaan ja hoikempaan, mustaan E55:een.
Uusi luurini on pieni, tyylikäs, sitä on helppo käyttää, kunhan ensin tottuu siihen half qwerty-näppäimistöön, joka on kyllä hyvä idea, mutta vaatii hieman tutustumisaikaa tavalliseen T9-näppäimistöön tottuneelta. Jos vaihdan jossain vaiheessa takaisi T9:iin, tulen luultavasti repimään hiuksia päästäni näppäimistön takia. Ja ominaisuuksiahan tässä riittää, kaikenlaista löytyy. Kamera tosin on kehnonlainen 3.2 megapikselin viritys, harvoissa E-sarjalaisissa taitaa vielä nykyäänkään olla kovin kummoista kameraa, nehän ovat pääasiassa yrityspuhelimia. Kalenteri on hyvä, profiilit saa ajastettua, musiikkisoitinkin on ihan kelvollinen ja mikä parasta, tähän sopii 3,5 millin kuulokeblugi, toisin kuin E66:een.
Mutta vähän totuttelua vaatii siirtyä slide-puhelimesta tavalliseen. Yhtäkkiä näppäimiä ei saakaan lukkoon vain sulkemalla sliden. Eikä puheluun voi vastata avaamalla sliden eikä lopettaa puhelua sulkemalla sen...

-----
Kävin tänään lääkärissä, kyse oli nyt kurkku-/korva-/nenä-erikoislääkäristä, jolle yleislääkäri minut siis lähetti löydettyään poskiontelokuvistani varjostumaa ja jotain polyypin näköisiä juttuja. Erikoislääkäri katsoi nenän, kurkun, korvat ja kuvat, kyseli ja mietti ja lopulta määräsi minut tietokonekuvaan TAYSiin. Kutsu kuvauksiin tulee tässä joskus. Ei lääkäri nykyisillä tiedoilla osannut sanoa että onko siellä polyyppi vai ei ja että mikä nyt oikeasti on vialla, kun yskittää ja tuhistaa. Kuvausta odotellessa siis.

-----
Nyt on löytynyt Ford Fusion, joka kelpaisi DI:llekin: 2010 Ford Fusion ja Fusion Hybrid. Kieltämättä kyllä ihan kivannäköisiä, mutta ei noilla ole kyllä ulkoisesti mitään yhtenevää nykyisen Fusionin kanssa.
Katselin tuossa noita featureita, niin tuo Blind Spot Detection System ainakin kuulosti ihan kätevältä. Parkkitutkakin on varmasti kiva juttu, mutta ei se kyllä mikään uusi keksintö ole... No, ehkä niitä ei ole aiemmin saanut Fordeihin ja voihan olla että se tulee uudessa Fusionissa olevaan vakiona.

-----
Avaruutta on tutkittu 50 vuotta. Sen kunniaksi netistä löytyy Aurinkokunnan kartta, johon on merkitty kaikki tutkimussatelliitit sun muut, jotka on lähetetty tutkimaan eri planeettoja ja niiden kuita.

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Päivän pieni piristys

Lähikaupassamme on töissä yksi todella sympaattinen nuori myyjä. Kaikki myyjät siellä ovat pääasiassa kohteliaita ainakin suurimman osan ajasta, mutta tämä myyjä on sitä ihan erityisesti. Aina tulee kaikki "Kiitos", "Ole hyvä" ja kyseisen myyjän tavaramerkki "Hyvää päivänjatkoa/viikonloppua/tms" ja tietysti hymyn kera.
Vaikka olisi ollut huonompikin päivä, ei tuosta kaupasta voi poistua mököttäen, jos tuo myyjä on ollut kassalla.

Kiitos Helapuiston K-Marketin Jenni!

Pihalla populaarikulttuurista

Joskus sitä vain tuntee olevansa pihalla kuin naapurin pärekatto, kun tulee puhe populaarikulttuurista. Viimeisin tällainen tuntemus tuli lukiessani netti-Hesaria, jossa kerrottiin Kari Peitsamon julkaisseen 55. levynsä.
Opin vasta pari vuotta sitten, että Kari Peitsamo on joku. Olimme DI:n kanssa jossain ravintolassa ja DI vinkkasi yhtäkkiä minulle, että hei kato, tuolla on Kari Peitsamo. Kysyin ihan viattomana, että kuka on Kari Peitsamo. Ihan totta, en ollut koskaan kuullutkaan Kari Peitsamosta! No, opin tuolloin, että Peitsamo on laulaja.
Mutta että 55 levyä julkaissut yli 30 vuoden aikana! Suomen mittakaavassa tuo on jotain todella suurta, luulisin. Ja silti en ole kuullut ikinä pihaustakaan kyseisestä miehestä. Kukaan kaverikaan ei ole koskaan kertonut ostaneensa Peitsamon levyä tai käyneensä keikalla. Tekeekö Peitsamo siis jotain äärimmäisen "vaikeata" vaihtoehtomusiikkia vai miten olen pystynyt olemaan näin pimennossa?

Ei Peitsamo ole ainoa tapaus, josta en tiedä. En ole koskaan katsonut Twin Peaksia. En tunne Michael Jacksonilta tai Madonnalta kuin muutamia harvoja kappaleita. En tunne juuri nimeksikään 80-luvun musiikkia, aikaisemmista vuosikymmenistä puhumattakaan. En ole koskaan katsonut Alivaltiosihteeriä tai juuri mitään scifi-sarjoja. Juice Leskisestä tulee mieleen ainoastaan vanha juoppo ja joululaulu Sika. Eppu Normaali, Tuomari Nurmio, Pelle Miljoona, Popeda, M.A. Numminen, Veli Puolikuu on kaikki sellaisia nimiä, että jotenkin ne liittyvät musiikkiin, mutta siinäpä se sitten onkin. Muutama vuosi sitten en edes tiennyt, että mikä ihmeen vitsi se "Soittakaa Paranoid" oikein on. En pitänyt Matrixista enkä ole sen kahta jatko-osaa edes nähnyt.

Edellisestä huomaa varmasti, etten juuri katso televisiota enkä kuuntele radiota, en ole koskaan kovin innokkaasti tehnyt kumpaakaan. Onneksi en kuitenkaan liiku sellaisissa piireissä, joissa tulisi kovin hyvin näitä aihepiirtejä osata, että pystyisi ottamaan osaa keskusteluun. Telkkarin ja radion sijaan olen käyttänyt kaiketi suurimman osan ajastani lukemiseen ja viimeisen 10 vuoden aikana nettisurffailuun. Niinpä osasin kertoa DI:lle vaikkapa sen, miksi on olemassa vihreätä parsaa ja valkoista parsaa ja miksi valkoinen parsa on kalliimpaa. Tai sen, mitä hevosia käytetään raviurheilussa ja miksi. Tai vaikkapa sen, kuka oli Eleanor Akvitanialainen.

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Värikollaasit toisessa blogissa

Alan olla kohta blogiriippuvainen, sillä perustin eilen uuden blogin: valokuvablogin! Jatkossa sinne tulevat nuo kaikki kollaasihaasteosallistumiset, kuten tämän viikon sitruunankeltainen.

Maanantain sirpaleita

Tajusin tänä aamuna, että vaatekaapistani löytyy t-paitoja ja villapaitoja, muttei juuri mitään kevyempää pitkähihaista. Tilipäivän saapuessa joudun siis lähtemään vaateostoksille.
Myös järkevät talvikengät ovat ostoslistalla, onneksi olen parit hyvät kandidaatit jo bongannut keskustan kaupoista. Nyt jalassa olevat korkeakantaiset ja lämpimät Clarksit toimivat niin kauan kuin ei tarvitse kävellä kovin paljon tai ei ole lunta tai jäätä.

Työpaikalla on hulina menossa. Huomenna muutamme uusiin tiloihin. Tässä vaiheessa huomaan, miten hieno asia on että olen ollut töissä vain vähän yli vuoden: minulla ei ole työpisteessäni tavaraa juuri nimeksikään. Tuossa vieressä työkaveri täyttää jo kolmatta muuttolaatikkoa, minun tavarat taitavat mahtua yhteen laatikkoon vaikka pakkaisin siihen littunäyttöni ja läppärin tykötarpeineenkin. Huomenna pitäisi tulla muuttofirman kantamaan noita.
Jutun bonus on se, että muutamme nyt huomenna samassa rakennuksessa toisiin tiloihin, mutta ne ovat väliaikaiset tilat ja joskus muutaman viikon tai muutaman kuukauden (aikataulut ovat aina vähän venyviä) kuluttua muutamme taas! Sillä kertaa ihan toiseen rakennukseen, työmatkani pitenee ainakin 200 metriä, mikä tarkoittaa suunnilleen 50% lisäystä työmatkaa. Eikö olekin hirveätä?

Pelkäsin vilustuneeni lauantaina pahemman kerran, mutta eilisen pienen nuhanpoikasen onnistuin välttämään villasukilla, valkosipulilla terästetyllä spagettikastikkeella ja viskitilkalla. Yskä ja nuha eivät ole kuitenkaan vielä hellittäneet, joten täytynee jättää lääkärille soittopyyntö ja kysyä, että mitä sitten. Lauantaina kuitenkin päättyi antibioottikuuri. Olen kohta köhinyt ja tuhissut kuukauden verran, joten jotakin tälle on nyt tehtävä. Saanen lähetteen nenä-/korva-/jokin-erikoislääkärille ja ilmeisesti niitä löytyneitä polyyppeja aletaan nyt metsästää. Lueskelin jo netistä että ainakin nenässä olevia polyyppeja voidaan hoitaa lääkkeellisesti tai leikata/polttaa pois, mutta saa nähdä mitä näille tehdään, jos ne ovat kerran poskionteloissa tai jossain siellä.

Migreenikin yrittää vaivata. Olen keväästä lähtien ollut syömättä estolääkityksenä käyttämääni bisoprololia eikä migreeni ole varsinaisesti pahentunut. Tosin tuossa alkusyksystä varsinkin migreeni oli lievää, mutta sitä oli usein, melkein viikottain. En itse oikeastaan edes huomannut sitä, otin vain lääkkeet joka kerta kun alkoi vähänkin juilia päätä. Se meni sillä ohitse ja kaikki oli taas hyvin. Vasta katsoessani reseptiä ja sitä, miten usein olen joutunut lääkkeitä ostamaan, tajusin että varsin reilusti olen noita joutunut käyttämään.
Taisin siskolle uhata jo ääneenkin, että täytyy varmaan jutella lääkärin kanssa asiasta ja katsoa että aloitanko bisoprololin uudestaan vai katsotaanko jotain muuta estolääkitystä. Migreeni taisi kuulla sen, koska se katosi sen jälkeen eikä päätä ole särkenyt ennen kuin eilisiltana ja tämä taas johtuu 99% varmuudella samoihin aikoihin alkaneista kuukautisista. Ehkä nyt vielä katson, että miten se käyttäytyy jatkossa.

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Tinneri on harvennuksen poistava luonnontuote


Luoja että olin nauraa itseni tärviölle nähdessäni tämän mainoksen Facebookissa. Se mainostaa, tai siis yrittää mainostaa Nuform-laihdutuspilleriä. Ja käännöskin on melkein oikein.

Oodi kokkaavalle miehelle

Kokkaamisesta innostunut ja sen osaava mies on arvokkaampi kuin painonsa kultaa, ihan riippumatta siitä, miten paljon elopainoa löytyy.

Tulin eilen hamsterinäyttelyistä kotiin seitsemän aikoihin illalla. Päivä oli ollut pitkä, aamulla lähtö oli jo ennen viittä ja päivän aikana olin syönyt vain mukanani olevia välipaloja ja paluumatkalla voileivän Jalasjärven ABC:llä. DI oli luvannut ostaa minulle jotain ruokaa illaksi kun tulen. Ilmoittelin matkan päältä arvioitua tuloaikaa, kuten olin luvannut.
Avatessani vihdoin kotioven vastaan tulvahti jo eteiseen asti nenää hivelevä tuoksu. DI siellä oli kokkauspuuhissa ja ruoka viittä vaille valmista. Tarjolla oli pihvi ulkofileestä, jonkinlainen pippurikastikkeen tapainen ja chipotle-perunoita. Vaikka DI sanoi ettei kastike väärään aikaan loppuneiden aineksien takia ollut kovin kaksista, niin minä pidin siitä kovasti. Sitä oli maustettu jollain chilikastikkeella ja se maistui jännän makealta. Chipotle-perunat ovat DI:n bravuuri lisukkeista ja myös pihvit olivat loistavia mediumeja, aivan taivaallisen mehukkaita.

Tuo ulkofile on jännittävä asia. Naudanlihasta sisäfile lienee se arvostetuin osa, ainakin se on kallein ja jos halutaan tarjota jotain todella hyvää, valitaan usein sisäfilepihvi. Suomalaisen sisäfileen kilohinta taitaa olla jo miltei joka paikassa 50 euroa tai enemmänkin enkä tiedä saako ulkomaistakaan juuri sen edullisemmin.
Ulkofile on helposti puolet halvempaa, mutta minä en kyllä osaa kuvitella parempaa pihviä kuin DI:n ulkofilepihvit. Ulkofileestä paistettu pihvi on loistavan makuista, rakenteeltaan mureata ja pehmeätä ja erittäin mehukasta, varsinkin jos liha on hieman marmoroitunutta. En tiedä sisäfileestä, mutta minä en tarvitse ulkofilettä parempaa lihaa.

Tänään vuorossa oli spagettia tomaatti-jauhelihakastikkeessa. Yksinkertaista, mutta ah, niin herkullista. Harmi että se oli niin täyttävää, olisin voinut syödä sitä kolme lautasellista.

perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Mainostus blogissani on kielletty tästä päivämäärästä lähtien

Jatkossa tulen poistamaan kyselemättä kaikki sellaiset kommentit, jotka haiskahtavat piilomainonnalta. Tänne on pari ihan asiaanliittyvää kommenttia tullut tässä syksyn mittaan, mutta kommentoijan kotisivuksi on laitettu suora linkki jonkin firman kotisivulle. On mainostettu rakennekynsisivustoa ja silmien laserleikkauksia Hamsteriblogissa.
Jos sinulla ei ole henkilökohtaista kotisivua tai blogia, ole kiltti äläkä laita URL-kenttään mitään. Sirpale kiittää.
Linkkivinkkejä saa toki antaa, mutta kerrothan mitkä ovat omat suhteesi kyseiseen sivustoon/firmaan/palveluun. Loppukädessä minä kuitenkin päätän, mitkä kommentit poistan epäasiallisina.

Joskus sitä vain on iloinen että viikko on ohitse

Eivät maanantait kovin pahoja ole, perjantait ovat. Tämä tietysti johtuu siitä, että perjantai on viikon ainoa päivä, jolloin täytyy heti aamusta kingetä koululle. Se tarkoittaa herätystä klo 6.45.
Joka perjantaiaamu saan taistella ensin kännykän herättäessä sitä mielihalua vastaan, että jäisin sänkyyn nukkumaan. Kun koulussa kuitenkin luulevat minun olevan töissä ja työpaikalla olettavat minun olevan koulussa, niin kukaan ei oikeastaan kaipaisi minua vielä muutamaan tuntiin, eihän? Toinen taistelun paikka on sitten kadun varressa. Lampsinko kiltisti bussipysäkille odottamaan koululle menevää bussia vai mitä jos sittenkin kävelisin suoraan töihin?

Yhtä ilmiötä olen kovasti ihmetellyt. Jos nukahdan yhdeltä ja herään kahdeksalta seitsemän tunnin yöunien jälkeen, olen kyllä vähän väsynyt, mutta se menee päivän mittaan ohitse. Jos nukahdan puolilta öin ja herään seitsemältä, edelleen nukuttuani seitsemän tuntia, olen koko päivän horroksessa kuin tammihiiri talven yli. Migreenikin iskee helposti. Aikainen aamuherätys ei todellakaan sovi minun elimistölle.

Tänään kuitenkin taistelin itseni ylös sängystä ennen seitsemää ja meninpä vielä kiltisti koulullekin. Kaduin sitä syvästi, koska tuntien harjoitustehtävän aiheena oli ohjelmointia assemblyllä! Osaan sitä juuri sen verran, että ruuvit päässä kiristyvät välittömästi kun vain ajattelenkin aihetta ja siihen osaamiseni suunnilleen loppuukin. Onneksi kurssilla ei kuulemma tämänpäiväisen harkan jälkeen tule kovinkaan paljon assemblyä. Ei tänään silti paljon naurattanut.

torstaina, lokakuuta 08, 2009

Joulu tulee, oletko valmis?

Kulutusjuhla-blogiin on merkitty jo löytyneeksi ensimmäiset jouluruuat ja -krääsät kaupoista.

I'm dreaming of a white Christmas...

Jotenkin penseästi kyllä suhtaudun nyt.

Привет!

Tiistai-iltana oli taas venäjän tunti. Tällä kertaa aloimme harjoitella kyrillisten aakkosten kirjoittamista kaunolla. Sehän se vasta puuhaa on, olo oli kuin ala-asteella: "Opettaja, opettaja, miten tää piirretään?" Ja opettaja kiertää tietysti luokassa vahtimassa kun me raapustamme sanoja paperille: "Tuossa pitäisi olla selvempi koukku ja tuon mennä alemmas ja muista vetää к:n viiva ihan perusviivalle asti".

Eikä se kirjoittaminen vielä mitään, mutta kun siitä pitäisi saada selville mikä koukero tarkoittaa mitäkin kirjainta! Painokirjaimena т on ihan t:n näköinen ja se lausutaankin t:nä, mutta kaunokirjoituksessa pieni т kirjoitetaan suunnilleen kuin pieni m. Д on painettuna vaikeannäköinen häkkyrä, kirjoitettuna iso Д on kuitenkin ihan samanlainen kuin meidän iso kauno-D. Mutta pieni д on kaunolla kirjoitettuna samanlainen kuin meidän pieni g!
Ja sitten pieni и on aikalailla samanlainen kuin pieni м, joka on siis vähän erilainen kuin pieni т ja toisaalta taas helppo sekoittaa myös ш-kirjaimeen, mutta м erotetaan muista kirjaimista pienellä koukulla.
Mutta hauskaa tuo venäjän kirjoittaminen kyllä on. Antaa vähän haastetta.

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

Virallinen tiedote

MikroPC:n uutisista löytyi juttu, jonka mukaan yhdysvaltalaisten bloggarien tulisi selvittää julkisesti kaikki materiaaliset sidoksensa, ts. heidän tulee kertoa, jos he saavat tuotelahjoja tai palkkaa yritykseltä, jota tai jonka tuotteita he käsittelevät blogeissaan.

Tehtäköön nyt siis tämä selväksi kaikille lukijoille.
Blogini ansiosta en ole saanut miltään taholta minkäänlaisia raha- tai tuotepalkkioita tai hinnanalennusta tuotteista tai palveluista. Kaikki suositukset tai epäsuositukset, joita olen tässä blogissa antanut, ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni, joita ei ole sponsoroitu miltään taholta.

Rahapalkkani saan firmalta, jonka nimeä en paljasta suoraan ja jonka tuotteista tai palveluista en ole blogissani puhunut.

Avomieheni sidoksista ja hänen saamistaan mahdollisista palkkioista tai hinnanalennuksista en ole tietoinen eivätkä ne tähän blogiin liity millään tavoin.

Jään kuitenkin kuulolle, jos esimerkiksi Gastropubien ketju tai Ford haluaa tehdä kanssani sponsorisopimuksen. Tästä tiedotetaan sitten erikseen. Ei kannata ehkä pidätellä henkeä sitä odottaessa...

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Palaverisuunnitelmia

Satuinpa saamaan kesken työpäivän sähköpostiini (sentään henkilökohtaiseen, ei työpostiin!) DI:ltä mailin, että on suorastaan harmillista, kun kaikki neukkarit on varattu eikä voi mitenkään pitää kesken päivän sellaista kahdenkeskistä syväluotaavaa pikkupalaveria. Ei hetkeen ollakaan palaveroitu. Miten tähän voisi vastata?

Se on helppoa: varaa illaksi puolentoista tunnin kokouksen kotiin, tallentaa sen puhelimeensa kalenteriin ja lähettää kalenterimerkinnän vielä DI:nkin kännykkään. Eläköön tietotekniikka!

maanantaina, lokakuuta 05, 2009

Fusi- eikun siis tuhkanharmaa kollaasi

Periferialife-blogissa on taas viikon kollaasihaaste, tällä kertaa värinä on tuhkanharmaa. Taas näitä huonosti speksattuja haasteita, tuhka kun voi olla melkein valkoista tai sitten lähellä hiilenmustaa, valitse siitä sitten... No, minä valitsin kaikki sävyt siltä väliltä. Ja mikäpä parhaiten taipuu harmaan sävyihin kuin jo muutenkin hopeanharmaa Fusion?

Kuva suurenee taas klikkaamalla.

Punkteeraus vältetty

Lääkäri soitteli tänään niiden torstaina otettujen poskionteloiden röntgenkuvien takia. Tarvetta punkteeraukseen ei ole, luojan kiitos! Sen sijaan vasemmalta puolelta löytyi jonkinlaista... jotakin? Ilmeisesti polyyppi tai jotain sinne päin.
Jos tämänkertainen poskiontelontulehdus mene ohitse tuolla antibioottikuurilla, saan lähetteen nenä-/korvalääkärille ja katsotaan sitten, mitä ideoita sieltä löytyy.

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Rojunhallintahyökkäys

Luinpa tuossa päivänä muutamana Kemikaalikimara-blogista tekstin, joka oli otsikoitu "Kolmannes kodin tavaroista turhia". Masentavaa, eikö totta?

Itse olen jo vuosia yrittänyt rajoittaa ainakin koriste-esineiden ostamista, koska tiedän että jos sortuisin joka kerta kun näen jotain kaunista, hukkuisin kohta kaikkeen turhaan. Muutamat koriste-esineet ovat kuitenkin läpäisseet seulan ja ne saavatkin olla, mutta kun sitä rojua on ihan liikaa jo muutenkin. Kaikenlaista "tätä saattaa tarvita joskus"-tavaraa.
Ja toisaalta keljuttaa heittää käyttökelpoista tavaraa hukkaankaan. Tietysti voisi yrittää hyödyntää kirpputoreja ja Huuto.nettiä, mutta laiska ei jaksa lähteä raahaamaan tavaroita kirpputorille asti ja toisaalta epäilen, miten paljon huuto.netissä saa tavaraa kaupaksi. Siellä on niin paljon kaikenlaista tarjolla, että sinne hukkuu sekaan ja lienee suoranainen onnenkantamoinen, jos joku sattuu huutamaan myymäsi tuotteen. Ja vielä kun ei haluaisi sitä käyttökelpoisia, ehjiä tavaroita ihan polkuhinnallakaan myydä. En ole kokeillut myydä huuto.netissä mitään, muutaman kirjan olen sieltä ostanut.

Kirjoista lieneekin helpoin aloittaa rojun poistaminen. Blogin lukijat ottakoon yhteyttä (marinka79@gmail.com tai henkilökohtainen maili, kuka sen osoitteen tietää), jos jokin näistä kirjoista kiinnostaa. Ilmaiseksi lähtee, postikulut voit joutua maksamaan, jos paljon kirjoja haluat. Kaikista kirjoista voi kysellä lisätietoa.

Romaanit
Goodall & Monson: Palatsipäiväkirja
Guillou: Pohjoinen valtakunta (pokkari)
Guillou: Vägen till Jerusalem (pokkari)
Hirvisaari: Kruununpuisto
Hirvisaari: Myrskyn edellä
Huilaja: Yksikätinen
Kivi: Die Sieben Brüder
McCaig: Rhett
Mitchell: Paratiisisaari
Murasaki: Genjin tarina 3
Murasaki: Genjin tarina 4
Oranen: Huviretki
Sewell: Black Beauty (pokkari)
The Diary of Lady Murasaki
Toijanniemi: Äitinsä tytär
Tolstoi: Anna Karenina (engl.)
Tuominen: Mariaana, Vantaan tytär
Vuorinen: Kristian siviilipalvelusmiehenä
Vuorinen: Kristianin teinivuodet

Hevostietokirjat
Aaltonen & Koivula: Cappuccino - kenttäkilpailun aakkoset
Ball: Häst- och ponnyraser
Hermsen: The complete encyclopedia of horses
Metz: Alles über Pferderassen

Muut tietokirjat
Alderton: Koko maailman kissat
Benson: University Physics (vanha painos, tehtävät muuttuneet, asiat eivät)
Hattstein: Islam
Herman: Kuningattarien rakastajat
Hiekkanen: Suomen kivikirkot keski-ajalla
Hudson: Suurin tiede
Montefiore: Heroes
Montefiore: Monsters
Young & Freedman: University physic (vanha painos, tehtävät muuttuneet, asiat eivät)

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Terveisiä lääkäriltä

Kyllästyin tänään tähän köhimiseen, tukkoisuuteen ja yleiseen väsymykseen ja painelin lääkärille, taas kerran. Kuten arvattua, poskionteloissa oli edelleen tulehdus valloillaan, se kolmen päivän antibioottikuuri ei auttanut. Sain nyt lisää antibioottia, tällä kertaa peräti kymmeneksi päiväksi. Sillä pitäisi lähteä, jos millään. Lisäksi sain Aerinaze-nimistä nuhalääkettä, jonka pitäisi helpottaa hengittämistä.
Näiden nyt pitäisi sitten auttaa ja se olisi enemmän kuin suotavaa, koska jos tulehdus ei tällä mene, lääkäri sanoi että sitten saatetaan joutua punkteeraamaan. Minulta ei ole koskaan punkteerattu poskionteloita, mutta minulla on vahvat epäilyt siitä, ettei kyseessä ole mikään miellyttävä operaatio. En siis haluaisi tutustua moiseen temppuun nytkään.

Näiden lisäksi sain myös lähetteen poskionteloiden röntgeniin, tarkistavat onko siellä kaikki ok vai löytyykö jotain poikkeuksellista. Kun minulla kuitenkin on tässä jo parin vuoden ajan ollut likimain kai joka kerta flunssan yhteydessä aina poskiontelotulehdus. Lääkäri soittaa maanantaina ja kertoo, mitä kuvista löytyy. Samalla myös tsekataan ensimmäisen kerran, miten lääkekuuri on vaikuttanut köhään ja yleiseen olotilaan. Peukalot ja kaikki pottuvarpaatkin pystyyn, että tämä tästä paranisi.

Muistatteko Juliuksen?

Kirjoitin tammikuussa blogiini tekstin kissanpojan avustamisesta, pieni kissanpoika oli pelastettu sisaruksineen huonoista oloista ja Juliukseksi nimetyn kollipennun silmä täytyi poistaa. Tätä varten pyydettiin lukijoilta raha-avustusta. Itse annoin jonkinlaisen summan enkä ollut ainoa, koska rahat riittivät leikkaukseen ja vielä koko kissakatraan (olikohan 3 tai 4 poikasta yhteensä) rokotuksiin.

Nyt Julius ja sen veli Petteri ovat jo isoja ja komeita poikia. Juliuksen väri näyttää oikein upealta ja mustavalkoinen Petteri on hieno kissa myös. Toisen silmän puuttuminen ei kuulemma haittaa Juliusta tippaakaan.

Ja kyllä, kuvissa esiintyvä Vinksu on legendaarinen lentävä kissa Vinksu Tupolev, kuka on Kissanpäiviä seuraillut joitain vuosia sitten.