perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Joskus sitä vain on iloinen että viikko on ohitse

Eivät maanantait kovin pahoja ole, perjantait ovat. Tämä tietysti johtuu siitä, että perjantai on viikon ainoa päivä, jolloin täytyy heti aamusta kingetä koululle. Se tarkoittaa herätystä klo 6.45.
Joka perjantaiaamu saan taistella ensin kännykän herättäessä sitä mielihalua vastaan, että jäisin sänkyyn nukkumaan. Kun koulussa kuitenkin luulevat minun olevan töissä ja työpaikalla olettavat minun olevan koulussa, niin kukaan ei oikeastaan kaipaisi minua vielä muutamaan tuntiin, eihän? Toinen taistelun paikka on sitten kadun varressa. Lampsinko kiltisti bussipysäkille odottamaan koululle menevää bussia vai mitä jos sittenkin kävelisin suoraan töihin?

Yhtä ilmiötä olen kovasti ihmetellyt. Jos nukahdan yhdeltä ja herään kahdeksalta seitsemän tunnin yöunien jälkeen, olen kyllä vähän väsynyt, mutta se menee päivän mittaan ohitse. Jos nukahdan puolilta öin ja herään seitsemältä, edelleen nukuttuani seitsemän tuntia, olen koko päivän horroksessa kuin tammihiiri talven yli. Migreenikin iskee helposti. Aikainen aamuherätys ei todellakaan sovi minun elimistölle.

Tänään kuitenkin taistelin itseni ylös sängystä ennen seitsemää ja meninpä vielä kiltisti koulullekin. Kaduin sitä syvästi, koska tuntien harjoitustehtävän aiheena oli ohjelmointia assemblyllä! Osaan sitä juuri sen verran, että ruuvit päässä kiristyvät välittömästi kun vain ajattelenkin aihetta ja siihen osaamiseni suunnilleen loppuukin. Onneksi kurssilla ei kuulemma tämänpäiväisen harkan jälkeen tule kovinkaan paljon assemblyä. Ei tänään silti paljon naurattanut.

Ei kommentteja: