sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Migreenitarinoita

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa ihan ikioma juttunsa migreenistä, jota olen potenut jossain määrin jo kymmenkunta vuotta. Ehkä ensimmäiset kohtaukset tulivat jo aikaisemminkin, en vain tunnistanut niitä koskaan migreeniksi.

Joka tapauksessa loppukesältä 2000 on jo varma muistikuva pienestä, mutta sitkeästä päänsärystä. Se ei ollut kovaa, saati invalidisoivaa, millaiseksi migreenisärky usein mielletään. Se oli pientä, mutta sitkeätä, saattoi kestää päiväkausia ja särkylääkkeet eivät auttaneet siihen riippumatta siitä, miten paljon niitä söin. Aluksi kohtaukset olivat epäsäännöllisiä enkä kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota.
Seuraavana vuonna eli 2001 niitä alkoi olla enemmän ja johonkin kohtaukseen liittyi jo oksenteluakin. Ihmettelin kovasti kohtauksia, niillä tuntui aina olevan jokin syy alkamiseen, esimerkiksi pitkä bussimatka kiemurtelevaa reittiä pitkin, mutta vaikka syy meni ohitse, ei särky lähtenyt mihinkään. Syksyllä 2001 menin opiskelijaterveydenhuollon lääkärille valittamaan asiaa. Hän ei osannut sanoa asiaan siltä istumalta mitään, mutta ilmeisesti sen kerran sattuneen oksentelukohtauksen takia epäili hieman migreeniä. Sain ohjeeksi pitkää kirjaa kohtauksista.

Syksyn mittaan alkoi kalenteriin kirjautua merkintöjä päänsärystä ja kuukautisista sekä säryn luonteesta. Särky oli yleensä toispuoleista, puoli vaihteli jopa kohtauksen aikana, särky oli aaltoilevaa ja yleensä ohimon tienoilla tai ainakin pään etuosassa, harvoin jos koskaan takaraivolla. Kalenterista alkoi löytyä myös suhde kuukautisiin: särkyä oli viikkoa ennen kuukautisten alkua.

Loppusyksyllä menin esittämään kalenterini lääkärille, joka totesi hänkin, että jotain syy-yhteyttä kuukautisiin on. Vielä hän ei migreenituomiota antanut säryn vähäisyyden takia, mutta sain kuitenkin kokeiltavaksi koepakkauksen migreenilääkettä, 2,5 mg Zomigia. Zomig, kuten muutkin migreeniin käyttämäni lääkkeet eivät ole särkylääkkeitä, ne eivät vaikuta mihinkään särkyyn paitsi migreeniin, joka on tiettävästi aivojen verenkiertohäiriö. Jos lääke siis tehoaisi särkyyn, olisi se varsin varmasti migreeniä, koska muihin särkyihin Zomig ei tehoaisi.

Sitä suoranaista onnentunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun ottamani lääke tappoi säryn alle puolen tunnin. Päänsärkyni oli saanut nimen, siihen ei kuole ja siihen on olemassa tehoavia lääkkeitä. Sain lääkäriltä reseptin Zomigia varten. Aluksi minulla oli sellaisia suuhun sulavia tabletteja, migreeniin liittyy joillakin niin pahaa pahoinvointia, etteivät he voi juoda edes vettä. Minä käytin näitä aikani, mutta pyysin jossain vaiheessa lääkäriä vaihtamaan ne tavallisiin, nieltäviin tabletteihin. Olihan minulla usein huono olo migreenin alkaessa, mutta kyllä aina vesi on sisällä pysynyt. Lisäksi lääke maistui mielestäni pahalta ja joskus jo oksetti pelkästään sen lääkkeen ajattelukin. Silloin ei tehnyt mieli ottaa koko Zomigia. Minua vieläkin puistattaa ajatella tuollaisia sulavia tabletteja tai pureskelutabletteja. Nielen lääkkeet mieluummin kokonaisina, kiitos vain.

Kuitenkin migreenini alkoi hankaloitua ja vaikka 2,5mg Zomig auttoi, se ei välttämättä pitänyt särkyä pois tarpeeksi kauaa. Resepti vaihdettiin tuplasti vahvempaan 5-milligrammaiseen. Se kyllä tehosi, mutta sivuoireitakin oli aika tavalla. Mainittuani tästä lääkärille, sain rinnalle Bisoprololia estolääkkeeksi. Bisoprololi ei tehonnut täysin migreeniin, mutta helpotti ja lyhensi kohtauksia niin, että jatkoin sen syömistä muutamia vuosia. Minähän lopetin sen viime keväänä vasta.

Jossain vaiheessa myös kohtauslääke vaihdettiin Almograniin. Almogran oli mukava lääke, edullinen eikä aiheuttanut niin pahoja sivuoireita kuin Zomig. Kuitenkin syksyllä 2007 siitäkin alkoi vähän niinkuin teho kadota. Tästä olenkin jo blogannut. En ehtinyt käyttää Almogrania vuottakaan. Lääkäristä sain kokeiltavaksi ensin Migardia, jonka täällä blogissakin tuomitsin tehottomaksi. Sen kokeilun jälkeen sain Relertiä ja sen oheen myös Diclofenacia, tavallista särkylääkettä, joskin käsikauppavalmisteita ärjympää tavaraa. Myöhemmin sain myös 400 mg Orudista otettavaksi migreenikohtauksen alussa.

Tämä lääkekombinaatio, erityisesti tuo Relert+Diclofenac sai sen migreenilääketutkimuksen lääkäriltä (joka selkeästi on perehtynyt migreeniin ja sen hoitoon) täyden suosituksen, hän kuulemma määrää yleensä myös samantyyppisen yhdistelmän ja Diclofenac lienee yleinen ja hyvin tehoava lääke kohtauslääkkeen rinnalla. Siksi tuota kohtauslääkitystäni ei muutettukaan mitenkään tuolla viimeisimmällä lääkärikäynnilläni.

Pointti tässä tekstissä on siis se, että kaikkien migreeni ei ole aina sitä päänräjäyttävää kipua. Edes kaikki lääkärit eivät välttämättä tunnista tällaista heikompaa kipua migreeniksi lainkaan, vaikka se sitä voi ollakin. Minä tosiaan pystyn selviämään työ- ja koulupäivistä hyvin lääkkeiden avulla, vaikka kohtaus olisikin päällä.

Migreenitaipumus saattaa hyvinkin olla jossain määrin periytyvää. Ainakin meidän perheessä näin lienee, olenkin tainnut periä migreenin äidiltä suoraan ja isän kautta hänen äidiltään. Äidillä ja mummulla on molemmilla ollut varsinkin nuorena migreeniä, mummulla säryt taisivat loppua viimeistään synnytyslaitokselle, äidillä laukaisevana tekijänä oli yövuorot töissä. Sekä minä että sisko podemme molemmat migreeniä. Minulla on säännöllinen, auraton ja kohtalaisen lievä, siskolla puolestaan on hyvin erilainen migreeni: epäsäännöllinen, harvinainen (1-2 kertaa vuodessa, jos silloinkaan), mutta kohdalle osuessaan mukana on pahoja auraoireita.

lauantaina, marraskuuta 28, 2009

Kaakaokoetus

Kun ihminen ei juo kahvia kuin äärimmäisessä hädässä (sellainen on ollut kerran 30 vuoden aikana, väsytti niin kamalasti eikä kahvikaan auttanut, maha vain tuli kipeäksi), on kahviloiden kaakaovalikoima tullut vuosien mittaan aika tutuksi. Tosin joskus täytyisi ottaa ihan asiakseen tehdä muistiinpanot kahviloiden kaakaosta, että tietäisi ja muistaisi, mitä voi suositella ja mitä on syytä karttaa.

La Famillen kaakao on sieltä ehdottomasti parhaasta päästä. Se on tosin niin paksua että lusikka melkein seisoo pystyssä eikä kermavaahdon kanssa pihistellä. Yhden kaakaon juotuaan ei nälkä vaivaa puoleen päivään. Kaloreita lienee koko viikon ruokien edestä. Instant sokerihumala.

Hella & Huonekin tarjoilee kaakaota siinä missä erilaisia kahvejakin aterian päätteeksi. Arvosana kiitettävä, joka kerta.

Stockmannin alakerran kahvilassa poikkesimme tänään kaakaolla, kun oli aikaa bussia odottaessa. Kaakao on aika tavalla mitättömän makuista bulkkitavaraa. Plussana mainittakkoon se, että kuppi ei ole täynnä vaan siihen voi itse kaataa maitoa. Monissa paikoissa kaakaon kuumuus lähentelee auringon pintalämpötilaa ja koska se tarjoillaan paksuseinäisestä mukista, ei ole toivoakaan että se jäähtyisi juomakelpoiseksi alle tunnissa.

Coffee House Hämeenkadun itäpäässä tarjoilee muistaakseni vähintään kohtalaista kaakaota. Kermavaahtokaakao taitaa kustantaa hitusen enemmän kuin ilman kermistä. En ole kuitenkaan yhtään varma tästä muistikuvasta, täytynee käydä kokeilemassa taas joskus. Sillä kermavaahtokaan ei pelasta huonoa kaakaota.

Taikapapu Stockmannin vieressä kävelykadulla tekee hyvää kaakaota.

Ja sitten oli jokin kahvila, jossa kylmän viileästi lyödään joku halvin mahdollinen Tazza-pussi kuumaan maitoon ja väitetään sitä kaakaoksi. Kun nyt vain muistaisin, mikä paikka se oli, niin tietäisin vältellä.

DI:n viisauksia

DI tuli eilisiltana tai siis oikeastaan tänä aamuna myöhään kotiin ja toi samalla jotain pientä purtavaa. Olin vielä hereillä ja tulin jaolle. Siinä sitten heiteltiin kaikenmoista juttua ja eräässä yhteydessä DI laukaisi: "Ootsä koskaan yrittänyt herättää itseäsi [keskellä yötä] ja olla hengissä sen jälkeen)?"

En kai minä vain ole mitenkään äreä herätettynä?

perjantaina, marraskuuta 27, 2009

Koekaniini, viimeinen osa

Kävin eilisiltana Hyvinkäällä sen migreenilääketutkimuksen lopputarkastuksessa. Kuten kirjoitin, minun lääketestini meni hieman pyllylleen, koska taisin todellakin olla se raukka, joka voitti lumelääkeannoksen. Ilmeisesti muilla, jotka tähän mennessä ovat testanneet samaa lääkettä on teho ollut vähintäänkin kohtalainen, jos tosin myös joitain sivuoireita on ilmennyt. Näin ymmärsin lääkärin ja hoitajien puheista.
Lääkäri kertoi, että luultavasti tämä lääke menee jatkossa laajempaan tutkimukseen, jossa sillä hoidetaan jo useampia kohtauksia ja se kestää kuukausia. Koska siinä tutkimuksessa ei enää jaeta placeboa, annoin heille luvan soitella, jos tällaista tutkimusta tulee. Voisin olla ehkä kiinnostunut, sitten kuitenkin.

Lääkärin kanssa myös juttelimme tuosta nykyisestä migreenilääkityksestä ja sen päivittämisestä. Sinänsä varsinaista kohtauslääkecocktailia ei ole syytä muuttaa, Relert + Diclofenac tehoaa hyvin eikä mitään ylimääräisiä sivuoireita ole. Sain kuitenkin reseptin uuteen estolääkitykseen, kyse on samankaltaisesta lääkkeestä kuin aikaisemmin käyttämäni Bisoprololi, mutta lääkärin sanojen mukaan paremmin tehoava. En saa uuden lääkkeen nimestä selvää, koska lääkäri kirjoitti reseptin käsin. Kai ne apteekissa arvaavat sen oikein.

Palailin takaisin Tampereelle sitten illalla, olin vähän ennen yhdeksää taas täällä. En ollut päivän aikana syönyt mitään kunnolla, aamupalan ja yhden voileivän vain. Itse asiassa kävin syömässä välipalaa ennen Hyvinkäälle lähtöä rautatieasemalle vastikään avatussa Hella & Huone delissä. Söin siellä puolimmaan patongin, jonka täytteenä oli vuohenjuustoa ja cantaloupe-melonia sekä palasen omenamurupiirakkaa. Patonki oli ihan hyvää, omenapiirakka sen sijaan oli vähän vaisun makuinen eikä jaksanut oikein innostaa. Ehkä sitä paikkaa voi varovaisesti suositella silti. Sieltä saa mm. mukaan isoja salaattiannoksia.

Iltasella joka tapauksessa treffasin DI:n keskustassa ja päätimme mennä syömään. Soho oli täynnä, joten menimme pitkästä aikaa Piemonteen. Ensivilkaisulla ruokalista oli pieni pettymys, siellä ei ollut yhtäkään sellaista annosta, josta olisin ajatellut heti: "Tuon minä haluan!". Päädyin sitten pitkän mietinnän jälkeen vasikanmaksa-annokseen, vaikken vasikanmaksasta noin muuten piittaakaan. Ajattelin että kaiketi silläkin nälkä lähtisi.
Tilaamani antipastolautanen oli hyvä sekin, mutta maksa-annos oli parasta mitä olen syönyt pitkään aikaan! Oikeasti! Tosin epäilen, oliko se liha nyt oikeasti vasikanmaksaa, koska se oli melko tummaa ja voimakkaamman makuista kuin mitä minä vasikanmaksaa olen oppinut pitämään. Rakenteeltaan se oli kyllä samalla tavalla pehmeätä, mutta se taas voi johtua siitä, että pihvit oli täydellisesti paistettu. Ne eivät olleet kuivia vaan juuri sopivan pehmeiksi jääneitä, niin mureita ja pehmeitä, että ne melkein sulivat suuhun.
Lisukkeena oli sipulia, punajuuria ja jotain juuresmuhennosta. Koko annos oli todella mainio, voisin syödä viikon päivät pelkästään sitä juuresmuhennosta enkä varmasti kyllästyisi siihen. Sain siis odottamani "kai-sillä-nälkä-lähtee"-annoksen sijaan yhden maailman täydellisimmistä maksaruuista, mitä olen tähän ikään mennessä syönyt. En voi valittaa!

torstaina, marraskuuta 26, 2009

Blogi työnhaussa ja verkkopresenssi

Mari Koo kirjoitti mielenkiintoisen postauksen otsikolla "Opiskelija, markkinoi itseäsi työnhaussa blogilla". Pitäisikö minunkin?

No ei kyllä ainakaan tämän blogin turvin. Tämä on liian henkilökohtainen blogi. Liian paljon kärkeviä mielipiteitä, liian paljon 100% henkilökohtaista tavaraa, sellaista mikä ei kuulu eikä oikein sovikaan työnantajan ja esimiehen silmille ja varsinaisista työasioista bloggaan vähän, jos lainkaan. Yksinkertaisesti en saa. Siksi tämä blogi onkin aika tavalla anonyymi, vaikka varsin helppo minun nimeni on selvittää näiden tekstien perusteella. Niin paljon tässä on tullut mainittua esimerkiksi paikannimiä ja muita tunnistamista helpottavia asioita. Nykyisin jopa minut ja DI voidaan yhdistää toisiinsa pelkästään nettiä käyttämällä, vaikkei olisi kummankaan Facebook-kaveri.

Tietenkin voisin siirtää nuo muut blogini, hamsteriblogin, paperiblogin ja valokuvablogin omalle nimelleni ja jättää tämä blogi yksikseen tänne anonyymin tunnuksen taakse. Ehkä teenkin sen jossain vaiheessa. Tiedä sitten onko noista blogeista mitään hyötyä työnhaussa tai muutenkaan, mutta olisivatpahan nyt kuitenkin oikean nimen alla.

Tuon Mari Koon blogitekstin kommenteissa puhuttiin ns. verkkopresenssistä (presenssi = läsnäolo, paikallaolo) ja mainittiin mm. se, miten nykyaikana on kohtalaisen tärkeätä antaa esimerkiksi lapselle sellainen nimi,joka erottuu joukosta. Esimerkkinä juuri Matti Virtanen, jolla on täysikaimoja netti puolillaan. Jos lähdet etsimään Matti Virtasta Googlesta, löydät paljon kaikkea, muttet voi olla varma, kenestä Matti Virtasesta on kyse. Tähän tietysti auttaa suunnattomasti se, että sukunimi on niin harvinainen ja toisaalta myös niin kyllästetty skandeilla, ettei vieraskielisiltäkään nettisivuilta löydy mitään.
Minun verkkopresenssin pääkohta on vanhanaikainen kotisivu, joka on viilattu juuri mahdollisia työnantajiakin varten. Se on henkilökohtainen, muttei liian henkilökohtainen. Facebookista ja LinkedInistä löydyn myös omalla nimelläni ja minun puolestani se saa riittää.

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Huonojen ideoiden päivä

On olemassa huonoja ideoita ja erittäin huonoja ideoita. Jälkimmäisiä edustaa huuto.netin selailu pitkästyneenä.
Mainitsinhan jokin aika sitten, että postimerkkeily kiinnostaisi harrastuksena. Olen kypsytellyt ajatusta ja tullut siihen tulokseen, että tarkasti rajatun aiheen merkkien keräily ei ehkä olisi katastrofi.
Hevosmerkit on ehdoton keräilykohde. Sitten ajattelin, että ehkä muutkin eläimet ja luontoaiheet. Ei hyvä idea, koska jo esimerkiksi lintuaiheisia postimerkkejä näyttää olevan noin miljoonia. Perhosmerkkejä samoin. Kalat ja muut vesieläimet olisivat ehkä hyvä aihe.
Kukka-aihekin olisi kaunis ja kiinnostava, mutta koittakaa huviksenne arvata, miten paljon hevos-, kala- ja kukka-aiheisia postimerkkejä on tarjolla jo pelkästään huuto.netissä suunnilleen mitättömään hintaan? Vihje: paljon. Siihen päälle sitten vielä tulisi laskea ne merkit, jotka eivät kuulu näihin aiheisiin, mutta ovat muuten vain niin kauniita, etten voi kuitenkaan vastustaa.

Mikä tässä nyt sitten on ongelma, jos postimerkit eivät esim. huuto.netissä maksa paljoa enkä nimenomaan aio alkaa keräillä niitä hintavia harvinaisuuksia? Tämä on ongelma. Mikään keräilyharrastus ei ikinä pysy järjellisissä rajoissa, joten luvassa on siis kasakaupalla säilytyskansioita ynnä muuta sälää.
Pyrin yleensä tietoisesti olemaan keräilemättä mitään tavaraa, koska kaikenlaista tavaraa kerääntyy nurkkiin ihan keräilemättäkin. Jo pelkkä seuraavan muuton ajattelu saa aikaan kylmiä väreitä, mutta ihan muutenkin tavaramäärä ahdistaa.
Puhumattakaan sitten DI:stä, joka on vähän samanlainen tavarahamsteri kuin minäkin. Kukaan ei todellakaan usko, mitä hänen varastoistaan löytyy! Ongelma on se, ettei DI näe mitään ongelmaa siinä, että tavaraa on paljon.

Sopii arvata mitä minä tein eilen.
Jep, ostin huuto.netistä muutaman nätin postimerkin. Siis ihan muutaman vain. Ei montaa ollenkaan. Ihan tosi.
Mutta siitä se alkaa. Niin kuin tämäkin. DI osti minulle kaksi vuotta sitten Schleichin hevosen, ensimmäisen. Nyt niitä on 12. Onneksi valikoimaa ja kiinnostavia malleja ei ole kovin montaa, niin että ehkä se pysyy aisoissa. Kunhan vain en ala hinguta Breyereiden perään...

Mistä tulikin mieleen, että rojunhallintahyökkäykseni on edennyt viime aikoina hieman nihkeästi. Viikonloppuna tosin sain lastattua aikamoisen kasan kirjoja perheenjäsenten matkaan, osa on jopa sellaisia, joista en kuvitellut luopuvani alunperin. Vaan tiedänpähän mistä ne löytyvät, jos satun joskus kaipaamaan. Silti noita kirjoja voi edelleen kysellä, jos seasta löytyy jotakin kiinnostavaa. Saatan ehkä täydentää listaa tässä joutessani.

maanantaina, marraskuuta 23, 2009

Sirpaleita

Olen tainnut tälläkin mainita joitain kertoja kahvila La Famillen, joka sijaitsee Aleksis Kiven kadulla lähellä Finlaysonin porttia. Se on viihtyisä kahvila, joka tarjoaa luultavasti Tampereen parhaat lasagneannokset ja herkullisimmat kakut. Joka tapauksessa olen niin ihastunut paikan kakkuihin, että päätin kysyä sieltä kokonaista kakkua myös viikonlopun juhliini. Se onneksi onnistui ja lauantaiaamuna kävin hakemassa varaamani mansikka-valkosuklaa-juustokakun. Se oli aivan herkkunamia, jos minulta kysytään. Suosittelen!
Kakkuja ei kuitenkaan noin vain taida sieltä saada, vaan itse ainakin soitin ja varasin kakkuni etukäteen.

-----
Lähdin kakun kanssa sitten kohti Hervantaa ja ajattelin, etten ainakaan bussiin mene sitä tuhoamaan. Nappasin Frenckellin tolpalta taksin. Kakku majaili matkan ajan sylissäni. Kuljettaja suhtautui kakun kuljetukseen suurella vakavuudella, kiihdytykset ja jarrutukset sujuivat erittäin rauhallisesti eikä mutkissakaan juuri hurjasteltu. Lisäksi katse kiersi jatkuvasti peilejä siltä varalta, että jostain suunnasta tulee jotain yllättävää.
Erinomaista huolellisuutta taksikuskilta, kiitoksia!

-----
Minulla on nyt ollut omat kynnet kokonaiset kolme vuorokautta ja tähän mennessä kaksi on jo lohjennut. Lisäksi en voi/uskalla tehdä mitään, koska pelkään kynsieni puolesta. Voi että, kyllä rakennekynsillä rapsuttelin ja kaivelin kaikkea, ei haitannut yhtään, mutta nyt olen avuton ilman muovikynsiäni. Jotenkin nurinkurista, eikö?
Laitoin jo Trindin kovettavaa Nail-Repairia kynsiini ja toivon, että se vähän auttaisi. Hankin perjantaina Stockmannilta myös kivoja pieniä kynsitarroja, joita piti tietysti heti kokeilla. Taidan ottaa kuvat kynsistäni ennen kuin ne kaikki lohkeavat.
Lisäksi joudun lukemaan parin blogin kynsienhoito-ohjeet läpi, koska olen viimeisen vuoden aikana selannut kaikki kynsiaiheiset postaukset ohitse ajatellen, etteipäs kuulu minulle, kun ei tarvitse tehdä mitään näille hienoille kynsilleni. Nyt sitten tarvitsee. Jonkin bufferiviilan tarvitsisin kai. Värillisiä lakkoja löytyykin varastoista vielä ainakin jotakin. Taidan toivoa lisää tuota Trindin kynnenkovettajaa joululahjaksi.

sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

30 vuotta ja noin 20 minuuttia

Otsikossa melko tarkka ikä 22.11.2009 kello 21.50. Yökyöpeli jo pienestä pitäen, ei jaksanut edes syntyä aikaisemmin päivällä...

Kolmenkympin kriisi antaa vielä odottaa itseään. En tiedä pitäisikö minun hakata itseäni kalenterilla päähän vai mitä muut ovat tehneet, että on alkanut ikääntyminen ahdistaa. Mitä sitä miettimään, mitä on saanut elämässä aikaiseksi ja mitä puuttuu?

Listataan nyt kuitenkin.
Elämäni mies: check. En tosin enää muista, kuinka mones. Toivottavasti kuitenkin vähän pitkäaikaisempi.
Lapsia: ei ole. Miksi pitäisi?
Asunto: on, tosin miehen nimissä. Ja neljännes maalaistalosta.
Muuta omaisuutta: vähän joo, tosin ei ole tarvinnut sormeaan nostaa sen eteen.
Asuntolaina: 0€
Opintolainaa: vähän vielä
Vakityöpaikka: ei ole. Liekö kohta työpaikkaa lainkaan?
Tutkinto: ei ole, vielä (toivottavasti ennen eläkeikää on...)
Ajokortti: löytyy.
Auto: puolikas löytyy.
Kaksoisleuka: löytyy.
Kirjoitettu kirja: en ole saanut aikaiseksi.
Merkkilaukku: jos Guess tai Longchamp luetaan niin on.
Taidetta seinillä: no yksi grafiikanlehti löytyy eikä sekään ole seinällä. Ja se on peruja kotoa.
Villeroy&Bochin astiasto: ei ole edes suunnitelmissa alkaa keräillä.
Ryppyjä: istun sen päällä.

Ikäkriisi, ikäkriisi, missä sinä luuhaat?

perjantaina, marraskuuta 20, 2009

Hei-hei, rakennekynnet!

Migreeni ei sitten ota hellittääkseen vaan on vaivannut vielä tänäänkin. Ei pahasti, mutta sen verran, että tuntuu siltä kuin särky voisi hyökätä esille hetkenä minä hyvänsä, juuri silloin kun sattuu vähän väärin kääntämään päätään. Ei siis sanottavaa pikkujoulufiilistä ja lähetinkin jo päivällä assistentille mailia, että en pääse tulemaan paikalle. Tai siis pääsisin kyllä, mutta olisin todennäköisesti vaisu ja väsynyt, niin ei se oikein olisi kiva muillekaan.

Tänään oli myös kynsistudiopäivä ja vaikka alunperin ajattelin laitattaa vielä kerran pikkujoulukynnet, päätinkin otattaa rakennekynnet kokonaan pois. Jossain välissä ne kuitenkin täytyy poistaa tuon työtilanteen takia.
Omat kynteni ovat poiston jälkeen paremmannäköiset kuin arvasinkaan. Pelkäsin nimittäin, että ne olisivat ihan kauheat, mutta ei. Helena laittoi päälle vielä ohuen geelikerroksen, joten ne ovat itse asiassa hyvinkin siistit, vaikkakin lyhyet.
Ai että kynnet ja oikeastaan koko kädet tuntuvat nyt oudoilta! Minulla on vuoden ollut rakennekynnet ja koko ajan niissä on ollut sekä pituutta että paksuutta ja nyt sitten kertarysäyksellä pois. Oma kynsi on niin ohuentuntuinen! Ja tässä nyt kun kirjoitan näppäimistöllä, tuntuu kuin joku olisi pannut pumpulia sormien ja näppäinten väliin.

Palannen kyllä vielä jossain vaiheessa takaisin Helenan asiakkaaksi, sen verran kivat nuo rakennekynnet olivat. Ja helpot! Ei tarvinnut tehdä mitään itse, vaan ne näyttivät hyviltä koko ajan ihan itsekseen. Mietin hetkisen aikaa, että voisin tietysti vaihtaa kynsistudiota, mennä jonnekin halvemmalle, koska Helena ei tosiaan ole halvin tekijä. Joistain paikoista voi huollon saada jopa puolella hintaa siitä, mitä Helena veloittaa. Mutta mutta... Olen kuullut juttuja ja myös nähnyt kynsiä, joita joku toinen on tehnyt ja liian moni näyttää todellakin puoleen hintaan tehdyltä ja pysyvyydenkin kanssa on niin ja näin. Minultahan ei ole kynnen kynttä irronnut tämän vuoden aikana, ei edes ollut lähellä! Tietysti se on yksilökohtaista jossain määrin, mutta silti liian monella tuntuu olevan se käsitys joko omasta tai kaverien kokemuksesta, että rakennekynnet rapsahtavat irti ihan säännönmukaisesti.
Puhumattakaan siitä, miten taitamaton tekijä saa pitkätkin rakennekynnet näyttämään aivan kamalilta. Lapio on ainoa sopiva termi kuvaamaan niitä! Jos minulla on rakennekynnet, haluan olla ylpeä näyttäessäni ja käyttäessäni niitä enkä suinkaan häpeillä.
Niin että minä voin vain lämpimästi suositella Helena Suomista. Hän ei ehkä ole halvin kynsispesialisti Tampereella, mutta saattaa hyvinkin olla paras.

Huomenna onkin sitten tiedossa juhlahumua, ainakin jonkinlaista. Äiti miehineen, sisko miehineen ja veli tulevat juhlistamaan minun kolmikymppisjuhlaa, vaikka juhlapäivä itse onkin vasta sunnuntaina. Itse asiassa veli tulee jo tänään, hän on täällä yötä viikonlopun. Ajattelin ensin, etten pidä minkäänlaisia juhlia, mutta äiti kutsui sitten itse itsensä käymään ja ajattelin, että voisihan tuossa tuota lähiperhettä kutsua muutenkin. DI lupasi kokkailla ja tarjolla on myös kakkua.

Ja ulkona on ihan perinteinen syntymäpäiväsää. Voisi sanoa: "Ilima on ko pohojalaane morsian, kylymä ja helevetir ruma".

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Keskiviikon kuulumiset

Sain tänään aamupäivästä ottaa vihdoin ja viimein tehoavan migreenilääkkeen, mutta ei tämä päivä silti mitään hurraamista ole ollut. Migreeni on yrittänyt varoitella itsestään vähän väliä. Ei se mitään, minulla on täsmäaseet käytössäni nyt. Mutta oli viimeinen kerta kun jätän migreenin hoitamatta ajoissa. Eli siis ensimmäinen ja taatusti viimeinen kerta kun osallistun mihinkään lääketutkimukseen. Kiva jos tästä tulee jollekin instanssille olemaan apua tai hyötyä, mutta minulle riitti tämä kerta. Kiitoksia.

Kävin tänään TAYSissa kuvauttamassa poskionteloni. Jossain vaiheessa sitten tulee kutsu lääkärin pakeille ja siellä sitten selvinnee, mitä poskionteloistani oikeasti löytyy. Saatan jopa joutua leikkauspöydälle.
Ihmettelen hieman kuitenkin saamaani kutsukirjettä, siinä nimittäin mainittiin, että tuota kuvausta varten tulisi varata aikaa tunnista puoleentoista tuntiin. No, pääsin kuvaukseen vartin aikataulusta myöhässä, mutta itse kuvaukseen ei mennyt kuin maksimissaan kymmenen minuuttia!

Poikkesin samalla reissulla myös keskustassa, etsiskelemässä jotain vaatteentynkää perjantain pikkujouluja varten. Lorellaan kipaisin ensimmäiseksi ja löysin sieltä sellaisen ihajjees-yhdistelmän, mustan kiiltäväpintaisen topin ja siihen soveltuvan huivin. Kokonaishinta oli vähän kallis enkä ollut ihan täysin vakuuttunut, että kyse on nyt just siitä oikeasta vaatekappaleesta, jota ilman en voi elää. Totesin kuitenkin kokemuksesta, että jos en nyt tuota ota, niin Murphyn lain mukaan en löydä mitään muutakaan ja sitten kun palaan takaisin, ei niitä toppeja ole enää jäljellä ainoatakaan. Ostin siis topin ja huivin.

Ajattelin käydä kuitenkin vielä Adatossa, kun se on siinä vieressä, ihan vain katsomassa. Harvoin olen sieltä mitään yläosaa löytänyt, housuja kyllä useinkin. Joo, Murhpyn laki iski, nyt vain toisin päin. Sieltä löytyi se ainakin likimain täydellinen toppi, joka toimii jakun kanssa loistavasti. Ja hintakin oli suunnilleen puolet Lorellan topin ja huivin hinnasta. Mitä siinä muuta kuin ostin sen pois ja marssin takaisin Lorellaan: "Moi taas. Tota... Mä haluaisin oikeastaan sittenkin palauttaa nää". Onneksi palautus onnistui.

Ostamani toppi on pohjaväriltään valkoinen ja siinä on jonkinlainen musta-vihreä leopardikuvion tyyppinen kuviointi. Eläinkuvioiden paluutahan on povattu jo pitkään, mutta tuo ei siis todellakaan ole mikään perinteinen leopardikuosi. Enkä näytä se päällä Riitta Väisäseltä. Se vihreä on lisäksi lähestulkoon samaa sävyä kuin mitä pokistani löytyy ja lisäksi minulla on vihreitä koruja, joten asusteita ei tarvitse enempää säätää. Vihreä käsilaukku olisi tietysti vielä kirsikka kakun päälle, mutta se voi olla liikaa vaadittu. Joka tapauksessa näin pikkujouluaikaan tuntuu olevan aika mahdotonta löytää muunvärisiä kuin mustia tai muuten tummia vaatteita ja asusteita.

Insinöörien vallankumous

Tällainen olisi insinöörien vallankumous. Se alkanee vuonna 2012.

tiistaina, marraskuuta 17, 2009

Koekaniini, osa 3

Minähän otan osaa erääseen migreenilääketutkimukseen, kävin marraskuun alussa haastateltavana ja tutkittavana. Labratulosten tultua näytettiin vihreätä valoa lääkkeen kokeilulle ja siitä lähtien tässä on nyt odoteltu migreeniä tulevaksi. Muutaman kerran on päätä viillellyt siihen malliin, että kirjasin jo päivät ja kellonajat ylös testauspäiväkirjaa varten kun ajattelin, että kyllä se migreeni tästä kohta alkaa. Ei kuitenkaan alkanut, se oli vain jotain varoittelua.

Tänä aamuna jo herätessä vihloi päätä ja ajattelin, että no nyt. Vähän ennen yhtätoista olikin särky jo sillä mallilla, että otin testilääkkeet. Ja ne eivät auttaneet sitten yhtään! En tiennyt tai muistanut, että migreenikohtaukseni voivat olla näin pahoja, jos ne jättää hoitamatta. Olen pitänyt migreeniäni helppona ja helppohan se onkin, jos ottaa tehoavat lääkkeet heti kohtauksen alkuvaiheessa. Jos kohtauksen jättää hoitamatta, se kehittyy näemmä aika kamalaksi. Olen tämän päivän maannut sängyssä, jäi välistä oliotunnit ja venäjän kurssillekaan en jaksa lähteä.

Sain ottaa tavallista särkylääkettä kahden tunnin kuluttua testilääkkeen ottamisesta, mutta suhtauduin siihen aika skeptisesti, koska yleensä mitkään tavalliset särkylääkkeet eivät ole migreeniin auttaneet, jos ne otetaan näin kauan kohtauksen alkamisen jälkeen. Epätoivoissani kuitenkin otin kaksi Diclofenacia, jotka auttoivat vähäsen, särky ei ole enää ihan niin tappavaa.
Lääkkeiden tehoa paransivat jo aiemmin mainitut pelastajat. Sisko soitteli minulle ja höpötimme siinä jonkin aikaa, juuri sen verran, että sain muuta ajateltavaa kuin pääni ja sen tilan. Päätin samaan syssyyn soittaa äidillekin, puhuimme melkein tunnin ja pää tuntuu nyt jo paljon paremmalta. Jaksoin nousta pystyynkin ja tulla tähän koneelle kirjoittamaan.

Ehkä se elämä tästä vielä voittaa. Mietiskelin tuossa, että testilääke ei aiheuttanut minkäänlaisia sivuvaikutuksia, niin minä taisin olla se raukka, joka sai testissä mukana olevan lumelääkkeen. Lääkäri selvitti, että placebovaikutus on migreenissä melko yleinen, kukaan ei tiedä miksi. Ei näköjään toimi lumelääkkeet minulle, jos nyt satuin sen saamaan.

maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Vapaapäivän viettoa

Koskapa tänään ei ollut luentoja koululla eikä esimiehen mukaan töitäkään tarjolla toimistolla, vietin vapaapäivän. Palkattoman tosin, mutta kuitenkin. Suunnittelin paljon kaikenlaista tekemistä aloittaen siivoamisesta ja päätyen huomisen olioharkkoihin ja makaronilaatikon tekemiseen.
Hyvin suunniteltu ei kuitenkaan paranna sitä tekopuolta yhtään vaikka toisin sanotaan. Sain aikaiseksi vain lehtihyllyni teurastuksen. Minulla on iso kasa lehtiä kirjahyllyssä, joka muutenkin on jo niin täynnä, ettei siihen uskalla juuri koskea, koska se romahtaa. Lehtikasa koostuu pääasiassa hevoslehdistä, joita ei voi heittää pois.
Tänään kuitenkin ryhdistäydyin. Suomalaisista hevoslehdistä kaikki 2008 vuoden lehdet ja sitä vanhemmat lensivät roskiin, ellei lehdessä sattunut olemaan jotain äärimmäisen tähdellistä artikkelia. Horse Illustrated-lehtiäkin on vuosien varrella kertynyt kymmeniä, koska jokaisessa on hevosrotuesittely. Mutta minäpäs olinkin ovela: saksin rotuartikkelit ja ne harvat äärimmäisen kiinnostavat artikkelit talteen ja heitin loppulehden roskiin. Melkein puolen metrin korkuinen lehtipino pieneni puoleen. Vielä kun joku veisi nuo täydet paperikassit keräyslaatikkoon...

Ensi perjantaina olisi firman pikkujoulut. Pitäisi miettiä pikkuhiljaa, mitä sitä oikein pukisi päälleen. Ai miten niin vähän myöhässä? En taida kuitenkaan kehdata kopioida viime viikonlopun piru naiseksi - lookia. Viime vuonna oli mustat housut, kullanvärinen toppi ja musta jakku, joten tänä vuonna ei samaa komboa.
Mietin tuossa sitä minun versiotani pikkumustasta: mustat housut, musta toppi ja värikkäät asusteet. Oranssi huivi löytyisi jo valmiiksi, mutta ehkä jotain muutakin pitäisi olla.
Pikkujoulut pidetään Bravo Plazassa ja suhtaudun jo valmiiksi koko paikkaan hyvin penseästi. Kaksi vuotta sittenhän Modeemin 30-vuotisjuhlat olivat samassa paikassa ja tarjoilu oli järjestetty todella onnettomasti. Toivottavasti tällä kertaa homma toimisi vähän paremmin, mutta olen silti epäilevällä kannalla.

lauantaina, marraskuuta 14, 2009

Virkapiru ja langennut enkeli

Tänä iltana eräs tuttavapariskunta järjestää myöhästyneet halloween-/aikaiset pikkujoulubileet. Pukeutua saa joko halloween- tai pikkujouluteemaan sopivasti. Niinpä minusta tehtiin virkapiru ja DI:stä langennut enkeli.
Minulla on mustaa, mustat suorat housut, musta toppi, musta jakku, musta laukku ja mustat pirunsarvet. Kasvoilla vaalein löytämäni puuteri, musta silmämeikki ja verenpunaiset huulet. Hiukset on niskassa tiukalla nutturalla.
DI:llä on puku (rypistynyt paita ja vinossa oleva kravatti) ja enkelinsiivet. Ja joutuipa hänkin meikattavaksi: varjostusta silmien alle, punertavaa nenään ja silmäluomille ja varjostusta kasvojen juonteisiin. Unohtamatta tietenkään huulipunaa kauluksessa. Ehkä pitäisi vielä käsitellä valkeita siipiä vähän uskottavamman näköisiksi.

perjantaina, marraskuuta 13, 2009

Samalla aaltopituudella saintpaulioiden kanssa

Olen aiemmin kertonut olevani aivan avuton saintpaulioiden hoidossa, jos ne ovatkin pysyneet hengissä (eivät aina tee sitäkään), ne eivät ole kukkineet. Viime kesänä näytti hetken aikaa jo valoisammalta, santut kukkivat kaikki.

Ja itse asiassa ne ovat kukkineet siitä lähtien ilman suurempia taukoja! En voi kuin ihmetellä tätä ilmiötä, koska se todellakin on jotain aivan tavatonta. Tällä hetkellä santut ovat itäikkunalla ja ehkäpä niiden pelastus on se, että ne asustavat pesäraunioisen vieressä. Pesäraunioinen ei juuri kestä kuivumista ja käynkin usein lirauttamassa sille vähän vettä. Samalla lirautan vettä myös santuille, kun ovat kätevästi siinä vieressä. Sinne vain suoraan juurelle tilkkanen harva se päivä, vastoin kaikkia hienoja ohjeita lautaselle kastelusta ja kuivahtamisesta. Minkäs teet, kukkivat silti.

Tietenkin nyt kun kirjoitan tämän, ne kaikki kuitenkin kuihtuvat ja kuolevat ennätysnopeasti...

Viimeinen päivä töissä

No, ei ihan viimeinen töissä, mutta kuitenkin viimeinen päivä tuossa projektissa, tuossa tiimissä ja noissa tiloissa. Työkaverit olivat ostaneet jättipakkauksen suklaakonvehteja ja samppanjaa läksiäislahjaksi. Kiitos heille siitä! Vähän haikeaksi se kyllä vetää, ei voi mitään. Kuitenkin tuolla oli kiva työskennellä ja työkin oli ihan mukavaa, työkaverit samoin.

torstaina, marraskuuta 12, 2009

Lehtitori

Bongasinpa jostain mainosbannerista Lehtitorin nettisivut ja kävin uteliaana katsomassa, mikä juttu se oikein on. Yksinkertaista, Lehtitori välittää ulkomaisia lehtiä Suomeen. Innostuin tietysti, minulla on pari ulkomaista hevoslehteä, joita joko luen säännöllisesti tai lukisin, jos kyseistä lehteä vain saisi Suomesta. Horse Illustrated tulee minulle varattuna paikalliseen Akateemiseen aina ilmestyessään. Se on osoittautunut ihan toimivaksi jutuksi, saan tekstiviestin, kun lehti on minua odottamassa ja voin käydä hakemassa sen viikon kuluessa.
Mutta tuo toinen lehti, saksalainen Araber Journal tai nykyisin kai Araber Weltweit ei kuulu enää Akateemisen valikoimaan. Aiemmin sitä sai sieltä ja ihastuin lehteen kovasti, mutta sittemmin se on pudonnut pois valikoimasta. Kyselin sitä joskus Helsingistäkin, jossa luulisi olevan kaikkein kattavimmat valikoimat lehtiä, mutta ei, ei sielläkään.

Niinpä siis olin varovaisen toiveikas surffatessani Lehtitorin valikoimaa läpi. Pettymys, siellä ei hevosaiheisia lehtiä ole kovinkaan montaa tarjolla, paitsi suomalaisia. Laitoin kuitenkin kyselyä näiden lehtien perään. Tänään tuli vastaus: molempien tilaaminen onnistuu ja vieläpä ihan järkevään hintaan! Araber Journalin tilasinkin jo, HI:tä mietin vielä, vaikka tilaushinta olisi kyllä halvempi kuin mitä tulee vuoden irtonumeroiden yhteishinnaksi. HI:n taso on kuitenkin mennyt viime aikoina vähän alaspäin enkä haluaisi nyt ehdoin tahdoin tilata lehteä vuodeksi, jos se tuosta vielä heikkenee.

Nähtäväksi jää, miten hyvin toimitus onnistuu tuon Lehtitorin kautta.

keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Lunta tulvillaan...

Hervannassa asumisessa on taatusti puolensa. Tämä lienee kai jonkin verran keskustaa korkeammalla ja mahtaako se olla syy, mutta maisema on täällä talvisempi kuin keskustassa. Puissa on kauniisti kuuraa ja maassakin lunta ihan toisella tapaa kuin keskustassa. Olen tässä nyt kaksi päivää ihaillut erityisesti noita puita, ne vain ovat niin kauniita lumipeitteessään.
Voi kun tämä lumi pysyisi maassa! Puolentoista viikon kuluttua on syntymäpäiväni, jota on juhlittu niin monet vuodet pimeässä ja loskassa tai "parhaassa" tapauksessa kelit ovat olleet pääkalloliukkaat. Yh ja hyh. Ilmatieteenlaitos lupailee vielä ainakin seuraavaksi viideksi päiväksi pakkasta. Näyttää siis hyvältä toistaiseksi.

maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Sekalaiset kuulumiset viikonlopulta

Olin viikonloppuna käymässä Nukarilla, lauantai-iltana oli paikalliset hirvipeijaiset ja sunnuntaina kävimme viemässä kynttilän isän ja vaarin haudalle isänpäivän kunniaksi. Samalla veimme myös havuja.
Peijaisissa näki paljon tuttuja, sellaisia joita ei isän hautajaisten jälkeen ole tullut nähtyä. Kyselin myös metsästysseuran pj:ltä vähän vinkkejä siihen, mitä kautta olisi paras aloittaa metsästysharrastus, lähinnä hirven ja peuran metsästys. Ensimmäinen askel on metsästäjäntutkinto, sitten kannattaisi liittyä metsästysseuraan ja luultavasti sen jälkeen on edes teoreettisia mahdollisuuksia saada hankinta- ja hallussapitolupaa metsästysaseelle.
Yritin tuossa jo kaivella tietoja metsästyskurssista, mutta erittäin hiljaiselta näyttää täällä Pirkanmaan suunnalla. Itse asiassa netin mukaan Pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri ei järjestä oikeastaan mitään koko ensi vuonna. Nurmijärvellä kyllä olisi, mutta hemmetti, se on siellä ja minä en! Jotain tässä nyt täytyy keksiä. Laittelen ehkä mailia asiasta tai jotain.

Toinenkin harrastusajatus minulla on. Vanha ajatus tosin, pyörinyt jo vuosia mielessä, että pitäisi ja pitäisi. Postimerkkeily! Naurakaa pois, mutta voisin helposti erikoistua keräilemään kaikenlaisia kauniita merkkejä. Eläimiä, luontoaiheisia, kukkamerkkejä ja sen sellaisia. Kuten nyt vaikkapa tämä arkki. Ei voisi vastustaa!

Koska lopetan työt asiakkaalla tämän viikon lopussa, joudun myös palauttamaan työpuhelimeni, joka on tällä hetkellä siis E55. Minulla itselläni ei ole kuin vanha 6085, joka on S40-puhelin ja juttuhan on nyt niin, että ei sellaisen kanssa selviä, jos on puolitoista vuotta käyttänyt S60-puhelimia. Ei kykene. Niinpä perjantaina (sattuu olemaan kätevästi myös tilipäivä) lähden ostoksille, listalla on luultavastikin tuo E55.
E55 on siitä kumma malli, että sitä ei ihan jokainen puhelimia myydä liike edes tarjoa. Tiedä sitten miksi. Esimerkiksi Soneran nettikaupasta sitä ei löydy. Harmi, koska olisin erittäin kiinnostunut Soneran tarjoamasta joulusiivous-kylkiäisestä. Menen silti kysymään.

perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Ravintolauutisia ja muita sirpaleita

Tammelan puistokadulle, johonkin Tammelantorin ja Itsenäisyydenkadun välimaastoon on avattu japanilainen raamen-nuudeliravintola ja sen vieressä on japanilainen kauppa Kaede. Aamulehti paljastikin toseksi sen, minkä huhuna kuulin: kaupan sekä ravintolan takana on Marusekista tuttu Marjo Seki. Hanabi on ainakin lounasaikaan auki ja kehittelin tässä jo katalia suunnitelmia, sillä kouluni ei ole kaukana tuosta. Että jos joskus sattuu olemaan tunnin tauko keskellä päivää ja kouluruokalan sapuskat tai jonot eivät nappaa, niin tiedän kyllä mihin menen.
Eat.fi:n mukaan Hanabi on auki myös lauantaisin.

Kehuin hotelli Hermican ravintolaa loppukesästä, mutta valitettavasti siellä on sen jälkeen karsittu sekä ruokalistaa että aukioloaikoja. Nykyisin ruokalista koostuu lähinnä hampurilaisista (jotka ovat kyllä varsin kelvollisen makuisia!), wingsejä, salaatti, keitto ja pippurileike. Lisäksi ravintola on nykyisin auki vain maanantaista torstaihin, viikonloppuisin ei lainkaan. Se on vissiin tämä lama, joka tämänkin on saanut aikaiseksi, mutta jurppii se silti meikäläistä.

Niin ja se Nordicin rapusalaatti on edelleen maailman täydellisin salaattiannos. Yksi vika siinä on. Siitä tulee ihan varmasti riippuvaiseksi.

Eilen ja tänään on Tampereella sadellut lunta. Hip hurraa! Toistaiseksi kaikki puut ja pensaat ovat lumen peitossa ja upeita. Ostamani talvikengät ovat selvittäneet ensimmäisen tosielämän testinsä lumiolosuhteissa ja varpaani ovat pysyneet toistaiseksi sekä kuivina että lämpiminä.

Lähden huomenissa taas Nukarilla käymään. Huomisiltana on paikallisen metsästysseuran hirvipeijaiset ja meillekin kutsu tupsahti. Sunnuntaina käymme viemässä kynttilän isän ja vaarin haudalle. Olen melkein onnistunut tänä vuonna välttämään isänpäivä-ärsytyksen, mitä nyt sähköpostiin tupsahti Suomalaisen kirjakaupan mainosposti otsikolla "Kaikkea isälle". Ai jaa, en tiennytkään, että Suomalainen myy hautakynttilöitä.
Juu-juu, isänpäivä on hieno juttu ja niin edelleen, mutta joskus nuo mainostajat voisivat miettiä vähän sitä, että kaikilla ei isää ole, syystä tai toisesta ja että isänpäiväntouhotus aiheuttaa vain pahan mielen.

torstaina, marraskuuta 05, 2009

B2B-mainosten kliseet

Kukapa ei olisi näitä nähnyt?
Käsittämättömän loistava kokoelma käytetyimpiä mainoskliseitä Business To Business-mainonnasta. Ja myös yritysten nettisivujen ja työpaikkailmoitusten peruskauraa.

Koekaniini, osa 2

Eilen lähdin töistä Hyvinkäälle, minulla oli ensimmäinen käynti siellä migreenilääketutkimuksen takia. Lääkärikeskus oli näppärästi aivan keskustassa, muutaman minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemasta.
Ensin lääkäri haastatteli minut varsin perusteellisesti migreenistä ja muusta siihen liittyvästä. Hän myös kuunteli sydämen ja keuhkot sekä mittasi verenpaineen. Verenpainettani ei olekaan hetkeen mitattu ja kun keväällä lopetin Bisoprololin syömisen (söin sitä migreeninehkäisyyn, en verenpaineen takia, vaikka se on myös verenpainelääke), pelkäsin ihan tosissani, millaisia lukemia mittari antaa. Näillä elintavoilla ja vielä työpaikan menetyksen aiheuttaman stressin takia olisin kuvitellut paineiden olevan niin tapissa kuin olla voi.
Ja hah, paineet olivat alhaiset. Outoa.

Kun lääkäri oli saanut kaikki tiedot, pääsin sairaanhoitajan kanssa tutustumaan käytännön asioihin, kuten vaikkapa lääketestauksen päiväkirjaan. Testilääkkeellä hoidetaan ainoastaan yksi migreenikohtaus, siinä on siis vain yksi kerta-annos, mutta erilaisia tietoja täytyy kirjata seuraavalta kahdelta vuorokaudelta. Siinä kysytään sitten ihan kaikki: migreenin alkamisaika, lääkkeen ottoaika, milloin särky katosi (jos se katosi), miten pahaa särky oli ennen lääkkeen ottoa, puolen tunnin/tunnin/puolentoista tunnin/kahden tunnin kuluttua lääkkeen otosta, miten paljon särky haittasi, oliko olo helpottunut kahden tunnin kuluessa lääkkeen otosta, alkoiko kipu uudestaan, milloin, mitä muita lääkkeitä piti ottaa, milloin, mitä poikkeavia sivuoireita tuli ja milloin... Saan siis olla kello kourassa vahtimassa minuutteja ja oloani.

Kauniiksi lopuksi jouduin myös labraan, minulta otettiin veri- ja virtsanäytteet ja sydänfilmi. Näiden tulokset tulevat viimeistään ensi viikon alussa ja vasta silloin saan varsinaisesti luvan käyttää lääkettä, jos tulokset ovat ok. Samat testit otetaan minusta myös lääkkeen käytön jälkeen, joista sitten kaiketi nähdään lisää lääkkeen vaikutuksia.

Että semmoinen projekti.

tiistaina, marraskuuta 03, 2009

Viskinpiilotusoperaatio

Työkaverit tuossa puhuivat tilaavansa viskiä nettikaupasta Saksasta, missä hinnat ovat huokeammat (ainakin jos pullot eivät jää tulliin) ja valikoima laajempi kuin Suomessa. Minulla välähti tuolloin , siitäpä DI:lle oiva joululahja! Pitkään mietittyäni, selattuani, googletettuani ja häiriköityäni työkaveria päädyin erääseen viskiin, joka todennäköisesti on vähintäänkin kelvollinen. Se on myös sellaista, ettei sitä Alkon hyllyistä löydy, mahtaneeko saada tilaamallakaan.

Tilaus tehdään tänään tai huomenna ja toimitusaika on viikosta kahteen. Pikkuongelma: jouluun on kuitenkin vielä puolitoista kuukautta aikaa. Miten minä pidän viskipullon pois DI:n silmistä siihen asti? Mihin minä sen piilotan niin ettei hän löydä pulloa?
Työpöytäni laatikot ovat niin täynnä ettei niihin yksinkertaisesti mahdu. Pullo laatikoineen voi myös olla niin iso, ettei se mahtuisi muutenkaan. Vaatekaappiin vaatteiden sekaan? Liian riskialtista, DI kyllä saattaa viedä minun vaatteita kaappiin ja huonolla tuurilla löytää pullon. Tietenkin käärin pullon johonkin pakettiin tai muuhun ettei siitä nyt ihan heti näe, että jaa, tuota merkkiä, mutta silti olisi kiva säilyttää yllätys loppuun asti.
Yöpöydän laatikko on ilman muuta liian pieni ja siihen ne ideat sitten loppuivatkin.

Pitäisiköhän pyytää työkaverilta säilytyspalvelua jouluun asti...

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Avarakatseinen 98-vuotias

Kuten mainitsin edellisessä postauksessa, kävin viikonloppuna tosiaan Nukarilla ja juteltiin mummun kanssa kaikenlaista muutakin kuin vain turvarannekejuttuja. Ajattelin etukäteen, että viitsinköhän kertoa siitä, että olen aloittanut venäjänkielen opinnot. Sodan ajan elänyt ja rintamalle monta tuttua ja sukulaistakin menettänyt ihminen saattaisi suhtautua moiseen joko "plääh, mitä sinä nyt turhaan tuommoista" tai "sehän on ihan kamalaa, ei semmoista saa tehdä".

Kerroin kuitenkin.
Ja mummun reaktio pääsi yllättämään aivan täysin. Mummu sanoi, että sehän on hienoa, siitä voi olla vaikka jotain hyötyäkin tulevaisuudessa. Vähän epäili, että mahtaako olla kovinkin vaikeata, mutta totesin siihen ettei se ainakaan näin aluksi tunnu vaikealta, mutta mahdollisimman helposta tietysti aloitetaan aina. Katsoo sitten miten pitkälle kiinnostus riittää.

Toisaalta mummun suhtautuminen koulunkäyntiin on aina ollut sen tyylistä, että ota vain kaikki oppi minkä saat, kun hän itse ei saanut. Ei olisi siis oikeastaan pitänyt yllättyä lainkaan. Mummu ei kouluja käynyt, kansakoulun ainoastaan ja sitten naimisiin mentyään joitain marttojen yms. kursseja. Opinhaluja olisi kyllä ollut, mutta todella köyhistä oloista hän oli lähtöisin eikä koulutukseen suhtauduttu lainkaan myötämielisesti.

Hyvät, pahat ja rumat

Hyvät uutiset ensin.
Siskon muutto viikonloppuna sujui hyvin. Hänellä on nyt kiva kaksio Espoossa, suht lähellä koulua/työpaikkaa.
Muutto kuitenkin tarkoittaa sitä, että mummu jää nyt yksin asumaan Nukarille. Itsepäisenä otuksena hän ei ole suostunut ottamaan siskon siellä asuessa minkäänlaista kunnan tarjoamaa apua vastaan. Mihinkään palveluasuntoon hän on ehdottoman haluton lähtemään ja toisaalta ei välttämättä ole tarvettakaan, koska tulisi kuitenkin suht pienen avun turvin toimeen itsekseenkin.
Nyt hän kuitenkin suostui ottamaan edes turvapuhelimen, jonkinlaisen hälytysjärjestelmän, jonka kautta saa yhteyden jonnekin, jos sattuu vaikkapa kaatumaan. Jo se oli melkoinen työvoitto, kun onnistuin puhumaan mummun ympäri. Aikaisemmin hän on suhtautunut koko turvarannekkeeseen kielteisesti "mitä hän sillä tekee". Ensi viikonloppuna puhumme lisää ja tehdään joitain päätöksiä siitä, että minkä sorttista apua mummu haluaisi ja tarvitsisi.

Pahat uutiset koostuvat sitten työasioista. Minulla on työsopimus vuoden loppuun asti, mutta nykyinen projekti asiakkaalla kuitenkin päättyy parin viikon päästä ja palloilen takaisin työnantajan toimistolle. Onko siellä sitten mitään töitä tarjolla, on kysymysmerkki. Pidän aika lailla todennäköisenä, että jos nyt mitään ihmeellistä ja uutta ei tapahdu, ei työsopimustani jatketa enää vuodenvaihteen jälkeen.
Paska nakki ja ketuttaa ihan kympillä, mutta se on tätä it-alihankkijan hommaa. Sen takia yritykset teettävät alihankintana töitä, että sieltä on sitten nopeasti mahdollisuus säästää ja tehdä tilanteen mukaan säätöjä henkilöstön määrään.

En kuitenkaan suostu luhistumaan tämän takia, vaikka rehellisesti sanoen ajattelinkin viettää tämän illan parkuen maailman vääryyttä ja omaa surkeuttani. Työtilanne ei tietysti ole maailman paras tällä hetkellä, mutta ehkä ja toivottavasti ei täysin toivotonkaan. Jotain saattaa olla aina jossain auki ja aion taatusti kaivaa joka ainoan rotankolon, josta voisi edes hyvällä mielikuvituksella löytää alan töitä. Kukaanhan ei tietysti väitä, että sen työn olisi pakko olla testausta, vaikka sitä nyt ylivoimaisesti parhaiten osaankin.
Varasuunnitelma työttömyyden varalle on jo laadittu, se koostuu ensi kevään ahkerasta opiskelusta, työnhausta ja muista erinnäisistä projekteista jonkinlaisen "isi hoiti"-rahoituksen turvin. Ei leveätä elämää, mutta hengissä selviää muuallakin kuin veneen alla.

Rumat uutiset ovat ne, että joudun erittäin todennäköisesti luopumaan rakennekynsistäni. Enkä kyllä taida nyt sitten sitä autoakaan itselleni hakea, minunhan oli tarkoitus tässä talven kuluessa saada Fusion itselleni.