sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Migreenitarinoita

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa ihan ikioma juttunsa migreenistä, jota olen potenut jossain määrin jo kymmenkunta vuotta. Ehkä ensimmäiset kohtaukset tulivat jo aikaisemminkin, en vain tunnistanut niitä koskaan migreeniksi.

Joka tapauksessa loppukesältä 2000 on jo varma muistikuva pienestä, mutta sitkeästä päänsärystä. Se ei ollut kovaa, saati invalidisoivaa, millaiseksi migreenisärky usein mielletään. Se oli pientä, mutta sitkeätä, saattoi kestää päiväkausia ja särkylääkkeet eivät auttaneet siihen riippumatta siitä, miten paljon niitä söin. Aluksi kohtaukset olivat epäsäännöllisiä enkä kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota.
Seuraavana vuonna eli 2001 niitä alkoi olla enemmän ja johonkin kohtaukseen liittyi jo oksenteluakin. Ihmettelin kovasti kohtauksia, niillä tuntui aina olevan jokin syy alkamiseen, esimerkiksi pitkä bussimatka kiemurtelevaa reittiä pitkin, mutta vaikka syy meni ohitse, ei särky lähtenyt mihinkään. Syksyllä 2001 menin opiskelijaterveydenhuollon lääkärille valittamaan asiaa. Hän ei osannut sanoa asiaan siltä istumalta mitään, mutta ilmeisesti sen kerran sattuneen oksentelukohtauksen takia epäili hieman migreeniä. Sain ohjeeksi pitkää kirjaa kohtauksista.

Syksyn mittaan alkoi kalenteriin kirjautua merkintöjä päänsärystä ja kuukautisista sekä säryn luonteesta. Särky oli yleensä toispuoleista, puoli vaihteli jopa kohtauksen aikana, särky oli aaltoilevaa ja yleensä ohimon tienoilla tai ainakin pään etuosassa, harvoin jos koskaan takaraivolla. Kalenterista alkoi löytyä myös suhde kuukautisiin: särkyä oli viikkoa ennen kuukautisten alkua.

Loppusyksyllä menin esittämään kalenterini lääkärille, joka totesi hänkin, että jotain syy-yhteyttä kuukautisiin on. Vielä hän ei migreenituomiota antanut säryn vähäisyyden takia, mutta sain kuitenkin kokeiltavaksi koepakkauksen migreenilääkettä, 2,5 mg Zomigia. Zomig, kuten muutkin migreeniin käyttämäni lääkkeet eivät ole särkylääkkeitä, ne eivät vaikuta mihinkään särkyyn paitsi migreeniin, joka on tiettävästi aivojen verenkiertohäiriö. Jos lääke siis tehoaisi särkyyn, olisi se varsin varmasti migreeniä, koska muihin särkyihin Zomig ei tehoaisi.

Sitä suoranaista onnentunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun ottamani lääke tappoi säryn alle puolen tunnin. Päänsärkyni oli saanut nimen, siihen ei kuole ja siihen on olemassa tehoavia lääkkeitä. Sain lääkäriltä reseptin Zomigia varten. Aluksi minulla oli sellaisia suuhun sulavia tabletteja, migreeniin liittyy joillakin niin pahaa pahoinvointia, etteivät he voi juoda edes vettä. Minä käytin näitä aikani, mutta pyysin jossain vaiheessa lääkäriä vaihtamaan ne tavallisiin, nieltäviin tabletteihin. Olihan minulla usein huono olo migreenin alkaessa, mutta kyllä aina vesi on sisällä pysynyt. Lisäksi lääke maistui mielestäni pahalta ja joskus jo oksetti pelkästään sen lääkkeen ajattelukin. Silloin ei tehnyt mieli ottaa koko Zomigia. Minua vieläkin puistattaa ajatella tuollaisia sulavia tabletteja tai pureskelutabletteja. Nielen lääkkeet mieluummin kokonaisina, kiitos vain.

Kuitenkin migreenini alkoi hankaloitua ja vaikka 2,5mg Zomig auttoi, se ei välttämättä pitänyt särkyä pois tarpeeksi kauaa. Resepti vaihdettiin tuplasti vahvempaan 5-milligrammaiseen. Se kyllä tehosi, mutta sivuoireitakin oli aika tavalla. Mainittuani tästä lääkärille, sain rinnalle Bisoprololia estolääkkeeksi. Bisoprololi ei tehonnut täysin migreeniin, mutta helpotti ja lyhensi kohtauksia niin, että jatkoin sen syömistä muutamia vuosia. Minähän lopetin sen viime keväänä vasta.

Jossain vaiheessa myös kohtauslääke vaihdettiin Almograniin. Almogran oli mukava lääke, edullinen eikä aiheuttanut niin pahoja sivuoireita kuin Zomig. Kuitenkin syksyllä 2007 siitäkin alkoi vähän niinkuin teho kadota. Tästä olenkin jo blogannut. En ehtinyt käyttää Almogrania vuottakaan. Lääkäristä sain kokeiltavaksi ensin Migardia, jonka täällä blogissakin tuomitsin tehottomaksi. Sen kokeilun jälkeen sain Relertiä ja sen oheen myös Diclofenacia, tavallista särkylääkettä, joskin käsikauppavalmisteita ärjympää tavaraa. Myöhemmin sain myös 400 mg Orudista otettavaksi migreenikohtauksen alussa.

Tämä lääkekombinaatio, erityisesti tuo Relert+Diclofenac sai sen migreenilääketutkimuksen lääkäriltä (joka selkeästi on perehtynyt migreeniin ja sen hoitoon) täyden suosituksen, hän kuulemma määrää yleensä myös samantyyppisen yhdistelmän ja Diclofenac lienee yleinen ja hyvin tehoava lääke kohtauslääkkeen rinnalla. Siksi tuota kohtauslääkitystäni ei muutettukaan mitenkään tuolla viimeisimmällä lääkärikäynnilläni.

Pointti tässä tekstissä on siis se, että kaikkien migreeni ei ole aina sitä päänräjäyttävää kipua. Edes kaikki lääkärit eivät välttämättä tunnista tällaista heikompaa kipua migreeniksi lainkaan, vaikka se sitä voi ollakin. Minä tosiaan pystyn selviämään työ- ja koulupäivistä hyvin lääkkeiden avulla, vaikka kohtaus olisikin päällä.

Migreenitaipumus saattaa hyvinkin olla jossain määrin periytyvää. Ainakin meidän perheessä näin lienee, olenkin tainnut periä migreenin äidiltä suoraan ja isän kautta hänen äidiltään. Äidillä ja mummulla on molemmilla ollut varsinkin nuorena migreeniä, mummulla säryt taisivat loppua viimeistään synnytyslaitokselle, äidillä laukaisevana tekijänä oli yövuorot töissä. Sekä minä että sisko podemme molemmat migreeniä. Minulla on säännöllinen, auraton ja kohtalaisen lievä, siskolla puolestaan on hyvin erilainen migreeni: epäsäännöllinen, harvinainen (1-2 kertaa vuodessa, jos silloinkaan), mutta kohdalle osuessaan mukana on pahoja auraoireita.

Ei kommentteja: