lauantaina, joulukuuta 26, 2009

Kivutonta joulunloppua

Alkaa olla tämä joulu taas voiton puolella ja minäkin olen palannut jo Tampereelle pitämään huolta hamstereista, joilla oli yksinäinen joulu. Koska minulla ei ole läppäriä eikä Nukarillakaan enää nettiyhteyttä (kännyköitä lukuunottamatta), ei tullut sitten kirjoiteltua mitään joulun aikana.

Lähdin tiistaina jo kohti Nukaria. Minullahan oli Fusion täällä ja sunnuntai-illasta lähtien syynäsin sääennusteita ja sadetietoja, että milloin mahtaisi olla sopiva väli lähteä kohti etelää, niin etten joutuisi ajamaan kauheassa pyryssä. Tiistaipäivä alkoi näyttää lupaavasti siltä, etten joutuisi mihinkään säähazardeihin vaan keli olisi hyvä.
Tiistai valkenikin täällä suorastaan aurinkoisena, mutta siitä huolimatta olin paniikissa. Pitihän minun ajaa talvikelillä ensimmäistä kertaa ihan yksin. Viikonloppuna oli DI ollut mukana henkisenä tukena! DI onneksi sai idean: kävimme ennen hänen töihinmenoaan vielä vähän virkistämässä muistia ja pyörittelin Fusionia hetkisen Suolijärven parkkipaikalla. Sain siitä sen verran itseluottamusta, etten sitten enää panikoinut.
Matka menikin aivan loistavasti, keli oli mitä hienoin, aurinko paistoi ja moottoritie oli aivan selvä. Liikennettäkään ei ollut haitaksi asti. Ajoin innoissani koko matkan ilman taukoja. Eihän se ollut kuin puolitoista tuntia suunnilleen rajoitusten mukaan ajaen. Pikkuteillä oli huomattavasti vekkulimpi keli, mutta eipä onneksi ollut montaa kilometriä niitä ajettavana. Selvisin siis ehjin nahoin Nukarille ja olin niin ylpeä itsestäni, ettei mitään määrää.

Ylpeys kyllä karisi aika pian taas, kun keskiviikoksi luvattiin myrskyä ja mytyriä ja minun piti keskiviikkona vähän ennen puolta päivää hakea sisko kirkonkylältä bussipysäkiltä ja sitten piti vähän sompailla viimeisillä asioilla. Minulla oli jo suunnitelma siltä varalta, että jos olisi oikein kamalan paha ilma niin etten yksinkertaisesti uskaltaisi lähteä ajamaan: soittaisin naapurit läpi ja pyytäisin oikein nätisti jotakuta kokeneempaa kuskiksi.
Ei onneksi tarvinnut. Lunta oli aamuyön aikana tullut, mutta naapuri oli käynyt jo auraamassa pihan ja kun minun piti lähteä, ei taivaalta tullut mitään alas. Niinpä lähdin seikkailemaan lumisille teille. Varovaisuus oli siis päivän sana ja onneksi pikkutiet olivat hiljaisia kuin huopatossutehdas. Isompia teitä oli jo ehditty vähän auratakin.

Minun, siskon ja mummun jouluvalmistelut olivat hyvin yksinkertaiset: äiti oli tuonut itsetekemiään joululaatikoita, kinkku ja graavilohi ostettiin valmiina. Ainoa, joka tehtiin itse oli rosolli. Helppoa, hyvää ja stressitöntä. Joulukoristeitakaan ei pahemmin ollut, kukkasia oli siunaantunut naapureilta ja muilta tutuilta sen verran ettei oikeastaan muuta tarvinnutkaan.
Mekin veimme omat kukkatervehdyksemme naapureille keskiviikkoiltana. Bongasimme kotinurkilta tuolla reissulla myös valkohäntäpeuran tai metsäkauriin, joka katseli meitä (olimme autolla liikkeellä) tiensivusta kaikessa rauhassa. Muistutus siitä, että niitä on liikkeellä ja paljon. Kuulemma myös ilveksen jäljet on nähty jo kertaalleen tänäkin talvena.

Koska joulu oli ihan oikeasti valkoinen myös eteläisessä Suomessa, päätimme juhlistaa sitä siskon kanssa kaivamalla vanhan Stigan puuvajasta ja laskemalla mäkeä. Keli ei ollut maailman luistavin, mutta sen verran kuitenkin että ihan vauhtiakin saatiin Stigan kera. Voi pojat, se oli hauskaa!

Saimme siskon kanssa yhteiseksi joululahjaksi kaksi nuottikokoelmaa, joihin oli kerätty klassisia pianosävellyksiä eri säveltäjiltä. Se sai minut taas kerran haaveilemaan jonkinlaisesta sähköhärvelistä, jolla voisin harjoitella pianonsoittoa täällä Tampereellakin. Olen perinteisesti vihannut kaikenlaisia sähköurkuja ja vastaavia niiden huonon (tai siis erilaisen) kosketintuntuman ja äänen takia, mutta mitä kauemmin olen ilman pianoa, sen enemmän tulee mieleen, että ehkä nämä sähköiset pianonkorvikkeet eivät sittenkään olisi mitään ihan sataprosenttisen typeriä juttuja...
Niissä saattaisi olla sellainenkin vaihtoehto, että voisin harjoitella kappaleita ja kuunnella soittoani vain kuulokkeilla, niin etten häiritsisi naapureita enkä DI:tä. Nimittäin uusien kappaleiden harjoittelu vie minulta aika pitkän ajan, minä en todellakaan kuulu niihin soittajiin, jotka saavat nuotit eteensä ja vähän aikaa tapailtuaan soittavat uuden kappaleen kuin vettä vain. Ehei, harjoittelu on pitkällinen prosessi eikä suurin osa siitä ole lainkaan muiden korville sopivaa, se kun on suunnilleen tällaista: plink-plonk... ööö... plink - eiku - plonk - plink - ... - plonk - plänk - prkle!
Minun täytyy oikeastaan harkita tätä vakavasti.

Tämän päivän jännitysmomentti liittyi säähän ja luvattuun lumimyrskyyn siinä mielessä, että lähdin junalla kohti Tamperetta ja VR ei tunnetusti ole kovin yhteensopiva lumisateen kanssa. Päätin yrittää minimoida mahdollisia harmeja hyppäämällä Jokelasta sellaiseen paikallisjunaan joka jatkaa suoraan Tampereelle. Kokemuksen perusteella paikallisjunat ovat yleensä niitä, jotka useimmin kulkevat aikataulussa silloinkin kun IC:t myöhästelevät ja Pendolinot eivät kulje lainkaan. Lisäksi minun ei tarvitsisi vaihtaa junaa missään, joten minua ei haittaisi vaikka paikkari olisi myöhässä.
Juna tuli Jokelaan täsmällisesti aikataulussa ja olisi varmasti muutenkin kulkenut tismalleen ajassa, ellei se olisi joutunut Riihimäellä odottamaan ja päästämään edelleen paria myöhästynyttä junaa. Kun on varautunut pahimpaan, tällaiset suoranaiset onnistumiset ovat aina positiivisia juttuja.

Autoilusta täytyy vielä sananen kirjoittaa. Nukarilla nimittäin osui silmiin Apu-lehdestä jokin lyhyt juttu autoilusta ja näistä nuorten miesten niin yleisistä kuolonkolareista. En valitettavasti muista, kuka jutussa oli sanonut, että asenne liikenteessä opitaan pikkukersana siellä auton takapenkillä. Että alle 10-vuotiaaseen vielä puree vanhempien esimerkki ja tarhojen ja koulujen valistus, mutta mopoikäisen, saati autokoululaisen asenteet ovat jo suorastaan luutuneet ja vaikuttamismahdollisuudet ovat vähäiset, elleivät olemattomat.
Lienee itse kullekin autoilevalle vanhemmalle miettimisen paikka, miten ajaa ja miten pahasti haukkuu kaikki kädettömät kanssa-autoilijat, kun pikku-pirjopetteri istuu mukana. Omalta kohdaltani voin vain todeta, että tuo esitetty teoria pitää paikkaansa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

R pyytää anteeksi aiheuttamaansa päänsärkyä suhteessa pianonsoittoon.Ne nuotithan oli R:n löytö pukinkonttiin.Se sähköhärveli on muuten hyvä ajatus.
-MUR-MUR-