keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Lyhyet hiukset ja alennusmyynnit

Kävin todellakin maanantaina leikkauttamassa hiukseni lyhyiksi. Eivät ne tosin niin lyhyet ole kuin joskus ovat olleet, otsalle jäi vähän pidempää hiusta, joita voi sitten muotoillakin hieman.
Olen jo täysin sopeutunut tähän uuteen tyyliin. Kai se johtuu siitä, että teini-iästä lähtien minulla on ollut pääasiassa lyhyet hiukset. Nyt tuntuu kuin siinä välissä ei koskaan olisi pitkiä hiuksia ollutkaan, vaikka olihan minulla suunnilleen nelisen vuotta pidemmät hiukset, joskus polkkatukka, joskus tosi pitkät. No, pitkät hiukset kuitenkin olivat aina poninhännällä, siis taakse vedetyt, joten eipä niistä juuri ollut kasvoja kehystämään. Näistä lyhyistä hiuksista on siinä suhteessa enemmän iloa.
Vähän väriäkin hiuksiin laitettiin, raitojen muodossa. On vaaleampaa raitaa ja vähän tummaakin otsalla. Kaikkinensa aika pirteän näköinen siis.

Olen kierrellyt Tampereen välipäivien alennusmyyntejä vähän läpi, mutta eipä juuri mitään ole löytynyt. Eilen Sokos tosin pääsi yllättämään, kun tarjosi vielä normaaliakin edullisemmin kynsilakanpoistoainetta ja meikkisieniä. Tosin ne käyttämäni tuotteet eivät ole kalliita muutenkaan, mutta nyt lähtivät vielä normaaliakin edullisemmin.

Uusi vuosikin on tulossa ja naapuriston pikkukakarat tai vähän isommat imbesillit juhlistivat jo eilen poksauttelemalla joitain pommeja lähistöllä. Jos Hervannan vesitorni suinkin on auki uudenvuodenaattona, menemme sinne katsomaan ilotulitusta. Sieltä taatusti näkee pitkälle! Hervannan laskettelurinteen huipulla olemme olleet parina viime vuonna DI:n kanssa, sieltäkin näkee hyvin Lukonmäen ja Kaukajärven sekä osin Hallilan, Hervannan ja kaukaisempienkin alueiden raketteja. Toivottavasti ilma on hyvä!

Vuosikymmenkin sitten vaihtuu, mutta jotenkin sitä nyt ei vain ole niin osannut odottaa. Mitä siitä vuosikymmenen vaihtumisesta kun vuosituhannenkin vaihtuminen on nähty ja kuultu... Ja lisäksi heti 3.1. on mummun syntymäpäivä, joka on ainakin minulle huomattavasti tärkeämpi juttu kuin vuoden vaihtuminen.

Ei kommentteja: