perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Kirottu kirja

Poikkesin tuossa pari päivää sitten paikallisessa kirjakaupassa. Osin alennusten vuoksi, osin sen takia etten ole joulunajan ruuhkien takia päässyt tyydyttämään kirjakaupassa kiertelyn pakkomiellettäni tuli sorruttua muutamaan uuteen opukseen.

Yksi niistä oli Laila Hirvisaaren Vienan Punainen Kuu. Tiedättehän te Hirvisaaren, kirjoittaa vastustamatonta, mutta harmitonta viihdettä, hömppää sanoisi snobi, vaaratonta iltalukemista. Ja ehdottomasti sellaista, jota ei malta käsistään laskea ennen viimeistä pistettä. Joo, tätäkään kirjaa ei saanut lopetettua ennen kuin se loppui. Ikävä kyllä varsinkin kirjan loppu on aika kaukana harmittomasta viihteestä. Siksi minä kirjoitankin tätä klo 3.15 aamuyöllä, luin sen kirjan loppuun enkä uskalla nyt nukkua ainakaan hetkeen, sen verran se jäi vaivaamaan. Kiva.

Mitään ongelmaahan ei olisi, jos olisin Tampereella. Herättäisin DI:n, selittäisin että luin ikävän kirjan, sen takia nyt ei tule uni ja olisin vähän aikaa kainalossa, juttelisimme ehkä jotain. DI saattaisi pyytää minua kertomaan kirjasta tarkemmin ja pian mitään ongelmaa ei olisikaan. Kirja palaisi oikeisiin mittasuhteisiinsa, voisin ajatella jotain muuta ja nukkua rauhassa. No, ensi yönä sitten.

torstaina, joulukuuta 30, 2010

Statuspäivitys

Tarttee vissiin vähän päivittää statusta vielä tässä ennen vuodenvaihdetta.
Hengissä siis ollaan edelleen. Joulu meni leppoisasti, tein aatonaaton ja välipäivät (tätä päivää lukuunottamatta) töitä kotoa käsin. Kotona työskenteleminen on muuten kätevää. Heräämisestä työpaikalle siirtymisessä menee puoli tuntia, koska en viitsi hotkia aamupalaani pureksimatta, kuten normiaamuina. Lounaaseen menee vartti, koska keittiöön on matkaa joitain metrejä ja mummun kanssa juttelen siinä samalla. Niin ja unohdinko mainita maisemakonttorin, jota tosin varjostaa hieman takapihan hopeakuusi. Pellolle näkyy silti ja kuusessa pyörii satunnaisesti joitain tirppoja. Ja on hiljaista.

Tosin tänään täällä toimistollakin on kovin, kovin hiljaista. Paikalla ei montaa henkilöä ole ja nekin vähän ovat tällä hetkellä lounaalla. Minä en lähtenyt vielä lounaalle, koska söin aamupäiväpalan vähän aikaa sitten. Tänä aamuna oli taas herätys klo 5.30 ja lähtö kohti Tapiolaan klo 6. Vein siskolle auton, joka siinä aamutuimaan tuupattiin niin täyteen tavaraa kuin vetää ja mahtuu, viimeiset tavarat hänen kämpästään, loppusiivo on tehty ja hän palauttaa avaimen tänään. Minulta oli kyllä loppua usko jossain vaiheessa, koska sitä tavaraa oli vielä aika paljon, mutta vanhaa automainosta mukaillen: Fusion nielee vaikka dinosauruksen, kun sopivasti sovitellaan.

Sisko oli joulunpyhät pienimuotoisessa flunssassa, joka alkoi kurkkukivulla ja on nyt jatkunut sitten nuhalla ja sen sellaisella. Minä sain sen kurkkukivun pari päivää sitten, mutta kertakaikkiaan kieltäydyn nyt mistään jatkosairastumisista, koska ensi sunnuntaina on todellakin mummun 100-vuotisjuhlat. Täytyy sanoa, että vaikka ankara vitamiinitabletti-tuoremehu-valkosipuli-tee-hunaja-sipuli-Burana C-mandariini-kuuri sai mahan kohtuullisen huonoon jamaan, niin olo ei toistaiseksi ole mikään toivottoman kenkku. Vähän nenää tuhistaa, vähän yskittää ajoittain, kurkussa on edelleen vähän omituinen tunne, mutta ei sen pahempaa.

DI:llä oli tiistaiaamuna palaveri Helsingissä ja hän käyttää minua ja uutta asuinpaikkaani törkeästi hyväkseen. Hän nimittäin tuli Nukarille jo maanantai-iltana ja lähti sieltä sitten tiistaiaamuna kohti Helsinkiä. Olipahan muuten kiva nähdä DI:tä vaikkakin vain vähän lyhyesti, kun edellisestä kerrasta olikin jo vähän reilu viikko aikaa. Kaukosuhde tuntuu jo tässä vaiheessa vähän ankealta, mutta toisaalta sitten kun taas nähdään, siitä on ankeus kaukana.

(note to self: jos siskolla on nyt se kuusiokoloavainsarja jossain tallessa, kiristä ne sängyn ruuvit)

Maanantai-iltapäivän sotku VR:n lipunmyynnissä saatiin DI:n kohdalla kuitattua sillä, että hän tuli Tampereelta asti henkilöjunalla suoraan Jokelaan. Henkilöjuniinhan ei paikkalippuja tarvita ja edellisessä IC:ssä olisi joutunut seisomaan, koska se oli niin täynnä. Ja ihmeiden aika ei ole ohitse, tiistai-iltana DI lähti Hesasta Pendolinolla Tampereelle ja se kulki aikataulussa ja vieläpä kahdella yksiköllä!

Mistä taas tuli mieleen, että VR on sulkemassa kokonaan Jokelan asematoimistoa ja sekös sylettää ihan kympillä! Asematoimiston yhteydessä on näet lämmin tila, jonne voi mennä lämmittelemään, kun junat taas kerran ovat myöhässä. No, se siitäkin ilosta sitten, puhumattakaan että Jokelassa on ollut jo vuosikausia maailman mukavin lipunmyyjä siellä tiskin takana. En muista olenko aiemmin kirjoittanut hänestä täällä blogissa, mutta joka tapauksessa hän ansaitsee kaiken ylistyksen. Aina kohtelias, ystävällinen ja mukava, joskus ostaessani lippua Tampereelle tuli vaihtoraiteet ja kaikki kuin apteekin hyllyltä, ei tarvinnut erikseen edes kysyä. Juu toki, kyllähän ne kuulutetaan junassa sitten, mutta on se nyt kivaa saada kerrankin palvelua eikä vain kohtelua, kuten faija-vainaa olisi sanonut.

Olisi helppo perustella kettuuntuneille jokelalaisille ja ainakin yhdelle kettuuntuneelle nukarilaiselle Jokelan asematoimiston sulkeminen, jos siitä säästyneillä rahoilla yritettäisiin taata se, että junat kulkisivat Jokelasta ajallaan eikä sitä lämmintä toimistoa tarvittaisi, kun tietäisi jo etukäteen milloin juna menee. Lisäksi olisi kiva jos se ulkona kenottava lipunmyyntiautomaattikin toimisi suht luotettavasti. Jotenkin minä vain epäilen suuresti, että näille asioille ei tapahdu mitään, ei edes luvata mitään, toteutuksesta puhumattakaan.

Uudenvuodensuunnitelmat ovat hyvin rauhalliset. Minä teen huomenissa vielä muutaman tunnin töitä kotoa käsin, DI tulee huomenna ja sisko kokkaa sunnuntain juhlatarjottavia ainakin lauantain, todennäköisesti aloittelee jo perjantaina. Nurmijärvellä ei kuulemma kunta järjestä mitään ilotulitusta, joten katsotaan sitten teemmekö aattoiltana muuta kuin syödään ja ehkä saunotaankin. Jää nähtäväksi.

torstaina, joulukuuta 23, 2010

Joulu ja vähän kaikkea muutakin

Tämä on taas se aika vuodesta, jolloin alkaa olla vähintään korkea aika toivottaa kaikille hyvää joulua. Moni tuttu onkin saanut korttitoivotukset, joko ihan perinteiset kortit tai modernimman sähköisen version, onnekkaimmat molemmat. Ja sitten jos tuntuu siltä, ettei kertakaikkiaan enää jaksa harrasta jouluhenkeä, kannattaa mennä lukemaan meidän hamsterin joulutarina. Ei sovellu tosikoille eikä ehkä perheen pienimmillekään, vaikka siinä onkin söötti eläin.

Tämä viikko on mennyt ihan lennossa. Tai siis kaikkea muuta kuin lennossa, ainakin jos VR:stä on kyse. Tiistaina VR teki viimeisen temppunsa, jos minulta kysytään. 07.01 piti Jokelasta lähteä Helsinkiä kohti R-juna. Marssin hyvissä ajoin vähän ennen seiskaa laiturille vain todetakseni että junan ilmoitettiin olevan 15 minuuttia myöhässä. Sitten se vaihtui pariinkymmeneen minuuttiin ja lopulta juna tuli puoli tuntia myöhässä Jokelaan. Vielä matkallakin se joutui odottelemaan muita junia päästääkseen ne edelle, joten juna tuli Helsinkiin 40 minuuttia myöhässä. Olin niin kypsä, että nappasin rautatieasemalta taksin Espooseen toimistolle. Silti sen aamun työmatkaan meni 2 tuntia, mikä on kohtuullisesti liikaa. Odotan kieli pitkällä, että pääsisin töihin sinne Ruoholahteen, mikä helpottaisi kovasti ja lyhentäisi matka-aikaakin jota kuinkin puolella tunnilla.

Tai no, enpä nyt tiedä. Nyt kun täällä kotona on nettiyhteys ja sain töistä sekä puhelimen että läppärin, tein tämän päivän töitä kotoa käsin. Ai että, se sentään vasta on hienoa, herään vartin yli 8 ja pääsen aloittamaan työt varttia vaille 9 ja sekin vain siksi, etten hotkinut aamupalaani tai joutunut jättämään sitä kokonaan syömättä, koska ei vain ole vastaanottoa. Ikkunasta näkyy talvinen, aurinkoinen peltomaisema ja jäniksen jäljet. Ja silti firman kaikki jutut, mailit, pikaviestimet ja muut toimivat. Luksusta, sanon minä! Taidan tehdä etätöitä enemmänkin välipäivinä.

No, tänään tein vain puoli päivää, ei sitä viitsi aatonaattona sen enempää vaivautua. Loppupäivä menikin sitten muihin erinnäisiin puuhiin, siskon kanssa järjesteltiin tavaroita ja myöhemmin iltapäivällä kävimme viemässä naapureille omat joulutervehdyksemme, vielä viimeiset kauppa-asiat kirkonkylän pienimmässä = tyhjimmässä kaupassa ja veimme myös haudalle kynttilät. Huomennahan se aatto on ja perinteinen kynttilöiden vientipäivä, mutta tänään on kulunut isän kuolemasta tasan 3 vuotta. Ehkäpä viemme huomennakin sinne uudet kynttilät. Tällä hetkellä hellalla on kiehumassa rosolliainekset ja ehdin pestä tuossa koneellisen pyykkiäkin.

Meillä on taas kerran varsinainen laiskiaisjoulu. No, minä tein tuossa joku ilta lanttulaatikkoa ihan itse ja ihan ensimmäistä kertaa. Huomenna tiedetään mitä siitä tuli. Sisko oli tehnyt jo aikaisemmin porkkanalaatikkoa. Kinkku ostettiin valmiina, samoin graavilohi ja silli. Riisipuuro keitetään huomenissa ja tosiaan se rosolli tehdään ja siinäpä se sitten suunnilleen onkin. Joululahjat olivat tänä vuonna vähän vaatimattomat, minulla tämä joulukuu on ollut yhtä juoksemista ja sisko on lähdössä Ranskaan vaihtoon ensi kevääksi ja alkukesäksi, joten hän ei toivonut mitään eikä ostanut mitään. Sitten tuossa on nuo mummun satavuotisjuhlatkin tulossa, joten tässä oikeasti ei ole kukaan oikein ehtinyt miettiä niin mitättömiä asioita kuin joululahjat.

Että semmoista tänne Nurmijärven perämetsiin. Kaikille lukijoille hyvää joulua!

maanantaina, joulukuuta 20, 2010

Intternetti!

Jumanskekka! Mää sain tänne Nukarille internetin! En tiedä miten suuria salaisuuksia paljastan, mutta vaikka Elisa kauppaakin nettisivuillaan tätä Kotikaista-liittymää 12kk sopimuksella, liikkeestä kysymällä sen sai ilman määräaikaa, minähän en tarvitse sitä vuodeksi eteenpäin, jos kaikki menee suunnitellusti. Kävin tänään siis vähän juttelemassa asiasta Elisa Shopitissa Isossa Omenassa ja tehtiin sitten samaan kasaan myös liittymäsopimus. Puolen tunnin päästä sopimuksen teosta sain puhelimeeni viestin, että se olisi nyt valmiina käytettäväksi, olkaa niin hyvät. Liikkeestä olin saanut jo modeemin mukaani ja sain tuossa äsken säädettyä tämän värkin jotakuinkin toimivaksikin.
Nyt kelpaa surffailla ilman tuota toimii-eitoimi-kuuluu-eikuulu-3G:tä!

perjantaina, joulukuuta 17, 2010

Plussapuolet

Viitaten eiliseen tekstiini, ei ole niin pahaa ettei olisi jotain hyvääkin. Nukarilla asumisen plussapuolet:
- hiljaisuus. Ei hauku yläkerran koira, alakerran koiria ei komenneta kovempaan ääneen. Ei liikennettä ja pakko myös sanoa: ei DI:tä ja hänen miltei alati auki olevaa televisiotaan. Ei sisälle asuntoon kuuluvaa, hiljaista mutta sitkeätä liikenteen melua. Siinä lepää korvien lisäksi sielu. Minä olen hiljaisuuden ystävä ja kolmen kotona vietetyn päivän jälkeen kauhistelen jo mielessäni, miten sopeudun syksyllä taas Tampereen asunnon tyystin toisenlaiseen äänimaailmaan.
- puusauna. Täällä ovat nämä peseytymismahdollisuudet hieman hyytävät, pesuhuone ja sauna ovat varsinkin näin talvella turhankin vilpoiset mutta äkkiäkös sitä kiukaassa polttaa pesällisen puita, jolloin tarkenee hyvin käydä suihkussa. Kahdella pesällisellä pääsee jo puolessa tunnissa sinne 70-80 asteeseen ja voin sanoa ettei ole puusaunan voittanutta....
- autotalli. Olen oppinut jo rakastamaan sitä, että aamulla ei tarvitse ensimmäisenä alkaa kaivaa hoppaa kinoksesta ja skrapata laseja. Senkus peruuttaa lämpimän auton tallista ulos. Luksusta.
- lumityöt. Minulla riittäisi jo muutaman päivän perusteella varsin aiheellista naristavaa sekä Helsingin että Espoon katujen ja jalkakäytävien huollosta näin talvisaikaan, mutta onneksi kotona ei ole sitä ongelmaa. Täällä on piha puts-plank suunnilleen heti kun lumisade on loppunut, leveät väylät ja muutenkin tarpeeksi tilaa veivailla autoa pihassa. En voi ikinä, ikinä, ikinä kiittää naapuria tarpeeksi lumitöiden tekemisestä.

torstaina, joulukuuta 16, 2010

Työläinen

No niin, tässä vaiheessa sitä kuvittelisi ihan oikeiden töiden jo alkaneen, mutta eipä niin ole ihan käynyt. Tiistaiaamuna olin tosiaan käymässä siinä firmassa, jossa tulen tekemään jatkossa töitä fyysisesti ja jonka piikkiin työt menevät, mutta koska mitään byrokraattisia asioita ei oltu hoidettu (no, muutamiin kaavakkeisiin tarvittiin minun allekirjoitukseni eikä sitä tietysti oltu aiemmin saatu), niin kunhan tässä nyt odotellaan tarkastusten tuloksia ja sitä että joku iso pamppu saa aikaiseksi potkittua minulle edes omat tunnukset ynnä pääsyn kys. firman tiloihin, ohjelmistoihin ja palvelimille, voin ehkä päästä varsinaisesti aloittamaan työt ensi vuoden puolella...

Siihen asti siis istutaan toimistolla Espoossa ja tehdään mitä tehdään. No onneksi tekemistä sinänsä on löytynyt, ei tarvitse peukaloita pyörittää, mutta kyllä se muuten sylettää. Jo ihan pelkästään se, että työmatka Nukarilta Espooseen vie n. puolitoista tuntia plus VR-tekijä (tänä iltana oli ensimmäinen kerta kun paikallisjuna ei ollut myöhässä, tosin siitäkin puuttui yksi yksikkö ja se oli vähän täynnä) ja sama illalla takaisin ottaen vielä huomioon sen, että junia Jokelaan asti kulkee vain puolen tunnin välein. Ei se ihan hirveästi naurata. Sitten jos vielä käy hoitamassa yhtään mitään asioita esimerkiksi Isossa Omenassa tai Kampissa, niin päivistä tulee sellaisia pirteitä kahdeksalta lähtö, kahdeksalta kotiin. Not kiva.

Joulu ja uusi vuosikin osuvat niin inhottavasti tänä vuonna, ettei tule yhtään ylimääräisiä vapaapäiviä. Jouluaatto sentään on vapaapäivä, mutta uudenvuodenaatto on taas ihan normaali työpäivä. Koska minulle ei ole kertynyt tietenkään lomapäiviä eikä edes plussatunteja ja tuntisaldojen tsekkaus on just vuoden vaihteessa, niin enpä tiedä voinko pitää yhtään vapaata.

Sitten tässä välissä pitäisi tehdä jotain jouluvalmisteluja ja uuden vuoden jälkeen on semmoiset pikkubileet kuin että mummu täyttää vaatimattomat sata vuotta, niin ei tule mitään. Nyt jo tuntuu siltä, etten ehdi tehdä mitään, en tehdä ruokaa, en pestä pyykkiä, hädin tuskin edes henkilökohtaisia mailejani lukea. Mummua en ehdi nähdä kuin aamuisin ja koska minun aamuni ovat minuuttiaikataulutettuja, en ehdi juuri edes puhua hänen kanssaan mitään koskaan. Hän on mennyt jo omaan huoneeseensa valmistautumaan nukkumaan kun minä tulen iltaisin kotiin.

Minä tiedän kyllä että tilanne varmasti helpottaa kunhan tämä alkaa tästä rutinoitua ja kun pääsen sinne asiakkaalle oikeasti töihin, mikä puolestaan lyhentää työmatkaa luultavasti puolella tunnilla. Tai sen on parempi helpottaa, koska minun pitäisi ensi keväänä etäopiskella useampia kursseja. Ilmoittauduin jo kursseille ja olen sopinut opettajien kanssa etäopiskelusta. Mietin vain että tulikohan haukattua pikkuisen liian iso palanen, sitten kuitenkin? Vaihtoehtoja ei ihan hirveästi kuitenkaan ole, että näillä mennään. Just tällä hetkellä vain on ihan hirveä stressi keskimäärin kaikesta.

Pitäisiköhän lähteä vielä vähän ulos? Siellä on kyllä pimeätä kuin hiilikellarissa jouluyönä, mutta kai siellä sentään sen verran eteensä näkee, ettei ojaan kävele. Ja ekaa kertaa moneen päivään ei ole hysteerisen kylmä, mitä nyt tuuli on tietysti kolea. Aion muuten huomenna ajaa Vantaankosken rautatieasemalle, ellei keli ole esim. lumisateen takia katastrofaalinen. Lähden nimittäin heti suoraan töistä ajamaan kohti Tamperetta ja Vantaankoskelta pääsisi näppärämmin moottoritielle kuin Jokelasta. Plus että sinne kulkee junia useammin kuin Jokelaan ja matka kestää vähemmän aikaa. Pahan kelin ja ilkeiden ruuhkien lisäksi pelottaa se, että jos siellä on kovinkin huonosti parkkitilaa. Minä kun en vieläkään ole mikään mestariparkkeeraaja eikä sitä tee edes mieli harjoitella, kun on oma auto alla.

Niin joo, tarttis varmaan pakatakin viikonloppua varten? Ja soittaa sinne huoltoyhtiöön, että jos auraisivat sen minun parkkipaikkani kunnolla. Siellä kun on taas vähän samaa ongelmaa kuin keväälläkin.

maanantaina, joulukuuta 13, 2010

Uusvanha koti

No niin, aamun oliotentti on ohitse ja niin on koulu muutenkin tältä syksyltä. Huomenna on edessä työpäivä asiakkaalla ja niinpä siirryinkin tänään sitten vähän vakituisemmin tänne Nukarille asustelemaan. Muuttokuorma ei ollut kummoinen, lähinnä vaatteita ja muuta henkilökohtaista tavaraa. Tampereelta saa puuttuvia juttuja sitten ensi viikonloppuna ainakin. Tästä se alkaa, vähän niinkuin uusi elämä ainakin hetkeksi aikaa.

lauantaina, joulukuuta 11, 2010

Kuulumisia uudesta työpaikasta

No niin, aloitin sitten torstaina uudessa työpaikassani tai siis lähinnä uuden työnantajan toimistolla. Asiakkaan tiloissa aloitan vasta tiistaina ja tutustun silloin tarkemmin tuohon projektiin, johon päädyin. Tosin tapasin projektipäällikköni jo torstaina ja sain jonkinlaista käsitystä hommasta.
Muuten nuo ekat päivät menivät ihan samaan malliin kuin aina ennenkin uudessa työpaikassa: ihan pihalla. Uusia ihmisiä, uusia asioita ja kaikkea muuta uutta tulee niin mahdottomasti, ettei siinä perässä pysy. Luotan tosin siihen että pärjään nyt alkuun sillä, että tunnistan naamalta ja nimeltä esimieheni, projektipäällikköni ja yhden työkaverin, joka on samassa projektissa. Käytännön asioita voi sitten kysyä joltakulta ja eiköhän esimies älähdä jos esimerkiksi tuntikirjausjärjestelmän kanssa tyrin jotain.
Mutta joo, se oikeastaan työasioista. Tälläkään kertaa en saa kertoa oikeastaan mitään työtehtävistäni, mutta titteli tulee olemaan tekninen kirjoittaja.

Olen nämä pari ensimmäistä päivää käynyt Tampereelta käsin töissä. Kello 6.57 Tampereelta lähtevällä Pendolinolla ehtii suunnilleen yhdeksäksi töihin Espooseen ja näinä kahtena päivänä Pendolinot ovat kulkeneet jopa jotakuinkin aikataulussa. Torstai-iltana töistä lähtdettyäni kuitenkin menin Tapiolaan hakemaan auton siskolta ja ajoin Tampereelle. Se ei ehkä ollut fiksuin mahdollinen temppu aikaisen aamuherätyksen ja raskaahkon työpäivän jälkeen ja varsinkin kun keli pääkaupunkiseudulla oli kohtuullisen vekkuli lumisateen takia. Itse asiassa minua epäilytti todella paljon lähteä mihinkään autolla, mutta pakkohan se oli kun olin jo tien päällä tuossa vaiheessa. Olen ihan kiitollinen kehä ykkösen tietöistä ja siitä, että niiden kohdalla nopeusrajoitus on 50 km/h ja sai ihan luvan kanssa körötellä etanavauhtia. Luulin että moottiritielle päästyä tilanne helpottaisi, lunta olisi tiellä vähemmän, mutta siellä puolestaan lisähaastetta ajamiseen toi toimimaton tuulilasinpesu ja tuulen mukana pöllyävä lumi, joka peitti kaiken näkyvyyden tosi tehokkaasti aika ajoin.
Hyvinkään kohdalla alkoi itseäni ramaista niin paljon, että ihan yleisen turvallisuuden takia päätin pitää Linnatuulessa tauon. Siivosin tuulilasinpesijän suuttimista ylimääräiset jäät pois, söin vähän ja nappasin vähän Pepsiäkin mukaan. Se auttoi ja lähdin pirteänä taas suunnistamaan kohti Tamperetta. Linnatuulen jälkeen ajokelikin hieman parani, jos siihen asti olin tullut 80-90 km/h ihan vain sen takia, etten aina nähnyt missä oma kaista menee, niin pohjoisempana lumipöllyä oli huomattavasti vähemmän ja vauhdin pystyi nostamaan turvallisesti sinne sallittuun sataseen. Olin silti todella onnellinen nähdessäni Lempäälän etelärampin kyltin, ei ole enää ihan mieletön matka ajettavana! Ja ehjänä selvisin kotiin, vaikka olin ollutkin ihan varma, ettei tule onnistumaan.

Maanantaina onkin sitten oliotentti ja tiistaina aloitus asiakkaalla Helsingissä. Asiakkaan tilat sijaitsevat kätevän matkan päässä rautatieasemasta, joten suunnitelmani junalla kulkemisesta Nukarilta käsin toteutunevat. Tiistaista lähtien vietän myös vakituisemmin aikaani Nukarilla. Toimme tänään tänne tullessamme jo joitain tavaroita mukana ja maanantaina sitten lisää. DI viritteli tänne jonkinlaista 3G-systeemiä, joka toimii WLAN-tukiasemana. Täällä nimittäin ei tahdo ihan lentää tuo ns. langaton laajakaista. Hyvinä aikoina saa 3G:n yli jopa Skype-videopuhelun, mutta huonompina hetkinä ei koko 3G kuulu samassa paikassa ollenkaan. Kiinteää laajakaistaa harkitsen, mutta Sonera tarjoaa eioota ja Saunalahti ja Elisa vähintään vuoden könttäsopimuksia, joita minä taas en halua.

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Reissutyöläinen?

Vähän täytyy kyllä ihmetellä, että mitähän sitä on tullut taas tehtyä. Ei vielä se, että lähden kevääksi ja kesäksi töihin pääkuapunkiseudulle, mutta siinä sivussa pitäisi myös opiskella muutama kurssi koulun puolesta. Yleensä noita kyseisiä kursseja ei oikein voi suorittaa etänä, mutta minun pärställäni se nähtävästi onnistuu. Eipä siis ole ensi keväänä puutetta tekemisestä, sanoisin. Harmi kyllä, mutta sen venäjänkurssin joutunen jättämään kesken, sitä ei voi oikein suorittaa etänä, koska se vaatii läsnäoloa ja tuskin opettaja haluaa tai voikaan lähteä luomaan sellaista verkkomateriaalia, että sen voitaisiin katsoa korvaavan lähiopetustunnit. No, nou kän duu, eipä tuo venäjä nyt mikään pääaine ole.

Huomenna hilpaisen sitten ensimmäistä kertaa Espooseen työnantajan toimistolle. Juna lähtee 6.57 Tampereelta ja toivon, oikein hartaasti toivon, että se kulkisi aikataulussa, vaikka onkin Pendolino. Se lohduttaa hieman, että lähipäivinä ei ole vissiin lunta luvattu taivaalta alas enempää. Johan sitä nytkin on ihan omiksi tarpeiksi.

En tiedä millä aikataululla aion pysyvämmin siirtyä asustelemaan Nukarille. Sisko on suunnitellut roudaavansa huonekalut Nukarille juuri ennen joulua, sitä ennen ei makuuhuoneessa ole juuri muuta kuin kaapit ja sänky eli vähän on arkaaista meininkiä. Minä puolestani en aio raahata mukanani mitään läppäriä suurempaa, joten voi olla että alkuajat tässä kuljen ainakin osittain Tampereelta käsin junalla.

Voi voi, vaikka tietyllä tapaa innoissani odotankin uusia kuvioita, niin kyllä se silti vähän jännittää.

Ai niin, siirsin jo kaiken tavaran pöytäkoneeltani läppärille ja aion nyt hylätä tuon pöytäkoneeni ainakin lähes täysin. Vanhat tiedostot jäävät sinne kyllä talteen, mutta päivitykset teen jatkossa tällä läppärilläni. Vielä kun oppisi kirjoittamaan tällä näppäimistöllä ilman lyöntivirheitä, muuten koko vehje muuttui heti paljon kivemmaksi, kun siihen iski kiinni tavallisen hiiren. Tuo tasohiiri on kertakaikkien "pain in the ass".

maanantaina, joulukuuta 06, 2010

Viikonlopun sirpaleet

Paitsi että sain perjantaina työtarjouksen pääkaupunkiseudulta, ehdin perjantaina ja viikonlopun aikaan muutenkin tehdä yhtä ja toista. Perjantaiaamuna oli heti täällä Tampereelle Business Breakfast Hermian auditoriossa, aiheena mobiili-open source. Ihan jees, varsinkin Nokian Valtteri Hallan esitys oli mielenkiintoinen. Minä en ehkä ihan kuulunut kyseisen tapahtuman kohdeyleisöön, mutta olihan se nyt piristävää käydä kuuntelemassa Meego- ja muuta puhetta muusta kuin teknisestä näkökulmasta.

No, tämän Business Breakfastin jälkeen suuntasimme DI:n kanssa kohti Tampereen keskustaa ja Helsingin junaa. Perjantai-iltana oli näet siskon luona Tapiolassa yhdistetyt syntymäpäivä-/pikkujoulu-/läksiäisillanistujaiset ja DI oli sopinut perjantaiksi itselleen palaverin tai pari pääkaupunkiseudulle. Itse jäin jo Pasilassa pois ja suuntasin Putingin toimistolle Vallilan nurkille katsomaan, mitä oli jäänyt tähteeksi siellä pidetyistä ystävämyynneistä. Siellä pyöriessäni sain sitten puhelun siitä työpaikasta, joten kaikkinaiset shoppailusuunnitelmat menivät vähän sekaisin.

Sieltä lähdin kohti Helsingin keskustaa, matkustin ekaa kertaa yksikseni ratikalla (joo, olen maalta!) ja jätin tuhottoman painavan matkalaukkuni säilytykseen rautatieasemalle. Kiertelin siinä vähän aikaa, kävin syömässä Sushia Kampin Ichibanissa ja kiertelin vähän sekä Kampissa, Sokoksella että Akateemisessa. Ichibanin sushi oli ihan jees, mutta vähän siitä jäi sellainen olo, että pidän Marusekin sushista enemmän.

Aikainen aamuherätys ja laukun raahaaminen sinne tänne väsyttivät jo sen verran, että sulkeuduin hetkiseksi johonkin random-kahvilaan ja vähän ennen viittä lähetin anelevan tekstiviestin siskolle, että vaikka kuudelta oli ilmoitettu tarjoilun alkavan, niin voisinko tulla jo viiden jälkeen. No sehän sopi ja kävin nappaamassa laukkuni säilytyksestä.
Olin sen verran väsynyt, Helsingin keli on sen verran tukkoinen ja laukkuni painoi noin puolitoista tonnia, että taksitolppa rautatieaseman edessä houkutteli suunnattomasti sen sijaan että olisin lähtenyt raijaamaan itseäni ja pakaasejani Kamppiin. Taksitolpalla oli kuitenkin melkoinen jono, mutta se veti yllättävän hyvin ja sain auton kohtuullisen odottamisajan jälkeen.

Siskon luokse kokoontui sitten koko perhe, veli perheineen, äiti ja R, minä ja DI, joka oli päässyt palaveristaan ja sisko tietysti. Kovin montaa tuntia siinä ei ehditty istuskella, koska minulla ja DI:llä oli vielä edessä siirtyminen Nukarille ja heitin samalla veljen porukat Hakunilaan. Tämä oli eka kerta taas viime kevään jälkeen kun piti talvikelillä ajaa ja pihasta lähtiessä oli pieniä epäilyksen väreitä pyrstön alla, mutta hyvin se meni. Selvisimme DI:n kanssa myös kunnialla kotiin, vaikka Tuusulanväylä onkin tunnettu hirvi- ja peurakolareistaan ja ilta oli jo pimeä.

Lauantaina kävimme kaupassa, teimme hieman lumitöitä, DI teki ruokaa ja iltapäivällä vein DI:n junalle, hän lähti jo Tampereelle silloin. Nukarilla oli ihanaa, lunta oli, kaikki ihan valkoisenaan. Kyllä talvi on sitten kaunista! (niin kauan kuin ei olla Helsingissä, jossa näemmä aurauskalustoa ei ole tai se ei toimi, koska sunnuntainakin siellä oli jalkakäytävillä ihan samanlainen lumipöpperö kuin perjantainakin. Se tekee kävelystä hieman raskasta, kun joka askeleella jalka luistaa kymmenen senttiä taaksepäin)

Sunnuntaina lähdin itsekin Nukarilta, vein auton Espooseen siskolle ja suuntasin sieltä takaisin Helsinkiin ja junalle. DI oli illalla elokuvissa ja olimme sopineet tapaavamme sen jälkeen Inezissä, Gastropubien ketjun uusimmassa tulokkaassa, espanjalaistyylisessä tapas-, viini- ja siideriravintolassa. Inez on kertakaikkiaan suositeltava paikka tämän ensimmäisen vierailun perusteella! Ruoka on hyvää, viineistä en tiedä, mutta valikoimaa ainakin on ja drinkkien teko onnistuu.

lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Työpaikka!

Nyt on kuulkaa taas ihan oikeita uutisia pitkästä aikaa. No, olin kolmisen viikkoa sitten työhaastattelussa ja tekemässä koetyön Espoossa. Senhän piti olla sellainen "varalle"-haastattelu eli haastattelun jälkeen olisin saanut tiedon, hyväksytäänkö minut vai ei ja sitten vasta kun sopiva projekti olisi löytynyt, olisin saanut varsinaisen työtarjouksen. No, sairaslomien takia sen koetyön arviointi vähän venyi ja ehdimme tuossa alkuviikosta vähän jutella asioista (silloin ei olleu vielä mitään varmaan tietoa siitä koetyöstä) haastattalijan kanssa. Nyt perjantaina tuli puhelu, että tuletko meille töihin.

Minä lupasin. Työ alkaa niinkin pian kuin 9.12., ensin pari päivää työnantajan omalla toimistolla tutustumassa firmaan ja sen sellaiseen, maanantaina 13.12. vika tentti Tampereella ja 14.12. aloitan varsinaiset työt asiakkaan tiloissa. Eli nopeaan tulee.
Varsinkin kun firman oma toimisto on Espoossa ja asiakas majailee Helsingin keskustassa. Kyllä, minä siis muutan tässä jossain vaiheessa Nukarille ensi kevääksi ja kesäksi, työtä on nimittäin tarjolla 31.8.2011 asti. Käyn Nukarilta käsin sitten töissä tuolla pääkaupunkiseudulla. Siskokin lähtee tammikuussa Ranskaan tutkijavaihtoon, joten auto on minun ja mummulla on vähän joku katsomassa perään viikolla.
DI jää Tampereelle ja näemme lähinnä viikonloppuisin. Ehdin eilisiltana jo murehtia, että miten meidän suhteen käy, vaikka ei tässä todennäköisesti ole sen suurempaa hätää. Puhelimet ja netti on keksitty yhteydenpitoon ja näemmehän me viikonloppuisin ja kun ei tämä nyt ole kuin sen reilun 8kk projekti ja aikuisia ihmisiä kuitenkin olemme, niin ei tässä pitäisi hätää olla.

Että semmosta. Netti kyllä toimii jatkossakin, Nukarille on pakko saada viriteltyä joku nettisysteemi, katsotaan sitten otanko kiinteän netin vai yritänkö selvitä 3G:n avulla, mutta blogi jatkaa entiseen malliin.

lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Pakastekalaa

Rehellisesti sanoen en muista ihan heti sitä marraskuun loppua, jolloin ulkona olisi ihan oikeasti palellut. Perinteisesti se minun syntymäpäiväsääni on ollut se pohjalainen morsian: kylymä ja helevetir ruma ja vaikka marraskuussa olisi lunta satanutkin, ei yleensä ole sentään näin hyytävää ollut. -11 astetta plus pohjoisen suuntainen tuuli tuntuu Forecan mukaan -18 asteelta, minun nenälämpörilamittarini kyllä mittasi jo vähintään -25 astetta.

Kävimme nimittäin DI:n kanssa katsomassa kauppakeskus Duon jouluavajaisten ilotulituksen, joka oli ihan näyttävä vaikkakin lyhyt. Olisi kyllä voinut Hervannan keskustasta enimmät valot pimentää tulituksen ajaksi, mutta näki sen noinkin. Navakka tuuli puhalsi siihen parkkipaikan reunalle, missä DI:n kanssa seisoskelin ja oli pakko vetää talvitakin kaulus pystyyn. Onneksi talvitakissa on sellainen optio niille ilmoille kun korvaläpät eivät riitä. Sen verran napakoita tuulilukemia on ennustettu ensi viikollekin, että on pakko keksiä joku muu päänlämmityssysteemi.

Onneksi minulla sentään on kelpo varustus talven varalle. Kerrospukeutuminen on päivän sana. Viikollakin olen pukeutunut aluksi toppiin, sen päälle olen vetäissyt ohuen neuleen ja sen päälle joko paksumman neuleen tai fleecehupparin, josta sai kätevästi hupunkin päähän. Ankkuroin hupun paikoilleen vielä korvaläpillä. Tulos ei ollut maailman kaunein tai tyylikkäin, mutta lämpimänä pysyi. Sen lisäksi on tietysti vielä talvitakki, turkiskaulaliina ja äidin kutomat superarktiset lapaset.

En muistanut mainita lainkaan että maanantaina syntymäpäiväni kunniaksi DI teki ruokaa kotona. Yleensähän on ollut tapana käydä jossain ravintolassa, mutta tällä kertaa vietimme koti-illan. Ruokana oli leivitettyä kuhaa jokirapukastikkeessa. Sekä kuhan leivityksessä että kastikkeessa oli sitruunapippuria ja kastikkeessa vielä sitruunamehuakin, joten kun minä odottaessani jotain kermaisen pehmeätä maistoin kastiketta ensimmäisen kerran, alkuvaikutelma oli että tässä on nyt jotakin vikaa. Ei siinä kuitenkaan ollut vaan se oli ihan tarkoituksella sitruunaista ja tarvitseeko sanoa että jälleen kerran aivan loistavan hyvää. Jälkiruuaksi oli juustoja ja leffa.

Tänään jatkoimme kalalinjalla. DI oli käynyt viikolla lounaalla Marusekissa ja ehdotti että kävisimme siellä tänään syömässä, kun ei ole aikoihin käyty. No minä tietysti pompin innoissani: "Joo-joo-joo!" Maruseki on uusinut ruokalistaansa sitten viime käynnin (häpeäkseni en enää edes muista milloin se oli) ja nyt sieltä löytyy jonkin verran ihan uusia sushejakin. Voikala-nigiri oli uusi tulokas ja ankeriasnigirikin on luultavasti sellainen, jota itse en ole maistanut aikaisemmin, vaikka se on saattanut listalla ollakin. Modernien sushien listalta löytyi mm. spicy tuna, joka ei kyllä ainakaan meidän mittapuulla ollut erityisen mausteista. Voikalanigiri oli namia.
Ikävä kyllä misokeitto on käynyt läpi hinnankorotuksen. Kun alunperin Marusekiin tutustuin, misokeittokupillisen hinta oli 1€. Nyt se muutaman korotuksen jälkeen on jo 2,5€... No, edelleen se kyllä on hyvää.

tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Opiskelijat elää leveästi, vai kuinka?

Valtakunnan virallinen valehtelija Iltalehti väitti viimeksi tänään, että opiskelija saa tukia 13 euroa päivässä. Se on tietysti täyttä bullshittiä, koska noissa nk. laskelmissa on oletettu opiskelijan saavan täyden määrän opintotukea ja että asumismenot eivät ylitä 252 euroa/kk ja että opiskelija ottaa lainaa, mikä ei ole siis tuloa vaan lainaa ja että opiskelijalta ei peritä ennakonpidätystä noista tuista.

Nykyisin opiskelija saa 300 euroa opintorahaa ja 80% asumiskuluista sinne 252€/kk asti eli maksimissaan 200 euroa. Opintorahasta menee 10% ennakonpidätys eli se on todellisuudessa 270€/kk. Oletetaan siis että meillä on Olli Opiskelija, joka saa 300 euroa kuussa opintotukea ja hän asuu asunnossa, jonka vuokra on tasan 252 euroa. Tällöin hänen yhteenlasketut tulonsa kuukautta kohti ovat 270+200 = 470€. Tästä vähennetään 252 euroa vuokraan, joten käteen jää 218 euroa. Se jaettuna 30:llä tekee 7,27 euroa päivää kohti.

Voidaan tietysti hyvällä syyllä kysyä, minkälaisen asunnon saa 252 eurolla kuukaudessa ja mistä. Tampereen Opiskelija-asuntosäätiön halvimmat ja rupuisimmat solukämpät maksavat jotakuinkin 170 euroa, mutta heti jos haluaa edes vähän lähempää kouluja, hinta alkaa kakkosella. Jos edes haaveilee yksiöstä (ei kannata, jonot ovat perinteisesti niin pitkät, että normi opiskelija ehtii valmistua ennenkuin pääsee jonosta), saa varautua maksamaan heti semmoiset kolmisensataa euroa, ehkä vähän yli tai vähän vaille. TOASilla kuitenkin on se hyvä puoli, että vuokraan kuuluu sähkö, lämpö, vesi, netti ja kaapeli-tv, jos sellainen kohteessa on. Muilta vuokrafirmoilta tai yksityisiltä jos lähtee vuokraamaan, on parempi syödä varpaankynsiään, koska muuhun ei yksinkertaisesti ole varaa.

Kuulen jostain hiljaisen huudon: "Mutta entäs se opintolaina!" Niin aivan, kaiken pelastava ja opiskelijoiden taloudellisen surkeuden poistava ihana opintolaina! Miten saatoinkaan unohtaa?
Mutta kertokaas minulle että mitä perkeleen tuloa muka sellainen on, jonka joutuu maksamaan takaisin korkojen kera? Kuka alkaa eläkkeelle jäätyään maksaa valtiolle tai työnantajalle takaisin työelämässä saamiaan palkkoja? Kuka?! Tai kuka maksaa lapsilisiään takaisin aikuistuttuaan? Tai äitiysrahoja kun lapsi on päivähoidossa? Tai työttömyystukia, sitten kun työpaikka on saatu? Kertokaa minulle, minä haluan todellakin tietää, kuka näitä tuloja maksaa takaisin.
Nykyisin edes se korkeakoulututkinto ei sataprosenttisen varmasti takaa varmaa työpaikkaa heti opiskelujen jälkeen, joten opintolaina on aikansa elänyt juttu. Se oli varmaan hieno juttu silloin kun koulutuksella oikeasti sai rahakasta työtä, mutta nyt kun pyritään kouluttamaan ikäluokasta 60% lukiota pidemmälle, ei niitä isopalkkaisia työpaikkoja vain ole kaikille. Niin joo, onhan tietysti ihan jokaisen oma vika, ettei kouluttaudu esimerkiksi lääkäriksi tai joksikin muuksi, joille satelee työtarjouksia ovista ja ikkunoista. Kaikkihan nyt tietysti haluavat lääkäreiksi ja kaikkien taipumuksetkin ovat sinne lääketieteen puoleen kallellaan...

Mutta koska opintolaina on niin hieno ja upea keksintö, niin miksei sen ideaa voisi laajentaa muihinkin tarkoituksiin? Minulla on jo muutama hyvä idea. Äitiyslaina voisi olla tosi kova sana. Koska kaikki äidithän toki palaavat töihin lapsen saatuaan, voisivat he helposti maksella pois muutaman tonnin lainaa, jonka ovat ottaneet sitä varten, että voivat jäädä äitiysvapaalle. Lapsen tekeminen jos mikä on sijoitus tulevaisuuteen, vähän niin kuin opiskelukin. Työttömyyslaina olisi myös hilpeä juttu, senhän voi maksaa kivasti takaisin kun pääsee töihin. Ei semmoinen lainanmaksu paha juttu voi olla ollenkaan, kun korot ovat niin matalat ja valtiokin takaa. Eihän se opiskelijoillekaan ole temppu eikä mikään!

maanantaina, marraskuuta 22, 2010

Miksi piratismi kannattaa?

Syntymäpäiväni kunniaksi DI hemmotteli minua (olin kyllä saanut lahjani eli tämän läppärin jo akoja sitten, mutta eihän se kuulemma hemmottelua estä) tänään, ruokana oli paistettua kuhaa jokirapukastikkeessa, jälkiruuaksi juustoja ja Elisa Viihteen videovuokraamosta ladattu Sinkkuelämää 2.
(selvennys siis: Elisa Viihde tarjoaa tällaista digiboksi-whatever-pakettia, johon kuuluu myös paljon tallennustilaa tv-ohjelmille ja videovuokraamopalvelu, jonka kautta saa kotisohvalta internetin ja sen digiboksin vuokrattua elokuvia. En tiedä miten laskutus hoituu, mutta vitosen se leffanvuokraus maksoi)

No, leffa "vuokrattiin" ja aloimme katsoa sitä. Ihan jees, pikkuisia pätkimisiä tuli silloin tällöin muttei mitään häiritsevää. Kunnes leffa pysähtyi kokonaan jossain 48 minuutin kohdalla. Mikään muu ei auttanut kuin palata videovuokraamon puolella ja aloittaa leffa alusta, kelaten tietysti siihen kohtaan mihin jäimme. Kelausnopeus on jostain syystä vain 12-kertainen, joten kelaamiseen kului hieman aikaa. Mutta sitten se taas toimi.
Kunnes stoppasi uudestaan jotakuinkin puolen tunnin kuluttua. Ja taas kelaus alusta. Ja sitten se stoppasi jossain tunnin ja 50 minuutin kohdalla. Ja vielä kertaalleen jossain kahden tunnin tienoilla. Tulipahan ainakin kelailtua, mutta ei tuo minusta ole ihan viiden euron arvoista. Lisäksi meillä ei pitänyt siinä vaiheessa olla mitään muuta siirtoa päällä internetistä, joka olisi syönyt kaistaa.

Tässä palataan nyt sitten otsikkoon: jos DI olisi warettanut leffan netistä ILMAISEKSI, se olisi varsin todennäköisesti toiminut OIKEIN HYVIN ilman pätkimisiä ja kelailuja. Niin kauan kuin leffojen (tai musiikin tai muun vastaavan) ostaminen laillisesti on hankalaa ja ärsyttävää, ihmiset imuttavat ne mieluummin verkosta laittomasti. No, aina tietysti löytyy niitä, jotka eivät osta vaikka se helppoa olisikin, mutta ei tämäniltainen kokemus nyt suunnattomasti rohkaissut suosimaan laillista aineistoa, koska se leffan pätkiminen oli oikeasti tosi ikävää.

Mutta hei, ensimmäinen kerta varmaan vuosiin, kun minun syntymäpäivänäni ei sada vettä ja kaduilla ei ole nilkkaan asti ulottuvaa loskaa. Täällä oli ainakin hirmu nätti talvipäivä ja puissa kuuraa, niin että ikkunoista oli oikeasti ihan postikorttimaisemat.

maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Kyrillinen asdf-näppäimistö Windows 7:aan

Kirjoitin vuosi sitten, miten Windows XP:hen saa kyrillisen asdf-näppäimistön. Tuolta löytyy ohjeet myös siihen, miten sen saa seiskaan, mutta löysin netistä toisenkin sopivan softan nimellä Phonetic Russian Keyboard, joka on ilmainen ja ainakin nopealla testauksella toimii myös.

Tästä voitaneen siis päätellä että olen jatkanut tänä syksynä venäjän opintojani jatkokurssin merkeissä. Onneksi koululla järjestyi tämä jatkokurssi iltaopetuksena ja siellä onkin muutama viime kurssilta tuttu opiskelija.

Я изучаю русский язык б институте. Мой компютер тоже понимает по-русски.

Viikonloppu takana

No niin, sitä on taas maanantai ja yksi viikonloppu on taas takana. Perjantaina oli tosiaan työhaastattelu Matinkylässä ja noin yleisesti ottaen se haastattelu tuntui menevän hyvin. Sehän ei tietysti vielä merkitse mitään. Myös se koetyö taisi sujua ainakin kohtalaisesti, siltä se tuntui vaikka ihan haastava se kyllä oli. Nähtäväksi siis jää, mitä sieltä tulee vastaukseksi ja missä vaiheessa.

Haastattelun päätyttyä siirsin itseni Tapiolaan siskon luo, mistä hain auton. Kello oli tuossa vaiheessa puoli neljä suunnilleen ja sisko varoitti visusti lähtemästä kehä ykköselle, koska se on siihen aikaan päivästä ennemminkin kehä tukkonen. Kävin hakemassa DI:n Otaniemestä ja menimme Tapiolaan kauppaan, kävimme myös syömässä ja puoli kuuden tienoilla lähdimme kohti Nukaria. Tässä vaiheessa kehä olikin jo ihan selvä, olihan siellä liikennettä edelleen, muttei mitään mateluvauhtia. Eteenpäin päästiin ihan hyvin. Ja ne kehän tietyöt jaksavat aina ihmetyttää. Tuntuu siltä, että joka kerta kun siitä ajan, kiertotiet ovat muuttuneet jotenkin ja olen vähintään yhdessä kohdassa hieman epätietoinen siitä, olenko edelleen kehällä vai onnistuinko ajamaan sittenkin väärää kaistaa.

Kolmostiellekin pääsimme perjantai-iltana mukavasti, mutta sitten homma tökkäsikin kehä kolmosen kohdalla. Siellä oli sattunut jonkin sortin haaveri, kai, en ehtinyt niin katsoa tarkkaan, mutta poliisi sinne oli menossa ja palokuntakin oli paikalla. Yksi kaista oli tukossa kolaripaikan (oletan että se oli kolari) kohdalla ja liikenne junnasi tietysti pitkän matkaa siitä etelään päin. Tulipahan ainakin harjoiteltua auton ryömittämistä, siltä varalta, että olisi päässyt unohtumaan... Onneksi minulla on liikenteessä lehmän hermot ja heti kolaripaikan jälkeen alkoi tie taas vetää ja pääsimme kunnialla Nukarille asti.

Nukarilla oli pääsääntöisesti märkää, pimeätä ja kuraista. Lauantaina sateli suunnilleen jatkuvasti ja vietimmekin päivän pääosin sisätiloissa. Puolen päivän jälkeen lähdimme ensin Rajamäelle, minne vein myymäni kirjan ja sieltä suuntasimme Riihimäkeä kohti, kävimme erään DI:n vanhan työkaverin luona.
Tällä perheellä oli yksi koira ja kaksi aivan hurmaavaa ragdoll-kissaa. Koira teki itseään tykö joskus vähän turhankin innokkaasti, kissat sen sijaan suhtautuivat meihin vieraisiin tyynellä arvokkuudella. Ne eivät suuremmin tulleet tekemään tuttavuutta, mutta sallivat minun silitellä sydämeni kyllyydestä. Ihastuttavia!

Sunnuntaina oli sitten öljyputken eristeen korjailun lisäksi ohjelmassa kynttilöiden vienti isän ja vaarin haudalle, ajo Espooseen, auton jättö sinne, bussilla Helsinkiin ja sieltä junalla Tampereelle. Eli reissaamista kerrakseen.

Haudoista tuli mieleen eräs keskustelu, jonka kävin erään itseäni vähän nuoremman tuttavan kanssa tuossa aiemmin syksyllä. Kerroin jostain syystä, että olimme käyneet edellisenä viikonloppuna viemässä siskon kanssa haudoille havuja ja istuttamassa kanervia. Miksi, kysyi tuttava. Mitä varten? Pitääkö sellaista tehdä?
... joo? Yleensä näin on tapana... Ainakin meillä.
Kyllähän hänelläkin on kuolleita sukulaisia, isovanhemmatkin, mutta hänen vanhempansa hoitavat haudat. Ei hän tiedä edes, mihin isovanhemmatkaan on haudattu tarkalleen ottaen. Ja että syksyisin pitäisi kesäkukat poistaa ja tuoda havuja haudoille, yleensä myös jotain syyskukkasiakin, ihan outoa, ei hänen vanhempansa koskaan ole tällaisesta mitään puhuneet.

No, kukakohan ne haudat sitten hoitaa, kun omat vanhemmat eivät enää jaksa ja aikanaan kuolevat itsekin? En tiedä onko se kovinkin yleistä, etteivät nykynuoret enää tiedä, miten hautoja hoidetaan. Tietysti aina vain suurempi osa vainajista kai tuhkataan ja tuhka sijoitetaan uurnalehtoon, jolloin varsinaista hautaa ei ole eikä näin ollen tarvitse sitä hautaa niin hoitaakaan. Mutta kyllä sen nyt luulisi kuuluvan yleissivistykseen, miten hautoja hoidetaan ja vainajia muistetaan. Vai onko se niin, etteivät vanhemmat enää opeta näitä tapoja lapsille?

Yksi vinkki muuten noista havuista, joita haudoille tuodaan. Perinteiset kuusen- tai männynhavut tietysti puolustavat paikkaansa, mutta hyvännäköisiä asetelmia saa aikaiseksi, jos käyttää näiden lisäksi tai tilalla katajanoksia tai esimerkiksi hopeakuusta, joita molempia onneksi löytyy meidän omasta pihasta ja niitä voi luvallisesti sieltä leikellä.

tiistaina, marraskuuta 09, 2010

Kiirettä pukkaa

Tällä viikolla on vähän joka päivä jotakin normaalista poikkeavaa. Tänä iltana pitäisi taas raahautua Demolaan kuuntelemaan juttua mixed reality-peleistä. Huomenna ei ole mitään erikoista paitsi venäjän tunnit illalla. Torstaina on iltapäivällä käytettävyyspäivä, jonne menin ilmoittautumaan. Niin ja DI on torstain ja perjantain Espoossa.

Perjantaiksi minäkin sitten kärrään itseni Espooseen, minulla on siellä työhaastattelu ja siihen liittyvä testi. Hain eräästä firmasta sisällöntuottajan paikkaa ja sitä varten sitten kutsuttiin haastatteluun ja testiin. En tiedä mitä se testi pitää sisällään, jotain kirjoittamista varmaankin. Se selviää sitten.
Ja kunhan sieltä selviän, haen siskolta auton ja hilpaisen joko DI:n kanssa tai yksin Nukarille viikonlopuksi.
Toivon hartaasti muutamaa asiaa:
1. että ehdin Otaniemestä hyvissä ajoin ennen neljän ruuhkia kehä ykköselle. Toiveita tästä ei hirveästi ole, koska haastatteluni on arvioitu loppuvan kolmelta ja sieltä kestää aikansa siirtyä Otaniemeen.
2. ruuhkaa tai ei, mutta ajokeli saisi olla semmoinen suht kiva. Tai siis ei ainakaan mitään pingispallo-lumipyryä. Ja muutenkaan ei tarvitsisi olla sitä lunta tai sohjoa niin kauheasti ajoradalla. Kiitos.
3. Koska perjantaiaamuna tulen Tampereelta Helsinkiin junalla, olisi erinomaisen suotavaa toivoa, että edes tämän kerran VR kulkisi aikataulussa. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että tämä on se suunnitelman heikoin lenkki. Olen kyllä varannut aikaa, minun pitäisi olla Helsingissä 10.52 ja haastattelu Matinkylässä alkaa klo 12.00, mutta siinä välissä pitäisi tämä siirtymäkin tehdä.

Niin että pitäkää peukaloita pystyssä tuon työhaastattelun suhteen.

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Hanhea

DI oli taas löytänyt Kauppahallista jotakin tavallisesta poikkeavaa: kuusenkerkkämarinoituja hanhenrintoja! Niitä siis meillä syötiin tänään hunaja-juuresten ja kastikkeen kera.
Minut oli ylennetty keittiön kasvistenkäsittelijäksi. Porkkanat, perunat, lantunpalanen, pari sipulia ja kukkakaalin jämät (ohjeen mukaan olisi pitänyt olla porkkanaa, palsternakkaa, nauriita ja punasipulia, mutta näillä mentiin mitä kaapista löytyi) pilkottiin ja niiden annettiin lillua marinadissa pari tuntia. En tiedä mitä marinadissa lopulta oli, öljyä ja hunajaa ainakin sekä inkivääriä ja luullakseni myös pippuria. Marinoinnin jälkeen kasvikset paahdettiin uunissa.

Hanhi oli uusi tuttavuus meille molemmille. Liha oli jätetty punertavaksi ohjeen mukaan ja se oli hyvää, mutta mahdottoman... no, sitkeätä. Tai ei oikeastaan sitkeätäkään, mutta hankalaa leikata. DI epäili, josko hauduttamalla olisi tullut parempaa tai ainakin helpommin käsiteltävää siitä hanhesta. Että täysin onnistuneeksi tätä ensimmäistä hanhikokeilua ei voi ehkä sanoa, mutta hyvää se liha kyllä oli, sen verran mitä siitä sain irti.
Juurekset ja DI:n itse kehittelemä mustaherukkakastike olivat loistava yhdistelmä hanhen kanssa tai vaikka sinälläänkin.

maanantaina, marraskuuta 01, 2010

Narkkari!

Vihaan yli kaiken julkisten wc-tilojen sinisiä valoja!
Ei, en haluaisi piikittää itseäni suoneen vessoissa, mutta ne tekevät pahaa silloin kun on migreeni menossa tai tulossa tai muuten vain maisemissa. Huomasin asian vasta tänään.
On ollut eilisestä asti taas pää kipeä ja aamullakin meni yksi migreenilääke (puolen litran Pepsi-pullo muuten auttaa myös Relert-koomaan). Aamun luentojen jälkeen menin kirjastoon, olin varannut pianoajan täksi päiväksi. Se Pepsi sai tietysti aikaan sen, että vessa kutsui ennen kuin pääsin soittamaan. Kirjaston wc:ssä on siniset valot wc-kopeissa, tuttu juttu, olen siellä käynyt aiemminkin, mutten migreenin kanssa!
Olin aivan varma, että päätä alkaa särkeä hetkenä minä hyvänsä, istuin pöntöllä silmät kiinni ja yritin muutenkin selvitä sieltä pois mahdollisimman nopeasti. Särky ei sitten onneksi alkanut, ehkä olin riittävän nopea. Sanonpahan vain etten ole aiemmin tällaistakaan featurea huomannut... Onneksi koululta löytyy vessoja, joissa on migreeniturvallinen valaistus.

torstaina, lokakuuta 28, 2010

Kansalaispalkka?

Tämän päivän Hesarissa oli yleisönosastokirjoitus (pahoittelen etten muista kirjoittajan nimeä, jos joku tietää, vinkatkoon), joka koski kansalaispalkkaa eli perustuloa. Perustulossa on se jännä juttu, että Wikipedian mukaan 80-luvun lopulla sitä kannattivat sekä Keskusta että Kokoomus, nyt kumpikaan puolue ei halua edes puhua siitä (kummankin puolueen nuoret ovat kuitenkin olleet perustulon kannalla vielä 2000-luvulla).

Näin maalaisjärjellä (joo tiedän, se ei päde politiikassa) kansalaispalkka olisi vallan kätevä juttu. Se korvaisi opintotuen, toimeentulotuen, äitiyspäivärahan ja työttömyyskorvauksen melko lailla automaattisesti ja näiden tukien aiheuttamasta byrokratiasta voitaisiin luopua. Kelan opintotukikeskus muuttuisi virattomaksi ja Kelan virkailijamäärää voitaisiin varmasti pudottaa muutenkin. Sosiaalitoimistot eivät täyttyisi toimeentulotuen asiakkaista vaan sosiaalityöntekijät voisivat tehdä oikeasti sitä sosiaalityötä, muutakin kuin rahan jakamista tai jakamatta jättämistä.

Ehkäpä työllisyyskin paranisi, nyt ihmiset voisivat ottaa vastaan myös sitä pienipalkkaista työtä ilman pelkoa tukien menettämisestä. Osa-aikatyö kannattaisi sekä tekijälle että todennäköisesti myös teettäjälle. Tämä johtaisi ehkäpä verotulojen kasvuun.

Tuossa Wikipedian artikkelissa esitetyt vastaväitteet perustulolle ovat kaikki jokseenkin hataria. Nykyinen systeemi ei toimi, jos ainoa keino esimerkiksi mainittujen työhaluttomien nuorten, syrjäytyneiden ja mielenterveysongelmaisten tavoittamiseen ja auttamiseen on se, että laitetaan rahahanat kiinni. Sitähän se nykyisin on: jos et mene kouluun, et saa rahaa. Jos et mene tälle turhalle kurssille, et saa rahaa. Jos taas teet juuri niinkuin käsketään, saat juuri sen minimituen jolla elää nipin napin, kunnes tienaat vahingossa muutaman kympin ylimääräistä ja joudut palauttamaan tukia. Ei se ole muuta kuin simputusta.

Onko työnteko sitten itseisarvo yhteiskunnassa, siitä voidaan olla montaa mieltä nykyään. Luterilainen maailmankatsomus ei tietysti mitään muuta vaihtoehtoa tarjoakaan, luterilaisen elämän tarkoitus on tehdä töitä ja kärsiä, se jolla onni on, se onnen kätkeköön. Sopivaa, koulutusta vastaavaa työtä ei kuitenkaan ole kaikille kaikkina aikoina, se on huomattu varmasti jo moneen kertaan, kumma että se pääsee aina unohtumaan. Kansalaispalkan turvin moni pitkäaikaistyötönkin voisi ehkä elää jossain määrin ihmismäistä elämää ilman että työvoimatoimisto tai sossu on koko ajan hönkimässä niskaan.

Virkamiehet tietysti pelkäävät työpaikkojensa puolesta, mutta eiköhän koulutetuille ihmisille luulisi aina töitä löytyvän...

Perkele, ei kai tässä joudu äänestämään Vihreitä?

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Nirskun narskun

DI kertoi eräänä päivänä tuossa jokin aika sitten, että olin narskutellut hampaitani yöllä. Kiva, kiva, sitä tässä nyt taas kaivattiinkin, hampaidennarskuttelusta on ollut sen verran harmia ettei olisi kiva sitä harrastaa. Lisäksi vanha purentakiskoni on jo todellakin vanha, en tiedä missä kunnossa se on ja toisaalta sen tekemisen jälkeen hampaisiin on tehty muutoksia, kuten poistettu yksi poskihammas. Sen istuvuus ei olisi siis enää täydellinen, mikä käsittääkseni on melko tärkeätä.

Eräs toinenkin bloggaaja kertoi joitain aikoja sitten tulleensa diagnosoiduksi hampaidennarskuttelijana, mutta purentakiskon sijaan hän saikin ohjeet purentalihasten jumppaan. Kun purentalihakset ovat rennot, ei niiden tee mieli narskutella öisinkään. Purentakiskohan ei estä narskuttelua, se vain suojaa hampaita narskuttelun haitoilta, koska silloin pureskelee sitä muovia, ei hampaitaan. Tosin kyllä se jossain määrin pyrkii auttamaan myös narskuttelun estämisessä, koska se ohjaa hampaita oikeaan asentoon toisiinsa nähden.

Koska nyt juuri ei ole varaa mennä hammaslääkärille, kysyin tältä toiselta bloggaajalta sitä purentalihasjumpan ohjetta ja sainkin sen sähköpostiini. Täytyy joskus kirjoitella se tänne blogiinkin, ehkä siitä olisi apua muillekin. En ole vielä jumppaa kokeillut, joten tuloksia en voi raportoida toistaiseksi.

maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Sirpaleita

Syysloma sitten oli ja meni. Tänään oli jo taas ensimmäiset luennot ja huomenna jatkuu Demola-jutuilla. Mobiiliohjelmoinnin opettaja käyttää paljon Demolan opetustarjontaa hyväkseen, siellä ollaan oltu jo monena iltana luentojen sijasta.
Uudessa läppärissä toimii Qt Creator vain Ubuntun puolella ja sieltä pitäisi saada konffattua tasohiiren typerä napautus-toiminto hemmettiin.

Tuossa viikonloppuna DI taas kunnostautui ruuanlaiton saralla. Lauantaina oli tarjolla intialaistyylisiä kanapaloja nuudeleiden ja currykastikkeen kera, eilen se mies puolestaan väsäsi melkein koko päivän burgundinpataa. Viimeksi kun pataa oli, oli liha jäänyt kovaksi mutta tällä kertaa, kiitos kolmen tunnin hauduttamisen, liha oli oikein erinomaista. Ja pata oli muutenkin hyvää, vaikkei sitä voi oikein pikaruuaksi sanoa.

Minulla on menossa kirjoitusprojekti, jonka takia tämä blogi on jäänyt vähän lapsipuolen asemaan. Ei, ei mitään sellaista, mitä todennäköisesti koskaan julkaisisin, mutta kunhan kirjoituttaa vain. Pitäisiköhän perustaa blogi noille kaikille keskeneräisille tarinanpätkille? Mahtaisikohan se kiinnostaa ketään?

tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Laittautumista á la Sirpale

Syyslomalla kun tässä ollaan, niin se oli jo hyvin pitkällä iltapäivällä kun aloin laittautua illan Meego-miittiä varten. Silmämeikin teko sujui totutulla tavalla, kurkistan meikkipussiin katsoakseni mitä sieltä löytyy. Ei harmaata, ei tänään. Eikä sinistäkään. Ei tuota violettia settiäkään jaksa. Ja vihreätä on ollut jo niin monta kertaa. Mutta tuo nude/vaaleanpunainen/tummanruskea paletti voisi toimia, taas kerran. Eli suunnilleen sattumalta tuli arvottua silmämeikkiin tumma ruskea, vaalea ruskea ja vähän vaaleanpunaista sekaan. Ja sitten vaaleanpunertava huulikiilto.

Kun meikki on tehty, aletaan miettiä, mitä sitä voisi kiskoa päälleen. Ei taas tuttuun tapaan mitään ideaa. No, mustat housut, ei viitsi noita farkkuja laittaa nyt. Voisi harkita jakkua tai ääh, ei se ole mikään virallinen tilaisuus. Musta paitapusero on parempi. Ja sittenhän voisi tuon vaaleanpunaisen topin laittaa sinne alle. Ja ruskean vyön housuihin! Että olen fiksu, fiksu!
Kaulaan ja korviin vielä pronssinväriset korut ja huomaan, että kynsissä on ihan vääränvärinen lakka. Aikaa lähtöön vajaa 45 minuuttia, hyvin ehtii (niinpä...). No ainakin jos käyttää kuivattajaa, ehkä ehtii. Kynsiin vaaleanpunaista ja ruskeata, ou jea ja selviän ovesta ulos melkein tuhoamatta lakkapintaa.
Voin kyllä tunnustaa että aina ei käy näin hyvin, vaan meikki saattaa olla jotain ihan muuta väriä kuin vaatetus. Ja kynsilakka on melkein aina ihan jotain muuta kuin meikki JA vaatetus.

Kynsistä puheenollen, väittäisin että kynsinauhojen säännöllinen, miltei päivittäinen rasvaus tekee hyvää kynsille itselleenkin. Tai jostain kumman syystä kynteni ovat pysyneet jo pitkän aikaa varsin hyväkuntoisina. Ei lohkeilua eikä juuri liuskoittumistakaan. Eivät ne pitkät ole, en kovin pitkiä kynsiä haluakaan, mutta siistit ne ovat, kehtaa lakatakin. Teoriassa kynsinauhojen rasvaus pitää myös kynnen itsensä joustavana niin ettei se rapsahda rikki jokaisesta kosketuksesta. Näin luki jossain blogissa, en ole asiaan perehtynyt.

Rasvaamista lukuunottamatta kynsienhoitorutiinini ovat edelleen yhtä retuperällä kuin aina ennenkin. Kerran viikossa tai kahdessa, siinä vaiheessa kun värilakka on niin törkeännäköinen etten kestä sitä enää itsekään saan istutettua itseni sohvalle, poistettua vanhat lakat ja laitettua uudet. O.P.I:n Ridge Filler (vai Ridge Fuller?)-aluslakka on mainio ostos. Se nimensä mukaisesti tasoittaa kynnen pinnan tasaiseksi ja antaa värilakoille hyvän pohjan, mutta vaaleana ja mattapintaisena se kelpaa kynsilakaksi ihan sinälläänkin. Sen alla on Trindin kynnenkovettaja Nail Repair. Olen harkinnut monessa kosmetiikkablogissa hehkutettua O.P.I:n kynnenkovettajaa, joka kuulemma tekee ihmeitä, mutta toistaiseksi olen pärjännyt tuolla vanhalla, tutulla Trindillä. Eikä se O.P.I. halpaa tavaraa ole.

sunnuntaina, lokakuuta 17, 2010

Homokeskustelu ja muuta hömppää

Kukaan ei ole varmasti voinut välttyä viime tiistai-iltana (12.10.10) esitetyltä Ylen homokeskustelulta ja sitä seuranneelta mediakohulta. Itse en nähnyt tarpeelliseksi katsoa kyseistä ohjelmaa alunperinkään enkä ole katsonut sitä myöhemminkään, vaikka se Yle Areenasta taitaa löytyäkin. Eikä minulla ole hirveästi sanottavaa koko kirkon kantaan homoista. Housuitta-blogissa sanottiin jo kaikki tarpeellinen.

Sen sijaan minua on aina ihmetyttänyt suuresti se, miksi raamatun perusteella nimenomaan homous kielletään. Raamatussahan kielletään ja käsketään aika monia muitakin asioita eikä niistä viitsitä niin tarkkaa lukua pitää! Mikä tekee homoudesta juuri sen THE SUUREN SYNNIN, jota ei voi hyväksyä?

Tässä esimerkiksi muutamia kivoja lainauksia.
1. Piet. 2:3: Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. (aika moni kristitty pitää näitä asioita sen verran tärkeitä että käyttää kultakoruja ja kaunistautuu muutenkin eikä kirkolla tunnu olevan mitään sitä vastaan)

Tit. 2:2: Kehota vanhoja miehiä olemaan raittiita, arvokkaita ja maltillisia sekä osoittamaan tervettä uskoa, rakkautta ja kestävyyttä. (kirkon läsnäoloa ei olla viimeaikaisissa alkoholipoliittisissa keskusteluissa juuri tullut huomanneeksi)

1. Kor. 6:15-16: Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä! Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." (eikä kyllä prostituutiokeskustelussakaan...)

Jaak. 2:1: Veljeni, te jotka uskotte meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen, kirkkauden Herraan, älkää erotelko ihmisiä. (ei homoja, ei heteroita...)

Hepr. 13:5: Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. (ja monet uskovaiset ovat niin huolissaan kirkollisverojen menetyksestä)

2. Tim. 2:23-25: Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja. Herran palvelija ei saa riidellä, vaan hänen on oltava ystävällinen kaikille, taitava opettamaan ja kärsivällinen, niin että hän lempeästi ojentaa vastustelevia (eikös tämä homokeskustelu nyt juuri ole sellainen kirkon mielestä typerä ja asiaton väittely, mutta piti sitten lähteä mukaan? Ja riitahan siitä sitten tulikin, kai)

1. Tim. 1:1-3: Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. (ei tätä varmaan ihan kaikkien pappien kohdalta ole todistettu?)

2. Tess. 3:6: Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, pysymään erossa jokaisesta veljestä, joka elää kurittomasti eikä seuraa antamiamme opetuksia. (eli kaikki kirkkoon kuuluvat sitten vain eristäytymään kirkkoon kuulumattomista. Tehkää niin, helpottaisi meitäkin)

Nämä pätkät sentäs olivat vielä Uudesta Testamentista, VT:ssä on jo huomattavasti rankempaa materiaalia, kuten vaikkapa 5. Moos. 15:1-3: "Joka seitsemäs vuosi teidän tulee julistaa velkojen anteeksianto. Siitä on säädetty näin: Jokainen, joka on antanut toiselle lainan, luopukoon sen takaisin perimisestä. Lainan antaja ei saa enää vaatia velan suoritusta lähimmäiseltään, toiselta israelilaiselta, sillä Herran kunniaksi on julistettu velkojen anteeksianto. Vierasheimoiselta saatte vaatia maksun, mutta maanmiehellenne antamaanne lainaa ette saa periä takaisin."

Kirkko siis suostuu tietääkseni siunaamaan avioliittoon turhamaisia, rikkaita, juoppoja, leskiä jne, mutteivät homoja. Se ei vain mene jakeluun. Kuten ei niin moni muukaan juttu.

*maanantaieditti*
Tämä sanoo selkeästi sen, mitä itse yritin haparoiden tuoda ulos. Ei ole yhtään morsianta tai sulhasta ajettu häistään pois sillä perusteella että on kertynyt muutamia (kymmeniä) kiloja ylimääräistä.
Tosin nythän joku isompi patu kirkon piiristä on ärähtänyt tuosta keskustelusta ja on sitä mieltä, että homoparien tulisi saada ehdottomasti siunaus avioliitolleen kirkossa, jos niin haluavat. Niin sitä pitää, on vain vähän myöhässä.

perjantaina, lokakuuta 15, 2010

Muistilappu: pesukone

Kun silloin tällöin pyyhkii pyykkikoneen päälle kertyneet pölyt, tahrat sun muut liat pois, on kone sen näköinen kuin se olisi aivan uusi!
Vielä kun saisi pyyhittyä sen myös kannen alta, ostettua sitruunahappojauhetta (saa kai apteekista?) ja pestyä sen sillä (lähde), niin olisi kiva. Nukkasihdin siivousta unohtamatta!

Minun pesukoneeni ei todellakaan ole aivan uusi. Ostin sen aika tasan kymmenen vuotta sitten, syksyllä 2000 kun Espoossa vietetyn kesän jälkeen muutin solukämppään Hervantaan. Kone oli halvemmanpuoleinen Whirlpool (olisikohan ollut jotain 1000 markkaa hinta tuolloin?), tilasin sen muistaakseni jostain postimyynnistä ja sain samalla hinnalla hieman kalliimman koneen, koska haluamani edullisempi malli oli loppunut. En tänäkään päivänä tiedä, mitä eroa näillä malleilla oli.
Ensimmäiset pari, kolme vuotta kone palveli kolmen tytön solussa kaikkien yhteisenä pesukoneena. Käyttöä siis riitti, aina ei pesuhuoneessa riittänyt tila pyykkitelineille. Sitten kone siirtyi Hatanpäälle ja korvasi siellä eksäni ostaman uudemman Candyn. Muutaman vuoden ajan se pesi siellä kahden hengen pyykit. Sitten reilu vuosi taas yksinasumista ja -pyykkäämistä ja nyt sillä peseskellään minun ja DI:n vaatteita.
Kolinaa se kone pitää lingotessa, voi johtua siitä että kansi taisi jossain monista muutoista vähän saada kipeätä ja kolisee nyt siis. Linkouskierroksia on 800, joka on ollut mielestäni ihan riittävä, vaikka jotkut sanovat että vähintään tuhat pitäisi olla. On nuo pyykit tuollakin hyvin kuivuneet. Ohjelmissa löytyy sopivasti valikoimaa, saa valittua hellävaraisen pesun ja ilman linkousta jos on tarvis. Puolikas pesu on hyvä silloin kun ei ole täyttä koneellista pyykkiä, mutta jotain pitäisi ehdottomasti saada pestyä.

Voin kyllä tunnustaa, että tuo pesukone on ollut ihan jokaisen markan väärti.

maanantaina, lokakuuta 11, 2010

Sirpaleita

Oltiinpa tuossa lauantai-iltana lähdössä DI:n kanssa kaupungille. Tarkoitus oli käydä jossain olutpaikassa ja sitten mennä drinkkibaariin. Naureskelin jo etukäteen, että noinkohan taas käy että sorrun yhteen alkoholidrinkkiin ja saan päähäni ehdottaa yökerhoa, varsinkin kun se Tabu oli niin kiva silloin viime kerralla No, Nordicin ja Konttorin kautta päädyimme tuonne Minibaariin, josta lähdimme yhden aikoihin pois.
Meidän oli tarkoitus mennä bussilla kotiin, mutta pysäkillä aloimme pohtia DI:n kanssa yöbussimaksuja ja sitä että onko meillä bussikorteilla rahaa sen verran että voidaan kuitata yömaksut siitä vai löytyykö käteistä. Minulla ei ollut käteistä, DI:llä ei ollut bussikortillaan rahaa, kuukausikortti vain, minulla ehkä olisi ollut kortilla joitain euroja rahaa ja DI:llä oli taskuissa ehkä yömaksun verran kolikoita. Ei siis kauhean varmaa tietoa yhtään mistään. Tällaisen tilanteen voi aina tietysti paikata sanomalla: "No jäädääks vielä vähäks aikaa keskustaan? Jos vaikka koitettais sinne Tabuun sisälle?"
Niin sitten teimme ja Tabuunkin pääsimme. Valitettavasti siellä vain oli tanssilattia aika täynnä ja tiivis tunnelma noin muutenkin. Vähän aikaa me siellä tanssimme, DI soitti tälläkin kertaa ihan mukiinmenevää musiikkia. Emme olleet tappiin asti, vaan lähdimme jo hyvissä ajoin taksilla sitten kotiin.

Totesin kotimatkalla, että DI on ihan täydellistä bileseuraa. Mies matkassa on aina kauhean kiva juttu ravintoloissa, pitää suht kaukana ne kaikkein humalaisimmatkin naisseuranhakijat, joille riittää pääasiassa se, että iskettävällä kohteella on noin kaksi jalkaa. Ja toisaalta DI on isketty jo aikoja sitten, ravintolassa ei tarvitse kuluttaa aikaansa ja tietysti illan parhaita kappaleita kutemiseen jossain syrjäisessä nurkassa. Naiskaverien kanssa joutuu yleensä joko juttelemaan tanssilattialla, mikä ei ole koskaan toimiva idea ja ravaamaan joka toisen biisin välissä vessassa tarkistamassa meikkiä. Vielä kun vain oikeasti olisi ollut vähemmän porukkaa, niin olisi ollut kauhean kiva.

Olimme me lauantaina tehneet muutakin kuin vain riehuneet Tampereen yössä. Kävimme päivällä Kauppahallissa ruokaostoksilla ja mukaan tarttui kuhafileitä ja suppilovahveroita sekä Sokoksen Alkosta niihin sopivaa valkoviiniä. Sunnuntain ateria koostuikin riisin lisäksi leivitetyistä kuhafileistä suppilovahverokastikkeessa. Se oli aivan käsittämättömän hyvää. Joko kuha on rakenteeltaan tuollaista hyvin mehevää tai sitten DI oli onnistunut paistamaan ne fileet juuri oikein, koska se kala oli loistavaa aavistuksen sitruunaisessa leivitteessään. Ja vaikka DI vähän vähätteli kastikettaan, sanoen sen olleen sellaista ihan "perussienikastiketta", se oli juuri täydellistä, koska siinä tosiaan maistuivat ne sienet eikä niiden makua peittänyt mikään muu. Ja valittu valkkarikin, Pfaffenheimin Pinot Gris sopi ruokaan erinomaisesti.
Kuhat söimme kaikki eilen, mutta tälle päivälle minulla on vielä säästössä riisiä ja sitä kastiketta.

Viikonlopun muut vapaat tunnit on tietysti käytetty läppärin säätämiseen. DI osioi kovalevyn uudestaan useampaan osaan ja yhteen partitioon asennettiin Ubuntu. Aluksi se näytti toimivan hyvin, mutta Ubuntun päivitysten jälkeisessä rebootissa koko vehje meni johonkin tilaan eikä käynnistänyt mitään. DI epäili, ilmeisen aiheellisesti että nuo uudet läppärit eivät tee ns. täyttä käynnistystä, nopeuden ja ehkä virransäästönkin takia eivät boottaa koko systeemiä täydellisesti vaan suorittavat vain jonkinlaisen nopean mutta epätäydellisen alasajon. Kone nimittäin alkoi toimia sen jälkeen kun olin irrottanut akun vähäksi aikaa. Toivottavasti jatkossa ei moista efektiä tule, mutta tiedänpähän ainakin mitä kokeilla ensimmäiseksi.
Ubuntu-puolelle pitäisi asentaa se Qt Creator, jota tarvitaan mobiiliohjelmoinnin tunnilla ja sitten jostain pitäisi keksiä jompaan kumpaan, joko Win 7:aan tai Ubuntuun järkevä ja helppo C++-kääntäjä. Käyttämäni Dev C++ ei ilmeisesti toimi Win 7:ssa ainakaan ilman nurinoita ja Linux-puolelle sitä ei ole tehty lainkaan. Tykkäisin kovasti siitä softasta, se on juuri niin helppo kuin vain voi olla. Ja myös nopea, joku Visual Studio boottaa itseään puoli vuorokautta, jos on vähänkin heikompitehoinen kone... Ubuntuun ainakin pitää asentaa G++ vai mikä se C++-kääntäjä oli, että saa sen Creatorin myös ajamaan tehdyt ohjelmat, joten jos kokeilisi opetella senkin käyttöä sitten.

Minulla oli tänään lääkäri, sen leikkauksen jälkitarkistus. Olin valvonut hyvin yöni, koska hermoilin tuota tarkistusta niin perusteellisesti. Pelkäsin näet että lääkäri menee taas tähystämään sitä nenää ja onteloita pidemmältäkin ja viimeksi samassa operaatiossa olin pyörtyä. Helpotus oli suunnaton kun lääkäri vain tsekkasi sieraimet nopeasti ja sanoi, että oikein siistejä ovat. Kystasta otetusta koepalastakin oli tulleet tulokset ja se osoittautui täysin hyvälaatuiseksi. Nyt siis toivotaan, että kun seuraavan kerran iskee lentsu, ei iske poskiontelotulehdus. Toivossa on hyvä elää, mutta oikeastaan enemmän toivon sitä, että säästyisin enimmiltä flunssiltakin.

perjantaina, lokakuuta 08, 2010

Uusi lelu!

Arvaattekos mitä? Tuossa vieressä itseään käynnistelee ihan tuliterä Asusin Notebook K52N-läppäri. Se vain oli tunnustettava, että vanha läppäri alkaa esitellä liikaa noita temppujaan ja uutta pitäisi saada. Kuin taikaiskusta tänään atk-liike Jimm's vietti avajaisiaan Tampereella ja avajaistarjouksessa oli kaiken muun lisäksi tuo mainittu läppäri hintaan 299€. Se oli DI:n mielestä sen verran pätevä tarjous, että kannattaisi lähteä katsomaan. Ja onhan "täysimittainen" läppäri aina eri juttu kuin miniläppäri.
Päätimme olla tehokkaita heti aamusta ja lähdimme jo kahdeksan tienoilla Hervannasta kohti keskustaa, vaikka liike aukeaisikin vasta kymmeneltä. Loistovalinta, sillä jo 8.45 oli Jimm'sin edessä pientä jononpoikasta ja liityimme sen jatkoksi. Olin jo huolissani, jos nuo kaikki edellä olevat haluaisivat oman läppärinsä, niin minulle ei riittäisi enää rajoitetusta erästä omaa. Jono vain kasvoi ja kasvoi taaksepäin mitä lähemmäs kello tuli kymmentä ja lopulta olin aika tyytyväinen, että olimme olleet niinkin aikaisin liikenteessä.
Kun ovet sitten aukesivat, pääsin pienen jonottelun jälkeen puikahtamaan sisälle ja nappasin kantoon heti kaksi läppäriä, joita onneksi oli vielä jäljellä. Toinen siis minulle, toinen menee DI:n firmaan testi- ja lainakoneeksi. Lisäksi matkaan tarttui eräälle tutulle Nokia 5230-puhelin hintaan 49€. Nämä läppärit, puhelimet ja 32-tuumainen taulutelevisio olivatkin ne tuotteet, jotka ensimmäisenä loppuivat ja kassajonossa pidin pyydystämääni läppäriä tiukasti sylissä.

Se nyt käynnisteli itseään tuossa, mutta en saa vielä oikein mitään erikoista tehtyä, koska en muista WLANin salasanaa enkä siten saa vempainta verkkoon. Kunnianhimoisena tavoitteena olisi asentaa 320 gigan kovalevylle mukana tulleen Windows 7 Home Editionin lisäksi myös Ubuntu, jos se vaan jotenkin onnistuu.

torstaina, lokakuuta 07, 2010

"Tyttö, mikset koodaa"

Tässä pitkin syksyä on tippunut mediaan tietoja Teknologiateollisuuden teettämästä tutkimuksesta, jossa tongittiin nuorten tyttöjen suhtautumista it-alaan työpaikkana. No, tuloksethan eivät olleet mairittelevia. Tietotekniikka on tylsää, vaikeata, työelämää on vaikea yhdistää perheeseen, mutta kyllä se it-ala sopii tytöille, muille tytöille muttei vastaajalle itselleen. Keitä nämä muut tytöt sitten ovat, en tiedä. Kaikkein repäisevimmän otsikon aiheesta keksi Iltalehti: "Mieluummin patologina, kuin koneen ääressä". Luultavasti tuokin kyllä siis on napattu annetuista vastauksista.

Tänään Tietoviikko jatkoi myös aiheesta otsikolla: "Tyttö, mikset koodaa", jonka takia innostuin itsekin kirjoittamaan tämän blogitekstin.
Vaikeata, sanovat tytöt ohjelmoinnista ja lähtevät sitten lukemaan esimerkiksi terveydenhuoltoa lääkelaskujen viehättävään ja ah-niin-helppoon maailmaan, jossa kunnon möhläyksen hintana voi olla ihmishenki. Perheen sovittaminen ict-alan työelämään on hankalaa sekin, sanovat he myös ja tekevät vaikka juuri siellä hoiva-alalla vuorotyötä, kun heidän it-insinöörimies istuu toimistossa säännöllisesti klo 9-17, vaikka nyt joskus saattaakin käydä muutaman päivän tai viikon työmatkoilla jossain päin maailmaa.

Mielikuvat tietysti ovat mielikuvia ja niitä pitäisi pystyä jotenkin muuttamaan edes realistisempaan suuntaan, jos nyt ei suoranaisesti ruusuisemmiksi. It-alan työ, edes se ohjelmointi ei ole enää vuosiin ollut sitä, että superguru-koodarinörtti suljetaan pieneen komeroon, sinne heitetään pizza kerran päivässä, tilatankillinen energiajuomaa ja kahden kuukauden jälkeen saadaan ulos loistava ohjelmisto. Se on nykyisin tiimityötä, kommunikointia. Olin juuri tiistai-iltapäivällä Tamperetalossa ICT Pirkanmaa-tapahtumassa, jossa oli muutaman it-alan yrityksen edustajan paneelikeskustelu. He näkivät työntekijän tärkeimpinä ominaisuuksina juuri sen kommunikoinnin, pitää osata kommunikoida kollegan kanssa (joka ei aina ole suomalainen, hyvä englanninkielentaito mainittiin myös) ja tietyissä tehtävissä ja yrityksissä myös asiakkaan kanssa.

Syrjinnästä en osaa sanoa sitä enkä tätä. Itse en ole siihen törmännyt sen paremmin työ- kuin opiskeluelämässäkään. Itse asiassa melkein jopa päin vastoin, useampi kuin yksi opettaja meidän koulussa tuntuu olevan jotenkin erityisesti tuntosarvet pystyssä sen luennnon ainoan naisopiskelijan suuntaan. Ei tarvitse kuin vähän näyttää epäröivältä, apua tulee heti. Joo, syrjintäähän se on, muttei minun syrjintää.

Ensimmäiseen opiskeluvuoteen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, se on totta, mutta ei pelkästään naisopiskelijoihin vaan kaikkiin. Jos vanhat tilastot pitävät edelleen paikkaansa, ensimmäinen vuosi AMK:ssa on se, jonka aikana ja jälkeen katoaa eniten opiskelijoita. Luultavasti sama koskee myös muita tekniikan alan koulutusta tarjoavia oppilaitoksia. Ensimmäinen vuosi on helposti liian teoriapainotteinen, sinne on lykätty niitä kaikkia matikan ja fysiikan kursseja, samoin yleisopintoja ja tietokonetta hädin tuskin edes nähdään ensimmäisen syksyn aikana. Näin se oli silloin kun minä kouluni aloitin, mutta nyt homma on luultavasti ja toivottavasti muuttunut parempaan suuntaan.

Naisverkostoja ynnä muita tukijuttuja on yritetty vuosien varrella luoda, mutten tiedä onko niistä yksikään ottanut lopulta tuulta siipiensä alle. En tiedä olisiko sellaisista apua, ehkä hyvinkin olisi, mutta itse ole kyllä saanut tulla toimeen ihan omine nokkineni sekä opinnoissa että työelämässä. Ei hyvät naispuoliset kollegat kyllä koskaa ole haitaksi olleet, päinvastoin. Siksi olisikin kivaa saada edes vähän enemmän naisia tänne it-puolelle.

Ja loppuun vielä päivän huumoripläjäys.

tiistaina, lokakuuta 05, 2010

Migreeninparannuskeinoja

Aikoja sitten listasin migreeninhoidon apukeinoja ja ne olivat lääkitys, lepo ja hyvä seura. Yksi unohtui: seksi. Kyllä, luitte ihan oikein. En tietenkään tarkoita että seksiä pitäisi harrastaa jos on migreenin takia suunnilleen kuolemaa tekemässä, mutta vähän lievemmässä vaiheessa se kyllä käy.
Tänään on ollut taas migreenipäivä ja tässä illalla tuntui siltä ettei särky hellitä, vaikka olin lääkkeetkin ottanut. Olo muutenkin oli vähän kehno, ei ollut niin kaukana etteikö olisi oksettanut. Jotenkin DI sai sitten houkuteltua minut makuuhuoneen puolelle ja särky katosi sitä myötä. Ei ole vielä toistaiseksi takaisinkaan tullut. Tiedä sitten mistä johtuu, endorfiineista vai siitä että kaikki veri ei pakkaudu päähän...

Tiedättekö muuten mitä on hamsteriseksi? Ei mitään eläimiinsekaantumiseen viittaavaa, älkää luulkokaan. Se on sitä mitä harrastetaan sen jälkeen kun pitkällisen lirkuttelun ja hellän painostuksen jälkeen mies suostuu hamsterin adoptointiin.
No, tiedättekö mitä on läppäriseksi? Ei, se ei ole sitä että seksin jälkeen juteltaisiin läppäreistä vaan sitä harrastetaan silloin kun mies on luvannut ostaa yhdistetyksi synttäri- ja joululahjaksi miniläppärin ja jo hyvissä ajoin etukäteen. Aluksi kiikarissa oli Stockan hulluilla päivillä lauantaina myynnissä oleva Acerin mini hintaan 269€ tai jotain sinne päin, mutta teknisistä syistä katselemme myös Lenovon minejä.
Nimittäin nykyinen läppärini, jota käytän mobiiliohjelmoinnin tunneilla on vähän kenkkuileva vehje. Ubuntu on ihan ok, mutta läppärin rauta alkaa olla jo vanha ja aikansa elänyt, joten se aiheuttaa kaikenlaisia pikkuongelmia, kuten mm. WLAN-yhteyden katoamista ja uudelleenlöytyminen vaatii restartia sekä yleisen jumituksen, johon ei auttanut kuin virtanappi. Kun joutuu koneensa boottaamaan kahden tunnin aikana kaksi kertaa, käy mielessä että jos sitä jotain muuta ehkä jostain löytäisi...

Tietotekniikka-alan määritelmä: rauta on sitä mitä voit hakata lekalla. Softa on sitä mille voit vain kirota.

sunnuntaina, lokakuuta 03, 2010

Sirpale kokkaa

Tämä on poikkeuksellinen postaus: kirjoitan ruuanlaitosta (minä tein!) ja vieläpä kuvien kera. Yrittäkää kestää.

Tarjolla oli sitruunaista perunasalaattia, jota oli täydennetty marinoiduilla katkaravuilla. Rapujen marinadissa oli myös sitruunamehua ja jotain Santa Marian Caribbean rubia (kuivamarinadia). Ne sopivat mainiosti yhteen sitruunalla maustetun perunasalaatin kanssa. Samaa salaattiahan teimme rapujuhliimme ja totesimme ohjeen sen verran toimivaksi, että panimme sen korvan taakse.


© KH
Sitten minä paistoin pinaattilettuja, ihan ensimmäistä kertaa eläissäni. Meillä on menossa joku ihme pinaattikausi, pinaattia on ollut lasagnessa (siitä se alkoikin) ja pizzassa ja nyt siis myös letuissa. Hyviä tuli vaikka itse sen sanonkin, ovatpahan vain niin täyttäviä, että pari lettua plus kasa salaattia riitti ihan hyvin lounaaksi.


© KH
Pinaattilettujen päälle vuoltiin pikkiriikkisen goudaa. Sopi aivan törkeän hyvin.


Eli tällainen annos.

lauantaina, lokakuuta 02, 2010

Väsy-väsy-väääsyyyy

Relert (kohtauslääke migreeniini) on muuten hyvä lääke, tehoaa ja niin edelleen, mutta väsyttää joskus ihan tuhottomasti. Varsinkin silloin kun sitä taas ottaa tauon jälkeen ensimmäisen kerran. Haukottelen kuin alligaattori ja parin tunnin päiväunet eivät haittaa millään tavoin nukahtamista illalla. Normaalisti jos nukun päivällä vähänkään, ei ole mitään toivoa saada illalla nukuttua ennen aamukahta tai -kolmea.

Mietiskelin tässä lääkehöyryissäni että mahtaisikohan Pepsistä olla apua tähän. Join vielä jonkin aikaa sitten tilatankillisen Pepsi Maxia viikossa, mutta olen vieroittanut itseni siitä. Niinpä huomasin että jos satunnaisesti juon Pepsiä vaikka vain puolen litran pullon iltapäivällä, menee yöunet. Erittäin tervetullut tieto aamukahdeksalta alkavia tunteja varten, varsinkin kun koulun kahviosta SAA Pepsiä. Mutta mahtaisikohan Pepsi auttaa tähän Relert-koomaankin, se täytyy vielä testata. Lääkekaappiin siis pullollinen Pepsiä hätätilanteita varten.

torstaina, syyskuuta 30, 2010

Talvi tulla tupsuttaa

Huomasin sen jo viime syksynä, että talven tuloa ennustavat pettämättömät merkit: sähköiset hiukset ja kuivuneet kädet. Tänä vuonna hiusten sähköisyys ei ole niinkään ongelma, koska hiukset ovat lyhyet, mutta nyt kämmenselkien lisäksi kuivuu myös nenä. Sen nenän kanssahan taistelin jo viime talvena, joten sinänsä se ei ole uutta, mutta se puolestaan on, että kuivuminen alkaa jo nyt.

Tässä jo monena iltana on meikinpoiston jälkeen ihoa kiristänyt ja muutama päivä sitten nenän sivustoilla oli jo merkkejä hilseilystä. Ei muuta kuin äkkiä sukellus kosmetiikkavarastoihin etsimään kunnon kosteusvoidetta. DI oli käyttänyt Cliniquen kosteusvoidetta kesän aikana, hänellä nimittäin kuivahti naaman iho kesällä ja ihan luvan kanssa hän kävi minun voidepurkillani.
Ikävä kyllä DI oli jonain kertana jättänyt kierrekannen sulkematta ja voide on kuivahtanut tahmeaksi töhnäksi. Onneksi sitä ei ollut paljon jäljellä, roskiin ne jämät menivät, mutta silti DI sai lyhyen mutta ytimekkään ja hyvin selväsanaisen luennon kosmetiikan käytöstä. Hän lupasi pyhästi ostaa minulle uuden purkin, mikä onkin hyvä asia. Ja onneksi minulla oli kaapissa muitakin kosteuttavia rasvoja.

Käsiin ja kynsinauhoihin olen ottanut aseeksi vanhan tuttavani karitevoin, jota löytyy myös notkistettuna ja hajustettuna versiona jopa Sokokselta. Sitrukselle tuoksuva karitevoi on ihanaa käyttää ja se kosteuttaakin hyvin. Minulla kulkee jatkuvasti pieni purkki sitä mukana repussa. Esimerkiksi bussimatka on aivan loistava hetki rasvata kätensä.

keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

Vessahuumoria

On olemassa vessoja ja vessoja. Siis julkisia vessoja.
Ensin mainituissa huusseissa on pikkiriikkiset kopit. Vähänkään isompi ihminen joutuu suorittamaan akrobaattisia liikkeitä laskeakseen housunsa. Nostaminen on luku erikseen. Takapuolensa onnistuu kyllä tähtäämään pöntölle melko helposti, koska koppi on niin kapea, ettei vaihtoehtoja juuri ole. Kopissa ei ole minkäänlaista koukkua käsilaukulle ja/tai takille, lattia on sen näköinen, että sitä ei halua tarkemmin oikeastaan tarkastellakaan. Tai ehkä jonkinlainen naula löytyy, yleensä se on sen näköinen, että siihen ei uskalla edes takkiaan ripustaa saati sitten jättiläiskäsilaukkuaan, jossa on läppärin lisäksi puoli elämää. Ei se mitään jos koukku irtoaisi seinästä, mutta kun mukana voi tulla puoli seinää alas.
Pahimmissa versioissa kääpiökoppeja on tietenkin noin miljoona. Osassa ei ole paperia, osassa ei toimi ovi tai lukko ja loput ovat varattuja. Yleinen siisteystaso kuuluu luokkaan "Lattialla ei lillu mitään selkeästi nestemäistä, toivottavasti".

Sitten on vessoja. On naisten vessa, jossa on yksi koppi. Jo heti käytävänoven saa lukkoon ja voit koppiin mennessäsi jättää vaikka laukkusi vessan "eteiseen", koska sehän on lukossa. Koppi on tilava. Siellä on kunnon naulakko. Onko mitään niin luksusta kuin että saat toimittaa asiasi ylhäisessä yksinäisyydessä ilman ahtaanpaikankammoa?

En tiedä ovatko tällaiset luksusvessat seurausta siitä, että on valinnut alakseen tekniikan. Jälkimmäisiä vessoja nimittäin löytyy meidän koulun sähkösiivestä. Aulojen, tietotalon ja päätalon vessat ovat noita kääpiökoppiviritelmiä, mutta sähkösiivestä löytyy järkevät toiletit. En tiedä millaiset miestenvessat siellä, epäilen pitkää riviä pisuaareja ja koppeja, mutta koska naisia on sähköpuolen opiskelijoista ehkä noin 10%, ei heille ole ollut tarvista rakentaa kymmenittäin vessakoppeja kun sillä yhdellä ainoallakin pärjätään ihan hyvin. En ole koskaan käynyt katsomassa, millainen vessatilanne on esimerkiksi kone- tai rakennustekniikan siivissä. Voi olla että sama. Toivon niin siellä opiskelevien vielä harvalukuisempien naisten puolesta.

maanantaina, syyskuuta 27, 2010

Sieniretkellä

Olimme koko lössi Nukarilla viikonlopun, sisko, DI ja minä. Syystöitä oli tiedossa kaikenlaisia, kuten kasvimaan siistiminen talvikuntoon, räystäiden puhdistus ja hautojen laitto. Siinä sivussa tuli käytyä myös sienimetsällä.

Lauantaiaamuna kävimme kiertelemässä ja katselemassa maisemia meidän pikkuisella lenkillä. Sieltä löytyi muutama kanttarelli, sen verran että päätimme napata ne talteen siskon lippalakkiin (ei meillä tietysti ollut mitään ämpäriä tai koria tai edes pussia mukana!) ja paistoimme ne ruuan lisukkeeksi niin että päästiin vähän sienten makuun. Tattien aika on jo ohitse. Karvarouskuja oli joka puolella varsin paljon, mutta kaikki niistä olivat jo vähän parhaat päivänsä nähneitä. Olisi pitänyt olla liikkeellä viime viikonloppuna, silloin olisi varmasti olleet metsät täynnä pikkuisia "karvalaukkuja". Sisko myös esitteli meille yhden löytämänsä kangasrouskun, joka on minulle uusi sienilaji.

Huolimatta siitä että karvarouskut ja kanttarellit ovat yli-ikäisiä ja suppilovahveroita ei todennäköisesti vielä ollut, lähdimme iltasella DI:n kanssa rämpimään ihan metsään sienien perässä. Toiveikkaina otimme mukaan pari pienehköä ämpäriä ja sieniveitsen. Karvarouskuja bongailimme taas, mutta suurin osa tsekkaamistani oli kovasti toukkaisiksi päässeitä. DI alkoi kuitenkin yhä enenevässä määrin huomautella, että tässä olisi näitä kangasrouskun näköisiä sieniä ja tässä ja tässä niitä vasta onkin. Pikapuhelu siskolle vakuutti meidät siitä, että ihan oikeita sieniä ne olivat ja päätin napata niitä kyytiin.
Siihen loppui sitten meidän eteneminen, koska niitä kangasrouskuja oli PALJON. Olisi saanut olla saavi mukana ja sekään ei olisi riittänyt vaikka olisin jättänyt kaikki toukkaiset yksilöt metsään. Kangasrousku ei ole erityisen toukkainen sieni, näin yhden ämpärillisen perusteella. Halkaisin ja tsekkasin melkein kaikki sienet metsässä ja jätin toukkaiset pois. Karkea näppituntuma oli se, että toukkaisten/puhtaiden sienien suhde oli noin 50/50. Toukkaisuus ei korreloinut sienen kokoon mitenkään erityisesti, löysin paljon isojakin sieniä jotka olivat aivan puhtaita ja toisaalta taas kaikki pienet sienet eivät olleet säästyneet madoilta. Ryöppäsimme saaliin ja laitoimme pakastimeen, tänä viikonloppuna ei ollut käyttöä kangasrouskuille.

Muutama pikkuinen suppilovahverokin löytyi, ilahduttavasti myös yhdestä uudesta paikasta (jonka toivottavasti muistan vielä myöhemminkin), mutta niiden aika ei ole ihan vielä. Muutaman viikon päästä voi olla ihan toinen tilanne jo.

DI oli mainio sienimetsäläinen, oppi tunnistamaan erittäin helposti sen kangasrouskun, karvarouskunkin hyvin suurella todennäköisyydellä, vain joidenkin vanhojen ja sateenhakkaamien kanssa tuli empimistä. Kanttarellinkin se tunnisti, mutta varmuuden vuoksi kysyi aina jokaisen vähänkään kellertävän sienen, että onko tämä nyt kanttarelli. Suppilovahvero sen sijaan osoittautui haastavaksi, mutta sitä se on varmasti ihan jokaiselle ja erityisesti tähän aikaan, kun niitä saisi etsiskellä sammaleen seasta suurennuslasin kanssa.

Hirvikärpäsiäkin oli, muttei riesaksi asti. Muutaman hirvarin kaivoimme kumpikin tukastamme, mutta se nyt on aika kesyä kun liikuimme tosiaan ihan metsässä ja sellaisilla seuduilla, missä hirviä takuulla on.

sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Muistilappu: räystäiden siivous

Räystäiden ja rännien siivoukset sekä kaikki muut katolla liikkumista edellyttävät asiat kannattaa tehdä kuivalla säällä. Kuiva pelti ei livetä saappaan alla.
(ei, en suorittanut tänään hallitsematonta laskeutumista katolta kun olin räystäitä putsaamassa vaan katto oli kuiva ja pitävä)

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Puuhapäivä

Joskus vain on päiviä, että saa aikaiseksi enemmän kuin koko viikkona yhteensä. Tälle päivälle sattui juuri sellainen pyörremyrsky.
1. Ohjelmistotekniikan työkurssin ohessa sain säädettyä murheenkryyni-läppärini Qt Creatorin siihen malliin, että se nyt toimii, myös softan ajo. Lopulta se vaati kaiken säädön jälkeen myös C++-kääntäjän asennuksen. Tosin hommassa on se ikävä pointti, että se Qt:n eilen asennettu versio on jo vanha...
2. Tein luentojen jälkeen olio-tehtävät ensi maanantaiksi.
3. Leivoin kotona omenapiirakkaa
4. Imuroin melkein koko asunnon. Eteinen pääsi unohtumaan.
5. Teimme DI:n kanssa kauniin ilman houkuttelemana kunnon syyslenkin Suolijärven ympäri. Tänään oli virallisesti viimeinen sairaslomapäivä, joten mitään hikilenkkiä emme tehneet, kunhan kävimme käpyttelemässä ja kuvailemassa. Pari tuntia siihenkin meni kaikkine mutkineen. Päivän luontohavainto oli kettu, joka kävi kääntymässä polulla vajaan kymmenen metrin päässä meistä.
6. Lenkin jälkeen väsäsin pizzan huomista varten, mutta aion kyllä maistaa sitä vielä tänään. Päälle tuli kaikkea mitä kaapista löytyi: paahdettua pekonimurua, pinaattia, tomaattia ja mozzarellaa. Saa nähdä miltä maistuu, en ole ennen pannut pizzaan pinaattia.
7. Ehdin vielä käydä suihkussakin eikä kello ole kymmentäkään.

Nyt aion ottaa palan pizzaa ja mennä sohvalle DI:n viereen kärttämään jalkahierontaa. Jalkapohjissa tuntuu vähän siltä, että voisivat olla sitä vailla.

Jos voittaisin lotossa...

(varsinkin tällä viikolla kun jaossa on kai 7 miljoonaa euroa)
... maksaisin loput opintolainat pois
... ostaisin itselleni tuliterän läppärin
... ja ehkä puhelimenkin, pitäisi vain kyetä päättämään, että minkä
... jos se olisi hyvä läppäri niin luopuisin pöytäkoneestani
... tilaisin siivousfirman kerran viikossa tai parissa jynssäämään kämpän
... neuvottelisin DI:n kanssa uuden asunnon hankkimisesta jostain päin Tamperetta
... tilaisin sisustussuunnittelijan joko uuteen (ks. ed. kohta) tai nykyiseen kämppään
... uusi sohva olisi aika jees ja muutenkin voisi sisustusta miettiä uusiksi (ks. ed. kohta)
... hamsterille uusi, iso terraario. Voisi harkita jopa kolmannen hamsterin hankkimista
... auto vaihtoon, ostaisin tilalle ihan tuliterän biilin. Ehkäpä omat autot siskolle ja itselleni. Olisimme luultavasti konservatiiveja ja marssisimme paikalliseen Ford-liikkeeseen (Fordin kannattaisi sponsoroida minun lottoamistani)
... kotikotona voisi mennä talo kaatoon ja uutta tilalle. Tai ainakin kova remontti päälle.
... ja puutarhasuunnittelija heti ensimmäiseksi!
... jotain järkeviä sijoituksia, joiden tuotoilla voisi mukavasti elää
... siitä en halua edes puhua kun pääsisin ison rahan kanssa kosmetiikkaliikkeeseen/kirjakauppaan/vaatekauppaan/laukkukauppaan
... varmaan tekisin jonkinlaisen fiksun riskirahatarjouksen DI:n firmalle
... äidille ja miehelleen asunto jostain VÄHÄN lähempää kuin Ruokolahdelta. Ja uusi auto ja vene, jos siltä tuntuu
... veljelle ja hänen perheelle varmaan samat jutut omien halujensa mukaan
... veljentytöille voisi laittaa säästötileille omat pesämunat sitä varten, kun lähtevät omilleen
... muutama eläinsuojeluyhdistyskin saisi lahjoituksia sekä hamsteriyhdistys
... maailmalla olisi enemmän kuin pari kohdetta, joissa olisi kiva käydä: Tukholma, Kööpenhamina, Islanti, Grand Canyon, Yellowstone, New York, Dublin, Lontoo (olympialaiset 2012 ja ratsastuslajit!), Skotlanti, Pariisi, etelä-Ranska, Wien, Pietari, Hong Kong, Japani, Australia, Uusi-Seelanti, Tahiti, Amazon näin pikaisella mietinnällä

Taisin unohtaa paljon asioita, mutta eiköhän tästä listasta ole hyvä aloittaa. Tarttis enää lotota.

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Jotain yleistä

Ei oikein huvita kirjoittaa mitään viikonlopusta. Kas kun ei siinä viikonlopussa ollut mitään niin ihmeellistä. Torstai-iltana Nukarille, perjantaiaamuna heti siskon kanssa kohti Ruokolahtea. Matka meni hyvin, ainoa kupru tuli suunnilleen heti kun oli kotipihasta päästy: oli meidän tienristeyksessä poliisit puhalluttamassa aamutuimaan. Lauantaina käytiin vähän Imatralla kiertelemässä ja Syyspohjan salpa-asemalla. Sunnuntaina sitten Tikkurilaan ja sieltä junalla kotiin.

Tänään puolestaan oli ihan tavallinen maanantai. Leikkauksesta on kulunut viikko. Olin normaalisti koulussa. Kävin iltapäivällä soittamassa taas pianoa, viime viikko olikin taukoa siitä hommasta kun en uskaltanut leikkauksen takia varata aikoja itselleni. Tauon jälkeen onkin taas ihan uutta intoa.

Ilta onkin mennyt sitten tämän läppärin kanssa taistellessa. Huomenna on ne mobiiliohjelmoinnin tunnit, joille pääsin sillä verukkeella että minulla on oma läppäri, en tarvitse luokassa konepaikkaa. Konepaikan puute tarkoittaa myös nettipiuhan puutetta, joten läppäri pitäisi saada mahdollisesti nettiin muilla keinoin. Keinojahan riittää: WLAN (ei tietoa onko luokissa omia WLANeja ja pääseekö niihin käsiksi miten helpolla ilman ylenmääräistä säätämistä), 3G puhelimen kautta ja sitten vielä tuollainen DI:n 3G-nettitikku.
Olisihan se helppoa, jos koneessa olisi Windows. Tai ainakin olisi melko helppoa. Sen sijaan puhelimen liittäminen Ubuntuun BT:n kautta ja mikä pahinta, sen käyttäminen modeemina eivät ole yhtään niin itsestäänselviä juttuja kuin Windowsissa. Kyllä juu, ihan varmasti monet nörtit ovat tässä onnistuneet ja tuosta noin vain lonkalta kirjoittavat tarvittavat tiedostot ja komennot, mutta lähdetään nyt siitä, että minä en todellakaan ole mikään Ubuntu-nörtti... Eikä DI:kään, varsinaisesti. Tokihan netistäkin ohjeistusta löytyy, mutta sellaista kädestä pitäen-ohjetta juuri tähän nimenomaiseen tilanteeseen ei tietenkään. Sen takia DI ehdottikin lainaavansa sitä nettitikkuaan, kun se puhelimen kanssa touhuaminen ei sujunut lainkaan.
Eipä silti, jotain hämärää siinä nettitikussakin on, ensin se ei toiminut lainkaan, nyt se saattaa ottaa yhteyden toisella tai kolmannella yrityskerralla. Ja tässä blogatessa tulee koko ajan erroria ettei saada yhteyttä Blogger.comiin autosavea varten. (Istun näet vaatehuoneessa hamsteria vahtimassa. Se yritti jo jyrsiä tuota nettitikkua sekä sabotoida tämän kirjoituksen vipottaessaan näppäimistöllä)

Phuuh, saa nähdä mitä huomenna käy siellä mobiiliohjelmoinnin tunneilla, meneekö suurin osa ajasta tämän pahuksen rakkineen kanssa temppuiluun. No, se on sentäs testattu että QT Creator toimii, joten periaatteessa koodaus onnistuu. Mutta olisi se kiva tietysti päästä sen verran edes nettiin, että saisi Moodlesta luentomateriaalit.

torstaina, syyskuuta 16, 2010

Tervehtää

Toipuminen siitä maanantain leikkauksesta on hyvällä mallilla. Nenän lähistöä ei ole edes yrittänyt särkeä maanantai-illan jälkeen vaan olo on ollut sen suhteen vallan mainio. Ja kun sain tiistaina ne tamponit pois nenästäni, olotilaa kuvaava käyrä on noussut eksponentiaalisesti ylöspäin.
Kävin eilen jo koulussakin, mikä saattoi olla pieni virhe. Olin muistanut bussiaikataulun väärin ja myöhästyin siitä bussista, johon olin aikonut. Päätin sitten mennä kutosella Hermiasta keskussairaalalle (koulu on siinä vieressä). Varttia vaille 8 piti mennä sopiva kutonen, jolla ehtisin ihan hyvin 8.15 alkaville luennoille. No, TKL:ään ei näemmä ole luottamista, bussi oli Hermian kohdalla kymmenkunta minuuttia myöhässä eikä se siitä parantunut vaan kun bussi tuli vihdoin päättärille, olivat luennot jo alkaneet. Kävelin siitä reippaasti koululle ja yhdet portaat ylös vain todetakseni, että nenästä tippuu verta. Fyysistä rasitusta pyydettiinkin välttämään, mutta että ihan näin... Koska tunneilla ei aloitettukaan uutta työprojektia, lähdin hissun kissun takaisin kotiin lepäämään. Sen jälkeen ei olekaan verenvuotamisen kanssa ollut ongelmia.

Tänään olin koulussa jo ihan normaalisti ja nyt illalla pitäisi lähteä kohti Nukaria. En kuitenkaan ole siellä kauaa sillä jo huomisaamuna olisi tarkoitus suunnata siskon kanssa kohti Ruokolahtea. Käymme siellä äidin luona kun ei pääsiäisen jälkeen olekaan tullut käytyä. Ruokolahden kuulumisia siis ensi viikolla.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Hengissä!

Hengissä ja kotona siis ollaan eilisen leikkauksen jäljiltä ja muutenkin alkaa tilanne vissiin olla voiton puolella, ainakin toistaiseksi. Menin eilen suoraan koululta TAYSiin, vähän etuajassa, mutta minut napattiin heti osastolle. Leikkauksen odottelussa sen sijaan meni vähän aikaa, ennen minua oli pari nukutusta vaativaa tapausta ja kello taisi olla puoli kuusi kun minua lähdettiin saattelemaan leikkaussaliin päin. Voin ihan suoraan tunnustaa, että vaikka olisi yhtäaikaa sekä työhaastattelu että juurihoito hammaslääkärissä, minua ei voisi jännittää edes puoliksikaan niin paljon kuin eilen osastolta lähtiessäni.
Leikkaussalin ovelta minua ei enää päästetty juoksemaan karkuun (kysyin asiaa...), joten ei muuta kuin pötkölleen, kanyyli käteen, muut mittarit paikoilleen ja vähän rauhoittavaa sekä kipulääkettä suoneen. Rauhoittava lääke kyllä rentoutti kropan miellyttävästi, mutta aivoihin asti se ei vissiin koskaan ehtinyt. Sitä luvattua "hällä väliä"-tunnetta ei tullut, mutta selvisin minä kyllä ilmankin.

Ikävin vaihe koko leikkauksessa oli nenän puudutus. Nenään työnnettiin puudutusaineessa kasteltuja vanupuikkoja ja sitä työnnettiin syvälle, varmaan puoleen väliin nielua. En liioittele, sillä joka kerta nielaistessa yksi niistä nenästäni törröttävistä puikoista heilahti. Puudutusainetta valui nieluun puuduttaen senkin, mikä tuntui vähän ikävältä, muttei ollut kuulemma vaarallista vaan ihan normaalia.
Kun nenä sitten oli puutunut, se oli puutunut ihan kunnolla ja puuduttamista jatkettiin sen jälkeen pistämällä puudutusainetta, mutta se oli jo ihan helppo nakki. Koska olin hereillä ja tajuissani koko ajan, näin noin suunnilleen millaisia välineitä lääkärille ojenneltiin ja lääkäri selvitti koko ajan, mitä hän on tekemässä. Minua kyllä väsytti vähän ja minulla olisi ollut lupa nukkuakin, mutta sen verran utelias olin, etten malttanut.
Poskiontelotiehyen edestä/päältä/jostain lähistöltä rapsittiin ensin pois jokin luinen/rustoinen uloke ja sen jälkeen päästiin laajentamaan sitä tiehyttä. Vähän inha rutina kuului, mutta minkäänlaista kipua ei tuntunut, joten se oli lopulta ihan miellyttävä kokemus. Vasemmasta poskiontelosta saatiin ulos myös siellä majaillut iso kysta. Kun tämä oli ohitse, leikkausalue tamponoitiin ja minut kärrättiin takaisin osastolle.

Osastolla oloni alkoi olla jo kohtuullisen hyvä. Nenä tuntui tuskattomalta ja olo noin muuten oli vähän sellainen kuin olisin nukkunut liikaa, koko ruumis tuntui jäykältä. Kun pääsin eroon kanyylistani, sain luvan alkaa jaloitellakin. Seisominen ja käveleminen kuitenkin saivat nenästä vuotamaan vähän verta, joten katsoin parhaaksi rauhoittua hetkiseksi. Se kuuluu kuulemma asiaan. Puudutus alkoi kadota tunnin kuluttua leikkauksesta ja melkein koko nenän ympäristöä ylähampaita myöten alkoi jomotella. Sain Buranaa, joka auttoi. Myös kotiutumislupa tuli jatkohoito-ohjeiden kera. Yhdeksän aikaan illalla DI tuli minua hakemaan ja niin lähdimme kotiin päin. Olin kotiin päästyäni aivan tajuttoman väsynyt ja muutenkin olo oli vähän sellainen, että makuuasento tuntui kaikkein parhaalta vaihtoehdolta.

Olo ei ole ollut ihan paras mahdollinen, päätä on yrittänyt jomotella, en tiedä johtuuko se leikkauksesta vai siitä että olen syönyt vähän huonosti (osastolla sain jo iltapalaa kyllä) vai yrittääkö migreeni iskeä mahdollisimman epäsopivaan aikaan. Nenä on tietysti ollut ärsyyntynyt ja tukkoinen ja ne tamponit kiusasivat sitä nenää entisestään. Tämän päivän projekti oli se tamponien poisotto. Ohjeeksi olin saanut kostuttaa ne, sain mukaani pari pikkupullollista keittosuolaliuosta siihen tarkoitukseen ja sitten vain nykimään tamponeja pois. On kuulemma vähän kuin vetäisi säärestä laastaria.
Niin vissiin. Perkele, laastaria irti kiskoessa ei lennä veri, ei tarvita jäitä eikä taju meinaa lähteä! Ensimmäisen tamponin poisto oli karmivaa, kylppärin lavuaari oli sen näköinen kuin siellä olisi teurastettu keskikokoinen eläin ja jouduin ennen toisen poistoon ryhtymistä sekä syömään että huilaamaan pari tuntia sängyssä, sen verran heikolta olo tuntui. Ei sieltä nenästä kyllä ihan kamalasti verta tullut, mutta kun se sekoittui siihen suolaliuokseen, niin se levisi tehokkaasti ja tilanne näytti pahemmalta kuin taisi ollakaan. Toinen lähti sitten vähän helpommin, olin ehkä saanut kostutettua sen paremmin makuulla ollessani.
Mutta että joka tapauksessa nyt on molemmat tamponit pois nenästä, nenä leikattu ja minä vielä elossa, joten aika sitkeäksi sissiksi itseni laskisin. Tänään ei ole toivoakaan lähteä tietokonetta pidemmälle, joten mobiiliohjelmoinnin tunnit jäävät väliin. Huomenna olisi vähän pakko mennä aamusta tunneille, mutta katsoo nyt.

Niin paljon kuin julkista terveydenhuoltoa aina moititaankin (en ole itsekään syytön siihen), niin nyt on pakko tehdä tunnustus, että kyllä hoitajat ja myös leikkaava lääkäri pitivät kaikin tavoin huolta minun voinnistani erityisesti leikkauksen aikana ja sen jälkeen. Kaikin puolin jäi myönteinen kuva tuosta sairaalareissusta. Kiitoksia vain TAYSin silmä-, suu- ja korvatautien osaston hoitajille!