maanantaina, tammikuuta 18, 2010

3v!

Torstaina tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta ensitreffeistä DI:n kanssa. Sehän oli heti menoa se, joten voitaneen laskea, että olemme seurustelleet siis kolme päivää vajaa kolme vuotta.
Kolme vuotta seurustelua on aika pitkä aika jo. Tai oikeastaan ei, mutta minun mittakaavallani kyllä. Tämä onkin toiseksi pisin suhde mitä minulla on koskaan ollut. Pisin seurustelusuhde kesti vähän päälle neljä vuotta, että semmoisia erinnäisiä pätkiä tässä on seurusteltu. En sinällään ole huolissani, en ole vieläkään löytänyt yhtään sellaista syytä, joka saisi minut harkitsemaan DI:n heivaamista pois elämästäni.

Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan käymme torstaina syömässä vähän paremmassa ravintolassa. H&H:n ja Tiiliholvin menut olivat tällä kertaa jotenkin vähän mielikuvituksettomia, Masuuniin olemme menossa ensi kuussa kaveriporukan kanssa, joten pähkäilimme tovin, minne voisimme mennä. DI onneksi keksi Henriksin, jossa minä en ole koskaan käynyt, mutta jonka menu tällä hetkellä vaikuttaa aivan mielettömän loistavalta. Vielä kun osaisi valita, mitä haluaa... No, se on torstain ongelma se.

Toinenkin pieni ongelmanpoikanen on: pöytä on alustavasti varattu klo 18 ja minulla loppuu koululla luennot 17.00. Shdinhän minä tietysti oikein hyvin koululta keskustaan tuossa tunnissa, mutta luennoille on pakko vetää ykköset päälle, meikit naamaan ja korut ja kaikki... Noo, saatan kerätä vähän katseita, mutta mitäs sitten?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No... eihän siinä voi muuta kuin onnitella teitä. Niin että, onneksi olkoon!

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin... toi onnittelu tuli minulta:) -M-