keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

Tukkoisia sirpaleita

Pitkästä, pitkästä aikaa minuun on iskenyt jonkin sortin räkätauti. Ei sillä että olisin kaivannut moista. Luulen, että ainakin yksi osatekijä pitkään flunssattomana kauteen on ollut se, että olen huuhdellut nenääni nenäkannulla melkein päivittäin. Ja ehdottomasti aina silloin kun on vähänkään yrittänyt tuntua siltä, että nenää kaihertaa. No, nyt se ei sitten auttanut vaan nenä vuotaa ja kurkkukin tuntuu vähän aralta. Pahus.
Tänään ei kuitenkaan ole ollut vielä mikään järkyttävän kelju olo, mutta jäin silti pois koulusta. Ei tämä taudinpoikanen siellä koulussa ainakaan paranisi, siitä olen varma. Huomisenkin voin olla melko huoleti pois luennoilta, mutta perjantaina olisi kiva päästä koululle. Jos en pääse, niin ei voi mitään, ei siihen vielä minkään kurssin suoritus tyssää, mutta aihe on sellainen, että perjantain luennoilla olisi hyvä olla paikalla.

----
Edellisestä kohdasta seuraa harmittavasti se, että huomiseksi suunniteltu 3-vuotisjuhlaillallinen joudutaan nyt siirtämään tulevaisuuteen. Ei sillä, mutta kun en varmaan maista mitään! Eli hukkaan menisi pahemman kerran herkulliset ruuat.
Toinen pahus.

----
Olen likimain kaikkien tosi-tv-ohjelmien vastustaja, ainoastaan Top Chefiä tulee katsottua joskus ja sitäkin sen ruuanlaiton takia, ne typerät jorinaosuudet enimmäkseen ärsyttävät. Olenkin ihmetellyt, mikä kumma ihmisiä oikein viehättää noissa aivottomissa, typerissä, naurettavissa, idioottimaisissa ohjelmissa. Idolsin ja Talentin tyyppiset ohjelmat vielä ehkä ymmärtääkin, niissä voi tulla erittäin hyvää musiikkia tai muuta esiintymistä, josta voi ihan oikeasti pitääkin. Mutta esimerkiksi Big Brother on täysin käsittämätön: siinä ei lauleta, ei esiinnytä, ei kokata, ei tehdä mitään muuta kuin ollaan vaan. Ja ihmiset katsoo ihan hulluna. Miksi?

Yhden selityksen olen jostain lukenut (valitettavasti en muista missä se oli, joten en voi tarjota linkkiä kys. artikkeliin), että ihmiset suorastaan tarvitsevat näitä tosi-tv-ohjelmia, että ne ovat hyödyllisiä, kun ihmiset voivat tuntea itsensä jollain tavoin paremmiksi kuin ne esiintyjät.
Maalaisjärjellä ajatellen en ole yhtään varma siitä, että onko se niin kauhean terveellistä ihmisten psyykelle. Näitä tampioita katsellessa tietysti tyhminkin vatipää tuntee itsensä fiksuksi, mutta toisaalta tällaisen harhakuvan jälkeen voikin olla aika kova pudotus maanpinnalle kun tämä ns. reaalimaailma kertookin, ettet muuten olekaan parempi kuin muut vaan ehkä keskiverto tai vieläkin huonompi. Tekeekö tällainen katteettomien mielikuvien luonti ja niitä seurannut palautus todellisuuteen kovin hyvää psyykelle?
Toiseksi, mikä ihmeen hinku ihmisillä ylipäänsä on tuntea itsensä jotenkin paremmaksi kuin muut? Varsinkin kun suurin osa ihmisistä ei sitä kuitenkaan ole.
Vaan eikö tämän teorian pohjalta olisi paras tosi-tv-ohjelma se, johon haalittaisiin kaikkein tyhmimmät ääliöt? Idolsista tulisi Idiots, suurimmasta pudottajasta suurin pölvästi. Tosin... muuttaisiko se mitään?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joko olet ostanut itsellesi D-vitamiinia? Me syömme kumpikin sitä 20 mikrogrammaa päivässä lokakuun alusta huhtikuun loppuun.Ehkäisee muuten flunssaakin.Ja paljon muita vaivoja,uskoisin, ja miksi emme uskoisi!
-MUR-MUR-

Sirpale kirjoitti...

Voi voi, minä olen syönyt koko talven tienoon D-vitamiinia säännöllisesti sen 20 mikrogrammaa päivässä.