lauantaina, tammikuuta 09, 2010

"Voitte olla varma, että minä en enää ikinä asioi täällä!"

Satuinpa tänään käymään Hervannan apteekissa hakemassa sinne puhelinreseptillä määrättyjä lääkkeitä. Pääsin reseptitiskille enkä voinut tietenkään välttyä kuulemasta viereisellä tiskillä käytävää keskustelua.

Asiakas halusi ostaa reseptilääkkeitä, mutta hänellä oli alkuperäisen reseptin sijasta kopio siitä. Farmaseutti oli sitä mieltä, että hän ei voi lääkkeitä antaa sen perusteella. Akk... siis asiakas intti ja väänsi ja kiukutteli kuin pikkulapsi, että kyllä voi reseptin kirjoittaa ihan mille tahansa paperinpalalle ja se on pätevä ja hän on näin tehnyt ennenkin ja aina on hyväksytty ja täältäkin olen tällä paperilla saanut ja miksei nyt saa ja hän on kymmenen vuotta syönyt tätä samaa lääkettä ja vänkyti-vänkyti.

Farmaseutti sanoi voivansa yhden purkin tms antaa, mutta naiselle se ei kelvannut, kun eihän hän voi jatkuvasti apteekissa ravata ja hän tarvitsee kaikki lääkkeet.

Farmaseutti ehdotti, että jos nainen ottaisi yhteyttä lääkkeen määränneeseen lääkäriin ja pyytäisi vaikka puhelinreseptillä lääkkeen apteekkiin tai uuden reseptin ihan kokonaan. No kun ei voi, lääkärillä on vastaanotto vain kerran kuukaudessa ja kaikki on niin hankalaa. Farmaseutti kysyi, jos nainen voisi ottaa yhteyttä ilmeisesti alkuperäisen reseptin kirjoittaneeseen lääkäriin. "Hänellä minä en käy enää lainkaan" pamautti asiakas. Ja minkähän takia, mietin vain... Ehkä tohtorilla on helpompiakin potilaita?

Olin revetä huutonauruun kun rouva asiakas löi pöytään kaikkein raskaimman korttinsa: "Voitte olla varma, että minä en enää ikinä asioi tässä apteekissa!" Farmaseutin pään yläpuolelta saattoi melkein lukea ajatuskuplan: "Luojan kiitos". Kuitenkin hän ehdotti sitten ratkaisua, että jos hän nyt sitten antaa nämä lääkkeet ja voisi soittaa lääkärille ensi viikolla ja selvittää asian sitten. Se kelpasi asiakkaallekin, joka suureellisesti lupasi vaikka tuoda ostamansa lääkkeet takaisin, jos niissä on jotain epäselvää. Minä olin melkein huutaa, että ei saa, ei saa, noille minä-en-enää-ikinä-asioi-täällä-päsmäreille ei saa antaa periksi, koska he seuraavallakin kerralla luulevat että juuri heidän rahansa ja asiakkuutensa ovat mille tahansa liikkeelle niin arvokkaat, että tyhmimmätkin vänkäykset saa läpi uhkaamalla, ettei koskaan enää osta mitään.

Silti mietin, että jos apteekista voidaan soittaa lääkärille ensi viikolla, niin miksei arvon rouva asiakas itse voinut soittaa samaiselle lääkärille ja pyytää häntä soittamaan puhelinresepti apteekkiin?

Aikuinen ihminen, ajatelkaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos mä olisin ollut tuo kyseinen farmaseutti,en olisi antanut mitään sille akalle.Ei yhden muijan reseptilääke voi apteekkia viedä konkurssiin.Mun mielestäni farmaseutti teki virkavirheen,se on vain mun mielipiteeni.
-MUR-MUR-

Anonyymi kirjoitti...

Hahhah...
Voit uskoa, että tollasia kanoja mahtuu 13 tusinaan:) Samanlaisiin pässeihin törmää vähän väliä.
-M-