sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

Terveiset Nukarilta

Vietinpäs tuossa viikonlopun Nukarilla, pitkästä aikaa!
Jo torstai-iltana selvisi, ettei perjantaina olisi luentoja (opettajiin lienee iskenyt jokin virusaalto? Viime viikolla minulla ei ollut kuin venäjän luennot, kaikki muut oli sairaustapausten takia peruttu), päätin lähteä kolmen junalla Helsinkiin, shoppailla siellä vähän aikaa, mennä sitten siskon luo Espooseen, napata auto matkaan ja ajaa viikonlopuksi Nukarilla. En ollut tietenkään ostanut junalippua netistä etukäteen, mutta olisi pitänyt. Kello 14.50 oli sekä lipputoimistossa että junamaateilla törkeät jonot. Rautatietunnelin toisessa päässä ollut junamaatti oli tietysti pois käytöstä ja H&H Delin kulmassa kartan mukaan oleva junamaatti oli mystisesti kadonnut. Ajattelin etten ikinä ehdi ostaa lippua kolmen junaan, vaikka sen oli ilmoitettu olevan myöhässä.

Kuitenkin lipputoimiston jono veti todella nopeasti, kai siitä välistä oli ihmisiä häipynyt todettuaan ettei siitä mitään tule ja sain kuin sainkin lipun ja viiden minuutin marginaalilla (ruhtinaallista!) ehdin junaankin. En tiedä oliko tässä viikonvaihteessa jotain erityistä tapahtumaa Helsingin suunnalla, koska junakin tuntui olevan aika lailla täynnä. Tai ehkä se vain oli sitten normaali perjantai-iltapäivän ruuhka.

Helsingin Akateemisesta ja Guessin liikkeestä en löytänyt juuri mitään mielenkiintoista, joten ajattelin siirtyä Espooseen. Kävellessäni rautatieaseman taksitolpan ohitse, bongasin tutun taksikuskin tolpalta. Samainen kaveri on ajanut Tampereella taksia joitain vuosia sitten ja tuolloin sain hänen puhelinnumeron. Käytin sitä aika usein ainakin kysyäkseni että mikä on tilanne, onko ajossa ja missä päin. Sittemmin tämä kuski muutti kuitenkin Espooseen, joten se siitä ilosta.
Maailma on pieni, mutta että näin pieni! Perjantai-iltana kävelin todellakin taksitolpan ohitse ja näin, että taksijonon kärjessä on Espoon taksi. Menin jo ohitse, mutta satuin vilkaisemaan tarkemmin, kun autossa oli sisävalo päällä enkä ollut uskoa silmiäni: sehän oli se tamperelainen taksikuski. Singahdin valoa nopeammin kiinni auton ovenkahvaan: "Terve, vieläkö muistat? Sattuisin tarvitsemaan kyytiä Espooseen". Ja sehän onnistui!

Espoossa siskon luona minun oli tarkoitus alunperin vain pikaisesti poiketa, mutta sisko oli laitellut viestiä jo aiemmin, että olisi sushia tarjolla, jos kelpaa. No tokihan sitä muutaman voisi syödä. Tosiasiassa kyse oli kuitenkin hyvin pienimuotoisista synttärijuhlista ja tarjolla oli sushin lisäksi myös juustokakkua. Kello olikin jo yli yhdeksän kun vasta pääsin lähtemään kohti Nukaria. Onneksi mummulle oli mennyt tieto, että aikatauluista ei ole mitään tietoa, menköön nukkumaan kun huvittaa, ei minua kannattaisi odotella.
Ajokeli isoilla teillä, kehäykkösellä ja kolmostiellä oli ihan hyvä, mutta pienemmillä teillä oli aika mielenkiintoistai paikoin. Eräässäkin risteyksessä oli paksulti irtolunta ja tuntui ihan siltä, että kaikki renkaat lähtevät eri suuntiin kun se muilutti niin. Onneksi ei ollut vauhtia paljon, joten luistelimme Fusionin kanssa nätisti ihan oikeaan suuntaan.

Nukarilla ei ollut mitään ihmeellistä sinänsä. Lauantai poikkesin kaupassa ja muutenkin vähän pyöriskelin kirkolla, kävin tarkistamassa paikallisen kirjakaupan valikoiman sekä hautausmaalla. Siellä oli niin paljon lunta, että hautakivestä näkyi vain sukunimi nipin napin, ei muuta. Ulkoilinkin lauantaina ja tietysti saunoin, puusaunaa ei parane missata silloin kun on tilaisuus.

Tänään ajoin sitten Tampereelle. Ei ongelmia, mitä nyt lasinpesunestettä kului kun moottoritiellä lensi niin kura. Fusion on ihan ehta kuraperse, takalasista ei nähnyt oikein mitään ennen kuin keksin miten takalasin pesu toimii.
Varsinaiset ongelmat alkoivat sitten täällä Tampereen päässä: se meidän autopaikka sattuu olemaan rivin viimeinen ja tietenkin siihen on aurattu viereen sellainen kinos lunta että olo kävi ahtaaksi. Olisi sen siihen saanut taiteiltua ehkä jotenkin (herra yksin tietää, miten sen olisi saanut pois!), mutta lisäbonuksena paikalla oli lunta sen verran että pelkäsin Fusionin jäävän mahastaan kiinni. Se kun ei ole kovin kummoinen maastoauto. Ajoin sen kiltisti vieraspaikalle. En aio odottaa kevättä, vaan soitan huomenissa huoltoyhtiölle ja kerron murheeni.

Odotan sitä päivää, että joku turvallisuudesta huolestunut kanssa-autoilija ilmiantaa minut rattijuoppoepäiltynä poliisille, kun taas kerran hinkkaan tuota Tampere-Nukari-väliä moottoritiellä. Vähän se minun menoni on edelleen sellaista... ei niin kauhean tasaista. Nopeus vaihtelee satunnaisesti siinä 90-110 km/h välillä ja minun vanha helmasyntini jo autokoulusta on se, että ajan helposti oikeassa reunassa. Näin talvisaikaan ei asiaa helpota yhtään se, että kaistamerkinnät ovat paljolti lumen peitossa. Ei siinä sinänsä mitään, mutta nyt talvella olisi syytä pysytellä niissä suht puhtaissa urissa, ettei tule koukanneeksi kovin paljon sieltä lumisen reunan puolelta. Niin että ajaudun aina kaistan oikeaan reunaan, vilkaisen peiliin, korjaan ajosuuntaa, olen tyytyväinen, taas vahingossa ajaudun oikeaan reunaan ja tarkistus ja korjaus... Meno on kiemurtelevaa kuin viskipullon juoneella kyykäärmeellä. No, ei ehkä ihan niinkään, aina se kerta kerralta menee paremmin, mutta jos joku jää pidemmäksi aikaa taakse seurailemaan menoani, voi herätä kyllä epäilys ajokunnostani.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Meno on kiemurtelevaa kuin viskipullon juoneella kyykäärmeellä..." Hih.. hauska ilmaisu kaikkinensa;) Minkähän laista se sun meno on ollut, kun se "mato" kiemurtelee selvänäkin riittämiin?
-M-

Sirpale kirjoitti...

Kun tarkemmin asiaa muistelen, taitaapi tuo termi "viskipullon juonut kyykäärme" olla jonkun formulaselostajan tuotoksia alunperin. Veikkaan Kyllöstä. Joku eturivistä lähtenyt kuljettaja ilmeisesti blokkaili aika taidokkaasti ohitusyrityksiä pääsuoralla tai jotain.