keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

Sirpaleita

Poikkesin tänään Duossa kaupassa. Siellä minut bongasi heti jonkin elintarvikekyselyn tekijä kysyen, olisiko minulla aikaa vastailla kuluttajakyselyyn. Uhkasi siihen kuluvan puoli tuntia, mutta mihinkäs minulla kiire oli, joten päätin osallistua. Siinä kyseltiin kaikenlaista leikkeletuotteista, lähinnä semmoisista mitä leivän päälle laitetaan.
Muuten ihan jees, mutta kun minä olen varsinkin valmistajista ja tuotemerkeistä ihan pihalla! En minä osaa sanoa yhtäkkiä, minkä valmistajan tekemää on suosikkileikkeleeni, tunnistan paketin kyllä hyllystä, mutta valmistajan nimeä en saa päähäni kirveelläkään. Lisäksi tilannetta vaikeuttaa se, että DI ostaa osan leikkeleistä (enkä minä niidenkään valmistajia katso) ja osa ostetaan Kauppahallista irtotavarana, jolloin valmistajan nimestä ei ole sitäkään haisua. Olen melkein täysin sokea millekään tavaramerkeille tai valmistajien logoille, niin että minun kohdallani minkäänlainen brändimainonta on ihan hukkaanheitettyä vaivaa.

----
Leikkelepuolelta uusin uutinen, minkä olen huomannut onkin se, että Snelmann markkinoi tuotteitaan nykyisin natrium-glutamaatittomina. Eräissä blogeissa natrium-glutamaattiin (E621, arominvahvenne) suhtaudutaan kuin pernaruttobakteeriin, jonka syytä on kaikki allergiasta ja migreenistä syöpiin ja ilmastonmuutokseen.
Itse en ole vielä nähnyt missään sellaisia todisteita, joiden perusteella voisin uskoa E621:stä erityisen vaaralliseksi, mutta en minä silti suuremmin pidäkään siitä ajatuksesta, että sitä käytetään niin monissa elintarvikkeissa. Sen käyttö on kuitenkin huijausta, E621:n avulla saadaan ei-miltään-maistuvasta tuotteesta maistuvaa. Jos se ei ole fuskaamista, niin mikä sitten on.
Ja voin sanoa, että Snelmannin leikkeleet eivät ainakaan makunsa puolesta yhtään häviä muille vastaaville, joten onko E621:n lisääminen lopulta turhaa?

----
Pääsiäinenkin on tulossa ja olemme lähdössä porukalla käymään leijonan mailla Ruokolahdella, äitiä moikkaamassa. Kun nyt kerran on vähän enemmän noita päiviä, niin on jotain järkeä ajaakin sinne asti. Fusion tulee olemaan piukassa ihmisiä, mukaan on tulossa kuitenkin täysi kuorma, josta vain yksi on lapsi. Noo, luultavasti en luovuta auton avainta muille kuin tilapäisesti, joten minua ei ahtaus haittaa. Tosin mietiskelin, että jos maanantaina tullaan takaisin ja minun täytyy ajaa silloin vielä sitten Tampereelle, luullakseni yksin, niin paluumatkalla saattaa muutkin päästä rattiin.
Pääsiäiseksi on toistaiseksi luvattu kohtuullisen kivoja ilmoja, vesisadetta tosin, mutta lämpötila on päivisin turvallisesti plussan puolella. Öisin sen sijaan saattaa pakastaa vielä vähän, joten kovin aikaisin aamulla tai myöhään illalla ei liene hyvä olla liikenteessä.
Fusion kävi huollossa maanantaina ja siihen vaihdettiin kaiken muun lisäksi myös pyyhkijän sulat, joten ei haittaisi vaikka vettä tulisikin. Hyvin nimittäin pyyhkii!

----
Venäjän tentti oli viime viikolla ja eilen saimme kokeet takaisin. Se meni oikeastaan niin hyvin kuin uskalsin toivoakin, vain muutamia pikkuvirheitä oikeastaan. Viitonen putkahti kurssista, joten ihan tyytyväinen saan olla. Mietin jo vakavissani, jos jatkaisin jatkokurssilla ensi vuonna.

maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Maailma muuttuu, Eskoseni. Vai muuttuuko?

Olin viikonloppuna käymässä Nukarilla ja kirjahyllystä tarttui käsiin Mitä Missä Milloin 1991, joka kertoo tapahtumista aikavälillä 1.10.89-30.9.90. Siis varsin tasan 20 vuotta sitten. Oli ihan mielenkiintoista lukea Saksojen yhdistymisestä ja Neuvostoliiton kansallisuuskiistoista.
Uusien tai ainakin tuona aikana mediassa paljon käytettyjen sanojen listalta löytyivät sellaiset sanat kuin ammattikorkeakoulu, lambada, ekoterrorismi ja multimedia. Muita uusina esiteltyjä asioita olivat avaruuden pimeä aine, tietokoneen käyttö musiikissa, hajautettu tietojenkäsittely ja tietoverkot, sieltä tuli jo tuttuja termejä vastaan, kuten Ethernet ja TCP/IP. Niin ja myös HDTV mainittiin ainakin tekniikkana! Myös tietokoneviruksista oli oma artikkelinsa, tosin siinä oltiin eniten huolissaan diskettien mukana leviävistä viruksista. Käsi ylös, kuka on viime aikoina nähnyt disketin tai diskettiaseman.

Mutta useita artikkeleita lukiessa ja silmäillessä tuli mieleen, että oliko tämä nyt oikeasti kirjoitettu 2 vai 20 vuotta sitten. Kuten nyt esimerkiksi "Poliittinen vieraantuminen"-artikkeli. Oltiin kovasti huolissaan siitä, että viimeisimmissä kunnallisvaaleissa oli äänestysprosentti jäänyt alhaiseksi (en tosin muista, mikä se oli) ja että niin moni ihminen on kyselyiden mukaan sitä mieltä, ettei yksikään puolue oikein aja sellaisia asioita, jotka olisivat merkityksellisiä hänelle. Näin siis kirjoitettiin 20 vuotta sitten! Näin kirjoitetaan nykypäivänäkin! Mitä asialle on tehty?

Myös lasten kasvatusvastuusta oli oma artikkelinsa. Jo tuolloin, ennen kuin 90-luvun lama ehti kunnolla iskeä, pohdittiin varsinkin äitien jaksamista ja että miten töissä käyvä "virkaäiti" joutuu tekemään vielä toisen työpäivän kotona. Kotitöiden jakaantumisesta miesten ja naisten kesken oli esitelty myös taulukoita, jotka kertovat suunnilleen saman kuin mitä nykypäivänäkin: naisten niskaanhan ne aika pitkälti kaatuvat.

Itämerestäkin oli kirjoitettu. Raskasmetallit, myrkyt, rehevöityminen, kuulostaako yhtään tutulta? Muodista kertovasta artikkelista osui silmiin jo sana ekomuoti, kulttuuripuolelta bongasin sellaiset nimet kuin Madonna, Rolling Stones, Aki Kaurismäki ja Kati Outinen sekä Jussi Parviainen. Urheilussa sentään on vähän tapahtunut sukupolvenvaihdosta, jos tosin tuolloinkin Suomen ykköskouluratsastaja oli vuonna 1990 Matadorilla MM-hopeaa voittanut Kyra Kyrklund.

Mutta oikeasti! Noita samoja huolenaiheita käsiteltiin jo 20 vuotta sitten! Ihan kuin tässä ajassa ei olisi tapahtunut mitään edistystä mihinkään suuntaan. Masentavaa!

perjantaina, maaliskuuta 26, 2010

Työhaastattelupäivä

Tulen juurikin tämän päivän työhaastattelusta. Haastattelu tuntui menevän varsin lupaavasti ja toivon, oikein todella kovasti toivon, että pääsisin tuohon firmaan töihin. Parin viikon sisään pitäisi kuulua jotakin, joten nyt kaikki peukalot ja varpaatkin pystyyn, että tästä poikisi minulle hommia.

On suorastaan loistavaa, että haastattelu meni niin hyvin, koska jo eilisestä lähtien kaikki alkoi mennä pieleen. Heräsin eilen melko aikaisin ja olin tyytyväinen, menenpä sitten illalla ajoissa nukkumaan ja tänä aamuna herään aikaisemmin. Haastattelu oli kylläkin vasta yhdeltä, mutta vietän mieluummin kiireettömän aamun ja tässä oli yksi puhelukin hoidettavana aamupäivästä.
Suunnitelmat menivät pieleen, kiitos migreenin. Eilen särki päätä ja lääke ei tahtonut ainakaan kovin nopeasti auttaa, joten siinä tilanteessa petiin painuminen on yleensä paras ratkaisu. Joka tietysti johti varsin mittaviin päiväuniin, vaikka särky kyllä katosi, luojan kiitos.
Ei siis toivoakaan, että olisin saanut nukuttua ennen kahta aamuyöstä. Menin kyllä sänkyyn puolilta öin, luin tunnin ja kierin sängyssä toisen tunnin. Ja muutenkin uni tuntui olevan enemmälti sellaista horrostamista kuin kunnon nukkumista. Jätän suuremmin mainitsematta heräämiset viideltä ja seiskalta (kun olin ehkä kuudelta saanut taas nukahdettua) ja ysiltä ja kun kello kymmeneltä herätti, olin niin väsynyt, ettei pahemmasta väliä. Yritin vielä nukkua tunnin verran, mutten saanut nukuttua vaikka väsytti tolkuttomasti.

Soppaan voi lisätä vielä tänäänkin jatkuneen migreenin ja sekaisin olleen mahan, joka möyri vallan mahtavasti eilen ja vielä tänäänkin. Aamupala koostui lääkkeiden lisäksi lasillisesta vettä ja yhdestä omenasta. Sekin oli ihan taistelun takana, että sain sen alas.

Nyt on jo vähän parempi olo vaihteeksi, tosin käsilaukusta löytyy mahallekin troppia. Sekä myös satsi migreenilääkkeitä. Edessä on lähtö Nukarille viikonlopuksi, käyn nappaamassa siskon miesystävän Multisillasta matkaan ja luulenpa että hän saa ajaa Nukarille asti. Itseeni en luota. Lyhyt matka vielä menisikin, mutta tuo moottoritie on vähän puuduttavaa, niin siinä helposti keskittyminen herpaantuisi.

keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Sirpaleita

Ensiksikin, hyvää Ada Lovelace-päivää.
Ada Lovelace eli vuosina 1815-1852. Ada Lovelacea (joka muuten sattui olemaan runoilija lordi Byronin tytär ja maailmankuulun Crabbet-arabisiittolan omistaneen lady Anne Bluntin äiti) pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmoijana ja huomattakoon, että hän oli sitä kauan, kauan ennen kuin ensimmäistäkään tietokonetta oli edes kuviteltu tehtäväksi.

Ada Lovelace-päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota naisten saavutuksiin tieteessä ja teknologiassa. Ja omasta puolestani sanon, että jokainen tekniikan tai tieteen parissa itse ähertävä nainen saakoon vähintään ruusun tänään. Se ei ole aina helppoa olla naisena miesvaltaisena pidetyssä työmaailmassa ja ainakin osin on totta myös se, että naisen täytyy olla kaksi kertaa niin hyvä kuin miehen, ollakseen muiden silmissä yhtä hyvä. Maisan ja Kaarinan sanoin: onneksi se ei ole vaikeaa.

----
Töistä ja tekniikasta puheen ollen, olin tänään työhaastattelussa eräässä henkilöstövuokrausfirmassa. Jos se nyt poikii jotakin, saatan päästä töihin entiselle työnantajalle. Ehkä jopa samaan projektiin vanhan ystäväni kanssa. Maailma on pieni ja Tampere vielä pienempi, ainakin jos puhutaan testaamisesta ja mobiililaitteista. Tiettyjä yrityksiä ei vain voi välttää. Kun marraskuussa lähdin asiakkaan projektista, sanoi läksiäislahjat antanut kollega että näkemiin, ei hyvästi, kyllä me vielä jossain nähdään.

----
Piipahdin ohikulkiessani myös Keskusgalleriassa, koska sen näyttelytilasta osui silmiini jotain kaunista ja värikästä. Siellä onkin menossa Sari Haapaniemen näyttely. Hän on minulle täysin tuntematon nimi, mutta kuulemma jo varsin tunnettu sekä koti- että ulkomailla. Hän onkin järjestänyt näyttelyitä aina USA:ta myöten.

En ole modernin taiteen ystävä noin yleisesti, mutta se täytyy sanoa, että Haapaniemen teokset kyllä ihastuttivat. Ne ovat moderneja, totta kyllä, mutta kuitenkin samalla esittäviä, tunnistettavia ja kerta kaikkiaan kiinnostavia. Pidin erityisesti kukkamaalauksista, kuten aina. Siihen nähden, että kyseessä on siis jo jossain määrin "iso nimi", taulujen hinnat olivat minusta varsin maltilliset. Kelläänhän meistä ei kristallipalloa ole, mutta jos pitäisi veikata, sanoisin että jos nyt ostaisi Haapaniemen taulun, kyllä siitä vuosien kuluttua varmaan saisi ainakin omansa takaisin.

No, tuolla Keskusgalleriassa oli paljon kaikkea muutakin hienoa, mm. pari Paula Oksmanin maalausta ja kaikennäköisiä muitakin, jotka olisin rahatilanteen niin salliessa kyllä korjannut parempaan talteen. Niin kuin meillä nytkään olisi tauluja seinillä. Tuo ainoa grafiikkatyö, mikä minun mukanani on kymmenen vuotta kulkenut lojuu edelleen tuossa olohuoneen lattialla, kun sille ei ole paikkaa mietitty ja sitten pitäisi seinäänkin lyödä naula, kamala mikä vaiva, ajatelkaa.

Sitten kun minulla on tuhottomasti ylimääräistä rahaa, alan taiteen sijoittajaksi. En siis taidesijoittajaksi, että yrittäisin kerätä taidetta ja myydä sitä myöhemmin paremmalla hinnalla pois, vaan niin että ostaisin kaikkea kaunista ja pitäisin ne ihan itse.

----
DI:kin sai tornikirjeen aka kutsun kertausharjoituksiin. Ovat tosin vasta syksyllä, kestää neljä päivää. Muuten kuulemma jees, mutta kutsussa uhataan telttamajoituksella, joka herättää närästystä.

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Kootut venäjän muistisäännöt

Venäjän kurssin lopputentti alkaa noin tunnin kuluttua. Kuvittelisin osaavani... no, ainakin jotakin. Tässä kuitenkin vielä kertauksen vuoksi tärkeimmät muistisäännöt ja koska istun koulun koneella, en taida saada tähän mitenkään helposti venäläisiä kirjaimia asdf-järjestyksessä, joten mennään jotenkin sinne-päin-translitteraatiolla.

Persoonapronominit
Perusmuodot: ja, ty, on/ona/ono, my, ty, oni
Genetiinimuodot (mask, fem, neutr, mon):
moj moja mojo moi
tvoj tvoja tvojo tvoi
ego
ejo
nash, nasha, nashe, nashi
vash, vasha, vashe, vashi
ih
Akkusatiivimuodot: menja, tebja, ego, ejo, nas, vas, ih

Substantiivin monikko
ofis -> ofisy
muzej -> muzei
para -> pary
banja -> bani
mesto -> mesta
more -> morja
Sanan lopussa oleva pehmennysmerkki poistetaan ja tilalle tulee i.

Poikkeuksia:
adres -> adresa
gorod -> goroda
les -> lesa
bereg -> berega
tsvet -> tsveta
drug -> druzja
rebjonok -> deti
tshelovek -> ljudi
sosed -> soseda
dom -> doma

Prepositionaali
v - ssa/ssä
na - lla/llä

ofis -> v ofice
muzej -> v muzee
mesto -> na meste
more -> v more
rabota -> v rabote
Finljandija -> b Finljandii
zdanie -> v zdanii
delfinarij -> b delfinarii

Maskuliinisukuisen sanan perässä pehmennysmerkki muuttuu e:ksi, feminiinisukuisen perässä i:ksi.

Akkusatiivi
No, sen verran helppo ettei kannata vaivautua.

Verbien taivutus preesensissä
Sujuu, ainakin niin kauan kuin ei ole jotain ihme epäsäännöllisiä. Niistäkin kyllä aika monen muistan.

Preteriti
Helppo...

Adjektiivit
-nij-päätteinen (harvinainen) taipuu -nij (mask), njaja (fem), -nee (neutr), -nie (mon)

-yj ja -oj-päätteiset taipuvat -yj/-oj, -aja, -oe, -ye

Ja sitten tuli sen y:n tilalle i, jos sanan vartalo loppuu niihin tiettyihin kirjaimiin, sama juttu substantiivienkin kanssa.

Kyllä se siitä... Niin kauan kuin en sekoile monikon ja prepositionaalin kanssa.

perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

UUdet kynnet, pitkästä aikaa!

Noin, tänään taas sain uudet rakennekynnet käpäliini. Jo niistä omista kynsistä tuli kärsittyäkin ihan tarpeeksi kauan. Eihän niissä mitään, elleivät ne lohkeilisi, liuskoittuisi, katkeisi, rispaantuisi ja vaatisi jokailtaista rassaamista kovetuslakkojen ja kaiken muun kanssa. Ei sovi laiskalle, ei. Nämä sopivat!
Kuten näkyy, kynsissä on jonkin verran pituutta, ei niin paljon kuin joskus muinoin parhaimmillaan oli, mutta kuitenkin ihan huomattavasti enemmän kuin mitä omissa, aivan lyhyiksi nyrhityissä kynsissäni oli. Ihan aluksi tuntui vaikealta käyttää edes puhelintaan, mutta nyt tuntuu jo siltä, että kyllä näiden kanssa pystyy elämään. Ehkä ensi viikolla jo tuntuu siltä, ettei mitään taukoa rakennekynsissä ole koskaan ollutkaan.
Kyllä näillä kelpaa työhaastatteluun mennä.


torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Vinkit työhaastatteluun

Ensi viikolle siunaantui toinenkin työhaastattelu. Keskiviikkona menen siis erääseen henkilöstövuokrausfirmaan haastateltavaksi. Toivottavasti se ei ole yhtä hankala haastattelu kuin oli tuo toisen vuokrafirman haastattelu, jossa olin viime kuussa. Ja sitten perjantaina on se toisen firman haastattelu, josta olen kertonutkin.

Näiden takia päätin uhrata kasan rahaa ja menen huomenna kynsistudiolle teettämään taas rakennekynnet. Haastatteluiden lopputuloksesta sitten riippuu, että otanko kynnet kolmen viikon päästä pois vai jätänkö ne... Joka tapauksessa omat kynteni ovat niin kamalan lyhyet ja rumat, etten kehtaa kyllä mennä mihinkään haastatteluun niiden kanssa. Joutuisin istumaan käsieni päällä ja se voisi herättää hieman huomiota. Ehkä haastattelijat eivät huomaisi niitä lainkaan, mutta onpahan itselläni ainakin parempi olo.

Turkiskaulaliina on sellainen juttu, jota ei koskaan laiteta työhaastatteluun mennessä. Sitä ei koskaan tiedä, jos haastatelija sattuu sen näkemään ja jos vaikka on jonkin sortin kettutyttö. Eihän sen pitäisi tietysti millään tavoin vaikuttaa mihinkään, mutta jos kerran voi pelata varman päälle, niin minähän pelaan.

Sama juttu on parfyymienkin kanssa. Hajusteille yliherkkiä ihmisiä on olemassa ja vaikka uskonkin, että jos tilanne on paha, varmasti haastattelukutsussa mainittaisiin jotain siitä, että toivotaan hajusteettomuutta. Mutta en silti läträä hajuvesien kanssa työhaastattelupäivän aamuna, deodorantti saa riittää.

Korkokengät ovat vähän semmoinen kiikun-kaakun-juttu. Toisaalta ne olisivat kyllä yleensä tyylikkäät, mutta sitten jos haastattelija sattuu olemaan mies, joka korkokenkien jälkeen jää päätään lyhyemmäksi minua, niin mielessä kyllä käy ajatus: "DOH!" Naisten kanssa ei ehkä ole niin tarkkaa.
Ja olen minä joskus joutunut työhaastatteluun niin, että ainoa kenkävaihtoehto oli kymmenen sentin korkosandaalit. Sain kutsun haastatteluun juuri kun olin laivaterminaalissa odottamassa risteilyn alkamista ja haastattelu sovittiin laivalta paluuta seuraavaksi päiväksi. Koska haastattelu oli Espoossa, en suinkaan mennyt Tampereelle siinä välissä, vaan Nukarille ja sieltä sitten haastattelun jälkeen vasta Tampereelle. Luojan lykky siinä oli se, että kyseinen risteily oli liiton palaveriristeily ja mukana oli kyllä noin muuten siistit vaatteet, suorat housut ja jakku, joissa kehtasi mennä haastatteluun. Tuolloin olin niin nuori vielä, etten huomannut edes murehtia kenkävalintaani ja toisaalta mitään murehtimista ei ollutkaan, kun haastattelija oli melkein kaksimetrinen mies.

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

Fusionin perseen hoitosuunnitelma

Pääsiäisenä olisi suunnitelmissa lähteä Ruokolahdella käymään ja sitä ennen täytyy hoitaa Fusionin määräaikaishuolto pois alta. On tullut taas 20 tuhatta kilometriä täyteen edellisen huollon jälkeen. Sen telotun puskurin kanssa ei sinänsä ole kiirettä, mutta olisihan sekin toki kiva saada korjattua, vaikkei se nyt repsotakaan.
Soittelin tänään vakuutusyhtiöön ja kysyin, miten paljon lähtee vakuutusbonuksia jos ei maksa sitä itse vaan vakuutus korvaa. Nopealla laskemisella vakuutuksen kautta asian hoitaminen tulee edullisemmaksi vaikka laskisi mukaan menetetyt bonukset. Joten tein vahinkoilmoituksen ja lähdin sitten soittelemaan korjaamoja läpi.

Ajattelimme siskon kanssa, että vaikka huollon teettäisikin merkkiliikkeessä, voisi puskurin korjata jossain muualla, jos vaikka saisi halvemmalla. En kuitenkaan tiedä Tampereelta yhtään edes joskus hyväksi mainittua korjaamoa ja koska netti oli ainoa apuvälineeni korjaamon etsinnässä, lähdin surffailemaan summamutikassa. Muutaman nettisivujen perusteella asiallisen korjaamon löysinkin, mutta ei se niin helppoa ollutkaan.

Erään korjaamon kanssa kävimme suunnilleen tällaisen keskustelun:
Minä: Moi, mulla olisi tässä puskuriinsa kipeätä saanut Ford Fusion, onnistuisko teillä sen korjaaminen kuntoon?
Korjaamolta: Ai Ford MIKÄ?
Minä: Joo, ei mikään. Hyvää päivänjatkoa ja seuraava...
Puhelu itse asiassa ei ollut noin lyhyt, vastannut henkilö ei uskonut Fusion-mallin olemassaoloon lainkaan.

Yksi paikka sanoi heti ettei voi ottaa ainakaan seuraavaan kuukauteen. Parista paikasta sain sitten sellaisen epämääräisen noo-joo-noo-siis-ehkä-tai-sit-eiii-vastauksen eli ei oikein osattu sanoa, että saadaanko se kuosiin vai ei. Näytille eivät autoa pyytäneet kuitenkaan, mikä suuresti hämmästytti.
Päätin sitten, että ehkä se merkkikorjaamo kuitenkin on parempi ratkaisu. Sieltä nyt luulisi löytyvän ihan Fusionin ikioma puskuri varaosana ja sopivansävyistä maalia, jos peltipintaa joudutaan maalailemaan. Ja Tampereen Automaahan se pyydettiinkin jo heti näytille, vien sen huomenna ja olen tyytyväinen.

maanantaina, maaliskuuta 15, 2010

FB koettelee pumppua

Facebook aiheutti eilisiltana ylimääräisiä sydämenlyöntejä.
Facebookhan ehdottelee pääsivulla kaikennäköistä: on ryhmiä joihin joku kaveri on liittynyt, on asioita tai ihmisiä joiden fani joku kaveri on, on ihmisiä jotka saatan tuntea jollain perusteella. Yleensä noita "you might know"-ihmisiä listataan sen perusteella, että meillä on yksi tai useampia yhteisiä kavereita FB:ssä tai samoja firmoja työhistoriassa tms.

Mutta eilen tuli kyllä sellainen isku palleaan, etten usko sitä ihan todeksi vieläkään. Yhtäkkiä minulle tarjottiin kaveriksi ihmistä, jonka kanssa olen vaihtanut muutamia sähköposteja yli 3 vuotta sitten ja jonka olen tavannut pari kertaa. Jonka kanssa minulla ei ole yhtään yhteistä FB-tuttua. Joka ei kuulu samoihin ryhmiin kuin jotkut kaverini eikä fanitakaan samoja asioita. Ainoa yhdistävä tekijä on se, että asumme molemmat Tampereella, kuten noin muutama kymmenen tuhatta FB-jäsentä muutenkin.

Olin todellakin pudota tuoliltani. Miten, siis MITEN minut pystytään yhdistämään tähän ihmiseen?! Miten FB voi tietää minusta asioita, joita ei minun ja asianomaisen henkilön lisäksi tiedä kukaan muu?
Juu, FB:ssä on toiminto, jonka avulla se voisi käydä kaivelemassa esimerkiksi Gmailin kontakteja ja etsiä sieltä ihmisiä, jotka voisi FB:ssä lisätä kaveriksi. En ole antanut kuitenkaan missään vaiheessa Gmailini salasanaa FB:hen, joten sekään ei toimi.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että tämä ihminen on antanut FB:n kaverienetsintäsysteemin kaivaa läpi sähköpostikontaktinsa (toimiiko sellainen luukku.comissa tai city.fi:n sähköpostissa?) ja sen perusteella se on osannut päätellä, että saatamme tuntea toisemme, kun lähettelimme posteja kolme vuotta sitten. Mutta silti... On tässä vähän sellainen isoveli valvoo-fiilis.

sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2010

Sunnuntai-illan sirpaleet

Äiti ehti jo soitella, että olenki minä hengissä enää lainkaan, kun ei blogiin ole tullut mitään tekstejä.

----
Ihan uutinenkin on: minut pyydettiin työhaastatteluun parin viikon päästä. Firma vaikuttaa mielenkiintoiselta, bongasin sen erään kiinnostavan työtarjouksen takia jo viime vuoden puolella, mutta se oli esiintymässä myös TTY:n Yrityspäivillä tammikuun lopulla. Enpä yhtäkkiä edes muista laitoinko jo cv:täni heille sen työtarjouksen tiimoilta, mutta Yrityspäivillä ainakin yhden paperiversion muilutin rekrytoinnista vastaavalle. En siis tiedä, mitä he hakevat: kesätyöläistä, osa-aikaista, määräaikaista, vakituista, kokopäiväistä vai mitä. Ei siinä mitään, kaikki kelpaa kyllä.
Haastatteluun on kyllä pari viikkoa aikaa, joten ei kannata pidätellä henkeään.

----
Eilen oli kovasti kaunis ilma ja pakkasasteitakin vain vähäsen, joten päätimme tehdä DI:n ja hänen pikkuveljensä kanssa makkaralounasretken Kirskaanniemeen. Valitettavasti emme olleet ainoita, siellä oli kaikki nuotiopaikat varattuja eikä mitään sovellettua ikiomaa nuotiopaikkaa viitsinyt alkaa väsätä. Jouduimme siis tulemaan tyhjin käsin takaisin ja toteamaan, että tuli vähän ulkoiltua, mutta makkarat joutuvat uuniin.

Täynnä oli illalla myös Tuulensuu, mutta sinne oli sentään tehty pöytävaraus aiemmin, joten mahduimme sekaan. Tuulensuu taitaa olla nykyisellään aika suosittu paikka varsinkin viikonloppuisin ja pöydän saaminen edellyttää joko ennakkovarausta tai puhdasta onnea. En ihmettele Tuulensuun suosiota, siellä on tarjolla ainakin hyvää ja kohtuullisen hintaista ruokaa, oluita, viinejä, siidereitä, drinkkejäkin saa sekä alkoholilla että ilman. Valikoimasta löytyy kaikenlaista erikoisempaakin.

----
Kävin mielenkiintoisen ja silmiä aukaisevan keskustelun Aiheita-blogissa, jonne oli kirjoitettu siunaamisen ja symbolien pelosta, ole kuulemma olemassa ateisteja, jotka eivät halua tulla haudatuksi siunattuun maahan tai kristillisin menoin.
Olin aluksi todella tyrmistynyt: jos ei kuulu kirkkoon, miksi kellekään tulisi mieleen siunata tällainen ihminen hautaan kirkollisin menoin? Eikö se ole suorastaan rienausta, sekä vainajan että kristinuskon?
Kuvittelin itse, että kirkkoon tai muihin uskontokuntiin kuulumattomana minut pidetään kuolemanikin jälkeen erillään uskonnollisista menoista. Vaikka toisaalta kyllä haluaisin että tuhkani haudattaisiin samaan hautaan mihin vaari ja isä on haudattu ja johon myös mummu mitä todennäköisimmin tullaan hautaamaan, ehkä siskokin jos hän niin haluaa. Se on kuitenkin toinen tarina.

No, keskustelu tuosta asiasta ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Luulen että syynä on perimmäinen ero siinä, miten minä ja blogin ei-ateisti kirjoittaja näemme hautaan siunaamisen ja yleisestikin muut kirkolliset toimitukset. Uskovaiselle siunaus on selkeästikin hyvä juttu, josta ei voi ainakaan olla mitään haittaa. Kirkkoon kuulumattoman siunaaminen on heidän mielestään ehkä osoitus kirkon laupeudesta, että se siunaa ihmisiä, vaikkeivät nämä olisi olleet seurakunnan jäseniä. Perin anteliasta, vai mitä?
Minä en puolestani näe kirkollisia toimituksia mitenkään harmittomina tai yhdentekevinä asioina, jos niiden kohde on ateisti ja vieläpä kuollut ateisti, jonka mielipidettä asiasta ei voida kysyä. Minulle ateistin siunaaminen hautaan merkitsee kirkon vallan pönkittämistä ja uskonnon tuputtamista tilanteessa, johon se ei kuulu. Se on hyvin kaukana harmittomasta toimituksesta, vaikka tietysti kuollutta enää kovin harvat asiat haittaavat. Ei liene siis ihme, että suhtaudun varsin paheksuvasti ajatukseen ateistien siunaamisesta hautaan. Eikä kyse ole mistään yliluonnollisen pelosta.

----
Tämä on vähän jo vanha juttu, mutta kuun alussa Virpi Salmi kirjoitti HS:ään kolumnin "Hipit, te pilaatte kaiken".
Toisaalta Salmi on oikeassa. Ei ole kerta tai kaksi, kun nämä hänen mainitsemansa cityhipit todella saavat blogitekstinsä, foorumikirjoittelunsa ja muun julkisen aktiviteettinsa kuulostamaan ihan siltä, että tässä menee nyt muita parempi ihminen. Ja että tavallisen kaduntallaajan pitäisi polvistua hänen loistavuutensa edessä.
Toinen helmasynti on tietysti syyllistäminen, joka tuppaa ihmisiä enimmäkseen ärsyttämään. Syyllistämiseen voikin yleensä parhaiten vastata: "Syytön heittäköön ensimmäisen kiven". Se, joka ei ikinä ole kuluttanut mitään, syönyt mitään, käyttänyt wattiakaan sähköä tai hengittänyt ulos grammaakaan hiilidioksidia voi heittää sen ensimmäisen kiven. Kädet ylös kuinka monta tällaista ihmistä tunnette. Kaikki ekoasioista ja omista valinnoistaa kertominen ei kuitenkaan ole syyllistämistä, se huomatkaa!

Mutta toisaalta Salmen suhtautuminen on varsin ehdotonta: kaikki tai ei mitään. Cityhippi ei koskaan saa langeta mihinkään ja kaikkien hänen tekojensa vaikuttimet tulee olla ehdottoman ekologisia ja eettisiä, muuten hän on huono cityhippi ja huono ihminen. No hohhoijaa. Norpatti tekikin tästä aiheesta jo erinomaisen postauksen.

Minä itse uskon näissä ekoasioissa ennen kaikkea kohtuullisuuteen. On varsin kohtuutonta vaatia kaikkia suomalaisia muuttamaan pudonneista oksista rakennettuun laavuun ilman sähköä, juoksevaa vettä tai mitään nykyajan mukavuuksia, syömään marjoja, matoja ja juuria. On kohtuutonta vaatia kaikkia suomalaisia muuttamaan kaupunkeihin ja luopumaan yksityisautoilusta. Mutta jos jokainen suomalainen miettisi, mistä voi vähentää, mikä ei ole itselle tärkeätä ja oleellista niin että siitä luopuminen hankaloittaisi elämää liikaa, niin silläkin päästäisiin jo pitkälle.
Kaupunkilainen voi luopua autostaan, jota ei oikeastaan tarvitse ja ostaa luomua. Maalla asuva ei voi ehkä luopua autostaan, mutta hän voi vaihtaa talonsa öljylämmityksen maalämpöön ja kasvattaa omalla kasvimaallaan (lähes) luomuna suurimman osan tarvitsemistaan juureksista ja vihanneksista. Mielestäni näitä valintoja ei pitäisi edes yrittää asettaa paremmuusjärjestykseen, vaan katsoa, että kumpikin tekee sen, mikä on hänelle helpointa ja se riittäköön.

perjantaina, maaliskuuta 12, 2010

Kevättä rinnassa

Kyllä se vain niin on, että kevät se tulla jolkottelee. Tämän talven lumimäärän ja pakkasien jälkeen on tuntunut jotenkin melkein mahdottomalta ajatella, että niistä päästäisiin eroon ennen heinäkuun puolta väliä. Mutta kyllä vain tuo kirkas pallo tuolla taivaalla paistelee niin lämpimästi, että alkaa jo lumet sulaa ja lämmintäkin on.

Tämä päivä oli niin kaunis, että päätin luentojen sijaan lähteä ulkoilemaan. Lähdin käymään Hatanpään arboretumissa katsomassa ja kuvaamassakin, mutta valokuvaukseen en nyt tällä kertaa juuri jaksanut panostaa, kunhan kiertelin ja katselin. Ja yritin pysytellä pystyssä, käytävät olivat paikoin aika jäisiä. Pyhäjärvessä on jo hieman sulaa vettä Ratinan suvannosta alkaen, mutta järven toisella rannalla näin jäällä vielä hiihtäjiä.

keskiviikkona, maaliskuuta 10, 2010

Kerro, kerro tietokone

Kävin marraskuulla kuvauttamassa poskionteloni TAYSissa ja tämän vuoden puolella tuli kutsukirje lekurin pakeille. Lääkäriaika oli tänään ja nyt siis selvisi, mikä poskionteloissani on vialla, kun aina flunssan tullen sinne pesiytyy tulehdus, josta pääsemiseksi saatetaan tarvita hyvinkin pari antibioottikuuria.
Molempiin poskionteloihin johtavat tiehyet ovat hyvin ahtaat. Itse asiassa niitä ei näkynyt siinä kuvassa lainkaan! Eli jos onteloihin vahingossa jotain kertyy, niin se ei ainakaan pääse sieltä pois. Ihme jos ovat sitten täynnä. Kaikkea muutakin sanomista poskionteloista löytyi, molemmissa on paksuuntuneet limakalvot, toisessa kysta ja mitähän kaikkea muuta vielä oli vialla.

Leikkauspöydälle käypi siis tieni mun tässä puolen vuoden sisällä. Tiehyeitä laajennetaan vai tekevätkö peräti uudet jostain ja kystakin saatetaan puhkaista, vaikka niillä on kuulemma taipumusta kasvaa uudestaan. Leikkaus hoidettaneen paikallispuudutuksessa päiväkirurgian osastolla, joten systeemi on se, että aamulla sisään ja illalla leikattuna pois, saattajan kanssa.

Vaan kyllä tuo meikäläisen nenä on vähän sellainen paikka, ettei sitä parane mennä rassaamaan. Tänään lääkäri puudutti nenää hieman päästäkseen tähystämään sitä paremmin. Ei se puudutus mitään, vaikka inhosinkin sitä, että sieraimiin työnnetään vanua, mutta se ei kauaa haitannut koska puudutusaine alkoi tehota nopeasti. Tähystäminenkin oli nopea juttu, mutta kai sitä sitten vain jännitti niin paljon, että minua alkoi ihan tosissaan huimata. Ihme juttu, hengitin kuitenkin koko ajan ja aamullakin olin syönyt hyvin, joten mitään sellaista ei pitänyt olla.
Myöhemmin vielä mitattiin leikkauksen esitietokaavaketta varten verenpaine. Vaikka olin jo toipunut siitä huimauksesta, verenpainelukemat huitelivat silti lattiatasossa. Hoitaja kirjasi lukemat kuitenkin paperiin ja totesi: "No, tänään tämmöinen päivä".

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Sirpaleita

Inspiraatiopula on taas iskenyt eikä oikein kirjoituta nyt. Ei silti, aiheita pyörii päässä kyllä vaikka millä mitalla. Suurimman osan kuitenkin unohdan tai sitten muuten vain en saa aikaiseksi kirjoittaa mitään. Niin että kirjoitetaan sitten sirpaleita.

----
Tein tänään ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen makaronilaatikkoa. Se oli aikaisemmin sellainen bravuuriruokani, ehkä siksi että sitä on melkein mahdotonta pilata mitenkään. Paitsi jos ei mausta sitä tarpeeksi ja senkin voi korjata helposti ketsupilla tai chilikastikkeella.
Täällä en ole kuitenkaan tuota penskavuosien suosikkiruokaa tehnyt kuin kerran, heti silloin kun muutimme DI:n kanssa yhteen ja kun DI oli ensimmäisen viikon Belgiassa. Silloin tein itselleni makaronilaatikkoa. DI ei siis ole minun makaroonilootaa syönyt koskaan. Hyvää siitä laatikosta tuli tänään ja DI on samaa mieltä.

----
Meillä on menossa jonkinlainen arkiruokaviikonloppu: tänään makaronilaatikkoa, huomenna lihapullia ja perunamuussia. Tai oikeammin juuresmuhennosta, koska perunoiden lisäksi siihen tulee nähtävästi porkkanaa, lanttua, naurista ja palsternakkaa. Jos se on puoliksikaan yhtä hyvää kuin DI:n viime viikonloppuna Nukarilla tekemä bataattisosekeitto, lupaan syödä sitä kaksi lautasellista ja nuolla vielä kattilan.

----
Kauppahalli on kyllä mainio paikka tehdä ruokaostoksia Tampereella. Kaikki ostamamme kasvikset ovat kotoisin luomumyymälästä ja muualta käytäviltä mukaan tarttui marjamehuja, leipää ja tietysti jauhelihaa, joka jauhettiin suoraan meidän nenän edessä.

----
Olen täälläkin usein maininnut pitäväni kovasti kalasta ja äyriäisistä ja aika usein on tullut valittua ruuaksi näitä ruokalajeja. Ihminen on sitä mitä hän syö, joten olen leikkimielisesti sanonut kasvattavani tällä ruokavaliolla kidukset vielä jonain päivänä. Kuitenkaan kalaksi muuttuminen ei ole alkanut kiduksilla vaan sillä, että nenääni on tullut suomuja.
Kai sitä sitten vain on parempi muistaa olevansa kolmekymppinen ja toisaalta tämä talvi ei ole ollut sieltä lämpimimmästä päästä, mutta joka tapauksessa nenäni sivuilta on iho kuivunut kovasti ja hilseileekin. Käyttämäni mineraalimeikki ja meikkipuuteri ovat ilmeisesti vain pahentaneet tilannetta tai ainakin tekevät sen enemmän näkyväksi.
Aloitin jokin aika sitten varsinaisen tehohyökkäyksen nenäni puolesta ja hetken aikaa se saikin erikoiskohtelun: puhdistuksen jälkeen seerumia (sain näytepakkauksen aivan ihanaa ruusulta tuoksuvaa kosteusseerumia, joka maksaa hunajaa noin muuten, mutta onneksi se näytepakkauskin on aika riittoisa), sitten koko kasvoille kosteusvoide, jossa on lisäksi aurinkosuojakerroin ja nenälle vielä Cliniquen Moisture Surge-voide. Nenä onkin alkanut pysyä suomuttomana.
Nyt Nukarilla kädessäni minulla oli kyllä kosmetiikka-arsenaalini mukana, mutta jotenkin siellä aina ihonhoito ja kaikki muu sellainen repsahtaa ihan tyystin ja naamani oli sen muutaman päivän ihan oman onnensa nojassa. Ei puhdistusta, ei rasvoja, ei meikkiä. Ja arvatkaa mitä? Ei suomun suomua!
Valitettavasti suomut kuitenkin ovat tehneet paluun nenänpieliin. Voi olla, että meikkien lisäksi myös vesijohtovesi vaikuttaa. Kotona vesi näet tulee omasta kaivosta ja vaikka minulla ei ole mitään käsitystä siitä, minkälaatuista vettä se on, niin yleisesti se tuntuu olevan hellävaraisempaa iholle ja hiuksille kuin mitä kaupungin vesi on.
No, rasvakuuri jatkukoon.

----
Meillä on käytössä Elisa Viihde-paketti, johon kuuluu laajakaistan lisäksi myös tallennustilaa tv-ohjelmille. Lisäksi sen voi säätää tallentamaan automaattisesti tiettyjä ohjelmia ja sarjoja.
No, Nelonen ainakin on viime keväästä lähtien näyttänyt Sinkkuelämää-sarjaa uusintana aivan alusta lähtien ja nyt meillä on tallessa koko sarja, luulisin niin. Aloimme tässä viikolla katsoa sitä osa kerrallaan alusta alkaen. Muutama ensimmäinen jakso oli sellaisia, joita en muista ikinä nähneeni, mutta niiden jälkeen tuli jo sellainen jakso, jonka muistin nähneeni ainakin osittain.
Se oli sinänsä vähän yllättävää, koska en tietääkseni ole katsonut tuota sarjaa mitenkään säännöllisesti alusta lähtien. Tosin minulle selvisi, että sarjaa on näytetty tv:ssä muutamia kertoja ja itse asiassa aika moni jaksoista onkin aika tutunoloinen.

keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2010

Hiihtoloma!

Syy monen päivän blogihiljaisuuteen on se, että lähdin perjantaina viettämään hiihtolomaa Nukarille ja tulin sieltä vasta tänään. Vaikka siellä nykyisin kuuluu 3G jollain tavoin sisätiloissakin, ei minulla ollut mukana sellaisia vehkeitä, että olisin viitsinyt alkaa bloggaamaan mitään.

Tuli muuten todettua, että DI on virallinen pahanilmanlintu. Kirjaimellisesti. Joka kerta kun DI on kyydissäni, on helvetillinen ajokeli! Tämä alkoi jo perjantai-iltana, kun lähdimme täältä Tampereelta kohti Nukaria. Moottoritiellä oli ajoittain näkyvyys nollassa tai jopa miinuksen puolella, kiitos pöllyävän sekä taivaalta alas satavan lumen. Matkavauhti oli pudonnut ihan suosiolla sinne 80-90 km/h tienoille. Ei yhtään liikaa. Poikkesimme Riihimäen tienoilla kaupassa ja sieltä matkaan lähdettyämme keli selveni vähän. En tiedä oliko lämpötila sitten jo niin noussut vai oliko tie suolattu, mutta lumipölly oli olematonta ja pääsimme hyvissä ajoin Nukarille katsomaan perjantai-illan Suomi-USA-lätkämatsia. Ei sillä että olisi kannattanut...
Sama ilmiö toistui sunnuntai-iltana, kun vein DI:tä Jokelaan junalle. Taivaalta satoi lapasen kokoisia lumihiutaleita ja senhän tietää mitä se tekee näkyvyydelle, kun pimeillä metsäosuuksilla kuitenkin pitäisi olla pitkät päällä, että voisi kuvitella näkevänsä jotakin. Hianoo.

No, noista huonoista keleistä selvittiin kyllä ihan kunnialla, mutta sitä ei voi sanoa eräästä peruutuksesta ja portintolpasta... Lauantaina olin sopinut siskon kanssa treffit Vantaalle erään helmiliikkeen pihaan, sisko tuli julkisilla, minä autolla ja jatkaisimme siitä sitten matkaa. Sisko oli varoittanut, että kyseinen liike sijaitsee vähän hassussa paikassa ja sen löytämiseen vaaditaan vahvaa uskoa. Liikkeen kyltit löysin kyllä, mutta liikettä itseään haeskelin teollisuusalueen näköiseltä seudulta jonkin aikaa. Sitten tajusin ajaa auton eräälle sivupihalle, vaikka siinä oli kieltokyltti. Sieltähän liike sitten löytyi. Olin iloinen ja ajattelin, että peruutanpas tämän auton täältä pois ja parkkeeraan sen tuonne pihalle.

Paikka oli kieltämättä vähän ahtaahko, toisella puolella portintolppa ja lumikasa, toisella puolella seinänkulma. Peruutin ihan kaikessa rauhassa, ajattelin mennä suht läheltä sitä seinänvierustaa, koska se toisen puolen lumikasa ei houkuttanut. En ymmärrä miten onnistuin jotenkin missaamaan siinä seinänkulman vieressä olevan porttitolpan, näin sen kyllä peilistä, mutta jotenkin en sitten kai hahmottanut sitä mitenkään vaaralliseksi. Tai ehkä peruutin hieman vinoon tai vahdin liikaa oikean puolen peiliä tai... Tai ehkä olin yksinkertaisesti huolimaton ja peruutin tietysti Fusionin takapuskurin siihen tolppaan.

Puskuri meni rikki, peltiin tuli lommo, mutta takavalot säilyivät ehjinä, jos jotain positiivista pitää hakea. Ja positiivista tietysti on se, että henkilövahinkoja ei sattunut tai mitään korvaamatonta ei hajonnut. Siskon sanoin: se on vain muovia. Itse lisäisin tuohon: kallista muovia. Puskurin ja töiden hinnaksi arvioitiin Hyvinkään Vaunulassa toista tonnia. Paljonhan se tietysti on, mutta pelkäsin suurempaakin summaa. Ajoin kuitenkin Fusionilla tänne Tampereelle, koska Hyvinkäällä olisi joutunut odottamaan kauan ja ehkä täällä saisi Fusionin nopeammin korjattavaksi. Ei sillä että asialla olisi mikään kiire, puskuri on kursittu suunnilleen kasaan ilmastointiteipillä (syventykäämme hetkeksi kiitosrukoukseen ilmastointiteipin kunniaksi... noin) eikä se repsota edes ajettaessa. Sitä paitsi se ilmastointiteippi ei edes juuri näy muutenkin hopeanharmaan auton kyljestä. Nyt Fusion on kuorrutettu kuralla, kun ajoin tänään Nukarilta Tampereelle ja moottoritiellä oli tosi kurakeli.

Toki viikonloppuna tuli tehtyä muutakin kuin vain telottua autoa. Lauantaina ja sunnuntaina DI:n ja osin siskon kanssa putsasimme talon kattoa lumesta. Sinne oli kinostunut melkoiset määrät lunta, pellolta kun puhaltaa tuulen kanssa just niin sopivasti ja luntahan on tänä talvena riittänyt. Ei se ihan puhdasoppinen katon putsaus ollut, mutta ainakin tuli kuormaa kevennettyä ja levitettyäkin vähän tasaisemmin.
Lauantaina homma vielä sujuikin kohtuullisesti, mutta sunnuntaina lumi oli jo niin märkää ja painavaa, että minulta oli loppua sisu alumiinilapion kanssa. DI kuitenkin punnersi sunnuntaina pahimmat pyryt saaneen katto-osan melkein tyhjäksi. Oli siinä melkoinen homma kyllä! Maanantaina tuli onneksi jo naapuri traktorin kanssa keräilemään ovien eteen pudonnutta lunta pois. Traktorit ovat olleet tänä talvena kova juttu, uskotteko?

Isä teki noilla kulmakunnilla aika paljonkin lumitöitä, vaikka sairauksien takia oli viime vuosina vähentänyt säännöllisiä asiakkaitaan. Nyt isän kuoleman jälkeen ei kylällä kai ole enää samanlaista lumiurakoitsijaa. Naapuri vetää meidän pihan ja luullakseni tuon toisenkin lähinaapurin pihan, mutta heillä on taas oma iso tila ja sen johdosta paljon hommia muutenkin, joten heillä ei riitä aika eikä varmaan innostuskaan alkaa enempää urakoida lumen kanssa. Ja heillä on myös isommat koneet, joten niiden kanssa ei mahduta ihan pienille pihoille, kun isällä puolestaan oli käytössä pienempi traktori.
Pari talveahan tässä menikin jo suht kivuttomasti, kun lunta oli niukasti, mutta tänä talvena tilanne on ollut tyystin toinen. Olen parille ihmiselle jo antanut naapurin yhteystiedot, kun he ovat kyselleet tiedänkö minä ketään traktorimiestä auttamaan pahimpien lumien kanssa, kuulemma itseltä alkaa usko loppua lapion, kolan ja melkein metrisen umpihangen kanssa.
Kävimme lauantai-iltana viemässä isän haudalle kynttilän, isä olisi täyttänyt 75 vuotta. Sisko totesi varsin osuvasti, että tänä talvena on ollut varmasti muillakin ikävä isää, ei vain meillä.

Vielä pitää yksi asia kirjoittaa, ennen kuin unohdan sen. Nimittäin Ideapark ja sen ravintolat. Poikkesin tänään matkalla Ideaparkissa pitämässä vähän taukoa ja ajattelin myös syödä samalla. Ei Ideaparkiin oikeastaan kannata mennä syömään. Sieltä ei löydy mitään sellaista, mitä ei saisi Tampereen keskustasta. Hesburger, Coyote, Pancho Villa, Golden Rax, Kotipizza, Subway, jokunen ketjukahvila, pari kiinalaista ja thaimaalaista, pihvipaikka ja toinen pihvipaikka. Naah.
Ennen joulua poikkesimme DI:n kanssa Beef King Steakhousessa ja voin melkein varoittaa paikasta: niin tusinaravintola ja tusinaruokaa kuin pihviravintola voi vain tarjota. Ei erityisen edullinen paikka eikä erityisen ihmeellistä ruokaa. Perus-ok pihviä ja ne samat grillatut vihannekset ja muut lisukkeet, mitä kaikki tällaiset ravintolat tarjoavat.
Tänään poikkesin Martinassa, jonka ainakin yleisvaikutelman ja menun perusteella leimasin Beef Kingin kopioksi. Tosin onnistuin löytämään listalta pakollisten lohi- ja tonnikala-annosten lisäksi myös vähän erikoisemman kala-annoksen: pestokuorrutettua ahventa! Se tarjoiltiin niiden bulkkivihannesten ja tilliperunoiden kera ja se oli vallan maukasta. Ahven lisäksi oli kotimaista, joten ekologisuudessa hakannee tonnikalan mennen tullen. Ei minusta nyt mikään Martina-fani tullut, mutta tuo annos oli ihan piristävä.