lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Sirpaleita

Inspiraatiopula on taas iskenyt eikä oikein kirjoituta nyt. Ei silti, aiheita pyörii päässä kyllä vaikka millä mitalla. Suurimman osan kuitenkin unohdan tai sitten muuten vain en saa aikaiseksi kirjoittaa mitään. Niin että kirjoitetaan sitten sirpaleita.

----
Tein tänään ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen makaronilaatikkoa. Se oli aikaisemmin sellainen bravuuriruokani, ehkä siksi että sitä on melkein mahdotonta pilata mitenkään. Paitsi jos ei mausta sitä tarpeeksi ja senkin voi korjata helposti ketsupilla tai chilikastikkeella.
Täällä en ole kuitenkaan tuota penskavuosien suosikkiruokaa tehnyt kuin kerran, heti silloin kun muutimme DI:n kanssa yhteen ja kun DI oli ensimmäisen viikon Belgiassa. Silloin tein itselleni makaronilaatikkoa. DI ei siis ole minun makaroonilootaa syönyt koskaan. Hyvää siitä laatikosta tuli tänään ja DI on samaa mieltä.

----
Meillä on menossa jonkinlainen arkiruokaviikonloppu: tänään makaronilaatikkoa, huomenna lihapullia ja perunamuussia. Tai oikeammin juuresmuhennosta, koska perunoiden lisäksi siihen tulee nähtävästi porkkanaa, lanttua, naurista ja palsternakkaa. Jos se on puoliksikaan yhtä hyvää kuin DI:n viime viikonloppuna Nukarilla tekemä bataattisosekeitto, lupaan syödä sitä kaksi lautasellista ja nuolla vielä kattilan.

----
Kauppahalli on kyllä mainio paikka tehdä ruokaostoksia Tampereella. Kaikki ostamamme kasvikset ovat kotoisin luomumyymälästä ja muualta käytäviltä mukaan tarttui marjamehuja, leipää ja tietysti jauhelihaa, joka jauhettiin suoraan meidän nenän edessä.

----
Olen täälläkin usein maininnut pitäväni kovasti kalasta ja äyriäisistä ja aika usein on tullut valittua ruuaksi näitä ruokalajeja. Ihminen on sitä mitä hän syö, joten olen leikkimielisesti sanonut kasvattavani tällä ruokavaliolla kidukset vielä jonain päivänä. Kuitenkaan kalaksi muuttuminen ei ole alkanut kiduksilla vaan sillä, että nenääni on tullut suomuja.
Kai sitä sitten vain on parempi muistaa olevansa kolmekymppinen ja toisaalta tämä talvi ei ole ollut sieltä lämpimimmästä päästä, mutta joka tapauksessa nenäni sivuilta on iho kuivunut kovasti ja hilseileekin. Käyttämäni mineraalimeikki ja meikkipuuteri ovat ilmeisesti vain pahentaneet tilannetta tai ainakin tekevät sen enemmän näkyväksi.
Aloitin jokin aika sitten varsinaisen tehohyökkäyksen nenäni puolesta ja hetken aikaa se saikin erikoiskohtelun: puhdistuksen jälkeen seerumia (sain näytepakkauksen aivan ihanaa ruusulta tuoksuvaa kosteusseerumia, joka maksaa hunajaa noin muuten, mutta onneksi se näytepakkauskin on aika riittoisa), sitten koko kasvoille kosteusvoide, jossa on lisäksi aurinkosuojakerroin ja nenälle vielä Cliniquen Moisture Surge-voide. Nenä onkin alkanut pysyä suomuttomana.
Nyt Nukarilla kädessäni minulla oli kyllä kosmetiikka-arsenaalini mukana, mutta jotenkin siellä aina ihonhoito ja kaikki muu sellainen repsahtaa ihan tyystin ja naamani oli sen muutaman päivän ihan oman onnensa nojassa. Ei puhdistusta, ei rasvoja, ei meikkiä. Ja arvatkaa mitä? Ei suomun suomua!
Valitettavasti suomut kuitenkin ovat tehneet paluun nenänpieliin. Voi olla, että meikkien lisäksi myös vesijohtovesi vaikuttaa. Kotona vesi näet tulee omasta kaivosta ja vaikka minulla ei ole mitään käsitystä siitä, minkälaatuista vettä se on, niin yleisesti se tuntuu olevan hellävaraisempaa iholle ja hiuksille kuin mitä kaupungin vesi on.
No, rasvakuuri jatkukoon.

----
Meillä on käytössä Elisa Viihde-paketti, johon kuuluu laajakaistan lisäksi myös tallennustilaa tv-ohjelmille. Lisäksi sen voi säätää tallentamaan automaattisesti tiettyjä ohjelmia ja sarjoja.
No, Nelonen ainakin on viime keväästä lähtien näyttänyt Sinkkuelämää-sarjaa uusintana aivan alusta lähtien ja nyt meillä on tallessa koko sarja, luulisin niin. Aloimme tässä viikolla katsoa sitä osa kerrallaan alusta alkaen. Muutama ensimmäinen jakso oli sellaisia, joita en muista ikinä nähneeni, mutta niiden jälkeen tuli jo sellainen jakso, jonka muistin nähneeni ainakin osittain.
Se oli sinänsä vähän yllättävää, koska en tietääkseni ole katsonut tuota sarjaa mitenkään säännöllisesti alusta lähtien. Tosin minulle selvisi, että sarjaa on näytetty tv:ssä muutamia kertoja ja itse asiassa aika moni jaksoista onkin aika tutunoloinen.

2 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Minulla on sama ongelma tänä talvena, nenän sivuilta iho kuivuu. Ostin tässä jokin aika sitten luontaistuotekaupasta kookosöljyä ja sillä olen saanut pidettyä ihon pehmoisena. Karitevoi on myös auttanut asiaa. Nuo tuotteet eivät maksa paljoa, vastaavat hyvin kalliita tehotippoja ja ovat jopa parempiakin.

Sirpale kirjoitti...

Karitevoita kokeilin minäkin nenääni, mutta ilman mainittavaa tehoa, harmi kyllä. Ongelmallisiin jalkapohjiini se kyllä on tehonnut aika hyvin säännöllisellä käytöllä, mutta nenääni se ei ole pelastanut. Mikä sinänsä on kyllä aika outoa, kuvittelin kantapäideni olevan paljon pahempi paikka kuin nenän.
Kookosöljyä olen käyttänyt meikinpoistoon, mutta ehkä täytyisi kokeilla sitä kosteutukseenkin. Kiitos vinkistä!