sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2010

Sunnuntai-illan sirpaleet

Äiti ehti jo soitella, että olenki minä hengissä enää lainkaan, kun ei blogiin ole tullut mitään tekstejä.

----
Ihan uutinenkin on: minut pyydettiin työhaastatteluun parin viikon päästä. Firma vaikuttaa mielenkiintoiselta, bongasin sen erään kiinnostavan työtarjouksen takia jo viime vuoden puolella, mutta se oli esiintymässä myös TTY:n Yrityspäivillä tammikuun lopulla. Enpä yhtäkkiä edes muista laitoinko jo cv:täni heille sen työtarjouksen tiimoilta, mutta Yrityspäivillä ainakin yhden paperiversion muilutin rekrytoinnista vastaavalle. En siis tiedä, mitä he hakevat: kesätyöläistä, osa-aikaista, määräaikaista, vakituista, kokopäiväistä vai mitä. Ei siinä mitään, kaikki kelpaa kyllä.
Haastatteluun on kyllä pari viikkoa aikaa, joten ei kannata pidätellä henkeään.

----
Eilen oli kovasti kaunis ilma ja pakkasasteitakin vain vähäsen, joten päätimme tehdä DI:n ja hänen pikkuveljensä kanssa makkaralounasretken Kirskaanniemeen. Valitettavasti emme olleet ainoita, siellä oli kaikki nuotiopaikat varattuja eikä mitään sovellettua ikiomaa nuotiopaikkaa viitsinyt alkaa väsätä. Jouduimme siis tulemaan tyhjin käsin takaisin ja toteamaan, että tuli vähän ulkoiltua, mutta makkarat joutuvat uuniin.

Täynnä oli illalla myös Tuulensuu, mutta sinne oli sentään tehty pöytävaraus aiemmin, joten mahduimme sekaan. Tuulensuu taitaa olla nykyisellään aika suosittu paikka varsinkin viikonloppuisin ja pöydän saaminen edellyttää joko ennakkovarausta tai puhdasta onnea. En ihmettele Tuulensuun suosiota, siellä on tarjolla ainakin hyvää ja kohtuullisen hintaista ruokaa, oluita, viinejä, siidereitä, drinkkejäkin saa sekä alkoholilla että ilman. Valikoimasta löytyy kaikenlaista erikoisempaakin.

----
Kävin mielenkiintoisen ja silmiä aukaisevan keskustelun Aiheita-blogissa, jonne oli kirjoitettu siunaamisen ja symbolien pelosta, ole kuulemma olemassa ateisteja, jotka eivät halua tulla haudatuksi siunattuun maahan tai kristillisin menoin.
Olin aluksi todella tyrmistynyt: jos ei kuulu kirkkoon, miksi kellekään tulisi mieleen siunata tällainen ihminen hautaan kirkollisin menoin? Eikö se ole suorastaan rienausta, sekä vainajan että kristinuskon?
Kuvittelin itse, että kirkkoon tai muihin uskontokuntiin kuulumattomana minut pidetään kuolemanikin jälkeen erillään uskonnollisista menoista. Vaikka toisaalta kyllä haluaisin että tuhkani haudattaisiin samaan hautaan mihin vaari ja isä on haudattu ja johon myös mummu mitä todennäköisimmin tullaan hautaamaan, ehkä siskokin jos hän niin haluaa. Se on kuitenkin toinen tarina.

No, keskustelu tuosta asiasta ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Luulen että syynä on perimmäinen ero siinä, miten minä ja blogin ei-ateisti kirjoittaja näemme hautaan siunaamisen ja yleisestikin muut kirkolliset toimitukset. Uskovaiselle siunaus on selkeästikin hyvä juttu, josta ei voi ainakaan olla mitään haittaa. Kirkkoon kuulumattoman siunaaminen on heidän mielestään ehkä osoitus kirkon laupeudesta, että se siunaa ihmisiä, vaikkeivät nämä olisi olleet seurakunnan jäseniä. Perin anteliasta, vai mitä?
Minä en puolestani näe kirkollisia toimituksia mitenkään harmittomina tai yhdentekevinä asioina, jos niiden kohde on ateisti ja vieläpä kuollut ateisti, jonka mielipidettä asiasta ei voida kysyä. Minulle ateistin siunaaminen hautaan merkitsee kirkon vallan pönkittämistä ja uskonnon tuputtamista tilanteessa, johon se ei kuulu. Se on hyvin kaukana harmittomasta toimituksesta, vaikka tietysti kuollutta enää kovin harvat asiat haittaavat. Ei liene siis ihme, että suhtaudun varsin paheksuvasti ajatukseen ateistien siunaamisesta hautaan. Eikä kyse ole mistään yliluonnollisen pelosta.

----
Tämä on vähän jo vanha juttu, mutta kuun alussa Virpi Salmi kirjoitti HS:ään kolumnin "Hipit, te pilaatte kaiken".
Toisaalta Salmi on oikeassa. Ei ole kerta tai kaksi, kun nämä hänen mainitsemansa cityhipit todella saavat blogitekstinsä, foorumikirjoittelunsa ja muun julkisen aktiviteettinsa kuulostamaan ihan siltä, että tässä menee nyt muita parempi ihminen. Ja että tavallisen kaduntallaajan pitäisi polvistua hänen loistavuutensa edessä.
Toinen helmasynti on tietysti syyllistäminen, joka tuppaa ihmisiä enimmäkseen ärsyttämään. Syyllistämiseen voikin yleensä parhaiten vastata: "Syytön heittäköön ensimmäisen kiven". Se, joka ei ikinä ole kuluttanut mitään, syönyt mitään, käyttänyt wattiakaan sähköä tai hengittänyt ulos grammaakaan hiilidioksidia voi heittää sen ensimmäisen kiven. Kädet ylös kuinka monta tällaista ihmistä tunnette. Kaikki ekoasioista ja omista valinnoistaa kertominen ei kuitenkaan ole syyllistämistä, se huomatkaa!

Mutta toisaalta Salmen suhtautuminen on varsin ehdotonta: kaikki tai ei mitään. Cityhippi ei koskaan saa langeta mihinkään ja kaikkien hänen tekojensa vaikuttimet tulee olla ehdottoman ekologisia ja eettisiä, muuten hän on huono cityhippi ja huono ihminen. No hohhoijaa. Norpatti tekikin tästä aiheesta jo erinomaisen postauksen.

Minä itse uskon näissä ekoasioissa ennen kaikkea kohtuullisuuteen. On varsin kohtuutonta vaatia kaikkia suomalaisia muuttamaan pudonneista oksista rakennettuun laavuun ilman sähköä, juoksevaa vettä tai mitään nykyajan mukavuuksia, syömään marjoja, matoja ja juuria. On kohtuutonta vaatia kaikkia suomalaisia muuttamaan kaupunkeihin ja luopumaan yksityisautoilusta. Mutta jos jokainen suomalainen miettisi, mistä voi vähentää, mikä ei ole itselle tärkeätä ja oleellista niin että siitä luopuminen hankaloittaisi elämää liikaa, niin silläkin päästäisiin jo pitkälle.
Kaupunkilainen voi luopua autostaan, jota ei oikeastaan tarvitse ja ostaa luomua. Maalla asuva ei voi ehkä luopua autostaan, mutta hän voi vaihtaa talonsa öljylämmityksen maalämpöön ja kasvattaa omalla kasvimaallaan (lähes) luomuna suurimman osan tarvitsemistaan juureksista ja vihanneksista. Mielestäni näitä valintoja ei pitäisi edes yrittää asettaa paremmuusjärjestykseen, vaan katsoa, että kumpikin tekee sen, mikä on hänelle helpointa ja se riittäköön.

Ei kommentteja: