perjantaina, huhtikuuta 30, 2010

Voi vappu

Vappusää on yhtä harmaa kuin ajatukset, pilvet liikkuvat yhtä matalalla kuin mieleni. Meidän maailman suloisin syyrialaishamsteri Katariina Pieni kuoli eilisiltana. Aiomme kyllä hankkia uuden syyrialaisen jollain aikataululla, mutta juuri nyt en jaksa ajatella sitä sen enempää. Onneksi meillä sentään on sielä Hilma-talvikko, ettei työhuone ihan autioitunut.

Vähän on kuitenkin vappufiiliksissä toivomisen varaa.

torstaina, huhtikuuta 29, 2010

Osteri!

Nyt voi vetää taas yhden ruojalajin perään rastin, että maistettu on. Nimittäin Kauppahallin Neljä Vuodenaikaa-ravintolassa oli tarjolla ostereita. DI muutaman työkaverinsa kanssa oli menossa sinne lounaalle ja kysyi, jos minua kiinnostaisi osterit tai lounas ylipäänsä. Olen kurkkuani myöten täynnä sairastamista, joten lupauduin lähtemään. Ja lupauduin myös syömään yhden osterin.
No, todellakin söin yhden osterin, muut seurueen jäsenet olivat uhkarohkeasti varanneet itselleen useampia. En voi sanoa pitäneeni siitä, se maistui lähinnä merivedelle ja voimakkaasti äyriäiselle, se ei ollut oikein minun makuuni. Onneksi osterit oli tarkoitettu vain vähän niinkuin alkuruuaksi ja maisteltavaksi, varsinainen lounas koostui hevosen lehtipihvistä, grilliperunasta ja bearnaise-kastikkeesta. Syömisessä alkaa olla jotain järkeäkin, kun ruuasta alkaa nuhan jäljiltä maistaa jotakin.

tiistaina, huhtikuuta 27, 2010

Kevätflunssa ja muita kuulumisia

Olin viikonloppuna Nukarilla. Tai siis itse asiassa kävin Nukarilla lähinnä nukkumassa, istuin nimittäin sekä lauantain että sunnuntain Helsingin messukeskuksessa hamsterinäyttelyiden sihteerinä. Siitä löytyy enemmän juttua Hamsteriblogin puolelta. Ei siinä sitten ehtinyt kauheasti muuta Nukarilla tehdäkään, vähän sentäs ulkoilin, kun oli hyvä keli, vaikkei turhan lämmin varsinkaan pellolla, missä tuuli pääsi valloilleen.

Perjantaina kun ajelin alkuiltapäivästä Nukaria kohti, koin aika pahan pelästyksen. Moottoritiellä ajoi useampia rekkoja lähekkäin. Minä vaihdoin vasemmalle kaistalle ohittaakseni ne kaikki kerralla. Näin peilistä, että perässäni samalla kaistalla tuli valkoinen Audi. Olin siinä kaikessa rauhassa vasemmalla kaistalla, yhden rekan ohittaneena, kun rekkojen välissä ajanut vanhempi pakettiauto rynkäisi itsensä yhtäkkiä minun eteeni. Siinä ei kuljettaja kyllä yhtään katsonut peileihin, että onko toisella kaistalla tulossa ketään. En ollut onneksi ihan pakun vierellä, mutta jouduin silti jarruttamaan aika napakasti, eihän se paku mihinkään kulkenut. Onni tilanteessa oli se, että perässäni tullut Audi ei ajanut liian lähellä eikä näinollen rysäyttänyt perääni. Niin että siitä selvittiin ihan säikähdyksellä, mutta oli kyllä sellainen säikähdys, että vähän aikaa sain tasailla pulssiani.

Muita kommelluksia ratissa ei sattunutkaan koko reissulla, vaikka sunnuntai-iltana olin vähän sitä mieltä, että ajaminen Jokelasta Tampereelle ei olisi viisain mahdollinen ratkaisu. Olin aamulla nimittäin ajanut Fusionin Jokelaan, jättänyt sen sinne parkkiin ja mennyt junalla Pasilaan. Ja todellakin olin ollut koko pitkän päivän sihteerinä, joka on melkoista aivotyötä. En siis ollut ruumiillisesti niinkään väsynyt, mutta aivot kyllä olivat ihan oikosulussa. Minulla oli vain puolen tunnin junamatka Pasilasta takaisin Jokelaan aikaa keräillä itseni kasaan ajomatkaa varten. Vaihtoehtoja ei hirveästi kuitenkaan ollut, yksin olin liikenteessä ja Tampereelle piti päästä.
Matka meni onneksi kuitenkin hyvin, en nukahtanut rattiin, ei tumpuloinut mitään enkä edes ajanut kohtuutonta ylinopeutta. Kai sitä vain sitten on ihan automaattisesti skarpimpi, kun tietää että ajokunto ei ole sataprosenttinen.

Eilinen menikin sitten koodatessa ohjelmoinnin kurssin harjoitustyötä, joka täytyy palauttaa huomenna. Työ on muuten hyvissä kantimissa, mutta ne hankalimmat osat puuttuvat vielä, tietysti. Ja totesin, että olen ehkä pilannut urakehitykseni koodarina oltuani testaajana yli 2 vuotta. Nimittäin aivan automaattisesti aloin koodata ohjelmaan pientä virheenkäsittelyä vääriä syötteitä varten, vaikka mitään sellaista ei harjoitustyön speksissä edellytetäkään... Ei siinä muuten mitään, mutta tulin tehneeksi vähän aikaa turhaa työtä.

Eilen iski myös kevätflunssa, jota en kyllä olisi kaivannut. Toistaiseksi tämä on kyllä ollut aika köykäinen flunssa, ainoastaan kurkkukipua ja nuhaa. Yö kyllä meni pitkälti miettiessä sitä, että onko minun kuuma vai kylmä. Peiton alla oli kuuma ja ilman oli kylmä, joten yritäpä siinä sitten nukkua. Toivottavasti tämä nyt menisi ohitse tässä suht nopeasti, huomenna pitäisi tuo harkka palauttaa ja kyetä palautustunnilla puhumaankin.

keskiviikkona, huhtikuuta 21, 2010

Uutiskatsaus

Minä jätän tuhkauutisoinnin kokonaan väliin, koska sitä tulee ihan joka tuutista. Ei siis tuhkaa vaan uutisia siitä. Mieluummin vaikka söisin sitä tuhkaa kuin lukisin enää yhdestäkään säälittävästä lentokentälle jääneestä, paratiisilomaa odottaneesta lapsiperheestä. Oikeasti islantilaiset itse ovat ainoita, jotka minun mielestäni savat itkeä siitä tuhkasta julkisesti. He nimittäin kahlaavat siinä. Kuvia voi käydä katsomassa mm. täällä.

Elintarvikealan tänään alkanut kolmipäiväinen lakko ja sitä ensi viikolla seuraava työsulku ovat loistavaa ainesta katastrofiuutisille. Iltasanomat pelottelee ruuan loppumisella, mutta Aamulehti veti kauheimman skenaarion esille: "Loppuuko olutkin kaupoista".
Voi herran jumala! Antakaa mun kaikki kestää!! Olut loppuu, siis voi ei! Ja jos kaupoista loppuu liha, einekset, maito ja valmis leipä, niin pelotellaan ruuan loppumisella. Minä kuvittelin olevani keittiössä avuton, mutta en nyt sentään noin avuton. Jos kaupoissa riittää kasviksia, niin niillä pysyy hengissä ihan hyvin, ei siihen lihaa tarvitse raavainkaan mies. Kasvisten toimituksiin ei tehtaiden lakko minun ymmärrykseni mukaan vaikuta. Leipää on myös iät ja ajat leivottu itse kotona. Itse en ole koskaan leiponut minkäänlaista leipää itse (paitsi joitain teeleipiä joskus kotona), mutten epäile hetkeäkään, ettenkö ohjeiden mukaan saisi tehtyä jonkin sortin känttyjä. Tosin se hieno leipomiskirjani taitaa edelleen olla siskolla lainassa, mutta kuitenkin.
Itse asiassa... Voisihan sitä kokeilla ihan vaikka hyvin vuoksi leipoa jotain leipää itse?

Minua ärsyttää suunnattomasti se, että Tampereen keskustaan puuhattavaa uutta isoa hallia nimitetään monitoimihalliksi. Mitä tähän mennessä olen saanut hankkeesta selville, ei hallin yhteydessä ole toistaiseksi puhuttu muusta käytöstä kuin jääkiekosta. Mikä hemmetin monitoimihalli se sellainen on, jossa pelataan pääasiassa jääkiekkoa? Edes tuon hankkeen oma kotisivu kuvineen ei tarjonnut minulle muuta informaatiota hallin tulevasta käytöstä kuin jään ja sitä ilman muuta seuraavan jääkiekon, joka syrjäyttää kaikki muut jääurheilulajit yleensä hyvin tehokkaasti.
Mietin tässä hiljaa itsekseni, että yrittääköhän Tampereen jääkiekkomaailma tällä jotenkin kompensoida sitä faktaa, että viimeisin SM-liigan voitto Tampereelle (ei nyt puhuta naisista eikä nuorista) tuli kaudelta 2002-2003? Että jotenkin sitä tamperelainen jääkiekko tuntisi itsensä voittajaksi, kun on Suomen hienoin halli, vaikka oikeastaan hävittäisiinkin muille joukkueille?
Niin ja sitten minä en edes halua tietää, mikä halliparalle tällätään nimeksi...

Aamulehti uutisoi myös siitä, että harvat suomalaiset säilyttävät lääkkeitään lääkekaapissa tai lukkojen takana. Tunnustan etteivät ne meilläkään ole kaapissa. Minun päivittäin ottamat lääkkeet ovat tässä tietokoneeni vieressä, niitä nyt ei paljon ole. Iltaisin joskus tarvitsemani silmätipat ja nenäsumutteet ovat luonnollisesti yöpöydällä. Ja käsilaukussa kulkee katastrofitilanteiden varalta migreenilääkkeet. Ei niistä ole mitään hyötyä kotona lääkekaapissa.
Ihmettelen, että miksi lapsettomassa ja hamstereita lukuunottamatta lemmikittömässä taloudessa lääkkeitä pitäisi säilyttää edes lääkekaapissa, saati lukkojen takana? Kun meiltä ei edes löydy Subutexia tai mitään muuta, millä voisi olla mitään arvoa huumekäytössä, siltä varalta, että tänne joku onneton huumehörhö murtautuisi aineiden toivossa. Ja vaikka olisikin, eipä yksi lääkekaappi varmasti paljon pitelisi, vaikka olisi lukossakin.
Mutta siitä kyllä pidän huolen, että lääkekaapista ja muista lääkevarastoista siivotaan pois vanhentuneet lääkkeet ja ne viedään apteekkiin lähetettäväksi eteenpäin. Sinne päätyvät myös ei vielä vanhat, mutta tarpeettomiksi käyneet reseptilääkkeet, sellaiset joita on tullut hankittua alunperin liikaa ja jostain syystä kaikkea ei ole käytetty.

Ja lopuksi IS uutisoi Apollo 13:sta ja ihmeteipistä, jota myös ilmastointiteipiksi tai jesariksi kutsutaan. Harmi etten huomannut koskaan napata kuvaa samalla teipillä korjatusta Fusionin takapuskurista, sillähän sekin pysyi matkassa kuukauden päivät repsottamatta. Olisin voinut lähettää kuvan tuonne kilpailuun...
Fusion tulikin juuri tänään kotiin oltuaan puolitoista viikkoa korjattavana. Nyt on puskuri ja takapuoli muutenkin kunnossa, joten parempi olla telomatta sitä uudestaan. Voitte kyllä uskoa, että sen mäjäyksen jälkeen olen tullut hyvin varovaiseksi peruuttelemaan mihinkään. Fusion oli myös pesty korjaamolla, joten säästyin itse pesemisen/pesettämisen vaivalta. Ehkä sen voisi kyllä käydä vahauttamassa.

tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Suolijärvellä

Auringonpaiste sen teki, en vain voinut enää pysytellä sisällä vaan oli pakko lähteä ulos. Jo viikonloppuna olin ajatellut lähteä katsomaan, mitä kuuluu Suolijärven rantapolulle, mutta se oli jäänyt tekemättä. Nyt päätin sitten käydä tsekkaamassa sen.

Polku oli jo sula, vain muutamassa paikassa oli pikkupälviä lunta. Märkää kyllä oli paikoin, muttei niin märkää, että se olisi minua suuremmin haitannut. Yöllä oli lämpötila käynyt pakkasen puolella muutaman asteen ja osa märistä kohdista oli edelleen hieman jäässä eikä siis niin pehmeätä kuin olisi voinut olla. Joissain paikoissa vielä tulvavesien pintakin oli hieman riitteessä, vaikka aurinko paistelikin melko lämpimästi.
Ei sillä, että siellä olisi ollut mitenkään erikoisen lämmintä vielä, jos nyt ei suoranaisesti kylmäkään. Suolijärvi oli edelleen pääasiassa jäässä ja tuntui kuin jää olisi hohkannut kylmää. Varjoisissa paikoissa, joihin kuitenkin tuuli osui, tuntui suorastaan kolealta. Mutta aurinkoinen, tuulelta suojainen paikka oli jo taas hyvin lämmin ja keväinen.

Löysin polun varrelta kevään ensimmäiset sinivuokot ja näin myös ensimmäiset perhoset. Kyllä se kevät sieltä matelee.

keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2010

Liinavaateinferno

Kahden insinöörin tietokoneet ja puhelimet pysyvät kurissa ja herran nuhteessa, mutta samaa ei voi sanoa liinavaatekaapista. Meillä kiehuu vaatekomerossa siis lakanasoppa.

Sopan alkujuuri lähti yksinkertaisesti siitä, että muutimme yhteen. Molemmilla oli tietenkin omat liinavaatteensa. Tietenkin aivan erilaiset eikä kaikkia pussilakanoitakaan löydy kuin yksi kappale. Tyynyliinoista puhumattakaan. Itse hukkasin omat aluslakanani heti alkuunsa jonnekin, etteivät sekottuisi käytössä oleviin, meillä näet on nyt 160-senttinen sänky ja minulla oli vain 80-senttisiä lakanoita.

Liinavaatteista osa on tietysti vanhoja, hyvinkin vanhoja. Muutamia pussilakanoita on jo hukattu hamsterin möyrintämateriaaliksi ja Katariina on tehnyt parhaansa rei'ittääkseen ne. Osa tyynyliinoista on myös ihan poisheittämistä vailla, ne ovat aikojen kuluessa muuttuneet sellaisiksi vahamaisiksi. En ymmärrä, miten siitä pääsisi eroon, inhoan sellaisia tyynyliinoja. Pesu 60 asteessa ei ole auttanut, mietin pitäisiköhän kokeilla vieläkin kovempia lämpötiloja. Jos menevät siitä pilalle, niin eipä ollut suuri menetys.

Aluslakanat ovat yksi mieliharmi, koska meillä pyörii kaapissa muutama sellainenkin lakana, joka ei nykyisin sovi sänkyyn. Se oli alunperin tarkoitettu täysleveälle petauspatjalle, mutta nyt meillä on kaksi 80-senttistä petauspatjaa ja lakanan täytyy ylettyä kunnolla patjojen ympärillekin. Sitten onkin aina arpomista, että missä ovat kaikki meidän sopivat aluslakanat. Olen yrittänyt nappailla niitä epäsopivia pois kaapista hämäämästä, mutta hyvä idea ei ole kulkeutunut DI:lle asti.

Haaveilenkin siitä, että kerta kaikkiaan hävittäisin kaikki vanhat lakanat perusteellisesti ja 1. hankkisin tilalle kunnollisia aluslakanoita 2. ostaisin vain yhden sortin pussilakanasettejä plus muutama ylimääräinen tyynyliina 3. hankkisin tyynyliinoja meidän hienoille, joskis käyttämättömille jättityynyille 4. antaisin kaikille tuttaville, ystäville ja sukulaisille ehdottoman kiellon tuoda meille mitään liinavaatteita lahjaksi.
Vanhoja lakanoita ei tarvitsisi edes heittää roskiin, sillä monet löytöeläinyhdistykset ottavat vastaan juuri tällaisia vanhoja lakanoita, joita sitten käyttävät eläinten makuupehmikkeinä ja muina sellaisina. Aivan pätevää materiaalia nuo lakanat olisivat sellaiseen puuhaan.
Laskeskelin, ettei meidän tarvitsisi edes ostaa kovin montaa pussilakanaa (tai pussilakana+tyynyliina-settiä). Neljällä pärjättäisiin jo ihan hyvin, olisi vähän vierasvaraakin. Kahdella aluslakanalla pärjättäisiin jo kohtuullisesti, kolmekin niitä toki voisi olla. Vierasvaraa voisi aluslakanoissakin kyllä olla, meidän varapatjat ovat kyllä 80-senttisiä, joten ne tarvitsisivat omat aluslakanansa.

Isä kummittelee

Reilu pari vuotta siinä meni, mutta nyt isä on tavattu itse teosta kummittelemassa. Älkääkä alkako minulle ehdotella valkotakkisia setiä, isä nimittäin ilmestyi DI:n uneen, ei minulle.

DI kertoi eilen unestaan, jonka oli nähnyt edellisenä yönä. Siinä hän oli ollut jonkin puutalon toisessa kerroksessa, jossain tilassa. Mummu oli ollut siellä myös (sekin sinänsä ihme kuulemma, ei minun mummu ole aiemmin DI:n uniin ilmestynyt), nuorempana kuin nyt ja sitten oli unessa tuntunut viileä tuulahdus ja isä oli tullut sinne myös. DI ei ole kai nähnyt isästä muuta kunnon kuvaa kuin sen, mikä hautajaisten muistotilaisuudessa oli ja se oli otettu keväällä 2007. Unessa isä kuitenkin oli ollut nuorempi ja hänellä oli ollut pulisongit. Jännän asiasta tekee se, että nuorempana isällä todellakin on ollut kuvien mukaan melko mahtavatkin pulisongit. Mistä DI tämän tiesi, en osaa sanoa, tosin hänenkin isällään on samanlaiset ollut joskus.

He olivat kuulemma kätelleet isän kanssa ja isä oli sanonut jotain, että hänellä on kaikki oikeastaan ihan hyvin ja jotain puhetta oli ollut myös siitä, että DI minun kanssa seurustelee ja sen takia hän tuli katsomaan. DI oli tajunnut kysyä, että eikös sinun pitäisi olla kuollut. Isä oli tuhahtanut jotain siihen suuntaan, että mokomia rajoituksia, nääh. Viimeiseksi DI oli kysynyt miltä kuoleman jälkeen tuntuu, mutta siihen hän ei enää ollut saanut vastausta vaan oli alkanut havahtua unesta. DI kertoi että herättyään hänen oli ollut ihan pakko kokeilla, tuntuuko oma pulssi vielä vai onko hän nyt saanut jonkun kohtauksen ja kuollut itsekin, sen verran vakuuttava se uni oli ollut.

Minä olen ollut aina hieman murheissani, ettei isä koskaan tavannut DI:tä. Luotin siihen että ehtiihän sitä, vaikka esimerkiksi kesällä 2007 olisin ihan hyvin voinut napata DI:n jonain kertana mukaan Nukarilla käymään. Ja sitten se olikin liian myöhäistä. No, ilmeisesti minun ei tarvitse sitä enää murehtia!

Harmi kuitenkin ettei DI ollut tajunnut kysyä eräiden edelleen kateissa olevien papereiden perään...

maanantaina, huhtikuuta 12, 2010

Kevättä rinnassa

Pakko mainita ihan täälläkin eilinen kävelyretki Hatanpään arboretumissa. Iltapäivällä aurinko paisteli täällä niin kauniisti, että DI ehdotti jonkinlaista ulkolenkkiä. Koska kesäinen vakilenkkimme Suolijärven ympäri lienee vielä kovin pehmeä ja märkä, päätimme pöräyttää autolla arboretumiin.
Ja se kannatti! Arboretumissa olivat polut jo pääasiassa ihan kuivia ja ensimmäiset lumikellot olivat avanneet kukkansa eteläisimmillä rinteillä. Olin ensin sitä mieltä, että vielä olisi pikkuisen liian aikaista edes ensimmäisille kevätkukkasille, mutta niinpä olin väärässä. Pyhäjärvikin oli kaupungin puolelta aivan sula ja sitä jatkui pitkälle selälle asti. Härmälän puolella oli vielä jäätä. Kyllä kevät vain on ihanaa aikaa, sanokaa mitä haluatte!

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Hevosmessut

Tänään oli Hevoset - messujen ensimmäinen päivä ja koska minulla ei ollut muutakaan ohjelmaa, päätin lähteä katsomaan. Perjantai oli taktinen valinta siksi, että silloin luultavasti on vähiten porukkaa liikkeellä. Lauantaina ja sunnuntaina olisi varmasti Pirkkahallin D-halli ja osa A-hallista tupaten täynnä. Suunnitelma osoittautuikin varsin hyväksi, porukkaa oli kyllä, mutta mistään ryysiksestä ei voinut puhua. Sai ihan rauhassa kierrellä katselemassa.

Viime vuonnahan olin messuilla myös ja tuomitsin ne vähän turhiksi itselleni. Tänä vuonna en voi kirjoittaa samanlaista. Näytteilleasettajia taisi olla enemmän kuin viime vuonna ja joukosta löytyi enemmän myös sellaisia juttuja, jotka kiinnostavat minuakin.

Aivan erityisen kiinnostavia olivat tämän päivän näytökset. Saavuin messuhallille vähän ennen puolta kahta ja kiersin näyttelyalueen läpi suunnilleen puolessa tunnissa. Sitten olikin jo aika siirtyä A-hallin puolelle katsomaan päivän ensimmäistä näytöstä, joka esitteli vikellystä. Olin merkinnyt kännykän kalenteriin ylös muutaman kiinnostavan esityksen alkamisajat, mutta tosiasiassa siinä kävi niin, että istuin kuin tatti katsomossa varttia vaille kuuteen asti. Siellähän oli tarjolla vaikka mitä mielenkiintoista!
Vikellysnäytös tietysti aina on hienoa katsottavaa ja sitä seurannut koulunäytös oli erittäin mielenkiintoinen. Se ei ollut perinteinen "näytetään vähän hienoja juttuja"-koulunäytös vaan kentällä oli kolme hieman eri tasoista ratsukkoa, joille valmentaja piti ikäänkuin lyhyen valmennuksen. Erityisen ilahduttava oli nelikäynti-islanninhevonen, joka esitteli siellä tölttiään.
Poniravinäytös ja Jutan tallin Herrat ja Narrit-show olivat myös ihan kivoja, mutta päivän yllättäjä oli kylläkin Ilkka Korven vetämä ajo-opetusnäytös, jossa hän lyhyesti kävi läpi, miten hän opettaa nuoria ravurivarsoja ajoon. Alun perin en ollut lainkaan kiinnostunut tästä esityksestä, olenkin iloinen että jäin sitä katsomaan kun odottelin kenttäratsastus-lajidemon alkua.
Kenttäratsastuksen valmennus ja lajidemo oli myös mielenkiintoista katsottavaa, mutta se oli jotenkin sekavampi kuin esimerkiksi tuo kouluratsastuksen vastaava esitys oli ollut. Lisäksi esityksessä oli hieman liikaa "ilmaa" ts. odottelua, että saadaan esteitä paikoilleen tai pois ja hevosille varusteita päälle. Ei silti, ihan kivaa katsottavaa sekin oli ja myös tämän kohdalla pisteet siitä, että kyse oli tosiaan valmennuksesta eikä mistään perinteisestä lajiesittelystä, jonka voi lukea mistä tahansa ratsastuksen lajeja sivuavasta hevoskirjasta. Toisaalta nämä messuthan on suunnattu nimenomaan hevosihmisille, eikä ainakaan useimmille heistä tarvitse tulla kertomaan erikseen kenttäratsastuksen perusideaa.

Jonkin hevostarvikeliikkeen ständillä tuli sitten tehtyä perusteellinen sortumus.
Sain ensimmäisen Schleichin hevospienoismallin yli kaksi vuotta sitten DI:ltä synttärilahjaksi. En ollut itse koskaan ostanut niitä, koska tiesin mihin se johtaisi. Ensinnäkin se on johtanut siihen, että noita Schleichin hevosia on kertynyt lipaston päälle useampia... Itse asiassa aika monta, vaikka pidänkin tiukan huolen siitä, etten osta mitään sellaista, mistä en ehdottomasti pidä.
No, nyt niille pikku-Schleicheille tuli sitten isoveli, ostin ensimmäisen Breyerin enkä suinkaan vähempää kuin Salineron!
Olisi siellä ollut monta muutakin mallia, taistelin pitkän aikaa, kumman valitsen, Salineron vai Seabiscuitin ja lisäksi jouduin taistelemaan itseni kanssa, ottaisinko Salinerolle pienemmäksi kaveriksi erään kauniin arabin, mutta jätin sen kuitenkin sydän verta valuen hyllyyn.

DI (syytän häntä tästä kaikesta, mitäs meni sen ensimmäisen ostamaan, nii) sanoi, että on hieno hevonen, mutta että ei meille noita montaa mahdu. Sehän nähdään?

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Mystinen Teilinummi

Raalantien varressa, Nukarin Pirtiltä reilu satakunta metriä Nurmijärvelle päin on Teilinummen vedenottamo. Isä aina narisi siitä, että kun se on ihan väärässä paikassa, ei Teilinummi kuulemma siinä tien vieressä ollut, vaan jossain vähän kauempana. Ilmeisesti vedenottamosta itään päin, missä on nyt sorakuoppia.

Sekä isä että mummu kertoivat kumpikin, että Teilinummi on saanut nimensä siitä, että siellä on ollut vanha teilauspaikka. Mystisen asiasta tekee se, että internet ei tiedä mitään moisesta teilauspaikasta eikä sitä mainita puolella sanallakaan Nurmijärven pitäjän historiassa eikä Nukarin kyläkirjassa! Siis onko se vain tarinaa ja huuhaata? Mistä sitten moinen nimi on vedenottamolle tempaistu?

Haastattelin mummua hieman tuosta Teilinummesta ja hän kertoi erään kyläläisen kertoneen Teilinummesta löytyneen joskus luuranko tai ehkä useampiakin. Itse mummu ei ollut niitä koskaan nähnyt, tämä oli tapahtunut luullakseni joskus 1900-luvun ensimmäisellä tai toisella vuosikymmenellä, siis ennen kuin mummu oli muuttanut Nukarille (se vuosi oli 1932). Mutta jostain lähistöltä oli löydetty vielä pääkallo silloinkin kun mummu oli jo kylällä ja jos en väärin ymmärtänyt, hänkin olisi nähnyt sen. Ihan pelkkiä huhupuheita tämä siis ei liene.

keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Pääsiäisen kuulumiset

Pääsiäinenkin on sitten ohitse ja minun pääsiäiseni venähti hieman, tulin vasta tänään Nukarilta. Kuten kirjoitin, lähdimme pääsiäisenä porukalla käymään Ruokolahdella. Itse lähdin jo torstaina Tampereelta kohti Nukaria ja pitkäperjantain aamuna sitten Espoon ja Hakunilan kautta kohti Ruokolahtea. Torstai-iltapäivänä alkoi kolmostiellä olla jo aika paljon menijöitä pohjoiseen päin ja niinpä valitsin vanhan kolmostien, kun olin vienyt siskon poikakaverin Vantaankosken rautatieasemalle, hän jatkaisi siitä eteenpäin. Sieltä minun piti sitten palailla takaisin pohjoisen suuntaan Nurmijärvelle ja vanha kolmostie osoittautui erinomaisen järkeväksi valinnaksi, siellä ei nimittäin ollut liikennettä sitten yhtään.

Nukarilla oli palmusunnuntaiviikonlopun jälkeen lumi edelleen jatkanut katoamistaan ja pihakin oli kuivahtanut jo vallan siedettäväksi. Samaa ei voi sanoa monista ojista ja pellonpientareista, vettä tuntuu olevan joka puolella paljon. Onneksi kotitalon lähellä ei ole minkään sortin lätäkköä, joka voisi tulvia niin että talo olisi vaarassa. Pajunkissojakin haeskelin pääsiäisen kunniaksi, mutta niitä oli kovasti vähän näkyvillä tuolloin. Muutama sentään löytyi tuvan koristeeksi.

Perjantaiaamuna (erittäin hyvin valvotun yön jälkeen) lähdin kohti Espoota, nappasin sieltä kyytiläisen, jatkoimme Hakunilaan ja täytimme auton ääriään myöden. Sisko tuli perässä junalla, kuusi henkeä ei viiden hengen autoon mahdu. Veli ja siskon poikakaveri ajoivat Ruokolahdelle asti, pidimme vain yhden tauon. Mistään ruuhkasta ei voinut puhuakaan, liikenne oli varsin maltillista ja pääsimme ajamaan pääasiassa hyvässä kelissäkin.

Pääsiäisen pyhät menivät sitten Ruokolahdella, äidin yrittäessä ylensyöttää meitä kuten tavallisestikin (vitsi-vitsi!). Ruokolahdellakin oli kovin keväistä, talon eteläisellä takapihalla joinain päivinä lämpötila nousi pitkälti yli 10 asteen. Peipponen viritteli lauluaan jo.

Maanantaina lähdimme aamusta jo ajelemaan kohti kotia. Tällä vältimme taas kaikki ruuhkat, meno sujui leppoisasti. Poikkesimme jälleen Utissa tauolla ja vaihdoimme kuskia, minä olin ajanut Ruokolahdelta Uttiin asti. Ajoimme taas samaa reittiä kuin perjantaina, tosin vain toisessa järjestyksessä: ensin Hakunilaan ja siellä veli perheineen pois kyydistä, sitten Espooseen, jonne taas junalla kulkenut sisko oli jo ehtinyt ja minä ajelin Espoosta takaisin Nukarille. Bensan määrä oli mitoitettu vallan täydellisesti, olimme tankanneet perjantaiaamuna Hakunilassa ja bensavalo syttyi muutama kilometri ennen Nurmijärven ramppia. Kävin Nurmijärvellä tankkaamassa.

Minun piti alunperin ajaa Espoosta suoraan Tampereelle maanantaina, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Olin jo palmusunnuntaina käynyt katsomassa, mikä on Nukarilla lämmitysöljyn tilanne ja pelästynyt, kun säiliöt näyttivät varsin tyhjiltä. Mittailin öljyn määrää tuolloin jo, tosin mittauksissa oli aika monta epätarkkuustekijää, mutta kuitenkin näytti siltä, että kevään nurkilla jouduttaneen tilaamaan lisää öljyä. Kylmä talvi lienee kuluttanut yllättävän paljon öljyä, luonnollisesti.

Kävin mittailemassa öljyä myös kiirastorstaina ja öljy näytti vähentyneen entisestään. Keksin tuolloin konstin päästä kurkistamaan paremmin säiliöihin, ne nimittäin ovat hieman huonosti, ettei tällainen vähän päälle 170-senttinen "hukkapätkä" oikein näe niihin sisälle kunnolla, puhumattakaan siitä, että pimeätähän siellä on. Mutta kamera salamavalonsa kanssa ylsi hyvin kuvaamaan säiliöiden sisustaa. Kameran pienellä näytöllä kuvat kuitenkin näyttivät varsin monitulkintaisilta enkä saanut niistä juurikaan tolkkua. Päättelin kuitenkin, että öljyä olisi syytä tilata. Lauantaihan oli tavallinen arkipäivä ja sisko soitteli Lämpöpuiston asiakaspalveluun. Sieltä luvattiin toimittaa litkua 3-5 arkipäivän kuluessa ja luvattiin myös soittaa tuonnista hyvissä ajoin etukäteen.

Niinpä minä sitten jäin Nukarille pääsiäisen jälkeen, minulla kun ei ennen perjantaita ole mitään erityisempää syytä olla välttämättä Tampereella, joten voisin jäädä vahtimaan hyvin öljyn toimitusta. 3-5 arkipäivää kuitenkin on vähän laaja käsite, varsinkin kun ei ollut tietoa, lasketaanko lauantai eli tilauspäivä mukaan vai ei. Puhelu öljyn tuonnista piti tulla siskolle ja hän sitten infomoisi minua.

Niinpä olin tänään aamupäivällä lentää pyrstölleni, kun istuin lukemassa kirjaa ja kuulin jonkin ison koneen liikkuvan jossain. Naapuriin menevää tietä pitkin ei kulkenut mitään, joten lähdin katsomaan, että meidänkö pihassa pyörii joku. Juu pyöri. Öljyautohan se siinä oli juuri ajanut pihaan!
No, ei siinä mitään, poltin pois päältä ja menin pihalle vähän haastattelemaan kuljettajaa. Kysäisin, että tietääkö hän että miksei ole soitettu etukäteen, kun nimenomaan piti eikä siskolta ole kuulunut mitään. Kuljettaja ei tietysti tiennyt asiasta mitään, mutta manasi sitä, että näitä kuulemma sattuu, ajojärjestelijät tai mitkä nyt ovatkaan eivät aina viitsi katsoa kaikkien tilauksien kaikkia tietoja. Kuulemma oli viime viikolla mennyt johonkin päin Espoota viemään öljyä ja oli pitänyt soittaa etukäteen, muttei oltukaan soitettu ja vastassa oli ollut pari vasikankokoista susikoiraa... No, meillä ei onneksi sellaisia ongelmia ollut.

Kuljettaja lupasi kuitenkin valittaa eteenpäin tuosta soittamattomuudesta, kun sitä nimenomaan oli pyydetty ja niinpä mekin annamme kuulua oman mielipiteemme. Soittelin asiasta siskollekin, vaikka tiesin että hänellä oli työpäivä ja varmistin, että hänelle ei ole minkään sortin puhelua asiasta tullut. En voi ymmärtää, että miten vaikeata tuo öljyn toimittamisesta ilmoittaminen oikein on! Kun tällä kertaa ei oltu edes pyydetty soittamaan edellisenä päivänä vaan aamusta, niin aikaisin kuin suinkin tiedetään, että öljyä olisi tulossa. Ni ei.

Ja ketuiksi se öljytilauksen ajoittaminen meni sittenkin. Tilaus oli 3500 litraa, mutta säiliöt täyteen, jos menee yli. Säiliöihin ei kuitenkaan mahtunut kuin vajaa 3000 litraa, siellä siis oli vielä yli tuhat litraa öljyä jäljellä. Sitä ei olisi tarvinnut tilata vielä aikoihin, varsinkin kun kesä on kovaa vauhtia tulossa ja lämmityksen kulutus pienenee koko ajan.
Pahinta asiassa on se, että latasin ne säiliön sisältä otetut valokuvat tietokoneelleni äsken ja ne ovat edelleen aika monitulkintaisia, mutta niidenkin perusteella olisin ollut huolissani öljyn vähyydestä.