maanantaina, heinäkuuta 19, 2010

Piano

Ei ollut DI kuullut huonoja vinkkejä, vaan on ihan totta, että Hervannan kirjaston musiikkiosastolla on piano (erillisessä huoneessa) ja sitä pääsee tunniksi soittamaan ihan vain varaamalla ajan. Kävin tänään kyselemässä sen pianon perään ja onneksi oli nuotit mukana, pääsin jo tänään soittamaan! Ei sinne pianolle tungosta näytä ainakaan näin kesäaikaan olevan, kovin oli tilaa kalenterissa. Ei sitä mahdollisuutta kai ole niin paljon mainostettu, kun minäkin kuulin tästä vasta nyt ja DI oli todennäköisesti saanut sen kuulla omien suhteidensa kautta.

Ihan kiva pianohan se oli, vähän "omaa" pianoa jäykemmät koskettimet, joihin tottuminen vei aikansa eli noin 7 minuuttia. Se on jännä miten melkein jokainen piano tuntuu vähän erilaiselta. Joissain jäykän tai tahmean oloiset koskettimet, toisissa taas melkoisen pletkut. Tai sitten sellaiset mitä useissa sähkökosketinsoittimissa on, pehmeä ja jotenkin tunnoton. Ja asiaan tietysti kuuluu että se paras ja juuri sopiva löytyy omasta pianosta, tietenkin! Mutta ei tämä Hervannan piano mikään huono ole, ei suinkaan! Vähän vain erilainen.

Aloin myös treenata erästä vanhaa, mutta jo aikoja sitten unohduksiin painunutta kappaletta. Kävin nimittäin viime viikolla ostamassa musiikkiliikkeestä erään nuottikirjan, joka meillä on ollut, mutta kadonnut sittemmin. Soitin aikoinani siitä nuottikirjasta osan kappaleista pianotunneilla ja muistiin on jäänyt erityisesti eräs Schubertin kaunis valssi. Sitä aloin nyt harjoitella uudestaan. Jonkinlainen haju siitä kappaleesta edelleen on, vaikkei oikeastaan edes melodiaa muistanut.

Keskustan musiikkiliikkeessä (siellä myydään myös käytettyjä soittimia, pianojakin) käydessäni mieleen muistui muutaman vuoden takaa eräs juttu, jonka musiikkiliikkeessä työskentelevä tuttava kertoi minulle. Kun joku haluaa ostaa käytetyn pianon, hän tietysti kokeilee sitä ennen ostamista. "Kokeilukappaleet" ovat likimain ilman poikkeuksia joko Für Elise tai Myrskyluodan Maija. Sama harmonikoilla, kappaleet vain ovat Säkkijärven polkka tai Uralin pihlaja. Ja uskokaa tai älkää, mutta minä olin siinä liikkeessä noin 5 minuuttia ja sinä aikana kajahti jo pianolla soitettu Myrskyluodan Maija! Kaveri taisi todellakin tietää mistä puhui.
Minä soittaisin Memoryn. En osaa kumpaakaan mainituista kappaleista.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistan sinun soittaneen memory -kappaleen. En väitä, että se olisi mikään helppo kappale soitella mutta hyvin silti osasit soittaa.
-M-

Sirpale kirjoitti...

Sehän on se kappale, jonka osaisin unissanikin ulkoa (tai ainakin kaksi ensimmäistä osaa). Olet sen varmasti monesti kuullut, kuten niin moni muukin :)

Anonyymi kirjoitti...

Muistan ikäni milloin kuulin sen kappaleen eka kerran Sinun soittamana.Se oli tammikuulla 1995,päivää täytyisi miettiä tarkemmin.Pääsin nimittäin silloisena päivänä sairaalasta kotiin.Lähtiessäni sinne jäit sitä kappaletta harjoittelemaan.Se oli hieno tervetuloa-kotiin laulu!

-MUR-MUR-