lauantaina, elokuuta 21, 2010

Eläinrääkkääjät

Harrastimme tänään eläinrääkkäystä. DI oli eilisiltana ollut yhteydessä tuttuunsa, joka ilmeisesti ravustaa Näsijärvellä ja tilasi 20-30 rapua. Ravut tuotiin tänään ja saimme ihan oikeat rapuveitsetkin lainaan samaiselta kaverilta. Täyden palvelun raputoimitus siis!
Meistä ei kumpikaan ole aiemmin keittänyt rapuja, joten ensimmäiseksi piti internetistä luntata ohjeistusta. Hesarin rapukeitto-ohje osoittautui riittävän helppotajuiseksi, tosin emme käyttäneet ihan noin reilusti suolaa kuin ohjeessa neuvottiin. Tosin meillä saattoi olla vettäkin vähemmän. Keitimme ravut kahdessa erässä, kun suurin kattilamme vetää vain 5 litraa.
Olimme saaneet ohjeet elävien rapujen käsittelyyn: sitä täytyy tarttua kiinni selkäpanssarista, niin se ei saa napattua saksilla sormista, joka kuulemma sattuu. Jos näin kuitenkin pääsee käymään, on rapu laskettava alustalle, jolloin se helpommin päästää irti. Emme joutuneet tätä kakkoskikkaa kokeilemaan, koska yksikään rapunen ei saanut minua napsaistua saksillaan vaikka minä pääasiallisena rapujenkäsittelijänä toiminkin.
Ohjeissa mainittu mahdollisimman nopea jäähdyttäminen on kyllä vähän kysymysmerkki, koska eivät ne kylmällä vedellä täytetyssä vesialtaassakaan niin kovin vauhdikkaasti jäähtyneet, vaikka veden seassa oli jäitä ja vaihdoimme vettä kylmään usein. Saa siis nähdä, miten niiden on käynyt.

Huomenna on siis tiedossa rapupäivällinen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kokemuksesta tiedän sanoa,että lienee parasta varata muutakin ruokaa,ainakin sille päivälle.
Nimittäin,niistä ravun "lihoista" saa yhdelle,korkeintaan kahdelle paahtoleivälle "höystettä".
Nääs,tässä muutama viikko sitten (4henkeä) "söimme" kylläkin vain 5 rapua/nokka.Syötävää "tavaraa" ei siunaantunut kuin yhdelle paahtoleivän siivulle,eikä siihenkään järin paljoa.

Meinaan vaan,kun en tiiä ookko aikaisemmin ravuilla herkutellut.

-MUR-MUR-