maanantaina, elokuuta 30, 2010

Impertinence

Vanhoista koirista ja uusista tempuista on perinteisesti heitelty ilmaan epäilyksiä, mutta minä en katso itseäni vielä niin vanhaksi, etteikö uusi oppi tarttuisi selkärankaan ainakin pitkällisellä harjoittelulla. Enemmänkin on epäilyttänyt koulutuksen puute...
Lopetin pianotunnit viimeisen lukiovuoden jouluun eli 1997. Senkin jälkeen olen kyllä soittanut pianoa, ajoin ahkerastikin, kun vain olen ollut pianon ääressä. Mutta uusia kappaleita en ole uskaltanut/jaksanut/halunnut alkaa työstää. Paitsi ehkä Nurmijärvi-valssin, jonka säestys ja melodiakin ovat vallan yksinkertaisia, etten edes oikein laske sitä opetteluksi.

Nyt kuitenkin olen käynyt kirjastolla soittamassa melko säännöllisesti pari kertaa viikossa. Enkä ole vain tyytynyt verestämään vanhaa ohjelmistoani vaan otin viime viikolla harjoittelun alle aivan uppo-oudon kappaleen, Händelin Impertinencen! Ei mikään monimutkainen, mutta mielestäni kaunis. Ja jostain helpostahan se on aloitettava. Kyseinen kappale löytyy nuottikokoelmasta, jonka saimme siskon kanssa joululahjaksi. Kokoelmassa on kaksi suht paksua kirjaa täynnä klassisia pianosävellyksiä, joten ei minulta materiaali lopu kesken tuon Impertinencenkään jälkeen, jos vain intoa riittää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi! Hienoa,että olet taas ruvennut harrastamaan pianon soittoa.Ne nuotit muuten oli R:n oivallus teille joululahjaksi.
-MUR-MUR-