torstaina, syyskuuta 30, 2010

Talvi tulla tupsuttaa

Huomasin sen jo viime syksynä, että talven tuloa ennustavat pettämättömät merkit: sähköiset hiukset ja kuivuneet kädet. Tänä vuonna hiusten sähköisyys ei ole niinkään ongelma, koska hiukset ovat lyhyet, mutta nyt kämmenselkien lisäksi kuivuu myös nenä. Sen nenän kanssahan taistelin jo viime talvena, joten sinänsä se ei ole uutta, mutta se puolestaan on, että kuivuminen alkaa jo nyt.

Tässä jo monena iltana on meikinpoiston jälkeen ihoa kiristänyt ja muutama päivä sitten nenän sivustoilla oli jo merkkejä hilseilystä. Ei muuta kuin äkkiä sukellus kosmetiikkavarastoihin etsimään kunnon kosteusvoidetta. DI oli käyttänyt Cliniquen kosteusvoidetta kesän aikana, hänellä nimittäin kuivahti naaman iho kesällä ja ihan luvan kanssa hän kävi minun voidepurkillani.
Ikävä kyllä DI oli jonain kertana jättänyt kierrekannen sulkematta ja voide on kuivahtanut tahmeaksi töhnäksi. Onneksi sitä ei ollut paljon jäljellä, roskiin ne jämät menivät, mutta silti DI sai lyhyen mutta ytimekkään ja hyvin selväsanaisen luennon kosmetiikan käytöstä. Hän lupasi pyhästi ostaa minulle uuden purkin, mikä onkin hyvä asia. Ja onneksi minulla oli kaapissa muitakin kosteuttavia rasvoja.

Käsiin ja kynsinauhoihin olen ottanut aseeksi vanhan tuttavani karitevoin, jota löytyy myös notkistettuna ja hajustettuna versiona jopa Sokokselta. Sitrukselle tuoksuva karitevoi on ihanaa käyttää ja se kosteuttaakin hyvin. Minulla kulkee jatkuvasti pieni purkki sitä mukana repussa. Esimerkiksi bussimatka on aivan loistava hetki rasvata kätensä.

keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

Vessahuumoria

On olemassa vessoja ja vessoja. Siis julkisia vessoja.
Ensin mainituissa huusseissa on pikkiriikkiset kopit. Vähänkään isompi ihminen joutuu suorittamaan akrobaattisia liikkeitä laskeakseen housunsa. Nostaminen on luku erikseen. Takapuolensa onnistuu kyllä tähtäämään pöntölle melko helposti, koska koppi on niin kapea, ettei vaihtoehtoja juuri ole. Kopissa ei ole minkäänlaista koukkua käsilaukulle ja/tai takille, lattia on sen näköinen, että sitä ei halua tarkemmin oikeastaan tarkastellakaan. Tai ehkä jonkinlainen naula löytyy, yleensä se on sen näköinen, että siihen ei uskalla edes takkiaan ripustaa saati sitten jättiläiskäsilaukkuaan, jossa on läppärin lisäksi puoli elämää. Ei se mitään jos koukku irtoaisi seinästä, mutta kun mukana voi tulla puoli seinää alas.
Pahimmissa versioissa kääpiökoppeja on tietenkin noin miljoona. Osassa ei ole paperia, osassa ei toimi ovi tai lukko ja loput ovat varattuja. Yleinen siisteystaso kuuluu luokkaan "Lattialla ei lillu mitään selkeästi nestemäistä, toivottavasti".

Sitten on vessoja. On naisten vessa, jossa on yksi koppi. Jo heti käytävänoven saa lukkoon ja voit koppiin mennessäsi jättää vaikka laukkusi vessan "eteiseen", koska sehän on lukossa. Koppi on tilava. Siellä on kunnon naulakko. Onko mitään niin luksusta kuin että saat toimittaa asiasi ylhäisessä yksinäisyydessä ilman ahtaanpaikankammoa?

En tiedä ovatko tällaiset luksusvessat seurausta siitä, että on valinnut alakseen tekniikan. Jälkimmäisiä vessoja nimittäin löytyy meidän koulun sähkösiivestä. Aulojen, tietotalon ja päätalon vessat ovat noita kääpiökoppiviritelmiä, mutta sähkösiivestä löytyy järkevät toiletit. En tiedä millaiset miestenvessat siellä, epäilen pitkää riviä pisuaareja ja koppeja, mutta koska naisia on sähköpuolen opiskelijoista ehkä noin 10%, ei heille ole ollut tarvista rakentaa kymmenittäin vessakoppeja kun sillä yhdellä ainoallakin pärjätään ihan hyvin. En ole koskaan käynyt katsomassa, millainen vessatilanne on esimerkiksi kone- tai rakennustekniikan siivissä. Voi olla että sama. Toivon niin siellä opiskelevien vielä harvalukuisempien naisten puolesta.

maanantaina, syyskuuta 27, 2010

Sieniretkellä

Olimme koko lössi Nukarilla viikonlopun, sisko, DI ja minä. Syystöitä oli tiedossa kaikenlaisia, kuten kasvimaan siistiminen talvikuntoon, räystäiden puhdistus ja hautojen laitto. Siinä sivussa tuli käytyä myös sienimetsällä.

Lauantaiaamuna kävimme kiertelemässä ja katselemassa maisemia meidän pikkuisella lenkillä. Sieltä löytyi muutama kanttarelli, sen verran että päätimme napata ne talteen siskon lippalakkiin (ei meillä tietysti ollut mitään ämpäriä tai koria tai edes pussia mukana!) ja paistoimme ne ruuan lisukkeeksi niin että päästiin vähän sienten makuun. Tattien aika on jo ohitse. Karvarouskuja oli joka puolella varsin paljon, mutta kaikki niistä olivat jo vähän parhaat päivänsä nähneitä. Olisi pitänyt olla liikkeellä viime viikonloppuna, silloin olisi varmasti olleet metsät täynnä pikkuisia "karvalaukkuja". Sisko myös esitteli meille yhden löytämänsä kangasrouskun, joka on minulle uusi sienilaji.

Huolimatta siitä että karvarouskut ja kanttarellit ovat yli-ikäisiä ja suppilovahveroita ei todennäköisesti vielä ollut, lähdimme iltasella DI:n kanssa rämpimään ihan metsään sienien perässä. Toiveikkaina otimme mukaan pari pienehköä ämpäriä ja sieniveitsen. Karvarouskuja bongailimme taas, mutta suurin osa tsekkaamistani oli kovasti toukkaisiksi päässeitä. DI alkoi kuitenkin yhä enenevässä määrin huomautella, että tässä olisi näitä kangasrouskun näköisiä sieniä ja tässä ja tässä niitä vasta onkin. Pikapuhelu siskolle vakuutti meidät siitä, että ihan oikeita sieniä ne olivat ja päätin napata niitä kyytiin.
Siihen loppui sitten meidän eteneminen, koska niitä kangasrouskuja oli PALJON. Olisi saanut olla saavi mukana ja sekään ei olisi riittänyt vaikka olisin jättänyt kaikki toukkaiset yksilöt metsään. Kangasrousku ei ole erityisen toukkainen sieni, näin yhden ämpärillisen perusteella. Halkaisin ja tsekkasin melkein kaikki sienet metsässä ja jätin toukkaiset pois. Karkea näppituntuma oli se, että toukkaisten/puhtaiden sienien suhde oli noin 50/50. Toukkaisuus ei korreloinut sienen kokoon mitenkään erityisesti, löysin paljon isojakin sieniä jotka olivat aivan puhtaita ja toisaalta taas kaikki pienet sienet eivät olleet säästyneet madoilta. Ryöppäsimme saaliin ja laitoimme pakastimeen, tänä viikonloppuna ei ollut käyttöä kangasrouskuille.

Muutama pikkuinen suppilovahverokin löytyi, ilahduttavasti myös yhdestä uudesta paikasta (jonka toivottavasti muistan vielä myöhemminkin), mutta niiden aika ei ole ihan vielä. Muutaman viikon päästä voi olla ihan toinen tilanne jo.

DI oli mainio sienimetsäläinen, oppi tunnistamaan erittäin helposti sen kangasrouskun, karvarouskunkin hyvin suurella todennäköisyydellä, vain joidenkin vanhojen ja sateenhakkaamien kanssa tuli empimistä. Kanttarellinkin se tunnisti, mutta varmuuden vuoksi kysyi aina jokaisen vähänkään kellertävän sienen, että onko tämä nyt kanttarelli. Suppilovahvero sen sijaan osoittautui haastavaksi, mutta sitä se on varmasti ihan jokaiselle ja erityisesti tähän aikaan, kun niitä saisi etsiskellä sammaleen seasta suurennuslasin kanssa.

Hirvikärpäsiäkin oli, muttei riesaksi asti. Muutaman hirvarin kaivoimme kumpikin tukastamme, mutta se nyt on aika kesyä kun liikuimme tosiaan ihan metsässä ja sellaisilla seuduilla, missä hirviä takuulla on.

sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Muistilappu: räystäiden siivous

Räystäiden ja rännien siivoukset sekä kaikki muut katolla liikkumista edellyttävät asiat kannattaa tehdä kuivalla säällä. Kuiva pelti ei livetä saappaan alla.
(ei, en suorittanut tänään hallitsematonta laskeutumista katolta kun olin räystäitä putsaamassa vaan katto oli kuiva ja pitävä)

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Puuhapäivä

Joskus vain on päiviä, että saa aikaiseksi enemmän kuin koko viikkona yhteensä. Tälle päivälle sattui juuri sellainen pyörremyrsky.
1. Ohjelmistotekniikan työkurssin ohessa sain säädettyä murheenkryyni-läppärini Qt Creatorin siihen malliin, että se nyt toimii, myös softan ajo. Lopulta se vaati kaiken säädön jälkeen myös C++-kääntäjän asennuksen. Tosin hommassa on se ikävä pointti, että se Qt:n eilen asennettu versio on jo vanha...
2. Tein luentojen jälkeen olio-tehtävät ensi maanantaiksi.
3. Leivoin kotona omenapiirakkaa
4. Imuroin melkein koko asunnon. Eteinen pääsi unohtumaan.
5. Teimme DI:n kanssa kauniin ilman houkuttelemana kunnon syyslenkin Suolijärven ympäri. Tänään oli virallisesti viimeinen sairaslomapäivä, joten mitään hikilenkkiä emme tehneet, kunhan kävimme käpyttelemässä ja kuvailemassa. Pari tuntia siihenkin meni kaikkine mutkineen. Päivän luontohavainto oli kettu, joka kävi kääntymässä polulla vajaan kymmenen metrin päässä meistä.
6. Lenkin jälkeen väsäsin pizzan huomista varten, mutta aion kyllä maistaa sitä vielä tänään. Päälle tuli kaikkea mitä kaapista löytyi: paahdettua pekonimurua, pinaattia, tomaattia ja mozzarellaa. Saa nähdä miltä maistuu, en ole ennen pannut pizzaan pinaattia.
7. Ehdin vielä käydä suihkussakin eikä kello ole kymmentäkään.

Nyt aion ottaa palan pizzaa ja mennä sohvalle DI:n viereen kärttämään jalkahierontaa. Jalkapohjissa tuntuu vähän siltä, että voisivat olla sitä vailla.

Jos voittaisin lotossa...

(varsinkin tällä viikolla kun jaossa on kai 7 miljoonaa euroa)
... maksaisin loput opintolainat pois
... ostaisin itselleni tuliterän läppärin
... ja ehkä puhelimenkin, pitäisi vain kyetä päättämään, että minkä
... jos se olisi hyvä läppäri niin luopuisin pöytäkoneestani
... tilaisin siivousfirman kerran viikossa tai parissa jynssäämään kämpän
... neuvottelisin DI:n kanssa uuden asunnon hankkimisesta jostain päin Tamperetta
... tilaisin sisustussuunnittelijan joko uuteen (ks. ed. kohta) tai nykyiseen kämppään
... uusi sohva olisi aika jees ja muutenkin voisi sisustusta miettiä uusiksi (ks. ed. kohta)
... hamsterille uusi, iso terraario. Voisi harkita jopa kolmannen hamsterin hankkimista
... auto vaihtoon, ostaisin tilalle ihan tuliterän biilin. Ehkäpä omat autot siskolle ja itselleni. Olisimme luultavasti konservatiiveja ja marssisimme paikalliseen Ford-liikkeeseen (Fordin kannattaisi sponsoroida minun lottoamistani)
... kotikotona voisi mennä talo kaatoon ja uutta tilalle. Tai ainakin kova remontti päälle.
... ja puutarhasuunnittelija heti ensimmäiseksi!
... jotain järkeviä sijoituksia, joiden tuotoilla voisi mukavasti elää
... siitä en halua edes puhua kun pääsisin ison rahan kanssa kosmetiikkaliikkeeseen/kirjakauppaan/vaatekauppaan/laukkukauppaan
... varmaan tekisin jonkinlaisen fiksun riskirahatarjouksen DI:n firmalle
... äidille ja miehelleen asunto jostain VÄHÄN lähempää kuin Ruokolahdelta. Ja uusi auto ja vene, jos siltä tuntuu
... veljelle ja hänen perheelle varmaan samat jutut omien halujensa mukaan
... veljentytöille voisi laittaa säästötileille omat pesämunat sitä varten, kun lähtevät omilleen
... muutama eläinsuojeluyhdistyskin saisi lahjoituksia sekä hamsteriyhdistys
... maailmalla olisi enemmän kuin pari kohdetta, joissa olisi kiva käydä: Tukholma, Kööpenhamina, Islanti, Grand Canyon, Yellowstone, New York, Dublin, Lontoo (olympialaiset 2012 ja ratsastuslajit!), Skotlanti, Pariisi, etelä-Ranska, Wien, Pietari, Hong Kong, Japani, Australia, Uusi-Seelanti, Tahiti, Amazon näin pikaisella mietinnällä

Taisin unohtaa paljon asioita, mutta eiköhän tästä listasta ole hyvä aloittaa. Tarttis enää lotota.

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Jotain yleistä

Ei oikein huvita kirjoittaa mitään viikonlopusta. Kas kun ei siinä viikonlopussa ollut mitään niin ihmeellistä. Torstai-iltana Nukarille, perjantaiaamuna heti siskon kanssa kohti Ruokolahtea. Matka meni hyvin, ainoa kupru tuli suunnilleen heti kun oli kotipihasta päästy: oli meidän tienristeyksessä poliisit puhalluttamassa aamutuimaan. Lauantaina käytiin vähän Imatralla kiertelemässä ja Syyspohjan salpa-asemalla. Sunnuntaina sitten Tikkurilaan ja sieltä junalla kotiin.

Tänään puolestaan oli ihan tavallinen maanantai. Leikkauksesta on kulunut viikko. Olin normaalisti koulussa. Kävin iltapäivällä soittamassa taas pianoa, viime viikko olikin taukoa siitä hommasta kun en uskaltanut leikkauksen takia varata aikoja itselleni. Tauon jälkeen onkin taas ihan uutta intoa.

Ilta onkin mennyt sitten tämän läppärin kanssa taistellessa. Huomenna on ne mobiiliohjelmoinnin tunnit, joille pääsin sillä verukkeella että minulla on oma läppäri, en tarvitse luokassa konepaikkaa. Konepaikan puute tarkoittaa myös nettipiuhan puutetta, joten läppäri pitäisi saada mahdollisesti nettiin muilla keinoin. Keinojahan riittää: WLAN (ei tietoa onko luokissa omia WLANeja ja pääseekö niihin käsiksi miten helpolla ilman ylenmääräistä säätämistä), 3G puhelimen kautta ja sitten vielä tuollainen DI:n 3G-nettitikku.
Olisihan se helppoa, jos koneessa olisi Windows. Tai ainakin olisi melko helppoa. Sen sijaan puhelimen liittäminen Ubuntuun BT:n kautta ja mikä pahinta, sen käyttäminen modeemina eivät ole yhtään niin itsestäänselviä juttuja kuin Windowsissa. Kyllä juu, ihan varmasti monet nörtit ovat tässä onnistuneet ja tuosta noin vain lonkalta kirjoittavat tarvittavat tiedostot ja komennot, mutta lähdetään nyt siitä, että minä en todellakaan ole mikään Ubuntu-nörtti... Eikä DI:kään, varsinaisesti. Tokihan netistäkin ohjeistusta löytyy, mutta sellaista kädestä pitäen-ohjetta juuri tähän nimenomaiseen tilanteeseen ei tietenkään. Sen takia DI ehdottikin lainaavansa sitä nettitikkuaan, kun se puhelimen kanssa touhuaminen ei sujunut lainkaan.
Eipä silti, jotain hämärää siinä nettitikussakin on, ensin se ei toiminut lainkaan, nyt se saattaa ottaa yhteyden toisella tai kolmannella yrityskerralla. Ja tässä blogatessa tulee koko ajan erroria ettei saada yhteyttä Blogger.comiin autosavea varten. (Istun näet vaatehuoneessa hamsteria vahtimassa. Se yritti jo jyrsiä tuota nettitikkua sekä sabotoida tämän kirjoituksen vipottaessaan näppäimistöllä)

Phuuh, saa nähdä mitä huomenna käy siellä mobiiliohjelmoinnin tunneilla, meneekö suurin osa ajasta tämän pahuksen rakkineen kanssa temppuiluun. No, se on sentäs testattu että QT Creator toimii, joten periaatteessa koodaus onnistuu. Mutta olisi se kiva tietysti päästä sen verran edes nettiin, että saisi Moodlesta luentomateriaalit.

torstaina, syyskuuta 16, 2010

Tervehtää

Toipuminen siitä maanantain leikkauksesta on hyvällä mallilla. Nenän lähistöä ei ole edes yrittänyt särkeä maanantai-illan jälkeen vaan olo on ollut sen suhteen vallan mainio. Ja kun sain tiistaina ne tamponit pois nenästäni, olotilaa kuvaava käyrä on noussut eksponentiaalisesti ylöspäin.
Kävin eilen jo koulussakin, mikä saattoi olla pieni virhe. Olin muistanut bussiaikataulun väärin ja myöhästyin siitä bussista, johon olin aikonut. Päätin sitten mennä kutosella Hermiasta keskussairaalalle (koulu on siinä vieressä). Varttia vaille 8 piti mennä sopiva kutonen, jolla ehtisin ihan hyvin 8.15 alkaville luennoille. No, TKL:ään ei näemmä ole luottamista, bussi oli Hermian kohdalla kymmenkunta minuuttia myöhässä eikä se siitä parantunut vaan kun bussi tuli vihdoin päättärille, olivat luennot jo alkaneet. Kävelin siitä reippaasti koululle ja yhdet portaat ylös vain todetakseni, että nenästä tippuu verta. Fyysistä rasitusta pyydettiinkin välttämään, mutta että ihan näin... Koska tunneilla ei aloitettukaan uutta työprojektia, lähdin hissun kissun takaisin kotiin lepäämään. Sen jälkeen ei olekaan verenvuotamisen kanssa ollut ongelmia.

Tänään olin koulussa jo ihan normaalisti ja nyt illalla pitäisi lähteä kohti Nukaria. En kuitenkaan ole siellä kauaa sillä jo huomisaamuna olisi tarkoitus suunnata siskon kanssa kohti Ruokolahtea. Käymme siellä äidin luona kun ei pääsiäisen jälkeen olekaan tullut käytyä. Ruokolahden kuulumisia siis ensi viikolla.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Hengissä!

Hengissä ja kotona siis ollaan eilisen leikkauksen jäljiltä ja muutenkin alkaa tilanne vissiin olla voiton puolella, ainakin toistaiseksi. Menin eilen suoraan koululta TAYSiin, vähän etuajassa, mutta minut napattiin heti osastolle. Leikkauksen odottelussa sen sijaan meni vähän aikaa, ennen minua oli pari nukutusta vaativaa tapausta ja kello taisi olla puoli kuusi kun minua lähdettiin saattelemaan leikkaussaliin päin. Voin ihan suoraan tunnustaa, että vaikka olisi yhtäaikaa sekä työhaastattelu että juurihoito hammaslääkärissä, minua ei voisi jännittää edes puoliksikaan niin paljon kuin eilen osastolta lähtiessäni.
Leikkaussalin ovelta minua ei enää päästetty juoksemaan karkuun (kysyin asiaa...), joten ei muuta kuin pötkölleen, kanyyli käteen, muut mittarit paikoilleen ja vähän rauhoittavaa sekä kipulääkettä suoneen. Rauhoittava lääke kyllä rentoutti kropan miellyttävästi, mutta aivoihin asti se ei vissiin koskaan ehtinyt. Sitä luvattua "hällä väliä"-tunnetta ei tullut, mutta selvisin minä kyllä ilmankin.

Ikävin vaihe koko leikkauksessa oli nenän puudutus. Nenään työnnettiin puudutusaineessa kasteltuja vanupuikkoja ja sitä työnnettiin syvälle, varmaan puoleen väliin nielua. En liioittele, sillä joka kerta nielaistessa yksi niistä nenästäni törröttävistä puikoista heilahti. Puudutusainetta valui nieluun puuduttaen senkin, mikä tuntui vähän ikävältä, muttei ollut kuulemma vaarallista vaan ihan normaalia.
Kun nenä sitten oli puutunut, se oli puutunut ihan kunnolla ja puuduttamista jatkettiin sen jälkeen pistämällä puudutusainetta, mutta se oli jo ihan helppo nakki. Koska olin hereillä ja tajuissani koko ajan, näin noin suunnilleen millaisia välineitä lääkärille ojenneltiin ja lääkäri selvitti koko ajan, mitä hän on tekemässä. Minua kyllä väsytti vähän ja minulla olisi ollut lupa nukkuakin, mutta sen verran utelias olin, etten malttanut.
Poskiontelotiehyen edestä/päältä/jostain lähistöltä rapsittiin ensin pois jokin luinen/rustoinen uloke ja sen jälkeen päästiin laajentamaan sitä tiehyttä. Vähän inha rutina kuului, mutta minkäänlaista kipua ei tuntunut, joten se oli lopulta ihan miellyttävä kokemus. Vasemmasta poskiontelosta saatiin ulos myös siellä majaillut iso kysta. Kun tämä oli ohitse, leikkausalue tamponoitiin ja minut kärrättiin takaisin osastolle.

Osastolla oloni alkoi olla jo kohtuullisen hyvä. Nenä tuntui tuskattomalta ja olo noin muuten oli vähän sellainen kuin olisin nukkunut liikaa, koko ruumis tuntui jäykältä. Kun pääsin eroon kanyylistani, sain luvan alkaa jaloitellakin. Seisominen ja käveleminen kuitenkin saivat nenästä vuotamaan vähän verta, joten katsoin parhaaksi rauhoittua hetkiseksi. Se kuuluu kuulemma asiaan. Puudutus alkoi kadota tunnin kuluttua leikkauksesta ja melkein koko nenän ympäristöä ylähampaita myöten alkoi jomotella. Sain Buranaa, joka auttoi. Myös kotiutumislupa tuli jatkohoito-ohjeiden kera. Yhdeksän aikaan illalla DI tuli minua hakemaan ja niin lähdimme kotiin päin. Olin kotiin päästyäni aivan tajuttoman väsynyt ja muutenkin olo oli vähän sellainen, että makuuasento tuntui kaikkein parhaalta vaihtoehdolta.

Olo ei ole ollut ihan paras mahdollinen, päätä on yrittänyt jomotella, en tiedä johtuuko se leikkauksesta vai siitä että olen syönyt vähän huonosti (osastolla sain jo iltapalaa kyllä) vai yrittääkö migreeni iskeä mahdollisimman epäsopivaan aikaan. Nenä on tietysti ollut ärsyyntynyt ja tukkoinen ja ne tamponit kiusasivat sitä nenää entisestään. Tämän päivän projekti oli se tamponien poisotto. Ohjeeksi olin saanut kostuttaa ne, sain mukaani pari pikkupullollista keittosuolaliuosta siihen tarkoitukseen ja sitten vain nykimään tamponeja pois. On kuulemma vähän kuin vetäisi säärestä laastaria.
Niin vissiin. Perkele, laastaria irti kiskoessa ei lennä veri, ei tarvita jäitä eikä taju meinaa lähteä! Ensimmäisen tamponin poisto oli karmivaa, kylppärin lavuaari oli sen näköinen kuin siellä olisi teurastettu keskikokoinen eläin ja jouduin ennen toisen poistoon ryhtymistä sekä syömään että huilaamaan pari tuntia sängyssä, sen verran heikolta olo tuntui. Ei sieltä nenästä kyllä ihan kamalasti verta tullut, mutta kun se sekoittui siihen suolaliuokseen, niin se levisi tehokkaasti ja tilanne näytti pahemmalta kuin taisi ollakaan. Toinen lähti sitten vähän helpommin, olin ehkä saanut kostutettua sen paremmin makuulla ollessani.
Mutta että joka tapauksessa nyt on molemmat tamponit pois nenästä, nenä leikattu ja minä vielä elossa, joten aika sitkeäksi sissiksi itseni laskisin. Tänään ei ole toivoakaan lähteä tietokonetta pidemmälle, joten mobiiliohjelmoinnin tunnit jäävät väliin. Huomenna olisi vähän pakko mennä aamusta tunneille, mutta katsoo nyt.

Niin paljon kuin julkista terveydenhuoltoa aina moititaankin (en ole itsekään syytön siihen), niin nyt on pakko tehdä tunnustus, että kyllä hoitajat ja myös leikkaava lääkäri pitivät kaikin tavoin huolta minun voinnistani erityisesti leikkauksen aikana ja sen jälkeen. Kaikin puolin jäi myönteinen kuva tuosta sairaalareissusta. Kiitoksia vain TAYSin silmä-, suu- ja korvatautien osaston hoitajille!

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Tänään sitten leikattavaksi

Huh huh, vituttaa jo valmiiksi tuo leikkaus. Puoli neljäksi pitäisi marssia TAYSiin, joka on onneksi tässä ihan naapurissa (istun nyt olio-ohjelmoinnin luennolla tai ainakin sitten kun ne alkavat tälle aamulle). Totta puhuen olen ollut sairaalassa vain kaksi kertaa elämässäni, joskus penskana kitarisaleikkauksessa ja myöhemmin kolarin jälkeen tarkastettavana. Sitten joitain röntgen-, tietokone- ynnä muita kuvauksia, mutta niitä ei lasketa. Yötä en ole koskaan sairaalassa viettänyt eikä minun nytkään pitäisi sitä joutua tekemään.

Jännittää ihan hirveästi, vihaan perinteisesti kaikkea mikä liittyy minun nenääni ja siihen että sinne menee joku ronkkimaan. Puhumattakaan siitä, että puistattaa jo valmiiksi ajatuskin siitä että alkavat tonkia minun poskionteloita ja tehdä ties mitä.

Kaiken lisäksi huomenna pitäisi olla jo menossa. Mitään fyysisesti kovin raskasta en kuulemma saa tehdä leikkauksen jälkeen, mutta aion kysyä, onko kahden kerroksen nouseminen portaita pitkin "fyysisesti rasittavaa". Tiistaina alkaisi mobiiliohjelmoinnin kurssi ja jostain kierosta syystä se järjestetään koulun tilojen sijaan Demolassa Finlaysonilla, joka sijaitsee kolmannessa kerroksessa eikä hissiä tietenkään ole. Olen lisäksi kitissyt joka taholle niin paljon siitä että pääsisin tuolle ylibuukatulle kurssille, että jos joudun heti ekat luennot skippaamaan typerän sairasloman takia, niin ei ole kiva.
DI:kin asensi harminkappaleläppäriin Ubuntun, se toimii nyt jokseenkin livakammin kuin XP:n kanssa teki. Sain itse asennettua siihen QT Creatorin, joten minulla olisi toimiva läppärikin sille kurssille (ylibuukattu tarkoittaa sitä että siellä on enemmän ihmisiä kuin on tietokoneita tarjolla, mutta koulutusjohtajalta sain luvan osallistua kurssille jos minulla on oma läppäri. Kurssia vetävän opettajan mielipide täytyy kysyä, mutta luulen ettei hän ole asiaa vastaan).

Puhumattakaan sitten sellaisista seikoista, että särkeekö sen leikkauksen jälkeen kovasti ja miten kauan ja tehoaako siihen mikään. Tai että tuleeko jotain mustelmia niin että näytän viikon päivät siltä kuin olisin ollut katutappelussa. Ja mitä kaikkea kamalaa nyt onkaan mahdollista tapahtua...

En tahdo!

sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Tuoksuttelua

Alkuvuodesta kirjoitin tuoksuista ja parfyymeista ja valitin tuolloin, etten ole mistään löytänyt puhtaan jasmiinintuoksuista parfyymia tai mitään muutakaan hajustetta. Sitten bongasin kotoa ilmanraikastimen, joka oli freesian ja jasmiinin tuoksuinen. Syöksyin heti kauppaan etsimään meille samanlaista vessaan ja onneksi löysinkin. Se ei ole siis ihan puhdas jasmiini, mutta pidän tuoksusta kyllä kovasti.
Mummulle löysin jostain kylpytuotteita myyvästä liikkeestä Tullintorilta jasmiiniparfyymia. Valitettavasti siitä ei ollut testeriä liikkeessä, joten jouduin ostamaan sen sokkona. Testailin sitä kotona sitten ja kyllä siitä jasmiinin haistaa, mutta mielestäni se oli jollain tavoin vähän terävän tuoksuinen. Ei ihan sitä mitä toivoin, mutta totesimme siskon kanssa, että eiköhän mummu siitä pidä. Ja pitikin.

Perjantaina palloilin kaupungilla ja poikkesin Yves Rocherin liikkeessä Hämeenkadulla. Siellä vastaan käveli Tendre Jasmin-parfyymi. Minun ei tarvinnut kuin nuuhkaista vähän testeripulloa kun nappasin jo itselleni hyllystä pullon. Täydellinen, ihana jasmiinintuoksu! Jos olisin rahoissani, olisin ostanut varmuuden vuoksi koko varaston tyhjäksi, mutta totesin että eiköhän yksi puteli riitä kuitenkin. Voisin viettää kaiken aikani pullo nenän alla...

Samalta reissulta bongasin Stockmannilta myös jotain vastustamatonta ja tuoksuvaa. Kylpyhuoneosastolla myydään Wanhan Markin tuotteita ja käsiini osui juhannusruusu-palasaippua. Vessan vanha palasaippua onkin silppuuntunut jo pienemmiksi palasiksi ja menettänyt parhaan osan sitruksista tuoksuaan, joten uuteen satsaaminen ei olisi pahitteeksi. Ja eihän juhannusruusulta tuoksuvaa saippuaa nyt voi vastustaa!

Kyllä silti parhaalta tuoksuu kuitenkin nyt keittiössä. DI on kokannut maissikananrintaa, yrtti-paprikakastiketta ja kanaliemessä keitettyä riisiä. Nälkähän tässä tulee pelkästään nuuskimisesta.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Sänkykamarikeskusteluja

Meillä jutellaan makuuhuoneessa seksin jälkeen mm. Linuxista, QT:sta, Symbianista ja kännyköistä. Mites teillä?

(minä en olisi huomannut koko asiassa edes mitään ihmeellistä, ellei DI:tä olisi alkanut hymyilyttää)

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Leikattavaksi - kyllä!

Soittelin tänään sairaanhoitajalle siitä tulossa olevasta leikkauksesta ja räkätaudistani, joka ei ole osoittanut vielä loppumisen merkkejä. Hän neuvotteli asiasta leikkaavan lääkärin kanssa ja lääkärin ohjeistus oli se, että jos ei ole kuumetta ja oikein todella pahaa yskää/nuhaa, niin voidaan leikata. No, kuumettahan minulla ei ole edes yrittänyt olla ja tämä yskä ja nuhakin ovat sieltä kesyimmästä päästä, joten ei hätää.
Maanantaina sitten leikkaukseen. Joko nyt saa alkaa panikoida?

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Leikattavaksi - ehkä

Kävin viime marraskuussa TAYSissa kuvauttamassa poskionteloni ja sitä seurasi maaliskuussa lääkärikäynti, jolloin minut määrättiin leikattavaksi. Hoitotakuun perusteella ei-kiireelliseen leikkaukseen pitäisi päästä puolen vuoden sisällä ja ylihuomenna tuosta lääkärikäynnistä on kulunut se tasan puoli vuotta. Olen ihmetellyt jo aikaisemmin, että mikä on kun ei kuulu sairaalasta kutsua eikä mitään.

Tongin eilen sekalaisten paperieni pinoa etsiäkseni jotain muuta, mutta käteen osui samalla myös tuon lääkärikäynnin kutsu ja siinä oli puhelinnumero kyseiselle osastolle. Päätinpä siis rimpauttaa ja kysyä että missä mennään. Minut ohjattiin jonohoitajan juttusille ja niinpä sain yllätyksekseni kuulla, että pääsisin jo heti ensi viikolla leikattavaksi, jos iltapäivän aika sopii. No sopiihan se ja alustavasti olenkin menossa ensi maanantaina sairaalaan! Olin perin juurin äimistynyt, näin nopeastiko se käykin?

Ihan varma tuo vielä ei ole, kiitos tämän räkätautini. Leikkaukseen mennessä ei saisi olla yskää eikä nuhaa. Minun nuha ja yskä ovat jo pois päin menossa, mutta riittääkö aika siihen, että toivun täysin, en tiedä. Lupasin soitella perjantaina ja katsotaan sitten viimeistään miten käy.

Nyt viimeistään alkaa sitten jännittää. Leikkaus ei sinänsä ole iso juttu, jos minut puoli neljän aikaan otetaan sairaalaan sisään, poispääsyä lupailtiin jo illaksi. DI varasikin jo tuon illan vapaaksi, saattaja kun pitää olla mukana. Paikallispuudutuksessa se tehdään, mutta aion kyllä pyytää jotain rauhoittavaa, jos se on mahdollista. Vihaan edelleen yli kaiken jo pelkästään ajatustakin siitä, että joku menee ronkkimaan minun nenääni. Yhh.

Vaan herää kyllä kysymys, että olisinko päässyt vielä joulunakaan leikattavaksi, jos en olisi soittanut sinne ja kysynyt...

tiistaina, syyskuuta 07, 2010

Melkein valmis insinööri

Kävin eilen oman alani koulutuspäällikön juttusilla koululla. Minulla oli näet ongelma: ei mitään hajua siitä, minkä vuoden koulutussuunnitelman mukaan minun pitäisi edetä eli ei mitään hajua siitäkään mitä kursseja minun pitäisi vielä suorittaa eikä sen paremmin mitään hajua siitäkään, järjestetäänkö näitä kursseja enää. Koulutussuunnitelmat näet ovat vaihtuneet jonkin verran vuosien varrella ja minun opiskeluhistoriani on todellakin kiemurainen ja pitkä, erityisesti pitkä.

Koulutuspäällikkö on rivakka äijä. Hän tulosti minun hopsini (henkilökohtainen opetussuunnitelma) ja sitten alkoi punakynä viuhua: "Tuolla ja tuolla kurssilla voidaan hyväksilukea tuo kurssi ja tuolla tuokin...". Lopulta jäljelle jäi suoritettavaksi viisi erilaista ohjelmoinnin kurssia, kolme työkurssia, lopputyö ja mahdollisesti yksi mobiiliohjelmoinnin kurssi, jos nyt onnistun muiluttamaan itseni jotenkin ylibuukatulle kurssille. Ei kuulosta pahalta, ne pystyy laskemaan jo kahden käden sormilla! Tätä voisi sanoa jo valoksi tunnelin päässä.

maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Viikonlopun syyskuulumiset

Viikonloppu sujui syksyisissä tunnelmissa Nukarilla. Torstai-iltaan asti kuulostelin sitä flunssaani ja koska se ei milloinkaan kehittynyt nuhaa kummallisemmaksi, päätin ettei se ole este eikä mikään lähteä Nukarilla käymään.
Lisäksi löimme DI:n kanssa kaksi hirvikärpästä yhdellä iskulla: lauantaina oli DI:n 5-vuotiaan "kummi"pojan synttärijuhlat Nuuksion Kattilassa ("kummi" lainausmerkeissä siksi, että virallisesti DI ei ole kummi, hän ei kuulu kirkkoon ja kummius on lähinnä muistamista juhlissa ja sen sellaista). No, onhan se paljon helpompaa tulla perjantai-iltana Nukarille ja lauantaina päräyttää autolla Nuuksioon kuin lauantaina lähteä arpomaan junia, busseja ja muita julkisia kulkuneuvoja päästäkseen paikalle edes joskus, vaikka sinne lähelle kyllä ajaa yksi Espoon bussilinja.
En ole aiemmin käynyt Nuuksiossa, mutta aion kyllä mennä sinne uudelleen vielä joskus. Maisemat näyttivät jo ihan autosta katseltuina kivoilta ja sieltä löytyy varmasti vaikka mitä mielenkiintoista. Tuo Kattilan seutu ei kuulemma ole maisemallisesti sitä kaikkein parasta Nuuksiota, mutta helppojen kulkuyhteyksien takia se nyt oli valittu synttäripaikaksi.

Parasta kaikesta oli tietysti se, että pääsin taas ajamaan Fusionilla. Nyt kun auto on siskolla ollut koko kesän, en ole tietystikään juuri ajanut. Huolimatta pitkästä tauosta, moottori on pysynyt hyvin luotettavasti käynnissä enkä ole enää onnistunut sammuttelemaan sitä. Tosin johan se silloin keväälläkin alkoi sujua, useimmiten moottori sammui Nukarilla postilaatikolle, siinä vaiheessa kun on ajanut Tampereelta 150 kilometriä pysähtymättä Nukarille ja maantieltä kääntyessä huokaisee jo tyytyväisenä: "No niin, matka ohitse ja hyvin meni. Jaa mutta katsonpas vielä onko postilaatikossa mitään". Siitä postilaatikolta lähdettäessä sitten yleensä onnistuin tyrimään kytkimen kanssa sen verran että sain auton sammumaan.
Koska se Nuuksio oli minulle ja DI:lle täysin uppo-outo paikka (onneksi olimme saaneet hyvän karttalinkin), olin selvittänyt jo etukäteen kartasta fiksuinta reittiä sinne. DI kuitenkin viritteli puhelimestaan navigaattorin päälle heti matkan alkajaisiksi. No, aivan ensimmäiseksi se tarjosi reittiä, joka lähtisi jo meidän pihasta siihen suuntaan, jossa tulee vastaan pelto ja näin syksyisin nelivetotraktorin vaativa kurakko. Emme arvatenkaan lähteneet siihen suuntaan vaan suunnistin moottoritielle ja kehäkolmoselle.
Kehäkolmosta pitkin piti minun aivoituksieni mukaan ajaa Turunväylästä ohitse ja sen jälkeen seuraavasta rampista ajaa Gumbölentielle. Navigaattori ehdotti kolmostien ja Turunväylän välillä kai kaikki rampit, että ryhmity oikealle ja aja pois seuraavasta rampista. Enpä ajanut vaan itsepäisesti metsästin sitä Turunväylää ja sitä seuraavaa ramppia.
Olin katsellut vähän alueen karttaa siellä ulkoilureiteillä ja tiesin, ettei esimerkiksi Lepsämään olisi kovin pitkä matka. Päätimme DI:n kanssa katsoa, mihin se navigaattori meidät veisi, jos se vaikka tietäisi jotain kivoja kinttupolkuja, joita pitkin pääsisi Nurmijärven lounaisosiin. Melko pian Kattilasta lähdön jälkeen navigaattori alkoikin ehdotella kääntymistä vasemmalle. Hidastin vauhtia ja aloin katsella, että mistäs tästä nyt kääntyy tie. Ei näy mitään... Paitsi pieni, mutainen polku, jonne ei autolla ole todellakaan mitään asiaa! Juu kiitoksia, minä äänestän kehäkolmosta. DI sulkikin navigaattorin ja selvisimme kotiin ilman suurempia kommelluksia.

Nukarilla oli kaikenmoista syyspuuhaa, kesän viimeinen nurmikonleikkuu, marjapensaiden teurastus ja tuenta, syyskukkien hankkiminen ja istutus sekä tietysti uuden lammen ihailu. Sisko painotti painokkaasti sitä, että se ei ole enää allas vaan lampi ja tokihan se näyttääkin nyt hyvältä pehmeämuotoisempine reunoineen ja reunaistutuksineen.
Huolimatta kuumasta ja kuivasta kesästä tatteja ainakin näyttäisi olevan jonkin verran ja ilahduttavasti erityisesti ihan pihapiirissä. Punikkitatteja siellä on aina löytynyt ainakin vähäisiä määriä, mutta nyt olin ehkä tunnistavinani herkkutatinkin. Metsistä löytyi vähän lisää tatteja ja pari pientä karvarouskunkin alkua sekä tietysti muutama hirvikärpänen. Olin eilen junassa ihan varma, että jossain selässäni kävelee ainakin yksi hirvikärpäsarmeija, mutta tähän mennessä en ole löytänyt itsestäni enkä vaatteistani ainoatakaan. Se on se henkinen hirvikärpänen, joka on joskus jopa raivostuttavampi kuin kyseinen elukka itse.

Ja omenoita! Nukarilla on omenoita! Vielä heinäkuussa epäilimme kovasti, että mahtaakohan tulla mitään omenasadosta. Omenoita kyllä oli puissa, mutta ne olivat pieniä kuin pyynsilmät. Osa on pieniä edelleen, mutta suurin osa omenoista on ihan normaalin kokoisia. Ja kypsiä ja mehukkaita. Voi nami! Toin niitä pussillisen tänne Tampereellekin, voin herkutella niillä.

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Pärskis!

Eipä tarvinnut taas olla kuin pari päivää koulussa, niin jo alkoi räkätauti. No, tuskin se koulusta on tarttunut, eikös noilla ole itämisaikaakin enemmän kuin päivä tai pari? Ja itse asiassa tässä on jo muutamana iltana tuntunut nenässä vähän ongelmalliselta, mutta se on mennyt aina ohitse nenäkannuilun ja yön yli nukkumisen avulla.
Eilisiltana kuitenkin iski jo pahempi nuha ja tein taktisen päätöksen olla menemättä tänään kouluun. Tänään on nenä vuotanut aika tavalla ja kurkkukin on vähän arka, mutta toistaiseksi ei ole kuitenkaan mitään pahempaa ollut. Toivottavasti ei tulekaan, perjantaina pitäisi päästä lähtemään Nukarille ja siellä olisi tiedossa ulkotöitä, joten flunssa tähän väliin ei olisi mikään maailman huipuin juttu.