tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Hengissä!

Hengissä ja kotona siis ollaan eilisen leikkauksen jäljiltä ja muutenkin alkaa tilanne vissiin olla voiton puolella, ainakin toistaiseksi. Menin eilen suoraan koululta TAYSiin, vähän etuajassa, mutta minut napattiin heti osastolle. Leikkauksen odottelussa sen sijaan meni vähän aikaa, ennen minua oli pari nukutusta vaativaa tapausta ja kello taisi olla puoli kuusi kun minua lähdettiin saattelemaan leikkaussaliin päin. Voin ihan suoraan tunnustaa, että vaikka olisi yhtäaikaa sekä työhaastattelu että juurihoito hammaslääkärissä, minua ei voisi jännittää edes puoliksikaan niin paljon kuin eilen osastolta lähtiessäni.
Leikkaussalin ovelta minua ei enää päästetty juoksemaan karkuun (kysyin asiaa...), joten ei muuta kuin pötkölleen, kanyyli käteen, muut mittarit paikoilleen ja vähän rauhoittavaa sekä kipulääkettä suoneen. Rauhoittava lääke kyllä rentoutti kropan miellyttävästi, mutta aivoihin asti se ei vissiin koskaan ehtinyt. Sitä luvattua "hällä väliä"-tunnetta ei tullut, mutta selvisin minä kyllä ilmankin.

Ikävin vaihe koko leikkauksessa oli nenän puudutus. Nenään työnnettiin puudutusaineessa kasteltuja vanupuikkoja ja sitä työnnettiin syvälle, varmaan puoleen väliin nielua. En liioittele, sillä joka kerta nielaistessa yksi niistä nenästäni törröttävistä puikoista heilahti. Puudutusainetta valui nieluun puuduttaen senkin, mikä tuntui vähän ikävältä, muttei ollut kuulemma vaarallista vaan ihan normaalia.
Kun nenä sitten oli puutunut, se oli puutunut ihan kunnolla ja puuduttamista jatkettiin sen jälkeen pistämällä puudutusainetta, mutta se oli jo ihan helppo nakki. Koska olin hereillä ja tajuissani koko ajan, näin noin suunnilleen millaisia välineitä lääkärille ojenneltiin ja lääkäri selvitti koko ajan, mitä hän on tekemässä. Minua kyllä väsytti vähän ja minulla olisi ollut lupa nukkuakin, mutta sen verran utelias olin, etten malttanut.
Poskiontelotiehyen edestä/päältä/jostain lähistöltä rapsittiin ensin pois jokin luinen/rustoinen uloke ja sen jälkeen päästiin laajentamaan sitä tiehyttä. Vähän inha rutina kuului, mutta minkäänlaista kipua ei tuntunut, joten se oli lopulta ihan miellyttävä kokemus. Vasemmasta poskiontelosta saatiin ulos myös siellä majaillut iso kysta. Kun tämä oli ohitse, leikkausalue tamponoitiin ja minut kärrättiin takaisin osastolle.

Osastolla oloni alkoi olla jo kohtuullisen hyvä. Nenä tuntui tuskattomalta ja olo noin muuten oli vähän sellainen kuin olisin nukkunut liikaa, koko ruumis tuntui jäykältä. Kun pääsin eroon kanyylistani, sain luvan alkaa jaloitellakin. Seisominen ja käveleminen kuitenkin saivat nenästä vuotamaan vähän verta, joten katsoin parhaaksi rauhoittua hetkiseksi. Se kuuluu kuulemma asiaan. Puudutus alkoi kadota tunnin kuluttua leikkauksesta ja melkein koko nenän ympäristöä ylähampaita myöten alkoi jomotella. Sain Buranaa, joka auttoi. Myös kotiutumislupa tuli jatkohoito-ohjeiden kera. Yhdeksän aikaan illalla DI tuli minua hakemaan ja niin lähdimme kotiin päin. Olin kotiin päästyäni aivan tajuttoman väsynyt ja muutenkin olo oli vähän sellainen, että makuuasento tuntui kaikkein parhaalta vaihtoehdolta.

Olo ei ole ollut ihan paras mahdollinen, päätä on yrittänyt jomotella, en tiedä johtuuko se leikkauksesta vai siitä että olen syönyt vähän huonosti (osastolla sain jo iltapalaa kyllä) vai yrittääkö migreeni iskeä mahdollisimman epäsopivaan aikaan. Nenä on tietysti ollut ärsyyntynyt ja tukkoinen ja ne tamponit kiusasivat sitä nenää entisestään. Tämän päivän projekti oli se tamponien poisotto. Ohjeeksi olin saanut kostuttaa ne, sain mukaani pari pikkupullollista keittosuolaliuosta siihen tarkoitukseen ja sitten vain nykimään tamponeja pois. On kuulemma vähän kuin vetäisi säärestä laastaria.
Niin vissiin. Perkele, laastaria irti kiskoessa ei lennä veri, ei tarvita jäitä eikä taju meinaa lähteä! Ensimmäisen tamponin poisto oli karmivaa, kylppärin lavuaari oli sen näköinen kuin siellä olisi teurastettu keskikokoinen eläin ja jouduin ennen toisen poistoon ryhtymistä sekä syömään että huilaamaan pari tuntia sängyssä, sen verran heikolta olo tuntui. Ei sieltä nenästä kyllä ihan kamalasti verta tullut, mutta kun se sekoittui siihen suolaliuokseen, niin se levisi tehokkaasti ja tilanne näytti pahemmalta kuin taisi ollakaan. Toinen lähti sitten vähän helpommin, olin ehkä saanut kostutettua sen paremmin makuulla ollessani.
Mutta että joka tapauksessa nyt on molemmat tamponit pois nenästä, nenä leikattu ja minä vielä elossa, joten aika sitkeäksi sissiksi itseni laskisin. Tänään ei ole toivoakaan lähteä tietokonetta pidemmälle, joten mobiiliohjelmoinnin tunnit jäävät väliin. Huomenna olisi vähän pakko mennä aamusta tunneille, mutta katsoo nyt.

Niin paljon kuin julkista terveydenhuoltoa aina moititaankin (en ole itsekään syytön siihen), niin nyt on pakko tehdä tunnustus, että kyllä hoitajat ja myös leikkaava lääkäri pitivät kaikin tavoin huolta minun voinnistani erityisesti leikkauksen aikana ja sen jälkeen. Kaikin puolin jäi myönteinen kuva tuosta sairaalareissusta. Kiitoksia vain TAYSin silmä-, suu- ja korvatautien osaston hoitajille!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kun ottaa huomioon kenestä on kyse,niin voi sanoa,että oot aikamoinen sissi.
"Pikku-sinttinä" ollessasi jo kynsien leikkuu oli työn ja tuskan takana.Siinä sai puhua ja houkutella tovin aikaa.
Mutta sen voin sanoa,että jokainen hoitohenkilökuntaan kuuluva parhaansa on aina yrittänyt minunkin kohdalla ollessani sairaalassa ja itsekin vastaavasti töissä ollessani.