maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Viikonlopun syyskuulumiset

Viikonloppu sujui syksyisissä tunnelmissa Nukarilla. Torstai-iltaan asti kuulostelin sitä flunssaani ja koska se ei milloinkaan kehittynyt nuhaa kummallisemmaksi, päätin ettei se ole este eikä mikään lähteä Nukarilla käymään.
Lisäksi löimme DI:n kanssa kaksi hirvikärpästä yhdellä iskulla: lauantaina oli DI:n 5-vuotiaan "kummi"pojan synttärijuhlat Nuuksion Kattilassa ("kummi" lainausmerkeissä siksi, että virallisesti DI ei ole kummi, hän ei kuulu kirkkoon ja kummius on lähinnä muistamista juhlissa ja sen sellaista). No, onhan se paljon helpompaa tulla perjantai-iltana Nukarille ja lauantaina päräyttää autolla Nuuksioon kuin lauantaina lähteä arpomaan junia, busseja ja muita julkisia kulkuneuvoja päästäkseen paikalle edes joskus, vaikka sinne lähelle kyllä ajaa yksi Espoon bussilinja.
En ole aiemmin käynyt Nuuksiossa, mutta aion kyllä mennä sinne uudelleen vielä joskus. Maisemat näyttivät jo ihan autosta katseltuina kivoilta ja sieltä löytyy varmasti vaikka mitä mielenkiintoista. Tuo Kattilan seutu ei kuulemma ole maisemallisesti sitä kaikkein parasta Nuuksiota, mutta helppojen kulkuyhteyksien takia se nyt oli valittu synttäripaikaksi.

Parasta kaikesta oli tietysti se, että pääsin taas ajamaan Fusionilla. Nyt kun auto on siskolla ollut koko kesän, en ole tietystikään juuri ajanut. Huolimatta pitkästä tauosta, moottori on pysynyt hyvin luotettavasti käynnissä enkä ole enää onnistunut sammuttelemaan sitä. Tosin johan se silloin keväälläkin alkoi sujua, useimmiten moottori sammui Nukarilla postilaatikolle, siinä vaiheessa kun on ajanut Tampereelta 150 kilometriä pysähtymättä Nukarille ja maantieltä kääntyessä huokaisee jo tyytyväisenä: "No niin, matka ohitse ja hyvin meni. Jaa mutta katsonpas vielä onko postilaatikossa mitään". Siitä postilaatikolta lähdettäessä sitten yleensä onnistuin tyrimään kytkimen kanssa sen verran että sain auton sammumaan.
Koska se Nuuksio oli minulle ja DI:lle täysin uppo-outo paikka (onneksi olimme saaneet hyvän karttalinkin), olin selvittänyt jo etukäteen kartasta fiksuinta reittiä sinne. DI kuitenkin viritteli puhelimestaan navigaattorin päälle heti matkan alkajaisiksi. No, aivan ensimmäiseksi se tarjosi reittiä, joka lähtisi jo meidän pihasta siihen suuntaan, jossa tulee vastaan pelto ja näin syksyisin nelivetotraktorin vaativa kurakko. Emme arvatenkaan lähteneet siihen suuntaan vaan suunnistin moottoritielle ja kehäkolmoselle.
Kehäkolmosta pitkin piti minun aivoituksieni mukaan ajaa Turunväylästä ohitse ja sen jälkeen seuraavasta rampista ajaa Gumbölentielle. Navigaattori ehdotti kolmostien ja Turunväylän välillä kai kaikki rampit, että ryhmity oikealle ja aja pois seuraavasta rampista. Enpä ajanut vaan itsepäisesti metsästin sitä Turunväylää ja sitä seuraavaa ramppia.
Olin katsellut vähän alueen karttaa siellä ulkoilureiteillä ja tiesin, ettei esimerkiksi Lepsämään olisi kovin pitkä matka. Päätimme DI:n kanssa katsoa, mihin se navigaattori meidät veisi, jos se vaikka tietäisi jotain kivoja kinttupolkuja, joita pitkin pääsisi Nurmijärven lounaisosiin. Melko pian Kattilasta lähdön jälkeen navigaattori alkoikin ehdotella kääntymistä vasemmalle. Hidastin vauhtia ja aloin katsella, että mistäs tästä nyt kääntyy tie. Ei näy mitään... Paitsi pieni, mutainen polku, jonne ei autolla ole todellakaan mitään asiaa! Juu kiitoksia, minä äänestän kehäkolmosta. DI sulkikin navigaattorin ja selvisimme kotiin ilman suurempia kommelluksia.

Nukarilla oli kaikenmoista syyspuuhaa, kesän viimeinen nurmikonleikkuu, marjapensaiden teurastus ja tuenta, syyskukkien hankkiminen ja istutus sekä tietysti uuden lammen ihailu. Sisko painotti painokkaasti sitä, että se ei ole enää allas vaan lampi ja tokihan se näyttääkin nyt hyvältä pehmeämuotoisempine reunoineen ja reunaistutuksineen.
Huolimatta kuumasta ja kuivasta kesästä tatteja ainakin näyttäisi olevan jonkin verran ja ilahduttavasti erityisesti ihan pihapiirissä. Punikkitatteja siellä on aina löytynyt ainakin vähäisiä määriä, mutta nyt olin ehkä tunnistavinani herkkutatinkin. Metsistä löytyi vähän lisää tatteja ja pari pientä karvarouskunkin alkua sekä tietysti muutama hirvikärpänen. Olin eilen junassa ihan varma, että jossain selässäni kävelee ainakin yksi hirvikärpäsarmeija, mutta tähän mennessä en ole löytänyt itsestäni enkä vaatteistani ainoatakaan. Se on se henkinen hirvikärpänen, joka on joskus jopa raivostuttavampi kuin kyseinen elukka itse.

Ja omenoita! Nukarilla on omenoita! Vielä heinäkuussa epäilimme kovasti, että mahtaakohan tulla mitään omenasadosta. Omenoita kyllä oli puissa, mutta ne olivat pieniä kuin pyynsilmät. Osa on pieniä edelleen, mutta suurin osa omenoista on ihan normaalin kokoisia. Ja kypsiä ja mehukkaita. Voi nami! Toin niitä pussillisen tänne Tampereellekin, voin herkutella niillä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Saataispa mekin tänne "jumalan selän taa" omenoita kassillinen tai kaksi!!!
-MUR-MUR-