lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Pakastekalaa

Rehellisesti sanoen en muista ihan heti sitä marraskuun loppua, jolloin ulkona olisi ihan oikeasti palellut. Perinteisesti se minun syntymäpäiväsääni on ollut se pohjalainen morsian: kylymä ja helevetir ruma ja vaikka marraskuussa olisi lunta satanutkin, ei yleensä ole sentään näin hyytävää ollut. -11 astetta plus pohjoisen suuntainen tuuli tuntuu Forecan mukaan -18 asteelta, minun nenälämpörilamittarini kyllä mittasi jo vähintään -25 astetta.

Kävimme nimittäin DI:n kanssa katsomassa kauppakeskus Duon jouluavajaisten ilotulituksen, joka oli ihan näyttävä vaikkakin lyhyt. Olisi kyllä voinut Hervannan keskustasta enimmät valot pimentää tulituksen ajaksi, mutta näki sen noinkin. Navakka tuuli puhalsi siihen parkkipaikan reunalle, missä DI:n kanssa seisoskelin ja oli pakko vetää talvitakin kaulus pystyyn. Onneksi talvitakissa on sellainen optio niille ilmoille kun korvaläpät eivät riitä. Sen verran napakoita tuulilukemia on ennustettu ensi viikollekin, että on pakko keksiä joku muu päänlämmityssysteemi.

Onneksi minulla sentään on kelpo varustus talven varalle. Kerrospukeutuminen on päivän sana. Viikollakin olen pukeutunut aluksi toppiin, sen päälle olen vetäissyt ohuen neuleen ja sen päälle joko paksumman neuleen tai fleecehupparin, josta sai kätevästi hupunkin päähän. Ankkuroin hupun paikoilleen vielä korvaläpillä. Tulos ei ollut maailman kaunein tai tyylikkäin, mutta lämpimänä pysyi. Sen lisäksi on tietysti vielä talvitakki, turkiskaulaliina ja äidin kutomat superarktiset lapaset.

En muistanut mainita lainkaan että maanantaina syntymäpäiväni kunniaksi DI teki ruokaa kotona. Yleensähän on ollut tapana käydä jossain ravintolassa, mutta tällä kertaa vietimme koti-illan. Ruokana oli leivitettyä kuhaa jokirapukastikkeessa. Sekä kuhan leivityksessä että kastikkeessa oli sitruunapippuria ja kastikkeessa vielä sitruunamehuakin, joten kun minä odottaessani jotain kermaisen pehmeätä maistoin kastiketta ensimmäisen kerran, alkuvaikutelma oli että tässä on nyt jotakin vikaa. Ei siinä kuitenkaan ollut vaan se oli ihan tarkoituksella sitruunaista ja tarvitseeko sanoa että jälleen kerran aivan loistavan hyvää. Jälkiruuaksi oli juustoja ja leffa.

Tänään jatkoimme kalalinjalla. DI oli käynyt viikolla lounaalla Marusekissa ja ehdotti että kävisimme siellä tänään syömässä, kun ei ole aikoihin käyty. No minä tietysti pompin innoissani: "Joo-joo-joo!" Maruseki on uusinut ruokalistaansa sitten viime käynnin (häpeäkseni en enää edes muista milloin se oli) ja nyt sieltä löytyy jonkin verran ihan uusia sushejakin. Voikala-nigiri oli uusi tulokas ja ankeriasnigirikin on luultavasti sellainen, jota itse en ole maistanut aikaisemmin, vaikka se on saattanut listalla ollakin. Modernien sushien listalta löytyi mm. spicy tuna, joka ei kyllä ainakaan meidän mittapuulla ollut erityisen mausteista. Voikalanigiri oli namia.
Ikävä kyllä misokeitto on käynyt läpi hinnankorotuksen. Kun alunperin Marusekiin tutustuin, misokeittokupillisen hinta oli 1€. Nyt se muutaman korotuksen jälkeen on jo 2,5€... No, edelleen se kyllä on hyvää.

tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Opiskelijat elää leveästi, vai kuinka?

Valtakunnan virallinen valehtelija Iltalehti väitti viimeksi tänään, että opiskelija saa tukia 13 euroa päivässä. Se on tietysti täyttä bullshittiä, koska noissa nk. laskelmissa on oletettu opiskelijan saavan täyden määrän opintotukea ja että asumismenot eivät ylitä 252 euroa/kk ja että opiskelija ottaa lainaa, mikä ei ole siis tuloa vaan lainaa ja että opiskelijalta ei peritä ennakonpidätystä noista tuista.

Nykyisin opiskelija saa 300 euroa opintorahaa ja 80% asumiskuluista sinne 252€/kk asti eli maksimissaan 200 euroa. Opintorahasta menee 10% ennakonpidätys eli se on todellisuudessa 270€/kk. Oletetaan siis että meillä on Olli Opiskelija, joka saa 300 euroa kuussa opintotukea ja hän asuu asunnossa, jonka vuokra on tasan 252 euroa. Tällöin hänen yhteenlasketut tulonsa kuukautta kohti ovat 270+200 = 470€. Tästä vähennetään 252 euroa vuokraan, joten käteen jää 218 euroa. Se jaettuna 30:llä tekee 7,27 euroa päivää kohti.

Voidaan tietysti hyvällä syyllä kysyä, minkälaisen asunnon saa 252 eurolla kuukaudessa ja mistä. Tampereen Opiskelija-asuntosäätiön halvimmat ja rupuisimmat solukämpät maksavat jotakuinkin 170 euroa, mutta heti jos haluaa edes vähän lähempää kouluja, hinta alkaa kakkosella. Jos edes haaveilee yksiöstä (ei kannata, jonot ovat perinteisesti niin pitkät, että normi opiskelija ehtii valmistua ennenkuin pääsee jonosta), saa varautua maksamaan heti semmoiset kolmisensataa euroa, ehkä vähän yli tai vähän vaille. TOASilla kuitenkin on se hyvä puoli, että vuokraan kuuluu sähkö, lämpö, vesi, netti ja kaapeli-tv, jos sellainen kohteessa on. Muilta vuokrafirmoilta tai yksityisiltä jos lähtee vuokraamaan, on parempi syödä varpaankynsiään, koska muuhun ei yksinkertaisesti ole varaa.

Kuulen jostain hiljaisen huudon: "Mutta entäs se opintolaina!" Niin aivan, kaiken pelastava ja opiskelijoiden taloudellisen surkeuden poistava ihana opintolaina! Miten saatoinkaan unohtaa?
Mutta kertokaas minulle että mitä perkeleen tuloa muka sellainen on, jonka joutuu maksamaan takaisin korkojen kera? Kuka alkaa eläkkeelle jäätyään maksaa valtiolle tai työnantajalle takaisin työelämässä saamiaan palkkoja? Kuka?! Tai kuka maksaa lapsilisiään takaisin aikuistuttuaan? Tai äitiysrahoja kun lapsi on päivähoidossa? Tai työttömyystukia, sitten kun työpaikka on saatu? Kertokaa minulle, minä haluan todellakin tietää, kuka näitä tuloja maksaa takaisin.
Nykyisin edes se korkeakoulututkinto ei sataprosenttisen varmasti takaa varmaa työpaikkaa heti opiskelujen jälkeen, joten opintolaina on aikansa elänyt juttu. Se oli varmaan hieno juttu silloin kun koulutuksella oikeasti sai rahakasta työtä, mutta nyt kun pyritään kouluttamaan ikäluokasta 60% lukiota pidemmälle, ei niitä isopalkkaisia työpaikkoja vain ole kaikille. Niin joo, onhan tietysti ihan jokaisen oma vika, ettei kouluttaudu esimerkiksi lääkäriksi tai joksikin muuksi, joille satelee työtarjouksia ovista ja ikkunoista. Kaikkihan nyt tietysti haluavat lääkäreiksi ja kaikkien taipumuksetkin ovat sinne lääketieteen puoleen kallellaan...

Mutta koska opintolaina on niin hieno ja upea keksintö, niin miksei sen ideaa voisi laajentaa muihinkin tarkoituksiin? Minulla on jo muutama hyvä idea. Äitiyslaina voisi olla tosi kova sana. Koska kaikki äidithän toki palaavat töihin lapsen saatuaan, voisivat he helposti maksella pois muutaman tonnin lainaa, jonka ovat ottaneet sitä varten, että voivat jäädä äitiysvapaalle. Lapsen tekeminen jos mikä on sijoitus tulevaisuuteen, vähän niin kuin opiskelukin. Työttömyyslaina olisi myös hilpeä juttu, senhän voi maksaa kivasti takaisin kun pääsee töihin. Ei semmoinen lainanmaksu paha juttu voi olla ollenkaan, kun korot ovat niin matalat ja valtiokin takaa. Eihän se opiskelijoillekaan ole temppu eikä mikään!

maanantaina, marraskuuta 22, 2010

Miksi piratismi kannattaa?

Syntymäpäiväni kunniaksi DI hemmotteli minua (olin kyllä saanut lahjani eli tämän läppärin jo akoja sitten, mutta eihän se kuulemma hemmottelua estä) tänään, ruokana oli paistettua kuhaa jokirapukastikkeessa, jälkiruuaksi juustoja ja Elisa Viihteen videovuokraamosta ladattu Sinkkuelämää 2.
(selvennys siis: Elisa Viihde tarjoaa tällaista digiboksi-whatever-pakettia, johon kuuluu myös paljon tallennustilaa tv-ohjelmille ja videovuokraamopalvelu, jonka kautta saa kotisohvalta internetin ja sen digiboksin vuokrattua elokuvia. En tiedä miten laskutus hoituu, mutta vitosen se leffanvuokraus maksoi)

No, leffa "vuokrattiin" ja aloimme katsoa sitä. Ihan jees, pikkuisia pätkimisiä tuli silloin tällöin muttei mitään häiritsevää. Kunnes leffa pysähtyi kokonaan jossain 48 minuutin kohdalla. Mikään muu ei auttanut kuin palata videovuokraamon puolella ja aloittaa leffa alusta, kelaten tietysti siihen kohtaan mihin jäimme. Kelausnopeus on jostain syystä vain 12-kertainen, joten kelaamiseen kului hieman aikaa. Mutta sitten se taas toimi.
Kunnes stoppasi uudestaan jotakuinkin puolen tunnin kuluttua. Ja taas kelaus alusta. Ja sitten se stoppasi jossain tunnin ja 50 minuutin kohdalla. Ja vielä kertaalleen jossain kahden tunnin tienoilla. Tulipahan ainakin kelailtua, mutta ei tuo minusta ole ihan viiden euron arvoista. Lisäksi meillä ei pitänyt siinä vaiheessa olla mitään muuta siirtoa päällä internetistä, joka olisi syönyt kaistaa.

Tässä palataan nyt sitten otsikkoon: jos DI olisi warettanut leffan netistä ILMAISEKSI, se olisi varsin todennäköisesti toiminut OIKEIN HYVIN ilman pätkimisiä ja kelailuja. Niin kauan kuin leffojen (tai musiikin tai muun vastaavan) ostaminen laillisesti on hankalaa ja ärsyttävää, ihmiset imuttavat ne mieluummin verkosta laittomasti. No, aina tietysti löytyy niitä, jotka eivät osta vaikka se helppoa olisikin, mutta ei tämäniltainen kokemus nyt suunnattomasti rohkaissut suosimaan laillista aineistoa, koska se leffan pätkiminen oli oikeasti tosi ikävää.

Mutta hei, ensimmäinen kerta varmaan vuosiin, kun minun syntymäpäivänäni ei sada vettä ja kaduilla ei ole nilkkaan asti ulottuvaa loskaa. Täällä oli ainakin hirmu nätti talvipäivä ja puissa kuuraa, niin että ikkunoista oli oikeasti ihan postikorttimaisemat.

maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Kyrillinen asdf-näppäimistö Windows 7:aan

Kirjoitin vuosi sitten, miten Windows XP:hen saa kyrillisen asdf-näppäimistön. Tuolta löytyy ohjeet myös siihen, miten sen saa seiskaan, mutta löysin netistä toisenkin sopivan softan nimellä Phonetic Russian Keyboard, joka on ilmainen ja ainakin nopealla testauksella toimii myös.

Tästä voitaneen siis päätellä että olen jatkanut tänä syksynä venäjän opintojani jatkokurssin merkeissä. Onneksi koululla järjestyi tämä jatkokurssi iltaopetuksena ja siellä onkin muutama viime kurssilta tuttu opiskelija.

Я изучаю русский язык б институте. Мой компютер тоже понимает по-русски.

Viikonloppu takana

No niin, sitä on taas maanantai ja yksi viikonloppu on taas takana. Perjantaina oli tosiaan työhaastattelu Matinkylässä ja noin yleisesti ottaen se haastattelu tuntui menevän hyvin. Sehän ei tietysti vielä merkitse mitään. Myös se koetyö taisi sujua ainakin kohtalaisesti, siltä se tuntui vaikka ihan haastava se kyllä oli. Nähtäväksi siis jää, mitä sieltä tulee vastaukseksi ja missä vaiheessa.

Haastattelun päätyttyä siirsin itseni Tapiolaan siskon luo, mistä hain auton. Kello oli tuossa vaiheessa puoli neljä suunnilleen ja sisko varoitti visusti lähtemästä kehä ykköselle, koska se on siihen aikaan päivästä ennemminkin kehä tukkonen. Kävin hakemassa DI:n Otaniemestä ja menimme Tapiolaan kauppaan, kävimme myös syömässä ja puoli kuuden tienoilla lähdimme kohti Nukaria. Tässä vaiheessa kehä olikin jo ihan selvä, olihan siellä liikennettä edelleen, muttei mitään mateluvauhtia. Eteenpäin päästiin ihan hyvin. Ja ne kehän tietyöt jaksavat aina ihmetyttää. Tuntuu siltä, että joka kerta kun siitä ajan, kiertotiet ovat muuttuneet jotenkin ja olen vähintään yhdessä kohdassa hieman epätietoinen siitä, olenko edelleen kehällä vai onnistuinko ajamaan sittenkin väärää kaistaa.

Kolmostiellekin pääsimme perjantai-iltana mukavasti, mutta sitten homma tökkäsikin kehä kolmosen kohdalla. Siellä oli sattunut jonkin sortin haaveri, kai, en ehtinyt niin katsoa tarkkaan, mutta poliisi sinne oli menossa ja palokuntakin oli paikalla. Yksi kaista oli tukossa kolaripaikan (oletan että se oli kolari) kohdalla ja liikenne junnasi tietysti pitkän matkaa siitä etelään päin. Tulipahan ainakin harjoiteltua auton ryömittämistä, siltä varalta, että olisi päässyt unohtumaan... Onneksi minulla on liikenteessä lehmän hermot ja heti kolaripaikan jälkeen alkoi tie taas vetää ja pääsimme kunnialla Nukarille asti.

Nukarilla oli pääsääntöisesti märkää, pimeätä ja kuraista. Lauantaina sateli suunnilleen jatkuvasti ja vietimmekin päivän pääosin sisätiloissa. Puolen päivän jälkeen lähdimme ensin Rajamäelle, minne vein myymäni kirjan ja sieltä suuntasimme Riihimäkeä kohti, kävimme erään DI:n vanhan työkaverin luona.
Tällä perheellä oli yksi koira ja kaksi aivan hurmaavaa ragdoll-kissaa. Koira teki itseään tykö joskus vähän turhankin innokkaasti, kissat sen sijaan suhtautuivat meihin vieraisiin tyynellä arvokkuudella. Ne eivät suuremmin tulleet tekemään tuttavuutta, mutta sallivat minun silitellä sydämeni kyllyydestä. Ihastuttavia!

Sunnuntaina oli sitten öljyputken eristeen korjailun lisäksi ohjelmassa kynttilöiden vienti isän ja vaarin haudalle, ajo Espooseen, auton jättö sinne, bussilla Helsinkiin ja sieltä junalla Tampereelle. Eli reissaamista kerrakseen.

Haudoista tuli mieleen eräs keskustelu, jonka kävin erään itseäni vähän nuoremman tuttavan kanssa tuossa aiemmin syksyllä. Kerroin jostain syystä, että olimme käyneet edellisenä viikonloppuna viemässä siskon kanssa haudoille havuja ja istuttamassa kanervia. Miksi, kysyi tuttava. Mitä varten? Pitääkö sellaista tehdä?
... joo? Yleensä näin on tapana... Ainakin meillä.
Kyllähän hänelläkin on kuolleita sukulaisia, isovanhemmatkin, mutta hänen vanhempansa hoitavat haudat. Ei hän tiedä edes, mihin isovanhemmatkaan on haudattu tarkalleen ottaen. Ja että syksyisin pitäisi kesäkukat poistaa ja tuoda havuja haudoille, yleensä myös jotain syyskukkasiakin, ihan outoa, ei hänen vanhempansa koskaan ole tällaisesta mitään puhuneet.

No, kukakohan ne haudat sitten hoitaa, kun omat vanhemmat eivät enää jaksa ja aikanaan kuolevat itsekin? En tiedä onko se kovinkin yleistä, etteivät nykynuoret enää tiedä, miten hautoja hoidetaan. Tietysti aina vain suurempi osa vainajista kai tuhkataan ja tuhka sijoitetaan uurnalehtoon, jolloin varsinaista hautaa ei ole eikä näin ollen tarvitse sitä hautaa niin hoitaakaan. Mutta kyllä sen nyt luulisi kuuluvan yleissivistykseen, miten hautoja hoidetaan ja vainajia muistetaan. Vai onko se niin, etteivät vanhemmat enää opeta näitä tapoja lapsille?

Yksi vinkki muuten noista havuista, joita haudoille tuodaan. Perinteiset kuusen- tai männynhavut tietysti puolustavat paikkaansa, mutta hyvännäköisiä asetelmia saa aikaiseksi, jos käyttää näiden lisäksi tai tilalla katajanoksia tai esimerkiksi hopeakuusta, joita molempia onneksi löytyy meidän omasta pihasta ja niitä voi luvallisesti sieltä leikellä.

tiistaina, marraskuuta 09, 2010

Kiirettä pukkaa

Tällä viikolla on vähän joka päivä jotakin normaalista poikkeavaa. Tänä iltana pitäisi taas raahautua Demolaan kuuntelemaan juttua mixed reality-peleistä. Huomenna ei ole mitään erikoista paitsi venäjän tunnit illalla. Torstaina on iltapäivällä käytettävyyspäivä, jonne menin ilmoittautumaan. Niin ja DI on torstain ja perjantain Espoossa.

Perjantaiksi minäkin sitten kärrään itseni Espooseen, minulla on siellä työhaastattelu ja siihen liittyvä testi. Hain eräästä firmasta sisällöntuottajan paikkaa ja sitä varten sitten kutsuttiin haastatteluun ja testiin. En tiedä mitä se testi pitää sisällään, jotain kirjoittamista varmaankin. Se selviää sitten.
Ja kunhan sieltä selviän, haen siskolta auton ja hilpaisen joko DI:n kanssa tai yksin Nukarille viikonlopuksi.
Toivon hartaasti muutamaa asiaa:
1. että ehdin Otaniemestä hyvissä ajoin ennen neljän ruuhkia kehä ykköselle. Toiveita tästä ei hirveästi ole, koska haastatteluni on arvioitu loppuvan kolmelta ja sieltä kestää aikansa siirtyä Otaniemeen.
2. ruuhkaa tai ei, mutta ajokeli saisi olla semmoinen suht kiva. Tai siis ei ainakaan mitään pingispallo-lumipyryä. Ja muutenkaan ei tarvitsisi olla sitä lunta tai sohjoa niin kauheasti ajoradalla. Kiitos.
3. Koska perjantaiaamuna tulen Tampereelta Helsinkiin junalla, olisi erinomaisen suotavaa toivoa, että edes tämän kerran VR kulkisi aikataulussa. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että tämä on se suunnitelman heikoin lenkki. Olen kyllä varannut aikaa, minun pitäisi olla Helsingissä 10.52 ja haastattelu Matinkylässä alkaa klo 12.00, mutta siinä välissä pitäisi tämä siirtymäkin tehdä.

Niin että pitäkää peukaloita pystyssä tuon työhaastattelun suhteen.

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Hanhea

DI oli taas löytänyt Kauppahallista jotakin tavallisesta poikkeavaa: kuusenkerkkämarinoituja hanhenrintoja! Niitä siis meillä syötiin tänään hunaja-juuresten ja kastikkeen kera.
Minut oli ylennetty keittiön kasvistenkäsittelijäksi. Porkkanat, perunat, lantunpalanen, pari sipulia ja kukkakaalin jämät (ohjeen mukaan olisi pitänyt olla porkkanaa, palsternakkaa, nauriita ja punasipulia, mutta näillä mentiin mitä kaapista löytyi) pilkottiin ja niiden annettiin lillua marinadissa pari tuntia. En tiedä mitä marinadissa lopulta oli, öljyä ja hunajaa ainakin sekä inkivääriä ja luullakseni myös pippuria. Marinoinnin jälkeen kasvikset paahdettiin uunissa.

Hanhi oli uusi tuttavuus meille molemmille. Liha oli jätetty punertavaksi ohjeen mukaan ja se oli hyvää, mutta mahdottoman... no, sitkeätä. Tai ei oikeastaan sitkeätäkään, mutta hankalaa leikata. DI epäili, josko hauduttamalla olisi tullut parempaa tai ainakin helpommin käsiteltävää siitä hanhesta. Että täysin onnistuneeksi tätä ensimmäistä hanhikokeilua ei voi ehkä sanoa, mutta hyvää se liha kyllä oli, sen verran mitä siitä sain irti.
Juurekset ja DI:n itse kehittelemä mustaherukkakastike olivat loistava yhdistelmä hanhen kanssa tai vaikka sinälläänkin.

maanantaina, marraskuuta 01, 2010

Narkkari!

Vihaan yli kaiken julkisten wc-tilojen sinisiä valoja!
Ei, en haluaisi piikittää itseäni suoneen vessoissa, mutta ne tekevät pahaa silloin kun on migreeni menossa tai tulossa tai muuten vain maisemissa. Huomasin asian vasta tänään.
On ollut eilisestä asti taas pää kipeä ja aamullakin meni yksi migreenilääke (puolen litran Pepsi-pullo muuten auttaa myös Relert-koomaan). Aamun luentojen jälkeen menin kirjastoon, olin varannut pianoajan täksi päiväksi. Se Pepsi sai tietysti aikaan sen, että vessa kutsui ennen kuin pääsin soittamaan. Kirjaston wc:ssä on siniset valot wc-kopeissa, tuttu juttu, olen siellä käynyt aiemminkin, mutten migreenin kanssa!
Olin aivan varma, että päätä alkaa särkeä hetkenä minä hyvänsä, istuin pöntöllä silmät kiinni ja yritin muutenkin selvitä sieltä pois mahdollisimman nopeasti. Särky ei sitten onneksi alkanut, ehkä olin riittävän nopea. Sanonpahan vain etten ole aiemmin tällaistakaan featurea huomannut... Onneksi koululta löytyy vessoja, joissa on migreeniturvallinen valaistus.