maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Miten vaikea on internet?

Ennen joulua kirjoitin innoissani hankkineeni Nukarille Elisalta laajakaistaliittymän ilman 12kk määräaikaisuutta. Olin niin tyytyväinen itseeni ja Elisaankin, koska liittymä alkoi toimia vajaan tunnin kuluttua siitä kun olin liikkeessä käynyt (en ollut ehtinyt edes kotiin asti itse).
Myöhemmin postissa tulee virallinen tilausvahvistus, jossa kuitenkin lukee "määräaikainen 12kk". Soitin siltä istumalta Elisan puhelinpalveluun ja selvitin asiani ystävälliseen, mutta jämäkkään äänensävyyn. Minä haluan kiinteän laajakaistan ilman määräaikaisuutta ja haluan siitä mustaa valkoisella. Puhelimen toisessa päässä luvattiin kummatkin eli uusi tilausvahvistus postitettiin minulle.
Se tuli viime perjantaina eli avasin kirjeen vasta eilen. Kas kummaa kun SIINÄKIN lukee "määräaikainen 12kk"! Olin polttaa käämini totaalisesti. Oli kaikkien asiakaspalvelijoiden onni, että ehdin hieman lauhtua tuossa yön aikana. Soitin asiakaspalveluun vasta tänään.
Tänäänkään ei alettu juuri nitkuttaa siitä, ettei laajakaistaa saa ilman määräaikaisuutta, joten sen pitäisi olla kunnossa. En kuitenkaan tiedä saanko siitä mitään virallista lappusta, mutta on minulla ainakin sen tyypin nimi paperilla, joka minulle asian vakuutti ja puhelun tietoihinkin on kuulemma nyt kirjattu, että laajakaista ilman määräaikaisuutta.

Katsotaan sitten elokuussa tai joskus, miten käy kun yritän irtisanoa liittymää...

Ei kommentteja: