lauantaina, tammikuuta 15, 2011

Työmatkablogi?

Viikko on taas hujahtanut ja nopeasti se menikin. Mukaan mahtuu metsästäjäkurssia, työmatkaongelmia ja seurakuntasotkuja.
Maanantaiaamuna ajoin Jokelan sijasta kirkolle, mistä lähdin bussilla kohti Helsinkiä ja työpaikkaa. Matka meni muuten hyvin, bussi lähti aikataulussa kirkolta, mutta saapui Helsinkiin 20 minuuttia myöhässä. Minkäs teet, ensimmisen kerran liikenne tökkäsi kehä kolmsen kohdalla, kiitos tietöiden ja muutenkin aamuinen Helsinki oli niin ruuhkainen että eipä siinä bussikaan pääse eteenpäin.
Kirkolle olin mennyt siksi, että illalla töiden jälkeen menin siellä järjestettävälle metsästyskurssille. On helpompaa kun auto on siellä jo valmiina, ei tarvitse turhaan ajaa Jokela-Nurmijärvi-väliä. Lisäksi Nurmijärven linja-autoasemalla piti nettisivujen mukaan olla liityntäpysäköinti, mutta paskan marjat, joka paikassa bussiaseman parkkialueilla oli kiekkoparkki 2h... Ei paljon naurattanut. Onneksi löysin lähistöltä sellaisen parkkipaikan, mitä ei oltu varattu henkilökunnalle, asiakkaille tai parkkiaikaa rajoitettu. Olin erityisen onnellinen.

Metsästäjäkurssilla olen ollut nyt kahteen kertaan, maanantaina ja torstaina. Ensi viikolla on samoin kaksi kertaa ja sitten pitäisi olla se metsästäjätutkinto jossain vaiheessa. Olen edelleen vakuuttunut siitä, että lintujen metsästäjille pitäisi olla oma tutkintonsa eikä perhana panna kaikkia metsästämään haluavia opettelemaan niitä lintulajeja! Vielä nuo riistanisäkkäät toisistaan erottaakin, mutta linnut ovat mahdottomuuksia. Enkä edes tiedä sitä, pitääkö kirjassa lueteltuja, rauhoitettuja lintulajeja tunnistaa myös. Toivottavasti ei, mutta epäilen että kyllä. Sinänsä hölmöä, koska tunnistan kyllä haikarat haikaroiksi ja pöllöt pöllöiksi ja kun kaikki ne ovat rauhoitettuja joka tapauksessa, niin miksi ihmeessä nekin pitäisi muka tunnistaa lajilleen, kysyn vain? Ampumatta ne jäävät joka tapauksessa. Ja kun en minä niin tuosta lintumetsästyksestä haaveile, niin vähän pöljältä tuntuu. Vaan ei voi mitään.

Mummun satavuotisjuhlista mainitsin jo aikaisemmin, mutta jätin kertomatta sen, että olin soitellut joulun välipäivinä seurakuntaan ja pyytänyt mummun toiveesta, että seurakunnasta tulisi joku pastori juhlapäivänä myös tervehtimään ja onnittelemaan. Heillä kun on tapana. Näin luvattiin ja yhteystietoni toimitettiin kyseiselle papille, jotta hän voisi ottaa etukäteen yhteyttä juhlien tiimoilta, kysellä vähän taustatietoja yms. jos puhettakin pitäisi. Papista ei kuitenkaan kuulunut mitään.
Juhlat alkoivat puolen päivän jälkeen ja noin kolme varttia ilmoitetun alkamisajan jälkeen saan tältä pastorilta tekstiviestin, että yöllä tapahtuneen sairastumisen takia hän ei pääse paikalle! No kiva. Saatiin ne juhlat tietysti vietettyä ilmankin, mutta jälkikäteen mummu oli kovin pahoillaan, me taas siskon kanssa vähintäänkin kiukkuisia. Olisi nyt voinut edes aikaisemmin ilmoittaa tai yrittää sopia jonkun muun tulosta tai että jos tulisi myöhemmin käymään tai jotain. Päätimme kuitenkin odottaa alkuviikosta, jos seurakunnasta kuuluisi jotain pahoittelun poikasta.
Mitään ei kuulunut ja perjantaina laitoimme pariin lehteen menemään jokseenkin kärkevän mielipidekirjoituksen.
Joku käyneistä vieraista oli tehnyt seurakunnalle kuitenkin valituksen ja minulle soitettiin tiistaina päivällä. Soittaja pahoitteli asiaa ja kysyi, mitä he voisivat tehdä asian hyvittämiseksi, voisiko joku tulla käymään myöhemmin tai jotain. Lupasin keskustella asiasta mummun kanssa, en uskaltanut luvata mitään, koska en ollut lainkaan varma siitä haluaako mummu tämän jälkeen kuulla koko seurakunnasta yhtään mitään. Pyysin heitä soittamaan parin päivän päästä uudelleen.
Ei mennyt kuin keskiviikkoon asti (mielipidekirjoituksemme oli julkaistu keskiviikon paikallislehdessä) kun minulle soittaa jo itse kirkkoherra. Pahoitteli hänkin asiaa kovin ja kysyi voisiko hän vaikka ihan itse tulla käymään joskus sovittuna aikana tervehtimässä ja onnittelemassa. Olin ehtinyt jutella asiasta mummun kanssa ja hän oli sitä mieltä, että pappi on edelleen tervetullut taloon ja olipa vielä tokaissut, että vaikka itse kirkkoherrakin... No, sovimme kirkkoherran kanssa sopivan päivän vierailulle, jolloin minäkin olen kotona ja voin hoitaa tarjoilupuolen. Mummukin tuntui olevan hyvillään asian saamasta ratkaisusta.

Perjantaina minun piti lähteä suoraan töistä ajamaan Tampereelle ja niinpä ajoinkin aamulla Vantaankosken rautatieasemalle, mistä pääsee junalla näppärästi Helsinkiin ja toisaalta sitten illalla näppärästi kolmostielle, joko uudelle tai vanhalle. Ajoin tällä kertaa poikkeuksellisesti vanhaa tietä pitkin, aiemmin olen ajanut moottoritietä, mutta siellä on ne kehä kolmosen tietyöt, jotka saattavat ruuhkauttaa ja hidastaa liikennettä. Vanhaa tietä (siis 130) pitkin matka sujui jouhevasti ja pääsin kunnialla Vantaankoskelle.
Siellä ensimmäinen kirosana pääsi siinä kohtaa kun totesin, että se parkkipaikka, jonka ainoastaan tiedän oli täynnä. Päätin lähteä katselemaan vähän radan toiselle puolelle, missä näkyi jokin isohko rakennus ja parkkialuetta, että jos siellä olisi tarjolla jonkinlaista kolosta, johon voisi edes jossain määrin hyvällä omalla tunnolla autonsa päiväksi jättää. Olen harvoin ollut niin iloinen yhdestä liikennemerkistä kuin perjantaiaamuna siitä, että radan toisellakin puolella oli liityntäparkkialuetta runsain mitoin.
Toinen kirosana pääsi siinä kohtaa kun raidenäyttö kertoi että 8.11 lähtevä M-juna on peruttu. Sitten raidenäyttöön tuli tieto, että 7.51 lähtevä juna lähteekin vasta 8.21. Sen sentään lähti jotakuinkin ennen puolta yhdeksää ja eihän minua joku vartin myöhästyminen hirveästi haitannut, koska olin asemalla vasta vähän yli 8. Junassa konduktööri kuulutti kuitenkin, että kulunvalvontaongelmien takia juna on n. 40 minuuttia myöhässä. Lisäksi se myöhästeli matkallakin vielä niin pahoin, että olin Helsingissä vasta vähän yhdeksän jälkeen. Minulla piti olla palaveri töissä puoli kymmenen aamulla ja lähetin jo pomolle tekstiviestiä, etten voi olla yhtään varma että ehdinkö siihen mennessä töihin. Onneksi kyse ei ollut sen vakavammasta kuin tiimipalaverista ja ehdin niukin naukin siihen.

Työpäivä meni hyvin, matka Tampereelle meni hyvin (iltapäivällä Vantaankosken junatkin kulkivat jo aikatauluissaan), mutta eipä ollut Tampereen päässä kiva huomata, että joku on katsonut asiakseen parkkeerata autonsa minun paikalle. Muutaman ärräpään ja verenhimoisen suunnitelman jälkeen ryhdyin selvittämään auton omistajaa ja hänen yhteystietojaan. Omistajaksi paljastui samassa rapussa asuva naapuri, joten kävin kohteliaasti koputtamassa ovelle, että iltaa, onkos teillä tällainen auto, no kiva, voisitteko siirtää sen pois minun parkkipaikaltani. Se onnistui ja sain auton omalle paikalleen.
Tosin naapurin auton ja sen kirotun lumikasan takia paikka oli kovin ahdas ja saatuani auton siihen, totesin etten mahdu itse ovesta ulos. Ei kun peruuttamaan ja onnistuin jumittamaan auton lumipenkkaan. Auton varusteisiin kuuluu näppylähanskat ja varreton lumilapio ja sainkin Fusionin kaivettua hangesta ylös. Sitten vain peruutus, lapiolla vähän lumia pois ja uusi yritys. Sillä kertaa sainkin auton kelvollisesti paikalleen. Luoja yksin tietää, miten saan sen huomenna siitä pois.
Tästä blogista pitäisi kai kohta tehdä työmatkablogi...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Lumi... Hmm, mitäs se taas olikaan... XD :P

-Rättis