maanantaina, helmikuuta 21, 2011

Pettymys Piemontessa

Nyt helmikuussa muutamissa Tampereen ravintoloissa on ollut menossa kulinaariviikot, jolloin kaikki osallistuvat ravintolat tarjoavat erikoismenun hintaan 37€. Viime lauantaiksi päätimme DI:n kanssa varata pöydän Piemontesta. Ruokalista kuului seuraavasti: alkuruuaksi hummeriraviolia ja hummerikastiketta, pääruuaksi hevosen filettä tryffelikastikkeen, haudutetun punakaalin ja talleggioperunoiden kera ja jälkiruuaksi affogato kanelijäätelöllä ja pähkinäliköörillä. Suurin odotuksin siis liikkeellä!

Alkuruuaksi tarjoiltu hummeriravioli oli mielettömän hyvää, olisi tehnyt mieli nuolla lautanen, mutta kun ei kehdannut. Sitten kuitenkin alkoivat pettymykset, hevosen file oli jonkin verran sitkeätä, mikä on minusta aika outoa, koska niinä kertoina kun olen hevosta syönyt, se on ollut niin mureata ettei aina edes naudan sisäfile välttämättä pysty samaan. Ja ne talleggioperunat olivat kuin minkä tahansa huoltoasemaketjun kermaperunoita. Ilmeisesti menussa oli kirjoitusvirhe ja talleggio onkin taleggio eli italialainen juusto, mutta oli miten oli, en saanut minkäänlaista juustonmakua tai mitään muutakaan irti niistä perunoista. Kastike ja lisänä tarjoiltu juuressose olivat kyllä herkullisia, mutta kokonaisuutena annos ei ollut sitä mitä Piemontelta olen tottunut odottamaan.
Koska en osaa italiaa, ei minulla ollut mitään hajua siitä mitä jälkiruokaosuuden affogato tarkoittaa. Sehän tarkoittaa jälkiruokana sitä, että jäätelön päälle kaadetaan kuumaa espressoa. Ja minähän en juo kahvia enkä voi sietää espressoa, joten se siitä sitten... DI sai minun kupistani espressokastikkeet itselleen, niin saatoin syödä edes vähän sitä kanelijäätelöä, joka oli kyllä ihan ok. DI:n (joka kahvia mielellään juo) mielestä sekään annos ei kovin kummallinen ollut.

Lisäksi pyysin aperitiiviksi jotain alkoholitonta drinkkiä, joka yleensä on onnistunut Piemontessa, mutta tällä kerralla sain vastaukseksi, ettei ole muuta kuin limppareita tai appelsiinimehua, niin että sekin jäi sitten saamatta. No, kai noistakin olisi jotain ehkä saanut sekoiteltua, luulisi että olisi joitain hedelmiä tai grenadiinia löytynyt koristeeksi, mutta en minä tiedä mitä ne vaativat.

Tällä kertaa ei jäänyt Piemonten illallisesta kovin hyvä fiilis, mikä sinänsä harmittaa koska nykyisin siellä, kuten missä tahansa Tampereen ravintolassa tulee käytyä niin kovin harvoin. Lisäksi Piemonte on kuulunut (ja kuuluu kyllä edelleen, uskon ja toivon että tämä oli vain se säännön vahvistava poikkeus) niihin paikkoihin, että jos sinne meneminen tulee puheeksi, hypin tasajalkaa ja hihkun "Joo-joo-joo!".

Pitäisiköhän ehdottaa DI:lle vaikka Heinätorin vastaavaa menua ensi viikonloppuna?

lauantaina, helmikuuta 19, 2011

Fusionin seikkailut suuressa maailmassa

Taas on kertynyt kirjoitettavaa niin, ettei tahdo perässä pysyä. Tutut ovat mm. Facebookissa nähneet kommentteja esimerkiksi VR:n toiminnasta, niistä voisi kirjoittaa viime viikon osalta ihan oman bloggauksensa, mutta lyhyesti sanoen kaiken voisi tiivistää sanoihin: juna oli myöhässä, täynnä tai peruttu ja odotellessa tuli aivan pirun kylmä.

Fusionin seikkailut sen sijaan ovat vähän moninaisempia. Ensimmäinen vaihe alkoi jo ennen sitä Apassionata-viikonloppua, perjantaina kirkolta kotiin ajaessani kuului pelkääjänpuolen etupyörän kohdilta rahinaa joskus. Koska rahina loppui, päättelin sen olleen vaikka joku sopivassa paikassa oleva jääkokkare, joka sitten putosi matkasta. Satunnainen rahina kuului myös lauantaina, kun DI:tä hain Jokelasta, mutta siitäkään ei oikein saatu kiinni että mikä se on ja milloin se kuuluu. Maanantaiaamuna ajelin kohti Vantaankoskea ja loppumatkasta alkoi sitten rahista ihan kunnolla aina kun kaasutan tai käännän rattia.
Koska ikinä ei voi tietää, pelkäsin tietysti pahinta eli sitä että vähintään etupyörän ripustukset ovat pettämässä ihan just tai ainakin pyörän pultit ovat irtoamaisillaan. Rautatieaseman parkkiin pääsin kyllä kunnialla ja koska seuraavan junan tuloon oli vielä aikaa, päätin vilkaista konepellin alle, jos siellä näkyisi jotain, josta ymmärtäisin mitään. Koska en yleisesti ymmärrä mitään mistään, suhtauduin vähän skeptisesti siihen, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Lämppärin kaapelia ei ole Fusionissa kytketty mihinkään etupuskuriin, vaan joka kerta kun haluan auton piuhaan kiinni tai irti, joudun menemään konepellin alle. Kaapeli on lenkillä jonkin säiliön päällä. Koska en ole pitkään aikaan tarvinnut lämmityskaapelia (Nukarilla on talli ja rautatieasemilla ei sellaisia ylellisyyksiä ole tarjolla), ei ollut sen paremmin ollut tarvetta vilkaista konepellin alle. Ja niinpä se kerällä ollut piuhanpää töpseleineen oli lähtenyt uiskentelemaan auton rakenteiden välissä alaspäin ja se oli vaeltanut niin alas, että kun vilkaisin etupuskurin alle, se pää näkyi siellä jossain rakenteissa kiinni. Sain tökättyä sitä alakautta hieman ylöspäin, mutta sen verran se oli jumissa jossain, etten saanut sitä irti sieltä nykimällä.
Työmatkalta soittelin veljelle sitten, että osaisiko hän neuvoa, mitä voisi tehdä kun auton purkaminen naisvoimin siihen parkkipaikalle ei oikein kuulosta houkuttelevalta. No eipä hän asiaa näkemättä osannut neuvoa antaa, mutta ajoin työpäivän jälkeen veljen luo autoa näyttämään. Rahinat olivat kuitenkin loppuneet siihen kun olin saanut tönäistyä sitä vähän ylöspäin ja matkalla ei rapissut enää yhtään. Veljen kanssa saatiin se irti sieltä ja matka jatkui taas iloisesti.

Menikin seuraavaan päivään kun aamupäivällä soi töissä puhelin ja vastatessani linjan päässä on tuntematon naishenkilö, joka lehdenmyynnin sijasta kertookin törmäneensä aamulla Jokelan rautatieaseman parkissa Fusionin etukulmaan. Olin saada slaagin, mutta rauhotuin kun selvisi, että kyse oli vain ihan pikkuisesta osumasta etupuskuriin, jonka takia oli puskurin alaosasta tipahtanut sumuvalon paneeli irti. Sumuvalo itse oli rikki myös.
Tämä törmännyt osapuoli oli joutunut näkemään hieman vaivaa selvitellessään auton omistajan yhteystietoja, koska Fusionhan on edelleen isän kuolinpesän nimissä. Jälleen kerran kiitos harvinaisesta sukunimestä ja siitä, että edes siskon puhelinnumero ei ole salainen, koska tämä törmääjä oli soittanut ensin siskolle ja sitä kautta saanut sitten minun numeroni. Ja erinomaisen suoraselkäistä toimintaa ottaa yhteyttä, kun tällaisia vahingoja sattuu, joku idiootti olisi jättänyt asian sikseen ja lähtenyt paikalta vähin äänin.
Minä kiikutin autoa sitten Hyvinkään Vaunulaa katsottavaksi, vastapuolen vakuutuksestahan kaikki kulut meni. Sen verran oli saanut puskurikin osumaa, että koko puskuri meni vaihtoon eli reilun tonnin nakki taas, mutta tällä kertaa ei omasta pussista. Viime torstain Fusion oli sitten Vaunulassa korjattavana. Vein sen sinne aamulla jo aikaisin, kun sinne voi auton jättää jo ennen avaamista ja pudottaa avaimen postiluukusta sisään. Iltapäivällä sitten hain sen korjattuna pois ja taas on naama nättinä!

Ajelin eilen tänne Tampereelle pitkästä aikaa ja perille päästyäni voin vain todeta, että tällä kertaa parkkipaikalla ei ole autoa ja että joko oma soittamiseni huoltoyhtiöön tai huoltoyhtiön toiminnasta isännöitsijälle valittaminen oli tepsinyt ja parkkipaikkani oli aurattu niin että siihen olisi parkkeerannut vaikka lentotukialuksen. Ei muuta kuin auto piuhan päähän ja laskeskella ajastimeen tunteja, että milloinkas minä tätä nyt tarvitse lauantaiaamuna.
Yö oli kylmä, ilmatieteenlaitoksen mukaan aamulla oli Härmälässä -28 astetta pakkasta. Marssin aamulla parkkipaikalle, otin lämppärin piuhan irti ja istahdin autoon. Kun moottorin vastaus virta-avaimeen on au-au-au, ei sitä selkeästikään kiinnosta lähteä käyntiin ainakaan suosiolla. Katsoin lämmitystolpan ajastinta ja totesin että ajastin ei ole liikahtanut senttiäkään siitä, mihin sen illalla säädin. No kiva. Totesin, että nyt just ei ole mitään niin kiireistä että autoa olisi pakko käynnistää, päätin ostaa ison satsin hamsterinpurua myöhemmin ja lähdin bussipysäkkiä kohti päästäkseni keskustaan shoppailemaan.
Soittelin matkalta huoltoyhtiöönkin, joka lupasi ilmoittaa eteenpäin huoltomiehelle, mutta koska lämmitystolppien rustaamiseen tarvitaan sähkömiestä, ei mitään apua luvattu ennen ensi viikkoa. Sen verran kehoitti kokeilemaan, että jos siirtää ajastimen siihen lämmityskohtaan, että tuleeko silloin virtaa. Tein kuten neuvottiin ja paria tuntia ennen uutta lähtöyritystä kävin kääntämässä kytkimen lämmitysasentoon.
Kun pari tuntia oli kulunut, marssin jännittyneenä taas parkkipaikalle. Alku näytti hyvältä, lämppärin kaapelikin esimerkiksi oli paljon notkeamman oloinen kuin mitä aamusella. Ja Fusion lähti käyntiin kuin palmun alta. Harvoin sitä kai on auton käynnistymisestä niin iloinen kuin minä tänään.

perjantaina, helmikuuta 11, 2011

Iso N, WP7 ja mitä mieltä mitä olen kaikesta

Tänään oli Suomen (ja vähän muunkin maailman) mobiiliväellä jännä hetki: Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop piti tiedotustilaisuuden Nokian uudesta strategiasta. Huhuja sinkoili varmuuden vuoksi jo viikkoja etukäteen esimerkiksi siitä, ketkä lähtevät johtokunnasta ja ketkä jäävät,mihin pääkonttori siirretään, vaihtaako Nokia puhelimiensa käyttöjärjestelmää ja jos vaihtaa, mihin vaihtaa ja ylipäänsä kaikkea mahdollista. Julkisuuteen vuoti myös väitetty Elopin blogiteksti palavasta platformista, jonka katsottiin olevan joko pelottavaa tai lupaavaa tekstiä riippuen siitä katsoiko sitä työntekijän vai osakkeenomistajan näkökulmasta.

Tänään sitten pätkähti ilmoille odotettu totuus: Nokian älypuhelimiin tulee jatkossa Windows Phone 7, Symbian jätetään toistaiseksi vielä jossain määrin pyörimään ja Meego myös, mutta jälkimmäisestä tehdään entistä enemmän open source - käyttöjärjestelmä. Johtokunnasta lähti lopulta vain Meego-pomo, organisaatiomuutoksia on tulossa sekä rajuja irtisanomisia. Qt:n kohtalosta ei kukaan taida tietää mitään varmaa.

Minua harmittaa kuten ainakin pientä nörttiä, jolta on just viety uusi lelu melkein kädestä. Meego, huolimatta siitä että se on jo reilusti myöhässä, olisi lupaava ja kiinnostava alusta mobiililaitteille. Nyt on tiedossa ainoastaan se, että Nokia aikoo tämän vuoden puolella shipata jonkin Meego-laitteen, mutta se saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä viimeiseksi. Vähän on sellainen tuntu, että Meego jätetään "katsotaan miten sen käy"-alustaksi ja se joko hukkuu, pysyy suunnilleen pinnalla räpiköiden ainakin vähän aikaa tai ehkä lähtee lentoon. Viimeisessä vaihtoehdossa on se vaara, että se ammutaan alas. Jos näyttää siltä, että Meego-koodarit alkavat vaikka ihan kettuunnuksissaan tehdä liian hyvännäköistä softaa ja puhelinta samalla kun WP7-puhelimet ovat firman pääfokus, voi käydäkin niin että se Meego torpataan kokonaan.

Muutenkin olen hieman pettynyt. Android on uutta ja hienoa (ihan oikeasti, DI:llä on Android-puhelin, joka on kiva vehje siitä huolimatta että vihaan sen kosketusnäyttöä) ja iPhonekin on olevinaan hip and cool, Meegostakin ollaan jo vaikka mitä lupaavaa kuultu, mutta että Windows Phone? Öööh... Onko kukaan oikeasti nähnyt sellaista? Ja ketä kiinnostaa? Windowsin kanssa saa taistella jonyt ihan tarpeeksi tietokoneidensa kanssa, pitääkö sitä samaa sotaa jatkaa puhelimissakin?

Rajuja irtisanomisia on lupailtu myös, niiden povataan koskevan eniten Oulua, Tamperetta ja pääkaupunkiseutua ja erityisesti Symbian-porukkaa. Eikä se rajoitu pelkästään Nokiaan, Suomessa on lukemattomia isoja ja pienempiä firmoja, jotka tekevät Nokialle alihankintaa ja näistä kiristetään taatusti myös. Nokia ei siis ole ainoa joka irtisanoo. On suorastaan pelottavaa, miten paljon Suomen it-alasta on oikeasti Nokia-riippuvaista. Sitten kun käy näin kuten nyt tulee käymään eli Nokia pienentää rajusti, ollaan korvia myöten keltaisessa nesteessä. Hallitus vannoo kovasti että jotain on tehtävä, mutta jääkö lupaukset pelkiksi vaalimainoksiksi, jää nähtäväksi. Pahaa pelkään ja toisaalta sopiihan nykyisen hallituksen lupailla ihan mitä vain kun vaihto on kuitenkin edessä varsin pian.

Ei naurata, ei.

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Ohjelmassa tänään

Tämän päivän ohjelmaan kuuluu Apassionata klo 17.00 alkaen. Pysyn hädin tuskin nahoissani, koska olen siis ollut katsomassa vain kerran, vuonna 2008. Vuonna 2009 piti mennä myös, mutta tuolloin ilkeä flunssavirus esti sen suunnilleen viime hetkellä ja viime vuonna se jostain syystä ei kiinnittänyt edes huomiota. Mutta tänään siis Helsinkiin!

tiistaina, helmikuuta 01, 2011

Sairaslomalta

Iski eilen töissä pahimmoinen mahatauti, mutta onneksi se tuntuu olevan kesympi kaveri kuin se parin vuoden takainen painajainen. Eilisilta meni jo ihan rauhallisesti ja tänään on olo ollut jo huikeasti parempi. Ajatelkaa, jopa vesi on pysynyt sisällä! Eilen nimittäin kävin lääkärissä ja sain Imodiumia, mutta veden kera otetut tabletit tulivat ylös alle minuutin kuluttua ottamisesta. Söin tuossa jo ensimmäisen purkin marja-jogurtti-pilttiä, jota lääkäri suositti toipumisruuaksi.
Että eiköhän tästä huomenna töihin vielä.

Viime perjantaina iski silmille joukkoliikenteen todellisuus. Olin puoli kasin aikaan Vantaankoskella odottamassa junaa, jota sitten ei tullut ajallaan. Raidenäytössä junan arvioitu lähtöaika siirtyi jatkuvasti yhä kauemmas ja kauemmas ja sitten olisi pitänyt jo seuraavankin junan lähteä eikä yhtäkään raidekulkuneuvoa näy. Jossain vaiheessa tuli kuulutus, jossa kerrottiin paikallisjunan hajonneen pohjois-Haagan asemalle ja tästä johtuvat raidemuutokset ja myöhästelyt. No eipä se sinänsä lohduta, kun ei ole mitään tietoa siitä, tuleeko seuraava juna 5 minuutin päästä vai iltapäivällä. VR:n nettisivut eivät suostuneet mainitsemaan asiasta sanan puolikastakaan.
Siinä sitten ärsyyntyneenä mietin, että kun suunnitelma A pettää, minulla ei ole olemassa suunnitelmaa B. Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, miten pääsisin Vantaankoskelta Helsinkiin siinä tilanteessa, että juna ei kulje. Henkilöauto ei ole vaihtoehto, en lähde Helsingin ruuhkiin arpomaan, että mistä saan parkkipaikan, puhumattakaan että osaisin edes ajaa työpaikalleni. Metroa ei kulje ja busseista en tiedä mitään. Lähipysäkkien bussit menivät nähtävästi enimmäkseen Myyrmäkeen tai Martinlaaksoon. Näistä paikoista olisi voinut tietysti olla jatkoyhteyksiä Helsingin suuntaan, mutta kun ei voi tietää. HSL:n mobiili-reittipalvelu oli yhtä tyhjän kanssa, siitä ei ollut pienintäkään apua. Eikä kyllä tuosta pc-palvelustakaan, koska se tarjoaa vain sitä M-junaa, jonka kulkemiseen ei siis voi luottaa.

Lauantaina oli ohjelmassa sitten sen mainitun kirkkoherran vierailu ja se sujui kaikkinensa hyvin. Iltasella oli hirvipeijaiset Pirtillä ja pääsimme DI:n kanssa vähän verestämään pahasti ruosteessa olevia tanssitaitoja. Olisi pitänyt olla kyllä paremmat kengät jalassa kuin mitä minun talvikenkäni, mutta meni se niinkin.