lauantaina, helmikuuta 19, 2011

Fusionin seikkailut suuressa maailmassa

Taas on kertynyt kirjoitettavaa niin, ettei tahdo perässä pysyä. Tutut ovat mm. Facebookissa nähneet kommentteja esimerkiksi VR:n toiminnasta, niistä voisi kirjoittaa viime viikon osalta ihan oman bloggauksensa, mutta lyhyesti sanoen kaiken voisi tiivistää sanoihin: juna oli myöhässä, täynnä tai peruttu ja odotellessa tuli aivan pirun kylmä.

Fusionin seikkailut sen sijaan ovat vähän moninaisempia. Ensimmäinen vaihe alkoi jo ennen sitä Apassionata-viikonloppua, perjantaina kirkolta kotiin ajaessani kuului pelkääjänpuolen etupyörän kohdilta rahinaa joskus. Koska rahina loppui, päättelin sen olleen vaikka joku sopivassa paikassa oleva jääkokkare, joka sitten putosi matkasta. Satunnainen rahina kuului myös lauantaina, kun DI:tä hain Jokelasta, mutta siitäkään ei oikein saatu kiinni että mikä se on ja milloin se kuuluu. Maanantaiaamuna ajelin kohti Vantaankoskea ja loppumatkasta alkoi sitten rahista ihan kunnolla aina kun kaasutan tai käännän rattia.
Koska ikinä ei voi tietää, pelkäsin tietysti pahinta eli sitä että vähintään etupyörän ripustukset ovat pettämässä ihan just tai ainakin pyörän pultit ovat irtoamaisillaan. Rautatieaseman parkkiin pääsin kyllä kunnialla ja koska seuraavan junan tuloon oli vielä aikaa, päätin vilkaista konepellin alle, jos siellä näkyisi jotain, josta ymmärtäisin mitään. Koska en yleisesti ymmärrä mitään mistään, suhtauduin vähän skeptisesti siihen, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Lämppärin kaapelia ei ole Fusionissa kytketty mihinkään etupuskuriin, vaan joka kerta kun haluan auton piuhaan kiinni tai irti, joudun menemään konepellin alle. Kaapeli on lenkillä jonkin säiliön päällä. Koska en ole pitkään aikaan tarvinnut lämmityskaapelia (Nukarilla on talli ja rautatieasemilla ei sellaisia ylellisyyksiä ole tarjolla), ei ollut sen paremmin ollut tarvetta vilkaista konepellin alle. Ja niinpä se kerällä ollut piuhanpää töpseleineen oli lähtenyt uiskentelemaan auton rakenteiden välissä alaspäin ja se oli vaeltanut niin alas, että kun vilkaisin etupuskurin alle, se pää näkyi siellä jossain rakenteissa kiinni. Sain tökättyä sitä alakautta hieman ylöspäin, mutta sen verran se oli jumissa jossain, etten saanut sitä irti sieltä nykimällä.
Työmatkalta soittelin veljelle sitten, että osaisiko hän neuvoa, mitä voisi tehdä kun auton purkaminen naisvoimin siihen parkkipaikalle ei oikein kuulosta houkuttelevalta. No eipä hän asiaa näkemättä osannut neuvoa antaa, mutta ajoin työpäivän jälkeen veljen luo autoa näyttämään. Rahinat olivat kuitenkin loppuneet siihen kun olin saanut tönäistyä sitä vähän ylöspäin ja matkalla ei rapissut enää yhtään. Veljen kanssa saatiin se irti sieltä ja matka jatkui taas iloisesti.

Menikin seuraavaan päivään kun aamupäivällä soi töissä puhelin ja vastatessani linjan päässä on tuntematon naishenkilö, joka lehdenmyynnin sijasta kertookin törmäneensä aamulla Jokelan rautatieaseman parkissa Fusionin etukulmaan. Olin saada slaagin, mutta rauhotuin kun selvisi, että kyse oli vain ihan pikkuisesta osumasta etupuskuriin, jonka takia oli puskurin alaosasta tipahtanut sumuvalon paneeli irti. Sumuvalo itse oli rikki myös.
Tämä törmännyt osapuoli oli joutunut näkemään hieman vaivaa selvitellessään auton omistajan yhteystietoja, koska Fusionhan on edelleen isän kuolinpesän nimissä. Jälleen kerran kiitos harvinaisesta sukunimestä ja siitä, että edes siskon puhelinnumero ei ole salainen, koska tämä törmääjä oli soittanut ensin siskolle ja sitä kautta saanut sitten minun numeroni. Ja erinomaisen suoraselkäistä toimintaa ottaa yhteyttä, kun tällaisia vahingoja sattuu, joku idiootti olisi jättänyt asian sikseen ja lähtenyt paikalta vähin äänin.
Minä kiikutin autoa sitten Hyvinkään Vaunulaa katsottavaksi, vastapuolen vakuutuksestahan kaikki kulut meni. Sen verran oli saanut puskurikin osumaa, että koko puskuri meni vaihtoon eli reilun tonnin nakki taas, mutta tällä kertaa ei omasta pussista. Viime torstain Fusion oli sitten Vaunulassa korjattavana. Vein sen sinne aamulla jo aikaisin, kun sinne voi auton jättää jo ennen avaamista ja pudottaa avaimen postiluukusta sisään. Iltapäivällä sitten hain sen korjattuna pois ja taas on naama nättinä!

Ajelin eilen tänne Tampereelle pitkästä aikaa ja perille päästyäni voin vain todeta, että tällä kertaa parkkipaikalla ei ole autoa ja että joko oma soittamiseni huoltoyhtiöön tai huoltoyhtiön toiminnasta isännöitsijälle valittaminen oli tepsinyt ja parkkipaikkani oli aurattu niin että siihen olisi parkkeerannut vaikka lentotukialuksen. Ei muuta kuin auto piuhan päähän ja laskeskella ajastimeen tunteja, että milloinkas minä tätä nyt tarvitse lauantaiaamuna.
Yö oli kylmä, ilmatieteenlaitoksen mukaan aamulla oli Härmälässä -28 astetta pakkasta. Marssin aamulla parkkipaikalle, otin lämppärin piuhan irti ja istahdin autoon. Kun moottorin vastaus virta-avaimeen on au-au-au, ei sitä selkeästikään kiinnosta lähteä käyntiin ainakaan suosiolla. Katsoin lämmitystolpan ajastinta ja totesin että ajastin ei ole liikahtanut senttiäkään siitä, mihin sen illalla säädin. No kiva. Totesin, että nyt just ei ole mitään niin kiireistä että autoa olisi pakko käynnistää, päätin ostaa ison satsin hamsterinpurua myöhemmin ja lähdin bussipysäkkiä kohti päästäkseni keskustaan shoppailemaan.
Soittelin matkalta huoltoyhtiöönkin, joka lupasi ilmoittaa eteenpäin huoltomiehelle, mutta koska lämmitystolppien rustaamiseen tarvitaan sähkömiestä, ei mitään apua luvattu ennen ensi viikkoa. Sen verran kehoitti kokeilemaan, että jos siirtää ajastimen siihen lämmityskohtaan, että tuleeko silloin virtaa. Tein kuten neuvottiin ja paria tuntia ennen uutta lähtöyritystä kävin kääntämässä kytkimen lämmitysasentoon.
Kun pari tuntia oli kulunut, marssin jännittyneenä taas parkkipaikalle. Alku näytti hyvältä, lämppärin kaapelikin esimerkiksi oli paljon notkeamman oloinen kuin mitä aamusella. Ja Fusion lähti käyntiin kuin palmun alta. Harvoin sitä kai on auton käynnistymisestä niin iloinen kuin minä tänään.

Ei kommentteja: