perjantaina, maaliskuuta 04, 2011

Ravintolakokemuksia Helsingistä

Vaikka nyt täällä etelä-Suomessa vaikutankin, ei Helsingin ravintoloissa ole tullut käytyä vielä kovinkaan moniaita kertoja. Joissain kuitenkin.

1. Kipinä
Tapas-baari Kipinä valittiin paikaksi "viimeiselle ehtoolliselle", kun projektipäällikkömme jäi äitiyslomalle joitain aikoja sitten. Hän itse oli toivonut nimenomaan tapas-ravintolaa ja joku tiimistämme ehdotti Kipinää. Ruokalista ja sijainti helposti lähellä rautatieasemaa riittivät vakuuttamaan ainakin minut siitä että se olisi hyvä paikka.
Pöytävaraus on suositeltava, koska paikka on pienenlainen ja ilmeisesti varsin suosittu. Niin meilläkin oli.
Ruokaa tilatessamme mietimme hieman, miten monta annosta kannattaisi ottaa kun nälkä kuitenkin oli jo vähän työpäivän päätteeksi. Päädyimme aloittamaan kolmella annoksella per lärvi, saisihan lisää tilattua jos niiden jälkeen vielä nälkä jäisi. Kolme tapas-annosta oli kuitenkin ihan sopiva ja jälkiruuan kanssa joutui vähän miettimään, että jaksaako sitä enää.

En ole mikään tapas-ekspertti, joten en osaa arvioida, miten hyviä tapaksia ne olivat, mutta itselleni maistui silti. En muista tarkalleen mitä tilasin, chorizo-makkaraa ainakin oli ja jotain äyriäisiä, olisivatkohan olleet scampeja. Joka tapauksessa paikasta jäi sen verran mukava jälkimaku siitä huolimatta, että jouduimme jonkinlaisen tovin odottelemaan tilauksiamme. No, eipä paikka ollut missään määrin tyhjä tuonakaan iltana, joten ehkä se on ihan ymmärrettävää.

2. Country Club (?)
Country Clubissa kävimme DI:n kanssa jonain iltapäivänä, kun DI oli käymässä Helsingissä työkaverinsa kanssa. Luulen, että se ravintola oli Country Club nimeltään, siitä on jo hetken verran aikaa ja muistan ainoastaan ravintolan sijainnin lähellä Akateemista. En löydä kyseiselle paikalle mitenkään nettisivuja (voiko nykyään muka oikeasti olla sellaisia ravintoloita?!)
No joka tapauksessa paikka oli kohtuullinen. Muistutti jossain määrin tamperelaisista paikoista New Yorkia tai Coyotea tai pikkuisen parempaa Manhattan Steak Housea. Itse söin siellä kelvolliseen Caesar-salaatin, muille taisi tulla lehtipihviannokset.

3. Stone's
Gastropub Stone's sijaitsee myös ihan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä ja poikkesimme siellä DI:n kanssa eilen. Se tarjoaa jotakuinkin pubiruuan tyyppistä ruokaa, löytyi perinteinen fish&chips, hampurilaisia, joitain pihviannoksia ja muuta sellaista. Itse söin fish/chipsin, joka oli mainio annos, päihitti ehkä jopa Sohon vastaavan. DI tilasi jonkin hampurilaisista eikä hänkään ruokaansa moittinut.
Ehdottomasti "käy täällä toistekin"-listalla.

Ei kommentteja: