perjantaina, huhtikuuta 29, 2011

Pimeällä ajamista

Kävin eilen paikallisessa autokoulussa suorittamassa pimeänajon osuuden. Koska tähän vuodenaikaan pimeää on ehkä joskus puolen yön jälkeen, tapahtui ajo simulaattorilla. En viitsinyt jännittää sitä kovasti etukäteen, onhan tässä tullut ajeltua erinnäisiäkin kilometrejä pimeällä ja pikkuisen turhan usein bonuksena on ollut pimeän lisäksi vesi- tai lumisade tai muuten vain kelju keli.

Tuli siinä opittua kyllä jotain uuttakin, kuten vaikkapa sen, että jos auton joutuu parkkeeraamaan pimeälle tielle, päälle parkit ja hätävilkut ja kolmio tienvarteen. Ja tietysti muistinvirkistystä siitä, missä kohtaa vaihdetaan pitkiä ja lyhyitä kohtaamis- tai ohitustilanteissa. Koska ajoin autokoulun valoisana aikana, ei tätä tullut siellä käytännössä treenattua lainkaan, joten oppi on tullut kantapään kautta liikenteessä.

Simulaattorilla ajaminen ei ollut maailman helpointa. Ensinnäkin ohjattavuus oli aivan kamala, ratti ei palautunut kääntämisen jälkeen itsekseen takaisin suoraan ja niinpä sitten kiemurtelin tiellä kuin viskipullon juonut kyykäärme. Tuli mieleen ihan autopelit, joissa on sama ominaisuus. Luulenkin, että olisin pärjännyt simulaattorin kanssa paremmin, jos olisin voinut ohjata sitä näppäimistöllä tai Xboxin ohjaimella, kun niihin olen tottunut pelatessa...
Toinen murheenaihe oli se tärkein eli kauko- ja lähivalojen vaihtaminen oli just päinvastoin kuin Fusionissa. Kun Fusionissa napataan vasenta viikseä itseen päin, se vaihtaa kaukovaloille ja kojelautaan päin lähivaloille. Simulaattorissa oli just päinvastoin eli pitkät sai päälle tökkäämällä viikseä kojelautaan päin. Lisäksi simulaattorissa ei ollut niin selkeä pitkien ja lyhyiden ero, niin tuli vaihdettua valoja ihan päin mäntyä. Sain kyllä ajon kerrasta läpi, mutta päällimmäiseksi jäi tunne, että kylläpä oli sähläämistä. Ja sitä helpotuksen tunnetta, kun testin jälkeen sai istahtaa taas Fusionin rattiin: vihdoin auto, joka käyttäytyy järkevästi!

Tässä talven ja kevään aikana on karttunut aika tavalla jo ajokokemusta ja onko se mikään ihmekään, kun pelkästään töiden takia ajaa 300 kilometriä viikossa? Siihen päälle tulee sitten kauppa-ajot ja viikonloppuiset Tampereen reissut, niin kyllä sitä on saanut auton rattia vääntää. Täytyy vain pitää tarkkaan mielessä, ettei heittäydy huolimattomaksi, kun tuntee jo osaavansa suunnilleen kaiken, koska sitten todennäköisesti rysähtää.
Ehkä se reilun vuoden takainen Fusionin kolhaiseminen saattoi lopulta olla ihan terveellinen kokemus. Sen nimittäin huomaa edelleen, että parkkeerauksen ja yleisesti peruuttelemisen kanssa olen aivan ekstra-varovainen. Kuulen edelleen korvissani sen rusauksen, mikä puskurista kuului kun se otti osumaa siihen tolppaan. Ei koskaan enää, jos se minusta on kiinni.

lauantaina, huhtikuuta 23, 2011

Nettideittailua

Joo, ei pelkoa, että olisin lempannut DI:n ja lähtenyt taas nettideittailun uljaaseen maailmaan. Päinvastoin, katselin tuossa joutessani, millaista tarjontaa nykypäivänä netissä on miesten saralla ja totesin, että DI:stä on pidettävä kaksin käsin kiinni, mielellään vielä hampaillakin. DI:llä oli hauskaa, kun se kuunteli minun mutinaa sohvalla.

"... kirjoitusvirheitä..."
"... kirjoitusvirheitä..."
"... omia lapsia..."
"... tää haluaa omia lapsia..."
"... tupakoi, joo..."
"... tarttis olla nätti ja naisellinen, voi juma..."
"... juo olutta, kiitos mutta mulla on jo tuommoinen..."
"... ei halua muuttaa Hesan ydinkeskustasta mihinkään, pysy siellä sitten ni et häiritte mua..."
"... väittää itseään kolmikutoseksi, mutta kuvassa näyttää mun faijalta sen jälkeen kun on maannut kolme vuotta haudassa..."
"... ja lisää kirjoitusvirheitä..."
"... urheilullista naista, just joo..."
"... vittu kasvissyöjä ja ekologiset elämänarvot..."
"... käy kolme kertaa viikossa salilla, ihan kiva kroppa varmaan, mutta eipä sitä taida kotona juuri näkyä..."
"... huumorintajuinen, kiva ja romanttinen, mitähän mä noista olisin? Huumorintajuinen ehkä, mutta sitä huumoriakaan ei turhan moni ymmärrä..."
"... ja taas joku yh-iskä..."

Että silleen. Jos minä ja DI eroaisimme ja alkaisimme taas metsästää seuraa netistä, päätyisimme todennäköisesti vastailemaan toistemme ilmoituksiin: "Lihava liikemies etsii fiksua naista" "Pulska nörttinainen etsii miestä, jolla on oma tietokone, joka kokkaa, pesee omat pyykkinsä, siivoaa eikä yritä pihistää autoa."
Parempi ehkä vain pysytellä yksissä.

maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

Sirpaleita

Sirpale 1
Kevät sitten tuli viime viikonlopun aikana tännekin ihan kunnolla. Lumet olivat kadonneet ja nurmikkoa näkyy jo enemmän kuin mitä on lumen alla. Naapureissa on aloitettu jo haravointi, meillä lunta on vielä sen verran, että lykkään haravointia myöhemmäksi.

Sirpale 2
Lumen sulaminen ei ole pelkästään iloinen asia, sillä se paljasti talven myyräkeot ja niitähän piisaa! Ovat tonkineet keittiön edustan ja aina aidalle asti eli asiaa tietämättömille suuren alueen just näkyvimmältä paikalta. Ja jälki on kuin kynnöspeltoa, muttei niin siistiä. Tuossa soittelin naapurille muista asioista ja tuli asia puheeksi. Myyriä ei saa enää myrkyttää, hän itse oli joskus kokeillut loukkua laihoin tai suorastaan olemattomin tuloksin, mutta myyränkarkotteita on myynnissä.
Kuuleman mukaan kalliit karkoitteet voi korvata ujuttamalla käytäviin kanankakkaa. Ajattelin, että teen oman karkoiteseokseni: kanankakkaa, valkosipulia, pikiöljyä, kahvinporoja (voi kun meillä ei kukaan juo kahvia), sitruunankuoria ja fundeerasin tässä, että mahtoikohan Tampereella olla jotain huonoksi mennyttä hajuvettä, jota voisi lotrata vaikka johonkin paperiin ja tunkea sitä käytäviin?
Myyrien juhlat loppuivat tähän, prkl.

Sirpale 3
Seuraava auto on mahdollisimman matala ja mielellään painavakin. Tässä parina päivänä on ollut kova tuuli, eilen ajoin Tampereelta Nukarille ja tänään työajot ja korkea Fusion vemputtaa jatkuvasti johonkin suuntaan tuulen takia. Ei kiva.

Sirpale 4
Autokoulun kakkosvaihekin on sitten varattu. Ei mennyt kuin myöhään, kortti loppuu 11.6. Kannattaa muuten vertailla ja kysellä hintoja, taisin säästää melkein satkun, kun en mennytkään paikalliseen.

Sirpale 5
Verottaja muisti taas ja saisi lähettää useamminkin sellaisia kirjeitä, joissa kerrotaan minulle maksettavan toista tonnia palautuksia. Sellaisista kirjeistä minä tykkään!

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Puutarhapuheita

Kevät on sitten virallisesti tullut Nukarillekin. Vielä perjantaina, kun töihin lähdin, oli ajotiellä sohjoa ja lunta. Sunnuntaina, kun tulin Tampereelta takaisin, oli sulaa ja pääosin jo kuivaakin. Lumi on vajunut siihen malliin, että kompostorille pääsee ilman lumilapiota ja omenapuiden leikkaustakin voisi jo ihan vakavasti suunnitella.

Maanantain ohjelmaan kuuluikin talvella täyteen tulleen ja umpeen jäätyneen kompostorin herättely. Ilmeisesti boksi ei ollut ihan niin jäässä ja kuollut kuin minä kuvittelin, koska tavara siellä oli vajunut hieman alaspäin siitä, mitä se vuodenvaihteessa oli. Lämpötilamittari kyllä näytti nollaa ja kippasinkin netin ohjeiden mukaan sinne limsapullollisen lämmintä vettä, kuiviketta ja vähän herätettä. Sen lisäksi möyhentelin sitä, koska se tosiaan ei tuntunut olevan jäässä. Katsotaan, mitä lämpötilalle on tapahtunut.

Mietiskelin tuossa viikonloppuna, että mahtaisikohan hamstereille käytetty puru (eli noin 4*4*1mm haapahake) kelvata kompostin kuivikkeeksi. Sahanpurua käytetään kuivikkeena myös, mutta sen sanotaan olevan vähän huonoa, koska se tiivistyy helposti. Mörtti olisi rakenteeltaan vähän toisenlaista ja siinä olisi se plussapuoli, että sitä ei tarvitsisi erikseen ostaa, kun hamsulle kuitenkin jo tuota omaa purua ostetaan. Se huono puoli siinä kyllä on, että hamsteri ja purut ovat Tampereella ja komposti Nurmijärvellä, mutta tuleehan tässä muutenkin sitä väliä kuljettua.

Omenapuiden leikkausta ollaan naapurin kanssa suunniteltu jo jonkin aikaa. Ensin esteenä olivat lumikinokset, nyt sitten näyttää vähän siltä, että loppuu viikonloput kesken. Ensi viikonloppuna on vaalit ja Tampereella MeeGo Summit, sitten onkin jo pääsiäinen, sitten vappu ja sitten liian myöhäistä, luulen. Ehkä jonain arki-iltana täytyy alkaa hommiin, kun valoisaa riittää kuitenkin pitkään.

Luumupuusta kävin muodon vuoksi muutaman oksan napsimassa jo pois. En voi väittää olevani mikään hedelmäpuiden leikkauksen asiantuntija, kirjoista olen jotain tietysti lukenut ja kuvia katsellut, mutta olkoon tuo luumupuu vähän sellainen kokeilukappale. Koska sitä kuitenkin leikataan varovaisemmin kuin omenapuita, en usko että muutaman oksan leikkaamisella mitään suoranaista vahinkoa tulee.

Samalla tuli sitten haettua pajunkissojakin pääsiäistä varten. Suureksi ilokseni meidän pihaan on kasvanut pieni pajupuska, jossa tänä vuonna kissoja jo oli. Pajunkissat säilyvät pitkän aikaa maljakossa, jos niille ei anna vettä lainkaan. Tällä vältetään myös kissojen kukinta ja sen aiheuttamat mahdolliset sotkut. Pääsiäinen kun on tänä vuonna niin myöhään, niin parhaassa tapauksessa pajut ehtivät jo hiirenkorvalle ennen pääsiäistä, niin piti hakea kissat jo nyt.

tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Home, sweet home!

Olipas eilen mukava käydä pitkästä, pitkästä aikaa Nurmijärven pääkirjastossa. Ihan kuin olisi tullut kotiin. Kuin itsestään jalat kulkivat kohti sitä tiettyä hyllyväliä, vaikken ihan tarkkaan enää edes muistanut, mitä sieltä löytyi.
Kävin kirjastossa äänestämässä, ennakkoon näet voi äänestää minkä tahansa vaalipiirin alueella ja kirjastollakin oli tietysti tarjolla myös Pirkanmaan ehdokaslistat. Samalla ajattelin, että voisin katsoa, toimiiko vanha kirjastokorttini vielä ja etsiskellä kenties jotain lukemistakin. No, vanha kirjastokortti oli niin vanha, että se oli suljettu kertakaikkiaan eikä enää edes minun tietojani löytynyt kirjaston tietokannasta. Sain toki uuden kortin, joka kelpaa Nurmijärven lisäksi Hyvinkäällä, Riihimäellä ja muistaakseni Hausjärvelläkin. Eikä kukaan kysynyt asuinkuntaani, osoitteekseni ilmoitin kotiosoitteeni tänne Nukarille.

Muistin taas monta hyvää syytä, miksi Tampereen kirjastoja pitää vihata. Ne ovat niin ahtaita! Sokkeloisia! Matalia! Sinne ahdistuu. Olen aina pitänyt Nurmijärven pääkirjaston korkeasta rakennuksesta, siellä on ihan oma tunnelmansa.

Ja lisäksi sieltä tutusta hyllyvälistä löytyi yksi tuttu kirja, jota olin jo yläaste- ja lukioaikoina kahlannut läpi moneen kertaan. Kyseistä teosta ei ole Tampereen kirjastoissa lainkaan saatavilla.

maanantaina, huhtikuuta 11, 2011

Killerileipä

Kenen sairas mielikuvitus on pystynyt keksimään kidutuskeinon nimeltä "rapeakuorinen leipä"?
En tiedä muista, mutta joka kerta kun syön (yritän syödä) vaikkapa jotain patonkia, jossa on kova kuori, yläetuhampaiden takaa kitalaki tulee kipeäksi. Pystyn melkein näkemään, miten kitalaki-parkani on ruhjeilla. Vartin patongista tulee vähintään puolen päivän tuska.

En muutenkaan ymmärrä tätä rapeuden käsitettä, koska rapea = murusteleva. Ostin siis taas matkalla olevasta lounas-ravintola-kahvilasta itselleni patongin syödäkseni sen aamupalaksi, mutta puolet siitä leivästä mureni tuohon työpöydälle, vaatteilleni ja lattialle. Ja kitalaki on siis kipeä. Tästä ilosta vielä maksoin melkein vitosen. Olisi pitänyt jo oppia, että niitä patonkeja ei syödä, ei ikinä.
Harmi kyllä, kyseinen kahvila tarjoaa kovakuoristen tappajapatonkien lisäksi vain yhtälailla kovakuorisia tappajasämpylöitä. Olisi edes kolmioleipiä. Kun seuraavan kerran käyn siellä, taidan pyytää mukaan vain smoothien tai jonkin tämmöisen. Niistä sentään voi olla kohtuullisen varma, etteivät ne nylje kitalakea.

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Moottoritie on kuuma

Perjantai-iltapäivänä lähdin taas huristelemaan Vantaankoskelta suoraan Tampereelle. Moottoritielle oli saatu jo kesänopeusrajoitukset. Jee, ajattelin ja olisin painanut tallan pohjaan ellen olisi rampista päätynyt rekan perään ja vasemmalla kaistalla oli jatkuva jono. Ja muistin taas, että pahimmillaan moottoritiellä ajaminen on hermoja raastavaa.

Kun on talvisin satasen nopeusrajoitus ja oletetaan että varsinkin näin keväällä ei keli ole mikään ihan hirveä, liikenne sujuu moottoritiellä kaikin puolin sutjakkaasti vaikka porukkaa olisi liikkeellä runsaamminkin. Kuten nyt vaikka perjantai-iltapäivänä. Rekat ajavat yhdeksääkymppiä, pikavuorobussit ja jotkut muut satasta ja kevyempi liikenne usein sitä sataakymmentä. Jos joku tällainen satasen ajelija, kuten vaikkapa bussi lähtee ohittamaan rekkaa, ei se ole katastrofi eikä aiheuta mitään ihmeempiä ryysiksiä. Kaikki on oikein hienosti.

Sitten tulee kesärajoitukset ja jengi ajaa sen 120 plus prosentit eli matkanopeus on hyvinkin 130km/h ja kaikille sekään ei riitä. Kuitenkin ne rekat ajavat edelleen sitä yhdeksääkymppiään ja bussit satasta. No, bussi haluavat edelleen ohitse siitä rekasta ja lähtevätkin vasemmalle kaistalle. Koska vasemman kaistan keskinopeus hipoo sitä sataakolmeakymppiä, aiheuttaa bussi vasemmalla kaistalla hidastusta, jarruvaloja ja ainakin minulle hiljaisia rukouksia siitä, että kukaan kokovartaloidiootti ei survo autoaan puolta metriä Fusionin takaluukkuun vaikka nyt körötän siinä vasemmalla kaistalla satasta jonon jatkona.
Ei siinä muuten tosiaan mitään, ymmärränhän minä toki että matkaa niiden bussienkin on tehtävä, mutta kun muuhun liikenteeseen ei aina ole niin luottamista. Peräänajo ei kuulu toivelistalleni, ei niin että itse turauttaisin kanssa-autoilijan ahteriin saati että Fusionin persiiseen joku tekisi lähempää tuttavuutta.

Joo, perjantaina varsinkin Hämeenlinnan eteläpuolella oli kovasti autoja liikkeellä ja edellämainitun kaltaisia tilanteita syntyi vähän turhan usein, jos minulta kysytään. Onneksi sain pitkän matkaa "vetoapua" yhdeltä Audi A3:lta, joka ajoi suunnilleen samaa tahtia kuin minäkin ja sen perässä oli helppo ennakoida liikennettä jo vähän kauempaakin. Harmi kyllä, tämä poistui jo Tiiriön rampista pois.

sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2011

Etäsuhde

Tässäon elelty nyt reilu 3 kuukautta etäsuhteessa DI:n kanssa. Näemmehän me yleensä viikonloppuisin, vaikka aina joskus on jotain menoja, että viikonloppu jää väliin. Tosin DI piipahtelee toisinaan viikollakin täällä Helsingin suunnassa ja yöpaikkaa tarvitessaan kääntyy meikäläisen puoleen välttääkseen törkeän aikaiset herätykset. Nytkin se istuu tuossa nojatuolissa ja nörttäilee, tulimme hetki sitten Tampereelta ja lähdemme huomisaamuna täältä Helsingin suuntaan. DI säästi kätevästi junalipun hinnan siinä kun tuli minun kanssa samalla kyydillä tänne jo tänään.

Jossain vaiheessa ennen työsuhteen alkua olin jo kovasti huolissani, että miten meidän suhteelle käy, kun yli puoli vuotta joudutaan olemaan erillään viikot. Mitä jos sitä vain huomaa, että hei, tullaanhan tässä toimeen yksikseenkin ja että se on aika ok? DI ei jakanut lainkaan minun huoltani tässä asiassa vaan uskoi alusta asti, ettei tämä ole katastrofi. Sai sitten minutkin uskomaan.

Ja oikeassahan DI on toistaiseksi ollut, tosin minäkin siinä mielessä, että kyllä, me tulemme toimeen yksiksemmekin, ilman toista. Vaan kivempi on olla toisen kanssa, niin että viikonloppuja odottaa ihan innolla. Emme me välttämättä viikonloppuisin tee mitään ihmeellistä keskenämme, kunhan vain olemme kotona tai ehkä käymme jossain. Viikolla tulee soiteltua ja viestiteltyä netin kautta.

Minulle tämä on ollut ehkä helpompaa siinä mielessä, että se olen minä, jonka kuviot ovat muuttuneet täysin. Uusi työ, uus-vanha koti, kokonaan uudet kuviot. DI sen sijaan on siellä vanhassa asunnossa, samoiss ympyröissä, mutta ilman minua. On kuulemma vaikuttanut vähän siihen, että ei tule iltaisin enää niin halukkaasti suoraan kotiin, kun tietää ettei siellä ole muita odottamassa kuin nukkuva hamsteri. Tulee vietettyä enemmän aikaa kaupungilla tai kavereiden kanssa.