tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Jotkut ei vaan opi!

Eilen huomasin, että yläleuassa taaimmaisten poskihampaiden tienoilla on ien vähän aran sorttinen. Ei mitään niin kovin ihmeellistä, ne joskus ottavat nokkiinsa jostain kovasta ruuasta tms. Ei siis paniikkia.
Paniikki alkoi sitten, kun huomasin, että samalla puolella, mutta hammasrivistön ulkopuolella on ien turvoksissa. No hei jee, hammasongelmia taas kaivattiinkin. Katselin sitä eilisen päivän eikä se turvotus mihinkään kadonnut. Ajattelin mennä tänään hammaslääkäriin, jos vain onnistuisin jostain pyydystämään sopivan lääkäriaseman.
Yötä vasten otin särkylääkkeen, kun se vähän jomottelikin. Nukuin yön kuitenkin hyvin ja aamulla olivat ikenet ihan tuskattomat. Ei hammaslääkärikeikkaa, jee! Kuitenkin liikkeelle lähdettyäni turvotus tuli taas maisemiin ja ensimmäinen asia työpaikalle päästyäni olikin googlettaa "hammaslääkäri Ruoholahti" ja alkaa soitella listaa läpi. Kahdesta ensimmäisestä tarjottiin ei-oota, kolmannesta sain ajan puolille päivin.

Selvitin lääkärille murheeni ja ei kun katsomaan, mikä ientä risoo.
Hah ja hah, lekuri kaiveli ientaskusta pienen kuorenpalasen, todennäköisesti popkornin kuorta. Erittäin todennäköinen tulehduksen aiheuttaja, olihan se muhistellut siellä lauantai-illasta alkaen. Joo, 19€ käynnistä, kiitos ja näkemiin. Tuli hinnakkaaksi ja tuskalliseksi se popkorni.

Kaikkein naurettavinta tässä on se, että tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Siitä taitaa olla vuosikymmen tai vähän vajaa, kun olin viikonloppua tai lomaa viettämässä Nukarilla ja eräänä aamuna herätessäni huomaan, että kitalaki on turvonnut. Isän saattelemana ja maksamana painelin paikkakunnan yksityiselle, joka tutki ja tutki -- ja löysi ientaskusta pähkinän kalvon palasen!

Note to self: älä syö pähkinää äläkä popkornia.
2nd note to self: muista hakata päätäsi seinään säännöllisin väliajoin.

Täydellinen kuski!

Eilen oli autokoulun kakkosvaiheen arvioivan ajon osio. Kävin suorittamassa sen Hyvinkäällä, sieltä sen oli saanut edullisemmin kuin paikallisesta (jossa kylläkin kävin ajamassa sen pimeänajon). Eilisen ohjelmaan kuului vuorovaikutuskoe ja sitten taloudellisen/turvallisen/ennakoivan ajon harjoittelu.
Vuorovaikutuskokeen mukaan olen pääasiassa sosiaalinen ja joustava sekä arka ja epävarma kuljettaja, vain vähän dominoiva enkä lainkaan aggressiivinen. Ajotuntien jälkeen opettaja kyllä piirsi sen aran ja epävarman kohdalle ison kysymysmerkin, ei minun ajamiseni nyt niin arkaa tai epävarmaa kuulemma ollut. Siinä kokeessa oli tiettyjä epätarkkuustekijöitä, koska monessa kohdassa olisi ollut useampi kuin yksi minulle sopiva vastausvaihtoehto.

Ajo-osiossa ajettiin autokoulun autolla tietty lenkki, ensin noin kylmiltään, sen jälkeen opettaja kertoi, mikä oli hyvää ja mikä vaatisi parantamista ja sitten lähdettiin uusien oppien kanssa kiertämään sama lenkki uudelleen.
Olin tietysti pökertyä heti ensimmäisenä sen autokoulun auton takia, kun enhän minä hyvänen aika ole ajanut kahteen vuoteen muuta kuin Fusionia! Sitten joudun kolmossarjalaisen Bemarin rattiin. Se on matala, sieltä ei näe, tuntuu kuin persus viistäisi maata. Vilkku oli ihan outo, jarru oli tosi nopea ottamaan kiinni, tehoja taisi olla myös Fusionia enemmän, pakki oli väärässä paikassa, nokkaa on vaikka muille jakaa ja niin on perääkin ja mitä kaikkea. Mutta hei, se ei sammunut kertaakaan tahattomasti! Ja muutenkin selviydyin jopa ekasta kierroksesta aivan kunnialla, vaikka se Bemari olikin Fusionia selkeästi äksympi.

Parasta ajamisessani on kuulemma turvallisuus. Turvaväliä löytyy, ennakointi onnistuu, muiden liikkujien huomioonottaminen ja niin edelleen. Se ei sinänsä ole yllätys eikä uutinen minulle itselleni.
Taloudellisuudesta löytyi parannettavaa, mutta se taas korjautui sillä, että opettaja kertoi autosta mm. sellaisia asioita, että siinä on ihan oikeasti kuudes vaihde (minä olin äimistellyt sitä pakin paikkaa vaihdekaaviossa vain enkä ollenkaan huomannut että myös kutonen löytyy) ja uudessa autossa on myös sellainen hienous, että kun jättää vaihteen vapaalle ja nostaa kytkimen, se sammuttaa moottorin esimerkiksi liikennevaloissa. Moottori käynnistyy uudestaan kun painaa kytkimen pohjaan. Kun sitten toisella kierroksella osasin käyttää näitä tällaisia kikkoja, niin tietysti kulutuslukemat tipahtivat ihan selkeästi. Sisänsä tietysti hölmöä, koska eihän Fusionissa tuollaisia hienouksia ole...

Paljon parannettavaa ei siis jäänyt. Otsikko on tietysti rankkaa liioittelua, mutta ihan hyvällä mallilla ollaan siis.

tiistaina, toukokuuta 17, 2011

Työmatka-äri-äri

Vaikka ilma onkin taas suorastaan hyytävän kylmä +8 astetta kera tuulen (ja eilen sateen), ei voi olla huomaamatta kesän saapumista. Joo, onhan puissakin toki lehdet jo isot, tuomi kukkii, luumupuut samoin ja pellotkin ovat oraalla, mutta kaikkein varmin kesänmerkki ovat tietyöt. Noo, onhan tässä tietöitä ollut pitkin talvea, mutta nyt ne ovat alkaneet lisääntyä huomattavissa määrin. Kohta alkaa olla suorastaan yhdentekevää, ajaako vanhaa kolmostietä (tietöitä) vai moottoritietä (tietöitä) pitkin Vantaankoskelle.

Yksi kevään tietyöprojekti on saatu selkeästi jo loppuun. Menivät sitten kaksinkertaistamaan liikennevalojen määrän työmatkani varrella. Aiemmin on valot olleet vain Vantaankosken rautatieaseman kupeessa, nyt tuli toiset valot vanhan Nurmijärventien ja Martinkyläntien risteykseen. Ne olivat eilen iltapäivällä ekaa kertaa toiminnassa, tänä aamuna siinä oli jo ensimmäinen ruuhka ja jonomuodostelma. Ei ollut kiva todeta puoli kasin aikaan aamusta, että jonon pää löytyy kehä kolmosen kohdalta. Aikaisemmin tie yleensä veti vallan mainiosti tuohon aikaan vuorokaudesta.

Sitten tuli mieleen oikeasti pelottava painajainen: vihreät hallituksessa liikenneministerin paikalla. Ruuhka on saatu aikaiseksi, sitten voikin kätevästi alkaa periä ruuhkamaksuja. Bensa maksaa, vakuutukset maksaa, autovero maksaa, renkaat maksaa, huollot maksaa, autopaikka maksaa ja kun ei tarpeeksi ole autoilijaa vielä rokotettu, maksatetaanpas heillä vielä ruuhkamaksutkin. Voi perkele ja jumalauta! (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tästä ei nyt ilman ärräpäitä selviä. Eikä tämä ole aiemminkaan ollut mikään lapsille sopiva blogi)

maanantaina, toukokuuta 16, 2011

Viikonlopun sirpaleet

Sirpale nro 1: ei varmaan tartte kertoa?
Lätkän MM-kulta on nyt sitten tosiasia, vaikken jaksanut siihen aluksi uskoa, kas kun ei ole ollut tarvetta juuri äänijänteitään revitellä 16 vuoteen. Finaalipaikka oli tietysti hieno juttu, mutta Ruotsi on ollut vastassa niin monta kertaa aikaisemminkin tunnetuin tuloksin, etten uskaltanut vielä edes toisen erän jälkeenkään toivoa edes hiljaa mielessäni.

Olin yksikseni kotona katsomassa matsia, mikä oli hyvä, koska siellä sai kiljua ja hyppiä niin paljon kuin sielu sieti ilman että häiritsi naapureita. Mummu oli jo nukkumassa, mutta onneksi hän kuulee kovin huonosti. Grenoblelaisen hotellin aulassa matsia netin kautta seuranneen siskon kanssa kävimme FB:ssä melkein reaaliaikaista chattia statuspäivityksien kautta. Jopa DI, vannoutunut jääkiekon vastustaja seurasi matsia ihan oma-aloitteisesti, vaikka valittelikin tylsyyttä ensimmäiset puolitoista erää.

Olisi ollut kyllä kuoharin paikka illalla, mutta meidän kaapista ei löytynyt muuta kuohuvaa kuin Spritea ja venäläistä skumppaa jostain aikojen alusta. Olisi ollut varmasti aika jännittävää juotavaa. Ja toisaalta minun piti ajaa taas maanantaiaamuna töihin, joten se kuohari ei olisi ollut hyvä idea lainkaan.

Sirpale nro 2: euroviisut
Ja taas oli Suomen edustaja niin ennakkosuosikki, niin ennakkosuosikki että! Ja miten kävikään? Sija 21 on aika normaali näille "ennakkosuosikeille", tosin semin kolmas sija oli jonkinasteinen yllätys. Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna jaksoin katsoa viisut telkkarista, mutta en viitsinyt tehdä mitään kirjanpitoa kappaleista, saati että olisin äänestänyt mitään maata. Se vain jäi mieleen, että voittaja-Azerbaidzanin kappale ei jäänyt mieleen, Ruotsilla oli tosi tarttuva kappale ja joukossa oli parikin hyvää korvamato-ehdokasta.
Ehkä se levy tarttee hankkia.

Sirpale nro 3: autoilua
Inhoan kahta asiaa: tuulta ja uria, pärkkele! Ei oo kivaa ajaa moottoritietä kun auto kiemurtelee jatkuvasti. En tykkää.

Perjantai-iltana minulla oli DI kyydissä, hän oli ollut Otaniemessä ystävänsä väitöstilaisuudessa ja lähdimme Helsingistä yhdessä kohti Tamperetta. Eipä silti, mies nukkui osan matkaa joten ei siitä paljon seuraa ollut. Kateellinen vain olen, nimittäin tuo Nurmijärvi/Vantaa-Tampere-väli on erinomainen matka pitkästyä perusteellisesti.

En olisi koskaan kuvitellut tätä sanovani, mutta kaipaan oikeastaan niitä aikoja, kun kuljin junalla. Junassa voi kuunnella musiikkia, lukea, käyttää tietokonetta tai katsella maisemia. Auton ratissapa sitä et voi tehdä. Se puolen toista tunnin ajomatka on pahemman kerran hukkaan heitettyä aikaa ja rasittavaksikin se käy. Perjantai-iltaisin Tampereelle päästyäni olen yleensä tolkuttoman nälkäinen ja väsynyt. Tällä kertaa en ollut sanottavan nälkäinen, koska olimme DI:n kanssa käyneet Stonesissa syömässä ennen lähtöä.

Sunnuntaina ajelin muuten hyvässä seurassa. Jo jossain Lempäälän kohdilla minut ohitti musta Mersu, joka jäi kuitenkin eteeni sopivan matkan päähän. Ajoimme suunnilleen samaa tahtia, joten roikuin pitkän matkaa Mersun perässä. Tällainen samaa vauhtia ja suunnilleen samalla tavoin ajava "tuulenhalkoja" on moottoritienopeuksissa ihan kiva juttu, se auttaa omalta osaltaan ennakoimaan liikennettä paremmin. Kun näkee edellämenevän lähtevän ohittamaan, sitä tietää jo itsekin alkaa vähän katsella sopivaa ohituspaikkaa. Jos taas vilahtaa jarruvalot, tietää heti että kaveri ei jarruttele sen takia, että olisi painanut päättömästi miljoonaa ja joutuu nyt vetämään vähän liinoja kiinni, ei sen takia että muu liikenne tökkisi vaan sen takia, että itsellä on aivan liikaa nopeutta. Siinä kohtaa on hyvä höllätä itsekin kaasua ja tsekata tilannetta vähän kauempaa.

Hämeenlinnan kohdilla Mersu jäi kuitenkin oikealle kaistalle ja minä menin ohitse. Ajattelin, että se lienee jäänyt jälkeen tai kääntynyt jopa pois, mutta kissan villat: jonkin verran Hämeenlinnan eteläpuolella peräpeilissä näkyi tutunoloinen maski. Mersu tuli ohitustilanteessa sen verran lähelle, että näin rekisterin kirjaimet. Sama auto! Ajoimme taas pitkän matkaa peräkkäin, tällä kertaa minä edellä ja Mersu perässä, pitäen koko ajan fiksun välimatkan vaikka muuta liikennettä olikin jonkin verran. Ennen Tuusulan ramppia aloin himmailla enkä lähtenyt enää ohittamaan hitaampia, joten Mersu nikkasi minusta ohitse. En huomannut morjestaa.

Tarinan opetus: fiksusti ajavat kanssa-autoilijat ovat aina tosi jees.

Sirpale nro 4: miekkakalaa
Nygrenin kalatiski kauppahallissa tarjosi pettymyksen, kun tiskistä ei löytynyt tuoretta tonnikalaa. Sen tilalle DI otti kuitenkin samantapaista miekkakalaa ja sitten sunnuntaina alkoi pohtia, miten miekkakalaa voisi valmistaa. Netistä löytyi ohje miekkakalapastasta, tosin meillä ei ollut pastaa vaan salaattia, mutta ei sen väliä. Oli oikein hyvää tuo sunnuntain ateria.

torstaina, toukokuuta 12, 2011

Tikkakosken mannekiini

Kun minä hetki sitten napisin miesten pukeutumisesta, niin eilen tuli puhelimessa juteltua samasta aiheesta DI:n kanssa. Hän näet soitteli iltasella, oli juuri kotiin menossa edustuspäivän jälkeen. Ja edustuspäivään kuuluu tietysti edustusvaatteet eli suorien houdujen ja kauluspaidan lisäksi pikkutakki ja kravatti. DI murehti vähän sitä, että aamukiireessä solmi kravatista liian lyhyen eikä ehtinyt sitä korjaamaan päivän aikana.

Kas kun hän on jo armeijassa oppinut kravattisolmun ja sen, että kravatin tulee yltää vyönsolkeen asti. DI kertoi, että iltalomille lähdettiin puku päällä, kravatti kaulassa ja kengät kiiltäväksi lankattuina eli lyhyesti sanoen: moitteettomasti pukeutuneena (tarina kertoo myös iltalomavarustukseen kuuluneen tulitikut, kynä ja muistivihko, voi näet tarjota naisille tulta ja kirjoittaa puhelinnumerot muistiin). Termi "Tikkakosken mannekiini" joutuukin hieman uuteen valoon, DI nimittäin kävi armeijan Tikkakoskella.

Pitäisi kai raapustaa Suomen puolustusvoimille kiitoskirje siitä, että ovat ainakin tämän yksilön opettaneet pukeutumaan niin että näyttää hyvältä.

(Meikäläisen tiedot armeijasta ja kaikesta siihen liittyvästä ovat erinomaisen hatarat. Vuosia, vuosia sitten eräs mies oli menossa kertausharjoituksiin ja näin hänen sotilaspassinsa. Sotilasarvon kohdalla luki lntstm. Päättelin että lnt on varmaan jokin luutnanttiin viittaava. Ihmettelin tietysti, että hei, mikset ole kertonut että olen luutnantti-jotakin sotilasarvoltasi, kun tässä niin lukee. No, kyllä se on vaan ihan lentosotamies, totesi mies lakonisesti.)

tiistaina, toukokuuta 10, 2011

Sirpaleita taas

1. auton ilmastointi
Aijettä, kun auto seisoo auringonpaahteessa koko päivän, varjottomalla parkkipaikalla ja sitten pitäisi iltapäivästä lähteä sillä ajamaan, niin onpa kiva napsauttaa ilmastointi päälle ja odotella viilenevää keliä. Ilmastointi, twelve points!

2. maalaismuijan munariisi
Kylmäkomeron jätteistä syntyy nopeasti välipala, kun ottaa kaapista vähän voita/öljyä ja ammoin keitettyä riisi-ohraa, lyö voin pannulle sulamaan ja heittää riisit perässä. Vähän päästä samaan pannuun lykätään pari kananmunaa, joiden rakenne on voitu rikkoa tai sitten ei, mutta rippunen suolaa tekee gutaa.
Paistellaan pannulla puuhaarukalla tai vastaavalla kihvelillä sekoitellen. Heitetään sekaan tuoretta persiljaa ja lipstikkaa. Valmista tulee heti kun kananmuna on jähmettynyt. Voi maustaa vielä valkosipulipippurilla ja kaikella mitä kaapista löytyy.
Syödään ja nuuskitaan koko loppuilta sormia, kun ne tuoksuvat sen lipstikan käsittelyn jälkeen niin hyviltä (eikä se tuoksu lähde pois millään).
Paistettu riisi, ten points!

3. lastenvihaaja
Tällä kertaa vihaan aivan erityisesti sitä suunnilleen ala-asteikäistä tyttöä, joka pyöräili ilman kypärää melkein autoni alle. Onneksi ei ollut juuri vauhtia kun olin juuri kääntynyt valoista ja toisaalta näin, että siellä jalkakäytävällä menee holtittoman näköisesti kaksi tyttöä. Toinen pyöräili sivuilleen vilkaisematta suojatien yli.
Älkääkä yrittäkö sanoa, että lapset on lapsia ja että ole itse varovainen. Tämän hulttioneitokaisen suunnilleen samanikäinen kaveri pystyi niinkin vaativaan suoritukseen kuin nousemaan pois pyöränsä selästä ylittäessään suojatietä sekä odottamaan tiensivussa kunnes auto menee ohitse tai antaa tietä.
Ja tämä siis sattui Nurmijärven kirkonkylässä, harmi etten painanut sen tarkemmin tyttöjen tuntomerkkejä. Pyöränsä tien yli taluttaneelle tytölle kahdeksan pistettä ja papukaija merkki. Toiselta pois viikkorahat, karkkipäivät ja polkupyörä ainakin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Nii perkele.

Kuva vielä selvennykseksi, minä kuljen sinistä, tyttönen punaista linjaa. Minä EN siis ollut kääntyvä osapuoli.

perjantaina, toukokuuta 06, 2011

Minä vaadin!

Naisilta vaaditaan pukeutumista ja muita ulkoisia seikkoja korjattavaksi harva se viikko milloin missäkin mediassa, milloin kenenkin toimesta. Miehiltä ei koskaan, mutta se on loppu nyt. Minä esitän vaatimuksen (nyt harmittaa etten ole julkkis, haluaisin niin saada tämän sanoman iltapäivälehtien lööppeihin).

PUKU.
Melkein mies kuin mies muuttuu epäsiististä massaansekoittujasta tai neitimäisestä fruittarista MIEHEKSI, kun vetää puvun päälleen. Ei siihen tarvita kuin siistit suorat housut, rypytön paita (hyvälaatuisia kauluspaitoja ei tarvitse silittää, tietää DI, eikä käytä silitysrautaa about ikinä mutta silti on aina siisti), hyvin istuva pikkutakki ja suoraan solmittu kravatti (ei pakollinen, mutta suotava). Lisäksi siistit kengät, siisti tukka ja hyvä ryhti, niin avot! Siinä ei kuulkaa haittaa edes kehittyvä elintasokumpu, koska hyvin pukeutuva mies nyt vain on nam. Naisillakin pitää olla oikeus silmänruokaan!

Joo, joku nyt napisee, ettei puku miestä tee. Samanlainen muinaissuomalainen kateussanonta kuin "Rumat ne vaatteilla koreilee". Älä erotu joukosta, älä näytä hyvältä, älä ainakaan paremmalta kuin naapurisi ja jos vahingossakin on ylimääräistä rahaa, piilota se olkipatjaan. Puku tekee miehen siinä mielessä, että se saa vähän onnettomammankin tapauksen näyttämään mieheltä. Kuka muuta väittää, on väärässä! (ainakin tässä blogissa)

Näin kirjoittaa nainen, jonka avomies ei edes omista farkkuja.
(DI oli eilen Hesassa työkaverinsa kanssa ja olimme sopineet näkevämme työpäivän jälkeen. Saatoin vain huokaista ihastuksesta kun bongasin DI:n kavereineen Pullmanin pöydästä: kaksi miestä puvut päällä. Luulen että siihen pöytään olisi varmasti moni muukin nainen mielellään istunut. Mutta lällällää, toinen on naimisissa ja toinen on minun.)

tiistaina, toukokuuta 03, 2011

Sirpaleita

Sirpale 1: mikä se oli?
Kukapa meistä ornitologi olisi? Paitsi tietysti ne ornitologit. Ylen nettisivuilta löytyy kokoelma lintujen ja muiden eläimien äänitallenteita siltä varalta, että omasta levyhyllystyä ei löydy mitään lintujen ääni-cd:tä. Ja kyllä se on muuten töyhtöhyyppä, joka tuolla meidän peltoaukeilla lentelee ja naukuu.

Sirpale 2: kesäkissa
Kai jossain laissa tai asetuksessa pitäisi määrätä yhden ihmisen pitämien blogienmäärä johonkin rajalliseen ja järkevään lukemaan. Minä nimittäin väkersin itselleni kesäkissan, puutarhablogin.
Itse pidän yleensä blogeista, joiden aihealue on rajattu, oli se sitten puutarha, eläimet, muoti, meikit, ruoka tai jokin muu vastaava. Useita eri aiheita satunnaisesti käsittelevistä päiväkirjablogeista innostun harvoin (ja sitten pidän sellaista itse, har har), mutta ajattelin nyt pitää nuo puutarhajutut omassa blogissaan.

Sirpale 3: kuvablogikin saattaa päivittyä
Siinä vaiheessa kun vaihdoin pöytäkoneesta ja XP:stä läppäriin ja Win 7:aan, jouduin luopumaan vanhasta Photoshopistani, joka ei halunnut lähteä asentumaan uudelle läppärille. Jouduin siis tyytymään vaihtoehtoisiin kuvankäsittelyohjelmiin ja koneelta löytyykin sekä Gimp että Paint.net. Olin perin juurin kyllästynyt ja tympiintynyt kumpaankin ja päätin vielä kerran kokeilla sitä Photarin asennusta. Ja jotenkin ihmeellisesti se onnistui! Ilman mitään venklaamisia! Vähänkö olen onnellinen! Nyt kelpaa taas editoida kuviakin.

Oli minulla muutakin, mutta unohdin ne jo ja saunaankin pitäisi tästä mennä kohta.

maanantaina, toukokuuta 02, 2011

Stefan's Steakhouse

Tampereellehan on laitettu kauhealla metelillä pystyyn Stefan's Steakhouse entisen Fallsin tiloihin. Paikan omistajan, Stefan Richterin suurimmat saavutukset ovat amerikansuomalaisuus ja pärjääminen USA:n Top chef-kisassa jollain tuotantokaudella, menikö jopa voittamaan, en tiedä. Kyseinen kaveri oli myös tuomarina jommassakummassa suomalaisessa kokkikisassa, mitä tässä keväällä nähtiin.

Meidän oli pitänyt kaveriporukalla mennä käymään tuolla jo aikaisemmin tässä keväällä, mutta mikään ehdotettu päivämäärä ei sopinut kaikille. Minä tietysti olen varsinainen murheenkryyni, kun olen viikot kaikki poissa, perjantai-iltaisin ei jaksa ja sunnuntaisinkaan ei oikein ehdi ainakaan kovin myöhään. No, päätimme sitten syödä vappulounaamme täällä ja pöytä oli varattuna klo 15 eteenpäin.

Vapunpäivänä oli tarjolla rajoitettu menu ja oma ateriani koostui rapukakusta, koivunpäreellä savupaahdetusta lohesta vihreän parsan, parmesan-ranskalaisten ja hollandaise-kastikkeen kera ja jälkiruuaksi olin valinnut kirsikka-suklaajäätelöä.
Pääpiirteissään ruuista voi käyttää arviota "ihan ookoo".
Rapukakku oli rakenteeltaan pehmeätä, mutta itse jäin kaipaamaan siihen jotain makua, se jäi vähän pliisuksi vaikka olikin tosiaan "ihan ookoo".
Vähän sama juttu lohen kanssa ja minua tietysti närästää se, että rajoitetun listan ainoa kala-annos oli lohta. Kaikista maailman kaloista juuri lohta! Jos mikään kala on ikinä kokenut inflaation, niin se on lohi. Lohta on joka puolella, joka paikassa ja sitä alkaa tulla jo korvistakin ulos. Ranskalaiset sen sijaan olivat todella onnistuneita ja hollandaise-kastike myös. Uuniperunan valinneet kaverit kehuivat sitä kovin.
Päivän parasta oli siis jälkiruoka, valitsin tarjolla olleista jäätelovaihtoehdoista cherry manian eli kirsikkajäätelön, jossa oli suklaata ja keksinmuruja. Kirsikoissa eikä suklaassa oltu pihistelty, joten sitä voin suositella erittäin lämpimästi.

Jälkiruuan ohella parasta oli se, että aluksi kysyttiin haluaisimmeko lasilliset cavaa vapun kunniaksi. Muut ottivat, minä kieltäydyin ja tarjoilija ihan oma-aloitteisesti kysyi, että tekisikö hän minulle jonkin alkoholittoman drinkin. No mutta totta kai! Se oli positiivinen juttu, koska toisinaan ihan minkä tahansa alkoholittoman juoman (poislukien vesi ja kahvi) saaminen tuntuu olevan liian vaikeata.
Muutenkin tarjoilu pelasi sutjakkaasti, vaikka porukkaa oli aika lailla. En tiedä oliko tupa täynnä, muttei se tyhjäkään ollut. Meille ainakin osui ystävällinen ja mukava tarjoilija.

DI oli valinnut suunnilleen samat ruuat, mutta pääruokana oli australialaisesta anguksen ulkofileestä valmistettu pihvi. Kuulemma sekin oli samaa linjaa eli ihan ookoo, mutta samalla hinnalla saisi kauppahallista jo useammankin pihvin tarpeisiin lihaa ja väitän, että DI osaa tehdä aivan ravintolatasoisia pihvejä kotonakin. Eikä DI:n tekemät lisukkeetkaan yleensä mitään pahoja ole...
Senpä takia nämä pihvipaikat eivät oikein jaksa kiinnostaa enää. Ne on niin nähty jo ja kun kotona saa vähintään yhtä hyviä pihvejä puoleen hintaan, ei ole suuresti järkeä lähteä syömään samaa tavaraa johonkin ravintolaan. No, Stefan's Steakhousen onneksi siellä tarjotaan kyllä muutakin kuin vain pihvejä, joten mieli tekisi käydä siellä joskus syömässä niin että tarjolla on koko menu. Esimerkiksi kuha-annos ja kobe-tyylinen härän sisäfile kuulostaisivat kokeilemisen arvoisilta ja on siellä muutama muukin annos, jota kiinnostaisi maistaa.